Ennen sadetta -novellin lukunäyte

Julkaisen kirjailija S. A. Keräsen kanssa kesäkuussa kokoelman, joka sisältää häneltä pienoisromaanin ja minulta kaksi novellia. Kokoelmaa on työstetty pitkän aikaa, joten on ilo sanoa, että urakka lähestyy loppusuoraansa.

Kansi: Hanna Rauma / Not Design
Novellini Ennen sadetta on kirjoitettu alun perin Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopinnoissa. Se toimi työnäni tekstikokoelman opintojaksolla.

Alkuun minua hieman hirvitti esittää koko suunnitelmaa opettajalle, koska tekstikokoelman kai pitäisi olla kokoelma eikä yksittäinen novelli. Ideani vielä liittyi japanilaiseen viihdekulttuuriin, joka ei ole ehkä kaikkien makuun. Tässäkin suhteessa pelkäsin tulevani tyrmätyksi.

Toisin kuitenkin kävi. Suunnitelmani meni läpi ja sain kirjoittaa novellini. Noh, olisin tosin kirjoittanut sen joka tapauksessa, mutta oli bonus, että sain samalla yhden opintojakson kuitattua.

Ennen sadetta on rakkauskirjeeni japanilaiselle viihdekulttuurille. Yhdistelen siinä yuri-genreä (naisten välinen rakkaus) taikatyttötarinoihin. Miljöönä toimii tyttökoulu, Liljapellon taika-akatemia. Siellä taikatyttösukujen esikoistytöt oppivat taitoja, joilla taistella yliluonnollisia voimia vastaan ja suojella tavallisia ihmisiä.

Novellin kirjoittaminen oli hauska ja mielenkiintoinen prosessi, jonka aikana uppouduin myös antaumuksella yurimangojen maailmaan ja toisaalta luin, mitä taikatyttögenrestä on netin ihmemaassa kirjoitettu. Ehkä animeakin tuli vähän silmäiltyä. Mainittakoon, että Madoka on aina vaan loistavaa katsottavaa.

Sain opintojakson päätteeksi opettajalta hyvän ja monipuolisen palautteen, jonka ansiosta pystyin kehittämään tarinaa entisestään. Esilukijoille lähti siis hiotumpi versio, johon sain myös erittäin hyödyllistä palautetta.

Tänä kesänä novelli vihdoin matkustaa uusien lukijoiden luokse. Omalta osaltani voin todeta, että sen kirjoittaminen jätti kutkutuksen. Ehkäpä uskaltaudun jatkossakin hyödyntämään Japani-innostusta teksteissäni.

Postauksen otsikkoon nähden olen kuitenkin jaaritellut jo aivan liikaa kaikenlaista, joten tässäpä nyt vielä se lupaamani lukunäyte. Kurkista hieman tarinan alkua ennen kuin se saapuu luettavaksi kokonaan!



Ennen sadetta


Hennon vaaleanpunaiset kirsikankukat leijailevat alas. Ne takertuvat mustaan tukkaasi, joka tanssahtelee kevättuulen mukana. Hameesi helma keinahtaa, kun käännyt, ja aurinko läikähtää silmälasiesi linsseistä. Valo saa tummat  silmäsi tuikkimaan ja nostaa karehtivan hymyn huulillesi.

Sinä olet kevät. Minun kevääni, joka saa sydämeni lyömään tiheämmin ja vuorikristallin rinnassani sädehtimään kirkkaammin. Mikään ei ole mitään ilman sinua ja sinun hymyäsi, ilman kirsikkahuuliasi ja räpsyviä ripsiäsi. Kaikki taika, mitä tarvitsen, on tässä. Tämä koulu ei voi opettaa minulle mitään sellaista, millä olisi todellista merkitystä, koska todellinen merkitys olet sinä. Haruko. Kunpa tietäisit.

Näen, kuinka sanat pulpahtelevat suustasi, vaikken kuule ääntäsi. En tiedä, kenen kanssa juttelet, mutten voi olla seuraamatta huulikiillolla huolellisesti maalatujen huuliesi liikettä.

Heilautat tukkaasi ja naurat. Nyt ääni solisee korviini asti, ja hivuttaudun lähemmäs. Olet kauniimpi kuin silloin, kun näin sinut ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Myös tuolloin seisoimme koulun pihalla ja oli tällainen samanlainen kevätpäivä. Koulupukusi kulmikas, valkoinen kaulus nousi tuulessa vasten kaulaasi, ja syvänsinisen vekkihameen helma tempoili reisilläsi samalla, kun nypläsit kaulassasi roikkuvaa rusettia. Jalkasi naputti maata kuin olisit ollut kärsimätön. Sitten toiset tytöt ilmestyivät kulman takaa ja veivät sinut pois. Et koskaan huomannut minua yläkoulussa tai lukiossa, josta katosit kesken kaiken. Oletin isäsi saaneen töissä siirron toiseen prefektuuriin ja perheenne muuttaneen sen takia pois, sillä sellainen ei ollut epätavallista. Nyt tiesin olleeni väärässä, eikä mikään olisi voinut saada hymystäni kirkkaampaa.

Kun sain vuorikristallini ja kutsuni Liljapellon taika-akatemiaan, vapauduin lukion tylsyydestä. Mutta vasta saavuttuani kaarevista porteista tähän pihaan ymmärsin, miten onni oli minua siunannut. Sinä seisoit tuossa samassa paikassa, missä myös nyt. Palasit elämääni, vaikket tiennyt sitä itse.

En ole uskaltanut kurottaa sinua kohti, mutta aika tulee vielä. Meidän ei tarvitse enää pelata tavallisen maailman säännöillä, sillä täällä jokainen meistä voi olla oma itsensä. Kenties nyt, kun myös minulla on mahdollisuus säihkyä ja erottua joukosta, sinä vihdoin näet minut. Samassa joku ärähtää nimeni selkäni takaa ja laukku iskee olkapäähäni. Muistuttaa siitä, ettei kaikki ole muuttunut. Kompuroin ja putoan lopulta polvilleni. Voisin vaikka vannoa, ettei pelkkä laukku saa aikaan tuollaista työntöä, mutten pysty todistamaan epäilystäni. Hameet keinahtelevat puolelta toiselle, kun lauma kikattavia toisluokkalaisia kulkee kohti jylhää koulurakennusta. En tiedä, mikseivät he pidä minusta. En ole tehnyt heille mitään.

Nousen maasta ja puhdistan polveni ruohonkorsista. Katseesi pysähtyy hetkeksi minuun, ja täydelliset kulmakarvasi kurtistuvat. Suot minulle pikaisen hymyn ennen kuin käännyt takaisin ystäviesi puoleen. Rinnassani läikähtää. Haruko. Sinä katsoit minuun.



