Featured Slider

Kirjoittaisitko fantasiaa?

Kutkuttaisiko fantasian kirjoittaminen? Kenties olet sitä jo kokeillut tai ehkä vielä hieman epäröit. Fantasian kirjoittaminen voi tuntua työläältä eikä välttämättä edes tiedä, mistä aloittaisi. Se on ihan ymmärrettävää, mutta jos jokin asia uteloittaa, kannattaa siitä ottaa selvää.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu aikaisemmin 24.11.2020 ja sen sisältö on päivitetty 21.6.2021.


Monen mielikuva fantasiasta saattaa olla tolkienlainen: suljettu maailma omine historioineen, haltioineen, örkkeineen, kääpiöineen ja hobitteineen. Eeppisen suuri tarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Taikuutta, velhoja ja taikaesineitä. Tai kenties mieleen nousee kuva tuoreemmasta teoksesta. Kukapa meistä ei tietäisi Valtaistuinpeliä (Tulen ja jään laulu -kirjasarja), jossa vanhat suvut ottavat mittaa toisistaan, paha uhkaa pohjoisesta käsin ja lohikäärmeet ovat todellisuutta. Seksiä, verisiä murhia ja kieroilua jälleen eeppisessä mittakaavassa.

Kuulostaa ehkä työläältä. Miten tuollaiseen urakkaan oikein kykenee? Eikö maailman luominen ole kamalan vaikeaa, jotta siitä saa uskottavan? Ja onko pakko olla taikuutta, velhoja, haltioita ja lohikäärmeitä?

Fantasia voi olla kaikkea tuota. Myös oma kirjasarjani, Kristallin lapset, jatkaa eeppisen (matka)fantasian perinteitä. Jopa haltiat ja lohikäärmeet ovat mukana, mutta tarinaa on höystetty japanilaisista roolipeleistä napatuilla mausteilla. Jos elämää suuremmat seikkailut kiehtovat, tämän tyylinen fantasia voi kolahtaa.

Sinun ei ole kuitenkaan pakko lähteä juuri eeppiselle tielle. Fantasia on myös paljon muuta kuin suuria, koko maailmaa syleileviä seikkailuja. Jos valtava mittakaava hirvittää, kokeile jotain pienempää.


Korkeaa vai matalaa fantasiaa?

Korkea fantasia on usein suuri seikkailukertomus suljetussa maailmassa eli jossain muualla kuin tässä meidän todellisuudessamme. Sitä kirjoittaakseen täytyy olla valmis luomaan uusi maailma omine lakeineen ja sääntöineen. Tolkienin Keskimaa on juuri tällainen.

Suomalaisista tarinoista tulevat mieleen esimerkiksi Anu Holopaisen Syysmaa-sarja ja Skessa Kaukamaan Qyamian kirjat. Holopaisen Syysmaa on ihanan maanläheinen siitä huolimatta, että sijoittuu omaan suljettuun maailmaansa. Kaukamaan kirjoissa taas örkit on nostettu esille erilaisessa valossa kuin vaikkapa Tolkien kirjoissa, mikä on ihanan raikas tuulahdus ja kiehtova suunta fantasian saralla.

Omiin maailmoihinsa sijoittuvat niin ikään Maria Carolen kirjat Tulen tyttäriä ja Sinisen talon noita kuin myös Liliana Lennon Dionnen tytöt, Salaisuuksia Delobriandissa sekä Koivu ja Pihlaja, mutta koen ne fantasiaelementeiltään varsin matalina kirjoina. Maailmoissa on mukana fantastisia puolia, kuten jumalverisiä tai puihin sidoksissa olevia hahmoja, mutta yleisesti ottaen maailmat muistuttavat omaamme melko läheisesti.

Jos haluat sijoittaa fantasiatarinansa suljettuun maailmaan, voit miettiä, mikä on itselleen helpompaa. Haluatko lähteä luomaan maailmaa, jossa esimerkiksi taikuus on tärkeässä roolissa? Tällöin on mietittävä, miten se vaikuttaa talouteen, politiikkaan ja ihmisten välisiin suhteisiin.
 
Vaihtoehtoisesti voit poimia itseäsi kiinnostavan historiallisen aikakauden ja rakentaa fantasiamaailmansa ilman taikaa sen ympärille. Fantastinen kehys luo erilaisen vapauden tarinalle kuin historiallisen viitekehyksen noudattaminen. Tällaiset tarinat ovat ehkä hieman korkean ja matalan fantasian välimaastossa.

