Maaliskuun kirjat

Otin alkuvuodesta tavoitteekseni lukea vähintään kaksi kirjaa kuukaudessa. Onnistuin vielä maaliskuunkin kohdalla pitämään tästä kiinni. Tosin tällä kertaa tavoite ei ylittynyt, mikä saattoi johtua osittain siitä, että valitsin luettavaksi yhden englanninkielisen teoksen ja luen enkku huomattavasti hitaammin kuin suomea. Lisäksi molemmat valitut kirjat olivat kohtalaisen pitkiä.





Carol Goodman - Blythewood

En ollutkaan vielä tämän vuoden puolella lukenut yhtään englanninkielistä kirjaa ja huomasin alkuun kielen vähän takkuavan. Muutamassa päivässä sain siitä kuitenkin kiinni, vaikka Goodman viljelee tekstissään myös jonkin verran minulle vierasta sanastoa. Joka tapauksessa kirjan loppupuoli tuli luettua jo varsin sujuvasti.

Blythewoodista tuli vahvasti mieleen Harry Potter, mutta tyttökouluversiona. Siinä oli vahvasti samoja elementtejä kuin ensimmäisesssä Potter-kirjassa, mikä myös teki siitä jokseenkin ennalta-arvattavan. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä kirja viihdytti ja piti otteessaan aivan viimeiselle sivulle asti. Ja Potterista poiketen mukana oli myös romanssielementtejä (joo, näitä on Pottereissakin, mutta tässä niiden rooli ja merkitys tuntui vahvemmalta).

Tykkäsin kirjasta todella paljon ja seuraava osa jo odottaakin omaa lukuvuoroaan. Verrattuna aiempaan Goodmanilta lukemaani teokseen (Incubus) tässä oli myös se positiivinen puoli, etten äitynyt vihaamaan ketään päähahmoa. Kaikki hahmot olivat vähintäänkin ok, vaikka osa olikin vähemmän pidettäviä. Hahmojen lisäksi kirja esitteli upean maagisen maailman, jonka kytkökset todelliseen maailmaan toimivat. Pidin myös siitä, miten erinäiset historialliset tapahtumat tapahtumavuodelta oli kytketty osaksi tarinaa.


Anu Holopainen - Ilmestyskirjan täti

Holopainen pääsee nyt jo toista kertaa tänä vuonna listalleni, koska satuin viime vuonna voittamaan kaksi hänen kirjaansa. Ilmestyskirjan täti oli erilainen verrattuna Holopaisen vanhempaan tuotantoon, mutta se ei tullut minulle yllätyksenä.

Kirja oli hyvä omassa genressään ja Holopaisen kielenkäyttö rikasta ja voimakasta, mukaansatempaavaa suorastaan. Minuun varsinainen tarina ei kuitenkaan iskenyt, mutta en syytä siitä kirjailijaa vaan omaa rajoittunutta makuani. Kirja ei ollut ehkä parasta lomaluettavaa, sillä toi vahvasti mieleen kaikki mahdolliset työelämän huolet, joita elämä voi ylipäätään eteen heittää... ja lomallahan niitä ei pitäisi ryhtyä murehtimaan. Siinä mielessä siis valitsin lukuajankohdankin huonosti. Lisäksi lukeminen on minulle usein todellisuuspakoa, mutta tämä teos tuntui enemmän hierovan todellisuutta naamaan.

Sanoisinkin, että Ilmestyskirjan täti on todella hyvä teos. Se ei vain tällä hetkellä ollut minulle sopivaa luettavaa. Jossain toisessa hetkessä olisin (ehkä) nauttinut sen lukemisesta enemmän.

Kirjallisia edistysaskelia

Viime aikoina on tuntunut tapahtuvan paljon. Tai oikeastaan tapahtumat saivat alkunsa jo viime syksynä. Se oli ihan tavallinen työpäivä, jos nyt niin voi meikäläisen hommista ylipäätään sanoa. Joka tapauksessa mitään epänormaalin normista poikkeavaa ei ollut sattunut. Sitten eräs työtovereistani marssi työpöytäni luokse ja sanoi kuulleensa huhua, että osaan kirjoittaa.

En varsinaisesti ole mainostanut harrastuksiani töissä, mutta en toisaalta ole niitä salannutkaan. Joskus jossain sivulauseessa on saattanut tulla ilmi, että jotain on pöytälaatikkoon raapustettu. En silti koskaan ajatellut, että asiaan kiinnitettäisi sen enempää huomiota. Nyt oli kuitenkin niin, että eräs toinen henkilö ei pystynyt syystä X tekemään kirjoitustyötä, joka alun perin oli hänelle nimetty. Minua pyydettiin paikkaamaan ja suostuin, kun minulle luvattiin, että saan myös nimeni lopulliseen tuotokseen.

