Lukupäiväkirja 16/2017: The Vampire Kiss




Lucy Lyons - The Vampire Kiss


Tämä kirja on peräisin samasta kesälahjoituksesta kuin Taken for the Alien Prince. En ole aikoihin lukenut vampyyrikirjoja, joten halusin pitkästä aikaa kurkistaa tuota genreä. 

Victoria Willow on lapsuudessaan adoptoitu Willow'n vampyyrinmetsästäjäsukuun. Hän elää maailmassa, jossa vampyyrit dominoivat ihmisten elämää ja tappavat kenet haluavat. Vampyyrinmetsästys on laitonta, mutta metsästäjäsukuja on silti useita. Ne vain toimivat mahdollisimman salaa ja niihin kuuluvat tekevät kaikkensa, jotta heidän salaisuutensa (ja henkikultansa) säilyisivät.

Paikallinen, kaikkein vanhin, vampyyrisuku on kuitenkin saanut Willow'n metsästäjien toimista vihiä, joten he hyökkäävät suvun kartanoon tavoitteenaan tappaa kaikki suvun jäsenet. Jostain syystä he kuitenkin sieppaavat mukaansa Victorian ja kuljettavat hänet omaan linnaansa, jossa hän lopulta päätyy töykeän ja etäisen, mutta suojelunhaluisin vampyyriprinssin omaisuudeksi.

Koska Victoria on Willow'n suvun kouluttama, häntä ei voi lumota vampyyrikeinoin, kuten tavallisen ihmisen. Tästä huolimatta hän alkaa hyvinkin nopeasti kehittää yllättävän lämmintä suhdetta vampyyreihin ja erityisesti prinssiinsä. Tukholmasyndrooma haiskahtaa tässä nyt taas kovin vahvasti.

Kyseessä on lyhytromaani, joten tapahtumat tuntuvat etenevän hieman liian nopeasti minun makuuni. Henkilöiden väliset suhteet kehittyvät sivujen välissä, koska varsinaisen tekstin kautta ei saa kiinni Victorian sieppaajaan kohtaan tuntemasta ihastuksesta.

Myönnettävä on, että ajatukseni tuppasi harhailemaan tarinaa lukiessa. Se ei jotenkin vain pitänyt minua otteessaan. Jos kyseessä olisi ollut pidempi romaani, olisin saattanut jopa luovuttaa, mutta 84 sivua on sen verran vähän, ettei sisu antanut periksi.

Ei kai tässä voi oikein muuta todeta kuin, että tulipahan luettua. Kevyenä viihteenä tämä tarina voi toimia, mutta itse en siitä juuri irti saanut. Itse asiassa jopa Twilight sykähdytti enemmän.

Lukupäiväkirja 15/2017: Taken for the Alien Prince





Ruth Anne Scott - Taken for the Alien Prince


Törmäsin netissä kesäiseen e-kirjalahjoitukseen, josta löytyi oma osio spefille ja paranormaaleille romansseille. Mukaan nappasin sitten lyhytromaanin Taken for the Alien Prince (ja pari muuta, joista ehkä joskus tulee blogiin juttua). 

Tarinan päähahmo on pakomatkalla, mutta ei muista, mistä ja minkä takia. Hän vain juoksee päättömästi eteenpäin tuntemattomassa ympäristössä, kunnes lopulta jää uudestaan kiinni. Hänet kuljetetaan salaperäiseen palatsiin, jossa hänelle kerrotaan, että hänet on haettu Maasta huolehtijaksi kyseisen planeetan nuorimmalle prinssille. Huolehtija on käytännössä nimitys prinssien orjapuolisoille, joiden tehtävä on toteuttaa näiden miesten kaikki toiveet.

Tukholmasyndrooma kehittyy varsin nopeasti. Komea ja hyvätapainen prinssi saa sieppauksensa anteeksi ja päähenkilö alkaa lämmetä hänelle. Vaikka prinssi lopulta palauttaa hänelle muistot menneisyydestä, ei hän koe minkäänlaista tarvetta palata entiseen elämäänsä (vaikkei se edes ollut erityisen kurjaa) tai ottaa yhteyttä läheisiinsä. 

