Anna Kaija

Minulta monesti kysytään kursseilla, miten eri henkilöhahmot saisi kuulostamaan erilaisilta, kun he avaavat suunsa. Tämä onkin asia, jonka kanssa varmasti moni kirjoittaja painiin ja jota myös itse joudun jatkuvasti työstämään. 

Kokosin tähän postaukseen muutamia ajatuksia, miten päästä eteenpäin eri hahmojen äänien luomisen kanssa. Yleisesti ottaen suosittelen antamaan asialle aikaa ja editointikierroksia. Kirjoittaminen on kaiken kaikkiaan prosessi, joka vaatii aikaa ja hyviä istumalihaksia mutta myös sitä, että välillä päästää tekstistä irti ja antaa sen hautua ihan rauhassa.

Tunne hahmosi

Omien henkilöhahmojen tuntemisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, sillä se vaikuttaa tarinankerronnassa todella moneen asiaan. Dialogi on näistä yksi. 

Kun tiedät, millaisesta taustasta hahmosi tulee, millainen persoonallisuus hänellä on ja mistä hän on kotoisin, pystyt jo hahmottelemaan hänen puhetapaansa. Esimerkiksi eri puolilla Suomea puhutaan erilaisia murteita tai slangeja, eri ammattikunnat ja harrastajat saattavat käyttää jotain omaa sanastoaan ja toisaalta persoonallisuuden piirteet voivat vaikuttaa siihen, millaisia sanavalintoja hahmot ylipäätään käyttävät. 

Toiset kirjoittajat miettivät hahmonsa taustaa ja persoonaa syvällisesti ennen kirjoittamista, toiset löytävät hahmot kirjoittamisen kautta. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, joten en nykyisin edes yritä tehdä alkuun liian tarkkoja suunnitelmia vaan tutustun hahmoihin kirjoittamalla heistä. Jos suunnittelu on kuitenkin enemmän sinun juttusi, kerää tietosi talteen ja ryhdy niiden pohjalta pohtimaan myös hahmon puhetyyliä. 

Murteet ja slangit 

Murteen ja slangin käyttämisessä dialogissa kannattaa olla varovainen. Jos kirjoitat hahmon repliikit puhtaasti jollain tietyllä murteella, voi osan lukijoista olla vaikea päästä puheeseen sisään ja sanomisten merkitykset saattavat hämärtyä, ellei lukija sitten satu itse puhumaan samaa murretta. Lisäksi murteellisen tai pelkästä slangista koostuvan dialogin lukeminen saattaa tuntua lukijasta raskaalta.

Turvallisempi vaihtoehto saattaakin olla valita yksittäisiä murre- tai slangisanoja, joita juuri kyseinen henkilöhahmo käyttää, ja ripotella niitä hänen puheeseensa. Samoin voit vaikkapa päättää, mikä minä-sana hahmon puheessa kuuluu, koska sekin vaihtelee Suomessa alueittain. Esimerkiksi toisaalla sanotaan "mää", toisaalla "mie", joten tällaisella pienellä yksityiskohdalla voit personoida hahmosi puhetta ja samalla ehkä juurruttaa häntä tiettyyn osaan Suomea riippumatta siitä, missä hän nykyisin asuu. Toki jos kaikki hahmot asuvat/ovat kotoisin samasta paikasta, tämä seikka ei ehkä vielä riitä erottamaan heitä toisistaan vaan toimiikin silloin enemmän paikan tunnun lisäämisenä.

Jos et halua suoraan käyttää murteita tai slangia, voit laittaa osan hahmoista puhumaan puhekielisemmin ja osan yleiskielisemmin. Kun kaikkien repliikit eivät ole tarkan kirjakielisiä, voit personoida heidän puhettaan helpommin. Dialogi saattaa myös olla oiva paikka rikkoa kielioppia tietoisesti. Ehkä hahmosi esittää kysymyksen, vaikka kyseessä on väitelause? 

