Featured Slider

Vieraskynä: Kuoleman kysymys -pienoisromaani

Julkaisemme kirjailija S. A. Keräsen kanssa yhteisen kokoelman, Rajatut, joka sisältää häneltä pienoisromaanin ja minulta kaksi pitkää novellia, Ennen sadetta ja Verenperintö, jotka olen esitellyt aikaisemmin. Tänään ääneen pääsee Keränen. Lue Kuoleman kysymys -pienoisromaanin taustoista ja kurkista lukunäytettä tarinasta.

Anna

Kansi: Hanna Rauma / Not Design
Sanottakoon se heti alkuunsa. Kuoleman kysymyksen ongelma on, että siitä on hyvin vaikea kertoa juuri mitään spoilaamatta tarinaa. Tämän pulman kanssa painin jo takakansitekstiä muotoillessani. Mitä tästä nyt sanoisi? ”Siinä on kuolemanenkeleitä, ihmisiä ja lentokoneita. Se sijoittuu menneisyyteen.” Ehkä onkin tarinan sisällön sijaan parempi keskittyä taustojen avaamiseen.

Lentojuttunakin tunnetun pienoisromaanin idea ei ole uusi. Ensimmäisen kerran yritin sitä joskus kuusi tai jopa kahdeksan vuotta sitten, mutta silloin tarinan siivet eivät oikein ottaneet tuulta alleen (pun totally intended). Viime marraskuussa ryhdyin uuteen yritykseen ja rykäisin aika lailla sekä henkilöhahmot että juonen uusiksi. Raamit säilyivät silti samoina, koska kyseessä on todelliseen historialliseen tapahtumaan kiinteästi liittyvä tarina.

Pienoisromaani on minulle uusi aluevaltaus, koska yleensä tapaan kirjoittaa yli 100 000 sanan tekeleitä – alle 30 000 sanassa pysyminen voidaan katsoa tälle jaarittelijalle jonkinmoiseksi saavutukseksi. Olen kuitenkin luultavasti käyttänyt Kuoleman kysymykseen yhtä paljon aikaa kuin täyspitkään romaaniin, kiitos jatkuvien historiallisten faktojen tarkistelun. Tarina lähti liikkeelle novellina, mutta aika nopeasti ymmärsin, että se vaatii paisuttamista. Tein samaan aikaan kirjoittamisen perusopintoja ja päädyin käyttämään Kuoleman kysymystä Tekstikokoelma-kurssilla. Opettaja pystyi toki lukemaan vain alkupään ja synopsiksen tekstin laajuuden vuoksi, mutta silti sain tarinan työstämiseen hyvin käyttökelpoisia vinkkejä. Myös muilta esilukijoilta, niiltä, jotka ovat lukeneet koko jutun, on tullut arvokkaita kommentteja.

On ehkä syytä mainita erityisesti vanhoille lukijoilleni, että kyseessä ei ole sateenkaaritarina, vaikka joitain sateenkaarevia elementtejä pystyykin tekstistä bongaamaan. Kuitenkin, tyylilleni uskollisena, Kuoleman kysymys yhdistelee eri genrejä ja tyylejä. Siinä on romanssia, jännitystä ja huumoriakin. Historiallisesta viitekehyksestä huolimatta siitä löytyy moderneja ilmauksia ja hiuksenhienoja kannanottoja mm. tasa-arvoon liittyen, koska kuolemanenkelit katselevat ihmisten maailmaa ulkopuolisen, lähestulkoon ajattoman olennon silmin. Ja muuten, melkeinpä suosittelen, että mikäli ei tunnista tarinan historiallista viitekehystä, pidättäytyisi googlettamasta ennen kuin on päässyt loppuun.

