Elina Pitkäkangas - Ruska

Sain arvostelukappaleen Elina Pitkäkankaan Ruskasta, joka on Kuura-trilogian päätösosa. Tämän päivän Suomeen sijoittuva ihmissusitarina tempaa mukaansa aloitusosan ensisivuilta ja pitää otteessaan loppuun asti.

Vaikka ihmissudet eivät ole koskaan olleet kiinnostuslistani kärkipäässä, Kuura onnistui ilmestyessään herättämään huomioni ja hankin sen pikaisesti luettavaksi. 

Tarinan raadollisuus yllätti, ja toinen päähahmoista, Inka, tuntui heti alkumetreiltä varsin epäsovinnaiselta ja ajoittain jopa epämiellyttävältä. Silti pidin hänestä juuri sen takia, ettei hän edes yrittänyt olla miellyttävä (tai en siis varsinaisesti pitänyt mutta pidin kuitenkin). Toinen päähahmo, Aaron, sen sijaan oli sovinnaisempi ja miellyttävämpi kuin Inka. Toisaalta ehkä juuri siitä syystä hän jäi minulle hitusen etäisemmäksi.

Jos haluat voit lukea ajatuksiani sarjan aloitusosasta Kuurasta ja kakkososasta Kajosta. Molemmat olivat vaikuttavia lukukokemuksia, eikä Ruska jäänyt missään nimessä vähemmän vaikuttavaksi kuin edeltäjänsä.

Kuura-trilogian maailmassa ihmissudet ovat todellisuutta mutta eivät suoranainen osa yhteiskuntaa. Sen sijaan heidät on ajettu yhteisön ulkopuolelle ja kaupunkialueet eristetty muureilla, joiden on tarkoitus suojata tavallisia ihmisiä lykantropiaan sairastuneilta täydenkuun aikaan. Sudet ovat todellisia petoja, jotka raatelevat uhrinsa säälimättä, joten sinällään ihmisten pelko niitä kohtaan on aiheellista. Toisaalta lykantropiasta kärsii myös sairauden kantaja eikä elämä hukkana kaiken normaalin ulkopuolella ole helppoa.

Yhteisöä suojaamaan on perustettu myös Jahti-järjestö, joka käyttää valtaansa häikäilemättä. Jahti väittää kohtelevansa kiinni otettuja hukkia hyvin, mutta todellisuudessa käytössä ovat eettisesti kyseenalaiset keinot. Jahti kuitenkin salaa suurelta yleisöltä moraalisesti epäilyttävät puuhansa, ja myös sen, että lykantropiaan saattaisi olla parannuskeino olemassa. Hukkien parantuminenhan johtaisi ennen pitkään Jahdin vallan ja muurien romahtamiseen.

Kuura-trilogian voi lukea fiktiivisenä tarinana ihmissusista nyky-yhteiskunnassa, mutta samalla se on kertomus yhden ryhmän syrjäyttämisestä yhteiskunnan ulkopuolelle, ja valtaa pitävien ahneudesta. Omat teot on helppo nähdä oikeutettuina, kun tarkoituksellisesti unohtaa, että vastapuolella on myös ihminen.

Kuura-trilogiassa hukissa on kirjaimellisesti epäinhimillisiä piirteitä, joiden kautta Jahdin on helppo kiistää heidän ihmisyytensä. Silti pelottavan ulkokuoren alla jokaisella tarinassa esitellyllä hukalla on omat inhimilliset tarpeensa. Ryhmä on helppo syrjäyttää jonkin yksittäisen ominaisuuden perusteella, mutta yksilötasolla inhimillisyys nousee esille, jolloin hahmojen kohtaloista tulee koskettavia.

Trilogia ei teemojensa ja kerrontansa puolesta ole aina erityisen miellyttävää luettavaa. Kuurassa ja Kajossa voimakkaat väkivaltakohtaukset saivat minut paikoin jopa voimaan pahoin. Ruskassa osasin jo odottaa niitä, joten vaikutus ei ollut enää yhtä syvä. Ehkä olin jo vähän turtunut ja enemmänkin odotin, koska alkaa taas rytistä, kun rauhallisempi hetki oli jo jatkunut pidempään.