Hahmon taustatarina 

Ammatin tai harrastuneisuuden kautta voit myös saada lisää persoonaa hahmon puheeseen. Kenties vannoutunut bisnesnainen lipsahtaa arkipuheessaankin toisinaan bisnesjargonin puolelle tai IT-työntekijä selittää teknisiä asioita liian yksityiskohtaisesti, jolloin muut putoavat kärryiltä. Toisaalta hahmo voi myös vaihtaa puherekisteriä tilanteen mukaan. Ehkä hän työssä tai harrastuksessa puhuu enemmän tilanteen vaatimaa kieltä, kun taas arjessa antaakin vaikkapa oman kotipaikkakunnan murteen kuulua. Mitä tapahtuu hänen puheelleen, kun hän tapaa sattumalta työkaverin ollessaan ystävänsä kanssa viettämässä iltaa?

Toisaalta myös sosiaalinen asema ja ikä voi vaikuttaa puhetyyliin. Tämä voi näkyä nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa siten, että politiikko käyttää erilaista kieltä kuin puistossa istuva alkoholisti, keski-ikäinen toisenlaista puheenpartta kuin yläkoululainen. 

Lisäksi esim. historiallisessa fiktiossa tai vaikkapa fantasiassa yhteiskuntaluokat voivat näkyä paitsi maailmanrakennuksessa, myös henkilöhahmojen puheessa. Aatelisten kielenkäyttö voi olla hienostuneempaa kuin rahvaan. He saattavat valita sanansa huolella, käyttää sivistyssanoja herkemmin ja välttää esimerkiksi kiroilua. Rahvaan puheessa kenties sivistysanat eivät juuri näy ja muutenkin kielenkäyttö voi olla suorempaa, joskus jopa karkeampaa. 

Hahmon persoona 

Hahmojen luonne ja persoonallisuuden piirteet voivat myös antaa osviittaa, miten heidän puhettaan voisi kirjoittaa. Ujo saattaa puhua eri tavalla kuin innokas. Epävarman hahmon puheessa on paljon lievennyksiä (ehkä, melko, hieman jne.) ja verbejä, jotka kielivät epäröinnistä (luulla, olettaa, epäillä jne.). Pomottavaa tyyppiä oleva henkilö puolestaan saattaa esittää asiansa käskymuodossa silloinkin, kun muiden käskemiselle ei ole erityistä syytä tai tarvetta.

Tässä vielä pieni esimerkki: Kolme henkilöä ovat myöhässä tapaamisesta ja selittävät syytä jollekulle toiselle.

• Anteeksipyytelevä ja herkästi itseään syyttävä hahmo: "Anteeksi kamalasti, että olen myöhässä! Tämä on täysin minun vikani. En sitten yhtään tajunnut katsoa kelloa, olen ihan kamalan pahoillani! Voinko mitenkään hyvittää tämän?" 

• Jämäkkä ja itsevarma hahmo: "Olen pahoillani. Olin unohtanut vaihtaa patterit herätyskelloon ja nyt kävi näin. Toivottavasti et joutunut odottamaan kauhean pitkään. Mitäs jos minä tarjoan kahvit tällä kertaa?"

• Itsevarma ja muita helposti syyttävä hahmo: "Helvetti, että meni pieleen tämä. Puoliso ei ollut sitten laittanutkaan herätyskelloa soimaan ja lapsetkin jättäneet tavaransa ties minne niin, ettei päästy lähtemään päiväkotiin ajoissa, vaikka kaiken piti olla selvää. Sitten vielä ne muut vanhemmat olivat parkanneet miten sattuu ja se tarhantätikin roikkui hihassa, kun yritin päästä lähtemään. Yhtään ei ymmärretä toisten kiireitä! Mutta mennään nyt sitten, että saadaan tämä hoidettua."

Millaisia muita vaihtoehtoja keksisit? 

