Featured Slider

Kirjailijan mietteitä, kun esikoinen täyttää 3 vuotta

On kulunut reilut kolme vuotta siitä, kun julkaisin Maan mahdin. Alkuperäinen e-kirjaversio ilmestyi 1.9.2015, joskin verkkokirjakauppoihin se päätyi vasta pari viikkoa myöhemmin. Toisaalta tuntuu, että tuo päivä oli eilen, toisaalta siitä on ikuisuus. Matka tässä välissä on ollut pitkä.


Kun nyt muistelen Maan mahdin kirjoitus- ja julkaisuprosessia, voisin todeta, etten tuolloin tiennyt yhtään mitään yhtään mistään. Olin toki kirjoittanut jo parisenkymmentä vuotta ja siitäkin ison osan tavoitteellisesti, mutta silti kirjan julkaisemisesta minulla ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä. Netistäkin oli yllättävän vaikea löytää tietoa ja toisten kokemuksia, joten luoviminen eteenpäin ei aina ollut helppoa. Paikoin se oli itkua, raivoa ja hiusten repimistä.

Ennen julkaisua


Syksyllä 2014 olin juuri saanut Maan mahdin käsikirjoituksen ensimmäisen version raavittua kasaan, kun huomasin romaanikirjoituskilpailun, jonka deadline oli parin päivän päästä. Totesin, etten ehdi tehdä käsikirjoitukselle mitään ja tungin sen mukaan kilpailuun sellaisenaan. Eihän sieltä voittoa tullut, mutta hämmästyksekseni sain ennen vuoden loppua sähköpostin, jossa todettiin, että tuomaristo oli käynyt kovan väännön siitä, sijoittuuko Maan mahti kolmen kärkeen. Lopulta se putosi neljänneksi eikä palkintoa osunut kohdalle.

Vaikkei käsikirjoitus sijoittunut kilpailussa, saapunut viesti jätti hyvän mielen ja uskon siihen, että olen tehnyt jotain oikein. Olin jo ennen tuloksien saapumista aloittanut käsikirjoituksen perkaamisen ja työstin siitä parempaa. Se sai muun muassa lisää lihaa luidensa ympärille.

Noihin aikoihin aloin myös oikeasti miettiä käsikirjoituksen julkaisua kirjana. Jostain syystä mielessäni ei edes käynyt, että olisin lähettänyt sen kustantamokierrokselle. En tiedä, kulkevatko ajatukseni jotenkin omituisia polkuja, koska olisihan se ollut luonnollisin reitti pyrkiä eteenpäin. Minulle vain oli heti selvää, että Kristallin lapset -sarja ilmestyy omakustanteina. Alun perin tarkoitus oli myös pitäytyä pelkästään e-kirjoissa, koska epäilin, ettei tietotaitoni riittäisi painetun kirjan valmistamiseen.

Kun suunta oli selvillä, olin entistä motivoituneempi hiomaan käsikirjoitustani. Samalla ryhdyin etsimään kansikuvalle tekijää. Ehdin tehdä alustavan sopimuksen piirretystä kannesta, mutta lopulta kävi niin, että tekijä joutui vetäytymään urakasta. Jouduin tovin miettimään, mitä ihmettä nyt tekisin, koska ei minulla ollut kontakteja kuvataiteilijoihin. Sitten kuitenkin muistin, että tuttavapiiristä löytyi taitava valokuvaaja ja otin yhteyttä Eveliina Kronqvistiin.

Onnekseni Eve oli halukas tarttumaan projektiin ja löysi kaksi kanteen sopivaa malliakin, jolloin Tiia ja Mona astuivat mukaan kuvioon. Yhdessä he toteuttivat kannen kuvaamisen, ja olin kieltämättä aika täpinöissäni, kun sain kasan kuvia, joista pääsin valitsemaan kanteen tulevan. Projekti alkoi näyttää koko ajan vain todennäköisemmältä.

Luonnollisesti ryhdyin miettimään myös markkinointia. Kirjoittelin blogiin postauksia tulevaan kirjaan liittyen ja perustin itselleni Facebookiin kirjailijasivun. Kaikki tuo tuntui kiusalliselta. Vaikka olin jo vuosia julkaissut tekstejäni netissä, en ollut tottunut rummuttamaan omasta olemassa olostani. Koko ajan tuntui siltä, että häiritsen vain muita toitottamalla omaa juttuani ja sen takia toisinaan pysyttelin hiljaa, kun olisi pitänyt avata suu. Tätä tapahtuu nykyisinkin, mutta olen sentään vähän rohkaistunut.

