Fiiliksiä Desucon Frostbiten jälkimainingeissa

Olen käynyt Desuconeissa ensimmäisestä tapahtumasta asti. Risteilyt ja Talksit ovat jääneet välistä, mutta kaikki päätapahtumat ja Frostbitet on tullut pyörittyä Sibeliustalolla. Desucon on tietynlainen koti, johon haluan palata yhä uudestaan.

Valmiina lähtöön! (Tai ainakin melkein.)
Tavallaan on hassua, että viihdyn erityisen hyvin juuri Desuconissa. Nimittäin vaikka katson animea, olen aika kasuaaliharrastaja, en erityisen intohimoinen. Paljon enemmän intoilen japanilaisista roolipeleistä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat aika pitkälti animea pelimuodossa ja se muoto vain sattuu uppoamaan minulle.

Peliharrastajien seurassa oloni on välillä kovin vieras ja yksinäinen. Tämä johtuu osittain siitä, että osa porukasta karsastaa genremakuani. Animeharrastajien seura tuntuu siis kotoisammalta. Desuconeihin tulee siis lähdettyä hyvillä mielin. Niin tälläkin kertaa, vaikka luvassa oli vähän erilainen kokemus kuin ennen.

Perjantai


Rehellisesti sanottuna minua harmitti aivan turkasen paljon, että perjantai-illan ohjelma jäi välistä. Sille ei kuitenkaan voinut mitään, sillä emme yksinkertaisesti olisi voineet lähteä ajelemaan Lahteen yhtään aikaisemmin. Toivon kuitenkin, että jatkossa mahdollisuuksia on enemmän, ja perjantaina pystyisi saapumaan Sibeliustalolle hyvissä ajoin. Sekin on sanottava, että outoa oli pakkaaminen ja suunnitteleminen. Aina ennen on voinut lähteä suoraan kotoa, joten esimerkiksi pukeutumisessa on voinut huomioida säätilan yms. paremmin. Nyt piti ennakoida. Pikkujuttuja, mutta osaavat väsymyksen keskellä stressata yllättävän paljon.

Lauantai


Vihdoin Sibbellä!
Lauantaina päästiin vihdoin sinne Sibeliustalolle. Kyseessä oli hyvin tavallinen Desucon-päivä, johon sisältyi paljon ohjelmissa istumista sekä vähän syömistä ja shoppailua. Näin pikaisesti vain pari tuttua, joten kovin sosiaalinen päivä ei ollut.

Silti koko ajan oli olo, että olin henkisessä kodissa. Ympärillä pyöri tuntemattomia tuttuja. Siis kasvoja, jotka olen nähnyt lukuisia kertoja. Osa cossaa jopa vuodesta toiseen samoja hahmoja. En tiedä, keitä he ovat, mutta he ovat merkittävä osa kokemustani. Heidän kuuluu olla paikalla, kuten minunkin. Onko tämä ihan pöhkö ajatus?

Olen nyt elänyt melkoisen muutoksen keskellä ja liikkuvia osia on elämässä yhä ehkä hitusen liikaa. Desucon Frostbitessa mielen kuitenkin valtasi seesteinen tunne. Löysin rauhan kaiken ihmisvilinän ja metelin keskeltä. Kummallinen kokemus kerta kaikkiaan. Ehkä vain tarvitsin tähän väliin jotain tuttua ja turvallista, ja Desucon sitten sattui tarjoamaan juuri sitä?

Lauantai hujahti käsistä, vaikka olimme paikalla n. 12 tuntia, joista suurimman osan istuimme luentosaleissa kuuntelemassa erinomaista ohjelmaa. Ostoksia en tällä kertaa tehnyt paljon, sillä mukaan tarttuivat vain Tales of Vesperia ja Tales of the Abyss -pelit sekä hieman korealaisia meikkejä ja kosmetiikkaa Bearelin tarjonnasta. Olen siirtynyt aika pitkälti niiden käyttöön, joten pyrin keskittämään ostokset coneihin (säästyy postikuluissa).

