27. helmikuuta 2015

Helmikuun kirjat

Kuukausi on taas vierähtänyt ja kirjoja on tullut luettua. Edelleen tavoitteena on koko vuoden ajan lukea kaksi kirjaa kuukaudessa eli 24 kirjaa vuoden aikana. Tässäkin kuussa tuli ahmittua kolme teosta, joten nyt minulla on kahden kirjan puskuri. Ei siis hätää, jos jossain vaiheessa kohdalle osuu sellainen kuukausi, jolloin ei ehdi niin paljon syystä tai toisesta lueskella. Tosin lukujonossa olisi sellaisia tiiliskiviäkin, jotka voisi helposti laskea neljäksi kirjaksi, mutta joiden lukemiseen voi vierähtää kolme kuukautta. Hui.

Helmikuun teemaksi melkein muodostui Japani, mutta viimeisen kirjan kohdalla repäisin ja irrottauduin taas Nousevan auringon maata koskevista haaveistani. Onneksi fantasimaailmat ovat yhtälailla rakkaita, joten ei tuo siirtymä mitenkään pahalta tuntunut.




Vanhan Japanin taruja

Aloitin kirjan lukemisen tammikuussa, mutta sain loppuun vasta helmikuun puolella. Kyseisen teoksen löysin sattumalta Helsingin reissulla pop-up-kirjakaupasta. En ollut edes tiennyt, että tällainen on olemassa ja vielä suomeksi. Kun hintakin (5 euroa) oli kohdallaan, ei paljon tarvinnut miettiä, ostaako vai eikö.

Kirja oli mielenkiintoinen sukellus Japanin tarumaailmaan. Tyylillisesti kerronta oli samankaltaista kuin suomalaisissa saduissa, mikä voi toki olla myös kääntäjien aikaansaannosta. Häiritseväksi tekijäksi muodostui jotain pikkujuttuja, esim. mäyrästä puhuminen, kun kontekstin perusteella minusta kyseinen eläin olisi ollut selkeästi tanuki.

Kamala kaipuu Japaniin iski taas lukiessa. En millään malttaisi odottaa, että pääsen taas Nousevan auringon maahan. Toisaalta kirja myös herätti fiiliksen, että jos ikinä lapsia tulee hankittua, tämä pitää laittaa lukulistalle, kun ovat riittävän isoja.


Ilmari Vesterinen - Shintolaisuus - Japanin kansallisuskonto

Tämä kirja tuli hankittua aikoja sitten, mutta tartuin siihen nyt tuon satukirjan innoittamana. Oli vain pakko saada ahmia jotain lisää Japanista, joten uskontoa käsittelevä tietokirja oli loistava vaihtoehto. (Sivumennen sanoen yritin ensin jatkaa Sei Shonagonin Tyynynaluskirjaa, mutta siitä on tulossa kiinnostavuudestaan huolimatta ikuisuusprojekti.)

Tykkäsin kirjasta ja se tarjosi kattavan tietopaketin shintolaisuudesta sivuten samalla reilulla kädellä buddhalaisuutta ja hieman kevyemmin kristinuskoa. Osa tiedosta oli minulle ennestään tuttua, mutta kirja sisälsi myös paljon uutta. Nyt tiedän enemmän Japanin politiikasta, pyhäköiden rakentamisesta ja jopa kouluajoista asti karttelemastani maailmansotahistoriasta. Kyllä, minä luin jopa ne toista maailmansotaa käsittelevät osuudet, vaikkei voi sanoa, että ne tässäkään kirjassa olisivat olleet lempikohtani.

Mielenkiintoisinta minusta kirjassa olivat osuudet, joissa puhuttiin kameista, riiteistä ja pyhäköistä. Uskonnon ymmärtämiseksi täytyy kuitenkin käsitellä myös kontekstiä, johon se asettuu. Pitää ottaa huomioon historia ja sekä menneisyyden että nykyhetken poliittinen ilmapiiri. Mielestäni tämä kirja pystyikin avaamaan shintolaisuutta riittävän monelta eri kannalta jäämättä silti liian pinnalliseksi.