Kirosanat

Jotkut hahmot voivat olla herkempiä kiroilemaan kuin toiset samalla tavalla kuin oikeatkin ihmiset. Dialogin osalta kirosanojen kohdalla kehottaisin kuitenkin varovaisuuteen. Osa lukijoista saattaa vieraantua tekstistä, jos siinä esiintyy paljon kiroilua. Lisäksi kiroilu saattaa saada hahmon näyttämään vähän yksinkertaiselta kuin hän ei kykenisi ilmaisemaan itseään millään muulla tavoin. Tämä toki voi olla tarkoituksesikin, mutta kannattaa silti pohtia, millä muilla keinoin voit samaa tuoda ilmi.

Kirosanojen kohdalla voikin joskus olla hyvä asia hypätä näyttämisen puolelta kertomiseen ja yksinkertaisesti mainita, että joku kiroili värikkäin sanankääntein. Lisäksi voit hyödyntää omia kirosanoja, jotka eivät ole oikeassa elämässä käytössä. Erityisen hyvin tämä sopii fantasiaan, jossa valinta toimii myös maailmanrakennuksellisena keinona, mutta joskus se voi toimia realistisemmassakin tekstissä eli asiaa kannattaa vähintäänkin harkita. 

Oma kokemus Usvien kirjoittamisesta

Olen työstänyt fantasiakäsikirjoitustani Usvat (työnimi) jo useamman vuoden. Tarinan päähahmoina ovat prinsessa ja kaappari. Prinsessa lähipiiristä löytyy luonnollisesti muuta hoviväkeä, kaapparin puolestaan muita rikollisia sekä eräs erikoinen olento.

Vaikka minulle oli alusta asti selvää, etteivät näin erilaisista taustoista olevat hahmot voi mitenkään puhua samalla tavalla, tämän havainnon vieminen käytäntöön oli lopulta melko hidas prosessi (ja kenties työstettävää löytyy edelleen!). En kuitenkaan antanut tämän vaivata minua, kun kirjoitin ensimmäisiä versioita tarinasta vaan yksinkertaisesti kirjasin hahmojen repliikit sellaisina kuin ne siinä vaiheessa tulivat. Monet heistä kuulostivatkin alkuun toistensa kopioilta.

Ensimmäisenä ryhdyin sitten eriyttämään kaapparien puhetta ja ryhdyin tietoisesti muutamaan sitä puhekielisemmäksi. Seuraavaksi yritin pohtia hoviväkeä ja varmistaa, että he käyttäisivät erityisesti julkisissa ja puolijulkisissa tilanteissa mahdollisimman huoliteltua ja sivistynyttä kieltä. Sivistyssanoja en kuitenkaan halunnut liikoja viljellä. Prinsessan henkivartijan osalta päätin myös, että hän puhuttelee prinsessaa eri tavoin silloin, kun tilanteessa on muita paikalla ja toisin silloin, kun he ovat kahdestaan.

Vasta myöhemmin pysähdyin kirosanojen äärelle. Aikaisemmin olin käyttänyt mieleeni juolahtaneita ja maailmaan mahdollisesti sopivia kirosanoja varsin vapautuneesti kenen tahansa suussa, jos ne tilanteeseen sattuivat sopimaan. Nyt kuitenkin tein jälleen erottelun hoviväen ja kaappareiden välille. Hoviväki ylipäätään ei juuri kiroile, mutta kevyitä manauksia hekin ajoittain käyttävät. Kaappareiden kiroilu on sitten hitusen värikkäämpää. Kummankin osalta halusin kuitenkin varmistaa, että mukaan ole lipsahtanut oikean maailman kirosanoja vaan ainoastaan sellaisia, jotka istuvat juuri tähän kyseiseen maailmaan. 

