Kerhot

Toimin kerho-ohjaajana Espoon Kansallisella lastenliitolla. Koulutukseltani olen sanataideohjaaja ja sosionomi (amk). Aikaisemmin olen työskennellyt mm. päiväkodeissa ja nuorisopalveluilla. 

Tärkeitä arvojani ovat osallisuus ja lämminhenkisyys, suuri rakkauteni kirjat ja kirjoittaminen. Tavoitteeni on, että nämä kaikki näkyvät kerho-ohjauksessani.

Kevätkaudella 2021 ohjaan kahta kerhoa 11-13-vuotiaille Niittykummun koululla. Voit ilmoittaa oman lapsesi mukaan jompaankumpaan tai vaikka molempiin kerhoihin. Tervetuloa!

 

Taikatarinointia


Taikaa voi löytää kaikkialta, kun vain osaa sopivasti kurkistella oikeisiin paikkoihin. Mielikuvitus on lahja, jonka avulla voi luoda kaikkea jännittävää. Kerhossa tutustumme fantasiahenkisten tarinoiden tekemiseen eri keinoin. Kerromme tarinoita suullisesti, kirjoitamme ja piirrämme.

Huom! Kerhon päivä ja kellonaika odottavat vielä vahvistusta.

Ilmoittautuminen Kansallisen lastenliiton kautta.

 

Tarinamatka


Maailma on täynnä tarinoita, jotka piileskelevät kirjahyllyissä ja vain odottavat tulevansa luetuiksi. Tarinamatkakerhossa tutustumme mielenkiintoisiin kirjoihin ja lähdemme lukumatkoille. Etsimme kiinnostavaa luettavaa, luemme tarinoita ja elävöitämme niitä ryhmän toiveiden mukaisesti esimerkiksi yhteisen keskustelun, roolileikin tai piirtämisen kautta. 

Huom! Kerhon päivä ja kellonaika odottavat vielä vahvistusta.

Ilmoittautuminen Kansallisen lastenliiton kautta.

Ei kommentteja