Sunnuntai


Sateenkaarifantasiaa!
Toisin kuin lauantai, sunnuntai oli hyvin erilainen Desucon-päivä. Sateenkaarifantasiaa pääsi ensimmäistä kertaa ikinä Desuconin taidekujalle, mikä ilahdutti minua erityisen paljon. Oli tietysti harmi, etten voinut sunnuntaina osallistua ohjelmiin, mutta samalla olen sitä mieltä, että kyseisessä tapahtumassa on omaa kohdeyleisöäni, joten pöydän takana pönöttäminen kannattaa.

Taidekujalla oli ahdasta muttei onneksi tukalan kuumaa, mitä olin pelännyt. Olin tosi fiksusti laittanut lolitahameen ja sen kanssa pöyheän alushameen (onneksi en valinnut vielä pöyheämpää, kuten ensin meinasin... mutta se ei mahtunut laukkuun). Minulla oli vaikeuksia päästä hameeni kanssa pöydän taakse ja pois sieltä ilman, että pudottelin meidän ja naapurin tuotteita lattialle. Pahoitteluni kanssa kujailijoille! Yritän seuraavalla kerralla olla oikeasti fiksumpi pukeutumisen suhteen.

Pöydässämme kävi mukavasti porukkaa. Kaikki eivät ostoksia tehneet, mutta nautin siitä, että tapasin ihmisiä ja pääsin kertomaan, mitä me Sateenkaarifantasiaan tyypit oikein tehdään. Vastaanotto oli lämpimän kiinnostunut ja osa tuli jo ihan tietoisesti pöytäämme. Ette usko, miten ilahduin, kun yksi asiakas kertoi oikein etsimällä etsineensä pöytämme saadakseen ostaa Tulen tahdon! Joku myös haki pari kirjaa ilmeisesti conin väliin jättäneen kaverin pyynnöstä, joten someamme on seurattu.

Kristallin lapsia tulivat kyselemään selkeästi vanhat lukijat, sillä Maan mahtia napattiin matkaan vain yksi kappale. Tulen tahtoa ja Veden vaistoa ostivat henkilöt, jotka tiesivät jo, mitä tulivat hakemaan. Täytyy toivoa, että muut kirjoja tutkailleet innostuvat myöhemmin nappaamaan ne kirjakaupasta tai kirjastosta matkaansa.

Desucon-kävijöiden valinnat: Missä sydän ja Salainen liljatarha
Traconissa Kristallin lapset ovat myyneet paremmin kuin Desuconissa, mikä ei sinällään kyllä yllättänyt. Desucon Frostbitessa sen sijaan kävijöitä kiinnostivat erityisesti Missä sydän ja Feny Kuunvalon Salainen liljatarha. Itse asiassa Liljatarha oli pöytämme parhaiten myyvä tuote Frostissa, kun taas kiinnostus syksyn Traconissa oli olematon.

Minulla oli aavistus, että yuria eli naisten välistä rakkautta sisältävät teokset saattaisivat myydä Desussa paremmin kuin Traconissa (Finnconista nyt puhumattakaan). Oli kiva huomata, että aavistukseni osui oikeaan. En kuitenkaan olisi osannut ennustaa Liljatarhan nousevan kärkeen. Olen käänteestä vilpittömän iloinen! Mahtava juttu!

Pöydän takana istuessa mietin kohderyhmäajattelua. Ensinnäkin vanhoja lukijoita varten pitää ehdottomasti nyt panostaa Kristallin lapsien päätösosan valmistumiseen. Sitä kyseltiin ja jouduin myymään eioota, koska kirja on vielä täysin vaiheessa. Toinen mietteeni koski tapahtumakohtaista tuotevalikoimaa. Toki kaikkea kannattaa mahdollisuuksien mukaan pitää tarjolla, mutta Traconissa Kristallin lapsille tuntuu olevan suurempi kysyntä kuin romansseille. Siispä siellä kannattaa panostaa fantasiapuoleen. Sen sijaan Desussa sateenkaariromanssit tuntuivat olevan enemmän "se juttu". Siispä romanttiikkaa sinne, jos toistekin päästään.

