21. marraskuuta 2015

Inspiraatiota vuodenajoista

Jokainen kirjoittaja kokee varmasti toisinaan inspiraatiopiikkejä. Se, mistä ne tulevat, vaihtelee epäilemättä paljonkin. Minua inspiroi oikeanlainen musiikki (yleensä pelisoundtrackit), pelit, tv-sarjat, anime ja elokuvat. Nuo elementit pyörivät elämässäni jatkuvasti ja niiden vaikutus kirjoitusinspikseen vaihtelee.

Sen sijaan vuodenaikojen vaihteluun herään tasaisin väliajoin. En tiedä, mikä siinä oikein on, mutta taikuutta täytyy olla pelissä.




Rakastan ensilumen narskuntaa kenkien alla, kevään raikasta tuoksua, kesän lämpöisiä iltoja ja syksyn väriloistoa. Minun kannaltani on onnekasta, että olen sattunut syntymään maahan, jossa kaikki nuo neljä vuodenaikaa esiintyvät. En tosin välitä välivuodenajoista, jolloin on tasaisen harmaata, kosteaa ja koleaa, mutta ne varsinaiset vuodenajat ovat jotain aivan loistavaa.

Aina kun huomaan, että vuodenaika on kunnolla vaihtunut, koen kummallisen inspiraatiopiikin. Haluan välittömästi hypätä kirjoittamaan jotain, missä voin hyödyntää muuttunutta maisemaa. Ei ole sattumaa, että Maan mahdin tapahtumat alkavat keväästä. Aloin myös kirjoittaa kyseistä tarinaa kevään puhjetessa hiljalleen kukkaansa. Kevät on uuden alun aikaa, joten siinäkin mielessä kertomuksen sopii alkaa juuri tuosta vuodenajasta. Ei liene vaikea arvata, että jatko-osa sijoittuu kesäkauteen.

Minä näen jokaisessa vuodenajassa jotain romanttista. Niissä on oma tunnelmansa, joka ryömii ihon alle ja huutaa päästä osaksi jotain suurempaa. En edes kunnolla osaa selittää, mikä vuodenajoissa minua tarkalleen ottaen viehättää, mutta jokin käsittämätön voima niissä on.

Tänään olen onnekkaasti saanut katsella ensilumen valaisemaa maisemaa. Se saa sydämeni sykkimään talvisille tarinoille, joita en ole vielä päässyt kertomaan. Minun ei kuitenkaan ole talvella pakko kirjoittaa tarinaa, joka tiivistyy jääpuikoiksi räystään pieleen. Sen sijaan tähän pimeään aikaan on hyvä käpertyä viltin alle, hauduttaa kuppi teetä ja sytyttää kynttilä, ennen kuin istahtaa tietokoneen ääreen ja antaa sanojen virrata näytölle.

Kirjoittaminen eri aikoihin vuodesta on erilaista. Valo ja pimeys saavat mielen kulkemaan erilaisia polkuja, samoin lämpö ja kylmyys sekä kaikki luonnossa esiintyvät värit. Niistä voi ammentaa tekstiin loputtomasti materiaalia.

Vaikuttaako vuodenkierto sinun kirjoittamiseesi? Vai onko sinulla jokin oma inspiraation lähde, joka innostaa sinua yhä uudestaan ja uudestaan?

8. marraskuuta 2015

Leikisti NaNo, oikeasti lehtijulkaisu

Marraskuu on ehtinyt hyvin käyntiin. Sovin parin kaverin kanssa ns. varjo-NaNoWriMosta, joten olen nyt sitten yrittänyt myös kiltisti tuottaa tekstiä Wordin puolella. Tämä on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, koska elämä tunkee nyt monessa muodossa tielle. En viitsi ruveta avautumaan siitä, mikä kaikki tuntuu yhtälössä mättävän, mutta rehellisesti sanottuna väsyttää ja tekisi vapaalla vain mieli vetää peitto korviin kirjoittamisen sijaan.

NaNo on siis tänä vuonna minulle silkkaa leikkimistä. Olen viikossa saanut aikaan vajaat 3000 sanaa enkä tiedä, paraneeko tuo luku paljoakaan. Olen skeptinen ja vihaan omaa saamattomuuttani. Haluaisin nauttia kirjoittamisesta, mutta tällä hetkellä lähinnä stressaan siitä. Ehkä tunne jossain kohtaa helpottaa, kun elämä ei taas rajoita ajankäyttöä niin paljon kuin tällä hetkellä.

Jotain on sentään oikeastikin tapahtunut. Päijät-Hämeen Yrittäjien tuoreimmassa lehdessä on nimittäin ihan painettuna minun kirjoittamani juttu. Kukaan ei kyllä maininnut minulle etukäteen, että se sinne päätyisi, mutta tietenkään tästä ei kannata valittaa. Asiahan on ehdottoman positiivinen.

Tuosta kuvasta juttua ei kannata yrittää tihrustaa vaan on parempi käydä lukemassa se täältä. Jeren duunimatkasta tuli nyt sitten ensimmäinen lehtijulkaisuni, ja kyllähän se pisti hymyilyttämään, kun työkaveri kiikutti lehden minulle perjantaina nähtäväksi. Jotenkin se näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta kuin verkkosivuilla oleva tarina, vaikka se tasan sama juttu onkin. Mistä lie johtuu...

Kai tässä pitäisi muistutella itselleen, että vaikkei NaNo juuri etene, olen jotain silti saanut aikaan. En ole vain pyöritellyt peukaloita ja löllinyt sohvannurkassa vaan tehnyt hommiakin ihan koko syksyn. Ja lisää tekemistä on luvassa vielä ennen joulua, jolloin toivon mukaan ehdin edes vähän lomaillakin.

Ja ehkä NaNokin vielä pikkuisen etenee. Päässä kyllä tapahtuu paljon, mutta jostain syystä ne tapahtumat eivät vain nyt ehdi valua näppäimistön kautta näytölle. Tarvitsisin päähäni USB-portin, jonka kautta siirtää kaikki tarinat aivoista suoraan tietokoneelle. Tosin tuloksena saattaisi olla melkoista soopaa, kun ajatuksilla on ikävä tapa heilahdella vähän sinne sun tänne.

Tämäkin postaus oli nyt vähän tällainen tynkä, jolla ei ollut sen suurempaa sanomaa. Ehkäpä seuraavaksi postailen taas pitkästä aikaa tukkakuvia. Kävin nimittäin perjantaina kampaamossa ja käynti oli oikein poikkeuksellisen kiva (jopa minulle, vaikka ahdistun kampaamososialisoinnista).