30. kesäkuuta 2015

Kesäkuun kirjat

Otin tämän vuoden tavoitteeksi lukea vähintään 24 kirjaa eli kaksi kirjaa per kuukausi. Kesäkuu on nyt käsitelty ja edelleen tavoitteessa pysytään. Tällä hetkellä kasassa on 18 kirjaa, joten periaatteessa loppuvuoden voisi löysäillä, mutta oikeasti taidan yrittää pitää vähintäänkin tästä minimitahdista kiinni. Se tosin tarkoittaa, etten taida vielä uskaltaa käydä käsiksi esim. Genjin tarinaan, joka on sellainen jötkäle, että tusnaan sen kimpussa luultavasti useamman kuukauden. Ehkä siitä tulee ensi vuoden tavoite?



Carol Goodman - Ravencliffe

Tämä piti säästää myöhemmälle, mutta niin se vain tuli tartuttua Goodmanin Blythewood-sarjan kakkosaan. Pitäisikin tarkistaa, joko kolmas on julkaistu vai vieläkö odotellaan.

Kirja jatkoi nuoren Avan tarinaa Blythewoodin tyttökoulussa, joka on kuin... no, tyttökouluversio Tylypahkasta. Ei aivan suoraan, mutta aika läheltä liippaa. Tarinakin on Harry Potter -vaikutteita syönyt, mutta puettu kuitenkin sen verran uusiin vaatteisiin, ettei kyllästymisilmiötä pääse tapahtumaan.

En oikein tiedä, mitä kirjasta voisi sanoa spoilaamatta juonta. Tykkäsin siitä tosi paljon ja viimeiset luvut tuli ahmittua vauhdilla. Kaikissa lukemissani Goodmanin kirjoissa tuntuu olevan hitusen tahmea alku (siitä huolimatta, että tapahtumia ja toimintaa riittää), mutta loppupuoli taas on niin liukasta menoa, etteivät sivut meinaa pysyä sormissa, kun niitä jo on kääntämässä. Myös Ravencliffestä tuli sama fiilis.

Odottelen siis sarjan viimeistä osaa ja pohdiskelen, tarttuisinko vielä johonkin toiseen Goodmanin kirjaan. Ehdotuksia saa heittää alle, mutta Inkubus-sarja ei minuun iskenyt.


Eija Lappalainen & Anne Leinonen - Hiekkasotilaat

Heh, piti tämäkin kirja itse asiassa säästää syksymmälle, mutta kesäkuu paljastui lankeamuksen kuukaudeksi ja ahmaisin Hiekkasotilaat heti Ravencliffen perään. Hiekkasotilaat on myös trilogian kakkososa eikä kyllä yhtään hävinnyt ensimmäiselle (Routasisarukset). Erityisesti pidin maailman kuvauksesta, se kun teki suorastaan kateelliseksi.

Myös hahmot olivat taas mielenkiintoisia ja vaihtelevat näkökulmat toimivat. Tosin joissain kohdissa ne olivat rasitekin, kun samat tapahtumat kerrottiin useampaan otteeseen, mutta eri hahmojen näkökulmasta. Ymmärrän, että näin saatiin kaikki näkemykset keskenään tasa-arvoisiksi ja lukijalle avattua tarinaa syvemmin, mutta silti pieni puutumus meinasi pariin otteeseen iskeä. Ei kuitenkaan niin pahasti, että olisin kirjan hylännyt, sillä tarina itsessään on hyvin mielenkiintoinen ja haluan nähdä, mihin se päättyy.

Routasisaruksissa Utu oli ehdottomasti suosikkihahmoni ja pidin hänestä nytkin aika paljon. Kirjan loppupuolella hän alkoi kuitenkin kasvaa sellaiseen suuntaan, että koin ärtyväni. Hyvä merkki, toimiva hahmo siis. Tässä kirjassa suosiooni luikertelivatkin sitten enemmän Huria ja Samir, mutta haluan kyllä tietää kaikkien kohtalot.

Säästän kuitenkin Konejumalat syksymmäksi. Täytyy tässä välissä nyt lueskella vähän muutakin, vaikka sormet hieman syyhyäisivät kyseisen kirjan suuntaan.

27. kesäkuuta 2015

Mökillä

Tämän viikonlopun suunnitelmissa oli kirjoittamista ja pelaamista. Jälkimmäistä siksi, etten ole kunnolla ehtinyt pelata koko kesäkuun aikana, vaikka peleistä olen kirjoitellutkin. Ja edellistä tietenkin siksi, ettei kirjoittamattakaan voi olla.

