Romantiikasta ja kirjoittamisesta

Romantiikka on eräs suosituimmista kirjallisuuden genreistä, vaikkei sitä aina puheiden ja yleisen arvostuksen perusteella uskoisi. Tiedä sitten, mistä negatiiviset näkemykset kumpuavat, mutta itse ainakin nautin rakkaustarinoiden lukemisesta ja kirjoittamisesta. Rakkaus saa sydämen sykähtämään, turha sitä on kiistää.

Romantiikka sisältää lukijalle lupauksen. Tarina täyttää tietyt oletukset ja jättää mukavan  jälkimaun, joskus suorastaan herkullisen. Romantiikassa loppu on pääsääntöisesti onnellinen, ja lukijat myös odottavat sitä.

Jos loppu ei ole onnellinen, on lukijalle silti saatava aikaan tunne, että parin rakkaus sai tarinan edetessä täyttymyksensä. Muuten kyseessä on jonkin toisen genren tarina, jollaisia on totta kai täysi vapaus kirjoittaa, mutta romantiikaksi en niitä silti välttämättä lukisi.

Oma matkani tämän genren pariin alkoi nuorten kirjoista sekä SinäMinä- ja Regina-lehtien novelleista, harlekiinikirjallisuus tuli myös testattua. Jossain vaiheessa kuvioon astui mukaan fanifiktio, koska rakastamieni tv-sarjojen, kirjojen ja pelien hahmot eivät mielestäni saaneet riittävästi romanttisia juonikuvioita osakseen. Onneksi faniyhteisö osasi jo tuolloin, ja osaa edelleen, korjata tämän puutteen, joten fanifiktion puolelta romantiikkaa löytyy aina ähkyyn asti. 

Nykyisin ahmin romanttisia tarinoita sarjakuvapuolelta, lähinnä mangana, ja luen Young Adult -kirjoja, joissa on myös romanttisia juonenkäänteitä. Lisäksi luen jonkin verran myös aikuisille suunnattuja romanttisia tarinoita, mutta viihdyn edelleen myös fanifiktiopiireissä. 

Erityisen innostunut olen kuitenkin paranormaalista romantiikasta, jossa siis suhteen toinen osapuoli on yleensä jokin yliluonnollinen olento. Esimerkiksi vampyyrit ja ihmissudet ovat hyvin edustettuina tässä genressä. Koska fantasiatarinat ovat viehättäneet minua lapsesta asti, paranormaali romantiikka tuntuu luonnolliselta lisältä.

Pidän mukavana, jos esimerkiksi fantasia- tai seikkailutarina sisältää romanttisen sivujuonen. Tiedän, ettei tällainen todellakaan ole kaikkien makuun, mutta minusta genrejen yhdistäminen tällä tavalla tuo vain mukavasti lisämaustetta kerrontaan.

Koska minusta on kiva lukea fantasiaa ja seikkailua höystettynä romantiikalla, kirjoitan samaa sekamelskaa itsekin. Kristallin lapsissa on romanttisia sivujuonia ja fanifiktion puolella olen raapustellut useamman romantiikalla kuorrutetun seikkailun. Romaanini Missä sydän sen sijaan painottuu enimmäkseen juuri romantiikkaan, vaikka myös siinä on omat jännittävät käänteensä.

 

Romantiikan rakenteista

Jos romantiikkaa lukee paljon tai katsoo vaikkapa genren elokuvia, on helppo havaita, että tarinankerronnan taustalla on kaava. Lukija ja katsoja myös osaavat sitä odottaa. Äkkiseltään kaavamaisuus voi tuntua ajatuksena tylsältä, mutta sillä on myös turvallinen puolensa. Silloin saa sitä, mitä tilasi.

Toisaalta kun kaavan tietää, voi sillä myös leikitellä ja yrittää hämätä lukijaa. Vaikka juoni kulkisi kaavan mukaan, voi tarinan esimerkiksi epäkronologisesti tai se voi vaikkapa seurata kahta erillistä aikalinjaa. Mahdollisuuksia on, kunhan ensin tiedät, millaisen tarinan haluat kertoa sen lisäksi, että se on romanttinen.


Henkilöhahmoilla eloa

Henkilöhahmot ovat tärkeä osa tarinankerrontaa, mutta romantiikassa heillä on erityinen merkitys. Jos päähenkilöt eivät puhuttele, on ainakin minun todella vaikea päästä tarinaan sisälle. 

Tämä on tietenkin hankalaa siinä mielessä, että erilaiset hahmot innostavat erilaisia lukijoita, eikä kaikkia ole mahdollista miellyttää yhtä aikaa. 

Itse asiassa kaikkien miellyttämiseen ei edes kannata pyrkiä, sillä lopputulos saattaa olla ikävän mauton ja hajuton. On siis parempi hyväksyä se, että kaikki eivät vain koskaan tule pitämään tarinasta ja sen hahmoista. Se ei tarkoita, etteikö olisi syytä tehdä parhaansa, jotta hahmot ja teksti olisivat timanttisia, mutta on hyvä ymmärtää, että aina on joku, joka tykkää, ja joku, joka ei voi sietää koko juttua.

Henkilöhahmoista kannattaa tehdä sellaisia, että ne sykähdyttävät vähintään sinua itseäsi. Ei täydellisiä yksilöitä vaan inhimillisiä olentoja, joilla on omat vahvat ja heikot puolensa. Tyyppejä, joilla on myös ärsyttäviä piirteitä, kunhan nämä ei silti korostu niin paljon, että vieraannuttavat lukijan tekstin parista.

 

Tule tutustumaan romantiikan rakenteisiin verkkokurssille


Haluaisitko tulla kanssani perehtymään romantiikan rakenteisiin? Ohjaan Wellamo-opistolla 8.2.-8.3.2021 verkkokurssia aiheesta. Kurssilla tutustutaan romanttiseen kirjoittamiseen rakennekaavan ja henkilöhahmojen kautta sekä suunnitellaan oma romanttinen novelli/romaani. Jos sinulla on jo työn alla oleva romanttinen teksti, voit hyödyntää harjoitukset sen kehittämiseen. 

Jos innostuit, voit ilmoittautua mukaan Wellamo-opiston sivujen kautta. Muihin kursseihin taas pääset perehtymään Kurssit-sivullani. Se kannattaa laittaa talteen, sillä päivitän sinne uusimmat tiedot sitä mukaa, kun saan sovittua kursseista opistojen kanssa.

Joululahjaksi vuonna 2021 ilmestyvä novelli luettavaksi jo nyt!

Joulu lähestyy ja lukijoille on aina mukava antaa pieni joululahja. Tänä vuonna joululahja tulee kuitenkin sivujeni sijaan jakoon Indieklubin kautta. Lue eteenpäin, niin kerron hieman tarkemmin.

Logo: Indieklubi

Mikä ihmeen Indieklubi, saatat kysyä. Klubissa on 9 omakustannekirjailijaa, joilla on kaikilla tavoitteena tehdä hommaa suurella sydämellä mahdollisimman ammattimaisesti. Päätimme tänä vuonna muodostaa pienen kolletiivin, mutta se on oma tarinansa, jonka voit käydä lukaisemassa klubin sivuilta, jos olet utelias.

Klubilla on oma uutiskirje, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kirjeessä kerromme kuulumisista ja uusista julkaisuista, mutta myös pyrimme nostamaan indiekentän mainetta ja jakamaan tietoa omakustantamisesta yleisesti.

Sitten siihen joululahjaan. Jouluinen uutiskirje ilmestyy 14.12.2020 ja sen tilaajat saavat kirjeen mukana linkin novelliini Menetetty sydän

Novelli on uutiskirjeen tilaajille ilmaiseksi ennakkoluettavissa rajoitetun ajan. Tämä on siis ainutlaatuinen tilaisuus, sillä novelli ilmestyy maksullisena versiona tammikuussa 2021. 

Jos siis haluat päästä lukemaan novellin nyt ennen muita ja ilmaiseksi, kannattaa tämä tilaisuus käyttää hyödyksi ja tilata uutiskirje Indieklubin sivujen kautta. Huom! emme käytä yhteystietojasi muuhun kuin uutiskirjeen postittamiseen ja listalta voit poistua koska tahansa.


Menetetty sydän -novelli


Kuva: Raita Jauhiainen

Julkaisin vuonna 2017 Missä sydän -romaanin, jonka maailmassa serafit suojelevat ihmisiä daemoneilta. Lukuisat säännöt rajaavat serafien elämää ja eräs niistä kieltää heitä luomasta romanttisia suhteita ihmisiin.

Romaanin maailma jäi pyörimään mieleni perukoille kirjan julkaisun jälkeen eikä ole varsinaisesti jättänyt rauhaan. Niinpä päädyin vuoden 2019 NaNoWriMo-projektina kirjoittamaan sille itsenäistä jatkoa. 

Tuo projekti on tällä hetkellä editointivaiheessa ja siinä seikkailevat eri hahmot kuin alkuperäisessä tarinassa, mutta yhdistäviä elementtejä on silti mukana.

Tänä vuonna syntyi ajatus novellista, joka avaa erään Missä sydän -romaanista tutun henkilöhahmon taustoja tarkemmin (hän on mukana myös jatkotarinassa). Novelli sijoittuu aikaan ennen kumpaakaan romaanimittaista tarinaa, joten sen voi lukea myös ensimmäisenä kurkistuksena tähän maailmaan. Sinun ei siis tarvitse olla lukenut Missä sydäntä hypätäksesi mukaan novellin tapahtumiin.

 

Tarina saa alkunsa eräänä syksyisenä iltana, kun serafi Mikael alkaa varjostaa ihmisnaista, jota hänen on tarkoitus suojella daemonin vaanimiselta. Naisessa on kuitenkin jotain erityistä, mikä vangitsee Mikaelin huomion. Onko mahdollista pysyä ammatillisena, kun kiehtova tuoksu kietoutuu ympärille ja punatut huulet kohoavat viettelevään hymyyn?

 

Mikäli haluat lukea novellin jo nyt etkä vasta ensi vuonna, tartu tilaisuuteen ja tilaa Indieklubin uutiskirje. Silloin linkki novelliin kilahtaa sähköpostiisi jo heti huomenna!


Kiitokset vielä loppuun


Kuva: Raita Jauhiainen

Kirjoittaminen on usein yksinäistä työtä, mutta osana Indieklubia se on ollut minulle vähemmän yksinäistä. Siispä haluan kiittää koko klubia tuesta, jonka sain tämän puserruksen aikana.

Lisäksi erityiskiitokset Katri Siskolle, joka toimi esilukijana ja pallotteli ajatuksia kanssani, S. A. Keräselle, joka auttoi kielenhuollon kanssa ja nosti esille pari pointtia kieliopin ulkopuolelta, Skessa Kaukamaalle, jonka ansiosta sain varmuutta erään kohtauksen osalta, sekä Raita Jauhiaiselle, joka loihti novellille kannen valitsemastani kuvamateriaalista.