Mietteliäs kirjailija
Haluaisin kyllä itsekin panostaa lisää tuon romantiikkapuolen kirjoittamiseen. Työpöydälle ei kuitenkaan kerralla mahdu kuin yksi isompi projekti (jonka kyljessä voi tosin edistää jotain pienempää ja vähemmän työlästä). Tällä hetkellä se iso projekti on luonnollisesti Kristallin lapset. Vaikka kyseisessä sarjassakin on romansseja mukana, myös paranormaalit romassit huutelevat taas korvaani. Saisinpa jostain lisää aikaa kaiken kirjoittamiseen!

Pöydän takana ehti jutella myös kaikenlaista niin asiakkaiden kuin kanssamyyjän, S. A. Keräsenkin, kanssa. Pohdiskelimme muun muassa yhteisprojektia, mutten nyt lupaa vielä sellaisen suhteen mitään. Ajatus on hauska ja siinä mielessä toteuttamisen arvoinen, mutta aikataulut ja ehtiminen ovat tietysti aina kysymysmerkki. Olemme kirjoittajina hyvin erilaisia ja erityisesti meillä on todella erilaiset intressit, mutta nyt tavoittelimme jonkinlaista yhteistä maaperää. Testattavaksi jää, onko se tukeva.

Lopuksi


Kaiken kaikkiaan Desucon Frostbitesta jäi hyvä fiilis ja paljon ajatuksia. Viikonloppu oli väsyttävä, koska ihmiset, melu ja häly nyt vain ovat uuvuttavia. Silti minusta tuntuu, että kaiken keskellä tarvitsin juuri jotain tällaista.

Odotan jo innolla kesän Desuconia. En tiedä, onko Sateenkaarifantasiaa silloin taidekujalla, mutta siihen haluan uskoa, että itse olen joka tapauksessa paikalla. Sitä ennen houkuttaisivat hitusen Yukicon ja Popcult, jotka ovat nyt helpommin saavutettavissa kuin ennen. Kannattaisiko sitä jalkautua jompaankumpaan ihan kävijänä? Mitä mieltä olet?


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Sateenkaarifantasiaa Desucon Frostbitessa!

Sateenkaarifantasiaan porukoilta on useampi kysellyt, olemmeko tulossa Desuconiin tai Desucon Frostbiteen taidekujalle kirjojemme kanssa. Joka kerta olemme joutuneet vastaamaan, että valitettavasti emme tulleet sinne valituiksi. Tällä kertaa voimme iloiten todeta, että Desucon Frostbiten taidekuja päätti ottaa meidät vastaan!

Kuva: https://www.happen.fi/

Sateenkaarifantasiaa löytyy Desucon Frostbiten taidekujalta su 17.2., klo 10-16


Olet luonnollisesti enemmän kuin tervetullut pöytäämme tutustumaan meihin ja kirjoihimme. Tarjolla on koko tuotantomme niin kauan kuin tavaraa riittää. Muutamissa muissa coneissa osa kirjoista on myynyt loppuun, joten suosittelemme olemaan paikalla mieluummin ajoissa kuin myöhään.

Ohessa hinnastomme, josta huomaat, etteivät kirjamme ole hinnoilla pilattu.

Toivomme, että varaat taidekujalle mukaasi käteistä, mutta tarvittaessa voit maksaa myös MobilePay-sovelluksella. Tasaraha käteisen kohdalla on aina kiva. Meillä on kuitenkin matkassa myös pieni vaihtokassa, mutta isot setelit voivat tehdä tiukkaa. Olemme kiitollisia, jos voit ottaa nämä seikat huomioon.

Pöytäämme saa tulla myös piipahtamaan ilman ostoaikeita, jos haluat moikata. Kovin pitkäksi aikaa ei kuitenkaan kannata jäädä. Me toki juttelisimme kanssasi mielellämme tovin jos toisenkin, mutta taidekuja tapaa olla ruuhkainen, joten pitkät pysähdykset häiritsevät muita kävijöitä.

Mikäli matkassasi on aiemmin hankittuja kirjojamme, laitamme niihin mielellämme signeerauksen.