Pelaaminen kuitenkin taas jäi, kun M ehdotti, että lähtisimme mökille. Aika harvassa ovat ne kerrat, kun olen mökkeilyä vastustanut eikä tämä ollut yksi niistä. Sää ei ole oikein vielä tänä vuonna suosinut eikä mökille siis olla päästy, joten pitihän tämä virhe korjata.



Ihan ei kyllä vieläkään kesäkelit ole vaan lämmin vaatetus tuli tarpeeseen. Onneksi pakkasin flanelihousut ja villasukat matkaan. Sentään paksua hupparia en ole tarvinnut vaan olen pärjäillyt ohuemmalla. Tosin voi olla, että illalla tai yöllä se paksumpikin tulee tarpeeseen.

Kaikista eniten nauttisin siitä, jos mökillä saisi olla ihan kahdestaan, mutta menee mökkeily isommassakin seurueessa. Anoppi ja appi ainakin ovat ihan harmitonta seuraa eivätkä nuo mökkinaapurit ole onneksi nyt pitäneet itsestään kovin suurta meteliä. Yksi niistä tosin tykkää jutella lokeille, mutta tällä hetkellä lokkeja ei ole ollut näköpiirissä, joten onpahan sitten pysytellyt hiljaa sekin tyyppi.

Jonkin verran on tullut kirjoitettua ja vielä on tarkoitus raapustella vähän lisää. Mökillä kirjoittamisessa on ihan oma tunnelmansa. Ympäristössä ei ole kaupungin ääniä vaan saa sulkeutua kauas sivistyksen kakofoniasta, olla ihan rennosti ja nauttia kauniista maisemista samalla, kun kuljettaa tarinaa eteenpäin.

Ainoa häiriötekijä on tietysti muut ihmiset. Tuttu porukka on oppinut siihen, että viihdyn hyvin pöydän ääressä tietokoneeni kanssa seurustellen, mutta tokikaan en voi kieltää muita elämästä omaa elämäänsä. Eli siinä mielessä puhetta ja astioiden kolinaa riittää ympärillä silloin, kun ei täällä kahdestaan olla. Se tarkoittaa, että kirjoittaminen sujuu ehkä hitusen hitaammin kuin kotona, mutta aika hyvin olen oppinut sulkeutumaan omaan kuplaani.

Odotan jo kovasti kesälomaa, koska se tarkoittaa enemmän mökillä vietettyjä kirjoituspäiviä. Tietokoneen takomisen lomassa on kiva käväistä saunassa, pulahtaa paljuun tai järveen ja grillailla makkaraa. Kotona tauot ovat yleensä hieman tylsempiä.

Tykkäättekö te muut kirjoitella mökkiolosuhteissa vai onko jokin muu paikka paljon parempi?

21. kesäkuuta 2015

Syrjähyppy

Viime aikoina en ole ehtinyt kirjoittaa TL:a niin paljon kuin haluaisin. E3-messut ja parit muut pelijutut ovat vieneet melkoisesti vähäistä vapaa-aikaani, mikä tarkoittaa, että Level up!:n puolelle on tulossa juttua, kunhan saan kursittua sekavat ajatukseni kasaan. Samalla tämä blogi on saanut levätä hiljaisuudessa ja Wordin puolellakaan ei juuri ole tapahtunut. Välillä mietin, onko minulla liikaa miltei työstä käyviä harrastuksia, mutta toistaiseksi en halua luopua mistään.

Noh, juhannusvapailla olin joka tapauksessa päättänyt jatkaa TL:n parissa. Sitten tapahtui jotain mystistä. Parina yönä nukkuminen oli jo ollut vaikeaa, koska jostain alitajunnan syövereistä ilmoille tunki kaikenlaista kummaa. Jotain pyrki esille, vaikken ollut sellaista pyytänyt.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että eilen en edes avannut TL:n tiedostoa vaan aloin suoltamaan Wordiin jotain ihan muuta.


Kävin päivän aikana vanhempien luona kyläilemässä, istuin reilut pari tuntia autossa ja katselin animeakin, mutta silti onnistui paukuttamaan Wordiin 5014 sanaa. Sitä ei ole tapahtunut aikoihin. Valvoin myös ennätyksellisen myöhään, koska en vain malttanut mennä nukkumaan. Tiesin sen olevan huono idea, joka kostautuu viimeistään maanantaina, mutta joskus on vain pakko kirjoittaa. Viisi minuuttia yli puolenyön pakotin itseni irti koneesta, vaikka olisin voinut jatkaa edelleen.

