24. maaliskuuta 2017

Lukupäiväkirja 7/2017: Punainen kuin veri

Salla Simukan Lumikki-trilogia on odottanut jo pitkään lukemista. Nyt vihdoin päätin korjata aukon sivistyksessä ja tarttua ensimmäiseen osaan, Punainen kuin veri.


Salla Simukka - Punainen kuin veri


Minulle oli syntynyt Lumikki-trilogiasta kuva, että kyseessä on nuorille suunnattu kirjasarja. Jostain olin mielessäni yhdistellyt siihen fantasiaelementtejä, mutta siitähän tarinassa ei ole kyse. Luultavasti olin vain kehitellyt vision omassa päässäni päähahmon nimen takia. Kyseessä on siis jännäri, jossa 17-vuotias Lumikki Andersson päätyy keskelle rikosdraamaa.

Vaikka kyseessä on nuorten kirja, se ei ole välttämättä mikään kevyt välipala. Tarina sisältää synkkiä elementtejä, kuten väkivaltaa, perhesalaisuuksia ja koulukiusaamista. Kaikki nämä kietoutuvat osaksi Lumikin tarinaa niin taidokkaasti, ettei lukija halua päästää kirjasta irti ollenkaan. Minäkin ahmin tämän muutamassa illassa, käytännössä luin kirjan loppupuoliskon yhden unettoman yön aikana.

Pidin erityisesti Lumikista, mutta myös muut hahmot olivat toimivia ja liikkuivat hyvin harmaan eri sävyjen asteikolla eivätkä siis sortuneet musta-valkoisuuteen. Lumikista viehätyin, koska hän ei ole mikään perinteinen tyttö, vaikka hänessä hiljainen ja rauhallinen puoli löytyykin. Hänellä on taitoja ja vahvuuksia, joita ei monella ole, vaikkakin osa niistä on kehittynyt valitettavien tapahtumien seurauksena. Kirja kuvastikin hyvin sitä, miten erinäiset tapahtumat muokkaavat meitä. Emme ole tänään samoja kuin eilen emmekä huomenna  samoja kuin tänään, jokainen pieni hetki jättää jälkensä ja opettaa jotain, muuttaa meitä.

Minulla ei ole aavistustakaan, mihin suuntaan tarina lähtee kahdessa seuraavassa kirjassa. Odotukset ovat kuitenkin nyt korkealla. Täytyy vain pitää jonkinlainen tauko, ennen kuin tartun niihin. Yökukkumiset eivät ole enää kovin terveellinen harrastus.


15. maaliskuuta 2017

Lukupäiväkirja 6/2017: Haudattu jättiläinen

Voitin Kazuo Ishiguron Haudatun jättiläisen arvonnassa, en ollut lukenut häneltä aiemmin mitään enkä edes kuullut tästä teoksesta. Se sitten jäi yöpöydän alahyllylle pölyyntymään, kunnes kaivoin sen esille tarkoituksenani lukea välillä jotain muuta kuin fantasiaa. Siltä osin ei ihan nappiin mennyt, koska kirja paljastuikin sitten fantasiateokseksi. Hah!



Kazuo Ishiguro - Haudattu jättiläinen


Haudattu jättiläinen sijoittuu kuningas Arthurin jälkeiseen Britaniaan, jossa salaperäinen sumu saa ihmiset unohtamaan menneet tapahtumat. Kelttien ja saksien välillä on jännitteitä, mutta toistaiseksi rauha on kuitenkin alueella säilynyt.

Tarinaa kerrotaan muutaman päähahmon näkökulmasta: poikaansa etsivän vanhan pariskunnan, lohikäärmeen pureman takia pakomatkalle joutuneen pojan, saksisoturin ja Arthurin entisen ritarin Gawainin. Näiden viiden kohtalot kietoutuvat yhteen varsin lyhyessä ajassa. Vanha pariskunta ei muista, miksi poika on lähtenyt heidän luotaan ja pelkää muutenkin muistojensa menettämistä, he haluavat löytää ratkaisun. Saksisoturi on suorittamassa oman kuninkaansa tehtävää, hänen on surmattava lohikäärme, joka unohdussumua hönkii. Löytääkseen lohikäärmeen hän hyödyntää poikaa, jota purema ohjaa oikeaan suuntaan. Gawain on myös saanut aikoinaan tehtäväkseen tuhota lohikäärmeen, mutta ei ole tehtävästään suoriutunut, ehkä osittain siksi, että on myös tahoja, jotka haluavat sen hengissä säilyttää. Kaikki kilpistyy lopulta lohikäärmeen ympärille, hahmot joutuvat tekemään kipeitä valintoja ja kohtaamaan menneisyyden haamunsa, jotka sumusta huolimatta ajoittain nousevat eteen. Konkreettinen matka jää toisarvoiseksi sisäisen matkan rinnalla, jokaisen on löydettävä oma tiensä.