Pöydästämme löytyvät tosiaan allekirjoittaneen Kristallin lapset -sarja ja Missä sydän -lyhytromaani. Kristallin lapset on eeppistä matkafantasiaa, jossa perinteiset elementit yhdistyvät romansseihin ja japanilaisista roolipeleistä saatuun inspiraatioon. Erityisiä inspiraation lähteitä ovat olleet mm. Final Fantasy X, Tales of Symphonia ja Bravely Default -pelit.

Missä sydän on puolestaan paranormaali naisten välinen romanssi. Sen alkuinspiraatio on lähtöisin japanilaisesta Ghostwriter-draamasarjasta ja Gabriel Dropout -animesta.

S. A. Keräsen tuotannosta myynnissä on sekä hänen esikoisteoksensa Symbioosi että viime vuoden uutukainen Näkyviin piilotettu. Molemmat kirjat ovat kuumia ja rohkeita paranormaaleja romansseja sateenkaariteemoja unohtamatta.

Lisäksi meillä on matkassa Feny Kuunvalon Salainen liljatarha -novellikokoelma, joka sisältää kuusi eroottista tarinaa. Osa tarinoista on fantasiaa, osa realismia, mutta niitä yhdistävät toisiaan rakastavat naiset ja kukkivat liljat. Tätä kirjaa saat vain tapahtumamyynnistä, joten se kannattaa ehdottomasti napata matkaan pöydästämme.

Olet lämpimästi tervetullut pöytäämme! Toivottavasti siis tapaamme juuri sinut sunnuntaina!


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Kirjoittajan elämäni 2009 vs. 2019

Somessa pyöri alkuvuodesta valokuvahaaste, jossa vertaillaan kymmenen vuotta vanhoja kuvia nykyhetkeen. Ajatus oli sen verran kiehtova, että päätin lähteä toteuttamaan sitä myös toisenlaisella tasolla. Millaista oli kirjoittajan elämäni kymmenen vuotta sitten verrattuna nykypäivään?

Kirjoittaja vs. kirjailija
Ohessa on selfie, jonka julkaisin Instagramin puolella kyseiseen haasteeseen liittyen. Vuonna 2009 pukeuduin hieman synkemmin kuin nykyisin ja tukan värikin oli hieman erilainen.

Kaipa tuota vanhenemista on tapahtunut monellakin tavalla. Nykyisin tyyli on ehkä vähän luonnollisempi ja silmälasit ovat istahtaneet nenälle.

Tosin kotona nakkaan lasit usein olohuoneen pöydälle ja unohdan siihen, ellen sitten ole pelaamassa. Olen siinä mielessä typerä, että usein jätän lasit pois näppäimistöä nakuttaessakin ja nostan ne kotona vain nenälle, jos pitää tarttua peliohjaimeen. Kirjoittaminen näet onnistuu, vaikkei ihan kaikkea näkisikään, mutta pelaaminen vaatii tarkempaa näkökykyä. Joo, ei ole fiksua, ei. Siinä mielessä en ole kypsynyt sitten vuoden 2009, jolloin lasit sain hieman ennen joulua.

2009: Fanifiktiota ja kuumia tunteita


Kymmenen vuotta sitten olin juuri edellisvuoden jouluna valmistunut ja päässyt oman alan töihin, jotka sitten loppuivatkin lyhyeen ja jouduin muutaman kuukauden etsimään uutta paikkaa. Vaikka raha oli tiukassa, nautin yllättävästä vapaa-ajastani. 

Toki jo opintojen loppuminen ja työelämä olivat antaneet uuden vapauden tunteen, kun iltaisin ei tarvinnut pakertaa koulutehtäviä, mutta työttömyys lisäsi tuota vapautta entisestään. Etsin töitä, mutta salaa myös nautin siitä, että saatoin uppoutua näppäimistön ääreen ja vain kirjoittaa. 

Tuolloin eivät puristelleet asuntolainat ja vastaavat. Minulle riitti, että sain vuokran maksettua ja jotain syötäväksi. Välillä unohdin myös syödä, kun teksti vei mennessään. Ja sitten illalla ihmettelin, kun oli huono olo.