Palatsin elämä ei ole huolehtijoille kovin turvallista, sillä suurin osa prinsseistä käyttää hyväkseen siepattuja naisia ja myös hankkiutuu näistä eroon brutaalilla tavalla kyllästyttyään leikkikaluunsa. Nuorimmainen on kuitenkin erilainen ja kohtelee huolehtijaansa arvostuksella, joten hän voittaa isänsä suosion ja saa valtakunnan itselleen. Muut prinssit vähän paukuttelevat ovia, mutta suurempaa draamaa ei synny. Kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

En yleensä spoilaa tarinoita näin perusteellisesti, mutta... jotenkin tämä nyt suorastaan huusi sitä. Tarina oli vähän kuin aikuisten satu, jossa mehustellaan eksoottisella miehellä ja parilla eroottisella kohtauksella. Lopussa vielä paha saa palkkansa ja kaikki kääntyy hyväksi. Hahmojen psykologiseen puoleen ei sukelleta kovinkaan syvälle vaan tapahtumat ikään kuin liukuvat pisteestä toiseen. 

Tuskinpa tarinan on tosin tarkoituskaan olla kovin vakava ja käsitellä vaikkapa sieppauksesta aiheutuvia traumoja. Se on tarkoitettu kevyeksi eroottiseksi viihteeksi... joskin mielestäni siinä tapauksessa se olisi nautittavampi ilman sieppauskuvioita ja väkivaltaisia prinssejä, jotka kuitenkin varastavat huomion pääparin välisestä kemiasta.

Missä sydän: prologi ja kansikuva

Eilen julkaisin juhannuslahjana ilmaisen novellin ja lupailin, että myös tänään on jotain jännittävää tulossa. No, nyt sitä sitten olisi tarjolla. Minua Twitterissä ja Instagramissa seuraavat ovatkin jo ehkä vähän saaneet vihiä, mitä on tekeillä, vaikka blogin puolella en ole kovin paljon vielä uutukaista mainostanut.

Kuva: Elli Hytti
Nimittäin tuloillaan on uusi kirja! Kyllä, jo toinen tänä vuonna (tai kolmas, jos antologiaan osallistuminen lasketaan mukaan). Tavoitteena on saada tarina julkaistua heinäkuun aikana.

Missä sydän on ollut sellainen vähän salainen projekti, josta en alkuun uskaltanut puhua juuri kenellekään. Yksi kaveri ja M tiesivät, muuten olin ihan hiljaa. Kunnes sitten kansitaiteilija eli Elli Hytti tuli kuvioon mukaan. Siinä vaiheessa jo kolme ihmistä tiesivät kuumottavan salaisuuteni.

Kerron kansitaideasioista erillisessä postauksessa myöhemmin lisää. Tässä vaiheessa haluan vain kiittää Elliä hyvästä työstä. Taas kerran minulla on ollut ilo ja kunnia tehdä yhteistyötä mahtavan tyypin ja lahjakkaan taiteilijan kanssa.

Tässä sen sijaan lyhyt kuvaus Missä sydämestä:

Luvia Melek on lähetetty ihmisten maailmaan suorittamaan viimeistä serafiopintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Hän saa tehtäväkseen toimia kirjailija Lis Bellon assistenttina ja samalla harjoitella ihmisten suojelua sekä opiskella ihmisten elämää.
Rouva Bello on määrätietoinen työnantaja, mutta hänellä tuntuu olevan Luvian suhteen jotain muutakin mielessään. Luvia ei tiedä, miksi hänen sydämensä käy ylikierroksilla ja puna pyrkii poskille rouva Bellon seurassa yhä useammin. Serafienhan ei pitäisi kokea samanlaisia tunteita kuin ihmisten.
Samaan aikaan Luvian paras ystävä alkaa tapailla epäilyttävää miestä. Luvia joutuu kyseenalaistamaan kaiken ihmisistä ja serafeista oppimansa ja miettimään uudestaan, mikä on oikein ja mikä väärin.

Mikäli kiinnostuit tarinasta, voit nyt napata sen prologin luettavaksi ennakkoon. 



Juhannuslahja lukijoille: ilmainen novelli

Jouluna en lahjoja ehtinyt jaella eikä joulukalenteriakaan tullut viime vuonna kirjoitettua. Nyt kuitenkin haluan tarjota lukijoille juhannuslahjana ilmaisen novellin.


