Featured Slider

Sanataideohjaajaksi? Sanataideohjaajaksi!

Kun vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa sanan "sanataideohjaaja", se herätti välittömästi mielenkiintoni. Löysin koulutuksenkin ja innostuin lisää. Valitettavasti kyseinen koulutus oli liian kaukana, jotta siihen osallistuminen olisi silloisessa elämäntilanteessani ollut mahdollista. Ajatus jäi kuitenkin kytemään.

Jo muutaman vuoden ajan olen tutkinut koulutustarjontaa ja odotellut, että opinnot alkaisivat sopivan lähellä ja mieluiten sopivaan  hintaan. Jotenkin olen silti onnistunut missaamaan haut, mutta haluan uskoa, että sillä on ollut tarkoitus. Tänä vuonna nimittäin tajusin, että sanataideohjaajan opintoihin vaaditaan pohjalle kirjoittamisen perusopinnot tai vastaavat tiedot. Voihan tämä kuulostaa pikkuisen hassulta, mutta ehkä minun ei ollut tarkoituskaan hakea aikaisemmin. Saan nimittäin vasta tänä vuonna kirjoittamisen perusopinnot päätökseen.

Bongasin sopivan koulutuksen, joka alkaa Hämeenlinnassa helmikuussa 2020. Se ei tietysti ole ihan naapurissa, mutta matkaa ei silti kerry niin paljon, että kulkeminen kävisi mahdottomaksi. Lähiopetusta on nimittäin vain kerran kuussa viikonloppuisin, joten homman pitäisi onnistua.

Laitoin hakemuksen ja sain jo vahvistuksen, että minulle on koulutuksessa paikka. Edessä on vielä kirjoittamisen perusopintojen tekeminen loppuun ja sen jälkeen pieni odottelu, että uudet opinnot alkavat. Siinä välissä voikin sitten keskittyä täysillä omiin projekteihin ja ehkä pitää vähän vapaatakin.

Hämeenlinnan opinnoista


Sanataideohjaaja voi opettaa kirjoittamista tai käyttää muuten sanataiteen keinoja omassa työssään. Opinnot painottuvat siihen, mitä on opettaa kirjoittamista aikuisille. Aiempi koulutukseni ja työkokemukseni painottuvat vahvasti (aikuisten) ihmisten ohjaamiseen ja valmentamiseen, vaikka tällä hetkellä työskentelen nuoremman kohderyhmän parissa.

Uskon, että tästä koulutus- ja työkokemuspohjasta on hyötyä sanataideohjaajaksi opiskellessa, mutta varmasti oma kirjoitustausta on myös erittäin tärkeä. Vaikka osaan ohjata ja valmentaa erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, minulla ei toistaiseksi ole kokemusta juuri kirjoittamisen ohjaamisesta (jos esilukijana toimimista ei lasketa, ja onhan se nyt kuitenkin vähän eri juttu). Koulutus siis varmasti myös antaa uutta.

Unelma uudesta työstä


Viihdyn nykyisissä tehtävissäni ihan kohtalaisesti, mutta minulla on koko ajan tunne, etten pääse tekemään asioita, joita oikeasti haluaisin tehdä. Työ ottaa enemmän kuin se antaa, ja huomaan usein, että minulla on nääntynyt olo. Joudun venyttämään omia rajoja tavalla, josta en erityisemmin pidä, mutta totta kai teen tehtäväni niin hyvin kuin vain ikinä pystyn. Olen myös ihan hyvä tehtävissäni ja saan usein kiitosta. Sisäinen palo vain vetää toiseen suuntaan.

Tämän asian kanssa olen kipuillut melkeinpä jo siitä asti, kun aloitin aiemmat opintoni. Päädyin hakemaan niihin, koska minulle sanottiin, että se on viisasta ja töitä riittää. Oma sydän veti jo silloin toiseen suuntaan, mutta keskityin kuuntelemaan järjen ääntä. Ehkäpä se olisi järkevää nytkin, mutta olen huomannut, että kaikkia valintoja ei voi tehdä pelkästään järjellä. Ja lopulta... onko järkevää tehdä valintoja, jotka saavat olon tuntumaan pidemmän päälle väsyneeltä ja nahistuneelta?

