31. joulukuuta 2015

Joulukuun kirjat

No niin, vuosi on lopussa ja selvisin itselleni asettamasta haasteesta. Olin jo pitkään ollut tyytymätön lukemieni kirjojen määrään, joten päätin, että vuonna 2015 luen ainakin 24 kirjaa ja vähintään 2 kirjaa kuukaudessa. Nyt voin tyytyväisenä todeta, että ehdin kahlata läpi 37 kirjaa. Aloitin myös pari, jotka jäivät kuitenkin kesken.

Tämä vuosi ei ollut siitä helpoimmasta päästä (mikä ei tosin johtunut tästä tavoitteesta) vaan tuskailin erinäisten aikatauluongelmien kanssa ja monesti olin todella, todella väsynyt. Lukuhaaste osoittikin tämän takia myös negatiivisen puolensa ja laskeskelin usein, kuinka monta sivua on päivässä luettava, jotta sen kaksi kirjaa kuussa ehtii kahlata läpi. Jos aika ei muuten riittänyt, nipistettiin yöunista. Velvollisuudentunto kunniaan ja niin pois päin.

Tällä kertaa lupaan itselleni, etten lukuharrastuksesta ota samanlaisia paineita. Tykkään lukemisesta ja en ole sitä hylkäämässä, mutta jos elämä ja kiireet potkivat päähän, ovat kunnon yöunet tärkeämpiä kuin sivumäärätavoite. Lukemisen kuitenkin pitäisi olla kivaa ja rentouttavaa ja sellaisena haluan sen itselleni takaisin.

Hieman yllättäen joulukuussa en lukemisesta enää ottanut paineita ja sitten huitaisinkin viisi kirjaa menemään. Tosin tässä saattoi auttaa loma, jolla olen ehtinyt lukemaan huomattavasti enemmän kuin arkena.



Candace Bushnell - The Carrie Diaries

Carrie Diariesiin tutustuin ensin tv-sarjana, josta kiinnostuin, koska teininä katselin Sinkkuelämää-sarjaa aktiivisesti. Carrie Diaries siis kertoo Sinkkuelämään Carrien nuoruusvuosista. Tykkäsin tv-sarjasta tosi paljon, joten kirjatkin sitten tarttuivat mukaan. Toinen on tosin vielä lukematta.

Hämmästyin kirjan ja sarjan eroista, vaikkei ehkä pitäisi. Olenhan törmännyt vastaavaan useasti, kun olen lukenut kirjoja, joiden pohjalta tv-sarjoja on kuvattu. Peruselementit olivat toki samat ja tuttuja tapahtumiakin tuli vastaan, mutta silti kirjassa oli paljon sellaista, mikä sarjasta oli jätetty pois. Hyvä niin oikeastaan, koska siten se oli uusi ja mielekäs kokemus eikä pelkkää kertaamista.

Kirja oli myös tavallaan hämmentävä. Odotin tietysti nuorille suunnattua romaania, koska päähenkilötkin ovat lukioikäisiä, mutta kuten tv-sarja, myös tämä kirja oli jotain muuta. Nuorista hahmoista huolimatta kirjoitustyylissä oli jotain, mikä vetosi minuun aikuisena. Minulle ei tullut jo varsin tutuksi käynyttä tunnetta, että tässä sitä taas luetaan nuorille suunnattua tekstiä ja voi, voi, kun en oikein ole kohderyhmää, olisin tykännyt tästä enemmän viitisentoista vuotta sitten. Ei, tällä kertaa nautin alusta loppuun ja koin oikeasti olevani kohdeyleisöä.

En tiedä, mikä taika tässä kirjassa oli. Kun tartun kakkososaan, pitää kiinnittää asiaan tarkemmin huomiota. Mitä keinoja Bushnell käyttää? Tahdon samat omaan työkalupakkiini. Aion varastaa sumeilematta, jos vain keksin, mikä tässä oli salaisuutena.


Elina Rouhiainen - Uhanalainen (Susiraja #2)

The Carrie Diariesista siirryin sitten taas selkeästi nuoremmille suunnattuun teokseen eli jatkoin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan lukemista. Tämä upposi ihan yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, vaikken tosiaan ihan kohderyhmää ole ja kaipasin taas sitä aikuisnäkökulmaa, mutta ymmärrän kyllä, ettei se toimisi tässä kohtaa (ratkaisuhan olisi pitänyt tehdä ensimmäisen kirjan kohdalla) vaan nyt mennään näillä ja niin on hyvä.

En jaksanut kiinnostua ihmissuhdeosiosta, mutta itse tarina on mielestäni hyvä ja pitää otteessaan. Haluan tietää niin susien kuin Raisankin salaisuudet, uppoutua tähän salaperäiseen maailmaan syvemmälle. Pidän myös edelleen siitä, että tarina sijoittuu Suomeen. Vastaaviin kirjoihin en ole kovin montaa kertaa törmännyt, joten ainakin minulle tässä on uutuuden viehätystä. Ja siis joo, olen lukenut Suomeen sijoittuvia kirjoja kyllä, mutta hyvin vähän kotomaaperällä tapahtuvaa urbaania fantasiaa.

Ei kai tässä voi muuta sanoa kuin, että aion lukea sarjan loputkin kirjat. Sitten vain ostoksille Elisa Kirjaan taas kerran...


Kyoko Mori - Shizukon tytär

Shizukon tytär tarttui kirpputorilta mukaan, koska Japani. Yllätyin, kun kirja olikin oikeasti kiinnostava. Lähtöasetelma ei kuulostanut sellaiselta, mitä yleensä tykkään lukea. Kirja siis kertoo lukioikäisestä tytöstä, jonka äiti on tehnyt itsemurhan ja isä mennyt uusiin naimisiin, eikä tyttö tule toimeen uuden äitipuolensa kanssa.

Tarinan lähtökohta on ehkä perinteinen jopa satuasteelle saakka, mutta kiinnostavan siitä teki juuri kulttuurillinen erilaisuus. Pidinkin teosta matkana 70-luvun Japanin kulttuuriin ja huomasin niskavillojeni nousevan pystyyn erityisesti naisten yhteiskunnallisen aseman suhteen. Tämä on asia, joka mietityttää minua nykypäivän Japanissakin, mutta mikäli kirjan tiedot pitävät paikkansa, on vuosikymmenten aikana muutoksia kuitenkin tapahtunut.

Shizukon tytär olikin minulle ehkä enemmän kulttuuriantropologinen sukellus kuin kaunokirjallinen nautinto. Itse tarina ei minua kiehtonut erityisen paljon, mutta juuri kulttuuri, ihmisten väliset valtasuhteet, politiikka ja yhteiskunta vetivät puoleensa. Ei niin, että ihannoisin vaan olen yksinkertaisesti kiinnostunut ja haluan nähdä ja ymmärtää yhä enemmän. Jäin janoamaan lisää.


Taru ja Tarmo Väyrynen - Kuuman tuulen aika

Törmäsin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n Facebook-ryhmässä mainokseen Vuorileijonan varjo -trilogian itsenäisestä jatko-osasta, jonka sai ladata ilmaisena epub-tiedostona. Kävin kyseisen tiedoston tietenkin lataamassa, mutta en sitten ryhtynytkään kirjaa vielä lukemaan. Halusin nimittäin ensin virkistää muistiani alkuperäisen trilogian suhteen. Luin sen joskus yläasteikäisenä enkä enää muista yksityiskohtia kovinkaan kirkkaasti. 

Trilogian ensimmäinen osa tulikin sitten kahlattua varsin nopeasti. Tarina käynnistyy, kun Sirpin saarivaltio valloitetaan ja päähahmot joutuvat pakenemaan kotikaupungistaan. Vaikka läpi käydään sotaan ja vallan ikeestä vapautumiseen liittyviä kuvioita, iso osa tarinaa on hahmojen kasvu lapsista nuoriksi, vastuuta ottaviksi aikuisiksi, joista kenenkään rooli ei ole helppo.

Tykkäsin tarinasta edelleen. Alusta ehkä hitusen enemmän kuin lopusta, sillä loppuratkaisu tuntui olevan vähän Deus ex machina -meininkiä, mihin en nuorempana kiinnittänyt huomiota ollenkaan, mutta nyt se pisti silmään. Ei se kuitenkaan hyvää kokonaisuutta pilannut vaan innolla hyppään seuraavan osan kimppuun.


J. K. Rowling - Harry Potter ja viisasten kivi

Sain joululahjaksi kuvitetun version Viisasten kivestä, kuten olen jo tainnut mainitakin. Kyseinen lahja piti tietenkin korkata heti jouluaattona ja tänään sain sen sitten luettua loppuun. Kirja oli niin painava, ettei sitä voinut mukavasti iltaisin sängyssä lukea, mutta sohvalla istuen ja kirjaa sylissä pidellen homma onnistui. Tarina oli edelleen nautittava ja ihana kuvitus tuki sitä juuri sopivasti.

Nyt olisi sitten kamala hinku napata hyllystä Salaisuuksien kammio, mutta taidan malttaa mieleni vielä toistaiseksi. Jään odottelemaan uutisia muista kuvitetuista Pottereista. Jospa vaikka ensi joulunakin paketista paljastuisi tällainen erittäin mieluinen lahja. Tästä saisi perinteen muutamaksi vuodeksi.

Harry Potterista ei sinällään ole juuri uutta sanottavaa. Tarina lienee kaikille tuttu, itsellenikin melko läpikotaisin. Vaikka löydän kirjoista kritiikin aihetta, en voi olla hieman ihailematta Rowlingin kerrontatyyliä. Pottereissa on edelleen kummallista taikaa.

25. joulukuuta 2015

Kirjaisa joulu

Jouluaatto oli yllättävän kirjaisa tänä vuonna. Ei ole tainnut samanlaista satoa ollakaan vähään aikaan. Tämä oli tietysti erittäin positiivinen yllätys, en ole ollenkaan pahoillani.

Sain Kristiina Vuorin Neidonpaulan, J. K. Rowlingin Viisasten kiven kuvitettuna versiona ja J. S. Meresmaan Mifongin kätkemän. Luettavaa siis riittää hetkeksi... varsinkin, kun mukaan laskee kolme e-kirjaa, jotka voitin aaton aattona Osuuskumman Facebook-arvonnasta ja Vuorileijonen varjo -trilogian, jonka shoppailin itse edellisenä päivänä. Veikkasin itse, että luen näitä seuraavat puoli vuotta, mutta M oli sitä mieltä, ettei siinä mene kuin kolme kuukautta. Katsotaan, miten käy. Päätin nyt aloittaa Potterista, vaikka olen sen villeinä nuoruusvuosina jo aika montaa kertaa lukenut. Tarinassa on edelleen viehätystä ja rakastan kirjan kuvitusta jo nyt. Olisi ihanaa saada koko sarja samalla tavalla kuvitettuna, vaikkakin esimerkiksi Feeniksin kiltaa varten varmaan tarvitsisi jo jonkinlaisen lukutelineen.

Loput aattoillasta menikin sitten Viisasten kivi sylissä istuen. Muut katselivat Breaking Badia, mutta minua kiinnosti tällä kertaa kirja enemmän.

Muitakin lahjoja toki tuli. Sain jälleen käsisaippua, suihkusaippua, käsirasva -setin ja meikinpoistoainetta. Koska jo viime jouluna tuli kaksi käsirasvaa, joista olen käyttänyt puolikkaan tuubin, on minulla nyt käsirasvaa 4,5 vuodeksi. Pitäisi ehkä vihjaista, että vähään aikaan en tarvitse lisää, heh. Suklaata tuli myös levy kaupalla, samoin muitakin karkkeja, joten sokerihumala on tällä lomalla taattu. Lisäksi lahjakääreistä paljastui kuppikakkukaulakoru, uudet villasukat ja kasa arpoja. Yhteisinä lahjoina M:n kanssa saimme uuden Mad Max -elokuvan, Nathan Drake PS4 Collectionin, käsin tehtyjä Final Fantasy -joulupalloja (jotka minä haluaisin ripustaa pysyvästi ikkunaan, M oli ehkä vähän eri mieltä) ja lasisen joulukuusen. Toivon totisesti, että tätä uutta kuusta eivät varkaat vie, kuten edellisen kanssa valitettavasti kävi.