Kirjoitin Kitarakorun ja ponnarin alun perin vuonna 2008. Se sai alkunsa parista suomalaisesta naimisiinmenoa käsittelevästä iskelmästä. Novelli ei ole tällä kertaa fantasiaa, mutta uskoisin sen viihdyttävän, jos yleisesti kirjoitustyylistäni tykkää.

Tämä nyt tarjoamani novelli ei kuitenkaan ole tuo alkuperäinen vaan siitä tehty uusioversio. Se siis tarjoaa jotain uutta teillekin, jotka olette sen kenties joskus aiemmin lukeneet.

Novelli löytyy alta, mutta halutessasi voit myös ladata sen PDF-tiedostona vaikkapa puhelimeesi tai tablettiisi juhannusreissulle mukaan.

Latauslinkki: Kitarakoru ja ponnari

Muita lyhyitä tarinoitani löydät kotisivuiltani.

Huomenna tarjoan vielä pienen julkistuksen ja toisen juhannuslahjan, joten kannattaa tulla silloinkin kurkistelemaan blogin puolelle!

Kitarakoru ja ponnari


Harry Potter -haaste

Löysin netin syövereistä Harry Potter -haastekysymyssetin ja tottahan siihen oli pakko tarttua. Siinä on luultavasti sellainen fandomi, josta en tule koskaan täysin päästämään irti enkä kyllä koe siihen tarvettakaan. Pottereista on aina kiva puhua.

Harry Potter -haaste


1. Mikä on lempikirjasi?

Azkabanin vanki ja Puoliverinen prinssi. En osaa valita näiden kahden väliltä vaan kumpikin kiehtoo yhtä paljon.

2. Mikä on lempielokuvasi? 

Tämä on vaikeampi... ehkä kuitenkin joko kaksi ensimmäistä (Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio) tai Puoliverinen prinssi. Elokuvissa on hyviä puolia, mutta niissä on myös paljon asioita, jotka töksähtävät. On niitä silti mukava katsella, mutta suoraa suosikkia en oikein osaa nimetä.

3. Mistä kirjasta pidit vähiten?

Feeniksin killasta. Kun se aikoinaan ilmestyi, se tuntui parsivan tarinaa kokoon vähän sieltä ja tuolta, yhdistelevän langanpätkiä. Kokonaisuus jäi minulle sen takia sekavaksi, enkä lisäksi pitänyt ollenkaan kiukuttelevasta teini-Harrysta. Olihan hän uskottavasti kirjoitettu, mutta repi hermojani vähän liikaa.

Myöhemmin kun luin kirjan uudestaan, se tuntui paremmalta. Ensivaikutelmasta on silti hankala päästä eroon.

4. Mistä elokuvasta pidit vähiten?

Azkabanin vangissa, mikä voi kuulostaa hassulta, kun se kuitenkin on toinen suosikkikirjoistani. Tosin väitän, että syy on juurikin siinä. Kahdelta ensimmäiseltä elokuvalta en odottanut läheskään niin paljon kuin kolmannelta. Halusin nähdä visuaalisessa muodossa sen, mitä olin lukiessa nähnyt pääni sisässä. Eihän se tietenkään toteutunut vaan leffa oli väärä värimaailmaa myöten, joten väistämätön pettymyshän siitä tuli.

Nykyisin suhtaudun elokuvaan neutraalimmin, mutta en silti pidä siitä erityisen paljon. Se näyttää edelleen jollain tapaa väärältä.

5. Mikä sai itkemään elokuvissa/kirjoissa?

Monet kuolemat, mutta erityisesti Hedwig. Ja ehkä vähän Dobbykin, vaikken edes koskaan erityisemmin pitänyt kyseisestä tontusta.



6. Jos voisit seurustella kenen tahansa hahmon kanssa, kuka se olisi?

Luna Lovekiva! Luna on ihanasti outo ja uskoisin viihtyväni hänen seurassaan erinomaisen hyvin. Sen lisäksi hän älyttömän suloinen ja söpö, sellainen halattava ja paijattava eli aivan ihana.

7. Kuka on lempihahmosi? 

Kyllähän se varmaan edellä mainittu Luna on. Pidän kuitenkin myös Ginnystä ja Hermionesta hyvin paljon ja aikuisosastolla Minerva McGarmiwasta ja Sibylla Punurmiosta. Kaikki mainitut ovat omalla erilaisella tavallaan vahvoja naishahmoja.

