Lukupäiväkirja 23/2017: Käärmeiden kaupunki


Katri Alatalo - Käärmeiden kaupunki


Kirja-arvonnassa kävi tuuri ja sain omakseni Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin. En ole hänen kirjojaan aiemmin lukenut (vaikka olisi ehkä pitänyt), joten sukelsin tarinaan erittäin avoimin ilman minkäänlaisia ennakkokäsityksiä kirjailijan tyylistä tai ylipäätään mistään.

Melkoiseen seikkailuun päädyinkin. Tarinaa kerrotaan prinsessa Nineten ja hänen kahden lapsuudenystävänsä, Sulwaenin ja Arryn, näkökulmista. Ninetellä on aina ollut erityinen yhteys käärmeisiin, vaikkei muilla hänen perheenjäsenillään sellaista ole. Sen takia hänet tunnetaankin käärmeprinsessana. Lapsuudessaan hän ja hänen ystävänsä löysivät kolme käärmeenmunaa luolasta aavikolta, ja Ninette olisi halunnut lämmittää ne hereille. Arry kuitenkin tuhosi munat Sulwaenin seisoessa toimettomana vieressä. Tuon jälkeen mikään ei ollut enää samoin kuin ennen.

Vuosia myöhemmin naapurivaltakunnasta hyökätään Nineten kotiin. Monia tapetaan ja vielä useampia viedään orjiksi, heidän joukossaan Arry ja Ninette, jota ei tunnisteta prinsessaksi. Sulwaen on tapahtumien aikaan poissa ja säästyy siksi. Kun hän palaa ja saa kuulla, mitä muille on tapahtunut, hän lähtee perään auttaakseen orjuutetun kansan prinsessoineen takaisin vapauteen.

Vaikka tykkään eeppisestä menosta, myös tällainen maanläheisempi, mutta silti fantasiahenkinen tarina on mielenkiintoista luettavaa. Kovin montaa aavikkoympäristöön sijoittuvaa fantasiatarinaa en olekaan lukenut, joten jo ympäristö toi kokonaisuuteen raikkautta. Pidin myös paljon henkilöhahmoista ja heidän varsin inhimillisistä motivaatioistaan toimia niin kuin toimivat. Asetelma ei ollut missään vaiheessa mustavalkoinen vaan kaikki hahmot liikkuivat harmaalla vyöhykkeellä.

Kerronta oli soljuvaa, mutta välillä pysähdyin eräiden hahmojen karkeampaan kielenkäyttöön. Se ikään kuin hyppäsi silmilleni ja hetken pohdittuani tulin siihen tulokseen, ettei vastaavaa ole hetkeen osunut kohdalle. Mitenkään häiritsevältä kielenkäyttö ei silti tuntunut vaan sekin oli virkistävää.

Kokonaisuudessaan pidinkin kirjasta erittäin paljon. Täytyy ehkä kurkistaa Alatalon muitakin teoksia, kunhan saan taas hieman lyhennettyä tuota jo valmiiksi pitkää lukulistaa.

Ei kommentteja