Iso kiitos myös esilukijoilleni Ellille ja Aleksille, jotka antoivat oman näkemyksensä novellista ja siten auttoivat työstämään siitä entistä paremman.

Olen onnekas, kun olen saanut tällaisen määrän ihmisiä tuekseni. Ilman teitä kaikkia novelli ei olisi sellainen kuin se nyt on. Olette varsinainen joululahja minulle siis.

Ja jos sinä haluat novellin ennakkolukuun joululahjaksi, kiirehdipä sinne Indieklubin sivuille laittamaan uutiskirje tilaukseen!


Mukavaa joulun odotusta!


Mikä ihmeen sanataideohjaaja?

Sanataide ja sanataideohjaaja ovat monille vielä aika vieraita termejä. Sen olen saanut viime vuosien aikana huomata, kun olen maininnut ammatillisista aikomuksistani keskustelukumppaneilleni. Mitä se sellainen sanataideohjaaja tekee? Ja mitä on edes sanataide?

Postaukseen on päivitetty 17.11.2020 maininta lasten kerhoista.

Sanataide muodostuu kahdesta sanasta, jotka jo sinällään kertovat, mistä on kyse. Se on taidetta, jota tehdään sanoilla. Kielellä leikittelyä, luovuutta.

Sanoja voi käyttää monella tavalla. Aina ei ole pakko olla kyse kirjoittamisesta, vaikka se on oma lempilapseni. 

Sanataidetta voi kuitenkin tuottaa myös suullisesti tai vaikka leikkaamalla sanoja aikakauslehdistä ja liimaamalla niitä paperille. Sanataiteeseen voi yhdistää kuvaa, ääntä ja liikettä. Vain mielikuvitus on rajana.

Taiteen ajatellaan helposti olevan jotain ylevää ja hienoa, tavallisuuden yläpuolella. On se toki myös sitä, mutta näen taiteen lisäksi irrottautumisena arjesta. Se on tapa ilmaista itseään ja heittäytyä. Taiteessa voi tutkiskella, etsiä ja ihmetellä. Ei tarvitse välttämättä edes saada mitään valmista vaan tärkeintä on se, että kokeilee ja antaa mennä. Taide on hurvittelua ja sanataide sanoilla hurvittelua.

 

Kuka on sanataideohjaaja?

Sanataideohjaajalla voi olla moninaisia rooleja. Hän saattaa toimia kirjoittamisen opettajana, kerhonohjaajana, vetää muisteluryhmää seniorien parissa tai voimaannuttavaa kirjoittamista mielenterveyskuntoutujille. 
 
Hän saattaa auttaa tavoitteellista kirjoittajaa hiomaan tekstistään entistä parempaa tai innostaa aloittelijaa, jotta tämä pääsisi alkuun. Hän voi auttaa luovuuden lukkojen avaamisessa tai tökkiä ajatuksia uusille urille.

Sanataideohjauksen lisäksi olen hankkinut koulutuksen sosiaalialalta ja kirjoittamisen perusopinnoista. Näen itseni kirjoittajan rinnalla kulkijana, eräänlaisena valmentajana, joka tsemppaa eteenpäin. Osaan antaa tekstistä rakentavaa kritiikkiä, mutta erityisesti rakastan etsiä jokaisen vahvuuksia ja rohkaista hyödyntämään niitä.

Työhistoriani koostuu tehtävistä, joihin on kuulunut ihmisten auttaminen eteenpäin hankalissa elämäntilanteissa. Olen ollut tsemppari ja pyrkinyt tyrkkäämään jokaista eteenpäin juuri sillä polulla, jota he ovat halunneet kulkea. 

Samalla tavalla suhtaudun kirjoittamisen ohjaamisen ja opettamiseen. Ei ole yhtä oikeaa tietä, joka sopii kaikille. Sen sijaan on olemassa lukuisia erilaisia polkuja. Minä en voi tietää, mikä niistä on kellekin oikea, mutta voin ottaa kiinni kädestä ja lähteä tarkastelemaan tilannetta yhdessä kirjoittajan kanssa. Tavoitteeni on, että jonain päivänä kirjoittaja vilkuttaa iloisena ja jatkaa matkaansa ilman minua, rohkeasti ja pystypäin omalla tiellään. Kenties kun kohtaamme jälleen, on hänen vuoronsa opastaa minua.
 

Mitä on luvassa?

Aloittelen hiljalleen uraani sanataideohjaajana. Tällä hetkellä kalenterissani on kolme sanataidekurssia, jotka ohjaan Wellamo-opistossa verkkokursseina. Alkuvuodesta on luvassa fantasiaa, romantiikan rakenteita ja erotiikkaa. Tarkemmat tiedot kursseista löydät Kurssit-sivultani.

Opistohommien lisäksi olen lupautunut ohjaamaan kahta lapsille suunnattua kerhoa Kansalliselle lastenliitolle. Espoon Niittykummun koululla alkaa tammikuussa 2021 sekä Taikatarinointia että Tarinamatka. Lue kerhoista lisää.

Tavoitteenani on saada ohjattavaksi myös muutama pidempi kurssi. Heti kun tilanne selkiintyy, lupaan tiedottaa myös niistä.

Tällä hetkellä kartoitan erilaisia mahdollisuuksia ja pidän oveani avoimena. Sydämeni sykkii sanataiteelle, ja haluan päästä jakamaan omasta innostani myös muille. Aion siis hypätä seikkailuun ja toivon kohtaavani juuri sinut tämän matkan varrella. Kuljetaan yhdessä sanojen seikkailumetsään.

Kirjamessut verkossa - mitä jäi käteen?

Helsingin kirjamessut järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti verkossa 22.-25.10.2020. Kokoaikalipulla messuohjelmaa pääsee kuitenkin katsomaan vielä tallenteina 8.11.2020 saakka ja myös messutarjouksia voi hyödyntää edelleen. Mikä fiilis etämessuilusta sitten jäi?

 


Tämä vuosi on sattuneesta syystä ollut täynnä etätapahtumia, joten niihin osallistuminen on tullut tutuksi. Etäkirjamessut tuntuivat tavallaan luontevalta jatkumolta kaikkien muiden tapahtumien joukossa, mutta ovat tietysti laajudessaan täysin omaa luokkaansa. Ohjelmia oli peräti 200, joten katsottavaa on riittänyt monelle varmasti vielä näin messujen päätyttyäkin.

 

Messujen hyvät

Etämessuissa on paljon hyvää. Ne olivat varsin saavutettavat (toki vaativat päätelaitteen, joten osalle saattoivat olla myös saavuttamattomat). Satuin itse olemaan kipeänä messujen aikaan, mikä tarkoittaa, etten olisi voinut tavallisille messuille edes lähteä. Nyt saatoin makoilla vällyjen välissä sängyssä läppärin kanssa ja vähintään kuunnella ohjelmaa, jos en sitä aina jaksanut katsoa. Näppärää ja piristi muuten ankeita päiviä myös.

Koska ohjelmaa pääsi seuraamaan ilman hälyä ja muita houkutuksia, sitä tuli seurattua tavallista enemmän. Puheen myös oikeasti kuuli ja oli mahdollista keskittyä aidosti. Messuhälinässä ainakin minulla on yleensä pahoja keskittymisvaikeuksia.

Tallenteet myös tuovat messuille pidemmän iän ja mahdollistavat ohjelman seuraamisen myös siinä tapauksessa, että messupäivien aikana on ollut muuta menoa. Tässä näen potentiaalia ja mahdollisuuksia, koska usein kiinnostavat ohjelmat hajaantuvat eri päiville, mutta töistä ei välttämättä pysty olemaan neljää päivää putkeen pois. Ja toki nyt oli mahdollista myös katsoa päällekkäin osuvat ohjelmat, mikä ei normaalitilanteessa onnistu.

Nämä ovat kaikki seikkoja, jotka toivoisin otettavan huomioon myös jatkossa. En julista kuolemaa perinteisille messuille vaan muiden tavoin odotan aikaa, että niihin voidaan palata. Ehkä messut voitaisiin siitä huolimatta jatkossa myös striimata, jolloin osallistuminen etänä olisi mahdollisuus heille, jotka eivät paikan päälle pääse. Ja paikan päällä pyörähtäneetkin voisivat katsoa myös sellaista ohjelmaa, johon eivät muuten ehtineet. Näppärää!


Messujen huonot

Olen se outo tyyppi, joka aidosti nauttii etäjutuista, mutta nyt huomasin hieman taisteluväsymystä jopa minäkin. 

Kun ohjelmaan pystyi oikeasti keskittymään kunnolla, se tuntui jäävän tyngäksi. Olisin yllättäen kaivannut pidempiä ja syvemmälle kaivautuvia puheohjelmia. Lieneekö sitten olen istunut liikaa conien pitkissä ohjelmissa, mutta jotain samantyylistä kaipasin nyt messuille? Lukuisat lyhyet ohjelmat ja valtava tarjonta tuntui siis myös hieman kuormittavalta.

Messushoppailu jäi myös vaillinaiseksi kokemukseksi. Tästä olin erityisen yllättynyt, koska normaalisti asioin verkkokaupoissa paljon mieluummin kuin kivijalassa. Sen kun voi tehdä omassa rauhassa ilman hälinää, tungosta tai myyjän kysymyksiä. Nyt selasin tarjoussivua ja tunsin olevani eksyksissä. Paljon kaikenlaista kyllä, mutta vaikea tehdä löytöjä. Myös eri paikkojen postikulut tuntuivat vähän turhan isoilta yhden viikonlopun ostoksista. Toki ymmärrän, että yritykset eivät halua niissä ottaa takkiinsa, mutta hankalaahan se on ostajan kannalta. Jos kiinnostavat kirjat olisi saanut kaikki yksillä postikuluilla, olisin varmaan shoppaillut enemmän (tiedän, että tämä on hankala toteuttaa). Nyt ostin lopulta vain e-kirjoja.

Jäin myös kaipaamaan kirjojen hiplausta, vaikkei minun pitäisi ylitse pursuavaa hyllyäni täyttää enää yhtään. Messujen yksi ihanuus on löytää sattumalta se kirja, jonka joskus mietti ostavansa mutta oli jostain syystä unohtanut. Muutaman kerran olen päätynyt messuilta nappaamaan kokonaisen kirjasarjan kainaloon, kun on sopiva tullut kohdalle. No, ostin nytkin yhden e-kirjatrilogian viikonlopun aikana, mutta se ei itse asiassa tullut edes messutarjousten joukossa vastaan.