Kesällä 2015 huomasin, että kaikki oheistoiminta vie myös aikaa. Aikaisemmin olin pystynyt vapaa-ajalla keskittymään kirjoittamiseen, mutta nyt oli pakko tehdä muutakin. Siinä oli puolensa ja puolensa. Opin koko ajan uutta, mikä on aina mahtavaa. Valitettavasti aikaa on rajallisesti, joten kaikki lisätekeminen lisää myös stressiä jonkin verran.

Elokuu 2015 menikin sitten melkoisessa sumussa. Töissä taisi olla kaikenlaista meneillään ja vapaa-ajan tein raivon voimalla viimeisiä editointeja tekstiin ja taistelin Books on Demandin e-kirjan luontiohjelman kanssa. En tiedä, onko se parantunut tuon syksyn jälkeen, mutta en välttämättä ole halukas testaamaan. Myönnän, että aika monet itkupotkuraivarit tuli vedettyä ja puolison kärsivällisyys oli varmasti tuolloin koetuksella. Luomisen tuska oli todellinen.

Suosta silti rämmittiin läpi. Opin paljon e-kirjan tekemisestä ja itsestäni. Opin myös kirjan editoinnista jotain, mutten välttämättä vielä tarpeeksi, vaikka minulla oli jo tuolloin taitavia ihmisiä tausta-apuna. Joka tapauksessa sain projektini loppuun ja kirjan ulos.

Julkaisun jälkeen


E-kirja ei myynyt mitenkään mainittavasti. Sen taisi ostaa muutama fanifiktiotani lukenut ihminen ja pari puolison sukulaista. Huvittavaa kyllä, omista sukulaisistani siihen ei tainnut tarttua kukaan. Kolme vuotta sitten e-kirjat olivat Suomessa vielä vähän vieras asia eikä moni tainnut pitää niiden lukemista erityisen miellyttävänä. Itse löysin e-kirjojen ilon, kun hankin kunnollisen lukulaitteen.

Osa syy heikkoon menestymiseen oli varmasti kevyeksi jäänyt markkinointini. Se ei nimittäin riitä, että kertoo kerran tai kaksi, että kirja on olemassa. Ei varsinkaan omakustanteen kohdalla. Viestiä pitää kertoa yhä uudestaan ja osata mainostaa teostaan. Kuten aiemmin tuli todettua, tämä oli minulle vaikeaa ja on edelleen.

Markkinoinnin sijaan keskityinkin Tulen tahdon ensimmäisen version kirjoittamiseen. Aloitin sen aika pian Maan mahdin julkaisun jälkeen ja käytin käsikirjoituksen työstämiseen vajaat kaksi vuotta. Tuona aikana haalin ympärilleni lisää osaajia, joilta hain apua kirjoittamiseen, ja työstin Tulen tahtoa myös paikoin kirjoituskurssilla.

Ennen kuin julkaisin Tulen tahdon, halusin kuitenkin tehdä jotain muuta. Maan mahti oli vihdoin saanut hieman huomiota, kun kirjailija Taru Väyrynen tarttui siihen. En itse asiassa tiedä, miten hän sen löysi, mutta olen kiitollinen joka tapauksessa. Tarulta sain (ja saan edelleen) odottamatonta kannustusta, mikä auttoi taas puskemaan eteenpäin ja yrittämään vähän enemmän.

On myös Tarun ansiota, että aloin ajatella painettujen kirjojen julkaisua uudestaan. Olin kuvitellut sen olevan mahdoton projekti, mutta Tarun esimerkki rohkaisi minua yrittämään. Hänen silloisesta blogistaan sain myös joukon hyviä neuvoja käytännön toteutukseen. Lisäapuja hain Books on Demandin ohjeista ja osan asioista opettelin yksinkertaisesti yritys-erehdys-menetelmällä.