Toisaalta Haudattu jättiläinen oli varsin kiehtova kirja. Sen kieli on huoliteltua ja kaunista, hahmot uskottavia ja tarina monisäikeinen. En kuitenkaan saanut siitä otetta, pystynyt sukeltamaan täysin sen sisään. Vika on todennäköisimmin minussa kuin kirjassa, tällä hetkellä kaipaan konkreettisia tarttumapintoja symbolisten merkitysten sijaan. Kummillekin on kuitenkin paikkansa ja Ishiguron teos hyödyntää niitä erinomaisesti, vaikkei juuri nyt minulle kolahtanutkaan.

Haudattu jättiläinen ei ole perinteistä fantasiaa. Se on jotain erilaista, minulle tuli ajoittain jopa sadunomainen tunnelma. Paljon myös tapahtuu rivien välissä, lukijalle jätetään tulkinnanvaraa ja päätösvaltaa siitä, miten haluaa asiat nähdä. Tämän osa voi kokea hankalaksi, osa vapauttavaksi, itselleni se oli kaiketi jotain siltä väliltä.

Kirja herätti ajatuksia. Matka voi joskus olla päämäärä, mutta voiko myös päämäärä olla joskus matka?


13. maaliskuuta 2017

Muntai

Lifestyle-blogeissa näkee usein "My Day" -postauksia. Ne ovat kivoja, joten päätin toteuttaa myös omani. Tässäpä siis muntai-sunnuntai 12.3.2017.

8:47


Oho, meni herääminen vähän tavallista myöhempään, mutta ehkä se ei näin sunnuntaina haittaa. Lauantai-ilta lipsahti yllättävän pitkäksi.

9:03


Aamupesulle. Tänään ei onneksi tarvitse sännätä yhtään mihinkään, joten meikkaamiset saavat jäädä. Hiukset sentään tulee harjattua. Päälle vielä jotain rentoa ja sopivan lämmintä vaatetta.

9:26


Yhdessä laittamaan aamupalaa. Nyt ei ehkä mennä millään superterveellisellä linjalla, mutta toisaalta nakeista, pekonista ja kananmunasta riittää energiaa pitkälle. Aamupalan jälkkärinä maistuu kupillinen vihreää teetä.

Näin sunnuntaisin voi hyvin syödä aamupalan olohuoneessa ja katsella samalla animea. En ole varsinaisesti seurannut Demi-chan wa kataritai -sarjaa, mutta yksittäinen jaksokin toimii yllättävän hyvin.

10:06


Tänään on sunnuntai, joten on aika julkaista Level up!:ssa uusi blogipostaus. Tällä kertaa aiheena ovat nimet Final Fantasy XV:ssä. Postauksen olen kirjoittanut jo aiemmin viikolla, joten siihen ei nyt mene aikaa. Linkitän postauksen Pelit-lehden sivulle ja omalle kotisivulle sekä ajastan päivityksen blogin Facebook-sivulle. Laitan itselleni muistutuksen, että postausta pitäisi mainostaa tänään myöhemmin myös Instagramissa ja Twitterissä.

10:34


Postausasiat on toistaiseksi hoidettu. Sählään Facebookissa ja Twitterissä, selaan Instagramista kavereiden laittamia kuvia, aika kuluu kuin huomaamatta. Samalla M on jo lopettanut animen katsomisen ja siirtynyt pelaamaan uutta Zeldaa. Katseeni hakeutuu puoliväkisin tv:n suuntaan, tiedän, että keskittyisin paremmin omiin juttuihini, jos siirtyisi makuuhuoneeseen. Päätän kuitenkin jäädä sohvalle epäergonimiseen asentoon, jotta voin samalla vilkuilla peliä ja höpötellä M:n kanssa.

11:16


Pohdiskelen hetken, alkaisinko käydä läpi projektia, jota odottaa editointiurakka. Se ei kuitenkaan nyt oikein houkuttele, lykkään epämiellyttävää osuutta suosiolla. Sen sijaan käynnistän Scrivenerin ja klikkaan auki tammikuussa aloittamani projektin, jota ei ole vielä kirjoitettu kovinkaan pitkälle. Selailen tietoja luomastani maailmasta ja huomaan puutteita, luomistyötä pitää vielä jatkaa, mutta aivan kaikkiin kysymyksiin minulla ei itsellänikään ole vielä vastauksia. Käyn kuitenkin erinäisiä kohtia läpi. Välissä käyn laittamassa Instagramiin blogipostaukseen liittyvän kuvan.