Ehkä osittain tästä syystä eräs kirjan loppupuolella tapahtuva käänne ei säväyttänyt minua niin paljon kuin yleensä. Olen melkoisen herkkä ja reagoin yleensä voimakkaasti herkistäviin, surullisiin, kauhistuttaviin tai väkivaltaisiin kohtauksiin. Tuo kohtaus oli noita kaikkia, mutta huipentuman tapahtuessa olin lähinnä turta. Oma reagoimattomuuteni oli yllättävää. Ehkä se kuitenkin oli myös tapa suojautua odotetulta ikävältä tapahtumalta.

Vaikka oma reaktioni loppupuolen tapahtumiin oli laimeampi kuin olin kuvitellut, pidin Ruskasta hyvin paljon. Se vei kokonaisuuden onnistuneesti päätökseen ja säilytti jännityksen viimeisille sivuille saakka.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Jouluarvonta: toiveraapale (+ bonuskirja)

Jouluun on vielä aikaa mutta valmistelut on hyvä aloittaa ajoissa. Tänä vuonna haluan lahjoittaa teille lukijoille jotain hieman erilaista eli toiveraapaleita. Viisi lukijaa saa toiveidensa mukaisen raapaleen sekä pdf-tiedostona että postitettuna kotiin. Julkaisen raapaleet myös joulukuun aikana täällä blogissa, joten vaikket voittaisikaan, saat silti ilmaista lukemista.




Raapaleista


Kirjoitan raapaleita joko omista kirjoistani tai erinäisistä fandomeista. Vaihtoehdot ovat listattuina alla, joten valitse niistä mieleinen ja ilmoita se kommentissasi. Voit myös toivoa raapaleeseen tiettyä hahmoa / tiettyjä hahmoja tai lähtötilannetta, mutta toiveita pohtiessa kannattaa ottaa huomioon, että raapaleiden pituus on vain 100 sanaa.

Omat kirjat


  • Kristallin lapset -sarja
  • Missä sydän

Fandomit


  • Final Fantasy IV
  • Final Fantasy VII (sis. Crisis Core ja Dirge of Cerberus)
  • Final Fantasy IX
  • Final Fantasy XII
  • Final Fantasy XIII
  • Harry Potter (sis. Hogwarts Mystery)
  • Naruto
  • NieR: Automata 
  • Tales of Berseria
  • Tales of Zestiria (sis. the X -anime)
  • Xenoblade Chronicles 2
  • Ys VIII

Bonus




Bonuksena Feny Kuunvalo lupasi hypätä mukaan arvontaan ja yksi onnekas raapaleen voittaja voittaa hänen novellikokoelmansa Salainen liljatarha.

Kirjan arvontaan voivat kuitenkin osallistua sen sisällön vuoksi ainoastaan täysi-ikäiset lukijat, joten ilmoitathan kommentissasi, osallistutko molempiin arvontoihin vai ainoastaan raapaleiden arvontaan. Kirja postitetaan voittajalle kotiin.


Ohjeet pähkinänkuoressa


  1. Arvonnan osallistumisaika on 14.10.-16.11.2018.
  2. Suoritan arvonnan lauantaina 17.11.2018 ja ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti.
  3. Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä blogipostausta.
  4. Kerro kommentissasi, mistä kirjastani / fandomista haluat raapaleen sekä mahdolliset hahmo- tms. toiveesi.
  5. Kerro, osallistutko myös bonuskirjan arvontaan (vain täysi-ikäisille!).
  6. Lisää kommenttiin yhteystieto, jota kautta tavoitan sinut, mikäli satut voittamaan.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Hel-YA 2018

Hel-YA eli Helsinkin Young Adult Literary Convention järjestettiin lauantaina 29.9.2018 Helsingin Gloriassa. Tapahtuma on järjestetty kerran aikaisemmin. Vaikka itsellä oli takana aika raskaat pari viikkoa, oli silti mukava lähteä tapahtumaan kuuntelemaan laadukasta ohjelmaa YA-kirjallisuudesta.

