Lukupäiväkirja 9/2016: Final Fantasy XIII: Episode 0 & 1

Blogissa hiljaisuus jatkuu, koska aika on mennyt kaikkeen muuhun. Yritän nyt pitää vähintään lukupäiväkirjan ajan tasalla. Ensi kuussa toivon mukaan ehdin paremmin kirjoitella muutakin.



Jun Eishima - Final Fantasy XIII: Episode 0 ja 1

Final Fantasy XIII on pelinä siitä ikävä, ettei se kerro koko tarinaa. Ennen pelin julkaisua siitä julkaistiin lyhytromaanimittainen Episode 0 ja ennen pelin jatko-osaa tuli Episode 1. Edellisestä olen aiemmin lukenut pätkiä, jälkimmäistä yritin joskus tavailla japaniksi (olen ostanut sen sillä kielellä), mutta eihän siitä mitään tullut.

Kököintä tässä jutussa on se, ettei noita kumpaakaan kertomusta julkaistu lännessä edes englanniksi. Onnekseni löysin netistä fanikäännöksen, jonka avulla pääsin tarinaan kiinni huomattavasti paremmin kuin kanjeja metsästämällä alkuperäisteoksen äärellä.

Episode 0:n lukemisesta ennen pelaamista olisi ollut hyötyä. Se nimittäin avasi paljon sellaista, mikä pelissä jäi suureksi kysymysmerkiksi. On oma juttunsa, onko tällainen hyvä ratkaisu pelillisesti (voin kertoa: ei ole!), mutta tykkäsin kyllä tarinasta sinällään. Sen suurin ongelma oli, että se jäi kesken, koska loppu nähdään pelissä. Olisin siis ennemmin kaivannut koko tarinaa kirjallisena, kun kerran ryhdyin lukemaan (tai silloin aiemmin kaikkea pelinä). Vaikka eri muodoissa kerrotut tarinat muodostavat yhden kokonaisuuden, minulle jäi tyhjä fiilis. En saanut kummastakaan täyttä sisältöä.

Toisaalta oli silti hienoa huomata Episode 0:n osalta, että löysin kivojakin piirteitä hahmoista, joista en pelissä pitänyt. Heidän persoonansa avautui hieman enemmän. Samoin syvenivät myös hahmot, joista olin tykkäillyt jo alun perin. Heistä olisin voinut lukea vielä paljon lisääkin.

Episode 1 puolestaan sijoittui aivan pelin jälkeen. XIII:n ja XIII-2:n väliin. Siitä en pitänyt... tai sanotaan, että siinä oli asioita, joista pidin, mutta pelkästään suunta, jonka Lightningin tarina otti tuon lyhyen kertomuksena aikana, oli epämiellyttävä. Olisin halunnut FFXIII:lle erilaisen jatkon tai mieluummin ei jatkoa ollenkaan. Episode 1 petaa kuitenkin tarinaa vahvasti siihen suuntaan, mikä minua ei miellytä, etten pysty siitä kunnolla nauttimaan.

Fanikäännöksestä on vielä sanottava sen verran, että vaikka se oli luettava, ei se vastannut ns. oikeaa käännöskirjallisuutta. Paikkojen nimet vaihtelivat luvusta toiseen (johtuen luultavasti siitä, että osa oli käännetty katakanasta suoraan, osassa noudatettu virallista käännöstä) ja kieli oli tönkköä ja paikoin vain englanniksi muunnettua japania (mikä ei oikein toimi). Olen silti iloinen, että joku kielen harrastaja on jaksanut vaivan nähdä. Vioistaan huolimatta tämä versio tarjosi minulle mahdollisuuden lukea kyseiset teokset. Muussa tapauksessa olisin joutunut odottamaan vielä muutaman vuoden, että kielitaitoni olisi ollut riittävällä tasolla niiden japaniksi lukemiseen.



Lukupäiväkirja 8/2016: Konejumalat

Blogi on jumahtanut. Elämä sen sijaan ei. Töissä on meneillään syksyä varten isohko projekti, jota olen työstänyt tavallisen työajan lisäksi useampana iltana viime aikoina. Välillä olen myös yrittänyt kirjoittaa TT:a ja osallistua säännöllisiin peli-iltoihin kavereiden kanssa. Vapaina hetkinä olenkin sitten vain jumahtanut uupuneena koneen ääreen ja tuijotellut joko sarjoja tai erään tuttavan Twitch-streamiä.

Lukea olen kuitenkin ehtinyt, vaikka sekin puuha on hitaasti edennyt. Jokin aika sitten sain taas yhden kirjan kahlattua loppuun asti.



Eija Lappalainen & Anne Leinonen - Konejumalat

Konejumalat on trilogian kolmas osa. Luin kaksi ensimmäistä osaa, Routasisarukset ja Hiekkasotilaat viime vuonna.

Erityisesti Hiekkasotilaissa tarinaa kerrottiin monen eri hahmon näkökulmasta, ajoittain samojakin tapahtumia toistaen. Nyt ääneen pääsivät lähinnä Utu ja Onawe, mikä oli minun mielestäni hyvä ratkaisu. Koin pääseväni lähemmäs näitä hahmoja kuin aiemmin ja aloin pitää heistä aivan eri tavalla kuin ennen. Erityisesti ihastuin Onaween, joka ei ollut edellisissä osissa herättänyt minussa kovinkaan lämpöisiä tunteita.

Jossain vaiheessa kirjaa minulla oli kummallinen tunne, että luen pitkää epilogia. Tämä sarjan kolmas osa tuntui olevan kaiken summaamista hieman puolivälin jälkeen. Monia langansäikeitä olikin toki vielä solmimatta. Tunne ei haitannut vaan tarina piti joka tapauksessa otteessaan ja teksti soljui miellyttävästi eteenpäin.

Kirjan maailma on karun viehättävä ja hyvin luotu. Se herättää jonkinasteista kateutta, mutta samaan aikaan myös suurta ihailua. Yleensä suuren maailmanlaajuisen katastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvat jutut lähinnä kyllästyttävät minua, mutta Lappalainen ja Leinonen onnistuivat välttämättämään sudenkuopat ja viihdyttivät minua loppuun saakka.

Tästä huolimatta häkellyin hitusen, kun tajusin, mihin suuntaan koko tarina vääjäämättä etenee. En mielestäni nähnyt viitteitä loppuratkaisuun kahdessa aiemmassa kirjassa, mutta tässä kolmannessa vihjeitä alkoi putoilla pikkuhiljaa. Ehkä pitääkin lukea kaksi muuta kirjaa joskus uudestaan ihan siinä mielessä, että tarkistaa, menikö minulta kenties jotain ohitse.

Kokonaisuus toimi ja olen edelleen tarinasta vaikuttunut. Olisin lukenut vastaavaa enemmänkin, mutta samaan aikaan olen iloinen, ettei tarinaa venytetty liian pitkäksi. Nyt lukijalle jo kerrotaan kaikki oleellinen.