Luokkahuoneen kihinää pystyi miltei koskettelemaan. Katseet kohdistuivat tyttöön, joka seisoi ympyrän keskellä. Hän piteli käsissään sauvaa, jonka päässä oli glitteröity tähti, ja hänen mustavalkoinen koulupukunsa oli vaihtunut keltaisen ja kullan väreissä sädehtivään lyhythelmaiseen mekkoon. Topaasi hänen rinnassaan kisaili loistokkuudellaan kullanhohtoisen tukan kanssa. Kaikki taputtivat käsiään ja hihkuivat, mutta minä nojasin seinään ja tuijotin kelloa, joka ei edennyt lainkaan. Tätä menoa joutuisin yrittämään muodonmuutosta kaikkien edessä.

“Kengät puuttuvat vielä, mutta kelpo suoritus”, opettaja sanoi. “Alkaa näyttää siltä, että saamme pienryhmät muodostettua ennen välitenttien alkua.”

Vatsassani muljahti. Pienryhmä toki tarkoitti, etten joutuisi enää toistuvasti esittelemään kyvyttömyyttäni koko luokalle, mutta ryhmätehtävissä olisin haitaksi muille. Minusta tulisi naurun aiheen lisäksi rasite. Halusin vajota lattialankkujen alle enkä nousta sieltä koskaan. Entä jos vain karkaisin koulusta? Mitä kävi taikatytöille, jotka jättivät opinnot kesken? Kukaan ei ollut kertonut. Voisinko vain palata tavalliseen lukioon ja jatkaa elämääni siitä, mihin se oli jäänyt? Tavallisuus olisi kelvannut minulle varsin hyvin, sillä normaaleista koulutehtävistä suoriuduin jopa erinomaisesti, ainakin kun vertasin sähellykseen, jota sain Liljapellon taika-akatemiassa aikaan.

“Itou-san, sinä seuraavaksi”, opettaja lausui pelkäämäni sanat.

Jalkani olivat liimatut lattiaan. Tuijotin naista, jonka nutturasta oli karannut hiuksia. Silmäkulmien rypyt tiukkenivat, kun hän vastasi katseeseeni. Oli vaikea kuvitella häntä taistelemaan pahuutta vastaan pastellisävyisessä asussa, mutta jokainen opettaja oli ennen ollut yksi meistä. Jokainen heistä oli opiskellut tässä koulussa ja valmistumisensa jälkeen huolehtinut ihmisten turvallisuudesta, kunnes olivat käyneet liian vanhoiksi. Toisaalta äiti ei ollut vanha eikä silti enää käyttänyt kykyjään vaan eli normaalia elämää yhdessä isäni ja siskoni kanssa, joten tästä yhteisöstä oli mahdollista päästä irti. En voinut ymmärtää, miksen saanut valita kohtaloani.

“Kyllä, opettaja”, sanoin.

Ei ollut vaihtoehtoja. Oli turha väittää vastaan, vaikka tiesin, mikä odotti. Sanat maistuivat suussani happamilta.

Suoristauduin. Jalkani tärisivät, kun astelin kohti lattialle rajattua ympyrää, jossa muodonmuutos oli tarkoitus suorittaa. Myös käteni alkoivat täristä kuin hyytelö, jota oli tyrkätty lusikalla, kun kuulin sormien taakse piilotetut hihitykset. Opettaja nyökkäsi minulle, ja asetuin ympyrään. Hengitykseni suostui hädin tuskin kulkemaan, ja sydän oli takertunut kurkun tienoille.

Kohotin käteni ja sain nyhdettyä rusettini auki, mutta kauluspaidan napit vain lipsahtelivat sormissani, kun ryhdyin avaamaan niitä. Ujutin kaksi ylintä nappia auki ja paljastin ruusukvartsin, jonka vaaleanpunainen sävy sävähti sormieni alla kirkkaammaksi mutta vain hieman. Se ei säteillyt samalla tavalla kuin toisten oppilaiden jalokivet, vaikka tunsin sen sykkeen kuin oman sydämeni. Se vastasi sipaisuuni välittömästi, joten miksei se voinut totella käskyjäni.

“Mahtivoimat minua suuremmat, antakaa minun ammentaa teistä! Tuokaa esille todellinen
olemukseni, ojentakaa voimani! Portti avaudu!”

Kieleni yritti liimautua kitalakeen ja käheytti ääneni. Ei puhettakaan kirkkaasta solinasta. Sen sijaan mahtisanat työntyivät suustani ulos hitaasti, takkuisina ja toisiinsa takertuneita. Tämä oli typerää. Jos en olisi tiennyt kaiken olevan totta, olisin väittänyt, että koko koulu kärsi kasiluokkalaissyndroomasta ja oli jämähtänyt esiteiniän fantasiakuvitelmiin.

Sisälläni vellovasta kapinasta huolimatta kohotin oikean käteni ja painoin vasemman kämmenen vasten rinnassani hehkuvaa kiveä. Toistin aiemmat sanat ja suljin silmäni. Jotain kuumaa humahti ylitseni. Kihelmöinti alkoi varpaista ja kipusi nilkkoja ylös, kengät ja sukat purkautuivat pois. Hame heilahti ylös, ja sen paino katosi lantioltani. Napit lennähtivät jonnekin, ja tukkani kohosi kohti kattoa. Ilma ympärilläni pyörteili ja sieppasi minut mukaan kieputukseen. Vatsassani velloi, jotain pyrki kohti suuta, mutta sain sen nielaistua takaisin. Kielelleni jäi silti leijumaan hapan maku.

Kikatus täytti luokan samalla hetkellä, kun tukkani laskeutui takaisin olkapäilleni. En tuntenut kädessäni sauvaa vaan sormeni tapasivat tyhjää. Raotin silmiäni sydän kurkussa.

“Itou-san teki sen taas!” joku kiljaisi.

Hirnuva kikatus pakotti itsensä korvistani sisään, mutta sitä seurasivat napsahdus ja kivun sävyttämä kirkaisu, kun opettaja heitti pahinta käkättäjää liidulla.

“Hiljaa!” hän huusi ennen kuin käänsi katseensa minuun. “Sentään sukat. Kai minun on myönnettävä, että olet edistynyt, Itou-san. Ei voi silti sanoa, että olisit millään muotoa äitisi tasolla.”

Opettajan ääneen ei olisi voinut mahtua enempää halveksuntaa. Hänen katseensa sai entistä kovemman kuumotuksen nousemaan poskilleni. Hädin tuskin uskalsin vilkaista alaspäin, sillä tunsin jo ihollani sen, ettei sitä peittänyt vaatekerta, kuten olisi pitänyt.

