19. helmikuuta 2018

Kuka on Missä sydämen Lis Bello?

Tammikuussa esittelin Missä sydämen päähahmon, Luvia Melek, tänään on vuorossa kirjan toinen päähahmo, kirjailija Lis Bello. Postaus ei sisällä suurempia juonipaljastuksia, joten voit lukea sen huoletta, vaikket olisi vielä ehtinytkään kirjaan tarttua.


Kannen kuva: Elli Hytti
Lis Bello on menestyvä kolmekymppinen kirjailija, joka asuu merenrannalla 17-vuotiaan poikansa kanssa valkoisessa isohkossa omakotitalossa. Lisäksi hänellä on suhde kustannustoimittajaansa. Hän on hakenut itselleen assistenttia ja paikkaa hakee nuori ja sievä Luvia Melek.

Lisillä on ruskea olkapäille ulottuva tukka ja hän käyttää silmälaseja. Hänen pukeutumistyylinsä on aikuisen asiallinen ja tarvittaessa huolitellut tyylikäs, mutta vapaalla hän saattaa vaihtaa hieman rennompaankin lookkiin.

Siinä, missä Luvia on hitusen vässykkämäinen, Lis on määrätietoinen uralleen omistautunut nainen. Hän tietää, mitä haluaa ja toimii tavoitteidensa mukaan. Toisaalta hän ei aina osaa ilmaista itseään parhaalla mahdollisella tavalla, ja esimerkiksi hänen välinsä teini-ikäiseen poikaansa ovat jokseenkin hankalat. Myös suhde kustannustoimittajaan on hieman omalaatuinen, ja huhu kertoo, että Lisillä on taipumusta hankkia hetkellistä hupiseuraa muista kuin miesystävästään.

Kirjassa Lisiä tarkastellaan Luvian näkökulmasta, josta hän näyttäytyy etäisenä, tiukkana ja ajoittain myös päällekäyvänä. Luvian on vaikea hahmottaa, mitä Lis, jota hän kutsuu rouva Belloksi, oikeastaan haluaa.

Lue myös


Mistä Missä sydän sai alkunsa?
Missä sydän saatavilla!
Kuka on Missä sydämen Luvia Melek?


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

12. helmikuuta 2018

Näin valmistuu indiekirja: kirjoitusprosessi

Minulta pyydettiin jo viime vuonna postausta siitä, miten indiekirja oikein valmistuu. Nyt vihdoin ehdin käydä tämän aiheen kimppuun. Totesin kuitenkin sen melkoisen laajaksi käsitellä yhdessä postauksessa, joten aion kirjoittaa aiheesta useamman. Tässä ensimmäisessä paneudun indiekirjan kirjoitusprosessiin, jossa lienee reilusti yhtymäkohtia siihen kustannetun kirjankin kirjoittamisprosessiin.


Alkuun täytyy tietenkin todeta, että kirjoitusprosessi on aina kirjoittajan näköinen. Ei ole olemassa yhtä ainoaa, oikeaa tapaa kirjoittaa kirja vaan jokaisen on löydettävä ne itselleen toimivat ratkaisut. Senpä takia nämä pohdinnat ovat todella subjektiivisia.

Indiekirjan tarina kuitenkin alkaa tekstin luomisesta. Siispä siitä alkaa tämä postaussarjakin. Tässä ensimmäisessä postauksessa käyn vaihe vaiheelta läpi, miten omat käsikirjoitukseni ovat edenneet. 


Ideointivaihe


Kirjoittaminen ilman ideaa on vaikeaa. Totta kai tajunnanvirtaa voi puskea ulos ilman, että sitä tarvitsee pohtia sen tarkemmin. Totuus kuitenkin on, että harvemmin siitä tajunnanvirrasta syntyy koherenttia tarinaa, saati kokonaista kirjaa. Tajunnanvirralla on kuitenkin aikansa ja paikkansa, eikä tarkoitukseni ole väheksyä sitä.

Tajunnanvirtaa voi käyttää ideointiapuna. Kun antaa vain kynän lentää paperilla (tai sormien näppäimistöllä), voi onnistua kampeamaan alitajunnasta jotain käyttökelpoista ja tarinaksi muokattavaa. Itse tosin harvemmin käytän tätä taktiikkaa.