Eilisestä vietimme suuren osan minun perheeni luona ja illaksi ajelimme M:n vanhemmille. Täällä ollaankin sitten tapaninpäivän iltaan asti. Ajattelin ottaa rennosti ja käyttää ajan lueskeluun ja kirjoittamiseen, toki sosialisoimista unohtamatta. Välillä varmaan pitää tankata jouluruokiakin. Kuulostaa ihanan rauhalliselta.

Toivottavasti teillä muillakin on ollut mukava jouluaatto ja toivon mukaan myös muut pyhät menevät kivoissa merkeissä!

23. joulukuuta 2015

Tulkoon joulu

No niin, nyt ollaan jo jouluaaton aatossa ja ihan kohta pitäisi ryömiä lämpimään peiton alle. Ensimmäinen lomapäivä hujahti käsistä, kun paistoin kinkkua ja odotin uutta pesukonetta, jonka asennus ei tietenkään sujunut suunnitelmien mukaan, mutta onneksi veli on putkimies ja hoiti tänään tilanteen kuntoon.

Tänään oli vuorossa myös pakollinen kauppareissu, ennen kuin kaikki menee kiinni. Koska oli pakko myös mennä S-pankkiin, suuntana oli jälleen Prisma, jota olen jo useana jouluna manaillut. Ehkäpä ensi vuonna ei ole pakollista pankkireissua tiedossa ja voi suunnistaa johonkin pienempään ja siten miellyttävämpään kauppaan. Inhoan noita automarketteja tavallisinakin päivinä, mutta näin joulun alla ne muistuttavat helvetin esikartanoa. Hengissä kuitenkin selvittiin eikä tarvinnut jäädä haamuna haahuilemaan Prismaan lopuksi ikuisuudeksi.

Kun sekä pesukonepulma että kauppahelvetti oli selätetty, olenkin saanut keskittyä niihin kivoihin juttuihin eli tekstien parissa puurtamiseen. Itse asiassa tulostelin jo eilen puolikkaan TT:n joulutuomisiksi esilukijalle ja nyt olen jo puolittain paniikissa siitä, millaista kommenttia oikein saan. Vaikka palaute hirvittää, toivoisin silti löytäväni myös jonkun fantasiaa muutenkin lukevan esilukijan kurkistamaan tekstiä.

Tänään raapustelin sitten Final Fantasy XIV -ficciä taas. Lupasin peliporukallemme kirjoittaa sellaisen, jossa hahmomme puuhaavat jotain. Tällä hetkellä teksti on aika kamalaa kuraa, vaikka itse sanonkin. Olen lähinnä haeskellut otetta hahmoista, joten kaikki täytyy kirjoittaa uusiksi jossain vaiheessa. Ote kokonaisuudesta tai kokonaisuus ylipäätään puuttuu vielä täysin enkä tykkää tarinastani yhtään. Uskon kuitenkin, että kaiken haahuilun keskeltä punainen lanka vielä löytyy ja peliporukkamme saa luettavaa. Se on sitten kokonaan eri asia, kiinnostaako tuollainen tarina ketään muuta, mutta liekö sillä väliäkään. 

Seuraavat pari kolme päivää ovat varmaan kirjoittamisen osalta hiljaisia. Huomenna pöräytämme auton käyntiin jo aamupäivällä ja suuntaamme minun vanhemmilleni. Sieltä sitten jatkamme illalla M:n vanhemmille, missä luultavasti viivymme aina tapaninpäivään saakka. Luultavasti ohjelmassa on haudoilla vierailua, syömistä, leffojen katselua ja muuta yhteistä toimintaa, jolloin ei ole suotavaa hautautua koneen ääreen salaperäisiin maailmoihin seikkailemaan. Tosin varmuuden välttämiseksi läppäri lähtee mukaan... jos vaikka joku pieni hetki naputteluunkin löytyisi. Joulupyhät ovat sen verran sosiaalista aikaa, että saatan ajoittain tarvita omaa pientä pakopaikkaa edes blogin päivittämisen muodossa.

Mutta eipä tässä varmaan sen ihmeellisempää. Kenties on aika ryömiä sänkyyn ja lueskella kirjaa, kunnes nukahtaa. Aamulla voikin sitten ihmetellä, kuinka se joulu tuli jälleen kerran niin uskomattoman nopeasti. Vastahan edellisestä on vuosi!

20. joulukuuta 2015

Puuhastelua joulukuussa

Yhtäkkiä on joulukuun 20. päivä. Käsittämätöntä! 

Tämä kuukausi on huvennut silmissä, kun olen painanut kodin ja työpaikan väliä edestakaisin. Illat ovat menneet joko koomatessa, pelatessa tai kirjoittaessa, joista jälkimmäinen on onneksi sujunut suhteellisen hyvin tässä kuussa verrattuna edelliseen. En tiedä, otinko Nanosta ylimääräisiä paineita vai häiritsikö kaikki muu elämä kirjoittamista vain liikaa. Kuitenkin tuota häslinkiä on tähänkin kuukauteen mahtunut ihan kiitettävästi.

M teki meille pipareita
Meillä oli toiset pikkujoulut, joissa tosin oli paikalla vain kolme vierasta. Ilta kului nopeasti, kun pelailimme yhdessä mm. Mariokartia. Koska minkäänlaiset ajelupelit eivät kuulu suosikeihini, olin kuitenkin enemmän katsojan roolissa kuin ohjaimessa kiinni.

Pikkujoulujen lisäksi yksi viikonloppu vierähti M:n vanhempien luona ja siellä vierailivat minunkin vanhempani. Syötiin hyvin ja sujuvasti M:n kanssa kuunneltiin, kun vanhemmat juttelivat yhdestä sun toisesta asiasta. Itse ei tullut keskusteluun kyllä juuri osallistuttua, mutta tulipahan kaksi sukulaisvierailua hoidettua yhdeltä istumalta.

Tänä viikonloppuna olikin sitten vuorossa perinteinen joululeffassa käynti M:n perheen kanssa. Valinta ei ollut vaikea: Star Wars episode VII oli yksinkertaisesti pakko nähdä. Hyvähän se oli kuin mikä tai ainakin parempi kuin episodit I-III. Alkuperäistä trilogiaa ei varmasti mikään pieksä, koska se on kuorrutettu nostalgialla. Täytyy kyllä sanoa, että Force Awakening sai paljon ekstrapojoja Harrison Fordista. Olihan Han Solo yksi lapsuuteni suurista ihastuksista, joten oli mahtavaa päästä vielä kerran näkemään hänen seikkailujaan. Tykkäsin.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen täysin vakuuttunut, ettei Voima ja teiniangsti sovi yhteen. Jedit pitäisi pitää purkissa parikymppisiksi ja vasta sitten aloittaa Voiman käyttökoulutus. Silloin säästyttäisiin paljolta pahalta. Tämän enempää en aio mitään spoilaavan suuntaistakaan sanoa eikä tuokaan ole mikään spoileri ole vaan puhtaasti oma teoriani.

Kirjoittelutkin ovat sujuneet ihan mukavasti. TT on nyt suurin piirtein puolivälissä… ainakin tarinallisesti. Sanamäärästä en mene sanomaan. Eräs innokas lukija saa luultavasti lähipäivinä ensimmäisen puolikkaan hyppysiinsä, mutta muita esilukijoita ei tällä hetkellä ole.

TT:n lisäksi raapustelin Final Fantasy XIV -ficin, kuten vähän uhkasinkin. Suomalaisessa FFXIV Facebook-ryhmässä on sopivasti meneillään kilpailu, johon piti osallistua jollakin peliin liittyvällä taideteoksella. Minä luonnollisesti päätin kantaa korteni kekoon tekstillä. En tiedä, voidaanko ficci laskea taideteokseksi, mutta sittenhän se nähdään, kun tulokset tulevat. Kisa antoi myös hyvin motivaatiota kirjoittaa ficci vihdoin oikeasti eikä vain haaveilla siitä. Ajattelin kyllä kirjoitella lähiaikoina vielä toisenkin.

Blogia sen sijaan ei ole tullut päivitettyä kaiken tohinan keskellä. Pitäisi varmaan tehdä uuden vuoden lupaus säännöllisistä postauksista, mutta toisaalta postailen mieluummin silloin, kun on oikeasti sanottavaa, kuin pakon edessä. Nyt kuitenkin hankin blogien päivittämistä varten Open Live Writerin, jota testatakseni oikeastaan ryhdyin tätä postaustakin kirjoittamaan. Mielenkiinnolla odotan, minkä näköisenä teksti tulee blogiin.

Joululomakin on ihan kohta, itse asiassa puolikkaan työpäivän päästä. Edessä on jouluhalon leipomista ja kinkun paistamista, mutta ajattelin myös ehti näppäimistön ääressä viihtyä vielä ennen aattoa. Jospa sitä saisi blogiinkin jotain lisää. :D

//edit

Näköjään Open Live Writer ei ole vielä täydellinen. Postauksen kirjoittaminen ja muokkaus onnistui sulavasti, mutta tageja ohjelma ei antanut laittaa. Lisäksi julkaisun yhteydessä heitti Error 403:n, joten eipä teksti sitten blogiin siirtynyt. Sen verran kivalta editorilta kuitenkin vaikuttaa, että jään odottamaan seuraavaa versiota... josko sitten jo pääsisi postailemaankin sillä.

6. joulukuuta 2015

Marraskuun kirjat

Vähän myöhässä tämä postaus, mutta eikös se mene niin, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Yritin marraskuussa viimeiseen asti saada kolmatta kirjaa luettua, mutta viimeisenä iltana väsymys puski päälle ja kirjan vikat sivut tuli luettua vasta 1. joulukuuta. Siispä saldo oli lopulta vain kaksi kirjaa.

Tällä kertaa kirjoista ei ole kuvia, sillä nuo kaksi olivat e-kirjoja enkä suotta viitsi Koboani tähän kuvata.


Elina Rouhiainen - Kesytön (Susiraja #1)

Ihmissuhdet eivät ole oikeastaan suuremmin minua koskaan kiinnostaneet, mutta tartuin kirjaan, koska haistoin paranormaalin romanssin ja koska kyseessä oli suomalainen teos. Nuorille tosin suunnattu, mutta niinhän tämän genren teoksista tuntuu suuri osa olevan (saa vinkata niistä aikuisille suunnatuista paranormaaleista romansseista).

Tykästyin heti päähahmo Raisaan sekä hieman myöhemmin Nikoon, jonka kanssa  hän ystävystyy. Sen sijaan alfa-susi Mikael ei minua innostanut, mikä tietysti leikkasi siltä romanssiosuudelta minun kohdallani vähän siipiä.

Tarina kokonaisuudessaan oli kuitenkin mukaansa tempaava ja erityisesti pidin tosiaan siitä, että se sijoittui Suomeen. Tämä sarjan ensimmäinen kirja oikeastaan vasta raotti mysteerien verhoa, joten odotettavaa jäi seuraavien teosten suhteen. Kakkososa onkin nyt itse asiassa joulukuun lukulistalla. Jos se pitää yhtälailla otteessaan, kolmas ja neljäskin kirja varmasti päätyvät ennemmin tai myöhemmin kokoelman jatkoksi.

