31. heinäkuuta 2015

Heinäkuun kirjat

Heinäkuu vierähti yllättävän nopeasti ja kirjoille jäi vähemmän aikaa kuin olisin toivonut. Ehdin kuitenkin vähän lueskellakin. Tällä hetkellä olen kahlannut läpi 22 kirjaa tämän vuoden puolella. On siis mahdollista, että tavoite (24 kirjaa) täyttyy jo elokuussa, mutta varmaan viimeistään syyskuussa, jos nyt ei jotain tosi omituista tapahdu.



Michael Crichton - Aikamatka

Alkaa näyttää siltä, että tänä vuonna minulla on Michael Crichton -buumi meneillään. Ei kuitenkaan anneta sen häiritä, koska kyseinen herrasmies on kirjoittanut liudan aivan uskomattoman hyviä kirjoja. Voisin oikeastaan hankkia hyllyyn muutaman lisää.

Aikamatka oli kiintoisa seikkailu menneisyydessä ja nykyisyydessä yhtä aikaa. Tosin varsinaisesti aikamatkailusta siinä ei ollut kyse vaan pikemminkin rinnakkaistodellisuuteen siirtymisestä. En ole kovin perehtynyt fysiikkaan yms. mutta tämä kirjassa käytetty tekniikka herätti liudan kysymyksiä eikä jokainen yksityiskohta tuntunut toimivalta. Mutta tässä voi olla kyse myös siitä, etten ymmärtänyt kaikkea oikein.

Kun tekniset yksityiskohdat sivuutti, oli itse tarina mukaansatempaava ja piti otteessaan hieman liiankin hyvin, sillä lukusessiot meinasivat venyä myöhempään kuin töissä ollessa on sopivaa. Aloitin siis kirjan jo ennen kesälomaa ja taisin saada sen luettua juuri sopivasti loman alkuun mennessä. Tykkäsin myös hahmoista, mutta kukaan ei muodostunut erityisen läheiseksi.

Kirjan lukemisen jälkeen katseltiin sen pohjalta tehty elokuva yhdessä M:n kanssa. Se vihtoi eteenpäin sellaisella vauhdilla, ettei M kirjaa lukemattomana pysynyt aina käänteissä mukana. Minä pysyin, mutta aika paljon elokuva otti myös vapauksia, joten yllätyksiäkin osui kohdalle.


L. J. Smith - The Vampire Diaries: The Return: Nightfall

Yritin jo toista kertaa saada luettua tämän kirjan. En pystynyt siihen. En pidä hahmoista, en juonesta, en edes pienistä tapahtuman käänteistä. Lukiessa tulee fiilis, että luen jotain, mikä on huonompaa kuin huono fan fiction. Ei se välttämättä ole, vika voi olla minussakin.

Joka tapauksessa jätin tämän kirjan kesken jo toista kertaa. En luultavasti avaa sitä enää kolmatta. Voi myös olla, että sarjan kuudesosa jää pölyttämään hyllyä. Vai pitäisikö nämä myydä pois?

(En laskenut tätä kirjaa 24 kirjan tavoitteeseen, koska se jäi kesken.)


Arthur C. Clarke - Lapsuuden loppu 

Kun Vampyyripäiväkirjat tulivat korvista ulos, tartuin tuoreeseen kirppislöytöön. Tosin kovin tuore kirja ei muuten ollut kyseessä. Kävi myös ikävästi ja kirjan selkä irtosi lukiessa, liimaus oli kaiketi pääässyt 60-luvulla painetusta teoksesta kuivumaan. Tämä tosin sopi kuvioon... kaikki omistamani Clarken kirjat ovat enemmän ja vähemmän rikkinäisiä kappaleita. Ehkä niitä on tullut hiplattua liikaa?

Itse tarina vaikutti alkuun aika kliseiseltä avaruusolennot ovat tulleet maapallolle ja alistaneet ihmiskunnan -setiltä (en tosin tiedä, kuinka kliseistä se oli jukaisuaikaan). Aika pian paljastui, ettei kyseessä ole aivan perinteinen tarina vaan taustalla on jotain muuta kuin miltä alkuun näytti. Myös tämä kirja piti otteessaan ja loppupuolisko oli pakko ahmaista hyvin lyhyessä ajassa ja pikkutunneille valvoen (kyllä väsytti seuraavana päivänä rippijuhlissa viiden tunnin yöunien jälkeen).