14:05


Huomautan M:lle, että minulla alkaa jo olla nälkä. Mokoma ei heti suostu irrottautumaan pelistä vaan joudun kärvistelemään hetken. 

Onneksi tänään ruoka tulee kuitenkin nopeasti, eilistä pitsaa on vielä jäljellä. Ei taaskaan terveyspöperöä, mutta ehkä viikonloppuna saa vähän poiketa kurista.

Tämäkin ateria nautitaan olohuoneessa. Tällä kertaa katsottavaksi valikoituu Sangatsu no rion, jota en sitäkään ole itse seurannut. Silmäilen jaksoa puolittain, en jaksa oikein innostua shogin peluusta. Harmittelen, ettei Tales of Zestiria the X:n uutta jaksoa ole vielä ilmestynyt, mutta ehkäpä se saadaan sitten maanantaina päivälliskatsomiseksi. Aterian kruunaa vihreä tee.

14:38


M päättää katsella YouTube-videoita. Haen vielä vähän lisää teetä. Voikohan sitä juoda liikaa? Vessassa saa ainakin ravata kohtalaisen usein, kun on muutaman kupillisen kiskonut...

Selailen jälleen somea, vaihdan parit viestit tuttavien kanssa Facebookissa. Saan mielenkiintoisen kyselyn, joka jää kutkuttamaan mieltä, joten kirjaan siihen liittyviä asioita muistiin. Täytyykin selvitellä juttuja alkuviikosta.

Kliksautan Scrivenerin jälleen auki. Kestää kuitenkin hetken, ennen kuin pääsen takaisin tekstiin kiinni. Sivusilmällä havaitsen M:n siirtyneen taas Zeldan pariin.

Lopulta saan otteen tekstistä ja ryhdyn kirjoittamaan uutta kohtausta, maailman luominen saa nyt tältä päivältä jäädä. Minulla on kuitenkin sen verran materiaalia, että pystyn hyvin aloittamaan varsinaisen kirjoitustyön. Istun sohvalla milloin epäergonomisesti kippurassa, milloin läppäri sylissä. Kumpikaan ei ole selän kannalta fiksua, mutta M:n seura voittaa yksin makuuhuoneessa kökkimisen. Välillä kirjoittamisen ja pelaamisen keskeyttää höpötys peleistä ja muusta sellaisesta, välillä myös irrottaudun tekstistä hetkeksi katsoakseni juuri käyntiin pyörähtäneen välivideon. En ole itse pelaamassa Zeldaa, joten voin huoletta spoilata itseni sen suhteen.

18:21


M lopettaa Zeldan pelaamisen. Käymme tekemässä pientä iltapalaa, minun kohdallani se tarkoittaa jälleen vihreää teetä, mutta myös ruisleipää ja omenaa.

On aika siirtyä päivän toiseen peliin: Tales of Berseriaan. Sitä pelaamme yhdessä ja olemme nyt aivan loppumetreillä. Kolme sivutehtävää näyttäisi vielä olevan auki, yhtä niistä emme voi suorittaa, sillä se vaatisi 99-leveliset hahmot ja olemme vasta levelillä 58, se jää todennäköisesti suorittamatta. Kaksi  muuta onnistuu kuitenkin hyvin ja pääsemme tutkimaan vielä luolaston, jonne ei ole aiemmin ollut asiaa. Yhtä saarta emme pääse tutkimaan ollenkaan ja se jää harmittamaan minua. Ehkä se on end game -materiaalia?

Pääsemme vihdoin pelin viimeiseen luolastoon, se vaikuttaa olevan yhtä karsea kuin kaikki muutkin "viimeiset luolastot". Nimitän niitä happotrippihelveteiksi, ne tuntuvat harvemmin edes sopivan pelin muuhun todellisuuteen. Aika äkkiä olemme saaneet selvillä, mitä vihollisia vastaan jaksamme taistella ja mitkä ovat liian ärsyttäviä. Alkaa kummallinen kiemurtelujuoksu, kun välttelemme toisia vihollisia ja pyrimme osumaan toisiin, jotta saisimme kuitenkin kehitettyä hahmojamme.

21:27


Päätämme tallentaa pelin ja lopetella. Happotrippihelvettiä olisi kyllä vielä jäljellä, mutta sen läpäiseminen veisi liian kauan, jotta tänä iltana kannattaisi yrittää. Sovimme, että jatkamme maanantaina heti, kun M tulee töistä. Minun pitäisi saada Tales of Berseria pian loppuun, että pääsen kirjoittamaan siitä Level up!:iin oikein kunnolla.

Pelatessamme Twitterini näyttää räjähtäneen ja ilmoituksia on kertynyt enemmän kuin normaalisti. Käytän tovin jos toisenkin niiden setvimiseen ja nakutan pikavauhtia vastauksia ihmisille. Facebookissakin odottaa pari viestiä, joihin kirjoitan vielä vastaukset.