Kuva Hel-YA:n Facebook-sivulta


Osallistuin Hel-YA:an viime vuonna ja olin ajatellut lähteä paikan päälle myös tällä kertaa. Kun kutsu sitten kävi, ei tarvinnut paljon miettiä. Seuraksi sain kirjailijakaverini S. A. Keräsen, mikä oli varsin mukavaa, sillä koen vähän hankalaksi mennä yksin tapahtumiin.

Saavuimme paikalle jonkin verran tapahtuman alkamisen jälkeen, koska matkustaminen otti oman aikansa. Olisi toki ollut mielenkiintoista katsoa kaikki ohjelmat, mutta koin, että näin kuitenkin hyvän kattauksen.

Ohjelmat



"Tästä tulis hyvä leffa!": Kirjasta sarjaksi/leffaksi/näytelmäksi


Heti kun saavuimme perille, kiirehdimme kuuntelemaan jo alkanutta "Tästä tulis hyvä leffa" -keskustelua, jossa paikalla olivat kirjailijat Emmi Itäranta ja Elina Rouhiainen. Aleksi Delikourasin oli tarkoitus olla myös paikalla, mutta jostain syystä hän ei ollut saapunut.

Emmi Itäranta ja Elina Rouhiainen
Itärannan Teemestarin kirjasta on tehty useampi teatterisovitus ja yksi radiokuunnelma. Nyt työstetään elokuvakäsikirjoitusta. Rouhiaisen Väki-trilogiasta taas on suunnitteilla tv-sarja. Toivon todella, että Teemestarin kirja pääsee valkokankaalle ja Väki tv-ruutuihin, koska olisin molemmista erittäin kiinnostunut myös näissä formaateissa.

Keskustelussa kuitenkin pohdittiin myös sitä, että moni kokee kirjan paremmaksi kuin siitä tehdyn elokuva- tai tv-sovituksen. Erilaisissa medioissa ei voi kaikkea toteuttaa samalla tavalla ja erityisesti fantasian osalta budjetti voi tuoda rajoituksia siihen, mitä ruudulla pystytään näyttämään. Kirjoissa sen sijaan kaikki on mahdollista, koska teksti ei budjettirajoituksia tunne.

Suomalaista YA-fantasiaa ja -scifiä ei olekaan juuri tv:ssä näkynyt. Keskustelussa ei tällaisia sarjoja osattu nostaa viimeiseltä kymmeneltä vuodelta, mutta jälkikäteen joku mainitsi Twitterissä Nymfit-sarjan. Yritin itsekin näitä miettiä, mutta katson tv:tä niin vähän, että aika turhaahan se pohdinta oli. Meillä ei ole tallennusmahdollisuutta tv:stä tuleville ohjelmille enkä halua olla sidottu tiettyihin lähetysaikoihin. Tästä syystä toivonkin, että jos Väki-sarja toteutuu, sen voisi katsoa myös sitä lähettävän kanavan verkkopalvelusta omaan tahtiin.


Mikä (kaikki) ottaa päähän nuortenkirjakeskustelussa


Seuraavaksi istahdimme kuuntelemaan Mikä (kaikki) ottaa päähän nuortenkirjakeskustelussa, jossa aihetta olivat pohtimassa bloggaaja Katri Bookish Tea Party -blogista, tubettaja Mikko Toiviainen Kalenterikarju-kanavalta YouTubesta, 15-vuotias lukija Maiju Koivula ja kirjavinkkari/kirjailija Sini Helminen.

Maiju Koivula, Mikko Toiviainen, Katri ja Sini Helminen
Ehdin kuunnella tästä paneeli keskustelusta vain alun, koska olin luvannut livahtaa kuuntelemaan aulassa käytävää toista keskustelua ja ohjelmat menivät valitettavasti päällekkäin.