Tämän vimmaisen inspiraation täytyi olla juhannustaikaa.

Tekstin laadusta ei ole takeita tai oikeastaan mistään muustakaan. Nyt se mokoma kuitenkin huutelee minulle ja vaatii lisää huomiota. En tiedä, mitä tämä on. TL:a minun pitäisi naputella ahkerasti ja olin niin vakaasti myös päättänyt, mutta sitten tämä rakkauslapsi vain pulpahti jostain.

Tämä on luultavasti hetken huumaa, kummallista kesäihastusta, vähän kuin syrjähyppy pitkän suhteen aikana. Yleensähän sellaista pidetään pahana, mutta onko se sitä tässäkin tapauksessa? Ehkä aivoni tarvitsevat vaihtelua, ehkä minun on saatava tehdä villisti mitä huvittaa, jotta voin taas pakertaa sitä varsinaista projektia.

Toisaalta vähän syyllistän tästä itseäni. Pakoilen vastuuta ja velvollisuutta kirjoittamalla sellaista tarinaa, jonka suhteen ei ole deadlineja, ei määrättyjä suuntaviivoja tai yhtään mitään muitakaan rajoitteita. Onhan se nyt niin turkasen paljon helpompaa kuin tarkan suunnitelman seuraaminen. Vai onko?

Minulla ei edes ole TL:n kanssa mitään isompaa ongelmaa. Joitain ratkaisemattomia juonikuvioita on leijumassa kyllä, mutta tekstiä syntyy tasaisella tahdilla, kun tiedoston vain ehdin avaamaan. Suhteemme on siis erittäin hyvä ja tasapainoinen. Sen sijaan tämä syrjähyppyni aiheuttaa tällä hetkellä sydämentykytyksiä ja saa ajan katoamaan, kun uppoudun sen pariin.

Ehkä tätä juttua ei kannata ylianalysoida. Taidan vain katsoa, kauan fiilis kestää ja nauttia siitä, että tekstiä syntyy. Kun roihu sitten laimenee, TL on varmasti odottamassa minua.

10. kesäkuuta 2015

Kirjoittajameemi

Bongasin tällaisen kirjoittajameemin Maria Carolen blogista ja siihen oli pakko tarttua. Kirjoittamisesta on aina kiva kirjoittaa, varsinkin silloin, kun se varsinainen kirjoittaminen meinaa vähän jumittaa.

Missä kirjoitat yleensä?
 
Minulla on kotona työpöytä, mutta aika harvoin minut sen äärestä löytää. Ergonomisin paikka se tosin olisi kirjoittamiselle, mutta jostain syystä päädyn hyvin usein olohuoneen sohvalle läppäri divaarin päällä tai sylissä. Kesäisin saatan kirjoittaa myös parvekkeella, jos sää sallii.

Appivanhempien luona kirjoittelen myös sohvalla tai joskus sängyllä istuen, mikä on vielä epäergonomisempaa, mutta siellä ei taas sitten ole sitä työpöytävaihtoehtoa käytettävissä. Mökillä sentään tulee naputeltua nimen omaan pöydän ääressä.

Miten kirjoitat käsikirjoituksen ensimmäisen version?

Vaihtelevasti. Välillä teksti soljuu eteenpäin omia aikojaan, välillä takkuaa penteleesti. Minusta on myös aikojen saatossa tullut purskekirjoittaja. Saatan pitää pitkänkin tauon ja sitten taas kerralla kirjoittaa todella paljon.

Millaiset olosuhteet johtavat sinulla parhaan tekstin syntymiseen?

Tarvitsen rauhaa, mutten välttämättä hiljaisuutta. Jos minua häiritään ja keskeytellään koko ajan, se heijastuu välittömästi tekstiin (olettaen, että edes saan sellaista aikaan). Oikeanlaisesta musiikista on myös apua, mutta yhtä oikeaa artistia tai kappaletta ei ole olemassa vaan musiikki täytyy valita tarinan mukaan. Artikkeleja kirjoittaessa tosin käytän yleensä Final Fantasy XII:n soundtrackia. En tiedä, miksi näin on, mutta se toimii.

Monesti kirjoitan kuulokkeet päässä blokatakseni ylimääräiset ärsykkeet. Jos kuitenkin olen yksin kotona, kuuntelen samalla musiikkia estottomasti, sillä en varsinaisesti rakasta kuulokkeita.