Romaania työstäessäni olen innostunut luomistani kuolemanenkeleistä sen verran, että saatan tulevaisuudessa kirjoittaa heistä vielä lisää. Ja se takakansitekstihän kuuluu kaikessa lyhykäisyydessään seuraavasti: Kuolemanenkeli Jackie joutuu vaikean moraalisen valinnan eteen, kun kesken työkeikan hänen on päätettävä, rikkoako kuolemanenkelten sääntöjä sekaantumalla ihmisten kohtaloihin vai antaako itselleen tärkeän ihmismiehen kuolla lento-onnettomuudessa.

Alta löytyvä tekstinäyte on kolmannen luvun alusta. Koska editointi jatkuu vielä, pienet muutokset ovat mahdollisia.



Kuoleman kysymys


3. luku



Kuva: StockSnap / Pixabay
Periaatteessa Länsi-Saksaa huonompiakin niittopaikkoja oli, mutta Jackie olisi silti mieluummin ollut Roomassa. Koska hänen työvuoronsa alkaisi vasta varhaisaamulla ja koska oli kesäkuinen launtai-ilta, hän oli lähtenyt nuuskimaan paikallista yöelämää. Hän oli ensin harkinnut keskustan kallista yökerhoa, mutta tuumannut sitten, että jokin sivukadun hämärä ja savuinen kellariklubi tarjoaisi mielenkiintoisemman ikkunan ihmisten elämään. Niin se oli toistaiseksi tehnytkin, hän totesi seuratessaan vuoronperään erään seurueen riitaisaa ihmissuhdedraamaa ja erittäin humaltuneen, erittäin nuhruisen pöytäkunnan kortinlätkimistä. Jos hänen olisi pitänyt lyödä vetoa, ihmissuhteisiin keskittynyt porukka alkaisi nujakoida ensin, mutta vain siksi, että pelurit alkoivat olla liian humalassa edes nousemaan tuoleiltaan ja heppujen sätkissä paloi muutakin kuin tupakkaa.

Yksinäisen naisen oli vaikea päästä yökerhon kynnyksen yli. Jackie myönsi kallistuvansa enemmän feminiinisiin muotoihin (toisinaan hän viihdytti itseään antamalla ihmisten päättää), mikä oli näinä sukupuolten eriarvoisuuden vuosina epätavallinen ratkaisu kuolemanenkelille. Hän tunsi ainoastaan kaksi muuta naispuolisena viihtyvää kollegaa, toinen työskenteli jossain Itä-Aasian suunnalla ja sai tiemmä sukupuolierottelun lisäksi niskaansa roturasismia, toinen oli heidän osastoonsa kuuluva Astrid Lund, josta juoruttiin, että tämä oli toiminut aikoinaan valkyriana.

Kuva: skip604 / Pixabay
Tänä iltana hän oli joutunut muovaamaan itselleen miehisemmät piirteet ja vaateparren, jotta portieeri laskisi hänet sisään. Asetuttuaan baaritiskille hän oli palautunut mukavampaan muottiinsa, pikkuhiljaa, pala kerrallaan niin, ettei ihmissilmä rekisteröinyt muutosta. Joku saattoi ihmetellä, missä hänen seurueensa oli, mutta kukaan ei ollut toistaiseksi tullut häätämään. Juomanlaskija teki hänen pyytämänsä cocktailin, mutta Jackie pani merkille, että miehen syrjäsilmä tallensi hänen liikkeitään ja kenties tämän pään päällä leijui ajatuskupla, ’Eikö tuo nainen ollut äsken mies?’ Hampurin savuisissa kellariklubeissa ei vain oltu niin tarkkoja kuin lätäkön takana, joten hän arveli saavansa jatkaa istuskeluaan niin kauan kuin ei herättänyt liikaa huomiota.

Hänen suunnitelmansa oli ollut tunnin, kahden vierailu ja sitten hotellille nappaamaan vähän unta ennen työkeikkaa, mutta luonnollisesti se suunnitelma meni uusiksi. Hän oli puolivälissä liian imelää ja liian kermaista drinkkiään, kun hänen näkökenttänsä laidalla häivähti tumma hahmo. Ei tarvinnut edes kuolemanenkelin kuudetta aistia, niin selvästi vieras halusi hänen huomaavan. Tulijan strategiaan kuului silti jostain syystä odottaa, että hän käänsi päätään, ennen kuin tämä puhutteli häntä.