Tarinan lopusta tuli vähän ahdistunut ja surullinen olo. Se oli omalla tavallaan myös pelottava, vaikkei mistään kauhukirjasta ollut missään nimessä kyse. Se vain sai pakostakin miettimään, että mitäs jos näin käy joskus oikeasti. Rehellisesti on sanottava, etten toivo itse sitä päivää näkeväni.


Kummalinnun munia 1/2015

Käväisin alkuviikosta Helsingissä ja ulkoilutin samalla uutta Koboa. Mukaan lähti tähän mennessä ainoa omistamani e-kirja eli Kummalinnun munia ykkösosa. Kyse on Osuuskumman julkaisemasta raapalekokoelmasta.

Kaikki raapaleet olivat mielenkiintoisia ja taitavasti rakennettua. Kateushan siinä iski, koska itse en vastaavaan tunnu kykenevän. Novellimittakin usein tuntuu liian lyhyeltä.

Mitään kunnon yhteenvetoa kokoelmasta on vaikea sanoa, mutta matkalukemiseksi se sopi kyllä hyvin. Se tuli luettua jo kokonaan menomatkalla ja viihdytti kyllä sopivasti.


Melissa P. - Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa

Tämä kohukirja on jo reilut 10 vuotta vanha. Muistan kun se julkaistiin ja yhtäkkiä siitä puhuttiin kovin paljon. Opiskeluaikana siitä tuli katsottua elokuvaversio. Nyt se sattui edullisesti eteen, joten päätin sen ostaa ja lukaista läpi.

Kirjaa lukiessa tuli vahva tirkistelyfiilis, mikä kai tällaisessa päiväkirjatyyppisessä kertomuksessa on tarkoituksenakin. Kirjan myös sanotaan olevan omaelämäkerrallinen, mikä vain lisäsi tirkistelyn tunnetta. Kokemus oli myös jokseenkin häiritsevä, mutta silti lukemista ei voinut lopettaa. Kai sitä sitten vain on niin pirskatin utelias.

Tarina herätti paljon kysymyksiä. Mikä saa 15-vuotiaan tytön hyppäämään sänkyyn jopa epämiellyttävien miesten kanssa, useamman samaan aikaan? Miksi suostua moiseen? Kirja oli kurkistus elämään, jota ei täysin kyennyt ymmärtämään ja joka oli vaikea hyväksyäkin. Varsin mielenkiintoinen lukukokemus siis.

29. heinäkuuta 2015

Kartanpiirtäjänä

Lapsena ja teininä tuli piirreltyä paljonkin, mutta vuosien varrella kyseinen puuha on jäänyt. Rehellisesti on myös myönnettävä, etten ole piirtäjänä keskivertoa parempi. Kynä pysyy kädessä ja saan aikaan muutakin kuin tikku-ukkoja, mutten mitään kovin hienoa, saati taiteellista. Olisi kiva olla hyvä piirtäjä, mutta aika ja into ei riitä taitojen kehittämiseen, joten olen jämähtänyt tiettyyn tasoon eikä siitä taida olla enää nouseminen.

Kun sitten aloin työstää fantasiatarinaa, mietin pitkään, menisinkö rohkeasti ilman karttaa. Onhan se kartta jo vähän (paljonkin!) kliseinen juttu fantasiakirjallisuudessa. Lopulta kuitenkin tulin siihen tulokseen, että tarvitsen kartan vähintäänkin tueksi itselleni. Siispä vain etsimään paperia ja kyniä ja hahmottelemaan päässäni olevaa maailmaa visuaaliseen muotoon.


Tuloksena oli jotain... noh... miten tämän nyt nätisti sanoisi? Kyllähän siitä kartta tuli ja maailma alkoi hahmottua, mutta ei se mikään taidonnäyte ole. Sanomattakin oli selvää, ettei tarinan yhteyteen voinut tuollaista tuotosta lisätä. Kallistuin siis edelleen sille kannalle, etten laita lopulliseen teokseen karttaa lukijoiden tuijoteltavaksi.