Tämänkin kirjan kohdalla tunnistin silti valitettavan selkeästi, etten ole enää kohderyhmää. Nuoret hahmot ovat ihan kivoja, mutta kaipaisin ehkä isompaa roolia aikuisille ja sitä aikuisten näkökulmaa. Samaan aikaan tiedostan, että on ihan turha napista tästä, kun itse olen luettavani valinnut. Enkä minä nyt tarkoituksella valitsisi luettavaksi epäkiinnostavaa kirjaa. Kesytönkin oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja tarinatasolla vetoava. Romanssi siinä ei minua jaksanut innostaa, mutten pidä sitä liian suurena puutteena.


Tuulia Aho - Pääsky ja Yötuuli

Luin aiemmin syksyllä saman kirjailijan Kuikansulan, josta tykkäsin kovasti. Se oli omaan maailmaansa sijoittuva fantasiaseikkailu, joka ei kuitenkaan kivunnut liian eeppisiin mittasuhteisiin. Pääsky ja Yötuuli on samaan maailmaan sijoittuva tarina, joka kertoo edellisen kirjan Kuikansulan lapsista. Jälleen kerran tarina muodostui suureksi seikkailuksi, jonka aikana hahmot kasvoivat ihmisinä ja löysivät myös jotain omasta sisäisestä maailmastaan. Maailmanpelastuseen liittyvää eeppisyyttä sen sijaan ei tarvittu, enkä edes jäänyt sitä kaipaamaan.

Kirjan päähahmot olivat yhtä aikaa sekä ihanan että raivostuttavan inhimillisiä. Heitä pystyi ymmärtämään ja aina ei pystynyt vaan teki mieli pamauttaa otsalohko pöydänpintaan heidän puolestaan. Joskus ehkä pieni ravistelu olisi tehnyt hyvää. He olivat siis hyvin aitoja ja juuri siksi niin kiehtovia. Tykkäsin siitä, miten sama hahmo saattoi tosiaan toisena hetkenä ihastuttaa ja seuraavana vihastuttaa. Niinhän se menee oikeidenkin ihmisten kanssa. Taidokasta siis, osaisinpa itse yhtä hyvin.

Sarjassa on julkaistu vielä kolmaskin kirja, Lumen tytär. Se on jo hankittuna ja odottaa lukulistalla omaa vuoroaan. Uskoisin myös sen olevan erittäin miellyttävä lukuelämys.

21. marraskuuta 2015

Inspiraatiota vuodenajoista

Jokainen kirjoittaja kokee varmasti toisinaan inspiraatiopiikkejä. Se, mistä ne tulevat, vaihtelee epäilemättä paljonkin. Minua inspiroi oikeanlainen musiikki (yleensä pelisoundtrackit), pelit, tv-sarjat, anime ja elokuvat. Nuo elementit pyörivät elämässäni jatkuvasti ja niiden vaikutus kirjoitusinspikseen vaihtelee.

Sen sijaan vuodenaikojen vaihteluun herään tasaisin väliajoin. En tiedä, mikä siinä oikein on, mutta taikuutta täytyy olla pelissä.




Rakastan ensilumen narskuntaa kenkien alla, kevään raikasta tuoksua, kesän lämpöisiä iltoja ja syksyn väriloistoa. Minun kannaltani on onnekasta, että olen sattunut syntymään maahan, jossa kaikki nuo neljä vuodenaikaa esiintyvät. En tosin välitä välivuodenajoista, jolloin on tasaisen harmaata, kosteaa ja koleaa, mutta ne varsinaiset vuodenajat ovat jotain aivan loistavaa.

Aina kun huomaan, että vuodenaika on kunnolla vaihtunut, koen kummallisen inspiraatiopiikin. Haluan välittömästi hypätä kirjoittamaan jotain, missä voin hyödyntää muuttunutta maisemaa. Ei ole sattumaa, että Maan mahdin tapahtumat alkavat keväästä. Aloin myös kirjoittaa kyseistä tarinaa kevään puhjetessa hiljalleen kukkaansa. Kevät on uuden alun aikaa, joten siinäkin mielessä kertomuksen sopii alkaa juuri tuosta vuodenajasta. Ei liene vaikea arvata, että jatko-osa sijoittuu kesäkauteen.

Minä näen jokaisessa vuodenajassa jotain romanttista. Niissä on oma tunnelmansa, joka ryömii ihon alle ja huutaa päästä osaksi jotain suurempaa. En edes kunnolla osaa selittää, mikä vuodenajoissa minua tarkalleen ottaen viehättää, mutta jokin käsittämätön voima niissä on.

Tänään olen onnekkaasti saanut katsella ensilumen valaisemaa maisemaa. Se saa sydämeni sykkimään talvisille tarinoille, joita en ole vielä päässyt kertomaan. Minun ei kuitenkaan ole talvella pakko kirjoittaa tarinaa, joka tiivistyy jääpuikoiksi räystään pieleen. Sen sijaan tähän pimeään aikaan on hyvä käpertyä viltin alle, hauduttaa kuppi teetä ja sytyttää kynttilä, ennen kuin istahtaa tietokoneen ääreen ja antaa sanojen virrata näytölle.

Kirjoittaminen eri aikoihin vuodesta on erilaista. Valo ja pimeys saavat mielen kulkemaan erilaisia polkuja, samoin lämpö ja kylmyys sekä kaikki luonnossa esiintyvät värit. Niistä voi ammentaa tekstiin loputtomasti materiaalia.

Vaikuttaako vuodenkierto sinun kirjoittamiseesi? Vai onko sinulla jokin oma inspiraation lähde, joka innostaa sinua yhä uudestaan ja uudestaan?

8. marraskuuta 2015

Leikisti NaNo, oikeasti lehtijulkaisu

Marraskuu on ehtinyt hyvin käyntiin. Sovin parin kaverin kanssa ns. varjo-NaNoWriMosta, joten olen nyt sitten yrittänyt myös kiltisti tuottaa tekstiä Wordin puolella. Tämä on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, koska elämä tunkee nyt monessa muodossa tielle. En viitsi ruveta avautumaan siitä, mikä kaikki tuntuu yhtälössä mättävän, mutta rehellisesti sanottuna väsyttää ja tekisi vapaalla vain mieli vetää peitto korviin kirjoittamisen sijaan.

NaNo on siis tänä vuonna minulle silkkaa leikkimistä. Olen viikossa saanut aikaan vajaat 3000 sanaa enkä tiedä, paraneeko tuo luku paljoakaan. Olen skeptinen ja vihaan omaa saamattomuuttani. Haluaisin nauttia kirjoittamisesta, mutta tällä hetkellä lähinnä stressaan siitä. Ehkä tunne jossain kohtaa helpottaa, kun elämä ei taas rajoita ajankäyttöä niin paljon kuin tällä hetkellä.

Jotain on sentään oikeastikin tapahtunut. Päijät-Hämeen Yrittäjien tuoreimmassa lehdessä on nimittäin ihan painettuna minun kirjoittamani juttu. Kukaan ei kyllä maininnut minulle etukäteen, että se sinne päätyisi, mutta tietenkään tästä ei kannata valittaa. Asiahan on ehdottoman positiivinen.

Tuosta kuvasta juttua ei kannata yrittää tihrustaa vaan on parempi käydä lukemassa se täältä. Jeren duunimatkasta tuli nyt sitten ensimmäinen lehtijulkaisuni, ja kyllähän se pisti hymyilyttämään, kun työkaveri kiikutti lehden minulle perjantaina nähtäväksi. Jotenkin se näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta kuin verkkosivuilla oleva tarina, vaikka se tasan sama juttu onkin. Mistä lie johtuu...

Kai tässä pitäisi muistutella itselleen, että vaikkei NaNo juuri etene, olen jotain silti saanut aikaan. En ole vain pyöritellyt peukaloita ja löllinyt sohvannurkassa vaan tehnyt hommiakin ihan koko syksyn. Ja lisää tekemistä on luvassa vielä ennen joulua, jolloin toivon mukaan ehdin edes vähän lomaillakin.

Ja ehkä NaNokin vielä pikkuisen etenee. Päässä kyllä tapahtuu paljon, mutta jostain syystä ne tapahtumat eivät vain nyt ehdi valua näppäimistön kautta näytölle. Tarvitsisin päähäni USB-portin, jonka kautta siirtää kaikki tarinat aivoista suoraan tietokoneelle. Tosin tuloksena saattaisi olla melkoista soopaa, kun ajatuksilla on ikävä tapa heilahdella vähän sinne sun tänne.

Tämäkin postaus oli nyt vähän tällainen tynkä, jolla ei ollut sen suurempaa sanomaa. Ehkäpä seuraavaksi postailen taas pitkästä aikaa tukkakuvia. Kävin nimittäin perjantaina kampaamossa ja käynti oli oikein poikkeuksellisen kiva (jopa minulle, vaikka ahdistun kampaamososialisoinnista).

30. lokakuuta 2015

Lokakuun kirjat

Lokakuussa tuli 30 kirjaa täyteen tämän vuoden lukulistaan. Oma tarvoite (24) on nyt kivasti ylitetty, mutta olen huomannut, että tällaisessa numeroiden tavoittelussa on omat haittapuolensa. En nimittäin ole uskaltanut tarttua kaikkein paksuimpiin teoksiin, koska minun nopeudellani sellaisen lukeminen voisi viedä useamman kuukauden (esim. Genjin tarua en ole uskaltanut aloittaa, koska se on valtava tiiliskivi pienellä fontilla ja ohuen ohuella paperilla). Toinen lieveilmiö on sivujen laskeminen ja suhteuttaminen kuukaudessa jäljellä oleviin päiviin. On kuin lukisi kokeeseen: "näin monta sivua on luettava tänään, jotta aika ei lopu kesken". Olen siis kehittänyt stressin lukemisesta. Voi olla, että ensi vuonna jää tavoitteet asettamatta ja keskityn vain kirjoista nauttimiseen.


Sakurako Kimino - Strawberry Panic 1, 2 ja 3

Kaikki kolme kirjaa tulivat samoissa kansissa ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joten en halua puhua niistä jokaisesta erikseen... varsinkin kun luin ne putkeen. Strawberry Panic on minulle alun perin tuttu animena. Katsoin sen muistaakseni vuonna 2008 ja rakastin sitä. Mangatkin tuli aikoinaan hankittua ja harmittelin pitkään, kuinka tarina jää kesken. Kääntäjä ei koskaan vaivautunut hoitamaan hommaansa loppuun (ilmeisesti tarina ei myynyt tarpeeksi hyvin).

Tässä valossa olin suorastaan hämmästynyt, kun nyt yhtäkkiä tänä syksynä törmäsin Strawberry Panic -lyhytromaaneihin englanniksi. Vihdoin kokonainen tarina ja siinä muodossa, jota rakastan eniten! Anime ja manga ovat kivoja, mutta minä tykkään nimen omaan lukea kirjoja. Olen ollut huomaavinani, että japanilaisia lyhytromaaneja on viime aikoina käännetty hieman enemmän (noh, ennen niitä ei näkynyt ollenkaan), joten ehkä edessä on uuden aikakauden alku. Minun ei kenties tarvitsekaan oppia superhyvin japania päästäkseni lukemaan niitä viimeinkin. Ei sillä, haluan kyllä silti oppia kieltä, mutta tämä on joka tapauksessa hyvä uutinen. (Ja nyt varmaan joku tulee sanomaan, että kyllä niitä käännöksiä on ollut saatavilla viimeiset kymmenen vuotta ja en vain ole tajunnut sitä. :D)

Strawberry Panic sijoittuu Astrae Hillin alueelle, jolla sijaitsee kolme kuuluisaa ja hyvämaineista tyttökoulua. Jokaisella koululla on omat tähtioppilaansa ja joka kevät uuden lukukauden alkaessa käynnistyy myös koulujen välinen Etoile-parikilpailu, jossa valitaan kolmen koulun yhteinen tähti. Tarina pyörii tämän kilpailun ympärillä, mutta sitäkin tärkeämpää on tyttöjen välille muodostuvat suhteet ja draama.