Myös kohtaamiset loistivat poissaolollaan. Toki keskusteluja syntyi sosiaalisessa mediassa, mutta olisin kaivannut messuille jonkinlaista virtuaalista hengailupaikkaa, jossa jutella ihmisten kanssa. Myös chat ohjelmien yhteyteen olisi ollut kiva juttu. Sitä on monissa virtuaalitapahtumissa hyödynnetty ja olen aidosti nauttinut ihmisten chat-kommenteista varsinaisen ohjelman kyljessä. Tällaiset asiat lisäävät yhteisöllisyyden tuntua ja siksi jäin niitä kaipaamaan näiltä virtuaalimessuilta.


Messujen rumat

Pakko on nostaa vielä ikävimmät puoletkin esille. Yleensä messuilla on mielestäni ollut kohtalainen edustus lasten- ja nuortenkirjoista sekä pienkustantajista. Nyt tämä osuus jäi todella pieneksi. Oliko pienkustantajien ohjelmia lainkaan? Ainakaan en nyt muista yhtään. 

Yhtäällä huudetaan huolta lasten ja nuorten lukemisesta ja kirja-alan pienten tekijöiden ahdingosta, toisaalla suljetaan nämä kummatkin Suomen isoimman kirjallisuustapahtuman marginaaliin. Ymmärrän, että messut ovat bisnestä ja siksi valitaan esiintyjiksi niitä, joiden uskotaan myyvän parhaimmin. Silti koen, että tämä on aika surullista.

Nuoret liikkuvat virtuaalisissa ympäristöissä. Virtuaaliset messut olisivat olleet oivallinen tilaisuus järjestää myös heille kokonaan oma mielenkiintoinen osio. Kenties lapsille ja lapsiperheille myös. Tuo kaikki olisi voitu viedä suoraan kouluihin, koteihin, kännyköihin... Ehkä se sitten olisi tullut liian kalliiksi. Tiedä häntä.

Messuista jäi jotenkin myös mieleen se, miten paljon elämäkerrat olivat esillä, vaikka teemana oli tulevaisuus. Näen tässä ristiriidan. Toivonkin, että seuraavalla kerralla, kun vastaava teema nostetaan käsittelyyn, otettaisiin mukaan näkyvämmin myös scifi ja tulevaisuuden lukijat.


Summa summarum

Virtuaalimessut olivat kiva kokemus, mutta niissä on myös puutteensa. Täydellisesti ne eivät voi imitoida paikan päällä tapahtuvia messuja. Sanoisin silti, että konseptia kehittämällä voitaisiin kirjaharrastajien yhteisöllisyyttä ja kohtaamismahdollisuuksia vahvistaa.

Näen verkkomessuissa potentiaalia nousta lähimessujen rinnalle joko omaksi kokonaisuudekseen tai lähimessujen täydentäjäksi. Toivon, että asiaan paneudutaan myös koronan jälkesellä ajalla eikä virtuaalivaihtoehtoja heitetä nurkkaan, kun voimme jälleen viipottaa vapaasti ihmisjoukon keskelle.


Sanataidekursseja keväälle 2021

Ilouutisena saan kertoa, että toimin kevätlukukaudella 2021 ainakin Wellamo-opistossa sanataideohjaajana. Alta löydät kurssit, joille olen lupautunut ohjaajaksi. Ilmoittauduthan pian, sillä kurssi paikkoja on tarjolla rajallinen määrä.

 

 

Nämä samat tiedot löydät jatkossa myös kurssit-sivulta. Sivulle päivitän myös aina uudet kurssit, joista olen saanut sovittua eri opistojen kanssa. Kannattaa siis laittaa se talteen vaikka omiin kirjanmerkkeihin.

 

Wellamo-opisto

Kurkistus fantasian kirjoittamiseen (verkkokurssi)

11.1.-1.2.2020, klo 17:30-20:00

Tule kokeilemaan fantasian kirjoittamista kirjoitusharjoitusten avulla. Testaamme erilaisia keinoja tuoda fantasiaelementtejä mukaan realistiseen kirjoittamiseen ja tutustumme fantasiamaailman luomiseen. Kurssi sopii erityisesti fantasiakirjoittamisen aloittelijoille. Kurssilla kokoonnutaan Zoomiin ensimmäisellä ja viimeisellä tapaamisella. Zoom-kokoontumiset tallennetaan, joten jos et pääse paikalle, voit katsoa tallenteet jälkikäteen. Tarvitset vähintään internet-yhteyden, tietokoneen ja kuulokkeet osallistumiseen, myös mikrofoni on hyödyllinen. Kaikilla kokoontumiskerroilla kurssimateriaalia tulee Peda.net-alustalle, jonne myös palautetaan kurssitehtävät. Kokoontumiset maanantaisin 11.1., 18.1., 25.1. ja 1.2. 

Ilmoittaudu Wellamo-opiston kautta!

 

Rakennetta romantiikkaan (verkkokurssi)

8.2.-8.3.2020, klo 17:30-20:00

Kurssilla tutustutaan romanttiseen kirjoittamiseen rakennekaavan ja henkilöhahmojen kautta sekä suunnitellaan oma romanttinen novelli/romaani. Jos sinulla on jo työn alla oleva romanttinen teksti, voit hyödyntää harjoitukset sen kehittämiseen. Kurssilla kokoonnutaan Zoom-alustalla ensimmäisellä ja viimeisellä tapaamisella. Tapaamiset tallennetaan, joten jos et pääse paikalle, voi tallenteen katsoa jälkikäteen. Tarvitset vähintään internetyhteyden, tietokoneen ja kuulokkeet osallistumiseen. Myös mikrofoni on hyödyllinen. Kokoontumiskertojen kurssimateriaali tulee Peda.net-alustalle, jonne myös palautetaan kurssitehtävät. Kokoontumiset ma 8.2, 15.2, 22.2 ja 8.3. 

Ilmoittaudu Wellamo-opiston kautta!


Sensuellit sanat (verkkokurssi)

15.3.-12.4.2020, klo 17:30-20:00

Haluaisitko tekstiisi uskottavampia seksikohtauksia, jotka koskettavat lukijaa aidosti? Miten erotiikkaa kirjoitetaan ronskisti ja rehellisesti, mutta silti ihanan aistillisesti? Tällä lyhytkurssilla käymme läpi eroottisen kirjoittamisen saloja ja työstämme omia tekstejämme eteenpäin. Kurssi on suunnattu aikuisille kirjoittajille, joilla on jo jonkin verran kirjoittamiskokemusta. Kurssilla käytetään Peda.net-alustaa. Kokoontumiset maanantaisin 15.3., 22.3., 29.3. ja 12.4. 

Ilmoittaudu Wellamo-opiston kautta!

 

Otan myös mielelläni vastaan työtarjouksia sanataideohjauksen merkeissä. Ota siis rohkeasti yhteyttä sähköpostitse, niin voimme jutella asiasta tarkemmin.

anna[piste]kaija[at]outlook[piste]com

Helsingin kirjamessut verkossa ja lippuarvonta [päättynyt]

Kirjasyksy on jälleen koittanut, mutta ei samanlaisena kuin joka vuosi. Kuluvaa vuotta on määrittänyt pitkälti koronapandemian eteneminen, eikä varmasti kenellekään tullut yllätyksenä, että maailmantilanteen vuoksi myös perinteiset Helsingin kirjamessut toteutetaan tänä vuonna etänä 22.-25.10.2020.

 Postausta on päivitetty 18.10.2020.

 

Helsingin kirjamessujen logo

Messuohjelmaa esitetään yhteensä kolmelta lavalta, joista kaksi lähettää livelähetyksiä ja yhden ohjelmat on kuvattu ennakkoon. Ohjelmia on yhteensä 200 ja esiintyjiä peräti 400, joten tarjonta on laajaa. Koska tapahtuma toteutetaan täysin etänä, sitä voi seurata mukavasti kotisohvalta käsin tai mistä tahansa muualta, missä satut olemaan, kunhan nettiyhteys pelittää.

Messujen tämän vuoden teema on tulevaisuus, mikä on tietysti aina ajankohtainen aihevalinta, mutta erityisesti tässä hetkessä sellainen, mikä varmasti mietityttää monia. Millainen on tulevaisuuden maailma ja miltä näyttää kirja-alan tulevaisuus? Polttelevia kysymyksiä!

Luonnollisesti messuilla on myös mahdollisuus ostaa kirjoja ja messutarjouksiakin voi löytyä. Tapahtumaan osallistuu 100 kustantajaa ja kirjakauppaa. Tarjoussivut avautuvat jo 19.10.2020 ja ovat auki 8.11.2020 asti.

Voit selata ohjelmaa messujen omilta sivuilta tai lukaista messulehden.

Tässä vielä pari nostoa ohjelmista, jotka kiinnittivät minun huomioni. Kuvaukset on lainattu messujen ohjelmasivulta.

 

To 22.10., klo 12:00-12:30, Töölö

Kirjakallio: Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita ja Kuolleiden kirja - Paluu uhriniituntakaiseen

Kirjailijat Mikko Toiviainen (Pimeä peili ja muita kauhutarinoita) ja Magdalena Hai (Paluu Uhriniituntakaiseen) keskustelevat uutuusteostensa ohella moderneista kauhutarinoista ja kauhun kirjoittamisesta. Haastattelijoina Kallion lukiolaiset.

 

To 22.10., klo 15:30-16:00, Senaatintori

Helsingin Sanomat: Historian jännät naiset – Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja

Mitä yhteistä on tekoparrassa pelanneella baseball-tähdellä, kolumbialaisella huumepomolla, Yhdysvaltain sisällissodan sankarilla ja japanilaisella samurai-soturilla? He olivat kaikki naisia.

Maria Pettersson tutustuttaa meidät voimanaisiin, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan, mutta joista harva on kuullut. Uskomattomien, kauheiden, törkeiden ja sankarillisten naisten tarinat hykerryttävät ja ällistyttävät.

Haastattelijana HS:n toimittaja.

 

Pe 23.10., klo 12:00-12:30, Töölö

Kirjakallio: Unienpunoja ja Kesämyrsky 

Elina Rouhiainen (Unienpunoja) ja Siiri Enoranta (Kesämyrsky) ovat arvostettuja ja palkittuja nuortenkirjailijoilta, joiden teoksia yhdistää paitsi omanlaisensa maailmat myös rivien väliin kirjoitetut tärkeät yhteiskunnalliset teemat. Miten kirjailijat rakentavat teoksensa ja miten käsikirjoitukset syntyvät? Mikä on fantasian ja yleisesti fiktion kirjoittamisen rooli, kun otetaan kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin? Haastattelijoina Kallion lukiolaiset.

 

La 24.10., klo 10:00-10:30, Esplanadi

Haluatko kirjailijaksi?

