Harry Potter -haaste

Löysin netin syövereistä Harry Potter -haastekysymyssetin ja tottahan siihen oli pakko tarttua. Siinä on luultavasti sellainen fandomi, josta en tule koskaan täysin päästämään irti enkä kyllä koe siihen tarvettakaan. Pottereista on aina kiva puhua.

Harry Potter -haaste


1. Mikä on lempikirjasi?

Azkabanin vanki ja Puoliverinen prinssi. En osaa valita näiden kahden väliltä vaan kumpikin kiehtoo yhtä paljon.

2. Mikä on lempielokuvasi? 

Tämä on vaikeampi... ehkä kuitenkin joko kaksi ensimmäistä (Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio) tai Puoliverinen prinssi. Elokuvissa on hyviä puolia, mutta niissä on myös paljon asioita, jotka töksähtävät. On niitä silti mukava katsella, mutta suoraa suosikkia en oikein osaa nimetä.

3. Mistä kirjasta pidit vähiten?

Feeniksin killasta. Kun se aikoinaan ilmestyi, se tuntui parsivan tarinaa kokoon vähän sieltä ja tuolta, yhdistelevän langanpätkiä. Kokonaisuus jäi minulle sen takia sekavaksi, enkä lisäksi pitänyt ollenkaan kiukuttelevasta teini-Harrysta. Olihan hän uskottavasti kirjoitettu, mutta repi hermojani vähän liikaa.

Myöhemmin kun luin kirjan uudestaan, se tuntui paremmalta. Ensivaikutelmasta on silti hankala päästä eroon.

4. Mistä elokuvasta pidit vähiten?

Azkabanin vangissa, mikä voi kuulostaa hassulta, kun se kuitenkin on toinen suosikkikirjoistani. Tosin väitän, että syy on juurikin siinä. Kahdelta ensimmäiseltä elokuvalta en odottanut läheskään niin paljon kuin kolmannelta. Halusin nähdä visuaalisessa muodossa sen, mitä olin lukiessa nähnyt pääni sisässä. Eihän se tietenkään toteutunut vaan leffa oli väärä värimaailmaa myöten, joten väistämätön pettymyshän siitä tuli.

Nykyisin suhtaudun elokuvaan neutraalimmin, mutta en silti pidä siitä erityisen paljon. Se näyttää edelleen jollain tapaa väärältä.

5. Mikä sai itkemään elokuvissa/kirjoissa?

Monet kuolemat, mutta erityisesti Hedwig. Ja ehkä vähän Dobbykin, vaikken edes koskaan erityisemmin pitänyt kyseisestä tontusta.



6. Jos voisit seurustella kenen tahansa hahmon kanssa, kuka se olisi?

Luna Lovekiva! Luna on ihanasti outo ja uskoisin viihtyväni hänen seurassaan erinomaisen hyvin. Sen lisäksi hän älyttömän suloinen ja söpö, sellainen halattava ja paijattava eli aivan ihana.

7. Kuka on lempihahmosi? 

Kyllähän se varmaan edellä mainittu Luna on. Pidän kuitenkin myös Ginnystä ja Hermionesta hyvin paljon ja aikuisosastolla Minerva McGarmiwasta ja Sibylla Punurmiosta. Kaikki mainitut ovat omalla erilaisella tavallaan vahvoja naishahmoja.

Kun luin kirjoja ensimmäisiä kertoja, tykkäilin tosin aika paljon Dracosta ja Siriuksesta. He ovat edelleen ihan kivoja hahmoja, mutten ole heistä enää samalla tavalla innoissani (paha poika -syndrooma on päästänyt minusta ehkä irti... ehkä?).

8. Kenestä hahmosta pidät vähiten? 

Kotitontuista. En tiedä, mikä tontuissa tökkii, mutta en vain pidä heistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin tonttujen oikeuksien polkemista. Voisin henkilökohtaisista tuntemuksistani huolimatta osallistua Hermionen perustamaan S. Y. L. K. Y. -yhdistyksen toimintaan.