Minun ideani syntyvät aika pitkälti muiden medioiden kautta. Pelaan japanilaisia roolipelejä, luen mangaa ja katson animea ja japanilaisia draamasarjoja. Käytännössä siis kulutan paljolti japanilaista viihdettä. Viihdyn myös länsiviihteen parissa ja luen monenmaalaisia kirjoja, mutta huomaan silti, että ideani ja inspiraationi kumpuavat jostain syystä idän suunnasta. Tässä kohtaa en lähde kuitenkaan syytä tähän analysoimaan tarkemmin.

Japanilaisen viihteen parissa huomaan usein miettiväni, kuinka samantapaisen jutun voisi toteuttaa kirjassa. Miten tämä mangakohtaus toimisi tekstiksi muutettuna? Miten tämän pelin tarinaa ja ominaisuuksia pitäisi muuttaa, jotta se toimisi kirjana? Miten kuvailisin sanallisesti tuon katseiden vaihdon tässä draamassa? Miten maalaisin sanoilla tämän animemaiseman? Ja niin edelleen. Luon päässäni uusiksi japanilaisessa viihteessä näkemiäni ajatuksia tekstin muotoon.

En kuitenkaan lähde suoraan kirjoittamaan näitä juttuja. En siis nappaa kivaa animea ja kopioi sitä tekstin muotoon. Sen sijaan saatan napata teeman jostain animesta, kivanoloisen hahmotyypin tai pari jostain pelistä ja yksittäisen juonielementin vaikkapa tv-draamasta. Sitten kaadan nämä ainekset tekstikulhooni ja alan sekoittaa. Ulos tulee jotain, mistä viitteet inspiraationi lähteisiin saattaa tunnistaa, mutta kyseessä on kuitenkin silti oma ideani, joka ei enää muodostu pelkistä alun aineksista vaan siitä on kasvanut jotain enemmän.

Yllä oleva esimerkistä mutkat on kuitenkin suoristettu. Harvoin nimittäin ryhdyn tällaiseen prosessiin tietoisesti. Lähempänä totuutta on, että pääni kerää aineksia pikku hiljaa samalla, kun puuhaan jotain ihan muuta kuin kirjoittamista, ja jossain vaiheessa idea sitten pulpahtaa esille. Pystyn itse erottelemaan siitä eri lähteistä irtautuneita elementtejä, mutta ne ovat silti muhitelleet aikansa alitajunnassani, ennen kuin varsinainen idea ponnahtaa tietoisuuteeni.


Suunnitteluvaihe


Omassa prosessissani ideointia seuraa luonnollisesti suunnitteluvaihe. Tiedän, että on kirjoittajia, jotka skippaavat tämän kohdan ja lähtevät vain paukuttamaan näppäimistöä. Osa heistä saa jopa kokonaisia käsikirjoituksia aikaan tällaisella seikkailuotteella, mutta minä en kuulu siihen joukkoon. Tarvitsen rungon.

Koen olevani hahmokeskeinen kirjoittaja ja usein mietinkin ensimmäisenä, minkälaisia hahmoja haluan ideani toteuttamisessa käyttää. Luon päähahmot ja joitain sivuhahmoja, mutta jälkimmäisiä usein syntyy lisää varsinaisessa kirjoitusvaiheessa tarpeen mukaan.

Rakentelen suunnitteluvaiheessa myös tarinan miljöötä ja maailmaa. Jos tarina sijoittuu tuntemaamme todellisuuteen, saatan joutua ottamaan selvää erinäisistä realiteeteista. Taustatutkimus siis kuuluu oleellisena osana suunnitteluvaiheeseen. Jos sijoitan tarinan kokonaan toiseen maailmaan, suunnittelutyötä on tehtävä paljon. Tähän toki vaikuttaa se, miten paljon tästä toisesta maailmasta esitellään. On mahdollista sijoittaa tarina vaikkapa yhteen kaupunkiin tai sitten sen aikana voidaan koluta koko planeetta läpi tai mitä tahansa tältä väliltä. On siis tärkeää miettiä, miten suuren maantieteellisen alueen tarina kattaa ja miettiä maailmansa sen mukaan. Ja vaikka sijoittaisin tarinani vain yhteen kyläpahaseen, on minun ainakin jollain tasolla tiedettävä, mitä kylän ympärillä on. Uhraan siis maailman miettimiseen melkoisesti aikaa, mutta tiedostan myös, ettei tässä kohtaa voi täysin valmiiksi tulla. Maailman syövereihin voi unohtua pysyvästi, jos ei osaa jossain vaiheessa päästää irti ja vain ryhtyä kirjoittamaan.