Kirjoittaminen oli minulle jo tuolloin tärkeää. Olin pari vuotta aiemmin perustanut oman fanifiktiofoorumin suosikkipeleilleni. Yhteisö keräsi pienen ydinporukan, joka julkaisi todella laadukkaita tarinoita. Muiden tuotoksia oli mahtavaa lukea, ja se innosti kirjoittamaan itsekin koko ajan paremmin. Sain upeita kirjoittavia ystäviä, joista osa on yhä tärkeässä asemassa elämässäni. Ilman heitä elämä oli paljon tyhjempää.

Sain myös betalukijan, joka on fanifiktiomaailman vastine kustannustoimittajalle. Hän auttoi minua kehittymään kirjoittajana ja ohjasi eteenpäin. Toisaalta toimin myös itse samassa roolissa, mikä oli sekin opettavaista.

Kirjoitin pääasiasssa Final Fantasy -fanifiktiota ja silloinen pääteokseni oli Final Fantasy XII -peliin perustuva Kivien legenda -niminen fanifiktiotarina. Sen rinnalle nousivat Naruto-animeen perustuvat tarinat, joiden kirjoittaisen olin aloittanut jo vuotta aiemmin. Vuonna 2009 työstin tarinaa nimeltä Toimeksianto. Sekä Kivien legenda että Toimeksianto venyivät tiiliskiviromaanin mittoihin ja keräsivät uskollisia lukijoita, joita minulla on osaa ikävä yhä tänä päivänäkin.

Kirjoitin rohkeita romansseja, joita höystin seikkailulla, toiminnalla ja fantasialla. Olin syvällä omissa fandomeissani, elin ja hengitin niitä. Rakastin sitä, mitä tein ja jaksoin innostua projekteistani yhä uudestaan.

Vaikka myöhemmin sanana vuonna sain taas töitä, kirjoittamistani leimasi yhä vapaus. Annoin mennä enkä pysähtynyt miettimään. Kaikki oli puhdasta tunnetta ja intoa. Toki romaanimittaisen fanifiktion vieminen loppuun vaatii työtä ja sinnikkyyttä siinä missä romaanin kirjoittaminenkin, mutta kun tekstin julkaisee luku kerrallaan, mukana on tietty keveys. Editoimaan ei enää palata, kun teksti on ulkona vaan tehtyjen valintojen kanssa eletään. Se vangitsee mutta myös vapauttaa. Voin jatkaa eteenpäin, ei tarvitse pohtia, miten aiempaa muuttaisi.

Nautin vuodesta 2009, vaikka henkilökohtaisen elämän puolella oli paljon epävarmuustekijöitä. Elin rakkaussuhteessa kirjoittamiseen ja sisäinen fanityttöni antoi palaa täysillä.

2019: kiirettä ja muutoksia



Vuosi 2019 on vasta alussa enkä ole kirjoittanut niin paljon kuin haluaisin. Toisaalta elämäntilanne huomioiden olen paahtanut melkoisesti. 

Tammikuun ajan julkaisin kokopäivätyön ohella säännölliset viikottaiset postaukset Level up! -blogiin, mutta nyt helmikuuksi laitoin kyseisen blogin lomalle. Innostusta olisi, mutta päätin, että jaksaminen pitää hetkeksi laittaa edelle.

Viime vuoden lopussa alkoi proosakurssi, joka nyt vetelee viimeisiään. Sen tehtävät ovat myös rytmittäneet alkuvuotta ja niihin on ollut kiva uppoutua. Olen päässyt haastamaan itseäni ja kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja kerrontaan. Se on ollut valaisevaa mutta myös vahvistanut omaa tapaani tehdä asiat. 

Luutuneiden tapojen ravistelu on hyväksi, koska silloin voi löytää jotain uutta itselleen. Samalla kuitenkin näkee, mikä vanhassa on hyvää. Kaikkea ei ole tarkoitus muuttaa vain muuttamisen vuoksi.

Kynä on siis ehtinyt sauhuta, vaikka samaan aikaan olen tehnyt täyttä työpäivää ja pakannut pipo täristen muuttolaatikoita miltei kaikki illat. Nyt viime aikoina on kuitenkin pakkaamisesta siirrytty purkamiseen ja järjestelyyn. Arki on täynnä tekemistä eikä kaaoksen keskellä ole ollut liikaa luppohetkiä.