Selvästi matalaa fantasiaa ovat usein kertomukset, jotka sisältävät fantastisia elementtejä mutta sijoittuvat omaan todelliseen maailmaamme. Sini Helmisen Väkiveriset-sarja tapahtuu tämän päivän Suomessa, kuten myös Elina Rouhiaisen Susiraja- ja Väki-sarjat. Näissä kirjailija on valinnut itseään kiehtovia fantasiaelementtejä tai hyödyntänyt mytologiaa ja yhdistänyt sen osaksi todellisuutta.

Aina ei ole pakko lähteä edes kirjoittamaan sarjaa, vaikka sarjamaisuus näyttäytyy fantasiassa tyypillisenä. On ihan okei kirjoittaa tarina, joka on yksi kokonaisuus. Esimerkiksi S. A. Keränen on toiminut näin omien kirjojensa, Symbioosin ja Näkyviin piilotetun, kohdalla. Niissä pääpaino on tosielämän ihmissuhteilla, mutta molemmista tarinoista löytyy fantasiatwisti, joka antaa oman mausteensa kokonaisuuteen.


Ei pelkkiä velhoja ja lohikäärmeitä

Fantasia on nykyisin hyvin laaja genre, jossa ei tarvitse takertua johonkin yksityiskohtaan. Voit kirjoittaa velhoista, ritareista ja lohikäärmeistä, jos niin haluat ja se sykähdyttää sinua. 
 
Mikään pakko ei kuitenkaan ole vaan fantasia antaa sinulle vapauden sukeltaa juuri sellaisiin outouksiin, jotka saavat innostuksen vyörymään syliisi.

Jos mielikuvitustasi kutkuttaa ajatus saunatontuista, mikset kertoisi heidän elämästään nykypäivän mellastuksessa? Tai ehkä mielestäsi näkki on aina ollut väärinymmärretty ja ansaitsee toisenlaisen tarinan itselleen. Tartu silloin siihen aiheeseen ja kerro tuo erilainen tarina!

Voit lähteä liikkeelle jostain tutusta ja ujuttaa erikoiset elementit tarinaasi pikkuhiljaa. Mitä tapahtuu, kun päähenkilö muuttaa maalle, ostaa itselleen omakotitalon ja päättää kunnostaa pihan perältä löytyvän ulkosaunan, jossa tonttu on elänyt tyytyväisenä omissa oloissaan?

Kun lähdet kokeilemaan fantasian kirjoittamista, voit aivan hyvin poimia rusinat pullasta eli valita juuri ne asiat, jotka sinua kiehtovat. Tarinasi ei ole pakko olla jotain perinteistä. Genre ei pakota sinua tiettyyn linjaan vaan sinulla on vapaus valita suuntasi. Voit kirjoittaa siitä, mistä jo tiedät, tai siitä, mikä saa sydämesi sykähtämään. Omasta mielestäni parasta on yhdistää nämä molemmat.


Lähtölaukaus fantasian kirjoittamiselle

Lukeminen on aina hyvä keino perehtyä kiinnostavaan genreen. Jos et vielä tiedä, mikä fantasiassa voisi kiinnostaa sinua, poimi lukupinoosi mahdollisimman erilaisia fantasiakirjoja. Luultavasti osa niistä pitkästyttää sinua mutta osa sytyttää aidosti. Silloin tiedät, mikä voi olla oma suuntasi.

Vanha viisaus sanoo, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Ennemmin tai myöhemmin edessä on siis hetki, jona on vain tartuttava kynään. Jos et halua tehdä sitä yksin, voit lähteä ottamaan ensiaskeliasi fantasian kirjoittamisen parissa vaikkapa kirjoituskurssilla.

Ohjaan aloittelijaystävällisiä fantasiakursseja Lahden Wellamo-opistolla ja Omnian Espoon työväenopistolla.

Syyslukukaudella starttaavat Kurkistus fantasiaan (ilmoittautuminen 10.8. alkaen) ja Ovi fantasian maailmaan (ilmoittautuminen NYT) ja kevätlukukaudelle on luvassa Fantasian jatko (ilmoittautuminen 10.8. alkaen). Kaikki kurssini ovat verkkokursseja, joten voit hypätä mukaan sijainnistasi riippumatta.

Myös muut kurssini löydät Kurssit-sivultani. Käy kurkkaamassa, olisiko listassa myös jotain muuta, mikä voisi kiinnostaa sinua.

Tulitpa kurssille mukaan tai et, haluan toivottaa sinulle hyvää matkaa fantasian kirjoittamisen parissa. Pystyt siihen! Anna kynällesi vapaus seikkailla juuri niillä rajamailla, jotka sille kuiskuttelevat.