Suunnitteluvaiheessa luon myös ideaan pohjautuvan juonen ja tarinan rakenteen. Minulla on yleensä tiedossa alku, keskivaihe ja loppu sekä joitain välietappeja. Juonen luojana olen kuitenkin summittainen ja kirjaan ylös vain pääasiat. Minulla voi olla mielessäni myös yksityiskohtia, mutta usein juoni elää, kun pääsen kirjoitusprosessiin kiinni, ja annan sen tapahtua. Joskus asiat eivät vain toimi sellaisina kuin ne alun perin suunnittelin ja muutoksia tarvitaan.


Kirjoittamisvaihe


Suunnittelua seuraa vihdoin kirjoittaminen. Yleensä olen tässä melko kronologinen ja haluan kirjoittaa asiat siinä järjestyksessä kuin ne tapahtuvat. Tämä johtuu siitä, että ensimmäisellä kerralla kerron tarinaa itselleni ja minun on hahmotettava se ajallisesti. Mitä tapahtuu ja missä järjestyksessä?

Veden vaiston kohdalla huomasin kuitenkin, että minun oli helpompaa kirjoittaa kokonaisuus hahmoarkeittain. Aloitin kirjoittamisen kronologisesti, mutta puolivälin paikkeilla homma ei enää pysynyt sillä tavoin kasassa. Tästä syystä päädyin kirjoittamaan Sonjan juoniarkin loput osuudet yhteen putkeen, vaikka minulta jäi kronologisesti paljon tapahtumia välistä. Seuraavaksi kirjoitin Sennan ja Momin juoniarkin ja viimeiseksi vielä Astaran.

Tällainen hajanainen kirjoitustyyli oli minulle täysin uutta ja ihmeellistä. Koin sen kuitenkin toimivaksi, kun pystyin keskittymään niin sanotusti yhteen asiaan kerrallaan eikä minun tarvinnut hypähdellä hahmojen välillä ennen kuin yksi osuus oli saatu päätökseen. Pidin näissä siirtymissä myös pienen tauon, mikä helpotti ajatusten kääntämistä uuteen vaiheeseen.

En vielä tiedä, millä tavalla seuraavan käsikirjoituksen raakaversion kirjoitan. Luultavasti aloitan taas kronologisesti, mutta jos virta lopulta vetää toiseen suuntaan, saatan heittäytyä sen vietäväksi. Kuten alussa sanoi, ei ole oikeita tai vääriä tapoja kirjoittaa kirja.

Omaan kirjoittamisvaiheeseeni kuuluu myös oleellisesti halu luovuttaa. On päiviä, jolloin teksti on takkuista tai huonoa eikä mikään tunnu onnistuvan. Sitten on niitä päiviä, jolloin ei vain huvita. Pidän vaiheen aikana lyhyitä taukoja, joita tulee pakostakin jo arjen velvotteiden myötä, mutta toisinaan veden henkeä muuten vain. Pyrin kuitenkin aina siihen, etteivät tauot veny liian pitkiksi, koska silloin tekstin pariin on vaikea palata.

Minulle tärkeä huomio on ollut myös se, että aina ei pidetä taukoa, vaikka kirjoittaminen ei tuntuisi sujuvan tai ei huvittaisi. En saisi mitään valmiiksi, jos antaisin itselleni luvan lepsuilla jokaisen mielenailahduksen vuoksi. En siis jää odottamaan inspiraatiota. Se tulee, jos tulee, mutta sen kaverin varaan en voi laskea. Otan sen kuitenkin ilolla vastaan silloin, kun se haluaa vieraisille tulla.

Kirjoitan siis paljon ilman inspiraatiota enkä koe tekstin siitä kärsivän. Kirjoittaminen voi myös olla hauskaa, vaikkei varsinaista inspiraatiota olisikaan. Aloittaminen on minulle usein vaikeaa, mutta kun pääsen vauhtiin tekstiä kyllä tulee. 