Kun luin kirjoja ensimmäisiä kertoja, tykkäilin tosin aika paljon Dracosta ja Siriuksesta. He ovat edelleen ihan kivoja hahmoja, mutten ole heistä enää samalla tavalla innoissani (paha poika -syndrooma on päästänyt minusta ehkä irti... ehkä?).

8. Kenestä hahmosta pidät vähiten? 

Kotitontuista. En tiedä, mikä tontuissa tökkii, mutta en vain pidä heistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin tonttujen oikeuksien polkemista. Voisin henkilökohtaisista tuntemuksistani huolimatta osallistua Hermionen perustamaan S. Y. L. K. Y. -yhdistyksen toimintaan.

9. Lempiquote?

"Don't worry. You're as sane as I am."

10. Quote, josta pidät vähiten?

Tähän en osaa vastata. Mitään erityistä inhokkilainausta ei ole jäänyt mieleen.



11. Mikä suojeliuksesi olisi?

Pottermoren mukaan suojeliukseni on mäyrä. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mäyristä, joten en osaa sanoa, olisiko se minulle oikeasti sopiva suojelius. Jos valita saisin, voisin haluta suojeliukseksi pöllön tai sitten jonkin kissaeläimen.

12. Minkä muodon mörkö ottaisi edessäsi?

Harmaan alienin, jolla on suuret mustat silmät. Eikä puhutakaan sitten tästä jutusta enempää.

13. Haluaisitko mieluummin saada seljasauvan, elpymiskiven vai näkymättömyysviitan?

Näkymättömyysviitta olisi päheä! Sen avulla voisi pysytellä pois näkyvistä, kun ei halua kohdata joitain ihmisiä ja pääsisi myös livahtamaan paikkoihin, jnne ei normaalisti voi mennä.
 
14. Missä tuvassa olisit?

Korpinkynnessä ehdottomasti. Se tupa tuntuu hyvinkin vahvasti omalta nykyisin, vaikka aiemmin koin kuuluvani luihuiseen. En osaa tarkemmin selittää, mikä muutos itsessä on tapahtunut, mutta nyt vain kallistun sinne korpinkynnen puolelle.

15. Jos olisit huispausjoukkueessa, missä asemassa pelaisit?

Todennäköisimmin en kyllä pelaisi, koska en ole kaksinen jästiurheilussakaan. Jos minut kentälle kuitenkin työnnettäisiin, haluaisin ehkä pelata etsijänä.



16. Mikä olisi lempioppiaineesi? 

Ääk... tämä on vaikea! Pimeydenvoimilta suojautuminen kiehtoo, mutta astrologia, ennustaminen, liemet, yrttitieto, taikaeläimet ja taikakausien historiakin (ei ehkä Binnsin opettamana) ovat kiinnostavan kuuloisia. Ehkäpä toivoisin Hermionen tapaan voivani opiskella kaikkea.

17. Jos voisit herättää yhden hahmon henkiin, kuka se olisi?

Hedwig. Monet kuolemat olivat traagisia, mutta Hedwig kolahti pahiten. Piti oikeasti jättää kirja hetkeksi kesken.

18. Mikä tekisit työksesi taikamaailmassa? 

Olisin kirjailija varmasti sielläkin. En kuitenkaan ottaisi mallia Gilderoy Lockhartista... joten en varmaankaan pääsisi koskaan Me Noitien kanteen.

19. Jos voisit tavata kenet tahansa näyttelijöistä, kuka se olisi?

Ehkä Alan Rickmanin, mutta se nyt ei ainakaan ole mahdollista.

20. Olitko tyytyväinen loppuun?

En silloin aikoinaan pitänyt 19 vuotta myöhemmin -osiosta, koska olisin halunnut avoimemman lopun. Mielestäni kirjan olisi voinut jättää sitä edeltävään lukuun.

Nykyisin tuo lopetus tuntuu minusta kuitenkin sopivalta. Se summaa kaiken yhteen ja todella lopettaa tarinan. (Vaikkei sitten lopulta lopetakaan, mikäli laskee Kirotun lapsen osaksi kaanonia.)

21. Paljonko Harry Potter merkitsee sinulle?

Vietin Pottereiden parissa ison osan nuoruudestani, käytännössä kasvoin yhdessä Harryn kanssa. Lisäksi kirjat pitivät ikävimpinä vuosina mielen pois kurjista asioista ja antoivat toivoa paremmista päivistä. Siinä mielessä voisin sanoa, että Harry Potter merkitsee minulle hyvinkin paljon.


