En ole aikoihin julkaissut blogissa kirja-arviota, koska olen halunnut keskittyä enemmän muihin asioihin. Sain kuitenkin kirjailijalta itseltään pyynnön kirjoittaa kirja-arvostelun ja sitä myöten myös kirjasta arvostelukappaleen, joten päätin tällä kertaa tehdä poikkeuksen.
Pidän fantasiasta ja romantiikasta, erityisesti yhdistettynä samaan tarinaan. Tässä mielessä olen Koivun ja pihlajan oletettua kohdeyleisöä. Kirja kertoo kahdesta siskoksesta, jotka kuuluvat puukansaan. Vanhemman yhteyspuu on pihlaja, nuoremman koivu, mistä kirjan nimi tulee. Vanhempi siskoista lähtee hienoon kartanoon piikomaan, kun taas vanhemmat yrittävät pakkonaittaa nuoremman ikävälle vanhalle ukolle. Kummankin tarinaa seurataan vuoronperään, kunnes juonen langat kietoutuvat lopussa löyhästi yhteen.
Vaikka kirja sijoittuu omaan suljettuun fantasiamaailmaan ja puukansa yhteyspuineen on selkeä maaginen elementti, minusta tuntui koko ajan, että luen enemmän historiallista romaania kuin fantasiatarinaa. En varsinaisesti kokenut tätä ongelmaksi, sillä pidän myös historiallisista romaaneista, mutta jos etsii luettavaksi korkeaa fantasiaa, tämä kirja ei silloin välttämättä ole ykkösvalinta.
Kerronta on nopeatempoista ja tarina etenee sulavasti kohtauksesta toiseen. Rivakka tyyli tekee kirjasta kevyttä luettavaa, mutta itse olisin ehkä kaivannut enemmän tunnelmointia ja viivyttelyä. Erityisesti romanttisiin kohtauksiin olisi mielestäni voinut pysähtyä pidemmäksi aikaa ja kaivautua syvemmälle hahmojen sielunelämään. Kaipasin hahmojen tunteiden kuvaamista fyysisten reaktioiden kautta sen sijaan, että usein lukijalle kerrottiin, mitä tunnetta hahmot kokivat. Tämä tosin voi olla mieltymyskysymys. Itse saatan marhata hahmojen mielenmaisemassa ja fyysisissä kokemuksissa jopa liikaa.
Jos en päässyt hahmojen tunne-elämään täysin kiinni, sen sijaan miljöökuvaus mielestäni toimi. Lento osaa tehdä paikoista eläviä, jolloin ne on helppo nähdä omassa mielessä kirjaa lukiessa. Tämä tekee fantasiamaailmaan solahtamisen miellyttävän helpoksi, mutta toki tähän vaikuttaa myös se, että maailma on lopulta melko lähellä omaamme. Fantasiaelementtejä oli omaan makuuni annosteltu kevyellä kädellä, eikä minua olisi haitannut, jos esimerkiksi yhteyspuita olisi hyödynnetty tarinassa enemmänkin ja paneuduttu niihin syvemmällä tasolla.
Kirjan kielestä on myös sanottava, ettei se täysin imaissut minua mukaansa. Hahmojen puhekielisyys on aina ratkaisu, joka jakanee lukijoita kahteen leiriin, ja tämän kirjan kohdalla se ei varsinaisesti puhutellut minua. Tosin totuin hahmojen puhetapaan tarinan edetessä enkä loppua kohden kiinnittänyt siihen enää niin paljon huomiota kuin alussa. Yleisesti ottaen kielelliset valinnat olivat osin sellaisia, että itse olisin käyttänyt ehkä toisenlaisia ilmauksia, mutta jälleen kerran makukysymys ja ehkä taiteellinen mieltymyskin.
Loppuviimeksi Koivu ja pihlaja kuitenkin jätti hyvän jälkimaun. Pidin nimittäin erityisesti kirjan loppuratkaisusta. Olin jo puolivälissä aivan varma siitä, miten tarina tulee päättymään, mutta sain huomata olevani osittain väärässä. Huomio ilahdutti suuresti ja nosti hymyn huulille. Oli hauska yllättyä ja samalla huomata, että joskus on erittäin hyvä juttu, etteivät alkuperäiset odotukset täyty.
Koivu ja pihlaja sopii kevyeksi lukemiseksi. Uskaltaisin myös suositella sitä, jos ei yleisesti ole fantasiasta kiinnostunut, sillä tässä kirjassa fantasiaelementit eivät todellakaan hyppää silmille vaan sujahtavan tarinan rakosiin luontevaksi osaksi maailman kuvausta.