Tuulettumisvaihe


Minulla on tapana pitää kuukauden tai parin tauko raakaversion kirjoittamisen jälkeen. Tässä kohtaa saatan työstää jotain toista tarinaa, kirjoitella fanifiktiota tai ihan vain keskittyä muihin harrastuksiin. Kuulostelen, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä, enkä halua pakottaa itseäni mihinkään, koska kirjoitusvaiheessa on yleensä tullut iskettyä ruoskaa omaan selkään ihan tarpeeksi.

Editointivaihe


Indiekirja ei suinkaan ole valmis, kun ensimmäinen versio on puserrettu ulos (juonipaljastus: ei ole kustantajan kautta ilmestyvä kirjakaan!). Epäilemättä jostain löytyy se ihmelapsi, joka on kirjoittanut ensimmäisestä versiosta niin timanttisen, että se kelpaa heti kansien väliin ja myyntiin, mutta me muut hiomme tekstiämme paljon pidempään.

Kun olen taukoni pitänyt, tartun tekstiin jälleen. Käyn läpi sen rakenteen ja siirtelen lukuja paikasta toiseen. Toisinaan tässä kohtaa hylkään kronologisen rakenteen, toisinaan se saa jäädä. Joka kerta täytyy miettiä, mikä tarinaa palvelee parhaiten.

Ensimmäisellä editointikierroksella luen koko tarinan läpi luku luvulta. Teen pieniä korjauksia lauserakenteisiin, kappalejakoihin ja hahmojen puheeseen. Puran maneereja, joita on tekstin sekaan päässyt livahtamaan. Toisinaan syntyy myös isompia muutoksia ja saatan kirjoittaa kokonaisia lukuja uudestaan. Luonnollisesti editoidessa korjailen kirjoitusvirheitä ja muita silmään osuvia kökköyksiä, mutta pääpaino on silti suuremmassa kokonaisuudessa.

Myös editointivaiheeseen kuuluu oleellisena osana tunne siitä, ettei mikään toimi ja kaikki on sitä itseään. Toisaalta sen kanssa vuorottelee löytämisen riemu, kun huomaa, miten upeasti onkaan jonkin kohdan osannut toteuttaa. Tämä tunteiden vuoristorata voi joskus olla aika kuluttava. 


Ensimmäinen esilukuvaihe


Kun olen mielestäni editoinut tekstiä tarpeeksi enkä enää pääse sen kanssa eteenpäin, on aina antaa se jollekulle toiselle luettavaksi. Minulla on esilukijoita, jotka ovat lukeneet käsikirjoituksen kokonaan, mutta olen myös surutta hyödyntänyt esilukuun kirjoituskursseja.

Luonnollisestikaan harrastajakurssille en voi tyrkätä kokonaista romaanimittaista käsikirjoitusta toisten riesaksi, mutta jos kurssin harjoitustehtävä sopii johonkin kohtaan tarinassa, olen uuden tekstin kirjoittamisen sijaan hyödyntänyt työn alla olevaa. Sekä Tulen tahto että Missä sydän ovat käyneet tällaisessa kirjoituskurssisyynissä (ja itse asiassa myös alkuvaiheessa oleva I & P myös). Kurssilaiset ovat siis päässeet lukemaan ja kommentoimaan yksittäisiä kohtauksia. 

Yksittäisten kohtausten näyttäminen kurssilla sisältää riskinsä. Kurssilaisilla ei ole käsitystä kokonaiskuvasta, joten joskus palaute ei ole hyödynnettävissä. Aina matkaan on kuitenkin tarttunut myös hyödyllisiä kehitysehdotuksia.

Tekstin kokonaan lukevilta esilukijoilta saa usein hyvää palautetta kokonaisuudesta ja rakenteesta, mutta osa tykkää tarttua myös yksityiskohtiin. Toisinaan minut myös saadaan kiinni ajatus- ja asiavirheistä. Monella esilukijalla tuntuukin olevan varsin tarkat silmät.

Vaikka minulla on taustalla jo liuta esilukijoita, otan joukkoon uusia oikein mielelläni. Esiluen myös mieluusti toisten tekstejä, joten tekstien vaihtaminen päikseen sopii minulle hyvin.

Mitä sitten itse teen, kun teksti on esiluettavana? Toistan samoja juttua kuin tuulettumisvaiheessa.