Fantasiakirjoittajan afantasia

Afantasia eli mielikuvien puute on käsitteenä monelle vielä vieras. Millaista on kirjoittaa, kun sisäinen silmä ei näe?
 


 
Caladran kertoi hiljattain blogissaan, millaista kirjoittaminen on lievän älyllisen kehitysvamman kanssa. Teksti sai minut ajattelemaan monelta kannalta. Ensimmäisenä tuli mieleen, että tämäkin puoli on syytä yrittää ottaa huomioon, kun toimin sanataideohjaajan tehtävissä. Ihmisillä on erilaisia rajoitteita, jotka voivat tehdä kirjoittamisesta hankalaa ja sen vuoksi tarvitaan monipuolisia apukeinoja. Kiitän Caladrania siitä, että nostit tämän asian esille.

Samalla tulin pohtineeksi omaa rajoitettani, joka voi osalle ihmisistä olla vieras. Se on ollut osa elämääni koko ikäni, ja tajusin vasta jokin aika sitten, etteivät kaikki muut eläkään samassa todellisuudessa kanssani. Osakseni on sattunut lievä, lähinnä yhteen aistiin keskittyvä afantasia.

Afantasia tarkoittaa sitä, ettei mielessä ole mielikuvia. Osan mielestä ilmeisesti puuttuvat kaikki aistimukset, mutta minun kohdallani kyse on näköaistista. En ole pääni sisällä täydellisen sokea, mutta näen ainoastaan epämääräisiä hahmoja. Sisäisessäni maailmassa on jonkinlaisia muotoja, ikään kuin todellisuuden hahmotelmia, mutten esimerkiksi näe päänsisäisiä elokuvia, joista jotkut puhuvat. Mielessäni ei ole visuaalisia yksityiskohtia, joista voisin muille kertoa.

Joku kerran totesi minulle, että fantasiakirjoittajalle tämä on suuri tragedia. Mutta onko todella? En koe niin. Olenhan elänyt näin aina ja kirjoittanut fantasiaakin kauan.
 

Millä tavoin näköaistin afantasia vaikuttaa kirjoittamiseen ja lukemiseen?

Puhun nyt vain omasta kokemuksestani. Afantasia voi ilmetä eri henkilöillä eri tavoin, joten kaikkien kokemus ei välttämättä ole sama kuin minun. Jos sinulla on tämä sama erityisyys, kerro ihmeessä kommentilla omista kokemuksistasi.

Kirjoittaessa koen kuvailemisen vaikeaksi. Miltä hahmot näyttävät? Millaisia ovat miljööt? En näe kumpiakaan mielessäni. Voin toki päättää esimerkiksi hahmojen hiusten, ihon ja silmien värityksen sekä millaiset vaatteet heillä on. Voin suunnitella, millaisessa paikassa he asuvat. En kuitenkaan näe näitä asioita enkä sen vuoksi pysty kuvailemaan niitä yksityiskohtaisesti.

Tästä syystä ihmettelin pitkään, miten muut oikein kirjoittavat polveilevia ja yksityiskohtaisia kuvauksia. Etenkin kun osa ihmisistä sanoi tuovansa nämä asiat tekstiin puhtaasti päästään. Yritin samaa mutten mielestäni koskaan onnistunut. Tuskastuin kun esilukija kysyi, miltä yhdessä kohtauksessa vieraillut sivuhahmo oikein näyttää. Mistä minä tiedän? En ole koskaan nähnyt häntä!

Kirjoittaessani en välttämättä edes huomaa, että unohdan visuaalisen kuvailun. Se ei tunnu sillä tavalla tärkeältä, että minulle olisi luontevaa tuoda se mukaan tekstiin. Saatan siis olla tyytyväinen tuotokseeni, vaikka siitä puuttuu tällainen oleellinen elementti, koska olen tottunut oman sisäisen maailmani sokeuteen. En tavallaan etsi visuaalista virikettä, koska tiedän jo, ettei sitä ole.

Nautin silti muiden kirjoittamista kuvauksista. Suorastaan ihastelen sitä taidokkuutta, jolla muut tuovat visuaalisen maailman tekstiinsä. En lukiessa pysty täysin näkemään sitä mielessäni, mutta silti kuvaukset auttavat minua käsittämään esimerkiksi hahmojen ulkonäön. Jos taas yksityiskohdat jätetään kertomatta, jää hahmo minulle ulkonäkö epämääräiseksi. Se ei haittaa lukukokemustani, mutta mieleni ei myöskään täytä visuaalista tyhjiötä.
 

Ovatko muut aistit mielessäni sitten vahvempia?