Vihjaisin viime vuoden viimeisessä postauksessa, että vuosi 2019 on muutoksen vuosi. Nyt voin vihdoin puhua aiheesta tarkemmin, kun tuolloin piti vielä puristaa salaperäisyyden verhoa tiukasti kiinni. Puoliso siis sai työpaikan uudelta paikkakunnalta, mikä tarkoitti muuttoa melko pikaisella aikataululla. Oma asunto meni myyntiin ja ostimme uuden, pienemmän kämpän uudelta alueelta. Tammikuussa siis ravattiin useamman kerran pankissa ja hankkiuduttiin myös tavarasta urakalla eroon ikään kuin ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi tekemistä.

Nyt ollaan kuitenkin tukevasti uudella maaperällä ja keräilen energioitani takaisin. Kevään suunnitelmissa on ehdottomasti edistää Kristallin lapsien päätösosaa, joka on jäänyt nyt kaiken muun ahertamisen jalkoihin. Lisäksi Level up! palaa lomalta ensi kuussa ja starttaan myös kirjoittamisen perusopintojen viimeisen kurssin. Tietenkin tavoitteena on myös löytää uusi palkkatyö, joten luvassa on ahkeraa työhakemusten naputtelua. Olisi huippua saada uusi duuni kirjoittamisen ja viestinnän parista, mutta toki minulle muukin kelpaa. Täytyy siis pitää silmät ja korvat avoinna kaikkien vaihtoehtojen suhteen.

Kymmenen vuoden muutos



Sanoisin, että suhtauduin kirjoittamiseen kymmenen vuotta sitten kepeämmin kuin nykyään. Innostukseni ja haluni kirjoittaa on silti ennallaan, vaikka epäilykset omien kykyjen suhteen niitä toisinaan varjostavatkin. Nuorempana en pysähtynyt miettimään, osaanko ja pystynkö. Iskin sormeni näppäimistölle ja annoin palaa enkä välittänyt, jos lopputulos oli toisinaan hieman epäkoherentti. Tärkeintä oli kirjoittaminen ja se, että oli kivaa. Tuo on asia, joka minun pitäisi muistaa useammin.

Toisaalta epäilyksien myötä suhtaudun omaan tekemiseeni ammattimaisemmin nyt kuin ennen. Panostan lopputulokseen, en pelkästään siihen, että saan suollettua ulos paljon tekstiä nopeassa tahdissa. Fanifiktiotarinani menivät (luku kerrallaan) julkaisuun betalukijan käsittelyn ja pikakorjausten jälkeen, mutta nykyisin editointiprosessini on paljon työläämpi ja pidempi. Esilukijatkin antavat palautetta eri asioista kuin silloinen beta, mikä on tietysti positiivista, koska se kertoo siitä, että olen kehittynyt kirjoittajana. Samalla olen onnistunut luomaan uusia maneereja ja muita ongelmakohtia, mutta eipähän lopu työstettävä kesken.

Myönnän kaipaavani kymmenen vuoden takaista vapautta ja tekemisen meininkiä. Minulla on myös ikävä fanifiktiota ja erityisesti fanifiktion kirjoittajayhteisöä. Vaikka olen vuosien varrella tutustunut moniin kirjoittajiin, en ole löytänyt mitään samanlaista. Meillä oli tiivis ja intohimoinen yhteisö, jota yhdisti sekä fanittaminen että kirjoittaminen. Tavallaan haluaisin samanlaisen tukiryhmän ympärilleni, mutten vielä ole solahtanut kirjailijaporukkaan niin tiiviisti, että uskaltaisin olla täysin oma itseni ja avata tuntojani. Mutta fanifiktiota sentään kirjoitan yhä ajoittain välipalahommina.

Nämä menneet vuodet ovat olleet antoisia monella tapaa, myös kirjoittamisen saralla. Olen saanut aikaan paljon merkittäviä asioita, joista vähäisin ei ole Maan mahdin julkaiseminen vuonna 2015. Esikoinen on saanut useamman sisaruksen, eikä minulla ole aikomusta lopettaa. Kirjoittaminen ei ehkä ole enää aina kivaa vaan joskus se on myös kivuliasta, silti on tärkeä osa minua.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84