Tracon ja Hel-YA! kutsuvat syyskuussa

Elokuu hujahti ohi kuin huomaamatta. Kiirettä riitti niin, ettei jäänyt erityisemmin aikaa edes huomioida blogia, mutta sellaista se joskus on. Nyt on kuitenkin aika suunnata katse tulevaan ja vilkaista, mitä syyskuuksi on odotettavissa.


Tracon 8.-9.9.2018


Olen jo vuosia käynyt Traconissa, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta perinteeseen. Viime vuoden conin vietin lähes kokonaan Sateenkaarifantasiaan pöydän takana taidekujalla, mutta tänä vuonna olemme kujailemassa vain sunnuntaina 9.9.2018.

Pöydästämme löytyvät kaikki minun kirjani eli Maan mahti, Tulen tahto, Veden vaisto ja Missä sydän. Niiden lisäksi tarjolla on S. A. Keräsen Symbioosi ja Näkyviin piilotettu sekä Feny Kuunvalon Salainen liljatarha. Feny on uusi tulokas Sateenkaarifantasiaan kirjailijoissa ja hänen eroottinen yuri-novellikokoelmansa on ensimmäistä kertaa tarjolla juuri Traconissa. Kirjaa ei tällä hetkellä saa kirjakaupoista vaan se on ainoastaan tapahtumamyynnissä.

Odotan Traconia innolla. Tulen paikalle jo perjantaina, sillä haluan vilkaista Peliperjantain ohjelmatarjontaa. Lauantaina olen myös paikalla tavallisena conikävijänä, mutta jos haluat jo silloin signeerausta kirjaan tai muuten vain tavata, ole rohkeasti yhteydessä. Ihmisiä on aina mukava nähdä, joten mielelläni sovin tapaamisia.

Sunnuntai tosiaan menee pitkälti pöydän takana taidekujalla ja sinne saa tulla ihan vain tervehtimäänkin. Signeeraamme sekä aiemmin hankittuja että kujalta mukaan tarttuvia kirjoja oikein mielellämme. Löydät minut ja S. A. Keräsen pöydästä numero 21. Tervetuloa!


Hel-YA! 29.9.2018


Hel-YA! eli Helsinki Young Adult Literary Convention järjestetään tänä vuonna toista kertaa ja sain tälläkin kertaa kutsun tulla paikan päälle. Luonnollisesti kutsusta ei voi kieltäytyä, joten olen myös saapumassa paikalle. Tulen sinne kuitenkin bloggaajan enkä kirjailijan roolissa, mutta väliäkös tuolla. Pääasia on, että pääsen taas olemaan osa hienoa tapahtumaa, kuuntelemaan hyvää puheohjelmaa ja tapaamaan mukavia ihmisiä.

Vaikkakin on myönnettävä, että jälkimmäistä jännitän taas tosi paljon! Minulla on paha tapa mennä puihin, kun pääsen jutustelemaan ihmisten kanssa, joten saatan vaikuttaa joko ujolta tai sitten vain vähän typerältä. Minulle on vain helpompaa ja tyypillisempää suoltaa ajatuksiani ulos tekstin muodossa puhumisen sijaan ja tuollaisissa tilanteissa se tuntuu korostuvan.

Joka tapauksessa odotan Hel-YA!:lta paljon tänäkin vuonna. Tällä kertaa kirjailijalistalla ovat Anu Holopainen, jonka kirjoja suurkulutin teini-ikäisenä, sekä esikoiskirjailija Essi Ihonen, jonka kanssa olen muutama vuosi sitten istunut samalla kirjoituskurssilla. On mielenkiintoista päästä kuulemaan heitä molempia. Kiinnostavia ovat toki kaikki muutkin esitellyt kirjailijavieraat, sillä listalta löytyvät Magdalena Hai, Elena Mady, Elina Rouhiainen, Salla Simukka, Emmi Itäranta ja Siri Kolu.


Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että syyskuusta on tulossa mielenkiintoinen ja kirjaisa. Loppusyksy näyttää hiljaisemmalta, joten täytynee pohtia, mitä ohjelmaa sinne voisi mahduttaa.

Oletko sinä tulossa Traconiin tai Hel-YAan? Tapaammeko kenties jommassakummassa?


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Ei kommentteja