Luin viime toukokuussa Sini Helmisen Väkiveriset-sarjasta kolme ensimmäistä osaa varsin tiiviissä tahdissa. Sarjan päättävä osa, Maan povessa, kolahti postiluukusta sisään nyt huhtikuussa, ja pitihän se toki heti kahlata läpi.
Sini Helmisen Maan povessa kokoaa aiempien osien päähahmot yhteen yhteisen tehtävän äärelle ja solmii erilliset tarinat yhdeksi kokonaisuudeksi. Aiemmat osat voi mielestäni lukea myös itsenäisinä teoksina, mutta tämä viimeinen voi olla vaikeammin lähestyttävä yksinään. En sano, etteikö sitä voisi lukea sellaisenaan, mutta enemmän siitä saa ehdottomasti irti, jos lukee ensin kolme ensimmäistä.
Kirjassa esitellään aiemmista osista tuttujen Tuulian, Pihlan, Pekon ja Marin lisäksi uusi tärkeä hahmo, Otra. Koin kuitenkin vanhat, tutut hahmot kiinnostavampina ja kosketuspintani Otraan jäi ehkä hitusen pinnalliseksi. Lukukokemusta se ei silti varsinaisesti häirinnyt, sillä Otran motiivit avautuivat joka tapauksessa tarinan edetessä. Silti itselleni oli tärkeämpää päästä lukemaan, mitä jo ennestään tutuille hahmoille kuului. Päähahmoista läheisimmäksi tunnen Marin, mutta Pihlan tarinasta pidin eniten, joten erityisesti heidän elämistään oli mukava lukea lisää.
Tuttu miljöö teki lukukokemuksesta erikoisen
Pääsin heti alkumetreillä sukeltamaan syvälle tarinaan, koska se alkoi edellisen osan tapaan itselleni tutusta kouluympäristöstä ja entisestä kotikaupungistani. Kärsin tällä hetkellä melkoisesta koti-ikävästä, jota kirja oli omiaan vahvistamaan.
Ehkä juuri koti-ikävän ja tutun miljöön takia kiinnitin erityistä huomiota kaupunkikuvaukseen ja jäin pohtimaan sen yksityiskohtia, kuten sitä, missä kaikkialla hahmot liikkuivat tai sitä, missähän Mari tarkalleen ottaen mahtaa asua.
Miljöön miettiminen teki lukukokemuksesta paikoin hitaan, sillä lukeminen todellakin pysähtyi, kun jäin pohdiskelemaan pikku-Veskun ympäristö tai Hennalan vanhaa kasarmia. En kuitenkaan usko, että kaikilla on tätä ongelmaa kirjan parissa. Halusin oikeastaan nostaa tämän seikan esille vain siksi, että se väritti omaa lukemistani niin vahvasti. Pahuksen koti-ikävä.
Ehkä juuri koti-ikävän ja tutun miljöön takia kiinnitin erityistä huomiota kaupunkikuvaukseen ja jäin pohtimaan sen yksityiskohtia, kuten sitä, missä kaikkialla hahmot liikkuivat tai sitä, missähän Mari tarkalleen ottaen mahtaa asua.
Miljöön miettiminen teki lukukokemuksesta paikoin hitaan, sillä lukeminen todellakin pysähtyi, kun jäin pohdiskelemaan pikku-Veskun ympäristö tai Hennalan vanhaa kasarmia. En kuitenkaan usko, että kaikilla on tätä ongelmaa kirjan parissa. Halusin oikeastaan nostaa tämän seikan esille vain siksi, että se väritti omaa lukemistani niin vahvasti. Pahuksen koti-ikävä.
Toimiva kokonaisuus ja sopiva päätösosa sarjalle
Maan povessa oli kepeää ja viihdyttävää luettavaa, mutta samalla tarinassa
käsiteltiin vakaviakin aiheita. Osaa sivuttiin, osaan paneuduttiin
enemmän. Tärkeinä teemoina kirjan pohjalta näkisin luonnonsuojelun mutta
myös ihmisen kasvun ja kehityksen. Hahmot painivat omien
parisuhdeongelmiensa kanssa ja vanhemmaksi kasvun parissa samalla, kun
heidän on yhdistettävä voimansa yhteisen ystävänsä puolesta.
Kukaan päähahmoista ei ole suoranainen sankari vaan oman elämänsä tavis, jolla on arkipäiväiset ongelmansa. Heillä on kuitenkin väkiverisyyden puolelta tulevia ominaisuuksia, voimia ja haasteita, jotka värittävät sekä arkea että pelastusretkeä, jonka ympärille kaikki kulminoituu. Kirja päättää sarjan sujuvasti. Se vie hahmojen tarinat päätökseen mutta jättää silti oven auki tulevaisuuteen. Jokaisella hahmolla on varmasti vielä paljon käänteitä edessään, vaikka niistä ei ole välttämättä tarpeen kertoa lukijalle. Jokainen voi mielessään rakentaa yksittäisten hahmojen tarinoita vielä eteenpäin.
Viihdyin Väkiveristen parissa erinomaisesti alusta loppuun saakka. Maan povessa tarjoaa hyvän pohjan monenlaiselle pohdinnalle ja (koko sarja) sopii erinomaisesti niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin lukijoille.
Kukaan päähahmoista ei ole suoranainen sankari vaan oman elämänsä tavis, jolla on arkipäiväiset ongelmansa. Heillä on kuitenkin väkiverisyyden puolelta tulevia ominaisuuksia, voimia ja haasteita, jotka värittävät sekä arkea että pelastusretkeä, jonka ympärille kaikki kulminoituu. Kirja päättää sarjan sujuvasti. Se vie hahmojen tarinat päätökseen mutta jättää silti oven auki tulevaisuuteen. Jokaisella hahmolla on varmasti vielä paljon käänteitä edessään, vaikka niistä ei ole välttämättä tarpeen kertoa lukijalle. Jokainen voi mielessään rakentaa yksittäisten hahmojen tarinoita vielä eteenpäin.
Viihdyin Väkiveristen parissa erinomaisesti alusta loppuun saakka. Maan povessa tarjoaa hyvän pohjan monenlaiselle pohdinnalle ja (koko sarja) sopii erinomaisesti niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin lukijoille.
Seuraa myös somessa!