Oletko haaveillut kirjoittavasi kirjan tai haluatko vinkkejä siihen, miten saada tekstisi kustannettavaksi? Kustantamojen ammattilaiset kertovat käsikirjoitusten valinnasta ja siitä, mitä esikoiskirjailijan tulee tietää.

Keskustelemassa kustantaja Mirjam Ilvas (Kustantamo S&S) ja kustannustoimittaja Maarit Halmesarka (Teos) sekä kustannuspäällikkö Salla Pulli (Otava).

 

La 24.10., klo 10:30-11:00, Esplanadi

Käsikirjoituksesta kirjaksi

Miten käsikirjoituksen tie valmiiksi kirjaksi etenee kustantamossa? Mitä kustantamon työntekijät tekevät? Mihin kustantajia tarvitaan? Kustantamojen ammattilaiset kertovat. Keskustelemassa kustantaja Mirjam Ilvas (Kustantamo S&S), kustannustoimittaja Maarit Halmesarka (Teos) ja Salla Pulli (Otava).

 

Su 25.10., klo 11:00-11:30

Suomen Kirjailijaliitto esittää: Sensuroitu! Mistä kirjailija vaikenee?

Mistä kirjailijat olisivat halunneet kirjoittaa, mutta jättivät kirjoittamatta? Millaista kirjaa kirjailijat eivät koskaan kirjoittaisi? Onko kirjallisuudessa vielä kiellettyjä aiheita? Arto Lappi haastattelee Essi Tammimaata ja Heikki Kännöä.

Näiden ohjelmien lisäksi tarjontaa on laidasta laitaan. Kannattaa tosiaan vilkaista ohjelma läpi ja poimia sieltä omat suosikit.

 

Haluatko voittaa liput messuille?

Sain arvottavaksi lippuja messuille. Arvon 2 x kahden lipun paketin. Lipuilla pääset seuraamaan kaikkea messuohjelmaa ja voit katsoa tallenteita aina 8.11.2020 asti.

Näin osallistut:

  • Kommentoi tätä blogipostausta 17.10.2020, klo 18:00 mennessä
  • Kerro kommentissa, mitkä messujen ohjelmat kiinnostavat sinua erityisesti
  • Lisää kommenttiin sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa, jos voitat

 

Arvon liput 18.10.2020 ja ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti.

 

Päivitys 18.10.2020:

Liput Helsingin kirjamessuille voittivat Merja Toppi ja Ritsamoors. Voittajille on lähetetty liput sähköpostitse. Onnittelut!


Hauskoja kirjamessuja!

Puhutaan rahasta - mitä indiekirjan tekeminen maksaa?

Eräs henkilö kysyi minulta Instagramissa, miten paljon indiekirjan julkaiseminen maksaa. Kuvasin aiheesta videon, jossa kävin läpi, millaisia kuluja on luvassa ja mikä on minimibudjetti, jolla pääsee liikkeelle.


Voit katsoa videon alta tai halutessasi lukea lyhyen tiivistelmän aiheesta. Videolla puhun paitsi julkaisukustannuksista myös siitä, tuleeko joskus fiilis, että haluaa vain jättää koko urakan sikseen.



 

Kannattaa huomioida, että minulla on kokemusta kirjojen julkaisusta ainoastaan Books on Demandin kautta. Muut palveluntarjoajat eivät ole minulle tuttuja, joten en osaa ottaa kantaa heidän hinnoitteluihinsa tai siihen, miten heidän palvelunsa eroavat Books on Demandin palveluista.

Alla olen avannut hinta-asioita lyhyesti, mutta tarkemman version näet tosiaan katsomalla varsinaisen videon.

 

Minimibudjetti - 0-69 euroa

Indiekirjan voi julkaista täysin ilmaiseksi, jos sen tekee e-kirjana ja hoitaa myös kannen itse (tai käyttää tarjolla olevia ilmaisversioita). Tällöin vastaat toki myös kaikesta muusta itse eli hoidat oikoluvun (ellet saa jotakuta tekemään sitä ilmaiseksi), taiton ja markkinoinnin omatoimisesti.

Books on Demandin halvin kirjapaketti, joka sisältää sekä painetun että e-kirjan, on tällä hetkellä 69 €. Jos pystyt järjestämään kirjan julkaisuun liittyvät muut asiat ilmaiseksi, selviät siis melko pienellä kustannuksella.


Maksimibudjetti - satasista tonneihin

Ylähintaa kirjan julkaisulle on vaikea sanoa. Joka kerta, kun pystyt jonkin asian hoitamaan itse, säästät selvää rahaa. Joskus on kuitenkin syytä miettiä, kannattaako säästää vai onko lopputulos parempi, jos lyöt euroja tiskiin.

Kustannuksia voi tulla arvostelupalvelun käytöstä, oikoluvusta, kustannustoimituksesta, taitosta, kansikuvasta ja kannen taitosta sekä markkinoinnista. Mieti, mitkä asiat pystyt hoitamaan itse ja mitkä ostat ulkopuoliselta palveluntarjoajalta.


Arvio: Liliana Lento - Koivu ja pihlaja

En ole aikoihin julkaissut blogissa kirja-arviota, koska olen halunnut keskittyä enemmän muihin asioihin. Sain kuitenkin kirjailijalta itseltään pyynnön kirjoittaa kirja-arvostelun ja sitä myöten myös kirjasta arvostelukappaleen, joten päätin tällä kertaa tehdä poikkeuksen.

 


Pidän fantasiasta ja romantiikasta, erityisesti yhdistettynä samaan tarinaan. Tässä mielessä olen Koivun ja pihlajan oletettua kohdeyleisöä. Kirja kertoo kahdesta siskoksesta, jotka kuuluvat puukansaan. Vanhemman yhteyspuu on pihlaja, nuoremman koivu, mistä kirjan nimi tulee. Vanhempi siskoista lähtee hienoon kartanoon piikomaan, kun taas vanhemmat yrittävät pakkonaittaa nuoremman ikävälle vanhalle ukolle. Kummankin tarinaa seurataan vuoronperään, kunnes juonen langat kietoutuvat lopussa löyhästi yhteen.

Vaikka kirja sijoittuu omaan suljettuun fantasiamaailmaan ja puukansa yhteyspuineen on selkeä maaginen elementti, minusta tuntui koko ajan, että luen enemmän historiallista romaania kuin fantasiatarinaa. En varsinaisesti kokenut tätä ongelmaksi, sillä pidän myös historiallisista romaaneista, mutta jos etsii luettavaksi korkeaa fantasiaa, tämä kirja ei silloin välttämättä ole ykkösvalinta.

Kerronta on nopeatempoista ja tarina etenee sulavasti kohtauksesta toiseen. Rivakka tyyli tekee kirjasta kevyttä luettavaa, mutta itse olisin ehkä kaivannut enemmän tunnelmointia ja viivyttelyä. Erityisesti romanttisiin kohtauksiin olisi mielestäni voinut pysähtyä pidemmäksi aikaa ja kaivautua syvemmälle hahmojen sielunelämään. Kaipasin hahmojen tunteiden kuvaamista fyysisten reaktioiden kautta sen sijaan, että usein lukijalle kerrottiin, mitä tunnetta hahmot kokivat. Tämä tosin voi olla mieltymyskysymys. Itse saatan marhata hahmojen mielenmaisemassa ja fyysisissä kokemuksissa jopa liikaa.

Jos en päässyt hahmojen tunne-elämään täysin kiinni, sen sijaan miljöökuvaus mielestäni toimi. Lento osaa tehdä paikoista eläviä, jolloin ne on helppo nähdä omassa mielessä kirjaa lukiessa. Tämä tekee fantasiamaailmaan solahtamisen miellyttävän helpoksi, mutta toki tähän vaikuttaa myös se, että maailma on lopulta melko lähellä omaamme. Fantasiaelementtejä oli omaan makuuni annosteltu kevyellä kädellä, eikä minua olisi haitannut, jos esimerkiksi yhteyspuita olisi hyödynnetty tarinassa enemmänkin ja paneuduttu niihin syvemmällä tasolla.

Kirjan kielestä on myös sanottava, ettei se täysin imaissut minua mukaansa. Hahmojen puhekielisyys on aina ratkaisu, joka jakanee lukijoita kahteen leiriin, ja tämän kirjan kohdalla se ei varsinaisesti puhutellut minua. Tosin totuin hahmojen puhetapaan tarinan edetessä enkä loppua kohden kiinnittänyt siihen enää niin paljon huomiota kuin alussa. Yleisesti ottaen kielelliset valinnat olivat osin sellaisia, että itse olisin käyttänyt ehkä toisenlaisia ilmauksia, mutta jälleen kerran makukysymys ja ehkä taiteellinen mieltymyskin.

Loppuviimeksi Koivu ja pihlaja kuitenkin jätti hyvän jälkimaun. Pidin nimittäin erityisesti kirjan loppuratkaisusta. Olin jo puolivälissä aivan varma siitä, miten tarina tulee päättymään, mutta sain huomata olevani osittain väärässä. Huomio ilahdutti suuresti ja nosti hymyn huulille. Oli hauska yllättyä ja samalla huomata, että joskus on erittäin hyvä juttu, etteivät alkuperäiset odotukset täyty.

Koivu ja pihlaja sopii kevyeksi lukemiseksi. Uskaltaisin myös suositella sitä, jos ei yleisesti ole fantasiasta kiinnostunut, sillä tässä kirjassa fantasiaelementit eivät todellakaan hyppää silmille vaan sujahtavan tarinan rakosiin luontevaksi osaksi maailman kuvausta.

Maan mahti - 5 vuotta myöhemmin

Esikoisteokseni, Maan mahti, täyttää tänään 5 vuotta. Yhtä pitkä on taipaleeni indiekirjailijana. Paljon on tullut tässä ajassa koettua ja varmasti vielä enemmän on edessä. Tänään kuitenkin kurkistan menneisyyteen ja puhun hieman Maan mahdin kirjoittamisesta.

 


Kun Maan mahti vuonna 2015 ilmestyi, se ei tietenkään putkahtanut tyhjästä vaan takana oli pitkäaikaista työskentelyä tarinan parissa. Videolla palaan siihen, mikä inspiroi kirjoittamaan ja mistä lopullinen sykäys kumpusi. Puhun hieman myös indiehommista, peleistä ja kirjan hahmoista.

 



Lue lisää ja kurkista, mistä voit hankkia kirjan omaksesi:

Kristallin lapset

Maan mahti

Fanifiktiota kansien väliin

Pitkästä aikaa hyppäsin kameran eteen ja päätin kirjoittamisen sijaan kuvata videon siitä, mitä olen kesän aikana puuhannut. Romaanikäsikirjoituksista olen pitänyt lomaa, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi viettänyt aikaa kirjoittamisen parissa.