Nuortenkirjakeskustelussa mättää jo yksistään se, ettei keskustelua juurikaan ole ja nuoret (ja heidän vanhempansa) eivät kuule olemassa olevista kirjoista. Viimeisen vuoden aikana tosin YA-kirjallisuus on alkanut saada enemmän näkyvyyttä mediassa, mikä on loistava juttu. Kirjat kuitenkin tarvitsisivat myös enemmän fyysistä näkyvyyttä esimerkiksi kirjakaupoissa.

Nuortenkirjailijoita ei tunneta ja tunnisteta. Aktiiviset harrastajat toki tunnistavat suomalaiset nuortenkirjailijat, mutta jos aiheeseen ei ole valmiiksi perehtynyt, ei tavallinen kaduntallaaja välttämättä tunnista kirjailijaa, jos hänelle näytetään kuvaa.

Mielenkiintoisena pointtina Koivula nosti esille, että YouTubessa pitäisi olla enemmän kirjoja. Kirjatubettajia on jonkin verran, mutta selvästikään ei tarpeeksi. Tilannetta paikkaa hieman Helmisen ja Elina Pitkäkankaan For YA -kanava, mutta lisää tarvittaisiin. Huomio sai minut miettimään, pitäisikö tässä ruveta oikeasti opettelemaan videoiden tekemistä. Olen Level up! -blogin puolelle tehnyt parit höpöttelyvideot ja yhden unboxing-videon, mutta siinäpä kokemukseni oikeastaan onkin.

Ehkä kirjoihin liittyvät videot voisivat lisätä kiinnostusta itse kirjoja kohtaan. Pitäisi vain osata tehdä riittävän hyvälaatuisia tuotoksia, että joku jaksaisi niitä katsoakin. Lisäksi kirjatrailerit mainittiin keskustelussa, joten ehkä niihinkin pitäisi yrittää panostaa. (Ja nyt alkaa taas ahdistaa, millainen moniosaaja kengännauhabudjetilla elävän indiekirjailijan pitäisikään olla.)

Keskustelussa mainittiin myös se, että osa nuorista näkee lukemisen yhä "nörttien juttuna" ja epäcoolina, arvostus puuttuu. Rapakon toisella puolella Yhdysvalloissa tilanne on kuulemma toinen ja nuortenkirjailijoita fanitetaan. Lukemisen mainetta pitäisi siis saada käännettyä Suomessakin.

Valitettavasti loppuosuus keskustelusta jäi minulta tosiaan kuulematta, koska jouduin poistumaan paikalta. Harmitti, koska aihe oli mielenkiintoinen ja puhujat hyviä. Olisin mieluusti seurannut ohjelman loppuun asti, mutta aina ei voi voittaa.

Pelaaminen ja kirjoittaminen: Miten kehitetään idea peliksi ja/tai kirjaksi?


Karkasin kuuntelemaan paneelikeskustelua pelaamisesta ja kirjoittamisesta, jotka ovat kumpikin erittäin lähellä omaa sydäntäni. Keskusteluun osallistuivat Remedyllä työskentelevä Sami Järvi sekä tänä vuonna yhteisen romaaninsa Betan julkaisseet Anders Vacklin ja Aki Parhamaa.

Sami Järvi, Anders Vacklin ja Aki Parhamaa
Koska pelaan enimmäkseen japanilaisia roolipelejä, Remedyn pelit ovat jääneet kokeilematta. En kuitenkaan ole välttynyt kuulemasta niistä ja muiden puheiden perusteella olen muodostanut erittäin positiivisen mielikuvan.

Vacklinin ja Parhamaan Beta sen sijaan tuli minulle tutuksi, kun luin sen viime keväänä ja kirjoitin siitä arvostelun Level up! -blogin puolelle. Sinne siksi, että pelaajat ovat selkeästi kirjan kohdeyleisö, ja halusin, että juuri Level up!:n lukijat saisivat kuulla siitä. Sanoisin kuitenkin, että kohdeyleisöstään huolimatta, kirja on sopivaa lukemista ihan kaikille harrastuksiin katsomatta.