Lukupäiväkirja 14/2017: Enchanted Secrets

Teen aika usein e-kirjalöytöjä. Monesti tulee tartuttua jopa sellaisiin teoksiin, joiden kirjoittajasta en ole aiemmin kuullut. Joskus kohdalle osuu helmi, joskus taas jotain ihan muuta.



Kristen Middleton - Enchanted Secrets (Witches of Bayport #1)


Enchanted Secrets on taas kirjoja sarjassamme "ostin kun halvalla satuin saamaan". Koko triologia tuli yhdessä e-kirjaboksissa eikä kustantanut kymppiä enempää. 

Kirjaa aloittaessa olin positiivisesti yllättynyt, että päähenkilö paljastui hieman pyöreämmäksi itsestään epävarmaksi tytöksi. Sen sijaan en ilahtunut yhtä paljon, kun tämä lievä ylipaino poistettiin maagisilla keinoilla ilman sen kummempaa syytä kuin se, että se oli kyseisen hahmon elämää häiritsevä tekijä. Olisin ilahtunut enemmän, jos hahmo olisi vaikkapa oppinut arvostamaan itseään sellaisena kuin on ja olla vertaamatta omaa olemustaan kaksoissiskoonsa koko ajan. En sano, etteikö ylipaino olisi pahasta ja etteikö normaalipainoon kannattaisi pyrkiä, mutta samalla on hyvä opetella rakastamaan itseään riippumatta ulkonäöstä.

No joo, se siitä. Enchanted Secrets ei lopulta ollut tarina painon kanssa kamppailemisesta vaan noitasuvusta, joka on kotoisin Salemista. Päähahmotytön äiti on joutunut pakenemaan pienten lasten kanssa omaa siskoaan ja on tuolla karkumatkalla edelleen. Nyt kuitenkin sisko haluaa myös päähahmon äidin voimat käyttöönsä ja ilmestyy Bayportiin, jonne tämä on paennut asumaan. Alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta.

Minulle jäi ristiriitainen fiilis kirjan pohjalta. Toisaalta se oli koukuttava miltei jokaisen luvun loppuun jätetyn cliffhangerin vuoksi, kirja jopa päättyi sellaiseen! Tarina tuntui töksähtävän kesken. On siis ihan ok jättää trilogiassa asioita auki, jotta muihinkin kirjoihin riittää käsiteltävää... mutta mielestäni tarina päättyi sellaiseen kohtaan, joka olisi sopinut paremmin luvun kuin kirjan loppuun.

Koukuttavuudesta huolimatta en osannut kunnolla sitoutua hahmoihin emotionaalisesti. He eivät herättäneet mitään suurempia tunteita, mikä on jokseenkin sääli. Olisin halunnut eläytyä heidän tilanteeseensa, mutten onnistunut siinä. Onko vika sitten minussa vai kirjassa? Mene ja tiedä, mutten cliffhangerista huolimatta jaksanut aloittaa sarjan toista osaa heti perään vaan päätin lukea välissä muuta. Katsotaan, palaanko tähän tarinaan vielä joskus.

Kirjoitus- ja editointityöpaja

Viime viikolla tuli vietettyä tiivis kaksipäiväinen editoimisen parissa. Ei sillä, etten muutenkin olisi tällä hetkellä kiinni editointiurakassani, mutta varasin kalenterista erikseen kaksi päivää ihan sitä varten ja taisin jopa luvata raportoida jälkikäteen blogin puolelle.



Pajan toteutuminen


Järjestimme kirjoitus- ja editointityöpajan yhdessä kirjoittaja S. A. Keräsen (Symbioosin kirjoittaja) kanssa. Käytännössä nökötimme kaksi päivää keittiönpöydän ääressä ja nakutimme läppäreitämme. Toki välillä tuli harhauduttua juttelemaan tai tarkistamaan asioita netistä/somesta, mutta saatiin me myös aikaan jotakin.

S. A. Keränen työstää tällä hetkellä englanninkielistä vampyyritarinaa työnimellä deWinters. Pajan aikana hän sai 17 000 sanan rajapyykin rikki. Ilmeisesti kirjoittaminen on edennyt hyvin myös pajan jälkeen.