Syksyllä 2016 työstin Tulen tahtoa ja perkasin samaan aikaan Maan mahtia vielä kerran. Päätin olla tekemättä isoja muutoksia, mutta joitain pieniä korjauksia tuli tehtyä samalla, kun opettelin kirjan taittamista. Myönnettävä on, ettei lopputuloksesta tullut täydellinen hyvistä ohjeista huolimatta (mikä varmasti johtui minun kokemattomuudestani eikä niistä ohjeista), mutta niinpä vain sain Maan mahdin painettuna ulos alkuvuodesta 2017. Samaan aikaan julkaisin myös e-kirjasta uuden version.

Tällä kertaa panostin markkinointiin enemmän. Tarjosin e-kirjaa hetken aikaa täysin ilmaiseksi madaltaakseni hankkimiskynnystä. Pyrin myös hilaamaan painetun kirjan hinnan mahdollisimman alas. Voittoahan sillä tavalla ei tehdä, mutta lukijat ehkä uskaltautuvat helpommin tutustumaan teokseen. Onnekseni myös muutamat kirjastot tarttuivat syöttiin ja nappasivat Maan mahdin (sekä Tulen tahdon) kokoelmiinsa. Eilen kuulin eräältä kirjastotyöntekijältä, että hänen kirjastossaan kyseiset kirjat liikkuvat ahkerasti. Se on ilahduttavaa.

Kun viime vuonna lähdin ensimmäistä kertaa Traconin taidekujalle yhdessä S. A. Keräsen kanssa tarjoamaan kirjojamme, myin kaikki tapahtumaan hankkimani Maan mahdit loppuun. Pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että kirja huomattiin. Kaiken lisäksi se sai huomiota juuri siinä ryhmässä, johon katson itse kuuluvani eli videopeli- ja animeharrastajien parissa. Yllättäen se houkutteli lukijoikseen ihmisiä, jotka sanoivat, etteivät ole hetkeen edes tarttuneet kirjoihin. Sanoisin sen olevan saavutus, josta kannattaa olla iloinen.

Sittemmin Maan mahti on saanut vähän huomiota myös fantasiakirjallisuuden harrastajien parissa. Kuulun myös tähän ryhmään itse, mutta olen jostain syystä ujostellut piirejä. Ehkä olen alitajuisesti pelännyt, miten minut otetaan niissä vastaan, koska olen kavunnut niin sanotusti perä edellä puuhun enkä samaa reittiä kuin muut. Toistaiseksi vastaanotto on kuitenkin ollut positiivinen eikä kukaan ole tuominnut.

Kolme vuotta myöhemmin


Eräs henkilö sanoi minulle kerran, ettei omakustantajaksi tai indiekirjailijaksi kannata ryhtyä, koska lähes jokainen niin tehnyt katuu ratkaisuaan ja häpeää julkaisujaan. Nyt kun esikoisen maailmalle lähdöstä on kulunut kolme vuotta, on varmaan hyvä pysähtyä pohtimaan omaa tilannetta.

Kadunko? Häpeänkö? Vastaus on yksinkertainen: en kumpaakaan.

On totta, että Maan mahti voisi olla paremmin ja taidokkaammin kirjoitettu, jos työstäisin sitä edelleen. Yhtä totta on, että olen julkaissut vuosien varrella nettifoorumeilla useita romaanimittaisia tarinoita, jotka voisivat olla paremmin ja taidokkaammin kirjoitettuja, jos olisin työstänyt niitä vuoden 2015 osaamisellani. Valitettavasti tuolla ajattelutavalla ei saa mitään valmiiksi, koska aina voi olla parempi, taitavampi ja osaavampi. Pitää siis opetella tunnistamaan, koska on saavuttanut riittävän hyvän pisteen siihen hetkeen.

Häpeämisen sijaan olen ylpeä siitä, että otin asioista selvää ja paikoitellen paukutin päätä seinään, kun työstin Maan mahtia eteenpäin niin kirjoittamisen kuin e-kirjan ja myöhemmin painetun kirjan taittamisen osalta. Helppoja hetkiä ei juuri ollut mutta opettavaisia sen sijaan riitti. Välillä itkettiin ja tehtiin, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen. Ylitin itseni ja julkaisin kirjan, jota on seurannut monta muuta.