Toinen editointivaihe


Kun teksti tai sen osat ovat palautuneet esilukijoilta, käyn palautteet läpi. En ryhdy heti toimiin tekstin kanssa vaan minun on mietittävä, mikä palautteissa on oleellista ja mikä ei. En siis aina lähde tekemään esilukijoiden ehdottamia muutoksia, mutta otan kaikki palautteet huomioon. Luonnollisesti jos useampi henkilö on huomauttanut samasta asiasta, on kyseistä asiaa pohdittava vakavasti. Toisaalta myös yksittäiset huomiot voivat osoittautua hyvin tärkeiksi.

Makustelun jälkeen on aika käydä toimeen. Valitsen korjattavat tai muokattavat asiat ja lähden työstämään tekstiä niiden osalta. Luen myös tekstin jälleen kokonaisuutena tekemieni muutosten jälkeen. Yksittäinen muutos voi toisinaan aiheuttaa varsinaisen muutoksien lumivyöryn, joten tässäkin vaiheessa saatan kirjoittaa kokonaisia lukuja uudelleen.

Editointi- ja esilukuvaiheet vuorottelevatkin tästä eteenpäin niin monta kertaa kuin koen tarpeelliseksi. En ole asettanut itselleni mitään määrää, kuinka monta kertaa tekstiä on editoitava tai esiluettava vaan kuulostelen omaa tunnettani. Editointivaiheessa on samaa vikaa kuin suunnitteluvaiheessa. Siihen voi jäädä jumiin. Jossain kohtaa on kuitenkin osattava päästää irti ja siirryttävä eteenpäin.


Kustannustoimitusvaihe


Jos kirja julkaistaan kustantajan kautta, esilukua ja editointia seuraa jossain kohtaa kustannustoimitus, joka on sekin oikeasti osa editointiprosessia. Indiekirjailijalla ei ole kustantajaa eikä näin ollen kustannustoimittajaa, jos ei sellaisen palveluita osta. Osa ostaa ja osa ei. Jokaisen on tehtävä itse ratkaisunsa oman halunsa ja budjettinsa rajoissa.

Kustannustoimittamisesta hyötyy aina varmasti. Itse en ole sitä kuitenkaan käyttänyt, mutta kyse ei ole siitä, että väheksyisin kustannustoimittamisen arvoa. Tämä on puhtaasti budjettikysymys ja toivonkin, että jonain päivänä budjetti antaa enemmän periksi.

Kustannustoimittamisen sijaan olen hyödyntänyt ilmaisia mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi erään kustannustoimittajan tarjoamaa ilmaista sparrausta (tämä oli yksittäistapaus eikä siis jatkuvasti tarjolla oleva palvelu). Näiden suhteen yritän pitää tuntosarvet koko ajan pystyssä ja etsiä mahdollisuuksia. Saa myös vinkata!

Minulla on myös esilukijoideni joukossa niin sanottuja luottohenkilöitä, joiden tiedän sanovan asioista suoraan. Nimittäin esilukijoissa voi joskus olla se pulma, ettei palautetta uskalleta antaa suoraan vaan asioita kaunistellaan tai ongelmakohtia vähätellään, koska ei haluta pahoittaa kirjoittajan mieltä. Nämä luottotyypit kuitenkin näkevät ne ongelmat ja myös sanovat niistä suoraan. Enkä tarkoita tällä suoraan sanomisessa, että kirjoittajalle pitäisi ilkeillä päin naamaa. Rehellinen voi olla asiallisestikin. (Tämä nyt vain huomiona sen takia, että välillä tulee vastaan ihmisiä, joille suoraan puhuminen tarkoittaa ilkeilyä.)



Oikolukuvaihe


Kuten yltä käy ilmi, korjailen kirjoitusvirheitä yms. jo pitkin matkaa. Silti niitä ei kaikkia voi mitenkään huomata editoidessa. Oikolukuvaiheessa siirrän tekstin Scrivenerista Wordiin ja käytän sen tarjoamaan oikolukua. Sen kohdalla on kuitenkin hyvä muistaa, että se on erinomainen renki mutta umpisurkea isäntä. 