”Iltaa, neiti.”

Kuva: StockSnap / Pixabay
Jackie ei vastannut ennen kuin oli tehnyt hemmosta pika-analyysin, antanut katseensa lipua mustista hiuksista kiiltävien bootsien kärkiin. Valkoisesta paidasta oli jäänyt useampi nappi napittamatta, rintaa vasten lepäsi suuri hopeinen risti raskaan korun varassa. Olkia verhosi nahkatakki, jalkoja tummat farkut. Jollekin toiselle aikakaudelle tukka olisi ollut liian pitkä, mutta tällä vuosikymmenellä sitä olisi voinut nimittää jopa lyhyeksi. Se oli harottu epätasaisesti taaksepäin geelillä, kostealta näyttävät suortuvat kieltäytyivät pysymästä päälaella ja kurottelivat eroon muodostelemasta, osa sivuille, osa kasvoille. Jackien oli myönnettävä, että tyyli oli paljon enemmän hänen mieleensä kuin juuri muoti-ilmiön roolia tavoitteleva miesten hippitukka keskipäänjakauksella. Hiusten mustuus nosti yhdessä kajaalirenkaiden kanssa jäänsiniset silmät tyrkylle kasvoista, leuasta erottui vuorokauden vanha sänki, joka täydensi rosoista tyyliä. Rokkarin käry leijui miehen ympärillä sakeana ja kauas kantavana, pakotti erottumaan massasta, joka oli pukeutunut samettihousuihin ja kauluspaitaan.

”Oletko täällä yksin?”

Jackie pyöräytti pilliä vaaleanpunaisessa juomassaan. ”Saatanpa ollakin.”

Hän sai vastaukseksi häivähdyksen hymyä. Tämän miehen moraalikäsityksiä ei yksinäinen naisihminen baarissa tuntunut rikkovan, tai kenties tyyppi piti häntä helppona nakkina. Siinä tämä erehtyi – jos kohta mies oli niin viehättävä, että Jackie saattaisi tällä kertaa poiketa periaatteistaan. Hän oli ehtinyt jo harmitella vuosikymmenen lopun outoa muotia, joka kasvatti miehille jeesustukan ja -parran tai pahimmassa tapauksessa pelkät viikset ja vaatetti heidät psykedeelisiin pallopaitoihin ja haaroihin liimattuihin kangashousuihin, joista pystyi mittaamaan kantajansa varustelutason yhdellä vilkaisulla. Hyi olkoon.

”Sopiiko istua?” mies kysyi ja odottamatta vastausta veti baarijakkaran alleen ja vinkkasi baarimikolle, jonka huomio oli jo heissä. ”Neidille toinen samanlainen.” Sormi heilahti Jackien drinkkilasin suuntaan.

Kuva: Eisenmenger / Pixabay
”Oikeastaan ottaisin mieluummin Tequila Sunrisen”, Jackie huomautti. Hän oli tilannut Pink Squirrelin vain saadakseen tietää, mikä sekoituksessa oli niin ihmeellistä, ja todennut, etteivät kermaiset cocktailit olleet hänen makuunsa.

Hymy miehen huulilla leveni. Jackie näki saalistajan sen takana. Mikäs siinä, hän voisi kyllä katsoa, kuinka kauan gentlemannin elkeet kestäisivät. ”Tequila Sunrise siis. Minulle huurteinen.”

Baarimikko nyökkäsi. ”Tulossa.”