“Pura muodonmuutos”, opettaja sanoi.

Silmieni eteen piirtyi kostea ja väreilevä verho, kun napautin ruusukvartsia etusormellani.

“Purkaudu”, kuiskasin hädin tuskin kuuluvasti.

Oli kuin päälleni olisi heitetty ämpärillinen kylmää vettä, vaikken kastunut. Koulupuku humahti takaisin ylleni, mutta hiljainen kikatus luokassa ei lakannut.

“Jää tänne tunnin jälkeen, Itou-san. Sinä seuraavaksi, Yamada-san.”

Kiirehdin pois ympyrästä ja kohti omaa paikkaani luokan perällä. Silti tielleni ehti työntyä jalka, ja ennen kuin ehdin edes tajuta, makasin lattialla pitkin pituuttani. Opettaja ei sanonut mitään,  huokaisi vain raskaasti. Könysin pystyyn ja hiivin omaan nurkkaani.

“Pervo-Itou”, joku köhäisi nyrkkiinsä.



Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Taidekujailu peruttu tältä vuodelta - kirjat saat kätevästi verkosta!

Korona niittää tapahtumia kumoon hyvää vauhtia. Ensin meni Desucon ja hiljattain myös Tracon ilmoitti, ettei sitä tänä vuonna järjestetä. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, ettei luvassa ole taidekujailua tai edes Traconin indiepöytää.

Osasin jo aavistaa, että näin kävisi, joten tieto ei tullut yllätyksenä. Harmilliseen saumaan tämä kuitenkin osui silti.

Tuulen taisto ilmestyi maaliskuun lopulta, ja minulla on myös kasa Final Fantasy VII -fanzineja nurkissa pyörimässä. Lisäksi olemme S. A. Keräsen kanssa julkaisemassa kesällä yhteisen novellikokoelman, joka olisi sekin ollut kiva saada taidekujalle tai indiepöytään myyntiin.

Terveys menee edelle, ja tapahtumia tulee sitten myöhemmin. Olemme kaikki varmasti samaa mieltä, että conittaminen on kivempaa sitten, kun korona ei vaani jokaisen nurkan takana.

Lukijana sinulla on tapahtumien peruuntumisesta huolimatta mahdollisuus hankkia kirjojani. Verkkokirjakaupat toimivat edelleen, joten ajattelin listata suorat ostoslinkit tähän helpottamaan kirjashoppailua.


Kristallin lapset -sarja



Maan mahti

Kun Senna saa tilaisuuden lähteä Maakristallin temppelin temppelineidon oppiin, hän jättää pienen kotikylän taakseen. Temppeliin käy myös raisun Momin tie, kun vanhemmat haluavat parantaa hänen mahdollisuuksiaan hyvään naimakauppaan. Astara liittyy tietämättään kristallien ja papitarten ylivaltaa vastustavan joukon riveihin tarvitessaan rahaa elämiseen.

Kolmen nuoren naisen polut kohtaavat, kun vastakkaiset voimat lyövät yhteen. Säilyykö maakristallin mahti vai koittaako uusi aika?



Tulen tahto

Maan mahti näyttää murtuneen, temppelin papittaret ovat kuolleet tai kadonneet maan alle ja vastustajat päässeet yhä tiukemmin vallankahvaan Terakonissa. Momi ja Senna lähtevät pitkälle matkalle tavoitteenaan herättää särkynyt maakristalli henkiin. Samaan aikaan maakristallin papitar, Sonja, yrittää palauttaa kansan uskon kristalliin Terakonissa.

Veden vaisto

Kuuma Namur jää taakse, kun Momin ja Sennan matka jatkuu kohti Avalonissa sijaitsevaa Vesikristallin temppeliä. Kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan, sillä Senna on menettänyt näkönsä salaperäisessä onnettomuudessa ja Momin mieltä painaa huoli Bladen luotettavuudesta. 


Tuulen taisto

Momi purjehtii kohti Kapokaa, jossa sijaitsee viimeinen kristallitemppeli. Sennakin matkaa näkijän unessa etsimässä vastauksia omasta menneisyydestään. Samaan aikaan Sonja vaeltaa viidakon halki ja toivoo löytävänsä tarujen lohikäärmeet, sillä hän uskoo voivansa niiden avulla herättää maakristallin ennen Momia. Momin rinnalla matkaavaa Astaraa puolestaan kutsuu tuuli vahvemmin kuin koskaan, ja sydän vetää häntä tuulikristallin luokse.




Missä sydän

Luvia Melek on lähetetty ihmisten maailmaan suorittamaan viimeistä serafiopintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Hän saa tehtäväkseen toimia kirjailija Lis Bellon assistenttina ja samalla harjoitella ihmisten suojelua sekä opiskella ihmisten elämää.
Rouva Bello on määrätietoinen työnantaja, mutta hänellä tuntuu olevan Luvian suhteen jotain muutakin mielessään. Luvia ei tiedä, miksi hänen sydämensä käy ylikierroksilla ja puna pyrkii poskille rouva Bellon seurassa yhä useammin. Serafienhan ei pitäisi kokea samanlaisia tunteita kuin ihmisten.

Samaan aikaan Luvian paras ystävä alkaa tapailla epäilyttävää miestä. Luvia joutuu kyseenalaistamaan kaiken ihmisistä ja serafeista oppimansa ja miettimään uudestaan, mikä on oikein ja mikä väärin.



Kaiken jälkeen - Final Fantasy VII -fanzine


Kaiken jälkeen -fanzine ei ole ISBN-koodillinen kirja eikä se näin ollen ole saatavilla kirjakaupoista. Kyseessä on fanifiktioteos, jonka olen julkaissut rakkaudesta Final Fantasy VII:ään ja fanifiktion kirjoittamiseen. Teos sisältää yhden fanifiktiotarinan, joka toimii kuitenkin kehyskertomuksena useammalle lyhyelle tarinalle.

Lue lisää täältä.

Koska en pääse zineä taidekujille myymään, sitä voi tilata suoraan minulta sähköpostitse.

Hinta: 10 € (sisältää kirjepostituksen Suomeen)

Hinnalla ei ole tarkoitus kerätä voittoa vaan sillä katetaan zinen painatuksesta ja postituksesta syntyviä kustannuksia.


Feny Kuunvalo - Salainen liljatarha (kokoelma)


Feny Kuunvalolla ei ole omaa sivua, joten olen lupautunut mainostamaan hänen teoksiaan aina silloin tällöin omallani. ;) Fenyn eroottinen novellikokoelma on julkaistu ilman ISBN-koodia ja se on ollut saatavilla ainoastaan taidekujilta.