En silti uskalla sanoa, että ymmärtäisin shintolaisuutta täydellisesti. Se ei kai länkkärille ole edes mahdollista. Kirja jätti siis nälän edelleen kytemään. Jostain on saatava lisää tietoa. Syystä tai toisesta shintolaisuus kiinnostaa minua koko ajan enemmän... siitäkin huolimatta, että myös sen historiaan liittyy synkkiä asioita.


Maria Carole - Tulen tyttäriä

Helmikuun kolmanneksi kirjaksi valikoitui jotain ihan muuta kuin Japani-juttuja. Olin jo jonkin aikaa halunnut lukea Tulen tyttäriä ja kun vihdoin olin saanut sen tilattua, piti siihen sitten heti tarttuakin.

Tiesin teoksesta sen verran, että se on fantasiaa, muttei mitään eeppistä maailmanpelastusta vaan enemmänkin romanttista draamaa. Odotin siis mielenkiinnolla, mitä on edessä ja yllätyin positiivisesti. Tarina piti otteessaan aivan viimeiseen pisteeseen asti ja saatoin lopulta tirauttaa jopa pari onnenkyyneltä. Vaikka melkein arvasin, mikä on lopputulema, jännitin sitä silti ja olin äärimmäisen onnellinen, kun odotukset täyttyivät. Ei voi siis sanoa, että tarina kokonaisuudessaan olisi ollut yllättävä, mutta missään kohtaa se ei kyllä minua haitannut.

Sen verran hyvä maku tarinasta jäi, että seurailen mielenkiinnolla, mitä Carolelta seuraavaksi ilmestyy. Tätä voisi myös suositella niille lukijoille, joita perinteinen maailmanpelastaminen ei juuri nyt napostele, mutta fantasia houkuttelisi silti. Miksei toki muillekin! Sanoisin, että tarina on tyyliltään sellainen, ettei tarvitse olla edes erityisen kiinnostunut fantasiasta genrenä.

21. helmikuuta 2015

Hahmotyöpajassa harjoittelemassa

Kävi ikävästi niin, että meillä vaihtui luovan kirjoittamisen kurssin yksi kerta suoraan Desucon Frostbiten päälle. Tämä otti päähän urakalla, mutta päätin mennä coniin. Frostbite on kuitenkin kerran vuodessa ja kirjoituskurssia on kerran kuussa.

Onnena onnettomuudessa oli, että Frostbitessa järjestettiin hahmotyöpaja, joka kerrankin oli jotain muuta kuin piirtämistä. Hyvä, että katsoin ohjelmakuvauksen, sillä usein tosiaan vastaavat ovat olleet kuvien raapustelua, mikä taas ei ole minun juttuni. Nyt paneuduttiin kirjoittamiseen. Aihe kiinnosti ja paikkasi sitten sopivasti myös kurssin puutetta, vaikkei asiapitoisuus ehkä sama ollutkaan. Ainakaan kurssilla ei olla paneuduttu henkilöhahmoihin samalla tavoin. Voisi siis sanoa, että työpaja täydensi kurssia.

Työpajan veti Leena Viitanen. Hän aloitti esittelemällä muutaman henkilöhahmoteorian ja kumosi ne sitten omallaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaisessa noissa on totuudensiementä ja ne toimivat eri kontekstissä, mutta Leenan teoria ehdottomasti täydensi näitä vanhoja, jotka eivät ole ottaneet huomioon nykypäivää (no, yllättäen, emmehän mekään osaa ottaa huomioon kaikkia tulevaisuuden ilmiöitä).

Paja painottui periaatteessa fan fictionissa esiintyvien henkilöhahmojen kirjoittamiseen, joten esimerkitkin olivat siltä puolelta. Tästä huolimatta se oli varmasti hyödyllinen myös heille, jotka kirjoittavat pelkästään originaaleja, varsinkin jos tekstin paino on siellä hahmoissa.