Jokainen Wordin oikoluvun alleviivaus on syytä tutkia tarkkaan ajatuksen kanssa eikä kaikkia ehdotuksia tule toteuttaa. Se myös päästää läpi virheitä, jotka ovat näennäisesti oikein, mutteivät kuitenkaan ole. Esim. lause "laukka oli jo täynnä kaikenlaisia tavaroita" voi mennä Wordin oikoluvusta läpi, vaikka oikeasti siinä pitäisi lukea "laukku oli jo täynnä kaikenlaisia tavaroita". 

Wordin tarjoaman teknisen avun jälkeen onkin siirryttävä niin sanotusti manuaalivaiheeseen ja hyödynnettävä ihmissilmiä. Luen tässä kohtaa itse tekstin taas kerran läpi ja etsin virheitä. Totuus kuitenkin on, että omalle tekstille sokeutuu ja siksi ei riitä, että oikolukee kaiken itse.

Myös oikolukua on mahdollista ostaa ja jos oma budjetti sen sallii, kannattaa palvelun hankkimista harkita. Voi myös kokeilla taitavan kaverin lahjomista joko ilmaisella kirjalla tai muulla hyödykkeellä tai jos oma osaaminen riittää, tarjota vaihtokauppaa. Kaverin kanssa voi vaihtaa tekstit päikseen ja oikolukea itse toisen tekstin samalla, kun toinen oikolukee sinun tekstisi. Tämä tietenkin vaatii sen, että kummallakin on silmää tekstin oikeellisuuden tarkistamiseen.

Kannattaakin huomata, ettei kaikilla esilukijoilla ole osaamista oikolukuun eikä sitä siksi kannata olettaa välttämättä saavansa esilukijoilta. Plussaa toki on, jos esilukija osaa kielioppi- ja kirjoitusvirheistä huomauttaa, mutta esilukijoiden ensisijainen arvo on kuitenkin muualla. Sen takia kannattaa harkita oikolukijan hankkimista erikseen.


Lopuksi


Oikoluvun myötä indiekirja on tekstinä valmis. Kirjana se ei toki vielä sitä ole, mutta se onkin sitten jatkopostauksen aihe.

Tällä tavoin avattuna kirjoitusprosessi kuulostaa pitkältä ja usein se sitä onkin. En ole pitänyt tarkkaa kirjaa, miten kauan minkäkin tarinan työstämisen parissa on mennyt, mutta oman arvioni mukaan Maan mahtia pyörittelin 2-3 vuotta, Tulen tahdossa meni n. 2 vuotta. Tuo aika on kuitenkin sisältänyt myös muuta kuin tämän kirjoitusprosessin, koska indiekirjailijan työhän ei pääty siihen, että teksti on saatu kasaan. 

Joskus tuntuukin, että se osuus, jonka lukija ehkä mieltää varsinaiseksi kirjoittamiseksi eli raakaversion kasaaminen, on vain rippunen meressä kaiken muun rinnalla. Ensimmäisen version saatan kirjoittaa 1-4 kuukaudessa, mutta muut vaiheet vievätkin sitten paljon enemmän aikaa.

Onneksi kirjoittaminen on kuitenkin kiva ja nautinnollinen harrastus. Se on joskus raskastakin mutta aina pusertamisen arvoista. Pitäisi vain itsekin oppia muistamaan tämä silloin, kun epätoivo iskee.

Haluan myös vielä tähän loppuun toistaa, että esiluen mielelläni toisten tarinoita ja oikoluvussakin olen ihan näppärä. Teen siis mielelläni tekstivaihtoja näiden kahden homman osalta.


Lue myös


Uusia projekteja eli ihana pihalla olemisen tunne
Kahvilassa kirjoittamassa


Kuvat Pixabaysta.
Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

5. helmikuuta 2018

Ajatuksia fanifiktiosta kirjailijan näkökulmasta

Miten suhtautuisin kirjoistani kirjoitettuun fanifiktioon? Tätä minulta kysyttiin ja jouduin pysähtymään pohtimaan vastausta. Vaikka ajatus tuntuu absurdilta, halusin silti sanoa siitä muutaman sanan.