Nyt voit kuitenkin tilata sen minulta sähköpostitse.

Hinta: 12 € (sisältää kirjepostituksen Suomeen)

Osan kokoelman novelleista voit kuitenkin halutessasi hankkia e-novelleina.

Helmiä Liljalle

Adlibris 
Books on Demand
Elisa Kirja
Google Play Books
Kobo

Kotiinkuljetus

Adlibris 
Books on Demand
Elisa Kirja
Google Play Books
Kobo

Lahja

Adlibris 
Books on Demand
Elisa Kirja
Google Play Books
Kobo

Rangaistukseni / yhdessä Sereni Varjopuolen kanssa

Adlibris 
Books on Demand
Elisa Kirja
Google Play Books
Kobo

Salainen liljatarha (novelli)

Adlibris 
Books on Demand
Elisa Kirja
Google Play Books
Kobo



Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Tuulen taistoa e-kirjana

Tuulen taiston e-kirjaversio on nyt myös saatavilla useista kaupoista. Jos e-kirjat ovat sinun juttusi, nappaa viikonlopuksi Kristallin lapsien päätösosa ja selvitä, miten tarina päättyy!

Saatavilla


Books on Demand
Elisa Kirja
Google Play Books
Kobo
Amazon


Tuulen taisto


Tuuli on läsnä jokaisessa henkäyksessä, joka karkaa kuolevaisten huulilta, se on jokaisessa heinäkorren huojunnassa ja jokaisessa meren aallossa. Se kuljettaa pilvet taivaan halki ja työntää myrskyn merelle, se hivelee maata ja antaa tulelle pontta.

Tuhoutunutta maakristallia herättämään lähtenyt Momi purjehtii kohti Kapokaa, jossa sijaitsee viimeinen kristallitemppeli. Taakse ovat jääneet niin tutut maisemat kuin paras ystävä, Sennakin, joka matkaa näkijän unessa etsimässä vastauksia omasta menneisyydestään. Samaan aikaan Sonja vaeltaa viidakon halki ja toivoo löytävänsä tarujen lohikäärmeet, sillä hän uskoo voivansa niiden avulla herättää maakristallin ennen Momia. Momin rinnalla matkaavaa Astaraa puolestaan kutsuu tuuli vahvemmin kuin koskaan, ja sydän vetää häntä tuulikristallin luokse.

Kun kilpajuoksu henkikristallin luokse kiihtyy, yhä uudet kysymykset piinaavat matkalaisten mieliä. Jokaisen on kohdattava totuus ja päätettävä oma paikkansa maailmassa.

Tuulen taisto on Kristallin lapset -sarjan viimeinen osa. Aiemmin ovat ilmestyneet Maan mahti (2015), Tulen tahto (2017) ja Veden vaisto (2018).

ISBN (painettu kirja): 9 789528 022688
ISBN (e-kirja): 9 789528 056478
Kannen kuva: Eveliina Kronqvist

Lue 1. luku ilmaiseksi täältä.

4 + 1 tapaa piristää koronakevättä sanataiteella

Kotona istuminen voi tylsistyttää ja tekemistä saattaa olla vaikea keksiä. Ehkä joka päivä ei jaksaisi katsoa Netflixiäkään tai tehdä käsitöitä. Kenties voisit kokeilla tarttua kynään ja katsoa, mitä saat loihdittua paperille? Nämä pienet sanataideharjoitukset sopivat jopa aloittelijalle. Käytä kotioloissa ja kierrätä yhä uudestaan!

Kuva Pixabaysta
Minulla on harvoin tylsää kotona, koska voin matkustaa minne tahansa astumatta ulos ovesta. Se onnistuu kirjojen, pelien, elokuvien ja sarjojen avulla näppärästi, mutta joskus se ei vain riitä. Silloin täytyy itse luoda oma seikkailunsa ja lähteä tutkimaan, millaisia maailmoja omasta sisimmästä löytyy.

Myös sinä voit lähteä tällaiselle tutkimusmatkalle. Tarvitset vain kynän ja paperia tai muut mieleiset kirjoitusvälineet. Jos näppäimistön nakutus tuntuu sinusta paremmalta kuin kynän piteleminen, ei se missään nimessä ole kiellettyä. Valitse oma tyylisi, asettaudu hyvään asentoon sopivaan paikkaan ja lähde reissaamaan.

Muista myös, ettei ole väärää tapaa tehdä näitä harjoituksia. Lähtipä tekstisi mihin suuntaan tahansa, se on oikea. Sinun polkusi saa kulkea valitsemaasi suuntaan, älä aseta tiellesi turhia esteitä. Nyt ei tarvitse miettiä, miltä lopputulos näyttää kaverin, pomon tai puolison mielestä. Nämä harjoitukset on tarkoitettu viihdyttämään juuri sinua.

Näissä harjoituksissa voit lisäksi unohtaa kielioppisääntöjen ja pilkun paikkojen kanssa tuskailun. Oleellista on heittäytyminen, ei se, tuleeko jokin lause kirjoitettua täydellisen oikein. Et ole äidinkielen oppitunnilla.

Tarkoituksena ei ole kirjoittaa uusinta hittiromaania tai edes kokonaista novellia vaan kokeilla, mihin mielikuvituksen polut sinut voivat viedä. Sitähän ei sitten koskaan tiedä, jos harjoitusten kautta syntyy jotain isompaakin, mutta sekään ei haittaa, jos ne jäävät hetken huviksi.


1. Kirjoita helppo runo


Kirjoita seuraavat asiat jokainen omalle rivilleen:

  1. Jokin adjektiivi (kuvaava sana, esim. kaunis) ja eläin
  2. Jokin hedelmä ja paikka
  3. Omasta mielestäsi kaunis sana
  4. Vuodenaika ja pelottava paikka
  5. Kulkuväline, joka tekee jotakin
  6. Oma nimesi

Kirjoita jokaisen rivin alkuun sanat "Minä olen...". Saat taivuttaa listattuja sanoja, jos se on tarpeen. Ja näin olet luonut runon. Jos rohkenet, voit vaikkapa lausua sen jollekulle läheiselle.