Juomanlaskijan täyttäessä heidän tilaustaan Jackie tajusi äkkiä, että lähimpien pöytäkuntien huomio oli heissä. Tai ei oikeastaan vain lähimpien vaan kaikkien, joilla oli näköyhteys, poislukien juopunut pokeriremmi ja tosielämän saippuaoopperatähdet. Hän kääntyi tuolillaan, loi töllöttäjiin kysyvän katseen: Mitä hittoa nyt? Kai yksinäisen naisen on sallittua ottaa vastaan tarjottu drinkki? Jotkut reagoivat hänen mulkaisuunsa ja käänsivät päänsä, toiset jatkoivat pällistelyään. Jotkut katsoivat suoraan hänen ohitseen nahkatakkiasuiseen mieheen ja mutisivat toistensa korviin.

Tuijottakaa nyt sitten, Jackie tuhahti mielessään ja pyörähti takaisin mieheen päin. Kun tämä istui niin lähellä häntä, hän tajusi kunnolla, kuinka kookas tämä oli. Hän oli 178-senttisenä pitkä naiseksi, mutta hänen uusi tuttavuutensa päihitti hänet ainakin viidellätoista sentillä. Hartiat olivat niin leveät, että tällä täytyi olla vaikeuksia löytää istuvia vaatteita. Silti tämä ei näyttänyt kehonrakentajalta, vaikka hyvässä kunnossa olikin.

Jackie ei voinut kieltää, että piti näkemästään. Piti kovasti.

Haasta itsesi kirjoittamaan ja löydä inspiraatiosi

Ohjaan ensimmäistä sanataidekurssiani, Sanadiscoa, tänä kesänä. Eilisellä kurssikerralla pohdimme inspiraation lähteitä ja apuja yhdessä kurssilaisten kanssa. Keskustelu oli niin loistavaa, että se jäi pyörimään mieleeni vielä yön pimeinä tunteinakin. Tänään siis puhetta kirjoittamisesta ja inspiraatiosta.

Monella kirjoittajalla on taipumusta jäädä odottelemaan inspiraation syntymistä ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan. Tunnistan tämän myös itsestäni, mutta viime vuosina olen aktiivisesti pyrkinyt eroon odottelusta.

Kirjoittaminen ilman inspiraatiota on mahdollista, ja monet ammatikseen kirjoittavat kohtaavat kausia, jolloin tekstin tuottaminen saattaa olla puurtamista ilman inspiraation häivääkään. 

Huvikseen kirjoittavat eivät ehkä tähän pulmaan välttämättä törmää niin usein, varsinkin jos tosiaan kirjoittaa vain silloin, kun inspiraatio itsestään pilkahtaa esille.

Inspiraatiota ei ole kuitenkaan pakko jäädä odottelemaan vaan sitä voi herätellä aktiivisesti. Onnistuuko tämä aina? Ei, mutta yrittämällä ei taatusti häviä mitään. Kun kokeilee erilaisia tapoja inspiraation herättelyyn, löytää lopulta ne, jotka itselle toimivat.

Eräs tuttavani lähtee aina kahvilaan kirjoittamaan, sillä ympärillä pyörivä häly saa hänet innostuneeseen tilaan, jossa teksti alkaa virrata. Toinen vaeltaa luontoon kynän ja vihon kanssa etsimään inspiraationsa lähteitä, kolmannella sanat kuohuvat esille, kun ensin on saatu hiki virtaamaan liikunnan kautta. Olemme jokainen erilaisia, joten myös tapamme inspiroitua eroavat toisistaan.

Haaste itselle


Tänä keväänä olen taas kerran kipuillut kiireisen arjen ja kirjoittamisen yhdistämisen kanssa. Väsymys painaa ja loman tarvetta olisi, mutta realiteetit tulevat vastaan. Aina ei saa sitä, mitä haluaa, eikä välttämättä edes sitä, mitä tarvitsee. 

Päätin haastaa itseni kiireestä huolimatta. Tämänhetkiseen tilanteeseeni ei sovi jääräpäinen "paukuta päivittäin 1000 sanaa uuteen käsikirjoitukseen" -tyylinen puurtaminen. Juuri nyt tarvitaan lempeyttä ja kuria muttei todellakaan ruoskaa.