9. Lempiquote?

"Don't worry. You're as sane as I am."

10. Quote, josta pidät vähiten?

Tähän en osaa vastata. Mitään erityistä inhokkilainausta ei ole jäänyt mieleen.



11. Mikä suojeliuksesi olisi?

Pottermoren mukaan suojeliukseni on mäyrä. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mäyristä, joten en osaa sanoa, olisiko se minulle oikeasti sopiva suojelius. Jos valita saisin, voisin haluta suojeliukseksi pöllön tai sitten jonkin kissaeläimen.

12. Minkä muodon mörkö ottaisi edessäsi?

Harmaan alienin, jolla on suuret mustat silmät. Eikä puhutakaan sitten tästä jutusta enempää.

13. Haluaisitko mieluummin saada seljasauvan, elpymiskiven vai näkymättömyysviitan?

Näkymättömyysviitta olisi päheä! Sen avulla voisi pysytellä pois näkyvistä, kun ei halua kohdata joitain ihmisiä ja pääsisi myös livahtamaan paikkoihin, jnne ei normaalisti voi mennä.
 
14. Missä tuvassa olisit?

Korpinkynnessä ehdottomasti. Se tupa tuntuu hyvinkin vahvasti omalta nykyisin, vaikka aiemmin koin kuuluvani luihuiseen. En osaa tarkemmin selittää, mikä muutos itsessä on tapahtunut, mutta nyt vain kallistun sinne korpinkynnen puolelle.

15. Jos olisit huispausjoukkueessa, missä asemassa pelaisit?

Todennäköisimmin en kyllä pelaisi, koska en ole kaksinen jästiurheilussakaan. Jos minut kentälle kuitenkin työnnettäisiin, haluaisin ehkä pelata etsijänä.



16. Mikä olisi lempioppiaineesi? 

Ääk... tämä on vaikea! Pimeydenvoimilta suojautuminen kiehtoo, mutta astrologia, ennustaminen, liemet, yrttitieto, taikaeläimet ja taikakausien historiakin (ei ehkä Binnsin opettamana) ovat kiinnostavan kuuloisia. Ehkäpä toivoisin Hermionen tapaan voivani opiskella kaikkea.

17. Jos voisit herättää yhden hahmon henkiin, kuka se olisi?

Hedwig. Monet kuolemat olivat traagisia, mutta Hedwig kolahti pahiten. Piti oikeasti jättää kirja hetkeksi kesken.

18. Mikä tekisit työksesi taikamaailmassa? 

Olisin kirjailija varmasti sielläkin. En kuitenkaan ottaisi mallia Gilderoy Lockhartista... joten en varmaankaan pääsisi koskaan Me Noitien kanteen.

19. Jos voisit tavata kenet tahansa näyttelijöistä, kuka se olisi?

Ehkä Alan Rickmanin, mutta se nyt ei ainakaan ole mahdollista.

20. Olitko tyytyväinen loppuun?

En silloin aikoinaan pitänyt 19 vuotta myöhemmin -osiosta, koska olisin halunnut avoimemman lopun. Mielestäni kirjan olisi voinut jättää sitä edeltävään lukuun.

Nykyisin tuo lopetus tuntuu minusta kuitenkin sopivalta. Se summaa kaiken yhteen ja todella lopettaa tarinan. (Vaikkei sitten lopulta lopetakaan, mikäli laskee Kirotun lapsen osaksi kaanonia.)

21. Paljonko Harry Potter merkitsee sinulle?

Vietin Pottereiden parissa ison osan nuoruudestani, käytännössä kasvoin yhdessä Harryn kanssa. Lisäksi kirjat pitivät ikävimpinä vuosina mielen pois kurjista asioista ja antoivat toivoa paremmista päivistä. Siinä mielessä voisin sanoa, että Harry Potter merkitsee minulle hyvinkin paljon.


Ei kommentteja