2. Jatka lausetta


  1. Nappaa lähin kirja tai lehti, jonka löydät kodistasi. Älä mieti, mikä on suosikkiteoksesi tai viihdyttävintä luettavaa. Ota mitä käteen sattuu.
  2.  Avaa kyseinen teos satunnaisesta kohdasta ja sulje silmäsi. Tökkää sormesi satunnaiseen kohtaan avatulla aukeammalla ja avaa silmät. Kirjoita ylös lause, johon osuit sormellasi. Nyt voit laittaa teoksen pois.
  3. Ajasta kännykkäsi tms. hälyttämään 5 minuutin päästä.
  4. Jatka lausetta, jonka kirjoitit äsken ylös. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa. Jatkosi ei tarvitse millään tavalla liittyä teokseen, josta lauseen lainasit, mutta ei se kiellettyäkään ole. Sinulla on vapaus.


3. Kirjoita kuvasta


Valitse alla olevista kuvista yksi. Saat kuvat isommaksi klikkaamalla niitä. (Kuvat ovat Pixabaysta.)




Kun olet valinnut kuvan, ajasta kännykkäsi tms. hälyttämään 10 minuutin päähän.

Lähde kirjoittamaan valitsemastasi kuvasta. Voit kertoa, mitä kuvassa mielestäsi tapahtuu tai kertoa sen tunnelmasta, tunteista, joita se sinussa herättää tai jostain ihan muusta. Kirjoita vapaasti kaikesta, mitä kuva tuo mieleesi. Anna kynäsi tai sormiesi lentää.


4. Kokeile fanifiktiota


Valmistelut
  1. Valitse suosikki-tv-sarjasi, -elokuvasi, -kirjasi tai -pelisi ja kirjoita sen nimi ylös
  2. Mieti seuraavaksi kaksi suosikkihahmoasi kyseisessä teoksessa ja kirjoita heidän nimensä ylös
  3. Lisää listaan mielenkiintoinen paikka kyseisessä teoksessa
  4. Ajasta kännykkään tms. hälytys 15 minuutin päähän

Kirjoita kohtaus, jossa henkilöhahmo 1 saapuu listastasi löytyvään paikkaan ja löytää henkilöhahmon 2 kiperästä tilanteesta. Kohtauksessa hahmojen välinen suhde saa uuden käänteen.


Bonus: kokeile jatkotarinan kirjoittamista kaverin kanssa


Tällä hetkellä ei voi istua kaverin kanssa perinteisesti kahville, mutta voitte piristää toistenne päivää esimerkiksi WhatsApp- tai Messenger-jatkotarinalla. Toinen aloittaa tarinan ja toinen jatkaa tapahtumia seuraavassa viestissä. 

Lyhyitä tarinan jatkoja ehtii lähetellä pitkin päivää, eikä koskaan voi tietää, mihin suuntaan kanssakirjoittaja lähtee tapahtumia viemään. Jännitystä riittää siis niin kauan kuin jaksatte pitää tarinaa yllä.



Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Painettu Tuulen taisto nyt kaupoissa!

Nyt on se hetki. Kristallin lapset -sarja on saanut päätösosansa ja voit sen tilata omiin kätösiisi heti, kun vain haluat. Kirjaa saa nyt jo painettuna muutamasta kaupasta.

Tuuli on läsnä jokaisessa henkäyksessä, joka karkaa kuolevaisten huulilta, se on jokaisessa heinäkorren huojunnassa ja jokaisessa meren aallossa. Se kuljettaa pilvet taivaan halki ja työntää myrskyn merelle, se hivelee maata ja antaa tulelle pontta.

Tuhoutunutta maakristallia herättämään lähtenyt Momi purjehtii kohti Kapokaa, jossa sijaitsee viimeinen kristallitemppeli. Taakse ovat jääneet niin tutut maisemat kuin paras ystävä, Sennakin, joka matkaa näkijän unessa etsimässä vastauksia omasta menneisyydestään. Samaan aikaan Sonja vaeltaa viidakon halki ja toivoo löytävänsä tarujen lohikäärmeet, sillä hän uskoo voivansa niiden avulla herättää maakristallin ennen Momia. Momin rinnalla matkaavaa Astaraa puolestaan kutsuu tuuli vahvemmin kuin koskaan, ja sydän vetää häntä tuulikristallin luokse.

Kun kilpajuoksu henkikristallin luokse kiihtyy, yhä uudet kysymykset piinaavat matkalaisten mieliä. Jokaisen on kohdattava totuus ja päätettävä oma paikkansa maailmassa.

Tuulen taisto on Kristallin lapset -sarjan viimeinen osa. Aiemmin ovat ilmestyneet Maan mahti (2015), Tulen tahto (2017) ja Veden vaisto (2018).

Lue lukunäyte täältä.

Saatavilla


Books on Demand
Suomalainen kirjakauppa
Adlibris

E-kirja ilmestyy hieman myöhemmin, joten infoan siitä sitten vielä erikseen.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Valitut
7 virkkeen novelli

Edellisellä kerralla sanataideohjaajan opinnoissa, joita suoritan Hämeenlinnan kesäyliopistossa, kirjoitettiin harjoitustyönä 7 virkkeen novelli. Olen kerran aikaisemmin tehnyt kurssilla saman harjoituksen ja se kasvoi lopulta pidemmäksi tarinaksi. En tiedä, kasvaako tämä uusi vielä, mutta halusin nyt jakaa tämän lyhyen version.

Kuvakaappaus NieR: Automata -pelistä, koska huomasin ehkä napanneeni siitä inspiraatiota kirjoittamisprosessin aikana.

Valitut


Maailma levittäytyi edessäni vihreänä ja eloisana, kasvien täyttämänä rauniokaupunkina, jonka eläimet olivat valloittaneet itselleen. Seisoin tornitalon katolla ja tähyilin ympärilleni elävässä kuolleessa kaupungissa.

"En ole koskaan nähnyt mitään näin kaunista."

"Aina täällä ei ole näyttänyt tältä."

Käänsin katseeni taivaalle, jonne Jumalat olivat asettuneet asumaan sen jälkeen, kun olivat luoneet meidät ja antaneet meille käskyn herättää eloon maailma, josta elämä oli jo katoamaisillaan. Tartuin sinua kädestä, ja tuijotimme yhdessä korkeuksiin. Sininen taivas kaartui yllämme, meidän taivaamme, jonka läpi kajasti Jumalten rengasmainen koti, josta emme antaisi heidän palata maailmaamme.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Lukunäyte: Kaiken jälkeen


Julkaisin viime vuonna Final Fantasy VII -fanifiktiozinen. Koska kyseessä on tosiaan fanifiktio, teosta ei saa kirjakaupoista vaan ainoastaan suoraan minulta. Tässä kuitenkin pieni maistiainen zinen alusta.