Minä en omia sanamääriäni viitsinyt laskea, koska urakkani tosiaan painottui editoimisen puolelle. Olin ennen pajaa seulonut tekstistä kirjoitusvirheitä ja muuta vastaavaa helposti korjattavaa ja listannut valmiiksi isompia juttuja, jotka vaativat enemmän työstöä ja pohtimista. Teksti koki jonkinlaisen mylläyksen, kun siirsin loppupuolelta pätkän prologiksi ja edelleen on mietittävä, miten paikkaan kyseisen aukon sitten sieltä loppupuolelta. Täysin samaa tekstiä ei ole järkevää siellä nimittäin säilyttää. Silti minusta tuntuu, että näin on kokonaisuuden kannalta parempi.

Pajan aikana hioin tuota prologia ja kävin läpi kolme lukua muuta tekstiä. Esilukijoilta oli tullut hyviä huomioita ja paljon pureskeltavaa. Omatkin ajatukset olivat selvästi tauon aikana jäsentyneet ja tekstiä pystyi tarkastelemaan erilaisessa valossa. Olen ihan tyytyväinen siihen, mitä sain pajassa aikaan.

Editointisuunnitelmat


Työ on silti edelleen kesken. Minulla on mahtipontinen aikomus saada kahlattua koko tekstin loppupuolisko tämän arkiviikon aikana kertaalleen läpi. Olen taas merkkaillut itselleni kohtia, joihin on vielä palattava, mutta edistynyt toisten kohtien kanssa huomattavasti. Työskentely on silti ollut hidasta, mutta ainakaan se ei junnaa paikoillaan.

Editoiminen on minulle aina melkoista tunteiden vuoristorataa. En enää eläydy varsinaiseen tarinaan kovinkaan tunteellisesti, mutta teksti tekstinä aiheuttaa kaikenlaisia tuntemuksia. Välillä olen tyytyväinen, ellen suorastaan riemuissani, siitä, kuinka hyvää tekstiä olenkaan saanut aikaan, mutta seuraavassa hetkessä minusta tuntuukin, että kaikki on kuraa ja joutaisi roskikseen. Ehkä joskus opin suhtautumaan kylmäpäisemmin editoimiseen, mutta toisaalta intohimoinen ote ja äärestä laitaan meneminen pätee minulla myös monien muiden harrastusten suhteen, joten ehkä se on vain osa perusluonnettani. Saa nähdä, tasoittuuko se joskus.

Kaikesta seilaamisesta huolimatta haluaisin tekstistä eroon kesäkuun loppuun mennessä. Se tarkoittaa, että loppukuu on vain jaksettava työskennellä sen parissa ja hiottava se niin hyväksi kuin pystyn. Sen jälkeen haluan irrottaa otteeni ja tehdä jotain muuta. Heinäkuussa todennäköisesti omistaudun lähinnä Final Fantasy XII: The Zodiac Agelle enkä edes aio ottaa paineita minkään kirjoitusprojektin suhteen. Jotain saatan raapustella, jos siltä tuntuu. Menen fiiliksen mukaan.

Jotta voin toteuttaa heinäkuun suunnitelmat, täytyy ruoskan viuhua nyt. Ei lipsumisia vaan tiukkaa työskentelyä.


Lukupäiväkirja 13/2017: Symbioosi

Tämä lukupäiväkirja on siitä poikkeuksellinen, että tällä kertaa pääsin lukemaan teosta kirjailijalta, jonka matkaa olen seurannut jo vuosia. Symbioosi on S. A. Keräsen ensijulkaisu, mutta olen ollut onnekas ja saanut lukea internetin välityksellä jo lukuisia hänen aiempia tarinoitaan.


S. A. Keränen - Symbioosi


Tanskalainen Luke työskentelee englantilaisessa kirjakaupassa ja on toivottoman ihastunut työkaveriinsa Reediin tämän omituisuuksista huolimatta. Reedille tuottavat hankaluuksia niin muovipussit kuin kopiokonekin, mutta jotain puoleensa vetävää erikoisesssa miehessä on. Kun Luke pääsee vihdoin tekemään lähempää tuttavuutta Reedin kanssa, paljastuu myös salaisuus tämän oudon käytöksen takana. Salaisuus, jota ei ole ihan helppo nielaista, ja samaan aikaan Reed haluaa tehdä Luken kanssa erikoislaatuisen sopimuksen.