Sitten teksti meni koelukijoille, joista valtaosa huomautti kartan puuttumisesta. Moni sanoi, että tarinaan pääsee sisään kyllä ilmankin ja kuvauksen perusteella pystyy hyvin kuvittelemaan, miten paikat sijoittuvat suhteessa toisiinsa, mutta kartan kaipuu oli silti polttava. Ymmärrystä piirustustaitojeni puutteellisuuden suhteen ei juuri herunut.

Aloin pohtia vaihtoehtoja. Voisin pitää kiinni linjastani, ettei karttaa tule, mutta selvästi asia vaivasi (koe)lukijoita huomattavan paljon. Yksi vaihtoehto olisi myös ollut teettää kartta ulkopuolisella. Se olisi kuitenkin vaatinut joko tekstin luetuttamista piirtäjällä tai tarkkaa selostusta, todennäköisemmin molempia. Silti lopputulos ei välttämättä olisi vastannut mielikuvaani. 

Päätin siis ryhtyä työhön omin pikkukätösin ja aloitin Googlen kuvahaulla. Tutkailin muiden tekemiä fantasiakarttoja oikein urakalla ja pohdiskelin, mikä tyyli miellyttäisi minua eniten. Toki jouduin huomioimaan omat rajalliset taitoni enkä lähtenyt edes yrittämään liian yksityiskohtaista ja pikkutarkkaa karttaa. Suurpiirteinen on ehdottomasti enemmän minun juttuni.

Esimerkkien etsimisen jälkeen käytin aikaa luonnosten tekoon, kunnes piirsin ns. lopullisen version. Jostain syystä skanneri ei suostu yhteistyöhön minun koneeni kanssa, joten kartta piti skannata M:n koneelle. Luonnollisesti M sitten jäi tarkastelemaan sitä ja aika pian tulikin tiukkaa, mutta rakentavaa kritiikkiä. Tässä palautteessa erityisen hyvää oli se, että minulle kerrottiin, mikä mättää ja miten sen voisi korjata (ehkä M:lla on jotain salaisia piirtäjän kykyjä, joita ei ole paljastanut minulle?).

Pitkän ähellyksen ja luonnostelun jälkeen alkoi kartta vihdoin näyttää siltä, miltä halusin. Siihen vaadittiin aika paljon piirustuspaperia, lyijykyniä, pyyhekumia ja mustaa tussia sekä kuppikaupalla vihreää jasmiiniteetä. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tuotokseen, jonka lopulta sain aikaan. Kartan eri osa-alueet on nyt piirretty ja ne näyttävät huomattavasti paremmilta kuin tuo alkuperäinen räpellys.


Seuraavassa vaiheessa kuvat pitäisi skannata (ja taas M saa tilaisuuden kommentoida) ja liittää tietokoneella yhteen. Kaikki paikannimet yms. täytyy myös lopulliseen versioon lisätä. En halunnut lähteä kirjoittamaan niitä käsin vaan hoidan sen asian koneella. Uskoisin saavani siistimpää jälkeä siten.

Työ ei siis ole valmis, mutta uskoisin, että kuumottavin ja työläin vaihe on takana. Piirtäminen oli yllättävän mukavaa ja aika kului kuin siivillä viimeistellessäni kartan tussauksia. En tosin silti aivan heti ryhtyisi samaan urakkaan uudestaan (joten toivotaan, ettei M löydä skannausvaiheessa tästä jotain ultimaalisen pahaa vikaa).

Pakko on vielä mainita, kun esittelin aikaansaannostani Twitterin puolella, minulta kysyttiin, onko kartta jostain pelistä. Olin varsin otettu kysymyksestä, vaikkei tämä minkään pelin kartta olekaan. Onhan kyseessä kuitenkin tarina, joka on saanut vahvoja vaikutteita JRPG:n suunnasta. Hyvä vain, jos se näkyy myös kartassa.

Prosessi on ollut mielenkiintoinen matka, joka jatkuu edelleen. Vaikkei minusta piirtäjää tule, on välillä hyvä hypätä tarkastelemaan tarinaa aivan toisenlaisesta näkökulmasta. Karttaa luonnostellessa tuli nimittäin samalla sukellettua maisemien sisään ja pohdittua monia maailmaan, tarinaan ja hahmoihin liittyviä asioita. Hyödyllistä toimintaa siis kaikin puolin.