Vihreä jasmiinitee (mustakin menee hätätapauksessa) kuuluu ehdottomasti kirjoittamiseen. Sitä nautitaan samalla, kun tekstiä pohdiskellaan. Jos kunnon flow iskee päälle, se saattaa kuitenkin jäähtyä kuppiin.

Millaisia kirjoitusvälineitä käytät (eli tietokone, käsin kirjoittaminen, joku tietty kynä jne)?

Läppäri on tässä asiassa paras ystäväni. Nuorempana kirjoitin paljon myös käsin, mutta nykyisin se on jäänyt vähemmälle. Tosin reissatessa yleensä kynä ja vihko kulkevat mukana, koska painavat vähemmän. Minulla on aivan loistava Diakoniainstituutin kynä, joka on aina matkoilla mukana sekä matkapäiväkirjaa että muuta raapustelua varten.

Lisäksi meillä on miniläppäri, joka kulkee appivanhemmille ja mökille. Siinä on parempi akun kesto, mutta käytettävyys ei ole aivan yhtä miellyttävä kuin suuremmalla koneella.

Tekstejäni säilytän Onedrivella, joten pääsen niihin käsiksi missä tahansa, jos netti vain pelittää. Mökille mennessä tosin siirrän jo kotona tarvittavan tiedoston minarin työpöydälle, sillä siellä ei nettiä ole.

Mistä saat aiheesi?

Minua inspiroivat erityisesti japanilaiset roolipelit. Uskoisin niiden vaikutuksen olevan tarinoissani vahva, vaikken aivan samanlaisia kertomuksia kirjoitakaan. Toisinaan tulee myös näitä satunnaisia "Entä jos..." -ajatuksia, jotka lähtevät kasvamaan suuremmiksi ideoiksi ja lopulta kokonaisiksi tarinoiksi.

Montako kertaa työstät käsikirjoitusta?

Tämä riippuu täysin tarinasta. Kaikkia juttuja en välttämättä kirjoita kokonaan uusiksi koskaan, mutta saatan editoida niitä. Yleensä pyörittelyä ja puljausta tapahtuu jo ennen kuin ensimmäinen versio on valmis, joten en tiedä, mistä pitäisi laskea käsikirjoituksen työstökerrat.

Mikä osa käsikirjoituksesta on sinusta vaikein?

Keskiosa. Alkukin voi joskus takkuilla, mutta usein alussa minulla on päällä vielä niin suuri innostus, että se hukuttaa mahdollisest ongelmakohdat alleen. Tarinan keskivaiheilla tai hieman sen jälkeen alkaa into hiipua ja kirjoittaminen tuntuu enemmän työltä, taukoja tulee pidettyä herkemmin ja tarinakin takkuilee. Lopun lähetessä tunne taas helpottaa ja viimeiset sivut rytkäistään taas samalla puhdilla kuin alkukin.

Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rituaaleja? Miten valmistaudut kirjoittamaan?

Kysäisin huvikseni M:lta, onko minulla rituaaleja. Hän sanoi heti, että selaan aina hyvän tovin nettiä, kunnes pääsen "zonelle". Varsin osuva huomio, niinhän minä teen. Avaan Wordin ja siirryn sitten nettiselaimeen. Tsekkaan tietyt sivut läpi ja saatan samalla haeskella hieman taustamateriaali tai tarkistaa jonkin asian. Jossain kohtaa fiilis on sopiva ja siirryn takaisin Wordin puolelle.

Aiemmin mainittu vihreä jasmiinitee kuuluu myös asiaan. Kelpuutan toki muutkin teet, mutta se on paras vaihtoehto. Pelkkä tuoksu aktivoi aivoja oikeaan suuntaan. Ehkä minun pitäisi hankkia jasmiinihajuvesi? Olisinko silloin useammin kirjoitusmoodissa?

Mitä teet kun tarina jumittaa?

Jotain ihan muuta. Piirtelen, lueskelen, kirjoitan blogeja ja pelaan, höpisen M:n kanssa jostain. Jos sopivaa juttuseuraa on tarjolla, saatan myös purkaa ongelmakohtaa sen kanssa. Tällaisia keskustelukumppaneita ei tosin aina ole reaaliaikaisesti saatavilla ja olen laiska lähettelemään esim. sähköposteja, joten aika paljon tulee itsekseen painiskeltua.

Joskus saatan vain yksinkertaisesti hypätä jumittavan kohdan ylitse ja jatkaa tekstin kirjoittamista toisesta kohtaa. Palaan jumiin myöhemmin, jolloin se saattaakin ratketa jo helpommin.