Symbioosi yhdistelee paranormaalia romanssia, reaalifantasiaa ja sateenkaarirakkautta. Se on ronskin rehellinen ja häpeilemätön eikä jätä lukijaa arvailemaan, mitä henkilöhahmojen välillä tapahtuukaan. Lukija pääsee aidosti sukeltamaan Luken maailmaan ja tunne-elämään, elämään läpi hänen vuoristoratansa Reedin sopimuksen myötä, mutta kurkistamaan myös hänen  menneisyyteensä, jossa Luke alkaa herätä omaan seksuaalisuuteensa.

Olen suuri fantasian ystävä, mutta sanoisin tämän kirjan sopivan myös sellaisille, joille fantasia ei ole mikään juttu. Fantastiset elementit tukevat tarinaa, eivät ole sen päätarkoitus, vaan Keräsen ote on hyvinkin realistinen. Kieli on elävää ja sopivasti soljuva huumori saa lukijan vähintäänkin virnistelemään, jos ei jopa naurahtamaan ääneen.

Itse pidin erityisesti Reedin hahmosta. Kaikista kummallisista piirteistään huolimatta hän on erittäin symppis ja ajoittain jopa suorastaan halattava herttaisuudessaan. Myös muut hahmot on kirjoitettu taidokkaasti ja psykologisesti uskottavasti, mutta Reed päätyi lopulta omaksi suosikikseni.

Suosittelisin Symbioosia fantasian ystäville, mutta myös teille, jotka pidätte realistisemmista tarinoista. Aivan erityisesti suosittelisin sitä vielä yaoi-faneille, fujosheille ja muille, jotka nauttivat homoerotiikasta ja -rakkaudesta. Tämä kirja on käytännössä kirjoitettu teille, ottakaa koppi!




Ja loppuun häpeilemätön mainos


S. A. Kerästä voit seurata hänen omalla Facebook-sivullaan, mutta olemme perustaneet myös yhteisen: Sateenkaarifantasiaa. Meille yhteistä on se, että nautimme kirjoittaa fantastisia tarinoita, joiden hahmoissa on muitakin kuin valkoisia heteromiehiä. Sateenkaarifantasiaa-sivumme välityksellä haluamme levittää tietoa kirjoistamme, jotta ne saavuttaisivat mahdollisimman monet lukijat. Tykkäämällä tuet tietämme eteenpäin.

Ja toki ilahdumme myös, jos haluat ostaa kirjojamme tai minun tapauksessani vaihtoehtoisesti lainata kirjastosta.

https://www.facebook.com/Sateenkaarifantasiaa/
Kuva: https://www.happen.fi/

Rutiineja metsästämässä

Arkeen palaaminen ei ole aina ihan helppoa. Rutiinit ovat karanneet jonnekin ja ne joutuu metsästämään uudestaan. Ainakin allekirjoittaneelle tämä aiheuttaa ajoittain turhautumista, koska minulle asioiden aloittaminen on muutenkin takkuista.






Arki koostuu useista pienistä osista. Vaikken tällä hetkellä ole palkkatyössä, pyrin pitämään kiinni päivärytmistä. Siihen oli reissailun jälkeen helppo palata jo ihan aikaeron takia. Ensimmäisenä aamuna Suomessa heräsin klo 5 enkä saanut enää unta, seuraavana oli helppo siirtyä takaisin arkisiin 6:15 herätyksiin.

M herää tuohon aikaan töiden takia ja päätin jo oman tilanteeni muuttuessa, että pidän samoista heräämisajoista kiinni. Silloin ehtii yhdessä syödä aamupalan ja vähän jutustellakin, ennen kuin toinen jo kipittää ovesta ulos. Seitsemästä alkaen minulla on hyvää aikaa työnhakuun ja muihin juttuihin.

Jos vain saisin niistä muista jutuista kiinni...

Työnhaku ei ole tuottanut ongelmaa, mutta toisaalta sitä en katkaissutkaan reissun ajaksi. Sen sijaan kaikki kirjoitusprojektit jäivät jonkinlaiseen vaiheeseen, kun raahasin matkalaukun ulos ovesta. Yhdestä on kirjoitettu suunnilleen neljäsosa, yhdestä on ensimmäinen luku ja suunnitelma olemassa, yhtä vasta vähän aloittelin ja yksi vaatisi tiukan loppurutistuksen editoimisen parissa. Tuo loppurutistus oli tarkoitus tehdä ennen reissua, mutta sitten toiset jutut veivät mennessään ja... no, se vähän niin kuin jäi.