 

 

Jokin aika sitten kirjoittelin vakavaa asiaa fanifiktiosta. Nyt päätin puhua aiheesta vielä vähän lisää ja kuvasin lyhyen videon kesän aikana toteuttamastani fanifiktioprojektista. Samalla tuli myös sivuttua indietekemistä, koska tavallaan se myös liittyi tähän projektiin vahvasti.

Katso video alta.


Videoon liittyviä linkkejä:

Ficcikirjasto

Ficcikirjasto: Projekti S. R. -ficci 

Ficcikirjasto: Viettelys -ficci

Kansien tekijä: Andromeda (@lockhartstrum)

Kristallimaailma

Vakavasti fanifiktiosta

Fanifiktio on pääosin internetissä julkaistavaa kirjallisuutta, joka ammentaa muiden luomista alkuperäisteoksista. Sen kirjoittaminen on ollut osa elämääni reilut parikymmentä vuotta, enkä ole hylännyt rakasta harrastustani, vaikka tie on vienyt kirjailijaksi. Tänään haluan sanoa muutaman sanan tästä salarakkaastani.




Nyt kun Kristallin lapset -sarja on päättynyt ja saimme S. A. Keräsen kanssa myös yhteisen kokoelmamme, Rajatut, uunista ulos, olen viettänyt kirjailijan lomaa. Käytännössä tämän lomani (joka ei ole lomaa palkkatyöstä) olen kirjoittanut hillittömiä sanamääriä... fanifiktiota.

Miltei kaikki vapaa-aikani heinäkuussa on mennyt tekstiä editoidessa ja uutta paukuttaessa. Tällainen vimma iskee harvoin päälle ja yleensä prosessini ovat pidempiä ja hitaampia. Nyt olen kuitenkin nauttinut vauhdista ja siitä, että jotain syntyy. Yhtään ei harmita, ettei tällä kertaa ole kyse romaanikäsikirjoituksesta, vaikka romaanimittaista tekstiä työstänkin (tai itse asiassa kahta, mutta palaan tähän joskus myöhemmin toisessa postauksessa).


Mikä ihmeen fanifiktio?


Lainaus englanninkielisestä Wikipediasta:

Fan fiction or fanfiction (also abbreviated to fan fic, fanfic, fic or ff) is a type of fictional text written by fans of any work of fiction where the author uses copyrighted characters, settings, or other intellectual properties from an original creator as a basis for their writing. Fan fiction ranges from a couple of sentences to an entire novel, and fans can both keep the creator's characters and settings or add their own. Fan fiction is a form of fan labor.

Fan fiction can be based on any fictional (and sometimes non-fictional) subject. Common bases for fan fiction include novels, movies, bands, and video games.


Ajauduin kirjoittamaan fanifiktiota tietämättä koko termiä. Olin kai noin 12-vuotias ja Prätkähiiret-sarja kaipasi mielestäni lisää ja parempia jaksoja. Koska niitä ei tullut, päätin kirjoittaa jaksot itse.

Myöhemmin innostuin kirjoittamaan Harry Potter -hahmoille romanttisia seikkailuja, ja siinä kohtaa löysin myös muut fanifiktion parissa viihtyvät potteristit. Pääsin osaksi yhteisöä ja sain harrastukselleni nimen.

Sittemmin Potterit ja Prätkähiiret ovat jääneet taakse. Kirjoitan fanifiktiota enimmäkseen japanilaisista roolipeleistä ja jonkin verran myös mangasta/animesta. Kirjojen pohjalta kirjoittaminen ei oikeastaan edes kiinnosta vaan mieluummin sukellan visuaalisempiin maailmoihin, jotka saan sitten itse taivuttaa kirjalliseen muotoon.

Minulla on taipumus ihastua fiktiivisiin hahmoihin, ja haluan kirjoittaa kyseisille hahmoille laajempia tarinoita kuin alkuperäinen teos tarjoaa. Fanifiktio on tähän oiva keino, ja samalla se on vapaa leikkikenttä, jossa saan tehdä aidosti, mitä minua huvittaa.

Nimittäin edes indiekirjojen kirjoittaminen ei aina tunnu sellaiselta. Kirjojani työstäessä otan lukijat eri tavalla huomioon kuin fanifiktiota kirjoittaessa. Vaikka kirjoitan aina ensisijaisesti itselleni, fanifiktion kohdalla tämä pätee syvemmällä tasolla. Totta kai olen ilahtunut, jos joku lukee myös kirjoittamaani fanifiktiota, mutta ne tarinat eivät mene samanlaisen seulan läpi kuin kirjani.

Fanifiktiotarinoissa en jätä kohtauksia pois sen takia, että ne eivät välttämättä vie juonta eteenpäin vaan ovat ainoastaan hahmojen kuumottelua varten. Saatan myös tunkea mukaan kasan kliseitä ihan vain siksi, että se on kutkuttavan ihanaa. Kirjoissani mietin näitä asioita paljon enemmän ja karsin pois turhuudet, vaikka ne olisivat suloisen kuumottavia turhuuksia.

Tästä syystä pidän fanifiktion kirjoittamista lomana. Teen, mitä minua sattuu huvittamaan, ja heittäydyn täysin vapaaksi kaikista (itse asetetuista) kirjoittamisen kahleista.


Kummallista suhtautumista muilta


Aika pian Potter-päivien alettua opin yhden asian: fanifiktion kirjoittamisesta puhuminen saa aikaan kieroja katseita, kritiikkiä, suoranaisia solvauksia ja laskee arvoa kirjoittajana joidenkin ihmisten silmissä.

Okei, itse asiassa opin aika monta asiaa.

Olen ollut reilut 15 vuotta erilaisissa kirjoittajayhteisöissä ja yhä tänä päivänä törmään ajoittain negatiivisiin asenteisiin fanifiktion kirjoittajia kohtaan.

Olen kuullut mm. että fanifiktio on B-luokan kirjallisuutta ja että sen kirjoittajat eivät vain osaa luoda mitään omaa. Fanifiktion on myös sanottu olevan ajan tuhlaamista, koska saman ajan voi käyttää romaanikäsikirjoituksen työstämiseen. Se on myös epäkunnioittavaa kirjailijoita kohtaan (vaikka kirjoittaisi peleistä, kuten minä, tätä en vieläkään tajua... voisiko joku selittää, kiitos?). Fanifiktio on varastamista, alkuperäisteoksien pilaamista ja silkkaa irstailua. Lista jatkuu loputtomiin.

Käytännössä siis fanifiktio on kirjallisuuden pahis, joka pitää äkkiä potkia maan rakoon. Ainakin se on harrastus, jota pitäisi vähän hävetä.

Olen siitä ikävä ihminen, etten suostu häpeämään harrastuksiani.


Miksi fanifiktio on mahtavaa?


Fanifiktio on kirjoittamista ja jo siksi se on mielestni arvokasta.

Kyllä, tarinoiden joukosta löytyy löysiä rakenteita, silkkaa seksiä, hahmojen kuumottelua vailla mitään juonta ja kyseenalaisia teemoja. Joku on kuitenkin laittanut aikaa myös noiden tekstien kirjoittamiseen ja samalla kenties kehittynyt kirjoittajana hieman paremmaksi. Fikkien kirjoittaminen siis kehittää kirjoittajana samalla tavalla kuin muu kirjoittaminen.

En kuitenkaan halua typistää fanifiktiota kirjoitusharjoitukseksi, koska fanifiktion funktio ei ole olla vain hyödyllistä toimintaa. Sen on tarkoitus viihdyttää niin kirjoittajaa itseään kuin mahdollista lukijaa.

Pidän myös tympeänä kriitikin siitä, etteivät fanifiktion kirjoittajat luo mitään omaa. Vaatii nimittäin melkoista taitoa käsitellä jonkun toisen luomia hahmoja uskottavasti. Samalla  hahmoja on usein kehitettävä eteenpäin, koska alusta loppuun samana pysyvää hahmoa ei ole välttämättä kiva kirjoittaa (eikä se miellyttäisi lukijoitakaan). Tämä kehityskaari tapahtuu alkuperäisteoksen luomissa puitteissa, joten hahmoon on tutustuttava erittäin hyvin, jos haluaa onnistua. Sama pätee muiden luomiin maailmoihin. Jotta niistä voi kirjoittaa uskottavasti, on tehtävä taustatyötä ja otettava asioista selvää.

Toki kaikki eivät suhtaudu fanifiktion kirjoittamiseen vakavasti eivätkä edes halua tehdä isoa taustatyötä tarinoitaan varten. He kenties vain kirjoittavat kivoista hahmoista sen enempää miettimättä, ja sekin on hieno tapa harrastaa fanifiktiota. Ehkä fanifiktion mahtavuus perustuu juuri siihen, että kukin tekee sitä omalla tavallaan.

Fanifiktio on rajaton maailma, jossa seikkailut ja löytöretket eivät lopu koskaan. Toisille kyse on hetken huvista, joka riipaistaan kasaan tunneissa, toiset upottavat jopa vuosia tarinansa työstämiseen. Fanfiktiota luodaan monin eri tavoin, mutta sen ytimessä on rakkaus. Rakkaus alkuperäisteoksia ja kirjoittamista kohtaan.

Ja jos kysyt tältä kirjailijalta, rakkaus kirjoittamista kohtaan on kaikki kaikessa.


PS. Jos haluat kirjojeni lisäksi kurkistaa kirjoittamaani fanifiktiota, klikkaa itsesi Ficcikirjastoon!

Vieraskynä: Kuoleman kysymys -pienoisromaani

Julkaisemme kirjailija S. A. Keräsen kanssa yhteisen kokoelman, Rajatut, joka sisältää häneltä pienoisromaanin ja minulta kaksi pitkää novellia, Ennen sadetta ja Verenperintö, jotka olen esitellyt aikaisemmin. Tänään ääneen pääsee Keränen. Lue Kuoleman kysymys -pienoisromaanin taustoista ja kurkista lukunäytettä tarinasta.

Anna

Kansi: Hanna Rauma / Not Design
Sanottakoon se heti alkuunsa. Kuoleman kysymyksen ongelma on, että siitä on hyvin vaikea kertoa juuri mitään spoilaamatta tarinaa. Tämän pulman kanssa painin jo takakansitekstiä muotoillessani. Mitä tästä nyt sanoisi? ”Siinä on kuolemanenkeleitä, ihmisiä ja lentokoneita. Se sijoittuu menneisyyteen.” Ehkä onkin tarinan sisällön sijaan parempi keskittyä taustojen avaamiseen.

