Lukupäiväkirja 17/2016: Kasvatti

Käytiin juhannuksena vanhempieni luona visiitillä. Isä sitten sattui kysymään, luenko vielä kovaa scifiä. En ole hetkeen lukenut, mutta eihän se ajatus hullummalta kuulostanut. Niinpä sitten käteeni tyrkättiin venäläinen scifikirja.



Arkadi & Boris Strugatski - Kasvatti


Joukko venäläisiä avaruustutkijoita on saapunut uudelle planeetalle toteuttamaan Arkki-projektia, jonka tarkoituksena on lopulta siirtää erään toisen planeetan asukkaan tällä uudelle, sillä heidän omaa planeettaansa odottaa tuhoutuminen. Tutkijat ovat valmistelemassa uutta planeettaa vastaan ottamaan tulokkaat. Planeetan ei pitäisi olla biologisesti aktiivinen eikä sillä varsinkaan pitäisi olla älykästä elämää. Tutkijaryhmä kuitenkin törmää olentoon, joka yhtä aikaa muistuttaa ja ei muistuta ihmistä.

Lähtökohta on mielenkiintoinen ja tarinakin kulkee sujuvasti läpi kirjan. Valitettavasti teoksen näkemys tulevaisuuden teknologiasta herätti hilpeyttä, kun radioviestit välittyvät tutkimusalukseen paperipinoina, äänitteet tehdään c-kaseteille ja kuvankäsittely tapahtuu suurin piirtein saksien ja liiman kanssa. Varmaan teos on aikanaan edustanut huikeita näkemyksiä, mutta nykyhetken mittapuulla katsottuna sen ikä valitettavasti näkyy ja tieteellisyys saa hieman huvittavan sävyn. Hilpeintä oli, että tutkijat pukeutuivat turkkeihin pärjätäkseen planeetan hyisessä ilmastossa. 

Itsessään tarina kuitenkin on ajaton ja toimii. Pohdintaa se olisi voinut sisältää vielä syvemminkin. Mitä on ihmisyys? Mikä tekee kohdatusta olennosta ihmisen, mikä ei? Olisin myös kaivannut tarkempaa perehtymistä siihen, miten tarkalleen ottaen olento on selviytynyt karuissa oloissa. Tästä kyllä puhuttiin, mutta tarkemmat yksityiskohdat eivät olisi haitanneet.

Loppuratkaisua ei juurikaan selitelty sitäkään. Se kyllä kerrottiin, mutta lopulliset taustavaikuttimet jäivät vähän lukijan arvailun varaan. Minulle olisi maistunut enemmänkin informaatiota, mutta ihan toimiva tapa tuokin.


Ei kommentteja