Viimeisimmän editointikierroksen aikana kävin myös mainitsemani erikoisen olennon repliikit läpi ja lähdin eriyttämään niiden tyyliä sekä kaappareista että hoviväestä. Tämä ehdotus tuli esilukijalta, mutta olin sitä jo vähän itsekin pohdiskellut. En vain ollut asialla tehnyt mitään, joten esilukijan huomautus olikin hyvä potku takamukselle ja uskon, että muutos kieltämättä palvelee kokonaisuutta hyvin.

Pienin askelin eteenpäin

Oleellista on huomata, ettei dialogia tarvitse saada täydellisen toimivaksi ensimmäisellä kirjoituskerralla. Jos yrität, saatat vain ajaa itseäsi ansaan ja huomata jumittuvasi tekstin äärellä joka kerta, kun hahmot ovat sanomassa jotain. 

Suosittelen siis, että raakaversiota kirjoittaessasi keskityt tuottamaan tekstimassaa ja annat hahmojen puheen vain tulla ilman, että mietit sen tyyliä syvemmin. Tällä tavoin et jää jumiin siihen, käyttäisikö tämä kyseinen hahmo juuri näitä sanoja tai pitäisikö tässä olla murretta vai ei. Toki jos esimerkiksi olet jo päättänyt, että tarinasi hahmot käyttävät "mie"-sanaa, ei mikään estä sitä jo lisäämässä ensimmäisellä kierroksella, mutta tarkemman hienosäädön jättäisin myöhemmäksi.

Tekstiä kannattaa lepuuttaa editointikierrosten välissä ja antaa myös omille ajatuksille aikaa jalostua. Tauon aikana voit kirjata pohdintasi ylös, mutta muutoksia ei välttämättä kannata ryhtyä tekemään saman tien. Kun teksti saa levätä, näet sen uusin silmin palatessasi sen pariin. Tämä helpottaa myös dialogin tarkastelua.

Tauon jälkeen voitkin lukea kokonaisuuden läpi ja kirjata itsellesi ylös, millaisia ajatuksia sinulle herää dialogista suhteessa hahmojen persoonaan ja taustatarinaan. Voit jäsennellä, millainen puhetyyli sopisi kellekin ja lähteä sitten tekemään muutoksia tekstiisi. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerrallaan vaan voit työskennellä esimerkiksi hahmo tai hahmoryhmä kerrallaan. 

Kirjoittaessa voit käyttää erilaisia kertojatyyppejä, joten sinun kannattaa perehtyä vaihtoehtoihisi. Kaikkitietävä kertoja lienee useimmille tuttu, mutta nykyisin kirjallisuudessa näkyy sen lisäksi paljon ns. näkökulmahahmon kirjoittamista. Mitä se käytännössä tarkoittaa ja milloin se voisi olla hyvä vaihtoehto?

Kaikkitietävä kertoja ei ole henkilö tarinassa vaan enemmänkin ulkopuolinen kertojan ääni. Sen sijaan näkökulmahahmo on joku tarinan henkilöhahmoista, usein päähahmo. Tarinassa voi olla myös useita näkökulmahahmoja. Kun kirjoitat tekstiisi näkökulmahahmon, ikään kuin suodat tarinan tapahtumat tietyn henkilöhahmon kautta. 

Miten näkökulmahahmoa kirjoitetaan? 

Voit kirjoittaa näkökulmahahmoa joko hänkertojalla tai minäkertojalla. Vaikka persoonamuoto näissä on eri, varsinaisen näkökulman kirjoittaminen tapahtuu hyvin samalla tavalla. Oleellista on ymmärtää, että valittu näkökulma rajaa, mitä voit tekstissä paljastaa ja siten pysyä valitussa näkökulmassa. 

Tämä kertoja tietää vain sen, minkä kyseinen henkilöhahmo voi luonnollisesti tietää. Hän siis tuntee oman menneisyytensä ja nykyhetkensä muttei välttämättä tiedä tulevasta - ellei kerro tarinaansa lukijalle jälkikäteen. Samoin hän ei voi tietää, mitä muut tuntevat ja ajattelevat, elleivät nämä kerro sitä hänelle kerro. Sen sijaan hän voi kyllä tulkita muita ja tehdä esimerkiksi olettamia toisista.