Jos voisin valita vapaasti, olisin vapaa kirjailija. Sellainen valinta ei kuitenkaan ole taloudellisesti realistinen, joten jotain muuta on myös tehtävä. Ei sanataideohjaajienkaan työtilanne varmasti päätä huimaa mutta todennäköisesti siinä hommassa tienaa edes vähän paremmin kuin kirjailijan työssä. Siispä tämä kivi on käännettävä ja katsottava, mitä alta oikeasti löytyy.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Kevään kaipausta ja kirjoitushommia

Ollaan maaliskuun puolivälissä ja lunta riittää edelleen, mikä on tietysti näin Suomen oloissa ihan luonnollista. Pitkästä aikaa minulla on kuitenkin sellainen olo, että talvi saisi jo loppua. Kaipaan kevättä, vaikka monena vuonna olen iloinnut talvikeleistä.

Huomaan, että into kirjoittamisen suhteen vaihtelee tällä hetkellä ulkona vallitsevan säätilan mukaan. Harmaina lumisadepäivinä ajatus ei kulje vaan mielikin on vähän harmaa. Sitten kun aurinko kurkistelee ikkunasta, koko olemus piristyy ja näppäimistöä on helpompi takoa.

En tosin tarkoita tällä, ettenkö kirjoittaisi harmaina päivinä. Itse asiassa olen viime aikoina ahkeroinut sen verran paljon, että oikeasti pitäisi kai rajoittaa. Oikea käteni on ruvennut kipuilemaan nimettömän ja pikkusormen kohdalta. Vaiva tuntuu pahenevan aina pitkien kirjoitussessioiden aikana, joten epäilen todellakin kirjoittaneeni viime aikoina liikaa. 

En vain nyt haluaisi pitää taukoa, koska en tiedä yhtään, milloin uusi työ löytyy. Kun se tapahtuu, energia menee taas uusien juttujen opetteluun ja ihmisiin tutustumiseen. Olen todennäköisesti hetken aikaa illat ja viikonloput sen verran kuormittunut, ettei luovalle työskentelemiselle jää tilaa. Siispä nyt olen ahkeroinut myös niinä harmaina päivinä, vaikkei ajatus kulje täysillä.

Olen kirjoittanut Level up!:n postausten raakaversioita varastoon, työstänyt Kristallin lapsien päätösosaa ja kirjoituskurssin novellia. Kaikki nämä ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä, mutta ainakin jokainen projekti on edennyt. Blogi on tietysti päättymätön matka, joten sen parissa riittää tekemistä niin kauan kuin itse haluan. Siksi ehkä tuntuu helpottavalta, että kahdella muulla projektilla on selkeä päätös.

Novellilla on jopa deadline, johon mennessä kelvollinen versio on oltava valmis. Sanon kelvollinen, koska se ei välttämättä ole lopullinen. Saatan palata vielä työstämään sitä kurssin jälkeen, jos siltä tuntuu. Toki pyrin saamaan kurssille mahdollisimman valmiin tuotoksen, mutta uskon opettajan löytävän siitä vielä hiottavaa palautuksen jälkeen.

Tällä hetkellä on silti kevyintä kirjoittaa Kristallin lapsien päätösosaa. Sillä on selkeä suunnitelma ja runko, jonka mukaan edetä. Tosin ajoittain havahdun siihen, että hahmot tekevät omiaan ja ajattelevat eri tavalla kuin olin suunnitellut. Annan sen tapahtua. He todennäköisesti tietävät paremmin kuin minä, ja aina voin editoidessa siistiä heidän puuhiaan, jos jokin töksähtää jälkikäteen.

Moni sarjaa kirjoittanut on puhunut luopumisen tuskasta. Itse vielä odotan tuota vaihetta. Juuri nyt olen vain innoissani, että olen päässyt viimeiseen osaan ja se etenee. Haluan saada sen valmiiksi, pois käsistä ja maailmalle. Tällä hetkellä minulla on tunne, että haluan vain päästää irti ja antaa lapsukaisten itsenäistyä. Voi olla, että tuska iskee myöhemmin ja takerrun käsikirjoitukseen, kun se pitäisi julkaista kirjana. Itse asiassa uskon, että kipuilun aika iskee varmasti. On kuitenkin hyvä, ettei se ole vielä tullut. 

Joka tapauksessa pitkästä aikaa en koe olevani väsynyt. Olen vain hautautunut omaan pesääni samalla tavalla kuin maisema on piiloutunut lumen alle. Kaipaan kevättä, heräävää luontoa ja vihreyttä. Kaipaan sitä vireyttä, jonka muuttuva ilma tuo omaan oloon.

Nyt ehkä pitäisi kuitenkin antaa käden levätä hetki... tai voisiko sitä vain opetella kirjoittamaan pelkästään vasemmalla kädellä?

Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84