Yrityksiä ja harhailua


Viime maanantaina en kyllä rehellisesti sanottuna edes yrittänyt. Kunhan haahuilin ja ihmettelin, pyörin netissä ja sometin. Listasin sentään haettavat työpaikat viikoksi eteenpäin, mutten saanut kirjoittamisen suhteen aikaan oikein mitään (okei, blogijuttuja sentään). Tiistai meni jo siinä mielessä paremmin, että sain ajatuksiani järjestykseen sen suhteen, mitä piti tehdä, mutta iltapäivällä vieraisille tuli tukkoinen nenä ja kurkkukaktus, jotka kiusasivat vielä keskiviikkonakin. Keskiviikon litkinkin sitten kuumia juomia ja makasin sohvalla lukemassa mangaa. Niin, mitkä ne rutiinit olivatkaan?

Torstaina olo oli onneksi jo vähän parempi ja sain ensimmäistä kertaa oikeasti Scrivenerin auki. Olin kirjoitellut reissun aikana vihkoon erään tarinan lisäkohtauksia ja siirsin ne nyt Scrivenerin syövereihin. Samalla tuli editoituakin ne jo kertaalleen, koska ei se lennosta tuotettu teksti ollut suoraan kelvollista, mutta hyvä runko kuitenkin.

Perjantaina olisi jo pitänyt kirjoittaa uutta materiaalia. Ei onnannut. Tuijottelin tyhjää sivua hiki otsalla ja kirosin itsekseni, kun en vain saa aikaan. Myönnettäköön, että mangan pariin oli melko helppo palata. Positiivista kuitenkin on, että manga tavallaan liittyy tarinan taustoihin. Olen hakenut tietyntyyppisistä mangoista innostusta ja siksi lukemisestakin on hyvä pitää kiinni.

Viikonloppu menikin sitten leffojen, lukemisen, seurustelun ja Japanin kuvien katselun merkeissä. Jossain välissä kuitenkin varastin pienen hetken itselleni ja linnoittauduin anoppilan keittiön pöydän ääreen kirjoittamaan pikaista kohtausluonnosta vihkoon. Onneksi M:n perhe on tottunut siihen, että olen välillä vähän omissa maailmoissani eikä kukaan tunnu ottavan sitä pahalla. Minulta ei vaadita jatkuvaa henkistä läsnäoloa ja se on todella ihana ja rakastettava juttu. Arvostan suuresti!

Aika ottaa tukeva niskaote


Viikko on siis kulunut ilman, että olen saanut oikeastaan mitään aikaan. Nyt asialle on tehtävä jotain, koska olen vitkuttelun kruunaamaton kuningatar, mitä kirjoittamiseen tulee. Miten voi olla näin vaikea aloittaa jotain, jota oikeasti rakastaa? Mikä minua oikein pidättelee? Tämä on asia, jota joudun miettimään usein. Aloittaminen on julmetun nihkeää, mutta kun pääsen ensimmäisen kynnyksen yli, tulvaportti yleensä aukeaa.

Tällä viikolla yritän saada uudet kohtaukset tarinaani vihdoin kuntoon. Maanantaista keskiviikkoon on tarkoitus paukuttaa rungot kasaan, torstaina ja perjantaina vietän kaverin kanssa kirjoitustyöpajaa, joka minun osaltani on kuitenkin enemmän editointipaja. Kun on kaveri kyttäämässä, en pysty lipsumaan yhtä pahasti, pysyn kurissa ja minun on pakko työskennellä. Lupaan nyt vielä tässä, että raportoin myöhemmin blogiin pajan sujumisesta. Toivotaan, ettei minun tarvitse nolona kertoa, kuinka epäonnistuin surkeasti.

Suunnitelma ainakin kuulostaa hyvältä. Nyt tarvitaan vain aitoa toteuttamista, tukevaa niskaotetta tekemiseen. On aika rykäistä rutiinit takaisin paikoilleen ja lopettaa harhailu. Mitään ei valmistu, ellen itse tee jotain. Siispä puhumisen sijaan on tartuttava tekemiseen.