Kaikki aistihavainnot suodatetaan kyseisen hahmon kautta. Esimerkiksi jos hän on sokea, ei tekstiin tällöin voi tuoda tarkkoja näköhavaintoja ympäristöstä ja muista hahmoista vaan kerronnan täytyy nojata muihin aisteihin. Tai kenties hahmollasi onkin erityisen tarkka hajuaisti. Tässä tapauksessa voitkin painottaa ympäristön ja henkilöiden kuvauksessa ensimmäiseksi hajuja ja tuoksuja ja vasta sitten laventaa kuvailua muihin aistimuksiin. Kannattaa muistaa, että henkilöhahmosi voi aistia asioita eri tavoin kuin sinä itse.

Vaikka hahmojen taustatarinat ja persoonat ovat aina tärkeitä, ne nousevat erityiseen merkitykseen näkökulmahahmojen kohdalla. Esimerkiksi hahmon elämänkokemukset, onnistumisen hetket ja traumat voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin hän tulkitsee tilanteita ja toisia hahmoja. Koulutustausta, ammatti tai harrastuneisuus taas saattaa näkyä siinä, millaisia havaintoja hän ympäristöstään tekee ja mihin hänen huomionsa kiinnittyy ensimmäisenä. Esimerkiksi kuvataiteilija saattaa huomioida värit, puutarhuri on kenties erityisen kiinnostunut uuden ympäristön kasveista.

Vahva tunnekuvaus sopii myös hyvin näkökulmahahmoille. Tässä kannattaa hyödyntää erityisesti tunteiden kehollisuutta ja vaikkapa dialogia. Voit myös miettiä, miten hahmon tunteet vaikuttavat siihen, millä tavoin hän kuvaa ympäristöä ja toisia hahmoja. Olen kirjoittanut erillisen artikkelin tunteellisen proosan kirjoittamisesta, joten voit halutessasi kurkistaa myös sen.

Oleellista on myös ottaa huomioon, että näkökulmahahmo ei aina ole luotettava kertoja vaan hän saattaa tulkita tilanteita väärin ja sitten väittää todeksi jotain, mikä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Ihmiset ovat myös taitavia valehtelemaan itselleen, joten voit tarvittaessa laittaa hahmosikin tekemään näin. Millaisessa tilanteessa sinun henkilöhahmosi haluaisi selittää asiat itselleen toisin kuin ne aidosti ovat?

Milloin näkökulmahahmo on hyvä valinta?

Vaikka näkökulmahahmo on yleistynyt kirjallisuudessa, ei ole mikään pakko käyttää sitä jokaisessa tarinassa. Kaikkitietävällä kertojalla on ehdottomasti paikkansa. Joskus kuitenkin näkökulmahahmon käyttö voi sopia tarinaan erityisen hyvin. Näin on esimerkiksi silloin, kun haluat tuoda kertojan lähelle lukijaa, kirjoittaa syvää tunnekuvausta tai rajata asioita lukijan tietoisuuden ulkopuolelle.

Minäkertoja on erinomainen keino tuoda kertoja lähelle lukijaa, joskus jopa siinä määrin, että lukija saattaa todella samastua tarinan minän kokemuksiin. Tämä kertojatyyppi myös mahdollistaa syvän tunnekuvauksen ja hahmon ajatusten jakamisen siten, että se tuntuu luonnolliselta. Voit toki tehdä saman hänkertojalla, mutta silloin kokemus saattaa jäädä hitusen etäisemmäksi. Tätä voit kokeilla kirjoittamalla saman tekstinpätkän molemmilla kertojatyypeillä ja vertailemalla sen jälkeen syntyneitä tekstejä toisiinsa.

