19. joulukuuta 2014

Se on loma nyt

Viimeinen työviikko meni lopulta yllättävän nopeasti. Väsyttävää oli ihan loppuun asti, mutta niinhän se välillä tuppaa olemaan. Ei aina voi päästä helpolla x)

Tämä viikko on ollut aika tavanomainen. Ollaan käyty töissä, löhötty illat sohvalla pelaten ja minä kirjoittaen. Olen ihan oikeasti nyt työstänyt FFX- ja FFXIV-ficcejäni eteenpäin. Edellinen alkaa olla jo aika pitkälläkin. Tavoitteena oli saada ne tällä viikolla valmiiksi, mutta katsotaan. Haluaisin päästä niistä eroon, jotta voisin keskittyä originaalin editointiin. Tosin tuo FFXIV-ficci täytyy sekin editoida, kunhan se on kertaalleen kirjoitettu, mutta palautuspäivä on onneksi tammikuussa vasta... joten ehkä ehdin?

Toinen tilaamistani peruukeista tuli myös tällä viikolla. Sen piti kuvauksen (ja kuvan) mukaan olla sekoitus blondia ja tummanruskeaa, mutta en kyllä näe sitä blondia tuossa. Tosin ei se haittaa, tykkään tukasta joka tapauksessa.

Itse asiassa räväytin tänään ja laitoin kyseisen peruukin töihin päähän. Pari ihmistä kommentoikin, osa jätti suosiolla huomiotta. Joka tapauksessa ilmeitä oli ihan hauska seurailla. Tosin tavallaan tuntui hieman ylipukeutuneelta, koska en yleensä käytä peruukkeja muuten kuin coneissa.

Sain palautetta, että väri sopii minulle. Ehkä se sopiikin. En silti osaa kuvitella, että värjäisin omat hiukseni vaaleanruskeiksi. Kuinkakohan nopeasti kyllästyisin ja alkaisin tuntea itseni tylsäksi? Nimittäin tunnen itseni tosi tylsäksi näillä sinisillä hiuksillakin...

Noh, joka tapauksessa. Työt ovat tältä vuodelta ohitse ja loma edessä. Vuosi on ollut rankka, joten tämä loma on ehdottomasti ansaittu. Hauskaa on se, että kesälomani on oli kolme viikkoa, joululoma kaksi ja puoli eli melkein yhtä pitkä. En kyllä valita, tällaista luksusta on harvassa. Aion ottaa ajasta kaiken irti ja nauttia kunnolla siitä, että on aikaa tehdä kivoja juttuja.

Huomenna onkin edessä kauppareissu, kun käydään ostelemassa tarpeellisia juttuja ja kaapit täyteen ruokaa, jotta voidaan joulun jälkeen vain lölliä kotona ilman tarvetta lähteä mihinkään. Käydään myös hakemassa täytettä alkoholihyllyyn, koska viski on ollut loppu jo kauan ja rommi ja tequila vähissä. Tulee kallis reissu, mutta eipä noita nyt tarvitse onneksi kovin usein ostella.

Myöhemmin päivällä ajattelin pelailla ja kirjoittaa, illalla on vuorossa sauna ja yöllä paistetaan kinkkua. Sunnuntai varmaan ihan vain ollaan kotona ja pelaillaan (minä kirjoitan). Maanantaina juhlistetaan talvipäivänseisausta ja tiistai on taas tasailua. Sitten ollaankin jo joulussa. Loman alku on siis tehokkaasti suunniteltu. Olen todella innoissani kaikesta tästä ajasta, jonka saan käyttää kivoihin asioihin ilman, että tarvitsee miettiä mitään työjuttuja. Kieltäydyn pohtimasta niitä tänä vuonna. Jos meinaan, vaihtakaa puheenaihetta ;)

Yritän saada blogiinkin välillä jotain järkevää tekstiä. Olettaisin, että lomalla aivoni eivät ole koomassa vaan aikaa jää myös tekstin tuottamiselle tänne.

5. joulukuuta 2014

Tule jo talvi!

Olen viettänyt vähän hiljaiseloa tässä blogissa, koska... noh, ei ole ollut juurikaan mitään, mistä kirjoittaa, kun elämä on ollut töitä ja pelaamista. Toisekseen ei ole ollut sellaista kirjoitusfiilistäkään. Yritän kuitenkin nyt välillä saada tänne tekstintynkää.

Jotenkin aika on vain kulunut päivästä toiseen. Koko ajan olen toivonut, että tulisi jo kunnolla lunta ja viilenisi hieman. Tykkään vuodenajoista, mutta inhoan näitä välivuodenaikoja ja syystalvea ja talvikevättä. Jotenkin tuntuu, ettei mikään vaatekaan ole hyvä. Joko tulee kylmä tai kuuma, mutta sopiva ei ainakaan ole. Sitten kun työssä saa vielä ramppailla ulkona ja pitäisi samaan aikaan pystyä olemaan edustava, ovat vaate- ja hiuspulmat näillä keleillä ihan omaa luokkaansa. Tänäänkin sai tapaamisessa hävetä, kun oli sateessa ja kurassa joutunut tarpomaan ja seuraavaksi piti istua edustavana palaverissa. Noh, en ollut kovin edustava. Tarvitsen hovikuskin ja auton ;D

Iltaisin ollaan tosiaan pelailtu, mutta se ei ole tämän blogin aihe. Sen lisäksi olen M:lle lukenut työn alla olevaa tarinaani. Alamme olla sen kanssa loppupuolella, joten uskoisin, että lomalla pääsen taas kirjoituspuuhiin. Tosin sitä ennen pitäisi yksi kappale Final Fantasy X -ficcejä kursia kokoon. Olen ollut sen kanssa aika saamaton.

Saimme myös kirjoituskurssilta novellin työstämisen tehtäväksi. Meillä on nyt parin kuukauden tauko, joten siinä ehtiikin ihan hyvin (kun vain tekisi asialle jotain). Kirjoitin alkuperäisen tehtäväni Final Fantasy XIV: A Realm Rebornista, joten nyt sitten tulee siitäkin pelistä raapustettua ihan kunnon ficci, kun novellia alan työstää (ja ei, tuossa kohtaa en tiennyt, että kyseisen harjoituksen pohjalta tehdään kurssin isoin työ).

Sain tosi hyvää palautetta kurssilla kirjoittamisestani. Tosin verbien käytöstä tuli kritiikkiä. Olen kuulemma tekstini kanssa jo sillä tasolla, että minun pitäisi käyttää persoonallisempia verbi-ilmauksia. Katsellaan. Tiedostan, etten ole tässä asiassa vahvimmillani, mutta koetan tuossa novellissa/ficissä nyt sitten panostaa verbeihin oikein huolella.

Tietysti pitäisi saada aikaiseksi ylipäätään kirjoittaa. Blogeihin syntyy jostain syystä tekstiä helpommin kuin tuonne Wordin puolelle. Toivon, että loma tuo tähän helpotusta. Yleensä olen nimittäin loma-aikaan tekstiä tulvii helpommin, liekö silloin aivot rentoutuneemmassa tilassa. Onneksi loman alkuun on enää kaksi täyttä viikkoa.

Mitäs te muut meinaatte tehdä joululomallanne? Entä onko joulukuulle postaustoiveita? Nyt kun omassa elämässä ei juuri tapahdu, otan mieluusti ideoita vastaan.