22:02


Aika sammuttaa kaikki laitteet ja hipsiä iltapesulle. Se käykin nopeasti, koska ei ole meikkejä poistettavaksi. Pesun jälkeen letitän vielä hiukset. Ne alkavat olla jo niin pitkät, ettei ole mukava nukkua, jos ne ovat vapaina. Hiostavat mokomat ja jäävät milloin kainalon, milloin M:n käsivarren väliin. Parempi siis laittaa leteille.

22:17


Sitten petiin! Höpöttelemme vielä hetken peleistä, pelipäivä on ollut ehdottomasti antoisa, vaikkei olekaan terveellistä röhnätä sohvalla koko päivää. Onneksi muina päivinä kuluneella viikolla on kuitenkin tullut myös liikuttua, joten ehkä sunnuntai ei ollut katastrofi.

M käy nukkumaan, minä kaivan vielä Kobon yöpöydältä. Aloitin edellisenä iltana Salla Simukan Lumikki-trilogian lukemisen, aika paikata aukko sivistyksessä. Tarina vain meinaa viedä mennessään, joten luen kuin huomaamatta reilut 30 sivua, vaikka piti lukaista vain pikaisesti yksi luku. No, ei kerrota kellekään.

23:32


Kobo pois käsistä, kello on ihan liikaa! On pakko irrottautua kirjasta, väsymyskin painaa jo. Tiedän, että arkiaamun 6:15 herätys rankaisee, mutta sen kiroaminen on nyt jo myöhäistä, parempi vain yrittää nukkua.

___

Sellainen muntai. Minun on pitänyt kirjoittaa tämä postaus jo monesta eri päivästä, mutta aina olen unohtanut ottaa kuvia ja kirjata tekemisiä ylös, joten projekti on siirtynyt ja siirtynyt. Nyt sitten vihdoin muistin tehdä kaiken oleellisen, mutta kohteeksi sattui päivä, jonka vietin käytännössä kokonaan olohuoneen sohvalla. Kunnon sohvaperuna ja niin edespäin.

Elämäni ei ole kovin jännittävää, mutta täytyy sanoa, ettei tuollaisia sohvapäiviä silti tule ihan joka päivä vietettyä. Yleensä on paljon kaikenlaista, mitä pitää ehtiä tekemään. Sunnuntai on kuitenkin oikein sopiva löhöpäivä.

2. maaliskuuta 2017

Type & Tellin novellikisa

Piti blogata jostain ihan muusta, mutta se saa nyt odottaa. Tänään nimittäin tulivat julki Type & Tellin järjestämän novellikisan tulokset. Koska uutinen järisytti päivääni, en tietenkään voinut sitä sivuuttaa vaan piti se päästä bloginkin puolella jakamaan.



Type & Tell kertoi kilpailutuloksista omalla sivullaan. Kolme parasta tosiaan saivat julkaisupaketit tuleville teoksilleen ja kokonaisuudessaan osallistujien joukosta poimittiin vielä seitsemän muuta. Nämä kymmenen novellia julkaistaan antologiana 2.5.2017.

Voittajat olivat: 


1. Tsaikovskissa meillä on ongelma
Kirjoittaja: Tomi Norha

2. Kärpänen
Kirjoittaja: Elli Valtonen

3. Martinan paso doble
Kirjoittaja: Tytti Heikkinen

Ja lisäksi antologiassa ilmestyvät seuraavat novellit:


Vanhaa posliinia
Kirjoittaja: Hannele Törrönen
Ikävöimätön nainen
Kirjoittaja: Kimmo Kettunen
Flatus
Kirjoittaja: Kati-Annika Ansas
Kaikelle syötävälle
Kirjoittaja: Pirjo Toivanen
Koti
Kirjoittaja: Anna Kaija
Pööpö
Kirjoittaja: Petriina Virtanen
Majakka
Kirjoittaja: Uni Ojuva


Voittajat ovat varmasti menestyksensä ansainneet, siispä onnittelut! Onnea myös kaikille muille, jotka pääsitte antologiaan mukaan! Ja onnea minä!

Pakko myöntää, että olen hieman täpinöissäni. Sillein ihan pikkuisen vaan, sen verran, että ajattelin tänään syödä jäätelöä jälkkäriksi, vaikka on vasta torstai. Olen ihan varmasti sen ansainnut.

Antologiaa jään odottamaan mielenkiinnolla, haluan nimittäin päästä lukemaan nuo yhdeksän muuta novellia. Nyt tuntuu, että toukokuuhun on pitkä aika, mutta kyllä se sieltä tulee.


Toisinaan on helppo hymyillä