Kirjoissa on kaksi selkeää pääparia, Nagisa ja Shizuma sekä Amane ja Hikari. Shizuma ja Amane ovat japanilaisessa viihteessä tyypillisesti esiintyviä isosiskohahmoja, jotka suojelevat, ovat rohkeita, vahvoja ja ehkä hitusen etäisiäkin. Nagisa ja Hikari puolestaan edustavat pikkusiskotyyppiä, joka ei ole niin rohkea vaan kaipaa suojelua ja tukea, mutta ihailee isosiskotyyppiä hyvin vahvasti ja on valmis tekemään lähes mitä tahansa tämän vuoksi. Jos japanilainen viihde ei ole tuttua, voivat nämä selkeät tyypittelyt vähän hypätä silmillekin.

Toinen silmille puskeva seikka voi olla selkeät animemaiset tapahtumat ja elehdinnät. Minä kiinnitin näihin huomiota ensimmäinen kirjan aikana, mutta nyt en edes osaa sanoa, oliko niitä kolmannessakin. Veikkaan, että oli, mutta olin jo niin uppoutunut itse tarinaan, että luultavasti sivuutin epäolennaisuudet.

Ja se tarina sitten... rakastin sitä edelleen. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, miten vähän tyttöjen välillä lopulta tapahtui. Jotenkin olin olettanut animen olleen "se kiltimpi versio" ja kirjan sitten revittelevän enemmän, mutta pääpaino oli suurissa tunteissa ja herkissä suudelmissa, juuri sen enempää ei tosiaan tapahtunut. Se ei haitannut, sillä draama piti otteessaan hyvin tiukasti.

Minun on vaikea arvioida Strawberry Panicia objektiivisesti, koska kirjan lukemiseen liittyy valtava nostalgia vuodelta 2008, kun katsoin animea. Jotenkin liitän tuon tarinan myös tiettyyn elämäntilanteeseen, joten siihen kietoutuu mukaan paljon sellaista, mikä ei liity suoranaisesti alkuperäiseen teokseen millään tavalla. Joka tapauksessa voisin kirjaa suositella ainakin japanilaisen yuri-viihteen ystäville, kunhan ei odota pelkkää kuumaa toimintaa, sillä paino on tosiaan siellä herkissä, mutta ylitse pursuavissa tunteissa.

Se on vielä pakko mainita, että tarinassa on vähän sellainen "se, mikä tapahtuu tyttökoulussa, pysyy tyttökoulussa" -tunnelma. Olisikin mielenkiintoista lukea jatko-osa, jossa kerrottaisiin, mitä näille kaikille tyttöjä rakastaville tytöille tapahtuu, kun lukio on ohitse ja aikuisten maailma avautumassa. Mikäli romanttiset tunteet eivät jää vain tyttökoulujen kirjastoon ja puutarhan salaisiin sopukoihin, on edessä kenties vielä suurempaa draamaa, kyyneliä ja rakkautta. Siitä tahtoisin lukea.

18. lokakuuta 2015

Mutta mitä tapahtui lokakuussa?

Reilut pari viikkoa on mennä humahtanut eikä blogiin ole ilmestynyt mitään. Minulla on selkeästi aktiivisen kirjoittamisen kausia ja sitten näitä hiljaisempia. Se ei oikeastaan ole yllättävää itselleni, koska samalla tavalla toimin myös romaania työstäessäni ja ficcejä raapustellessani. Kirjoitan purskeena paljon ja sitten on taas kuivan kauden aika. Purskekaudet voivat joskus kestää useamman kuukauden, joskus vain päiviä. Niin sanotut kuivat kaudet eivät kuitenkaan tarkoita, etten tekisi mitään. Yleensä työstän tarinoita (tai blogipostauksia) ajatuksen tasolla tai teen jopa konkreettista suunnittelu- ja taustatutkimustyötä. Ja sitten joskus teen jotain ihan muuta.

Vaikka bloggaaminen ja TT:n kirjoittaminen on ollut aktiivisena mielessä lähes päivittäin, lokakuu on rehellisesti sanottuna mennyt palkkatöitä tehdessä ja pelatessa. Töissä on ollut kiireinen vaihe, mikä on aiheuttanut iltahommia ja pitkän päivän päälle ei ole jaksanut enää olla kovin aktiivinen. Toisaalta sitten samaan aikaan eksyin Eorzeaan (Final Fantasy XIV) oikein kunnolla ja pelituntejakin on ehtinyt kertyä paljon. Samalla sain pelattavaksi AR-K-seikkailupelin ja Tales of Xillia 2:ta on myös miehen kanssa painettu läpi. Siinähän se vapaa-aika sitten meneekin, kun puskee kolmea peliä yhtä aikaa eteenpäin. Jeps, joskus yksi harrastus ajaa ohitse muista.

Ei minua kuitenkaan huolestuta. Peliputki on ollut mukavaa aivojen tuulettamista. En ole ottanut paineita kirjoittamisesta vaan tehnyt sitä, mikä sillä hetkellä on huvittanut. Liialle huvilinjalle ei ole tietysti hyvä ajautua, mutta minulla on viime kuukausina ollut vahvoja ajatuksia siitä, miten paljon ja milloin on pakko kirjoittaa. Ja sitten kun aletaan puhua velvollisuuden ja syyllisyyden täyttämästä pakosta, ollaan ikävällä tiellä. Silloin on parempi jarruttaa ja vaihtaa toviksi suuntaa. Rakkaasta ajanviettotavasta ei saa tulla kamalaa velvollisuutta.

Tällä hetkellä suunnitelmissa onkin tässä lokakuun peliputken lomassa työstää joulukalenteria, joka tulee olemaan fan fictionia Final Fantasy VII:stä. Ei ehkä niin ajankohtaisin peli (vai onko sittenkin, kun HD remake on tulossa?), mutta sain idean, joka sopii sen maailmaan hyvin. Siispä 24-luukkuinen FFVII-kalenteri on työn alla. Pyrkimys on siihen, että kalenteri on betalla käsittelyssä marraskuussa ja minä voisin raapustella TT:a.

En varmaankaan voi virallisesti osallistua NaNoWriMoon, koska TT on jo aloitettu ja NaNossa kuitenkin taitaa olla ideana aloittaa täysin uusi juttu tyhjästä ja paahtaa kuukaudessa se 50 000 sanaa. Tiedän, ettei minulta tuollainen sanamäärä taitu töiden ohella (todistettavasti kesäloma-aikaan se on sentään mahdollista, jos oikein laitan paukkuja asiaan, olen tehnyt sen kahdesti), mutta jos yrittäisi vaikkapa 20 000 - 30 000 sanaa?

Tällainen varjo-nanoilu voi muutenkin olla hyvä asia. En sitten ehkä kehitä liian suuria paineita asian suhteen, mutta jotain tulee kuitenkin tehtyä. Täytyy vain toivoa, ettei marraskuun synkkyys, päivätyöt ja mahdolliset viikonloppuaktiviteetit ime minusta ihan kaikkia mehuja :D Ehkä pitää ajatella asia niin, että joulukuussa sitten otetaan taas rennommin?

Rentoutua on tosin tarkoitus myös tässä kuussa. Minulla kävi niin hyvä tuuri, että voitin Maria Carolen blogista lipun Helsingin kirjamessuille. Sinne suuntaan siis ensi lauantaina katselemaan, mitä kaikkea jännää löytyykään. En ole muutamaan vuoteen kirjamessuilla käynyt, joten odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää tällä kertaa.


30. syyskuuta 2015

Syyskuun kirjat

Syyskuukin katosi jonnekin, mutta jossain välissä sitä sai kolme kirjaa kahlattua läpi. Olisin ehkä ehtinyt neljännenkin, ellei mukana olisi ollut yhtä harhalaukausta, jonka droppasin. Olisi kenties pitänyt uskoa kannessa ollutta varoitusta, jonka mukaan kyseinen kirja on herkkua Twilight-faneille, mutta päätin ottaa riskin.

Tosin mitään Twilight-tyylistä menoa en kirjassa havainnut... mitä nyt päähenkilö oli tylsä ja juonesta en saanut otetta ollenkaan. Reilun viikon aikana kitkutin läpi noin sata sivua ja sitten päätin luovuttaa. Kirja toimi kyllä erinomaisena unilääkkeenä, mutta kirjallisilla ansioilla se ei pätenyt. Harmillista, mutta välillä näitä osuu kohdalle.

Mutta mennäänpä sitten niihin kirjoihin, jotka luin kokonaan ja joiden parissa viihdyin paremmin kuin osasin odottaa.




Cassandra Clare - Luukaupunki

Kun kuulin jokunen vuosi sitten, että Cassandra Clarelta on tullut kirja, olin varovaisen utelias. Toisaalta olin myös varauksellinen teoksen suhteen ja tästä syystä kirja jäi kaupan hyllylle monet kerrat. Nyt sitten Elisa Kirjan alennukset veivät mennessään ja tämäkin tuli e-kirjana shoppailtua. Tähän väliin todettakoon, että Kobo ja Elisa Kirja varmaan vievät minut vielä turmioon. Tili valuu kuin huomaamatta ah-niin-ihanan edullisiin kirjaostoksiin, joista en tiedä, milloin ehdin ne lukea.

Takaisin Luukaupunkiin... Kirja jätti hitusen ristiriitaiset fiilikset. Olin nähnyt elokuvan, joten tiesin, mistä suurin piirtein on kyse. Tästä huolimatta petyin joihinkin käänteisiin enkä oikein jaksanut innostua hahmoista. Osittain tähän saattoi vaikuttaa jo pelkästään hahmojen ikä, mutta ehkä heidän käytökselläänkin oli osuutta. Missään vaiheessa heihin ei syntynyt kovin läheistä suhdetta.

Oma lukunsa oli Claren kirjoitustyyli, joka ei iskenyt minuun. Joskus vuosia sitten Draco-trilogiaa tavatessa en kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota, mutta nyt se tökkäisi moneen otteeseen. En tosin tiedä, johtuuko se Claresta vai kääntäjästä. Paha sanoa.

Tarinasta kuitenkin tykkäsin ja se jätti epämääräisen nälän jälkeensä. En ole vielä ostanut sarjan muita osia, mutta harkinnassa se on. Jos yhtään itseäni tunnen, voi sortuminen vielä tapahtua. Aivan ykköslukemistoksi tämä sarja ei silti päätynyt, muttei välittömästi toisaalta hylkylistallekaan.


Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

Tätäkin teosta on tullut muutamaan otteeseen pyöriteltyä käsissä, mutta vasta tänä vuonna ostin sen. Teemestarin kirja on saanut todella paljon kehuja, mikä oli omiaan karkottamaan minut kauemmas. En tiedä, mikä siinäkin on. Jos jotain hehkutaan liikaa, minua lakkaa kiinnostamasta. Tämä siitä huolimatta, etteivät kehut yleensä turhasta tule (tosin on sitäkin sattunut, esim. Twilight, mutta sen ympärillä pyörivä hype on ihan eri juttu kuin Teemestarin kirjan).

Ensivaikutelmani Teemestarin kirjasta oli, että taas on edessä erä dystopista katastrofin jälkeistä scifiä, jota olen lukenut viime aikoina ehkä hieman liikaa. Tarina voi olla hyvä, mutta konsepti alkaa puuduttaa. Ensimmäiset luvut tuli siis kahlattua läpi epäilyksen vallassa.