Työ tehtiin syksyllä, mutta siitä ei saanut puhua mitään. Ei, ennen kuin nyt.

Pääsin siis kirjoittamaan artikkelin hiljattain avatulle nettisivulle. Kirjoitan niitä myös myöhemmin lisää, kunhan materiaalia saadaan. Kyseistä artikkelia varten pääsin myös kokeilemaan omia rajojani, koska jouduin haastattelemaan kolmea ihmistä... mikä oli jo ajatuksena aivan karmea. Kirjoittaminen ei ole ongelma, mutta puhuminen on kokonaan toinen juttu. Lisäksi pelkäsin, etten osaa kysyä oikeita kysymyksiä enkä sitten saa aikaan järkevää kokonaisuutta.

Tekstiä editoitiin moneen otteeseen, mikä oli hyvä kokemus. En ole juuri tehnyt tilaustöitä, joten sain testata minulle täysin uutta juttua. Jännittävin osuus oli tekstin hyväksytys haastatelluilla ihmisillä, mutta varsinainen muilta tahoilta tullut editointiohjeistus taas ei jännittänyt. Huomasin myös, ettei tästä artikkelista tullut rakentava palaute mennyt samalla tavalla ihon alle kuin esimerkiksi ficeistä saatu, osasin suhtautua siihen jotenkin eri tavalla.

http://matkalladuuniin.fi/tietoa/tarinat/niko-sai-vakiduunin-ville-kartutt-tyokokemusta
Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan artikkelin Matkalla duuniin! -sivustolle.

Tämä ei tarkoita, että työni olisi muuttunut kokonaan kirjoittamiseksi, mutta sainpahan nyt uuden alueen valloitettavaksi. Odotan mielenkiinnolla, millaisia muita tarinoita pääsen kirjoittamaan. Haastattelut tosin edelleen hirvittävät, mutta ehkä jossain kohtaa niistäkin oppii nauttimaan ja ne lähtevät sujumaan luontevammin. Hassuahan se edes on niitä kammoksua, kun se varsinainen työni perustuu aika pitkälti ihmisten kanssa puhumiselle.

Syksyllä lähti vierimään myös toinen kivi. Pelit-lehti haki itselleen avustajia ja pitkällisen (lähes kuukauden mittaisen) pohdinnan jälkeen päätin laittaa hakemuksen sisään, vaikken edes tykkää kirjoittaa peliarvosteluja. Räpelsin mukaan näytearvostelun, josta sainkin palautteen, ettei nyt ollut ihan sitä, mitä he hakevat, mutta samalla pyynnön lähettää näytteen jostain muusta. Olin siis jo hakemuksessa maininnut, että kirjoittaisin mieluummin jotain muuta kuin niitä arvosteluja, kun ne nyt vaan eivät ole minun juttuni.

Noh, tällä kertaa Pelitille lähti blogiteksti ja linkki blogiini, mihin sainkin vastauksen, että kiinnostavalta vaikuttaa ja palaillaan asiaan. Joulun kiireistä selvittiin ihan jo tällä jännityshuurulla. Tammikuu vierähti ilman, että tapahtui mitään, mutta helmikuussa rysähti. Level up! -blogini oli valittu Pelit-lehden kumppaniblogiksi.

Pelit 3/2015
Tärisin varmaan kaksi päivää silkasta innostuksesta enkä oikein tiennyt, miten päin olisin ollut ja mitä seuraavaksi blogiini postaisin. Lopulta kirjoitin yksinkertaisen uutisen yhteistyöstä ja selostin, että blogin sisältö pysyy entisellään.

Tänään oli taas hieman aihetta intoiluun, kun maaliskuun lehti putosi luukusta sisään ja kolmossivulta löytyi juttua uudistetusta Pelit.fistä. Hetken tuli nolosteltuakin, kun oma pärstä on kahteen kertaan sivulla. Mietin heti, olenko ollut liian aktiivinen blogini päivityksessä, mutta ehkä se nyt on sellainen asia, mitä ei tosiaankaan pidä ryhtyä murehtimaan.

Jotenkin nämä kaksi juttua tuntuvat aika turkasen hyviltä. Joku on noteeraanut minun kirjoittamiseni. Joku ulkopuolinen taho on todennut sen olevan julkaisukelpoista. En siis voi olla täysi tumpelo, vaikka ajoittain tekisi vain mieli hakata päätä näppikseen, kun kaikki oma teksti tuntuu umpisurkealta kuralta. Epäilemättä ajoittain suollankin Wordiin kammottavuuksia, mutta joskus ulos putkahtaa asiallistakin materiaalia. Ja se, että nimen omaan joku muu on myös sitä mieltä, merkitsee paljon.

Myös Bub ja Bob juhlistivat sitä, että löysivät itsensä lehden sivulta.