Betan pohjana on toiminut lyhytelokuvan käsikirjoitus, jota Vacklin ja Parhamaa lähtivät laajentamaan romaaniksi. Lisäksi he pohtivat, millainen pelien tulevaisuus voisi olla ja visioivat Betassa pelattavan pelin sen pohjalta. Kummallakin on taustaa pelaajana, mikä mielestäni näkyi kirjassa vahvasti ja pelimaailman limittyminen osaksi tavallista arkea Betan maailmassa tuntui erittäin uskottavalta.

Järvi kertoi työstään Remedyllä ja siitä, miten pelien tarinoita tehdään tiimityönä. Lähtökohtana on visio pelin lajityypistä ja sen antamien raamien sisällä tarinaan luodaan erilaisia aspekteja. Tarinassa voidaan hyödyntää erilaisia käsikirjoittamiseen liittyviä keinoja, kuten sankarin matkaa. Tiimissä luodaan sekä tarina, juoni että hahmot.

Kolmikko kuvasi tiimityöskentelyä niin mielenkiintoiseksi, ettei siitä voinut olla innostamatta. Oma työskentelyni on usein aika yksinäistä, vaikka minulla on apuna useita esilukijoita ja puoliso, jolle avautua pulmakohdista. Yhdessä kirjoittaessa pystyisi projektiin liittyviä pulmia ja innostuksen hetkiä kuitenkin jakamaan toisenlaisella tasolla, kun keskustelukumppani olisi yhtä syvällä tarinassa kuin itse. Ulkopuoliselle puhuminen auttaa monesti avaamaan omia ajatussolmuja mutta silti ajoittain kaipaisin Järven, Vacklinin ja Parhamaan kuvaamaa tiivistä yhteyttä.

Paneelikeskustelu sai minut myös miettimään hieman kateellisena pelikäsikirjoittajien työtä. Teki mieli kirkua, miksen minä ole tuossa joukossa. Totuus on, ettei voi olla jossain joukossa, jos ei edes yritä päästä siihen. Taas kerran pohdin, pitäisikö tässä lähettää avoin työhakemus Remedylle (tai jollekin toiselle suomalaiselle putiikille), ja samaan aikaan pieni ääni päässä huutaa, että "ethän sä nyt voi, ethän sä ole koskaan käsikirjoittanut peliä etkä edes oikeasti osaa mitään". Huijarisyndrooma pitää vahvasti otteessaan samalla, kun kuitenkin pelikäsikirjoittamisen haave hiljalleen kasvaa. Miksen saa tehty tälle asialle mitään? Voisiko joku tulla potkaisemaan minua takapuoleen, kiitos?

Eksyin nyt hieman aiheesta, mutta tämä ohjelma oli minulle erittäin antoisa juuri siksi, että se sai omat ajatukset todella virtaamaan. Innostuin ja ärsyynnyin, joskin jälkimmäinen johtui vain omasta saamattomuudestani ja rohkeuden puutteesta lähteä kokeilemaan asioita, joita haluaisin tehdä. Ehkä myös vähän siitä, että aika on rajallista enkä tiedä, mihin kaikkeen pystyn repeämään. Pohdittavaa jäi siis paljon ja varmaan pyörittelen ohjelmaa ja sen sisältöjä mielessäni vielä pitkään.


Tarua vai totta? Fantasian yhteiskunnallinen taso


Jälleen saavuin ohjelmaan myöhässä, koska se meni osittain päällekkäin edellisen kanssa. Tämä on oikeasti tosi harmillista, vaikka ymmärrän sen, että ohjelmia on pakko laittaa päällekkäin. Voisikohan niitä laittaa jatkossa edes alkamaan yhtä aikaa? Nyt missasin kahdesta ohjelmasta osan, koska olin kuuntelemassa yhden ohjelman kokonaan.

Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai
Tässä paneelissa fantasian yhteiskunnallisesta tasosta olivat puhumassa kirjailijat Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai. Olin hieman pihalla keskustelun kulusta, koska tosiaan tulin myöhässä paikalle enkä tästä syystä päässyt täysin mukaan enää. Tuntui myös, että ohjelma loppui tosi nopeasti. Tosin oma vikani, kun olin ison osuuden muualla.