Sitten tapahtui jotain. Tarina takertui ihoon kiinni eikä suostunut jättämään rauhaan. Oli pakko kääntää vielä yksi sivu, lukaista vielä yksi luku, vaikka kello oli jo vähän liikaa. Lopulta piti pakottaa itsensä eroon kirjasta, että jaksaa seuraavana päivänä töissä (tästäköhän viiden päivän päänsärkyputkeni johtui?).

Pakkohan se on todeta, että Teemestarin kirja oli juuri niin hyvä kuin jutut väittivät. En vain lukenut sitä vaan elin Norian tarinan läpi ja kahlasin tunteiden syvissä vesissä hänen kanssaan.


Alyson Nöel - Punaiset tulppaanit 

Ostin tämän kirjan Elisa Kirjasta, kun halvalla sattui saamaan. Minulla ei siis ollut oikein mitään ennakko-odotuksia eikä edes kirjailijan nimi ollut aiemmin tuttu. Punaiset tulppaanit on hyvin selkeästi genreltään paranormaalia romanssia ja suunnattu minua noin 15 vuotta nuoremmille, mutta jollain kierolla tavalla nautin jopa vähän sen lukemisesta.

Tarinasta löytyi yhtymäkohtia niin Twilightiin kuin The Vampire Diariesiinkin, vaikkei kyse ollut vampyyrijutusta. Löysin myös jälleen vanhan tutun päähahmoallergiani ja onnistuin luomaan Everiin ainoastaan ärsyyntymissuhteen. Hän oli rasittava teini, joka kantaa mukanaan turhaa syyllisyyttä ja kuvittelee aina sen pahimman mahdollisen vaihtoehdon toisten ihmisten tekemisien ja sanomiesien perusteella (tämä siitä huolimatta, että tyyppi osaa lukea ajatuksia). Joo, Everillä oli sinällään syynsä syyllistymiseen ja hänen käytöksensä oli tyypillistä teinien ehdottomuutta ja sinällään uskottavaa, mutta ärsyyntymistä se aiheutti silti. Tiedä sitten, onko tämä hyvä vai huono asia.

Juoni kirjassa oli ihan kiva, mutta hyvin ennalta-arvattava. Mikään käänne ei tuntunut yllättävältä. Tuttua ja turvallista kamaa siis. Sellaista taskulämmintä luettavaa, joka ei varsinaisesti innosta, muttei aiheuta suuria pettymyksiäkään. Meni hyvänä välipalana.

Käännöksestä on kuitenkin sanottava sen verran, että teksti vilisi ikävän paljon lyöntivirheitä. Milloin oli liikaa kirjaimia, milloin ne olivat väärässä järjestyksessä ja milloin lainausmerkit missä sattuivat. Tuli sellainen fiilis, että kääntäjällä on ollut kiire ja kenties kustannustoimittajallakin (tai kuka ikinä käännökset käy läpi, ennen kuin ne menevät julkaisuun?). Tämä jätti sellaisen "halvalla ja nopeasti" -tunnelman, mikä ei ollut kauhean miellyttävä. Ja siis kyllähän sitä kirjoihin aina jotain mokia eksyy, ei siltä voi välttyä, mutta tässä niitä oli oikeasti silmiinpistävän paljon.

Kokonaisuus oli siis sellainen mukiinmenevä. Ei nyt varsinaisesti kruunannut syyskuutani (sen teki Itäranta), muttei sitä pilannutkaan. Ehkä nyt on kuitenkin paikallaan pitää pieni tauko teini-ikäisten paranormaaleista romansseista.

18. syyskuuta 2015

Nyt sitä saa


Kannen kuva: © Eveliina Kronqvist
Tovi tässä vierähti, mutta nyt Maan mahti on ostettavissa e-kirjana muutamista kirjakaupoista. Hinta vaihtelee hieman kauppakohtaisesti, mutta missään kaupassa sen ei pitäisi päätä huimata.

Amazon 

Maan mahdin pitäisi olla tulossa myyntiin myös Elisa Kirjaan ja Apple iBooksiin. Valitettavasti en osaa sanoa, millä aikataululla, mutta toivotaan, että pian. Kiireisimmät voivat hakea omansa noista toisista kaupoista lukulaitteelleen, tabletilleen, älypuhelimelleen tai tietokoneelleen. Amazonin kirjojen kohdalla tosin kannattaa muistaa, että ne taitavat toimia vain Kindlessä.

Eli jos japanilaisten roolipelien inspiroima fantasia kiinnostaa, nyt on loistava tilaisuus käydä ostoksilla.




PS. Muuta luettavaa löytyy sitten tuolta Julkaisut-sivun alta. Siellä on muutamia vanhoja novelleja ja muita lyhytkertomuksia. Lisäksi olen listannut sinne kirjoittamani Matkalla duuniin! -tarinat.

11. syyskuuta 2015

Books on Demand -kokemus

Mietin tovin, kirjoittaako tästä aiheesta vai ei, mutta ehkä muutaman sanasen raapustelu on ihan hyvästä. En ole Books on Demandin eli lyhyesti BoD:n kokenut käyttäjä vaan ensikertalainen, joten en nyt puhu sillä kuuluisalla kokemuksen syvällä rintaäänellä vaan vihreän tyypin turhautuneella piipityksellä.

Tässä opiskellaan BoD:n ohjeita
BoD mainostaa itseään helppona tapana saada oma kirja julkaisuun. E-kirjan saat vielä kaiken lisäksi julkaista ihan ilman kustannuksia. Kuulostaa hyvältä, eikö? Tietysti omaa vaivaa joutuu näkemään eikä se missään nimessä tullut minulle yllätyksenä. E-kirjapakettiin ei nimittäin pysty ostamaan erikseen esimerkiksi taittoa.

Kirjan yleiset tiedot olikin varsin helppo täyttää BoD:n lomakkeelle. Tässä kohtaa ei tarvinnut edes ohjetta juuri selailla, koska kaikki oli pääsääntöisesti ymmärrettävää.

Sen sijaan kun pääsin itse kirjan työstämiseen, alkoi ongelmia ilmetä. BoD tarjoaa käyttäjilleen editorin, jota voi hyödyntää eri tavoin. Yksi keino on kopioida teksti luku kerrallaan vaikkapa suoraan Wordista ja sitten valita BoD:n valmiista taittoasetuksista ne eniten silmää miellyttävät. Kuulostaa helpolta ja tavallaan onkin sitä, mutta omaa silmääni ei juuri nuo vaihtoehdot valitettavasti miellyttäneet. En siis päätynyt tätä vaihtoehtoa kovin pitkälle kokeilemaan.

Jos ei halua kopioi-liitä-rumbaan lähteä, voi valmiiksi taitetun tekstin tuoda editoriin joko docx- tai epub-muodossa. Tämän jälkeen asetuksista valitaan "Käyttäjän mukainen" ulkoasu tekstille, jolloin kaiken pitäisi olla muotoiltu kuten alkuperäisessä dokumentissa.

Noh, oikeastihan se ei ihan näin mennyt...

Kokeilin tekstin siirtämistä ensin docx-muodossa, koska en ollut epub-tiedostoja koskaan luonut ja käsitellyt (muuta kuin siirtänyt niitä kirjakaupasta suoraan Kobooni). Teksti kyllä siirtyi ihan näppärästi, mutta siihen se kätevyys sitten jäikin.

Seuraavia ongelmia ilmeni:

- Tekstistäni katosi pätkiä
En osaa sanoa, kuinka monta pätkää ja mistä kohtaa, koska näiden metsästäminen osoittautui toivottamaksi työksi. Minun olisi pitänyt käydä koko teksti lause lauseelta läpi ja verrata sitä alkuperäiseen. Teoriassa kyllä ihan mahdollista... ainakin, jos tämä olisi ollut ainoa ongelma. Käytännössä tietysti erittäin turhauttavaa.

- Osa tekstistä värjäytyi punaiseksi
Yhtäkkiä tosiaan tekstin pätkiä saattoi olla punaisella fontilla, vaikka docx-tiedostossa värinä oli automaattinen (eli musta).

- Osa repliikeistä muuttui muotoilultaan "Otsikko 2":ksi
Alkuperäisen tiedoston muotoiluissa oli käytetty Otsikko 1:tä lukujen otsikoinneissa, muuten oli vain leipätekstiä.

- Tyhjät rivinvälit katosivat
Näitä oli alkuperäisessä käytetty merkitsemään pidempää katkoa / asian vaihtumista luvun sisällä ja runojen säkeistöjen erottamisessa toisistaan.

Kaikki nuo olisivat toki olleet manuaalisesti korjattavissa, mutta vaativat paljon työtä. Päätin siis ottaa selvää epub-vaihtoehdosta. Sen luominen oli oma hommansa, ei kuitenkaan mikään mahdoton, kun hankki sitä varten erillisen ohjelman.

Uuden tiedoston kanssa ilmenivät sitten uudet ongelmat:

- Tiedostossa oleva kansikuva ei siirtynyt, koska se oli BoD:n editorin mukaan liian pieni, samaa kuvaa lisättäessä erillisinä ilmoitti editori sen olevan liian suuri
Mitähän tästäkin pitäisi ajatella? En ole haka matematiikassa yms., mutta järkeeni ei käy, että sama kuva voi samassa ohjelmassa olla yhtä aikaa sekä liian pieni että liian suuri. Kuva saatiin lopulta lisättyä erillisenä, kun siitä tehtiin tarkalleen BoD:n kokovaatimusten mukainen. Tämä on sinällään ymmärrettävää (koossa oli alun perin pientä heittoa), mutta silti paukapääni ei käsitä tuota yhtäaikaista liikaa pienuutta ja suuruutta.

- Lukujen otsikoita ei voinut keskittää
Editori antoi kyllä tämän tehdä, mutta siitä poistuttaessa ja uudelleen palattaessa, oli otsikot taas tasattu vasemmalle. Tämä siis tallentamisesta huolimatta. Tästä syystä myös kirjan lopullisessa versiossa otsikot on tasattu vasemmalle, vaikka olisin halunnut keskittää ne.

- Sisennykset joko loistivat poissaolollaan koko tekstissä tai sitten ne ilmestyivät jokaiseen kappaleeseen
Yleensähän kirjoissa ei sisennetä lukujen ensimmäistä kappaletta (eikä kappaletta, joka aloittaa uuden asian eli sitä ennen on se tyhjä rivi). Tähän ulkoasuun pyrin ja se oli epub-tiedostossani ihan nätisti onnistunut. Valitettavasti BoD:n editori päätti pissata koko jutun päälle eikä suostunut moista hyväksymään. Joko-tai-meiningillä mentiin, minkä seurauksena jouduin valitsemaan sisennyksen joka kappaleeseen, koska se oli luettavuuden kannalta kuitenkin parempi veto kuin täysin ilman sisennyksiä eläminen.

Laitoin BoD:iin myös palautetta näistä ongelmista, johon sain vastaukseksi, että editoria kyllä pyritään kehittämään. Hyvä juttu, jos näin on. Minua se ei kuitenkaan tässä hetkessä auttanut vaan jouduin tyytymään vähän sinnepäin -ratkaisuun. Mitään ohjeistusta kyseisten ongelmien välttämiseksi en saanut, joten en nyt valitettavasti pysty muitakaan tässä asiassa auttamaan. Mikäli jossain vaiheessa keksin, miten nuo ongelmat voidaan välttää, voin siitä oman postauksen kirjoitella.