 

Fanifiktion määritelmä ja oma taustani harrastuksen parissa


Urbaani sanakirja määrittelee fanifiktion seuraavanlaisesti:

"Tosielämän henkilöistä tai toisten luomista fiktiivisistä hahmoista kirjoitettu tarina. "Ficeillä" ei juuri koskaan ansaita mitään ja yleensä niitä julkaistaan netissä fanfiction -foorumeilla, joita on hyvin laajasti erilaisia.
Synonyymeja mm. ficci, fanifiktion"

Olen ollut fanifiktion harrastaja noin 12-vuotiaasta eli aika turkasen monta vuotta jo. Alkuun tosin en tiennyt tekemiselleni sanaa ja luulin, ettei kukaan muu puuhaa samaa. Vasta, kun vuosia myöhemmin pääsin kunnolla suffailemaan netissä, ymmärsin, mistä oikein kyse ja kuinka paljon maailmassa harrastajia onkaan.

Nykyisin kirjoitan itse fanifiktiota paljon vähemmän kuin ennen. Syy on yksinkertainen: ei ole aikaa. Käsikirjoitukset ja blogit lohkaisevat ison osan vapaa-ajastani, ja oikeasti haluan tehdä myös muuta kuin kirjoittaa, joten jostain on ollut pakko karsia. Fanifiktiolla on silti aina paikka sydämessäni ja yritän joka vuosi saada vähintään yhden lyhyen tarinan kirjoitettua, toisinaan ehtii enemmänkin.

Itse en oikeastaan kirjoita fanifiktiota kirjoista. Keskityn pääasiassa japanilaisiin roolipeleihin, mutta olen kirjoittanut myös elokuvista ja tv-sarjoista. Harry Potter taitaakin olla ainutlaatuinen poikkeus listassa, mutta nykyisin en kirjoita siitäkään enää.

Minulle kuitenkin heitettiin kysymys: mitä jos joku kirjoittaisi fanifiktiota sinun kirjojesi pohjalta, miten suhtautuisit siihen?

Niin. Hyvä kysymys. Katselenko fanifiktiota jotenkin erilailla pöydän toiselta puolelta?

Yleinen asenne fanifiktiota kohtaan


Fanifiktio on harrastus, josta varmasti läheskään kaikki eivät ole edes tietoisia. Ne, jotka ovat, jakautuvat muutamaan leiriin. Yhtä osaa ei voisi vähempää kiinnostaa, yksi osa kummeksuu ja saattaa jopa pitää kyseenalaisena, yksi osa on ehkä lievän kiinnostunutta tai ainakin suhtautuu positiivisesti, ja sitten ovat ne harrastajat, jotka joko lukevat tai kirjoittavat fanifiktiota, osa on toki tekee molempia.

Myös kirjailijoiden asenteet vaihtelevat. On kirjailijoita, jotka ovat suoraan sanoneet, etteivät halua heidän hahmoista ja maailmoista kirjoitettavan fanien omia tarinoita. Osa suhtautuu positiivisesti ja kannustavasti ja osa hitusen varauksellisesti, muttei suoraan kielläkään. Muistelisin jonkun myös sanoneen, että kaanonin mukaiset tarinat ovat ok, jos eivät sisällä kovinkaan tarkkaan kuvailtua seksiä.

Lyhyesti voisi siis kaiketi todeta, että niin kuin kaikessa muussakin, näkemyksiä fanifiktiosta on yhtä monta kuin vastaajiakin. Ennen kirjoittamista voi siis yrittää tarkistella alkuperäisteoksen luojan ajatuksia ja suhtautumista asenteeseen. Joskus tiedon löytää, toisinaan vastausta taas ei yksinkertaisesti saa. Silloin on täysin oman harkinnan varassa, kannattaako kyseisestä teoksesta lähteä kirjoittamaan. Taitaa kuitenkin olla niin, että useimmat harrastajat eivät ole erityisen kiinnostuneita tekijöiden suhtautumisesta fanifiktioon.

Ajatus kirjojeni pohjalta kirjoitetusta fanifiktiosta


Kun pyörittelen kysymystä Kristallin lapsista tai Missä sydämestä kirjoitetusta fanifiktiosta, koko ajatus tuntuu absurdilta. En ole itse törmännyt edes kustantajien kautta julkaistuista suomalaisista kirjoista kirjoitettuihin fanifiktioihin, indietuotannosta nyt puhumattakaan. Pidän siis käytännössä mahdottomana, että minun kirjoistani joku raapustelisi omia tarinoitaan tai ainakaan julkaisisi niitä missään.