Kiinnostavina pointteina esille nousi taustatyön paljous suljetun maailman fantasiassa. Pitkäkangas mainitsi, ettei välttämättä lähtisi tämäntyyppistä fantasiaa itse kirjoittamaan, vaikka nauttii sen lukemisesta. Taustatyö on tehtävä niin tarkasti ja vaatii paljon. Tämä oli mielestäni hauska huomautus, koska olen Pitkäkankaan kirjoja lukiessa ajatellut käänteisesti samaa. Nautin hänen kirjoittamansa realistiseen maailmaan sijoittuvan fantasian lukemisesta, mutta mietin aina, miten paljon ja tarkkaa taustatyötä on tarvinnut tehdä, jotta maailma on uskottava ja todentuntuinen siinä olevista fantastisista elementeistä huolimatta. Sitten tulee sellainen olo, etten itse rohkenisi yrittää samaa.

Hai taas mainitsi, että hänen tuoreimmasta romaanistaan puhuttaessa keskusteluun nousee se, kuinka paljon siinä on naishahmoja. Itse hän on laskenut, että naisia noin tärkeistä hahmoista noin puolet. Fantasiasta voi siis tulla yhteiskunnallista jo pelkästään sillä, että tarinassa on totuttua enemmän naishahmoja.

Kirjailijat olivat yhtä mieltä siitä, että olisi hienoa, jos ei tarvitsisi enää puhua vahvoista naishahmoista ja herkistä pojista. Edelliset ovat saaneet fantasiakirjallisuudessa nykyisin hyvin jalansijaa ja esimerkiksi tyttöpäähenkilöitä on YA:ssa paljon. Herkät pojat kuitenkin ovat vähemmistössä fantasiassa, mikä oli mielestäni erittäin tärkeä huomio. Lisää tilaa herkille pojille siis.

Seksuaalivähemmistöt näkyvät fantasiassa tällä hetkellä enemmän kuin rodullistetut ja vammaiset tai sairaat hahmot. Kaikkia kuitenkin on ja jos monimuotoiset henkilöhahmot kiinnostavat, kannattaakin vilkaista tämä Hain tapahtuman jälkeen Facebookissa julkaisema kirjalista.


Salla & Siri take the stage


Viimeiseksi jäimme vielä kuuntelemaan kahden kirjailijan, Salla Simukan ja Siri Kolun, ohjelman, jossa he kysyivät toisiltaan sen, mitä heiltä ei yleensä haastatteluissa kysytä. He myös kertoivat kirjailijaystävyydestään ja paljastivat yhteisprojektinsa, joka julkaistaan vuoden 2019 toukokuussa.

Salla Simukka ja Siri Kolu
Simukan ja Kolun ohjelma oli hyvin rempseä ja tunteita herättävä. Välillä nauratti, välillä itketti ja mielenkiinto säilyi loppuun asti. En malttanut lähteä ohjelmasta kesken pois, vaikka taustalla kummitteli pieni pelko, että myöhästyisin junasta (juonipaljastus: en myöhästynyt).

Ohjelmasta on vaikea kirjoittaa minkäänlaista yhteenvetoa, koska se oli varsin soljuva ja ajatuksenvirtamainen. Siihen oli kuitenkin helppo heittäytyä mukaan ja keskittyä vain kuuntelemaan. Muistiinpanoni jäivät tyngiksi, koska en vain tiennyt, mitä tuosta kaikesta olisi laittanut ylös.

Mieleen jäi maininta kirjailijan työn yksinäisyydestä ja siitä, miten itselleen saa voimavirtaa, kun kahden kirjailijan yksinäisyyden asettaa vierekkäin. On myös helpottavaa, kun on joku, jolta voi kysyä asioita ja joka on samalla taajuudella melkein pelottavuuteen asti.