Viimeisenä silauksena BoD:n editori päätti vielä yllättää jo valmiin kirjan kanssa (tähän ei siis muutoksia enää voi tehdä). Missään vaiheessa esikatselussa ei näkynyt ongelmaa, mutta valmiissa teoksessa on joidenkin repliikkien lainausmerkin ja ensimmäisen sanan väliin lisätty välilyönti. Siis tosiaan vain osaan eikä edes kaikkiin. Tämähän tietysti saa minut näyttämään siltä, etten vain osaa, mikä on erittäin harmillista. Jos ongelma olisi näkynyt esikatselussa, olisin voinut sen vielä manuaalisesti korjata, mutta milläs edes yrität korjata jotain, mitä et pysty näkemään.

En siis sanoisi, että BoD on se helpoin ja käytännöllisin tie omakustanteen julkaisemiseen. Tosin en tiedä, mikä olisi sitten parempi vaihtoehtokaan. BoD:lla on kuitenkin kontaktit eri kauppoihin, mitä yksittäisellä ihmisellä ei ole. Oman e-kirjan jakelu ilman kanavia on melkoinen haaste, joten täydelliseen itsenäisyyteen pyrkiminen ei ole välttämättä kannattava vaihtoehto. Kirjoja (ja varsinkin omakustanteita) myydään Suomessa muutenkin vähän.

Itselleni myynti ei ole sinällään se tärkein asia. Ei tällä joka tapauksessa rikastumaan pääse. Olisi kuitenkin hienoa saada edes muutama lukija ja toivonkin, että esim. ne, jotka ovat tarinoideni parissa aikaisemmin viihtyneet, löytäisivät tiensä myös Maan mahdin pariin.

Jatko-osan kanssa täytyy nyt sitten miettiä, käytänkö BoD:ia vai keksinkö jotain muuta. Päätös ei onneksi ole vielä hetkeen ajankohtainen.

4. syyskuuta 2015

Rakennetta rakentamassa

Nyt kun taittopuuhat (joihin lopulta piti nakittaa toinen ihminen auttamaan) ovat vihdoin takanapäin, on ollut aikaa miettiä muita juttuja. Käytännössä tämä on tarkoittanut Maan mahdin jatko-osia. Kyllä, monikossa.

Varsinaiseen kirjoittamiseen on näiden muiden kiireiden takia tullut taukoa, mikä tarkoittaa, että siihen on taas vaikea tarttua. Sen sijaan päätin lähteä työstämään tarinaa muuta kautta. TL:n lyhenne näyttäisi tällä hetkellä vaihtuvan TT:ksi, koska minulla nuo työnimet aina matkan varrella vaihtuvat. Sen lisäksi suunnittelin kyseiseen tarinaan lukuja. Tällä hetkellä niitä näyttäisi tulevan 17, mikä on muuten saman verran kuin Maan mahdissa. Lukujen määrä voi kuitenkin vielä elää, en aio lyödä sitä lukkoon vielä pitkään aikaan.

Oli vapauttavaa saada tarinalle selkeämpi rakenne. Vaikka olen jo pitkään tiennyt, mitä siinä tulee tapahtumaan, on kaikki ollut yhtä suurta epämääräistä möykkyä, josta ei ole oikein saanut otetta. Nyt minulla kirkkaampi käsitys asioiden järjestyksestä ja yksittäisten lukujen sisällöstä.

Tosin Maan mahdissakin luvut vaihtoivat paikkaa ja väleihin tuli sellaista, mitä en ollut aiemmin suunnitellut. Nytkään en kuvittele saavani kerralla valmista, mutta ensimmäisen version kirjoittaminen tuntuu helpommalta, kun asioita on järjestellyt itselleen.

Tästä innostuneena ryhdyin samalla työstämään hieman niitä loppujakin jatko-osia. Niiden kirjoittaminen ei ole vielä ajankohtaista, mutta minusta alkoi tuntua, että luut tarvitaan jo, liha luodaan myöhemmin. Arvon edelleen, tuleeko lopullisia kirjoja olemaan neljä vai viisi, mutta uskon tämän pulman ratkeavan aikanaan.

Suunnitelmaa tehdessä kirkastui moni asia, joka on kyllä ollut mielessä, mutta niin sekavana vyyhtinä, etten ole ottanut siitä itsekään tolkkua. Kristalli on nyt puhunut minulle ja minun on vain seurattava sen viitoittamaa tietä, jotta saan tarinani kerrottua loppuun saakka. Samalla tosin ymmärsin, että tästä on tulossa pitkä projekti. Olen työstänyt tarinaa jo hyvän tovin, mutta paljon enemmän on vielä edessä.

Pitkien ficcisarjojen kirjoittamisen myötä olen oppinut, ettei sarjakirjailu ole mikään helppo laji. Mielessä voi olla kokonainen tarina, mutta sen pusertaminen ulos on työtä ja joskus myös verta ja hikeä. Sellaisen projektin loppuun vieminen ei voi perustua pelkkään inspiraatioon, joka on tunteena raivostuttavan häilyvä. Joskus on vain puskettava eteenpäin ja jaksettava kirjoittaa, vaikkei niin huvittaisikaan. Toisaalta välillä on muistettava hellittää ja antaa tarinan hengittää. Se puhdistaa ilmaa ja auttaa näkemään selkeämmin.

Ajoittain iskee epätoivo. Sitä miettii, mihin on oikein ryhtynyt ja onko tässä mitään järkeä. Pystynkö minä todella? Osaanko? Jaksanko? Olisi paljon helpompaa kohauttaa olkapäitään ja jättää asiat tekemättä. Silloin ei ainakaan voi mokata. Tosin se tarkoittaisi jostain hyvin rakkaasta luopumista. Ehkä onkin parempi taistella ja opetella elämään erilaisten pelkojen kanssa. Kenties niistä voi jopa ammentaa voimaa.

Joka tapauksessa jonkinlaisen luurangon kasaaminen tekstin tueksi helpottaa urakkaa paljon. Minulla on kansio, johon kerään tarpeellista materiaalia sekä kuvia inspiroimaan työskentelyä. Aluksi kaikki oli vain tiedostossa koneella, mutta huomasin tarvitsevani jotain, mitä hipelöidä. En ole vielä täysin kyennyt siirtymään digiaikaan.

Nyt työskentelyyn tulee taas pieni tauko, kun lähden Tampereelle viettämään viikonloppua Traconissa. Ehkä on kuitenkin ihan hyvä tuulettaa päätä kaikista kirjajutuista ja keskittyä roolipelien ja animen ihanuuteen. Cosplay-puoli on köyhänlainen omalta osaltani tänä vuonna, sillä voimia ja jaksamista pukujen väsäämiseen ei ole jäänyt. Ja itse asiassa arvon edelleen, mitä edes sunnuntaina laitan päälleni.

Viettäkää te lukijatkin ihana viikonloppu!

31. elokuuta 2015

Elokuun kirjat

Elokuu on ollut täynnä kiirettä ja stressaavia hetkiä heti nautinnollisen kesäloman päälle. Jotenkin olen silti onnistunut löytämään lukemisellekin aikaa. Ehdin huitaista kuukauden aikana yhden romaanimittaisen ficin ja kaksi kirjaa, joten pääsin myös vuoden tavoitteeseeni. Nyt on luettu 24 teosta ja seuraavaksi lähdenkin laskemaan, kuinka korkeaksi luku ehtii kasvaa viimeisten neljän kuukauden aikana.



Tinkerheck - Empress and Concubine (AO3)

Poikkeuksellisesti muutama ilta tuli vietettyä ficin parissa, kiitos Kobon. En laske tätä vuoden aikana luettuihin kirjoihin, vaikkakin ficci oli ihan romaanimittainen. 

Lukukokemuksena Empress and Concubine oli ristiriitainen elämys. Se oli Final Fantasy VII -pelisarjaan perustuva Yuffie Kisaragi x Vincent Valentine (ja vähän myös Yuffie x Reno) -tarina. Paritus oli jees ja tarinastakin tykkäsin. Minua kuitenkin häiritsi tosi paljon se, ettei Vincent käyttäytynyt aina siten kuin minä kuvittelisin hänen pelien perusteella käyttäytyvän. Tiedän, että näkemykset fan fictionissa ovat subjektiivisia, mutta samalla väittäisin perehtyneeni Vincentin persoonaan aika hyvin. Myös Godon käytös aiheutti kulmien kohottelua ajoittain.

Toinen tökkivä seikka olivat kirjoittajan omien hahmojen nimet. Aika moni asia FFVII:ssa viittaa siihen, että Wutain voi tulkita kyseisen maailman Japaniksi. Siellä asuvien nimet voisi siis kuvitella japanilaisiksi. Jostain syystä ficcari kuitenkin käytti osittain japanilaisia nimiä, osittain ihan keksittyjä japanilaistyylisiä (mutta väärillä tavuilla/kirjaimilla höystettynä) nimiä ja osittain venäläisiä nimiä. Varsinkin tuo viimeinen veto ihmetytti minua suunnattomasti. Miksi, oi miksi?!? Tämän lisäksi tekstissä esiintyi jotain kulttuurillisia epäkohtia.

Yritin koko ajan muistuttaa itselleni, että kyseessä fan fiction ja fiktio ylipäätään. Se tarkoittaa, että kirjoittajalla on vapaus soveltaa. Todellisen maailman realiteetit saa unohtaa, mutta tästä huolimatta huomasin ärsyyntyväni yhä uudestaan. Tosin vika lienee enemmän minun korvieni välissä kuin kirjoittajassa.

Joka tapauksessa tarina itsessään oli hyvä. Vähän harmittaa, että sen jatko-osa näyttää lojuvan AO3:ssa keskeneräisenä ja jatkuminen lienee epävarmaa, kun sitä on kai päivitetty viimeksi vuonna 2013.


Tuulia Aro - Kuikansulka

Elämäni toinen e-kirja. Olen suorastaan rakastunut tuo Kobon käyttämiseen, vaikka painetutkin kirjat ovat lähellä sydäntä. Kuikansulasta en ollut kuullutkaan ennen kuin satuin eräästä verkkokaupasta selailemaan e-kirjoja. Törmäsin trilogian kolmososaan ensin, mutta luonnollisesti päädyin ostamaan sen ensimmäisen.

Tykästyin tarinaan ja sen hahmoihin hyvin vahvasti. Vaikka kyseessä on fantasia, ei tarina venynyt eeppisiin mittoihin. Sillä oli siihen mahdollisuus, mutta se jätettiin käyttämättä, mistä olin hyvinkin iloinen. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että kaiken fantasian ei tarvitse olla suurta maailman pelastusta vaan myös pienten ihmisten kohtalot kiinnostavat. Fantasiamaailmaan sijoittuvassa draamassa on jotain, mikä vetää minua vahvasti puoleensa.

En toki vielä tiedä, minkä suunnan Kuikansulan tarina ottaa kahdessa seuraavassa kirjassa (jotka muuten ovat jo ostoslistalla, vaikkeivät vielä Kobossani asustakaan). Ensimmäinen oli joka tapauksessa raikas ja kaikessa kiehtovuudessaan myös mukavan kevyellä otteella kirjoitettu. Tapahtumat eivät aina olleet siitä kepeimmästä päästä, mutta kerrontatyyli piti tunnelman kohdallaan joka hetki. En nyt kaivannut syvissä vesissä rypemistä, joten tämä kirja osui oikein hyvään saumaan siinäkin mielessä.

Löysin siis sattuman kaupalta kivan kirjan ja tiedossa on jälleen lisää tavaraa lukulistalle. Tällaisia yllätyksiä ei voi koskaan tulla liikaa.


Mats Strandberg & Sara B. Elfgren - Piiri

Olin katsellut tätä kirjaa usein, mutta aina se oli jäänyt ostamatta. Sitten törmäsin siihen kesälomalla hyvin edulliseen hintaan ja vihdoin viimein se lähti mukaan. Hieman epäilin olevani yli-ikäinen lukijaksi, sillä päähahmot ovat lukion ensimmäisellä luokalla. Usein nämä lukiojutut tuntuvat jo liian teineiltä, jotta jaksaisin innostua niistä täysillä.