Olen vuosien saatossa kerännyt itselleni Pinterestiin kuvia kansioon nimeltä "Sekalainen inspismatsku" ja ajoittain olen noita kuvia jopa hyödyntänyt. Nyt haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan tänä kesänä niin monesta kansion kuvasta kuin suinkin ehdin. Yhteen kuvaan käytän kuitenkin maksimissaan 10 minuuttia. Sen verran löytyy kyllä jokaisesta kiireisestä päivästäni.

Tarkoitus ei ole, että saisin aikaan eeppisen romaanin tai edes julkaisukelpoisen novellin. Tuotan pelkkää raakatekstiä, jota ei ole suunniteltu mitenkään. Ammennan mieleni syövereistä kuvista nousevia ajatuksia paperille ilman, että mietin lopputulosta. Syleilen vapautta kirjoittaa ihan mitä tahansa ilman julkaisupaineita.

Haasteen tarkoitus on antaa itselleni edes hieman aikaa kirjoittaa ja samalla päästää irti paineista, joita olen kerännyt viime vuosina. Haasteen ansiosta syntyy tekstiä, josta voin mahdollisesti myöhemmin löytää jotain hyödynnettävää. Yksittäisiä lauseita, kokonaisia ajatuksia, kenties ideoita uusiin maailmoihin.

Materiaalin tutkiskelun aika tulee kuitenkin myöhemmin myöhemmin. Ensin on vapaus, jota ei rajoita mikään. Syksymmällä tarkastelen, mitä on syntynyt, ja saatan jopa jatkaa haastetta, jos siltä tuntuu.

Haastan mukaan myös sinut!


Jos tuntuu, että vain odotat inspiraation syntymistä, nyt on se hetki, kun voit lopettaa odottamisen. Sinulla on mahdollisuus herätellä itse omaa inspiraatiotasi. 

Joka päivä et ehkä onnistu, toisena päivänä taas teksti virtaa ulos kuin huomaamatta. Tärkeintä on, että yrität ja luot samalla rutiinia itsellesi.

Mikäli kirjoittaminen on sinulle rakas harrastus, haasteeseen kannattaa hypätä mukaan. Se maksaa vain pienen hetken aikaasi mutta voi antaa paljon iloa arkisen ahertamisen keskellä.

Ja sinä olet sen ilon arvoinen! Pienen ajan ottaminen itselle tärkeän asian parissa on merkityksellistä. Se kertoo siitä, että arvostat itseäsi, mikä taas kohottaa mielialaasi ja vaikuttaa yleisesti hyvinvointiisi. Joskus asioita kannattaa siis tehdä ihan vain omaksi hyödyksi.

Haaste pähkinänkuoressa

  • Valitse jokin sinua innostava aihepiiri, esim. kuvista, musiikista tai lähiympäristöstä kirjoittaminen
  • Varaa joka päivä 10 minuuttia kirjoittamiseen tai esim. 30 min viikossa
  • Poimi sopiva kuva / biisi / paikka / jne. ja lähde kirjoittamaan siitä mitä tahansa mieleesi tulee
  • Säilytä kaikki tekstit yhdessä paikassa, jotta niihin on helppo palata myöhemmin

Itse valitsin haasteeseeni kuvat, koska kuvien katselu saa usein mielikuvitukseni liikkeelle. Sinulle voi toimia jokin toinen lähdemateriaali, joten valitse omasi vapaasti. Halutessasi voit myös valita jokaiselle kerralle myös erilaisen teeman. Tänään musiikki, huomenna elokuva, ylihuomenna tuokio parvekkeella jne. 

Voit jättää alle kommentin ja kertoa samalla, millä tavoin aiot tätä haastetta soveltaa omassa elämässäsi. Kommentti kannattaa kirjoittaa, koska silloin teet osallistumisesi näkyväksi muille ja samalla annat itsellesi viestin, että olet tosissasi. Todennäköisesti teet silloin asioiden eteen  herkemmin jotain kuin jos vain pohtisit osallistumistasi omassa mielessäsi.


Tehdään yhdessä tästä kirjoittamisen kesä!