Olen kovasti pohtinut visuaalisen afantasian vaikutusta muihin aisteihin, mutta johtopäätöksiä on vaikea tehdä, koska voin kokea vain sen, mikä tapahtuu omassa päässäni. Tiedän kuitenkin, että jotkin aistielämykset ovat mielikuvissani hyvin voimakkaita.

Päässäni on jatkuvasti ääniä, ellen esimerkiksi blokkaa niitä kuuntelemalla musiikkia. Sisäinen monologi ei siis ilman häiriötä lakkaa hetkeksikään, kun olen hereillä. Toisinaan monologi jopa kerrostuu niin, etten osaa sanoa, kuinka monta keskustelua päässäni on menossa yhtä aikaa. Välillä pääni sisäinen jukeboxi soittaa minulle musiikkia, toisinaan kuulen esimerkiksi hahmojen ääniä pelaamistani peleistä. Pystyn palauttamaan suosikkiääninäyttelijöiden repliikkejä äänenpainoineen mieleeni hyvin elävästi. 

Haju- ja makuaistit ovat mielessäni kuuloa heikompia mutta ovat olemassa. Voimakkain on kenties tuntoaisti. Elän lukemani ja kirjoittamani kohtaukset läpi hyvin kehollisesti, joten esimerkiksi väkivallan lukeminen on minulle kirjaimellisesti tuskallista. Pystyn lukemaan väkivaltaisia kohtauksia ja kirjoittamaan niitä, mutta etenen hitaasti, koska tarvitsen taukoja. Toisaalta kehollisesti miellyttävä kirjallinen kohtaus saa minut aidosti kiemurtelemaan ja eläytymään fyysisesti hyvin vahvasti. Ehkä tätä tapahtuu kaikille? En suoraan sanottuna tiedä.

Eräs henkilö sanoi kirjoittamastani eroottisesta tekstistä, ettei ole aiemmin lukenut yhtä hyvin kehollisia tuntemuksia kuvaavaa kohtausta. Kyseinen teksti oli puutteellista visuaalisen kuvauksen suhteen, mutta meni syvälle hahmojen sisäiseen, keholliseen ja tunnepuolen kokemukseen. En ollut tajunnut tätä itse, koska olin vain kirjoittanut niin kuin minulle on luontevaa.


Apuja visuaaliseen kuvaamiseen

Olen hyväksynyt sen, etten osaa nyhjäistä tyhjästä visuaalista kuvausta tekstiini. Tästä syystä etsin kuvia kirjoittamisen tueksi. Kuvapankit ja esimerkiksi Pinterest ovat tähän erinomainen apu. Kun olen päättänyt hahmojen ulkoiset piirteet, teen haun sen perusteella ja etsin itselleni henkilökuvan, joka vastaa niitä ja miellyttää omaa silmääni. Kuvaukset hahmosta kirjoitan tätä kuvaa apuna käyttäen.

Miljööt ovat oma hankaluutensa, mutta niitä vartenkin löytyy hyviä kuvapankkikuvia. Lisäksi vaikkapa fantasiapelit tarjoavat kuvastoa, jota voin hyödyntää omia maailmoja suunnitellessa. Omat matkakuvat auttavat myös.

Olen hyväksynyt senkin, että tekstieni ensimmäisissä versioissa kuvailu saattaa unohtua. Kun tarina vetää minut mukaansa, en välttämättä malta pysähtyä yksityiskohtiin. Ne voi kuitenkin aina täydentää, kun on editoinnin aika.

Onnekasta on, että osakseni on sattunut esilukijoita, jotka myös sanovat minulle, kun kuvailuni on puutteellista. Vaikka tuskastun kysymyksistä "miltä tämä hahmo näyttää?" ja "miksi tämä kohtaus tapahtuu tyhjiössä?", ne auttavat minua eteenpäin. On ihanaa, että joku osoittaa minulle, mihin kohtaan sitä kuvausta tarvitaan lisää, koska en aina itse vain tajua tätä.

Henkilökohtaisesti en koe, että afantasia on tragedia. Se on erityispiirre, joka vaikuttaa kirjoittamiseen. On todennäköistä, että visuaaliset kuvaukseni eivät koskaan ole huikaisevia, mutta ei niiden tarvitse olla. Riittävän hyvä on oikeasti riittävä, ja sen pystyn saavuttamaan apukeinoja käyttäen. Minun tekstieni parhaat palat ovat sitten muissa yksityiskohdissa, ja oma ääneni kirjoittajana muodostuu juuri näistä erityispiirteistä. Ei tarvitse olla samanlainen kuin joku toinen.