Lukupäiväkirja 24/2017: Langennut


Lauren Kate - Langennut


Satuin ostamaan Langenneen, kun se oli hyvässä tarjouksessa ja nyt siihen tuli vihdoin tartuttua. Samalla vilkaisin arvosteluja Goodreadsista ja vähän kauhistuin. Kirjaa manattiin jopa huonommaksi kuin Twilight ja päähahmoa, Lucea, vielä Bellaa ohuemmaksi. Lähtöni kirjan pariin oli siis vähintäänkin epäluuloinen.

17-vuotias Luce päätyy koulukotiin asumaan sen jälkeen, kun häntä syytetään tapailemansa pojan kuolemasta epämääräisessä tulipalossa. Luce itse tietää, ettei hän sytyttänyt paloa vaan kyseessä olivat todennäköisesti varjomaiset olennot,  joita hän on nähnyt jo vuosia. Psykologille hän kuitenkin valehtelee, ettei enää näe kyseisiä olentoja, jottei joutuisi lääkitykselle, josta ei apua ole.

Koulukodissa Luce tapaa mm. kaksi kovin erilaista poikaa, joista toinen, Cam, on erittäin mukava, ja toinen, Daniel, urpo, joka ensimmäiseksi teokseen näyttää Lucelle keskisormea. Tottahan toki Luce ihastuu silmittömästi jälkimmäiseen, vaikka pitää hieman edellisestäkin. Molemmissa pojissa on lopulta enemmän kuin pinnalta voisi päätellä, ja pian Luce saa huomata, ettei koulukotikaan ole kovin turvallinen paikka.

Siitä en tiedä, onko Langennut huonompi kuin Twilight, mutta kaikkein taidokkain lukemani kirja se ei ainakaan ollut. Lukijaa pidettiin melko pitkälti pimennossa taustatarinan suhteen ja ajoittain tuntuikin, etten tajunnut mistään mitään. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta ihan oikeasti olisin kaivannut taustojen avaamista laajemmin. Toinen ongelmakohta oli Luce, jonka piti olla todella hyvä koulussa, mutta suurimman osan aikaa hän on silti kykenemätön edes tekemään läksyjään, koska hänellä on niin kiire ajatella tapaamiaan poikia. En nyt sitten tiedä, kuinka yleistä moinen on, mutta itse kyllä kykenin teininä kouluni hoitamaan ihastuksista huolimatta.

Loppua kohden tunnelma tiivistyi ja jännitys kasvoi, minkä myötä tarinakin alkoi vetää vahvemmin puoleensa. Sen verran kiinnostuin, että katselin sitten vielä heti perään viime vuonna ilmestyneen elokuvan Viaplaysta. Se oli kyllä aika kökkeli ja tarinaan oli tehty kummia muutoksia. Kirja itsessään oli lopulta ihan ok, koska lopun meno ja meininki nosti sen pisteitä. Saatan lukaista jatko-osatkin, joskaan en ihan heti. Niin laadukas sarja ei ole kyseessä, ettenkö malttaisi odotella kirjoista hyvää tarjousta.

2 kommenttia

  1. En ole lukenut enkä katsonut Twilightia, mutta kyllä tämä ihan kiva nuorisokirja on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siihen "ihan kiva" -kategoriaan menee kyllä hyvinkin. Tykkään paljonkin paranormaaleista romansseista ja vaikkei tässä kirjassa ihan kaikki palaset mulle paikoilleen loksahtaneetkaan, voisin tosiaan ne jatko-osat myöhemmin tsekata.

      Poista