Piiri oli tässä mielessä virkistävä poikkeus. Teinit olivat kyllä teinejä ja välillä todella raivostuttavia sellaisia, mutta silti ärsytystaso ei kohonnut lukiessa kovinkaan korkealle. Tapahtumat pitivät otteessaan ja tarina soljui mukavasti eteenpäin eri hahmojen välillä harkitusti hypähdellen. Huomasin nauttivani kirjasta paljon enemmän kuin osasin odottaa. Lisäksi hahmot muuttuivat jo varhaisessa vaiheessa sen verran läheisiksi, että heidän kohtalonsa kolauttivat aidosti.

Myönnettävä on silti, että lukisin mieluusti vastaavanlaisia tarinoita aikuisille suunnattuna. Näitä nuorten romaaneja riittää, mutta aikuisten puolelta en ole löytänyt aivan etsimääni. Kenties vielä jonain päivänä.

Joka tapauksessa Piiri jätti sen verran hyvän maun suuhun, että jälleen minulla on käsissäni uusi trilogia luettavaksi. Paitsi, että jatko-osat eivät ole ainakaan vielä ilmestyneet suomeksi. Kakkosesta näkyy olevan olemassa jo ennakko, joten toivoa on. Kamalinta olisi, jos viimeistä ei sitten käännettäisikään (näin on käynyt ainakin yhden lukemani kirjasarjan kohdalla, sylettää). Sarjan alkuperäisteokset ovat valitettavaksi ruotsiksi eikä minun kielitaitoni riitä kyseisen kielen tavailuun, osaan japaniakin paremmin. Toivotaan siis parasta. Pitänee ostaa se kakkososa täyteen hintaan ihan kannatuksen vuoksi.

21. elokuuta 2015

Kansikuva, maailmankartta ja kirjatraileri

Lupasin jossain vaiheessa esitellä kansikuvan, josta jo puhuin tässä postauksessa. Nyt on tullut se hetki. Edelleen olen silmät ymmyrkäisinä ihastuksesta, kun katselen kuvaa. Ei voi kuin sanoa, että kuvaaja teki taidokasta työtä ja mallit hoitivat oman osuutensa erittäin hyvin. Vielä kerran iso kiitos Mialiina cosplay photographylle (käykää, hei, tykkäämässä, saatte Facebookiinne upeita cosplay-kuvia säännöllisesti!) sekä Tiialle ja Monalle. En osaa edes sanoa, kuinka paljon arvostan panostanne.

Ja sitten se kuva, jota osa on ehkä jo odottanutkin ;)



Hyvää työtä, eikö vain? Itse olen hurmioitunut.

Koska pelkkä kansikuva ja valmis teksti eivät riitä, on elokuu ollut myös omien rajojen koettelemista. Pidän itseäni kirjoittajana, en suinkaan kuvankäsittelijänä, saati videoeditoijana, vaikka kahta jälkimmäistä olen aina silloin tällöin vähän kokeillutkin. Nyt elokuussa kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle ja aika on mennyt kahden muun puuhan parissa.

Kirjoitin jo aiemmin kartan piirtohommista. Piirtäminen oli kuitenkin vasta alkusoittoa urakalle, vaikka ounastelin pahimman olleen takana. Tällä kertaa M ei kritisoinut tuotostani, joten uusiksi en joutunut enää kynään ja paperiin tarttumaan. Sen sijaan kaikki kartan osat skannattiin kiltisti ja sitten istuttiinkin useampi ilta koneen ääressä niitä ihmettelemässä.

Tässä kohtaa on pakko kyllä kiittää M:a. Hän nimittäin tarjoutui täysin vapaaehtoisesti työstämään osista kokonaisen kartan. Olin yllättynyt ja todella iloinen. Kartan tekemisestä tuli yhtäkkiä yhteistä laatuaikaa, kun etsimme sopivaa ja käytettävissä olevaa pohjakuvaa (kiitokset sellaisesta ~Essence of Dream~:lle) ja ihmettelimme, miten eri osiot asettuvat sen päälle toisiinsa nähden.

Koska M on oma supersankarini, oli lopputuloskin mahtava:


Kuva näkyy blogissa sen verran pienenä, ettei ihan kaikkia yksityiskohtia voi erottaa eli kannattaa klikata sitä ja avata suurempi versio, jos haluaa tarkastella kunnolla. Itse olen suorastaan hämmästynyt, millainen siitä tuli, kun muistaa, mistä lähdettiin liikkeelle. Epäilemättä siitä voi kritisoitavaakin löytää, mutta itse olen tässä kohtaa erittäin tyytyväinen ja menen iloisena eteenpäin tämän kartan kanssa.

Suunnittelin jo, kuinka tilaan kartan itselleni Ifolorilta. Oikeastaan olen jopa niin itserakas, että haluaisin kehystää sen ja laittaa seinälle. Olen ehkä vähän liiankin innoissani siitä. Tosin M ei ollenkaan nikotellut ajatukselle, kun siitä keskusteltiin eli kaipa meitä innostuneita on sitten kaksi.

Karttakaan ei ollut vielä tarpeeksi, koska jotenkin kirjaa pitää saada markkinoitua. Niinpä kaivoin taas käsiini vanhan tutun Elokuvatyökalun ja aloin ensimmäistä kertaa ikinä tehdä videota tyhjästä. Yleensä siis olen kuvaillut eläimiä tai Level up! -blogiin videopostauksia, jolloin videoeditointi on ollut teippaa, leikkaa, liimaa -operaatio. Nyt sain pitkään tuijottaa tyhjää ruutua ja ihmetellä, mitä pitäisi tehdä.

Selvää oli, että tällä kertaa en halunnut hypätä puhuvaksi pääksi eikä vanhoja eläinvideoitakaan voinut hyödyntää. Toisaalta myös käytetyn kuvamateriaalin ja musiikin suhteen piti olla erityisen tarkkana. Ja näiden rajoitteiden lisäksi olisi kuitenkin pitänyt luoda se video.

Kaikki ideat animaatioista ja erikoistehosteista hylkäsin saman tien, koska oma rajallisuus oli nyt vain tunnustettava. Näiden sijaan kaivelin omia kuva-arkistoja, ilmaisen musiikin arkistoja ja selasin kirjoittamaani tarinaa edestakaisin. Lopulta kasassa oli tuotos, johon olen ainakin suurin piirtein tyytyväinen (ainakin siihen asti, kunnes menen katselemaan muiden hienoja kirjatrailereita).

Eli tässäpä se olisi: minun ensimmäinen kirjatrailerini. Katsokaa ja nauttikaa!




Kuvat: © Anna Kaija
Kansikuva: © Eveliina Kronqvist
Tekstilainaukset: © Anna Kaija
Musiikki: © Tonality Star - Dream 7

31. heinäkuuta 2015

Heinäkuun kirjat

Heinäkuu vierähti yllättävän nopeasti ja kirjoille jäi vähemmän aikaa kuin olisin toivonut. Ehdin kuitenkin vähän lueskellakin. Tällä hetkellä olen kahlannut läpi 22 kirjaa tämän vuoden puolella. On siis mahdollista, että tavoite (24 kirjaa) täyttyy jo elokuussa, mutta varmaan viimeistään syyskuussa, jos nyt ei jotain tosi omituista tapahdu.



Michael Crichton - Aikamatka

Alkaa näyttää siltä, että tänä vuonna minulla on Michael Crichton -buumi meneillään. Ei kuitenkaan anneta sen häiritä, koska kyseinen herrasmies on kirjoittanut liudan aivan uskomattoman hyviä kirjoja. Voisin oikeastaan hankkia hyllyyn muutaman lisää.

Aikamatka oli kiintoisa seikkailu menneisyydessä ja nykyisyydessä yhtä aikaa. Tosin varsinaisesti aikamatkailusta siinä ei ollut kyse vaan pikemminkin rinnakkaistodellisuuteen siirtymisestä. En ole kovin perehtynyt fysiikkaan yms. mutta tämä kirjassa käytetty tekniikka herätti liudan kysymyksiä eikä jokainen yksityiskohta tuntunut toimivalta. Mutta tässä voi olla kyse myös siitä, etten ymmärtänyt kaikkea oikein.

Kun tekniset yksityiskohdat sivuutti, oli itse tarina mukaansatempaava ja piti otteessaan hieman liiankin hyvin, sillä lukusessiot meinasivat venyä myöhempään kuin töissä ollessa on sopivaa. Aloitin siis kirjan jo ennen kesälomaa ja taisin saada sen luettua juuri sopivasti loman alkuun mennessä. Tykkäsin myös hahmoista, mutta kukaan ei muodostunut erityisen läheiseksi.

Kirjan lukemisen jälkeen katseltiin sen pohjalta tehty elokuva yhdessä M:n kanssa. Se vihtoi eteenpäin sellaisella vauhdilla, ettei M kirjaa lukemattomana pysynyt aina käänteissä mukana. Minä pysyin, mutta aika paljon elokuva otti myös vapauksia, joten yllätyksiäkin osui kohdalle.


L. J. Smith - The Vampire Diaries: The Return: Nightfall

Yritin jo toista kertaa saada luettua tämän kirjan. En pystynyt siihen. En pidä hahmoista, en juonesta, en edes pienistä tapahtuman käänteistä. Lukiessa tulee fiilis, että luen jotain, mikä on huonompaa kuin huono fan fiction. Ei se välttämättä ole, vika voi olla minussakin.

Joka tapauksessa jätin tämän kirjan kesken jo toista kertaa. En luultavasti avaa sitä enää kolmatta. Voi myös olla, että sarjan kuudesosa jää pölyttämään hyllyä. Vai pitäisikö nämä myydä pois?

(En laskenut tätä kirjaa 24 kirjan tavoitteeseen, koska se jäi kesken.)


Arthur C. Clarke - Lapsuuden loppu 

Kun Vampyyripäiväkirjat tulivat korvista ulos, tartuin tuoreeseen kirppislöytöön. Tosin kovin tuore kirja ei muuten ollut kyseessä. Kävi myös ikävästi ja kirjan selkä irtosi lukiessa, liimaus oli kaiketi pääässyt 60-luvulla painetusta teoksesta kuivumaan. Tämä tosin sopi kuvioon... kaikki omistamani Clarken kirjat ovat enemmän ja vähemmän rikkinäisiä kappaleita. Ehkä niitä on tullut hiplattua liikaa?

Itse tarina vaikutti alkuun aika kliseiseltä avaruusolennot ovat tulleet maapallolle ja alistaneet ihmiskunnan -setiltä (en tosin tiedä, kuinka kliseistä se oli jukaisuaikaan). Aika pian paljastui, ettei kyseessä ole aivan perinteinen tarina vaan taustalla on jotain muuta kuin miltä alkuun näytti. Myös tämä kirja piti otteessaan ja loppupuolisko oli pakko ahmaista hyvin lyhyessä ajassa ja pikkutunneille valvoen (kyllä väsytti seuraavana päivänä rippijuhlissa viiden tunnin yöunien jälkeen).

Tarinan lopusta tuli vähän ahdistunut ja surullinen olo. Se oli omalla tavallaan myös pelottava, vaikkei mistään kauhukirjasta ollut missään nimessä kyse. Se vain sai pakostakin miettimään, että mitäs jos näin käy joskus oikeasti. Rehellisesti on sanottava, etten toivo itse sitä päivää näkeväni.


Kummalinnun munia 1/2015

Käväisin alkuviikosta Helsingissä ja ulkoilutin samalla uutta Koboa. Mukaan lähti tähän mennessä ainoa omistamani e-kirja eli Kummalinnun munia ykkösosa. Kyse on Osuuskumman julkaisemasta raapalekokoelmasta.