15. heinäkuuta 2015

Kun kirjoittaja joutuikin kuvaajaksi

Kuten olen jossain kohtaa tainnut mainita, sain viime syksynä hienon tilaisuuden laajentaa varsinaista työnkuvaani kirjoittamisen suuntaan. Julkaisut-välilehdeltä löytyy muutama juttu, jotka olen työssäni ehtinyt nyt tämän vuoden aikana kirjoittaa.

Tuorein juttu odottaa vielä julkaisuaan, joten yksityiskohtia en voi paljastaa. Se oli minulle kuitenkin hyvin erilainen kokemus kuin nuo aiemmat. Jouduin astumaan ulos kirjoittajapoterostani ja ottamaan järjestelmäkameran ei niin kovin kauniiseen käteen. En ollut koskaan aiemmin edes pidellyt moista vehjettä eikä minulla ollut hajuakaan, miten aloittaisin.

Syy tähän käänteeseen oli, että jutun materiaalit oli saatava kasaan, mutta ketään mediapuolen ihmistä ei ollut enää töissä. Olivat jo mokomat ehtineet karata kesälaitumille. Jonkun oli silti kuvaus hoidettava ja niin otin haasteen vastaan.

Pelotti ja ahdisti enkä ole vieläkään päässyt täysin noista tunnelmista irti. Kuvat on kyllä jo otettu, mutta editointi jää elokuulle ja sitä en onneksi joudu hoitamaan.

Pelastukseni oli Liina ja linssin lumo -blogin Liinan opastus järkkärin saloihin. Ohjeet tulivat melko nopeasti ja selkokielellä, että tällainen nyyppäkin pääsi vähän kärryille. Niiden avulla aloin työpäivien lomassa harjoitella uutta tehtävääni ja räpsin liudan otoksia, joista osa oli ylivalottuneita, osa liian tummia, osa tärähtäneitä ja osassa kohdistus päin sitä itseään. Mutta tuli kuvattua!

Kuvasin mm. omia jalkojani. Niiden kanssa oli helppo harjoitella tarkentamista ilman, että tarvitsi nostaa takapuolta penkistä.
Lisäksi otin noin miljoona kuvaa ilmoitustaulustani.

Kun sain harjoitella omassa rauhassani, huomasin, että järkkärin kanssa puuhaaminen olikin aika kivaa. Oli hauska kokeilla erilaisia säätöjä ja katsoa, mitä kuvalle tapahtuu. Löysin kokonaan uuden maailman.

Sen sijaan se varsinainen kuvaustilanne ei ollut ehkä ihan niin miellyttävä. Kuvauksen kohteeksi päätyneet henkilöt olivat jännittyneitä ja olin sitä itsekin. Yritin toki tehdä tilanteesta mahdollisimman mukavan kaikille, mutta en tiedä, onnistuinko siinä kovin hyvin. Arvoitus myös on, kelpuutetaanko kuvia lopulta yleiseen jakoon. Se selvinnee tuossa syksymmällä. Odotan siis jännityksen vallassa edelleen.

Vaikkei kaikki (eli mikään) ei mennyt ammattilaisen ottein, ei minulle jäänyt paha maku suuhun (toivottavasti ei kuvattavillekaan). Kokemus oli ehdottomasti rikastuttava ja opettavainen. Ymmärrän ehkä hieman enemmän kuvaajan työstä ja ohjeistuksen tärkeydestä, kun itse tuskastelin sen kanssa, ettei sellaista ollut. Jatkossa osaan vaatia jutun tilaavalta taholta ehkä tarkempia ohjeita kuvaajia varten.

Pidän kuitenkin enemmän kirjoittajan ja kuvaajan yhteiskeikoista. Saan silloin keskittyä paremmin haastatteluun, kun takaraivossa ei pyöri paniikki sitä seuraavasta kuvaamisesta. En silti sano, etteikö kuvaamista kannattaisi opetella enemmänkin. Minulla ei vain itse ole digipokkaria kummempaa kuvausvälinettä eikä varaa tai suurta tarvetta sellaista ostaakaan, joten harjoitteluhetket ovat harvassa. Ehkä joskus, kun on rahaa ja aikaa siis.