Toisaalta taas koen yhdeksi kirjojeni kohderyhmäksi anime-, manga- ja jrpg-harrastajat, joista osa on myös innokkaita fanifiktion harrastajia. Kohderyhmässäni saattaa siis olla useampikin innokas fanifiktion lukija tai kirjoittaja, ja tästä kulmasta tarkasteltuna ajatus Kristallin lapset- tai Missä sydän -fanifiktiosta muuttuu mahdottomasta epätodennäköiseksi mutta kuitenkin teoreettisesti mahdolliseksi. Ehkäpä kysymys on siis sittenkin relevantti ja pohtimisen arvoinen.

Minä en missään nimessä kuulu siihen joukkoon kirjailijoita, jotka haluavat kieltää teoksistaan kirjoittamisen. Oma taustani fanifiktion kirjoittajana vaikuttaa varmasti tähän. Toisaalta sitä kautta tiedän myös, millaiset "riskit" kirjoittamisen salliminen sisältää. On mahdollista, että joku kirjoittaa täysin kaanonin vastaisia tarinoita tai parittaa toisilleen hahmot, jotka eivät minun mielestäni todellakaan kuulu yhteen. Joku voi laittaa hahmoni harrastamaan tarkkaan kuvailtua seksiä tai sijoittaa heidät äärimmäisen väkivaltaisiin kohtauksiin tai kirjoittaa hahmoistani täysin erilaisia persoonia kuin he kirjoissani ovat.

Myönnettävä on, etten erityisemmin pidä kaikista noista ajatuksista. Erityisen paljon minua häiritsisi hahmojen persoonien muuttuminen epäuskottavasti. Hyväksyn siis sen, että fanifiktion kautta hahmoja esimerkiksi kehitetään eteenpäin siten, että heidän kaanoninen taustansa huomioidaan. (Tässä mielessä siis sivuhahmot ovat fanifiktioon turvallisempi valinta kuin päähahmot, koska heistä tiedetään yleensä vähemmän. Tämä jo ihan kirjoittajan huomionakin.) Hahmoa saa siis kehittää ja muuttaa, kunhan se on perusteltua, mutta perusteeton luonteen muuttaminen häiritsisi minua. Tiedostan silti, ettei minulla ole valtaa vaikuttaa siihen, mitä muut kirjoittavat, joten en menettäisi yöuniani luonteensa vastaisesti toimivien hahmojen takia. 

Paritukset, joita en ole itse kaanonissani käyttänyt, eivät välttämättä häiritsisi minua paitsi, jos kyseessä olisi jotain lainvastaista, kuten lapsiin sekaantumista. Jos kuitenkin puhutaan aikuisten ihmisten välisistä terveistä ihmissuhteista, en saisi hepulia, vaikka joku keksisi kirjoittaa fanifiktion, jossa Blade ja Thyme yhtäkkiä kiinnostuvat toisistaan ja päätyvät vällyjen väliin. Toki mieluusti soisin, että tällekin olisi jokin perustelu olemassa, mutta toisaalta ymmärrän senkin, että joku haluaa kirjoittaa PWP:tä eli pornoa ilman juonta (porn without plot). Tästä voitaneekin jo päätellä, että hahmojen välisestä seksistä kirjoittaminen ei minua haittaisi. Väkivallasta en yleisesti ottaen pidä, mutta kukapa minä toisaalta olen muita kieltämään siitä kirjoittamasta. Sitä paitsi myös omat tekstini sisältävät toisinaan väkivaltaa.

Mitä tästä pitäisi päätellä?


Yhteenvetona voisinkin sanoa, että minun puolestani on ok, jos joku haluaa kirjojeni pohjalta fanifiktiota kirjoittaa. Toivon luonnollisesti, että kirjoittaja ottaisi kaanonin ja hahmojen luonteet huomioon ja kunnioittaisi niitä, mutta fanifiktio on viidakko, johon minun on turha lähteä lakeja luomaan.

Edelleen pidän hyvin epätodennäköisenä, että koskaan törmäisin omista kirjoistani kirjoitettuun fanifiktioon. Jos näin kuitenkin käy, aion suhtautua teokseen avoimin mielin. Kirjoittaminen on hyvä harrastus ja fanifiktion kirjoittaminen suorastaan erinomainen. Jos joku siis innostuu minun kirjojeni vuoksi näppäimistöä takomaan, voin olla vain iloinen.

Lue myös


Fanitaidetta Kristallin lapsista



Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84