Kaikki raapaleet olivat mielenkiintoisia ja taitavasti rakennettua. Kateushan siinä iski, koska itse en vastaavaan tunnu kykenevän. Novellimittakin usein tuntuu liian lyhyeltä.

Mitään kunnon yhteenvetoa kokoelmasta on vaikea sanoa, mutta matkalukemiseksi se sopi kyllä hyvin. Se tuli luettua jo kokonaan menomatkalla ja viihdytti kyllä sopivasti.


Melissa P. - Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa

Tämä kohukirja on jo reilut 10 vuotta vanha. Muistan kun se julkaistiin ja yhtäkkiä siitä puhuttiin kovin paljon. Opiskeluaikana siitä tuli katsottua elokuvaversio. Nyt se sattui edullisesti eteen, joten päätin sen ostaa ja lukaista läpi.

Kirjaa lukiessa tuli vahva tirkistelyfiilis, mikä kai tällaisessa päiväkirjatyyppisessä kertomuksessa on tarkoituksenakin. Kirjan myös sanotaan olevan omaelämäkerrallinen, mikä vain lisäsi tirkistelyn tunnetta. Kokemus oli myös jokseenkin häiritsevä, mutta silti lukemista ei voinut lopettaa. Kai sitä sitten vain on niin pirskatin utelias.

Tarina herätti paljon kysymyksiä. Mikä saa 15-vuotiaan tytön hyppäämään sänkyyn jopa epämiellyttävien miesten kanssa, useamman samaan aikaan? Miksi suostua moiseen? Kirja oli kurkistus elämään, jota ei täysin kyennyt ymmärtämään ja joka oli vaikea hyväksyäkin. Varsin mielenkiintoinen lukukokemus siis.

29. heinäkuuta 2015

Kartanpiirtäjänä

Lapsena ja teininä tuli piirreltyä paljonkin, mutta vuosien varrella kyseinen puuha on jäänyt. Rehellisesti on myös myönnettävä, etten ole piirtäjänä keskivertoa parempi. Kynä pysyy kädessä ja saan aikaan muutakin kuin tikku-ukkoja, mutten mitään kovin hienoa, saati taiteellista. Olisi kiva olla hyvä piirtäjä, mutta aika ja into ei riitä taitojen kehittämiseen, joten olen jämähtänyt tiettyyn tasoon eikä siitä taida olla enää nouseminen.

Kun sitten aloin työstää fantasiatarinaa, mietin pitkään, menisinkö rohkeasti ilman karttaa. Onhan se kartta jo vähän (paljonkin!) kliseinen juttu fantasiakirjallisuudessa. Lopulta kuitenkin tulin siihen tulokseen, että tarvitsen kartan vähintäänkin tueksi itselleni. Siispä vain etsimään paperia ja kyniä ja hahmottelemaan päässäni olevaa maailmaa visuaaliseen muotoon.


Tuloksena oli jotain... noh... miten tämän nyt nätisti sanoisi? Kyllähän siitä kartta tuli ja maailma alkoi hahmottua, mutta ei se mikään taidonnäyte ole. Sanomattakin oli selvää, ettei tarinan yhteyteen voinut tuollaista tuotosta lisätä. Kallistuin siis edelleen sille kannalle, etten laita lopulliseen teokseen karttaa lukijoiden tuijoteltavaksi.

Sitten teksti meni koelukijoille, joista valtaosa huomautti kartan puuttumisesta. Moni sanoi, että tarinaan pääsee sisään kyllä ilmankin ja kuvauksen perusteella pystyy hyvin kuvittelemaan, miten paikat sijoittuvat suhteessa toisiinsa, mutta kartan kaipuu oli silti polttava. Ymmärrystä piirustustaitojeni puutteellisuuden suhteen ei juuri herunut.

Aloin pohtia vaihtoehtoja. Voisin pitää kiinni linjastani, ettei karttaa tule, mutta selvästi asia vaivasi (koe)lukijoita huomattavan paljon. Yksi vaihtoehto olisi myös ollut teettää kartta ulkopuolisella. Se olisi kuitenkin vaatinut joko tekstin luetuttamista piirtäjällä tai tarkkaa selostusta, todennäköisemmin molempia. Silti lopputulos ei välttämättä olisi vastannut mielikuvaani. 

Päätin siis ryhtyä työhön omin pikkukätösin ja aloitin Googlen kuvahaulla. Tutkailin muiden tekemiä fantasiakarttoja oikein urakalla ja pohdiskelin, mikä tyyli miellyttäisi minua eniten. Toki jouduin huomioimaan omat rajalliset taitoni enkä lähtenyt edes yrittämään liian yksityiskohtaista ja pikkutarkkaa karttaa. Suurpiirteinen on ehdottomasti enemmän minun juttuni.

Esimerkkien etsimisen jälkeen käytin aikaa luonnosten tekoon, kunnes piirsin ns. lopullisen version. Jostain syystä skanneri ei suostu yhteistyöhön minun koneeni kanssa, joten kartta piti skannata M:n koneelle. Luonnollisesti M sitten jäi tarkastelemaan sitä ja aika pian tulikin tiukkaa, mutta rakentavaa kritiikkiä. Tässä palautteessa erityisen hyvää oli se, että minulle kerrottiin, mikä mättää ja miten sen voisi korjata (ehkä M:lla on jotain salaisia piirtäjän kykyjä, joita ei ole paljastanut minulle?).

Pitkän ähellyksen ja luonnostelun jälkeen alkoi kartta vihdoin näyttää siltä, miltä halusin. Siihen vaadittiin aika paljon piirustuspaperia, lyijykyniä, pyyhekumia ja mustaa tussia sekä kuppikaupalla vihreää jasmiiniteetä. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tuotokseen, jonka lopulta sain aikaan. Kartan eri osa-alueet on nyt piirretty ja ne näyttävät huomattavasti paremmilta kuin tuo alkuperäinen räpellys.


Seuraavassa vaiheessa kuvat pitäisi skannata (ja taas M saa tilaisuuden kommentoida) ja liittää tietokoneella yhteen. Kaikki paikannimet yms. täytyy myös lopulliseen versioon lisätä. En halunnut lähteä kirjoittamaan niitä käsin vaan hoidan sen asian koneella. Uskoisin saavani siistimpää jälkeä siten.

Työ ei siis ole valmis, mutta uskoisin, että kuumottavin ja työläin vaihe on takana. Piirtäminen oli yllättävän mukavaa ja aika kului kuin siivillä viimeistellessäni kartan tussauksia. En tosin silti aivan heti ryhtyisi samaan urakkaan uudestaan (joten toivotaan, ettei M löydä skannausvaiheessa tästä jotain ultimaalisen pahaa vikaa).

Pakko on vielä mainita, kun esittelin aikaansaannostani Twitterin puolella, minulta kysyttiin, onko kartta jostain pelistä. Olin varsin otettu kysymyksestä, vaikkei tämä minkään pelin kartta olekaan. Onhan kyseessä kuitenkin tarina, joka on saanut vahvoja vaikutteita JRPG:n suunnasta. Hyvä vain, jos se näkyy myös kartassa.

Prosessi on ollut mielenkiintoinen matka, joka jatkuu edelleen. Vaikkei minusta piirtäjää tule, on välillä hyvä hypätä tarkastelemaan tarinaa aivan toisenlaisesta näkökulmasta. Karttaa luonnostellessa tuli nimittäin samalla sukellettua maisemien sisään ja pohdittua monia maailmaan, tarinaan ja hahmoihin liittyviä asioita. Hyödyllistä toimintaa siis kaikin puolin.

15. heinäkuuta 2015

Kun kirjoittaja joutuikin kuvaajaksi

Kuten olen jossain kohtaa tainnut mainita, sain viime syksynä hienon tilaisuuden laajentaa varsinaista työnkuvaani kirjoittamisen suuntaan. Julkaisut-välilehdeltä löytyy muutama juttu, jotka olen työssäni ehtinyt nyt tämän vuoden aikana kirjoittaa.

Tuorein juttu odottaa vielä julkaisuaan, joten yksityiskohtia en voi paljastaa. Se oli minulle kuitenkin hyvin erilainen kokemus kuin nuo aiemmat. Jouduin astumaan ulos kirjoittajapoterostani ja ottamaan järjestelmäkameran ei niin kovin kauniiseen käteen. En ollut koskaan aiemmin edes pidellyt moista vehjettä eikä minulla ollut hajuakaan, miten aloittaisin.

Syy tähän käänteeseen oli, että jutun materiaalit oli saatava kasaan, mutta ketään mediapuolen ihmistä ei ollut enää töissä. Olivat jo mokomat ehtineet karata kesälaitumille. Jonkun oli silti kuvaus hoidettava ja niin otin haasteen vastaan.

Pelotti ja ahdisti enkä ole vieläkään päässyt täysin noista tunnelmista irti. Kuvat on kyllä jo otettu, mutta editointi jää elokuulle ja sitä en onneksi joudu hoitamaan.

Pelastukseni oli Liina ja linssin lumo -blogin Liinan opastus järkkärin saloihin. Ohjeet tulivat melko nopeasti ja selkokielellä, että tällainen nyyppäkin pääsi vähän kärryille. Niiden avulla aloin työpäivien lomassa harjoitella uutta tehtävääni ja räpsin liudan otoksia, joista osa oli ylivalottuneita, osa liian tummia, osa tärähtäneitä ja osassa kohdistus päin sitä itseään. Mutta tuli kuvattua!

Kuvasin mm. omia jalkojani. Niiden kanssa oli helppo harjoitella tarkentamista ilman, että tarvitsi nostaa takapuolta penkistä.
Lisäksi otin noin miljoona kuvaa ilmoitustaulustani.

Kun sain harjoitella omassa rauhassani, huomasin, että järkkärin kanssa puuhaaminen olikin aika kivaa. Oli hauska kokeilla erilaisia säätöjä ja katsoa, mitä kuvalle tapahtuu. Löysin kokonaan uuden maailman.

Sen sijaan se varsinainen kuvaustilanne ei ollut ehkä ihan niin miellyttävä. Kuvauksen kohteeksi päätyneet henkilöt olivat jännittyneitä ja olin sitä itsekin. Yritin toki tehdä tilanteesta mahdollisimman mukavan kaikille, mutta en tiedä, onnistuinko siinä kovin hyvin. Arvoitus myös on, kelpuutetaanko kuvia lopulta yleiseen jakoon. Se selvinnee tuossa syksymmällä. Odotan siis jännityksen vallassa edelleen.

Vaikkei kaikki (eli mikään) ei mennyt ammattilaisen ottein, ei minulle jäänyt paha maku suuhun (toivottavasti ei kuvattavillekaan). Kokemus oli ehdottomasti rikastuttava ja opettavainen. Ymmärrän ehkä hieman enemmän kuvaajan työstä ja ohjeistuksen tärkeydestä, kun itse tuskastelin sen kanssa, ettei sellaista ollut. Jatkossa osaan vaatia jutun tilaavalta taholta ehkä tarkempia ohjeita kuvaajia varten.

Pidän kuitenkin enemmän kirjoittajan ja kuvaajan yhteiskeikoista. Saan silloin keskittyä paremmin haastatteluun, kun takaraivossa ei pyöri paniikki sitä seuraavasta kuvaamisesta. En silti sano, etteikö kuvaamista kannattaisi opetella enemmänkin. Minulla ei vain itse ole digipokkaria kummempaa kuvausvälinettä eikä varaa tai suurta tarvetta sellaista ostaakaan, joten harjoitteluhetket ovat harvassa. Ehkä joskus, kun on rahaa ja aikaa siis.