Kaiken jälkeen

- Final Fantasy VII -


https://www.annakaija.fi/p/kaiken-jalkeen.html
Klikkaamalla kuvaa pääset zinen sivulle
Tifa kietoi villatakkia tiiviimmin ympärilleen ja tuijotti 7th Heavenin ikkunasta kadulle, jolla tuuli tanssitti jalkakäytäville kasaantunutta lunta. Liikkeiden ikkunat olivat täynnä vaaleanpunaisia sydämiä ja hempeitä suklaarasioita, mutta ihmiset kiirehtivät niiden ohitse huivit kasvojensa edessä tuulta vastaan taistellen. Kukaan ei edes pysähtynyt baarin ovelle, vaikka myös Tifa oli koristellut ikkunat ja mainostanut ystävänpäivän erikoistarjousta: kaksi Sirenin laulua yhdellä hinnalla.

Tuisku näytti vain pahenevan, ja Cloud oli ollut aamusta asti toimittamassa paketteja. Denzelin koulupäivä oli sentään jo päättynyt, ja poika napitti todennäköisesti huoneessaan konsolin ohjain kädessä.

Tifa huokaisi ja irrotti katseensa kadusta. Hän pyyhkäisi pöytiä ja sytytti kynttilän jokaiseen. Baari oli tavallista tunnelmallisempi, mikä ei välttämättä ollut kaikkien kanta-asiakkaiden mieleen, mutta Tifa halusi kerrankin jotain erilaista. Hän käveli tiskin taakse ja ryhtyi järjestelemään pulloja. Viski alkoi käydä vähiin, joten pian olisi tehtävä uusi tilaus. Jostain syystä sitä kului aina tavallista enemmän, kun Barret ja Cid olivat kaupungissa ja viettivät vapaailtansa 7th Heavenissa samalla, kun Marlene luuhasi Denzelin huoneessa iltamyöhään. Tifa oli sanonut asiasta niin monesti, että oli seonnut jo laskuistaan, mutta Barret oli vain todennut tytön viihtyvän Denzelin seurassa. Ei sillä, että Tifa olisi sitä epäillyt. Hän ei epäillyt edes Barretin halua olla hyvä isä Marlenelle, mutta köriläs ei aina ymmärtänyt, mikä oli parasta kenellekin.

Oven pieleen kiinnitetty kello helähti ja kylmää ilmaa pyyhkäisi sisälle. Tifa nosti hymyn huulilleen ennen kuin kääntyi tervehtimään tulijaa. Lyhyt ja hentoinen tyttö puisteli lunta kissankorvapipostaan.

”Leviathan sentään, saisi tulla jo kevät”, Yuffie sanoi. Hänen takistaan putoili lunta lattialle, kun hän ripusti sen naulakkoon. ”Miten täällä on näin hiljaista?”

”Kukaan ei kai halua uhmata myräkkää”, Tifa sanoi.

Yuffie istahti baarijakkaralle tiskin toiselle puolelle ja nojasi kyynärpäänsä pöytään. Hän oli pukeutunut keltaiseen varsin avonaiseen paitaan ja mustiin tiukkoihin housuihin, jotka korostivat hänen hoikkaa olemustaan.

”Noh, enemmän juotavaa minulle sitten. Voisin ottaa rommikaakaon kermavaahdolla, jos edes se saisi minut lämpiämään.”

Tifa nyökkäsi ja ryhtyi valmistamaan juomaa, jota ei olisi muutama vuosi sitten edes saanut tarjoilla Yuffielle. Aika oli mennyt niin nopeasti. Kaikki muut olivat menneet eteenpäin. Barret ja Cid työskentelivät WRO:lle, ja Nanaki matkusti usein heidän mukanaan, Vincent opetti historiaa yliopistossa, jossa Yuffie nykyisin opiskeli, Cloudilla oli oma kuljetuspalvelu… mutta Tifa työskenteli edelleen 7th Heavenissa samalla tavoin kuin silloin, kun oli aloitellut uutta elämäänsä Midgarissa. Baarin sijainti oli ehkä vaihtunut, mutta jopa nimi oli pysynyt samana.

Noh, onhan minulla Denzel kasvatettavani, ja Cloud sentään asuu yhä kanssani, Tifa ajatteli samalla, kun pursotti kermavaahtoa Yuffien kaakaon päälle.

”Miten opinnot sujuvat?” hän kysyi ja ojensi kupin tiskin ylitse nuorelle naiselle, joka säteili kurjasta kelistä huolimatta.

”Erinomaisesti”, Yuffie sanoi. ”Minulla on kuuma proffa.”

”Onhan Vincent hyvännäköinen”, Tifa sanoi eikä voinut olla nauramatta. ”Hän ei silti välttämättä arvosta ihailuasi.”

”Hmmm… jaa… enpä tiedä”, Yuffie sanoi ja siemaili juomaansa.

Tifa kaatoi myös itselleen kaakaon mutta ilman rommia. Jos asiakkaita ei ilmaantuisi, hän voisi ehkä myöhemmin terästää myös omat juomansa, mutta ehkä näin alkuillasta oli syytä olla vielä selvänä.
”Tiedän, että pidät Vincentistä, mutta hän on… noh, opettajasi nyt.”

Tifa veti itselleen jakkaran ja istahti Yuffieta vastapäätä. Wutain prinsessan kasvoilla keikkui ilkikurinen ilme, kun hän hämmensi kaakaotaan.

”Minulla saattaa olla sinulle kerrottavaa, joka täräyttää tajuntasi Planeetan toiselle puolelle”, Yuffie sanoi ja pyöritteli lusikkaa kupissaan.

”Noh?”

Virnistys kipaisi Yuffien huulille, vinot silmät kapenivat ja posket alkoivat helottaa kevyesti. Tifa valmistautui muistuttamaan ystäväänsä vastuuntunnosta ja järkevyydestä, mutta samalla uteliaisuus kihisi hänen vatsansa pohjalla. Omega ja kaikki Weaponit sentään, hän tarvitsi jännitystä ja uusia käänteitä omaan elämäänsä!


___


Koko ficci on saatavilla zinen muodossa. Esilukija ja zinen jo hankkineet ovat sanoneet sen sopivan moneen makuun niin tarinansa kuin paritustensa puolesta. Zineä on myös sanottu otteeltaan realistiseksi.

Jos haluat tietää, mitä täräyttävää kerrottavaa Yuffiella on Tifalle, zinen saat allekirjoittaneelta 10 €:n sopuhintaan. Hinta sisältää postituksen Suomeen tavallisena kirjeenä.

Tiedustelut somen tai sähköpostin kautta.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Tuulen taiston 1. luku

Kristallin lapset -sarjan päätösosa, Tuulen taisto, ilmestyy tänä vuonna. Viimeinen editointikierros on yhä meneillään, mutta halusin silti tarjoilla teille lukijoille jo pienen maistiaisen tarinasta. Siispä tässä luettavaksi kirjan ensimmäinen luku.

