Anna Kaija

Vaikka helmikuu on lyhyt kuukausi, kerkesin muutaman kirjan kahlata läpi. Joukkoon päätyi kuitenkin myös yksi, joka jäi kesken, ja kolme kirjoista on itse asiassa sarjakuvia, jotka luonnollisesti lukee vähän nopeammin kuin romaanit.

Oikeasti lukaisin tämän mangapokkarin loppuun tammikuun viimeisenä päivänä, mutta silloin olin jo julkaissut tammikuun listauksen, joten päätin jättää tämän helmikuulle. Manga seurailee ainakin näin ensimmäisessä pokkarissa pelin tarinaa varsin uskollisesti eikä tarjonnut yllätyksiä. Tosin en niitä odottanutkaan. Nautin siitä, että saan elää hyvän tarinan uudestaan erilaisessa muodossa.

Jään salaisuudet jatkaa Liekkien näkijöiden aloittamaa tarinaa, mutta edellisen lukemisesta oli jo niin paljon aikaa, että jouduin muistelemalla muistelemaan, mistä tässä jutussa oli kyse. Tästä syystä kirjan alkupuolisko meni haparoinnissa enkä saanut kunnollista otetta tarinasta ja hahmoista. Loppupuolisko imaisikin sitten paremmin mukaansa ja tapahtumien tiivistyessä oli pakko kääntää sivu toisensa perään.

Taivaslaulu on kirja, jota en olisi välttämättä omatoimisesti valinnut luettavaksi. Kirja kertoo lestadiolaispariskunnan tarinaa ensi-ihastuksesta aina suurperheen arkeen, jota uskonto sekä tukee että tuhoaa. Kirjan kieli on kaunista ja runollista jopa siinä määrin, että varsinainen kertomus uhkaa ajoittain jäädä korukielen alle. Vaikka ihastelen kykyä luoda tällaista helmeilevää tekstiä, en varsinaisesti nauti sellaisen lukemisesta. Lisäksi aihepiirin ei suoranaisesti ollut minua kiinnostava, mutta tarina oli silti surullisella tavalla kaunis ja koskettava.

En koe runoutta omaksi maaperäkseni. Kirjan alkupuolella pää nuokahtelikin ja minun oli vaikea rämpiä eteenpäin niin runojen kuin niiden tulkintojenkin osalta. Loppu kohden sain lukemiseen paremman otteen ja luulen päässeeni vähän syvemmälle aiheeseen. Silti runous ei tunnu omalta enkä tiedä tuntuuko koskaan.

Lumikki-trilogian kakkososa tuli ahmaistua parissa illassa. Toimintapainotteinen ja oikein menevä nuorten kirja onnistui taas yllättämään kuten ensimmäinenkin osa. Tällä kertaa Lumikki päätyi seikkailemaan Prahassa ja joutuu jälleen selvittelemään rikosvyyhtiä, vaikka yrittää pysyä poissa vaikeuksista. Tykkäsin!

Manga-sarjan toinenkin osa tuli jo luettua. Tarina seurailee edelleen aika pitkälti pelin tapahtumia, mutta myös pieniä vapauksia on otettu. Viihdyin erinomaisesti ja jo nyt harmittaa, ettei omassa kokoelmassa ole enää kuin yksi pokkari ja julkaistukin näitä on vasta neljä. Kohta joutuu siis jo odottelemaan jatkoa.

Lukaisinpa sitten Lumikki-trilogian loppuun. Tämäkin kirja yllätti sisällöltään, mutta toisaalta ei ollut silti kovin yllättävä. Pahiksen arvasin oikeastaan heti, kun hänet esiteltiin, mutta lukemista se ei haitannut, sillä tarina piti joka tapauksessa hyvin otteessaan. Kaiken kaikkiaan koko kirjasarja oli hyvin erilainen kuin alkuun odotin. On kuitenkin välillä kiva yllättyä.

Harvoin jätän kirjoja kesken, mutta tämän kirjan läpi rämpiminen ei vain tuntunut vaivan arvoiselta. Kieli on kaunista, mutta tarina ei napannut sitten yhtään, joten en vain jaksanut lukea loppuun asti. Elämä on liian lyhyt tylsille kirjoille. 

Ahmaisin vielä kolmannenkin mangapokkarin helmikuun kunniaksi, mikä saattoi kuitenkin olla virhe. En tiedä, missä vaiheessa saan seuraavan osan käsiini ja nälkähän tässä jäi! Manga eroaa joiltain osin pelin tarinasta, mutta toistaiseksi erot ovat pysyneet pieninä. Erityisesti nautin Rosen ja Dezelin suhteen kehittymisestä ja toivon, että siihen panostetaan jatkossakin.

Seuraa myös somessa!