Syvä tunnekuvaus voi olla merkityksellistä esimerkiksi romantiikkaa kirjoittaessa. Monesti romantiikan lukijat myös haluavat sukeltaa hahmojen tunnekokemuksiin, joten näkökulmahahmon käyttäminen voi auttaa tässä. Samoin kauhussa se voi toimia, koska silloin hirvittävät kokemukset tulevat lähemmäs lukijaa. Eli sinun kannattaa pohtia, millaista tarinaa oletkaan kirjoittamassa. Haluatko ottaa tapahtumiin etäisyyttä vai tuoda ne lähelle? Miten syvälle haluat lukijan viedä?

Samoin jos tavoitteenasi on rajata tietoa lukijalta, kunnes on aika paljastaa jotain, näkökulmahahmo toimii tässä luontevasti. Hänhän ei tiedä sitä, mitä hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella tapahtuu. Voit kuitenkin vihjailla lukijalle asioiden oikeasta laidasta esimerkiksi uutisten, huhupuheiden tai tapahtumien kautta, mutta laittaa näkökulmahahmosi tulkitsemaan niitä väärään suuntaan omien kokemustensa pohjalta.

Yksi vai useampi näkökulma?

Saatat pohtia, kannattaisiko tarinassa olla useampi näkökulmahahmo vai onko viisaampaa pitäytyä yhdessä. Tämäkin riippuu siitä, mitä olet lopulta tekemässä. Hyötyykö kokonaisuus siitä, että sitä valotetaan useammasta suunnasta? Vai olisiko kenties parempi, että lukija saa vain yhden hahmon tulkinnan tapahtumista ja pääsee päättelemään kaiken muun? 

Esimerkiksi romanssia lukiessa voi olla kiehtovaa kuulla sen kaikkien osapuolten ajatukset ja päästä eläytymään heidän tunteisiinsa. Mysteeritarinassa puolestaan voikin olla kiinnostavampaa, jos näkökulma rajaa sen, mitä lukijalle suoraan paljastetaan. Mysteeri saattaa myös hyötyä epäluotettavasta kertojasta, jolloin yksi näkökulma voi myös olla parempi valinta. 

Jos päätät hyödyntää useampaa näkökulmahahmoa, kannattaa huolehtia siitä, että he kuulostavat keskenään erilaisilta. Tämä on ainakin minulle haasteellista, mutta olen silti monesti päätynyt hyödyntämään useampaa hahmoa. On hyvä varautua hiomaan hahmojen ääniä useampaan kertaan, jotta ne saa kohdalleen. Ainakin itse olen joutunut useammalla editointikierroksella pohtimaan, miltä kukakin lopulta kuulostaa ja millaisia sanavalintoja he käyttävät.

Joskus voi olla hyödyllistä kirjoittaa yksi näkökulma ensin ja toinen vasta sitten. Tällöin saatat saada helpommin pidettyä kiinni eri hahmojen äänistä. Itse tein näin Kristallin lapsien toisessa osassa Tulen tahdossa. Ensimmäisellä editointikierroksella sitten jaottelin tarinan rakenteen siten, että eri näkökulmat vuorottelevat sopivasti. Toki tämä vaatii sen, että tarinan käänteet ovat itsellesi riittävän selvillä, jotta pystyt kuljettamaan sitä eteenpäin näkökulma kerrallaan eli jos vasta etsit juonenkäänteitä, tämä ei välttämättä ole toimivin tapa kirjoittaa.

Pikkuhiljaa perille

Näkökulmahahmojen kirjoittamisen oppiminen vie aikaa ja taidot hioutuvat tekemällä. Lähde siis rohkeasti kokeilemaan, millaista on tarkastella maailmaa yksittäisen henkilöhahmon silmin. Älä välitä, jos tekstistä ei heti tule täydellistä. 

Kirjoittamisen ihana puoli on, että ensimmäisiä versioita voi aina lähteä hiomaan ja kehittämään eteenpäin. Uusilla editointikierroksilla timantti kaivertuu hiljalleen esille.