Ohjelma oli innostava ja inspiroiva. Lisäksi saimme pari hyvää vinkkiä liittyen matkustamiseen (ei tyllihametta lentokoneeseen!) ja kirjoittamiseen (aina ja kaikissa tunnetiloissa voi kirjoittaa ja kaikkia tunteita pystyy käyttämään kaunokirjallisuuden materiaalina). Oli hienoa päättää oma päivä Hel-YA:ssa näin iloa pursuavaan ja tunteikkaiseen ohjelmaan. Kotiin tuli lähdettyä hymy huulilla.


Kohtaamisia ja ostoksia


Päivään mahtui muutakin kuin ohjelmissa istumista. Minulla oli tunne, että säntäilin paikasta toiseen sen jälkeen, kun astuin Kampissa ulos bussista. S. A. Kerästä odotellessa käväisin vähän ostoksilla ja sitten pitikin jo mennä yhdessä lounastamaan. Syömästä kipitettiin kiireen vilkkaan Gloriaan.

Kaiken häslingin keskellä ehdimme vähän jutella kirjoitusprojekteista ja Sateenkaarifantasiaasta. Meillä on vielä paljon tehtävää näkyvyyden suhteen, mutta aika ja osaamisemme on rajallista. Lisäksi suunnitteluhetket ovat usein pikaviestimien varassa, koska asumme eri paikkakunnilla. Tällaiset tilaisuudet pitää siis käyttää hyväksi ja pähkäillä sopivissa väleissä uusia suunnitelmia.

Eräs Twitteristä tuttu ihminen tuli myös juttelemaan, kun olimme istahtaneet tauolla hörppäämään kahvia ja kokista. Oli mukava tavata kasvotusten, vaikken minä juuri koskaan tunnista ihmisiä Twitter-profiilikuvien perusteella. Ihan tästä syystä suosittelen, että tule juttelemaan. En välttämättä itse tajua, että vierestä kulki joku tuttu.

Pelaamista ja kirjoittamista käsittelevän paneelikeskustelun jälkeen vaihdoin myös pari sanaa Anders Vacklinin kanssa. Tapasimme ensimmäisen kerran kasvotusten edellisvuoden Hel-YA:ssa, mutta siellä keskustelu jäi vähän lyhyemmäksi. Nyt oli kiva jutustella pikkuisen pidempäänkin eikä ujouteni päässyt tällä kertaa ihan niin pahasti valloilleen kuin yleensä. Oli huippua tavata taas ja odottelen jo kovasti Betan jatko-osan ilmestymistä.

Muita kirjailijoita ehdin lähinnä näkemään matkan päästä ohimennen. Tavallaan olisi ollut kiva mennä vähän juttelemaan, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut. Ujous ja introverttiys ovat vahvoina minussa, joten ihmisten lähestyminen on toisinaan vaikeaa. Ehkä taas seuraavassa tapahtumassa saan taas tutustuttua uusiin ihmisiin.

Ohjelmien välissä ehdin tehdä myös vähän ostoksia. Oma budjetti oli tiukahko, mutta olin jo päättänyt ostavani Elina Rouhiaisen Väki-trilogian toisen osan. Mukaan lähti myös Salla Simukan Kun enkelit katsovat muualle / Minuuttivalssi, joka oli ostoslistalla ja sattui nyt tulemaan sopivasti vastaan. Muut nappasin mukaan kaveria odotellessa jo ennen Hel-YA:a.


Kaiken kaikkiaan päivä oli hieno, vaikka aamulla tuntui, etten vain jaksaisi lähteä yhtään mihinkään. Viime viikot ovat olleet aika rankkoja eikä akkujen lataamiselle ole ollut tarpeeksi aikaa. Sosiaalisuus myös kuormittaa melkoisesti, joten kynnys lähteä reissuun on isohko. Olen kuitenkin iloinen, että lähdin Hel-YA:an. Olisi ollut sääli missata kaikki upeat ohjelmat ja kohtaamiset.

Toivottavasti tapahtuma saa siis jatkoa ja järjestetään myös ensi vuonna. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84