Mitä genrejä kirjoitat ja/tai haluaisit kirjoittaa?        

Kirjoitan pääasiassa fantasiaa, satunnaisesti jotain muutakin (ja fan fictionia, mutta se ei nyt välttämättä kuulu tähän). Haluaisin kirjoittaa myös avaruusseikkailu-scifiä, jossa on sopivasti draamaa ja kenties romantiikkaakin mukana. Toistaiseksi en ole tähän ryhtynyt, koska rehellisesti sanottuna en usko, että rahkeeni riittävät scifin kirjoittamiseen. 

2. kesäkuuta 2015

Ihana, kamala tauko

Sen jälkeen, kun aloitin TL:n, uuden romaanimittaisen originaalitarinan, työstämisen, päätin kirjoittaa sitä tasaisen säännöllisesti. En välttämättä ihan joka päivä, mutta useampana iltana viikossa kuitenkin. Sillä tavoin pysyy itsekin kiinni tarinassa eikä joudu joka kerta ihmettelemään, missäs sitä mentiinkään.

Sitten tuli paljon odotettu Maltan loma, joka oli todella hedelmällistä aikaa. Sain paljon kuvamateriaalia juuri tuota kyseistä tarinaa varten. Pääsin haistelemaan ilmaa ja tutustumaan rakennuksiin, kasveihin ja luontoon ylipäätään. Ihan mahtava juttu.

Lomalle ei kuitenkaan tullut raahattua läppäriä. Matkassa oli vain matkapäiväkirja ja ylimääräinen vihko varsinaista kirjoittamista varten. Mutta niinhän se meni, että päivät juostiin ympäriinsä ja kaikki taukohetket taltioitiin näettyä ja koettua matkapäiväkirjaan. Illalla uupuneena sitten luettiin kirjaa kylpyammeessa (ihan parasta ulkomaanreissuilla, kun pääsee lojumaan ammeessa). En sano, että mikään noista olisi ollut turhaa tai tarpeetonta. Loma oli täynnä ihania asioita, joita jää taas kaipaamaan, kun pakertaa päivät töissä ja yrittää ehtiä iltaisin tehdä muutakin kuin syödä ja käydä suihkussa.

Parina iltana kaivoin tuon mainitun toisen vihon esille. Tekstiä syntyi, mutta se ei ollutkaan sitä, mitä ajattelin. Huomasin, että eräällä hahmolla oli asiaa, joka ei kyseiseen tarinaan sovi vaan vaatii täysin oman pienen kokonaisuutensa. Kenties novellin? Kenties tämä jää vain lojumaan taustatietoihin... saapa nähdä. Ei se raapustelu mennyt hukkaan, siitä olen varma.

Joka tapauksessa TL:n kirjoittamiseen tuli tauko. Ja nyt tiedoston avaaminen tuntuu kummalliselta peikolta, vaikka samaan aikaan olen upeiden maisemien äärimmilleen inspiroima. Mitä ihmettä?

Okei, tiedän, ettei vielä pitäisi huolestua. Olen ollut kotona pari, kolme päivää ja ohjelmaa on riittänyt yli oman tarpeen. Kirjoitushetkiin olisi jäänyt maksimissaan 1,5 tuntia ja tunnetusti minulla saattaa mennä sen verran ihan vain ajatukselle lämpenemisessä.

Silti potuttaa. Minun piti olla aktiivinen ja käydä työhön kiinni heti lomailun jälkeen. Nyt taistelen sen kanssa, että saisin edes tiedoston avattua. Jostain syystä yleinen löhöily ja nollaus houkuttelee vain paljon, paljon enemmän. Samalla poden siitä kuitenkin huonoa omatuntoa. Ei näin saa tehdä, pitää olla tehokas vapaa-ajallakin. Koska vapaalla teen sitä työtä, mihin oikeasti haluaisin panostaa täysillä, sitä, mihin minut on tarkoitettu. Ja sitten en teekään vaan surffaan netissä tai vain makaan sohvalla ja lepuutan silmiä tuijottamalla kattoa. Voi saamaton ja laiska minä!

Nyt on enää vartti nukkumaanmenoaikaan, joten tämäkin ilta tuli tuhlattua muissa merkeissä. Avasin kyllä Wordin, mutten kirjoittanut mitään. Blogiin näemmä pystyn silti vuodattamaan tuntoja.

Noh, ehkä huomenna menee jo paremmin. Kenties saan loihdittua muutaman lauseen oikeaan osoitteeseen.