Kuva: Eveliina kronqvist
Tuulen taisto


Luku 1


Nahahan pellot levittäytyivät Sennan edessä niin tuttuina, että hänen rintaansa alkoi puristaa ja hengitys kulki pihisten. Kasvavan viljan tuoksu sekoittui mehevään multaan. Sadonkorjuun aika olisi pian. Sennan sydän jysähti. Syksyn olisi pitänyt olla pidemmällä ja viljan jo leikattu, läheisen metsän hehkuvan väriloiston olla vaihtumassa ruskeuteen ja lehdettömiin oksiin. Aika oli jälleen nyrjähtänyt, ja Senna oli päätynyt johonkin muualle kuin missä hänen kuuluisi olla.

Missään ei näkynyt kiintopistettä todellisuuteen, ei keinoa palata Vesikristallin temppelille, ellei Senna sitten aikonut kävellä sinne. Ei sillä, että hän olisi tiennyt, mihin suuntaan hänen olisi matkattava. Tuuli puhalsi hiukset kasvoille ja työnsi selästä kuin olisi halunnut saada hänen jalkansa liikkeelle. Senna keskittyi tuntemaan tuulen ihollaan. Aiemmissa näyissään hän ei ollut voinut koskettaa mitään. Hän oli vain nähnyt ja kuullut asioita. Toisaalta hän muisti istuneensa sängylle, mutta oliko hän todella istunut. Hän ei osannut sanoa. Nyt kuitenkin multa möyri paljaiden varpaiden väleihin ja viljan korret kutittelivat sääriä. Maailma tuntui todellisemmalta kuin koskaan aiemmin.

Senna tunnusteli maata varpaillaan ennen kuin uskaltautui astumaan eteenpäin. Kamara oli aito, hitusen viileä ja kostea, joten aiemmin päivällä oli luultavasti satanut. Nyt aurinko oli jo piiloutumassa puiden lomaan, eikä pelloilla näkynyt ketään, ei edes niiden laitamilla. Pienen kylän ikkunoista kuitenkin kajasti valoa.

Sennan askeleet kiihtyivät, kunnes hän jo juoksi. Multa tarttui varpaisiin, mutta hän ei välittänyt syöksyessään kohti kotitaloaan. Kyyneleet kiipesivät silmille, vaikkei suru puristanut. Silti juuri nyt kaikki tuttu ja turvallinen hyökyi hänen ylitseen. Sara ja isä olivat täällä. Hän saisi nähdä heidät vielä kerran ennen kuin jatkaisi matkaansa kohti Tuulikristallin temppeliä ja auttaisi Momia herättämään maakristallin. Hän saisi tilaisuuden kertoa, mitä oli tapahtunut. Tilaisuuden kysyä, mikseivät isä ja Sara olleet koskaan paljastaneet totuutta hänen syntyperästään. Asiat voitaisiin puhua auki, selvittää kerta kaikkiaan. Sen jälkeen olisi kevyempi matkustaa.

Tuttu talo nousi edessä yhtä tomerana kuin aina mutta siinä oli jotain erilaista kuin ennen. Katto oli suoremmassa, ehkä jopa ruskeampi kuin aiemmin, ikkunat näyttivät kirkkaammilta ja verhot puhtaammilta, pihassa seisovat puut liian pieniltä ollakseen samoja, jotka Senna muisti edelliseltä vierailultaan. Hänen askeleensa hidastuivat ja pysähtyivät lopulta ikkunan taakse. Sisällä erottui yksi lamppu, jonka ääreen oli istahtanut viimeisillään raskaana oleva punapäinen nainen. Hetken Senna luuli Saran tulleen isän luokse vieraisille, mutta naisen piirteet olivat erilaiset kuin siskon, ja silti niin kovin tutut.

“Äiti!” sana muodostui Sennan huulilla. Parahdus leikkasi iltaa mutta nainen ikkunan toisella puolella ei havahtunut, vaikka Senna tiesi, että äänet kantoivat sisälle erittäin hyvin. Hän ei uskaltanut liikahtaakaan, sillä äiti saattaisi kadota, jos häntä häiritsisi. Sydän pamppaili rintaa vasten ja kipusi ylemmäs kuristamaan kurkkua. Miten äiti saattoi olla täällä? Oliko tämä todellisuutta vai näky menneestä? Polttava halu sännätä sisälle ja heittäytyä äidin syliin korvensi Sennaa mutta hän pysytteli paikoillaan.

Huoneeseen astui toinen hahmo. Senna tunnisti isänsä, jonka olemus oli kuitenkin nuorempi kuin hän muisti. Kyllä, hän oli jotenkin päätynyt menneisyyteen.

“Annoin Saralle yrtit, ja hän nukkuu pian. Meidän on tehtävä se tänä yönä”, isän sanat kantoivat ikkunan läpi.

Äiti hieroi ohimoitaan kulmat kurtussa.

“En tiedä, onko se oikein…”

“Teillä kaikilla on edessänne parempi elämä, kun totuus ei paista jokaiselle vastaantulijalle. Kasvatan lapset kuin omani, ja siltä heidän tulee myös näyttää. Ihmisen lapsilta, ei haltiavaihdokkailta.”

“En halua tuottaa Saralle kipua.”

“Parantaja lupasi, ettei tyttö kärsi kohtuuttomasti. Ajattele sitä kipua, jota hän tuntee, kun toiset lapset kiusaavat häntä töröttävistä korvista. Ajattele naimakauppamahdollisuuksia. Ei tässä kylässä tai naapurissa kukaan puolihaltiaa nai kuin uhattuna.”

“Sinä kuitenkin kelpuutat minut?”

“Olisin kelpuuttanut sinut jo aikaisemmin. Ei ole sinun syytäsi, että se haltiakloppi langetti päällesi loitsun. Hänellä oli kristallilta saatuja epäluonnollisia voimia, joilla hän sinut vietteli. Mutta nyt olet turvassa, ja kun leikkaamme lasten korvat, ei heilläkään ole enää hätää.”

Äiti puisteli päätään mutta nyökkäsi heti perään. Päättäväisyys työntyi hänen kasvoilleen, kun hän silitteli vatsakumpuaan.

“Heidän vuokseen mitä tahansa.”

“Mitä tahansa”, isä vastasi. “He eivät tarvitse totuutta vaan turvaa. Lupaan suojella teitä kaikkia.”

