Kuvia, kirjailijasivu ja haastattelu

Viime aikoina on tapahtunut paljon kaikenlaista. Pari viikkoa sitten käväisin otattamassa itsestäni kirjailijakuvat. Kuvaajan löytäminen oli oma projektinsa, koska alkuun en saanut mistään vastauksia. Lopulta pääsin kuitenkin tukemaan paikallista nuorisotyötä kuvattavana käymisellä.

En erityisemmin viihdy kameran edessä, mutta kuvattavana oleminen oli kuitenkin suhteellisen kivuton kokemus. Kuvistakin tuli inhimilliset. Jotenkin ne ehkä ovat virallisemmat kuin kuvat, joita olen itsestäni tottunut näkemään, mutta kivat kuitenkin.



Kuvat: Juuso Lundahl / Mediapaja

Ehkä sitä joskus vielä oppii olemaan rentona kameran edessä, mutta toistaiseksi se on minulle melkoinen jännityksen paikka. Olen kuitenkin iloinen, ettei tällä kertaa esille saatu sitä pönöttävää suohirviötä vaan ihan ihmisen näköinen otus.

Mihin tällaisia kuvia sitten yhtäkkiä tarvittiin? En käynyt kuvattavana silkasta mielihalusta vaan oli minulla siihen oikea syykin.

Tällä viikolla avautui oma kirjailijasivuni Inspiraation maahan. Tuota sivua varten perus-selfie ei ollut oikein toimiva valinta, joten piti napata kunnollinen kuva.

Inspiraation maa tarjoaa kirjailijasivujen lisäksi esimerkiksi verkkokursseja ja arvostelupalvelua. Se voi siis olla oikein hyödyllinen palvelu sekä vakavasti kirjoittamista harrastaville kuin indiekirjailijoillekin. Omat kokemukseni ovat tähän saakka olleet positiivisia.

Inspiraation maa myös haastatteli minua. Haastattelun voi käydä lukemassa sivuston blogista. Minulle esitettiin liuta kinkkisiä kysymyksiä, mutta toisaalta vastaaminen oli myös mukavaa. Tuli pitkästä aikaa oikein pohdittua omaa tekemistään.

Jännittävää on siis ollut. Nyt voi hetkeksi huoahtaa. Tosin kirjoituskurssin kotitehtävä kolkuttelee takaraivossa, joten ihan täydellisesti ei ole aika löysäillä. Onneksi uskon löytäväni työn alla olevasta käsikirjoituksesta siihen sopivan kohdan. Kenties tekstiä voisi silti hitusen editoida.

2 kommenttia