Enkä väitä, että nyt kaikki on helppoa ja ihanaa. Ei totisesti ole. Kristallin lapsien päätösosa kummittelee mielessä ja paineet sen osalta kasvavat päivä päivältä. Haluan antaa parhaani ja kirjoittaa sarjalle hyvän päätöksen. Tiedän jo nyt, että edessä on päiviä, jolloin paukutan näppäimistöä kauhealla vauhdilla ja innolla, mutta vastapainoksi riittää myös niitä, joina teksti ei kulje, ja itkettää, koska koko käsikirjoitus on silkkaa kuraa. Täytyy olla vähän masokisti, kun vapaaehtoisesti hyppää tällaiseen tunteiden vuoristorataan.

Silti sanon, että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Olen ylpeä 3-vuotiaasta esikoisestani ja haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette tällä tiellä auttaneet. Yksin ei pärjää indiekirjailijakaan, joten kiitos jokaiselle, joka on tukenut, kannustanut ja auttanut jollain tavoin. Kiitos myös sinulle, joka olet kirjani lukenut. Sinun merkityksesi on äärimmäisen suuri.

Kiitos!



Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Elokuussa luettua: Kolmas sisar

En ehtinyt julkaista tätä postausta elokuun puolella, joten korjataanpa moka nyt sitten syyskuussa. Myönnettävä on, että kiireet rajoittivat lukemista melko paljon eli kovin montaa kirjaakaan ei tullut käytyä läpi.


Magdalena Hai - Kolmas sisar (Royaumen aikakirjat #1)


Kiinnostuin tästä kirjasta melkeinpä heti, kun siitä kuulin. Kirjaa mainostettiin mangahenkisenä, mikä oli omiaan herättämään manga- ja animeharrastajan mielenkiinnon. Tosin ihmettelin hieman, millä tavoin kirja voi olla mangahenkinen. Manga on japanilaista sarjakuvaa, joka sisältää monia eri genrejä. Tästä syystä en osannut kuvitella, mitä mangahenkisyydellä kirjan kohdalla tarkoitetaan.

Kirjan kansi on mangatyylillä piirretty, vaikka siinäkin jotain pistää silmään ja tuntuu niin sanotusti väärältä. En kuitenkaan saa kunnollista otetta tästä tunteesta ja osaa tarkemmin määritellä, mikä töksähtää. Joku mangan visuaaliseen ilmeeseen tarkemmin perehtynyt osaisi ehkä selittää tuntemustani paremmin. Joka tapauksessa pidän kantta kauniina ja tykkäsin siitä jo heti ensivilkauksella hyvin paljon.

Kolmas sisar kertoo valkoisen noidan tyttärestä Cielistä ja mustan noidan tyttärestä Lunesta, jotka sielunsisaruus sitoo toisiinsa. Tytöt joutuvat pakenemaan noitien kotimaailmasta Royaumesta ja päätyvät Maahan opiskelemaan kouluun, jota johtaa jonkinlaisesta parviälystä koostuva Rehtori ja jossa opiskelee mitä erikoisempia olentoja.

Tarina on koottu kiinnostavista hahmoista ja palasista, jotka loksahtelevat hiljalleen yhteen. Kerronta on mielenkiintoista ja nautinnollista lukea, vaikkakin parin ensimmäisen luvun aikana tuntui tulevan omaan makuuni jo vähän liikaakin taustatietoa. Niiden jälkeen tarina lähti soljumaan paremmin eteenpäin ja pääsin uppoutumaan siihen kunnolla.

Lukemisen jälkeen mietin yhä, mitä sillä mangahenkisyydellä tarkoitetaan. Mukana oli ulkoisesti selkeästi ojousama-hahmo ja esimerkiksi monista manga- ja animesarjoista tuttu taikakouluympäristö, johon oleellisena osana kuuluvat koulupuvut. Rehtorista minulle tuli jostain syystä mieleen Studio Ghiblin hahmot. Vaikutteita on siis selvästi otettu japanilaisesta viihteestä, joten ehkä pohdintani on turhaa.

Joka tapauksessa pidin kirjasta ja aion ehdottomasti lukea myös sen jatko-osat, kunhan ne ilmestyvät. Kirjaa voisi suositella fantasiasta pitäville henkilöille, jotka eivät kuitenkaan halua tarttua kaikkein perinteisimpään tarinaan vaan kokeilla jotain uutta ja erilaista.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84