11. heinäkuuta 2015

Hyppäys paperilta Espoon puistoon

Olen saanut tässä hiljattain elää näin kirjoittajan näkökulmasta hienoa aikaa. Aloitin MM:n kirjoittamisen joskus kauan sitten ja muhittelun vielä kauemmin. Tarinan hahmot ovat siis eläneet mielessäni jo pitkään. Heillä on ollut olemus, kasvot, persoonallisuus ja omat tapansa toimia erilaisissa tilanteissa. Silti he ovat olleet olemassa vain päässäni ja paperilla.

Sitten koitti päivä, jona rohkaisin mieleni ja naputtelin Facebookissa viestin tutulle valokuvaajalle Eveliina Kronqvistille. Tarjosin hänelle työkeikkaa tietämättä oikein itsekään, mitä tarkalleen ottaen halusin. Tai siis tiesin toki haluavani kansikuvan tuotokselleni, mutta kippas, kappas, kun yksityiskohdat olivat vähän hukassa. Alkuun en edes tiennyt, ketkä päähahmoista pääsisivät kanteen. Olin siis varmaan jokseenkin hankala asiakas.

Pienen pohdinnan jälkeen valitsin päähahmokuusikosta kaksi nuorta naista, Momin ja Sennan, koska heidän roolinsa ovat melko keskeisiä ja suuri osa tarinasta kerrotaan heidän näkökulmistaan.

Kuva: Eveliina Kronqvist
Mallit: Tiia ja Mona

Kävimme Even kanssa kuvausprojektista keskusteluja, joiden aikana pyrin kertomaan hahmoista mahdollisimman paljon spoilaamatta tarinaa kuitenkaan liikaa. Linkitin hänelle myös joukon kuvia, joissa oli mielestäni kannen tunnelmaan yms. sopivia elementtejä.

Ohjeistusta antaessani tunsin olevani hieman hukassa, sillä en ollut koskaan vastaavassa tilanteessa ollut. Eve osasi kuitenkin hyvin esittää kysymyksiä, jotka helpottivat minun osuuttani hommassa. Hän etsi sopivat mallit, Tiian ja Monan, jotka toki näytti minullekin ennakkoon, ja hoiti heidän kanssaan kuvaukset kauniissa Espoon Träskandan puistossa.

Jo heti kuvauspäivän iltana sain nähdä raakaversioita otetuista kuvista. Tunnelma oli saatu kohdalleen, mallit olivat upeita ja asetelmat toimivat. En tiedä, mitä taikuuksia siellä puistossa on harjoitettu, mutta jälki oli todella hyvää. Tykkäsin kaikista minulle näytetyistä kuvista ja kannen poimiminen niiden joukosta ei ollut mikään helppo tehtävä.

Oikea kuva kuitenkin löytyi ja lisäksi sain luvan käyttää toista kuvaa Facebook-sivuni kantena. Näin upeista kuvista voitiin hyödyntää kaksi. Eve editoi raakakuvat ja nyt minulla on kaksi todella kaunista kuvaa tarinastani.

Yhteistyö oli melkoinen kokemus. Oli jännittävää ojentaa omat hahmonsa kuvaajalle ja sanoa, että tee näille jotain. Eve, Tiia ja Mona tekivät hyvää työtä ja loihtivat silmieni eteen jotain sellaista, jota en ollut osannut kuvitellakaan. Senna ja Momi olivat astuneet ulos naputtelemiltani sivuilta ja siirtyneet uuteen olomuotoon. Heistä todella tuli eläviä ja hengittäviä.

Olen todella kiitollinen tästä kokemuksesta ja toivon saavani uuden tilaisuuden vielä joskus toistekin. Ihan heti sellaista ei ole näköpiirissä, sillä esim. TT vaatii paljon työstämistä, ennen kuin ollaan tässä pisteessä. Kenties jossain vaiheessa käynnistän saman prosessin senkin kohdalla, mutta ihan vielä en lupaa mitään.

Ja millainen siitä kannesta sitten tuli kaiken tämän hehkutuksen jälkeen? Olen ilkeä enkä esittele sitä vielä. Tarkoitus ei ole salailla sitä loputtomiin, mutta vielä toistaiseksi haluan pitää sen omana ja projektiin osallistuneiden mahtavien tyyppien tiedossa.


Käy toki kurkkimassa muita kuvia:


Mialiina cosplay photography