Senna tajusi painaneensa nenänsä ikkunaan ja vetäytyi nopeasti taaksepäin. Lasiin ei jäänyt jälkeä, ei edes illan viilentymisen myötä huurtuneesta hengityksestä. Hän suuntasi askeleensa ulko-ovelle ja yritti vetää sen auki, mutta käsi tapasi vain tyhjää.

Minä haluan sisälle, minun on nähtävä Sara, ajatus puski mieleen väkisin. Seuraavassa hetkessä hän huomasi seisovansa piskuisessa eteistilassa, vaikkei ollut koskenut oveen. Henkäisy karkasi huulilta, ja Senna läiskäisi käden suunsa eteen. Hän ei halunnut tulla kuulluksi sen enempää kuin nähdyksikään siitä huolimatta, että samaan aikaan olisi ollut ihanaa vielä kerran painaa pää äidin syliin. Senna ei edes tiennyt, kumpi olisi kamalampaa; se, että äiti näkisi hänet vai se, ettei näkisi.

Sara löytyi samasta sopesta, jossa hän oli nukkunut kesäkaudet yhdessä Sennan kanssa. Sisko näytti kuitenkin liian nuorelta, paljon nuoremmalta kuin Senna muisti. Sara oli niin viaton. Käsi oli rutistunut reikäisen räsyn ympärille ja peukalo eksynyt huulten väliin. Sara oli vielä niin pieni, ettei voinut mitenkään muistaa.

Jotain humahti Sennan läpi, ja hän hypähti kauemmas. Isä kumartui soppeen ja nosti Saran syliinsä niin, että tytön pää retkahti. Silti Sara ei edes inahtanut vaan jatkoi raskasta untaan. Isä silitti tytön tukkaa hellemmin kuin Senna muisti. Hänen mieleensä oli palanut kuva kädestä, joka kuritti, ja suusta, joka muistutti siitä, miten kelvottomasti hän oli toiminut, vaikka hän oli yrittänyt olla kiltisti.

“Hän olisi voinut olla omani alusta asti”, isä sanoi. “Tehdään hänestä nyt ihminen.”

“Pelkään, että jotain menee pieleen.”

“Sain tarkat ohjeet. Ei hänellä ole hätää.”

Isä kantoi Saran äidin syliin Sennan tuijottaessa vieressä. Kumpikaan ei osoittanut merkkiäkään siitä, että olisi nähnyt hänet. Sennasta oli tullut näkymätön perheelleen, olematon. Kenties kyse ei edes ollut pelkästä näyssä kulkemisesta. Isä oli lakannut välittämästä, kun hän oli lähtenyt temppeliin. Hän oli pettänyt isän toiveet tavallisesta elämästä Nahahan tyttärenä ja valinnut toisen tien. Tien, jolta isä oli kenties yrittänyt häntä suojella.

Isä kastoi puhtaan liinan kellertävään nesteeseen, josta nousi pistävä haju. Liinalla hän pyyhki huolellisesti terävimmän veitsensä samalla, kun äiti siirsi Saran hiukset huolellisesti sivuun. Pienet suipot korvat kohosivat kohti kattoa sievinä, täydellisinä, samanlaisina kuin Neralla. Senna painoi kädet suunsa eteen, kun isä asetti veitsen vasten Saran ihoa ja viilsi. Kesken leikkauksen Sara alkoi ynistä ja kyyneleet puskivat hänen poskilleen. Isä kiskaisi viillon loppuun, ja korvan suippo kärki putosi lattialle. Verta oli kaikkialla.

“Nopeasti! Käännä hänet!”

Isän ääni oli muuttunut kylmän käskeväksi. Äiti oli kalvakka mutta totteli ja käänsi Saran toisinpäin sylissään, vaikka tyttö itki jo ääneen ja veri tahrasi äidin rinnukset.

Enää Sara ei pysynyt paikoillaan. Hänen silmänsä avautuivat sumeina ja kirkuna leikkasi iltaa, kun isä kävi toisen korvan kimppuun. Senna huusi yhdessä siskon kanssa eikä voinut olla katsomatta, vaikka halusi juosta karkuun. Sara rimpuili äidin sylissä ja veitsi jätti korvaan röpelöisen reunan, joka ei paranisi koskaan kauniin tasaiseksi.

“Ah, vauvakin hermostuu.”

Ähkäisyt karkasivat äidin huulilta samalla hetkellä, kun isä sai toisen korvan kärjen nyrhittyä irti. Isä joutui sieppaamaan huutavan ja verta vuotavan Saran äidin sylistä, kun äiti taipui kaksin kerroin ja painoi vatsaansa.

“Se aistii vain sinun pelkosi”, isä sanoi. Hänen äänensä oli hutera ja kasvot vitivalkoiset, mutta silti hän ryhtyi puhdistamaan Saran haavoja. Sisko ei suostunut pysymään paikoillaan, joten toimenpide näytti epätoivoiselta.

Senna kääntyi ympäri. Hän ei pystynyt katselemaan enempää vaan syöksyi suoraan seinän läpi ulos pimenevään iltaan. Pari kyläläistä oli pysähtynyt talon eteen kummeksuva ilme kasvoillaan, mutta kukaan ei pyrkinyt kohti ovea, ei yrittänyt selvittää, mistä meteli johtui. Senna juoksi, juoksi, juoksi, kunnes saapui toriaukiolle ja pysähtyi hengittämään. Hän ei ollut hengästynyt ja silti hänestä tuntui, että sydän puristuisi rinnasta ulos ja kurkku kuroutuisi umpeen. Päässä pyöri ja vatsa halusi kääntyä ympäri. Hän kosketti omia korviaan ja tunsi jälleen niiden röpelöisyyden. Sama oli tapahtunut myös hänelle. Siitä huolimatta, miten Sara oli kärsinyt, isä ja äiti olivat päättäneet leikata myös Sennan korvat.

Senna ei edes tiennyt, oliko silpominen vai valehtelu pahempaa siitä huolimatta, että molemmat oli puettu suojelemisen huntuun. Hänellä oli oikeus tietää totuus taustastaan mutta se oli riistetty häneltä. Vasta nyt hän alkoi ymmärtää, että hän oli muutakin kuin köyhä tyttö pienestä kylästä. Hän voisi olla enemmän, hän voisi tehdä enemmän. Hänet oli tarkoitettu auttamaan Momia ja pelastamaan maakristalli, vaikka hänen voimansa tuli vedeltä.

“Senna? Oletko sinäkin kuollut?”

Senna pyörähti ympäri. Hän oli kuvitellut, ettei kuulisi tuota ääntä enää koskaan. Hän oli itse riistänyt siltä vapauden jatkaa elämää.



Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84