Lentojuttunakin tunnetun pienoisromaanin idea ei ole uusi. Ensimmäisen kerran yritin sitä joskus kuusi tai jopa kahdeksan vuotta sitten, mutta silloin tarinan siivet eivät oikein ottaneet tuulta alleen (pun totally intended). Viime marraskuussa ryhdyin uuteen yritykseen ja rykäisin aika lailla sekä henkilöhahmot että juonen uusiksi. Raamit säilyivät silti samoina, koska kyseessä on todelliseen historialliseen tapahtumaan kiinteästi liittyvä tarina.

Pienoisromaani on minulle uusi aluevaltaus, koska yleensä tapaan kirjoittaa yli 100 000 sanan tekeleitä – alle 30 000 sanassa pysyminen voidaan katsoa tälle jaarittelijalle jonkinmoiseksi saavutukseksi. Olen kuitenkin luultavasti käyttänyt Kuoleman kysymykseen yhtä paljon aikaa kuin täyspitkään romaaniin, kiitos jatkuvien historiallisten faktojen tarkistelun. Tarina lähti liikkeelle novellina, mutta aika nopeasti ymmärsin, että se vaatii paisuttamista. Tein samaan aikaan kirjoittamisen perusopintoja ja päädyin käyttämään Kuoleman kysymystä Tekstikokoelma-kurssilla. Opettaja pystyi toki lukemaan vain alkupään ja synopsiksen tekstin laajuuden vuoksi, mutta silti sain tarinan työstämiseen hyvin käyttökelpoisia vinkkejä. Myös muilta esilukijoilta, niiltä, jotka ovat lukeneet koko jutun, on tullut arvokkaita kommentteja.

On ehkä syytä mainita erityisesti vanhoille lukijoilleni, että kyseessä ei ole sateenkaaritarina, vaikka joitain sateenkaarevia elementtejä pystyykin tekstistä bongaamaan. Kuitenkin, tyylilleni uskollisena, Kuoleman kysymys yhdistelee eri genrejä ja tyylejä. Siinä on romanssia, jännitystä ja huumoriakin. Historiallisesta viitekehyksestä huolimatta siitä löytyy moderneja ilmauksia ja hiuksenhienoja kannanottoja mm. tasa-arvoon liittyen, koska kuolemanenkelit katselevat ihmisten maailmaa ulkopuolisen, lähestulkoon ajattoman olennon silmin. Ja muuten, melkeinpä suosittelen, että mikäli ei tunnista tarinan historiallista viitekehystä, pidättäytyisi googlettamasta ennen kuin on päässyt loppuun.

Romaania työstäessäni olen innostunut luomistani kuolemanenkeleistä sen verran, että saatan tulevaisuudessa kirjoittaa heistä vielä lisää. Ja se takakansitekstihän kuuluu kaikessa lyhykäisyydessään seuraavasti: Kuolemanenkeli Jackie joutuu vaikean moraalisen valinnan eteen, kun kesken työkeikan hänen on päätettävä, rikkoako kuolemanenkelten sääntöjä sekaantumalla ihmisten kohtaloihin vai antaako itselleen tärkeän ihmismiehen kuolla lento-onnettomuudessa.

Alta löytyvä tekstinäyte on kolmannen luvun alusta. Koska editointi jatkuu vielä, pienet muutokset ovat mahdollisia.



Kuoleman kysymys


3. luku



Kuva: StockSnap / Pixabay
Periaatteessa Länsi-Saksaa huonompiakin niittopaikkoja oli, mutta Jackie olisi silti mieluummin ollut Roomassa. Koska hänen työvuoronsa alkaisi vasta varhaisaamulla ja koska oli kesäkuinen launtai-ilta, hän oli lähtenyt nuuskimaan paikallista yöelämää. Hän oli ensin harkinnut keskustan kallista yökerhoa, mutta tuumannut sitten, että jokin sivukadun hämärä ja savuinen kellariklubi tarjoaisi mielenkiintoisemman ikkunan ihmisten elämään. Niin se oli toistaiseksi tehnytkin, hän totesi seuratessaan vuoronperään erään seurueen riitaisaa ihmissuhdedraamaa ja erittäin humaltuneen, erittäin nuhruisen pöytäkunnan kortinlätkimistä. Jos hänen olisi pitänyt lyödä vetoa, ihmissuhteisiin keskittynyt porukka alkaisi nujakoida ensin, mutta vain siksi, että pelurit alkoivat olla liian humalassa edes nousemaan tuoleiltaan ja heppujen sätkissä paloi muutakin kuin tupakkaa.

Yksinäisen naisen oli vaikea päästä yökerhon kynnyksen yli. Jackie myönsi kallistuvansa enemmän feminiinisiin muotoihin (toisinaan hän viihdytti itseään antamalla ihmisten päättää), mikä oli näinä sukupuolten eriarvoisuuden vuosina epätavallinen ratkaisu kuolemanenkelille. Hän tunsi ainoastaan kaksi muuta naispuolisena viihtyvää kollegaa, toinen työskenteli jossain Itä-Aasian suunnalla ja sai tiemmä sukupuolierottelun lisäksi niskaansa roturasismia, toinen oli heidän osastoonsa kuuluva Astrid Lund, josta juoruttiin, että tämä oli toiminut aikoinaan valkyriana.

Kuva: skip604 / Pixabay
Tänä iltana hän oli joutunut muovaamaan itselleen miehisemmät piirteet ja vaateparren, jotta portieeri laskisi hänet sisään. Asetuttuaan baaritiskille hän oli palautunut mukavampaan muottiinsa, pikkuhiljaa, pala kerrallaan niin, ettei ihmissilmä rekisteröinyt muutosta. Joku saattoi ihmetellä, missä hänen seurueensa oli, mutta kukaan ei ollut toistaiseksi tullut häätämään. Juomanlaskija teki hänen pyytämänsä cocktailin, mutta Jackie pani merkille, että miehen syrjäsilmä tallensi hänen liikkeitään ja kenties tämän pään päällä leijui ajatuskupla, ’Eikö tuo nainen ollut äsken mies?’ Hampurin savuisissa kellariklubeissa ei vain oltu niin tarkkoja kuin lätäkön takana, joten hän arveli saavansa jatkaa istuskeluaan niin kauan kuin ei herättänyt liikaa huomiota.

Hänen suunnitelmansa oli ollut tunnin, kahden vierailu ja sitten hotellille nappaamaan vähän unta ennen työkeikkaa, mutta luonnollisesti se suunnitelma meni uusiksi. Hän oli puolivälissä liian imelää ja liian kermaista drinkkiään, kun hänen näkökenttänsä laidalla häivähti tumma hahmo. Ei tarvinnut edes kuolemanenkelin kuudetta aistia, niin selvästi vieras halusi hänen huomaavan. Tulijan strategiaan kuului silti jostain syystä odottaa, että hän käänsi päätään, ennen kuin tämä puhutteli häntä.

”Iltaa, neiti.”

Kuva: StockSnap / Pixabay
Jackie ei vastannut ennen kuin oli tehnyt hemmosta pika-analyysin, antanut katseensa lipua mustista hiuksista kiiltävien bootsien kärkiin. Valkoisesta paidasta oli jäänyt useampi nappi napittamatta, rintaa vasten lepäsi suuri hopeinen risti raskaan korun varassa. Olkia verhosi nahkatakki, jalkoja tummat farkut. Jollekin toiselle aikakaudelle tukka olisi ollut liian pitkä, mutta tällä vuosikymmenellä sitä olisi voinut nimittää jopa lyhyeksi. Se oli harottu epätasaisesti taaksepäin geelillä, kostealta näyttävät suortuvat kieltäytyivät pysymästä päälaella ja kurottelivat eroon muodostelemasta, osa sivuille, osa kasvoille. Jackien oli myönnettävä, että tyyli oli paljon enemmän hänen mieleensä kuin juuri muoti-ilmiön roolia tavoitteleva miesten hippitukka keskipäänjakauksella. Hiusten mustuus nosti yhdessä kajaalirenkaiden kanssa jäänsiniset silmät tyrkylle kasvoista, leuasta erottui vuorokauden vanha sänki, joka täydensi rosoista tyyliä. Rokkarin käry leijui miehen ympärillä sakeana ja kauas kantavana, pakotti erottumaan massasta, joka oli pukeutunut samettihousuihin ja kauluspaitaan.

”Oletko täällä yksin?”

Jackie pyöräytti pilliä vaaleanpunaisessa juomassaan. ”Saatanpa ollakin.”

Hän sai vastaukseksi häivähdyksen hymyä. Tämän miehen moraalikäsityksiä ei yksinäinen naisihminen baarissa tuntunut rikkovan, tai kenties tyyppi piti häntä helppona nakkina. Siinä tämä erehtyi – jos kohta mies oli niin viehättävä, että Jackie saattaisi tällä kertaa poiketa periaatteistaan. Hän oli ehtinyt jo harmitella vuosikymmenen lopun outoa muotia, joka kasvatti miehille jeesustukan ja -parran tai pahimmassa tapauksessa pelkät viikset ja vaatetti heidät psykedeelisiin pallopaitoihin ja haaroihin liimattuihin kangashousuihin, joista pystyi mittaamaan kantajansa varustelutason yhdellä vilkaisulla. Hyi olkoon.

”Sopiiko istua?” mies kysyi ja odottamatta vastausta veti baarijakkaran alleen ja vinkkasi baarimikolle, jonka huomio oli jo heissä. ”Neidille toinen samanlainen.” Sormi heilahti Jackien drinkkilasin suuntaan.

Kuva: Eisenmenger / Pixabay
”Oikeastaan ottaisin mieluummin Tequila Sunrisen”, Jackie huomautti. Hän oli tilannut Pink Squirrelin vain saadakseen tietää, mikä sekoituksessa oli niin ihmeellistä, ja todennut, etteivät kermaiset cocktailit olleet hänen makuunsa.

Hymy miehen huulilla leveni. Jackie näki saalistajan sen takana. Mikäs siinä, hän voisi kyllä katsoa, kuinka kauan gentlemannin elkeet kestäisivät. ”Tequila Sunrise siis. Minulle huurteinen.”

Baarimikko nyökkäsi. ”Tulossa.”

Juomanlaskijan täyttäessä heidän tilaustaan Jackie tajusi äkkiä, että lähimpien pöytäkuntien huomio oli heissä. Tai ei oikeastaan vain lähimpien vaan kaikkien, joilla oli näköyhteys, poislukien juopunut pokeriremmi ja tosielämän saippuaoopperatähdet. Hän kääntyi tuolillaan, loi töllöttäjiin kysyvän katseen: Mitä hittoa nyt? Kai yksinäisen naisen on sallittua ottaa vastaan tarjottu drinkki? Jotkut reagoivat hänen mulkaisuunsa ja käänsivät päänsä, toiset jatkoivat pällistelyään. Jotkut katsoivat suoraan hänen ohitseen nahkatakkiasuiseen mieheen ja mutisivat toistensa korviin.