Ensimmäisten kysymysten joukossa oli, kuka on lempihahmosi. Todella vaikea kysymys! Pallottelin mielessäni mm. Franin ja Balthierin (Final Fantasy XII) välillä, mutta voisi se lempihahmo olla joku muukin. Lopulta en osannut nimetä ketään, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Pointti ei varmasti kuitenkaan ollut siinä, että valitsee yhden ylitse muiden vaan että pohtii, millaisista hahmoista pitää. En tosin osaa siihenkään kysymykseen vastata kunnolla, koska pidän todella monenlaisista hahmoista. Saatan ehkä ihastua yhdentyyppisiin, mutta pidän myös muunlaisista. Ehkä pohdin tätä vähän liikaakin?

Itse asiassa nyt havahduin siihen, että pidän hahmoista, jotka saavat minussa reaktion aikaan. Saatan siis pitää myös hahmoista, joita itse asiassa vihaan tai inhoan, kunhan heidät on tehty hyvin. Selkeää, eikös?

Pidin eniten työpajan luento-osuudesta ja olisin voinut kuunnella aiheesta enemmänkin. Loppuosa pajasta oli kuitenkin ihan puhdasta työskentelyä. En tarkoita sanoa, että tämä olisi jotenkin huono, sillä kirjoittamaanhan oppii ainoastaan kirjoittamalla. Itse en ehkä ollut parhaassa vireessä ja koin harjoitukset ehkä jopa hitusen hankalaksi, mutta sekään ei ole paha asia. Itsensä haastaminen ei haittaa ollenkaan.

Jonkinlaista ahdistusta kuitenkin aiheutti pyyntö, että porukka lukisi tuotoksiaan ääneen. Okei, teemme tätä myös nykyisellä kirjoituskurssillani, mutta siellä jengiä on vähemmän ja tuttuuskin on tullut jo kehiin. Nyt sitten olin vieraassa ympäristössä tuntemattomien keskellä, joten en tuntenut oloani kovinkaan mukavaksi. Suun avaaminen tuollaisessa tilanteessa aiheuttaa melkoisia paniikkireaktiota... joten välttelin sujuvasti pajan vetäjän katsetta ja yritin olla kuin en olisikaan. Pakko ei onneksi ollut tähän osuuteen osallistua, mutta pienoista painetta oli ilmassa. Tai sitten se oli vain minun korvieni välissä, mutta joka tapauksessa vaikutti fiilikseen.

Pajan vetäjältä olisi ollut mahdollista saada palautetta omasta tekstistään, jos sellaisen olisi lähettänyt hänelle ennakkoon. Harkitsin tekstin lähettämistä, mutta näin jälkikäteen olen tyytyväinen, etten niin tehnyt. En siksi, ettenkö olisi halunnut palautetta. Oikeasti haluaisin sitä kyllä. Työpaja oli kuitenkin todella myöhään ja seurueemme muut jäsenet jo kärsimättöminä odottelivat kotiin pääsemistä, joten hyvä ei olisi heilunut, jos olisin vielä jäänyt kuuntelemaan henkilökohtaisen palautteen.

Muutenkin olen sitä mieltä, että työpajan ajankohta oli huono. Aikaisemmin päivällä olisi toiminut paremmin, sillä virkeämpänä nyt tekstiä syntyy helpommin... ainakin minulta. Jotkuthan toki ovat vireimmillään iltaisin tai luovempia sopivasti väsyneenä. Siinä mielessä siis täydellisen oikeaa ajankohtaa olisi varmasti mahdoton löytää.

Joka tapauksessa hahmotyöpaja oli kiva päätös lauantain conipäivälle. Sain siitä ajattelemisen aihetta ja tuli siellä harjoitusten aikana naputeltua vähän materiaalia originaaliinkin. En tosin tiedä vielä, mihin kohtaan nuo jutut tungen vai tungenko mihinkään, mutta taustamatskukin on aina tarpeellista. Tyytyväinen fiilis siis jäi päällimmäiseksi.