Tuijottakaa nyt sitten, Jackie tuhahti mielessään ja pyörähti takaisin mieheen päin. Kun tämä istui niin lähellä häntä, hän tajusi kunnolla, kuinka kookas tämä oli. Hän oli 178-senttisenä pitkä naiseksi, mutta hänen uusi tuttavuutensa päihitti hänet ainakin viidellätoista sentillä. Hartiat olivat niin leveät, että tällä täytyi olla vaikeuksia löytää istuvia vaatteita. Silti tämä ei näyttänyt kehonrakentajalta, vaikka hyvässä kunnossa olikin.

Jackie ei voinut kieltää, että piti näkemästään. Piti kovasti.

Haasta itsesi kirjoittamaan ja löydä inspiraatiosi

Ohjaan ensimmäistä sanataidekurssiani, Sanadiscoa, tänä kesänä. Eilisellä kurssikerralla pohdimme inspiraation lähteitä ja apuja yhdessä kurssilaisten kanssa. Keskustelu oli niin loistavaa, että se jäi pyörimään mieleeni vielä yön pimeinä tunteinakin. Tänään siis puhetta kirjoittamisesta ja inspiraatiosta.

Monella kirjoittajalla on taipumusta jäädä odottelemaan inspiraation syntymistä ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan. Tunnistan tämän myös itsestäni, mutta viime vuosina olen aktiivisesti pyrkinyt eroon odottelusta.

Kirjoittaminen ilman inspiraatiota on mahdollista, ja monet ammatikseen kirjoittavat kohtaavat kausia, jolloin tekstin tuottaminen saattaa olla puurtamista ilman inspiraation häivääkään. 

Huvikseen kirjoittavat eivät ehkä tähän pulmaan välttämättä törmää niin usein, varsinkin jos tosiaan kirjoittaa vain silloin, kun inspiraatio itsestään pilkahtaa esille.

Inspiraatiota ei ole kuitenkaan pakko jäädä odottelemaan vaan sitä voi herätellä aktiivisesti. Onnistuuko tämä aina? Ei, mutta yrittämällä ei taatusti häviä mitään. Kun kokeilee erilaisia tapoja inspiraation herättelyyn, löytää lopulta ne, jotka itselle toimivat.

Eräs tuttavani lähtee aina kahvilaan kirjoittamaan, sillä ympärillä pyörivä häly saa hänet innostuneeseen tilaan, jossa teksti alkaa virrata. Toinen vaeltaa luontoon kynän ja vihon kanssa etsimään inspiraationsa lähteitä, kolmannella sanat kuohuvat esille, kun ensin on saatu hiki virtaamaan liikunnan kautta. Olemme jokainen erilaisia, joten myös tapamme inspiroitua eroavat toisistaan.

Haaste itselle


Tänä keväänä olen taas kerran kipuillut kiireisen arjen ja kirjoittamisen yhdistämisen kanssa. Väsymys painaa ja loman tarvetta olisi, mutta realiteetit tulevat vastaan. Aina ei saa sitä, mitä haluaa, eikä välttämättä edes sitä, mitä tarvitsee. 

Päätin haastaa itseni kiireestä huolimatta. Tämänhetkiseen tilanteeseeni ei sovi jääräpäinen "paukuta päivittäin 1000 sanaa uuteen käsikirjoitukseen" -tyylinen puurtaminen. Juuri nyt tarvitaan lempeyttä ja kuria muttei todellakaan ruoskaa.

Olen vuosien saatossa kerännyt itselleni Pinterestiin kuvia kansioon nimeltä "Sekalainen inspismatsku" ja ajoittain olen noita kuvia jopa hyödyntänyt. Nyt haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan tänä kesänä niin monesta kansion kuvasta kuin suinkin ehdin. Yhteen kuvaan käytän kuitenkin maksimissaan 10 minuuttia. Sen verran löytyy kyllä jokaisesta kiireisestä päivästäni.

Tarkoitus ei ole, että saisin aikaan eeppisen romaanin tai edes julkaisukelpoisen novellin. Tuotan pelkkää raakatekstiä, jota ei ole suunniteltu mitenkään. Ammennan mieleni syövereistä kuvista nousevia ajatuksia paperille ilman, että mietin lopputulosta. Syleilen vapautta kirjoittaa ihan mitä tahansa ilman julkaisupaineita.

Haasteen tarkoitus on antaa itselleni edes hieman aikaa kirjoittaa ja samalla päästää irti paineista, joita olen kerännyt viime vuosina. Haasteen ansiosta syntyy tekstiä, josta voin mahdollisesti myöhemmin löytää jotain hyödynnettävää. Yksittäisiä lauseita, kokonaisia ajatuksia, kenties ideoita uusiin maailmoihin.

Materiaalin tutkiskelun aika tulee kuitenkin myöhemmin myöhemmin. Ensin on vapaus, jota ei rajoita mikään. Syksymmällä tarkastelen, mitä on syntynyt, ja saatan jopa jatkaa haastetta, jos siltä tuntuu.

Haastan mukaan myös sinut!


Jos tuntuu, että vain odotat inspiraation syntymistä, nyt on se hetki, kun voit lopettaa odottamisen. Sinulla on mahdollisuus herätellä itse omaa inspiraatiotasi. 

Joka päivä et ehkä onnistu, toisena päivänä taas teksti virtaa ulos kuin huomaamatta. Tärkeintä on, että yrität ja luot samalla rutiinia itsellesi.

Mikäli kirjoittaminen on sinulle rakas harrastus, haasteeseen kannattaa hypätä mukaan. Se maksaa vain pienen hetken aikaasi mutta voi antaa paljon iloa arkisen ahertamisen keskellä.

Ja sinä olet sen ilon arvoinen! Pienen ajan ottaminen itselle tärkeän asian parissa on merkityksellistä. Se kertoo siitä, että arvostat itseäsi, mikä taas kohottaa mielialaasi ja vaikuttaa yleisesti hyvinvointiisi. Joskus asioita kannattaa siis tehdä ihan vain omaksi hyödyksi.

Haaste pähkinänkuoressa

  • Valitse jokin sinua innostava aihepiiri, esim. kuvista, musiikista tai lähiympäristöstä kirjoittaminen
  • Varaa joka päivä 10 minuuttia kirjoittamiseen tai esim. 30 min viikossa
  • Poimi sopiva kuva / biisi / paikka / jne. ja lähde kirjoittamaan siitä mitä tahansa mieleesi tulee
  • Säilytä kaikki tekstit yhdessä paikassa, jotta niihin on helppo palata myöhemmin

Itse valitsin haasteeseeni kuvat, koska kuvien katselu saa usein mielikuvitukseni liikkeelle. Sinulle voi toimia jokin toinen lähdemateriaali, joten valitse omasi vapaasti. Halutessasi voit myös valita jokaiselle kerralle myös erilaisen teeman. Tänään musiikki, huomenna elokuva, ylihuomenna tuokio parvekkeella jne. 

Voit jättää alle kommentin ja kertoa samalla, millä tavoin aiot tätä haastetta soveltaa omassa elämässäsi. Kommentti kannattaa kirjoittaa, koska silloin teet osallistumisesi näkyväksi muille ja samalla annat itsellesi viestin, että olet tosissasi. Todennäköisesti teet silloin asioiden eteen  herkemmin jotain kuin jos vain pohtisit osallistumistasi omassa mielessäsi.


Tehdään yhdessä tästä kirjoittamisen kesä!

Verenperintö - lukunäyte

Julkaisemme kirjailija S. A. Keräsen kanssa kesäkuussa yhteisen kokoelman, joka sisältää häneltä pienoisromaanin ja minulta kaksi novellia. Tässä postauksessa kerron vähän tarkemmin novellistani Verenperintö ja lopusta löytyy myös pieni lukunäyte novellista.

Kansi: Hanna Rauma / Not Design
Voit tutustua kokoelman toiseen novelliin tarkemmin tässä postauksessa.

Verenperintö ei ole täysin uusi novelli. Kirjoitin sen alun perin vuonna 2016 ja lähetin Type & Tellin järjestämään Oma novelli -kilpailuun nimellä Koti. Kilpailun kanssa tuli hieman kiire, joten en ehtinyt hioa novellia niin paljon kuin olisin toivonut. Lisäksi pituusrajoitus aiheutti sen, että jouduin karsimaan ja tiivistämään kokonaisuutta rankalla kädellä. Joskus se on hyvä asia, joskus taas tarina voi siitä kärsiä.

Vaikken itse ollut täysin tyytyväinen tuotokseeni, yllätyksekseni se sijoittui kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon ja pääsi Type & Tellin Kymmenen kulmaa -novelliantologiaan. Olin tietysti iloinen tästä menestyksestä, mutta samalla mielessä kaihersi se, että novelli ei ollut sellainen kuin halusin.

Kun lähdimme suunnittelemaan kokoelmaa S. A. Keräsen kanssa, päätin lopulta antaa novellilleni uuden elämän. Kaivoin alkuperäisen tekstin arkistojen kätköistä ja lisäksi kaiken sen, minkä olin siitä joutunut leikkaamaan pois. Osa oli sellaista, mikä jouti mennäkin, mutta löysin myös paljon hyvää, joka ansaitsi päästä takaisin osaksi kokonaisuutta.

Editointirupeama oli silti melkoinen. Palaset eivät meinanneet löytää paikkojaan ja pyörittelin tekstiä moneen kertaan. Onneksi sain apua parilta innokkaalta esilukijalta, ja lopulta kokonaisuus alkoi hahmottua. Samassa rytinässä heitin myös novellin vanhan nimen romukoppaan, sillä mielestäni se ei kuvastanut tarinaa. Kodista tuli Verenperintö.

Type & Tellin novelliantologia ei levinnyt kovin laajalti, mikä tarkoittaa, ettei novellini lopulta löytänyt tietään kovin monen lukijan käsiin. Toivon, että Rajatut menestyy paremmin ja että Verenperintö pääsee vihdoin luettavaksi sellaisena, millainen sen kuuluu ollakin.

Novellissa Utukan elämä kääntyi päälaelleen, kun hänen kykynsä kutsua lohikäärmeitä heräsi kesken koulupäivän. Vaikka aiempi kutsujien sukupolvi karkotettiin pohjoiseen, Utukka sai jatkaa asumista kotipaikkakunnallaan. Pelätty kyky on syrjäyttänyt hänet yhteiskunnan rajamaastoon, mutta tuulahdus menneisyydestä pakottaa hänet kohtaamaan itsensä.
Kurkista nyt hieman novellin alkua. Varsinainen kirja ilmestyy kesäkuun lopulla, jolloin pääset sitten lukemaan tarinan loppuun!


Verenperintö


Taivaan täytti jyrinä. Jouduin irrottamaan katseeni iloisesti ympärilläni kieppuvasta liskosta, jonka sateenkaarisilmät säihkyivät ilta-auringon valossa. Olin tarkkaillut, kuinka sen terävät hampaat erottuivat vasten punertavaa kuonoa ja häntä heilahteli jokaisen liikkeen mukana. Siivet räpsyivät niin vinhaa vauhtia, että niitä oli vaikea erottaa.

Nyt kuitenkin käänsin katseeni taivaalle. Sini syveni idän suunnalla, mutta jyrinä tuli lännestä, keskustasta päin. Iltaruskoa leikkasi nopeasti laskeutuva valonväläys, joka oli kuin tähdenlento mutta suurempi. Syöksyin jaloilleni samalla hetkellä, kun jyrinä päättyi rysähdykseen.

Loin pikaisen katseen sinkoilevan liskoni suuntaan ja napsautin sormiani. Se päästi savuavan tuhahduksen mutta katosi poksahduksen saattelemana paikalta. Keräsin hameeni ja säntäsin juoksuun. Jalkani iskivät polkuun tasaista tahtia. Ne osasivat tämän reitin ulkoa eikä niitä haitannut, että hämärä oli jo kietonut huntunsa metsän ympärille. Kivi. Puunjuuri. Liukas kohta. Jalkani muistivat niistä jokaisen.

Polku päättyi hiljaisen tien reunaan. Tähän aikaan täällä ei kulkenut kukaan kunnollinen. Syystuuli tarttui hameideni helmoihin ja pöllytti niitä ylöspäin, kun oikaisin tien poikki rannan suuntaan. Se heilutteli melkein valkoisen tukkani sivuhaituvia kasvoilleni. Työnsin ne tieltäni ja kipitin viimeisten pusikoiden läpi rantaan.

Vesi läikehti, ja liplatus kantoi korviini, kun hiivin hiekalle. Järven toisella puolella välkkyvä masto piirtyi taivasta vasten, mutta pian siitä ei näkyisi kuin tasainen tuike, kun aurinko laskeutuisi kokonaan horisontin taakse.

Hengitykseni huurusi ja sekoittui savuun, joka nousi taivaalta pudonneesta esineestä. Lentopyörä. Ei samaa mallia kuin äidin oli ollut. Se näytti siltä, että joku oli käyttänyt runsaasti aikaa sen tuunaamiseen, mutta nyt työ oli mennyt hukkaan, sillä koko etuosa oli painunut kasaan ja takapää savutti.

Pyörän vieressä hiekalla makasi hahmo, joka ei liikkunut. En tiennyt, kuinka herkkiä lentopyörät olivat räjähtämään, mutta jos tuo päättäisi poksahtaa, tulisi ruumiita. Ei ehkä minusta, sillä olin yhä useamman askeleen päässä härvelistä, mutta maassa makaavasta tyypistä kylläkin.

Vilkuilin ympärilleni. Ketään ei näkynyt vielä, mutta varmasti myös muut olivat kuulleet metelin. Turvaviranomaiset tai ryöstelijät ilmestyisivät ennemmin tai myöhemmin, enkä halunnut silloin olla paikalla. Viisainta olisi ollut häipyä saman tien, mutta uteliaisuuteni vei voiton ja sai minut hiipimään eteenpäin. Tarkkailin pyörää ja valmistauduin pyrähtämään kauemmas, jos se alkaisi savuttaa enemmän tai remahtaisi liekkeihin.

Kumarruin hahmon puoleen. Nuoren naisen tummaan, kiharaan tukkaan oli tarttunut hiekkaa ja otsalle nostettujen suojalasien toinen linssi oli säröillä. Miksei hän ollut pitänyt niitä silmillään?
Naisen kaulaan oli kietaistu huivi, mutta ruskea kulahtanut nahkatakki repsotti auki. Hänen saapikkaidensa nahkainen pinta oli paikoin lohkeillut, ja sukkahousuissa oli silmäpakoja, eivätkä ehjät ruskealla pitsillä koristellut shortsit sopineet kokonaisuuteen.

Poski tuntui kylmältä kättäni vasten. Läpsäytin sitä kevyesti, ja nainen ynähti muttei avannut silmiään. Kuljetin käsiäni pitkin hänen solakoita kylkiään takin alla ja yritin tunnustella, olivatko kylkiluut menneet poikki. En oikeastaan tiennyt, miltä poikki mennyt kylkiluu tuntui, mutta uskoin silti tunnistavani sen. En havainnut mitään erikoista mutten silti ollut varma, kannattiko naista ryhtyä siirtämään. Koulussa oli aina sanottu, että onnettomuuden uhrin sai siirtää vain hätäammattilainen, sillä kaikki vammat eivät näkyneet ulospäin ja siirtäminen saattaisi aiheuttaa jopa kuolemanvaaran. En halunnut kenenkään henkeä vastuulleni. Jos joku tulisi paikalle ja näkisi minut siirtämässä tajutonta naista, johtopäätökset syntyisivät nopeasti. Vielä nopeammin, jos nainen kuolisi tekoni takia.

Tungin käden laukkuuni ja etsin lähetintäni, kunnes muistin, että olin jättänyt sen kotiin. En ollut halunnut kenenkään häiritsevän harjoitteluani. Ei sillä, että kukaan olisi oikeasti häirinnyt. Isä teki niin pitkiä työpäiviä, ettei osannut kaivata minua kotiin ennen kuin yön puolella.

Suoristauduin ja tähyilin jälleen ympärilleni. Taivas oli pimentynyt, ja keskustan suunnassa paloi kirkas valaistus, joka heijastui taivaalle oranssina kajona. Muuta ei illassa enää erottunut. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei ketään ollut liikkeellä. Näin myöhään ei ollut järkevää kulkea yksin eikä taatusti maata tajuttomana rannalla houkuttelevan lentopyörän haaskan vieressä.

Mutina hiekalta johdatti minut kyykistymään uudelleen. Naisen silmäluomet räpsyivät ja kädet pyrkivät kasvoille.

“Oletko sä kunnossa?” kysyin ja vilkaisin metsän suuntaan.

“... päästä karkuun”, nainen vastasi, ja käännyin taas katsomaan häntä.

“Niin pitää, me ei voida jäädä tähän. Pystytkö sä nousemaan?”

“Kiireesti.”

Nainen työnsi itsensä istualleen ja ravisteli hiekkaa tummasta, säkkäräisestä tukastaan. Hänen ilmeensä muuttui pahoinvoivaksi, ja hän jäi pitelemään otsaansa.

“Sä löit varmaan pääsi pudotessasi. Sun pitäisi kuitenkin nousta, sillä tää ranta on pimeään aikaan ryöstelijöiden aluetta, eikä me haluta joutua tekemisiin niiden kanssa.”

“On pahempiakin asioita.”

Olin samaa mieltä. Jos kohta en halunnut törmätä ryöstelijöihin, turvaviranomaisia välttelin vielä mieluummin. Ojensin käteni naiselle ja suorastaan yllätyin, kun hän tarttui siihen ja antoi minun kiskoa hänet pystyyn. Joku koski minuun vapaaehtoisesti. Hän ei varmastikaan ollut vielä huomannut silmiäni.

Naisen sormet olivat hyytävät hikistä kämmentäni vasten. Pitelin niistä kiinni ehkä hieman liian pitkään, sillä hän loi kummeksuvan katseen suuntaani ja nykäisi käden otteestani. Hän horjui ja näytti siltä kuin olisi pidätellyt oksennusta. Kaiken järjenvastaisesti kiepsautin käteni hänen kainalonsa alta ja vedin hänet kiinni itseeni. Hänestä huokui öljyn ja pölyn tuoksu, johon sekoittui jokin mauste. Kenties kaneli. Tuoksu tulvautti muistoja mieleeni, mutta työnsin ne syrjään.

“Sitten mennään”, sanoin kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään omituista.

“Laukku...”

Huokaisin ja vilkaisin lentopyörän suuntaan. Sen sivulla tosiaan roikkui nahkainen laukku. Päästin naisesta irti, kävin hakemassa kovan onnen kassin ja ripustin sen oman laukkuni rinnalle. Metsän suunnalta kantautui rasahtelua, joten oli viimeinen hetki karata paikalta. Onneksi lentopyörä vangitsisi varmasti ryöstelijöiden huomion muutamaksi toviksi. Jos ehtisimme sillä välin asutetun alueen reunamille, olisimme turvassa.

Rannasta ei ollut pitkä matka kotiin mutta tänään se tuntui kymmenien kilometrien pituiselta. Nainen kainalossani hoipersi ja nojasi painonsa olkaani vasten. Hänen karheat kiharansa sivelivät ihoani ja lähettivät väristyksiä suoraan sisimpääni. Ne muistuttivat liikaa… Ei, työnsin ajatuksen syrjään ennen kuin se ehti edes kunnolla muodostua.

“Sattuuko sun päähäsi?” kysyin.

Nainen ei näyttänyt vuotavan verta, mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi ollut kunnossa. Olin kuullut kallon sisäisistä verenvuodoista. En tiennyt, mitä niistä tarkalleen ottaen seurasi tai miltä ne näyttivät ulospäin, mutta mitään hyviä seurauksia sellaisella ei varmasti ollut.

“Vähän jomottaa. Minne me ollaan menossa?”

“Mun kotiin.”

“Se ei ole hyvä ajatus.”

“Ei se haittaa. Isä on vielä töissä.”

“Oletko varma?”

“Saadaan olla rauhassa. Mä voin katsoa sun päätä, kun päästään perille.”

Olipa siinäkin lupaus! Enhän minä mikään parantaja ollut. En ollut yhtään mitään, koska koulut olivat jääneet kesken eikä kukaan kelpuuttanut minua edes hanttihommiin. Jos isää ei olisi ollut, ryöstelisin todennäköisesti viattomia elannokseni.

“Kuka sä olet?” kysyin samalla hetkellä, kun astuimme katuvalojen kellertävään loisteeseen. “Mä olen Utukka, Utukka Hallavaara.”

Nainen pysähtyi ja käänsi katseensa suuntaani. Vasta nyt näin hänen piirteensä kunnolla. Ruskeat silmät tuijottivat omiini värähtämättä, ja ne olivat täynnä pieniä kellertäviä tähtiä, jotka saivat sydämen muljahtamaan rinnassani.

“Tiera”, nainen sanoi ja suoristautui. Hänen sormensa painoivat hartiaani, kun hän pakottautui seisomaan omin avuin. “Vaikket sä varmastikaan muista.”

Puistelin päätäni enkä hetkeen saanut sanaa suustani. Sydämeni löi niin kovaa, että korvissani humisi.
“Tiera Mannermäki”, sanoin. Nimi tuli suustani hitaasti.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84