Toukokuussa helle on hellinyt ja on ollut mukava lämpimällä kelillä solahtaa kirjojen maailmaan. Päädyin lukemaan Sini Helmisen Väkiveriset-sarjaa, mikä oli erinomaisen sopiva valinta juuri tähän väliin. Kirjat tarjoilevat jännitystä, romantiikkaa ja kepeää huumoria. Viihdyin!
Sain yllättäen arvostelukappaleen Sini Helmisen tuoreesta kirjasta Veden vallassa. Se on Väkiveriset-sarjan kolmas osa. Kaksi edellistä, Kaarnan kätkössä ja Kiven sisässä, ovat ilmestyneet vuonna 2017. En ollut sarjaa vielä lukenut, mutta se on ollut "jossain vaiheessa" -listalla pidemmän aikaa.
Koska minua häiritsee aloittaa sarjat niin sanotusti väärästä kohtaa, kävin hakemassa kirjastosta kaksi ensimmäistä osaa ja lukaisin ne ensin. Jokainen sarjan kirjoista on itsenäinen, joten aiempien lukeminen ei sinällään olisi ollut välttämätöntä. Kyse oli enemmänkin omasta mieltymyksestäni.
Nyt sitten varmaan pitäisi hankkia Kaarnan kätkössä ja Kiven sisässä omaksi, koska minua häiritsee myös se, jos kirjahyllyssä on satunnaisia osia kirjasarjoista. Sisäinen metsästäjä-keräilijäni vaatii täydellisiä kokoelmia.
Kaarnan kätkössä
Puhelimeen saapunut kännykkäkuva musertaa Pinjan maailman. Lopulta hänen äitinsä saa tarpeekseen tyttärensä käytöksestä ja passittaa hänet kesätöihin, missä Pinja tapaa pihkalta tuoksuvan Virven. Samaan aikaan häntä kuitenkin piinaavat hallusinaatiot ilkikurisesta Tuuliasta, joka väittää hänen kuuluvan metsän väkeen.
Viihdyin kirjan parissa erinomaisesti. Se oli tiivistä ja kepeää luettavaa. Tarina piti otteessaan ja minua tietysti ihastutti myös Pinjan ja Virven välille syntyvä romanssi. En valitettavasti muista, että nuoruudessani käteen olisi osunut yhtään (nuorten)kirjaa, jossa olisi tyttörakkautta ollut. Tästä syystä veikkaan, että nuorempana olisinkin fanittanut tätä ihan täysillä. Nyt vanhemmalla iälläkin kirja tuli ahmaistua yhdessä illassa ja silti jäi vähän nälkä. Olisin voinut lukea lisääkin.
Kiven sisässä
Minecraftiin hurahtanut Pekko joutuu muuttamaan perheensä kanssa Helsinkiin mummonsa kuoleman jälkeen. Mummolta on jäänyt asunto tyhjilleen, ja Pekon äiti haluaa vaihtaa maalaismaisemat pääkaupunkiseutuun.
Pekon elämä menee muutenkin uusiksi, kun hän tapaa kaksi salaperäistä tyttöä, ilkikurisen Tuulian ja naapurintytön, joka verhoaa itsensä hunnulla ja puhuu vähän omituisia. Pekko saa myös tietää, ettei hänen mummonsa kuolema ollut luonnollinen ja että hänen perhetaustansakaan ei ole siitä tavallisimmasta päästä.
Kiven sisässä ei napannut minua mukaansa yhtä tehokkaasti kuin Kaarnan kätkössä. Vaikka pelaajana minusta oli ilahduttavaa, että pelimaailma oli nivottu osaksi kirjan tarinaa, en silti uponnut siihen kunnolla. Pekko hahmona oli kuitenkin sympaattinen, joten seurasin mielelläni hänen käänteitään. Kirjan alkupuoli tuntui rauhalliselta mutta loppupuolisko olikin sitten melkoista rytinää ja tapahtumat etenivät hurjalla vauhdilla. Tällaisesta loppukiihdytyksestä tulikin mieleeni muutama pelaamani peli, jossa asioita rakennellaan ja pohjustetaan rauhalliseen tahtiin mutta lopussa annetaan mennä täysillä.
Kiva yksityiskohta oli myös Pinjan ja Virven vilahdus tarinan loppupuolella ilman, että asiasta tehtiin sen suurempaa numeroa. Oli mukava saada tietää, mitä heille kuuluu.
Veden vallassa
Marin äiti on kadonnut vuosia sitten ja hän elää isänsä kanssa kahdestaan. Valitettavasti isä tuntuu etäiseltä ja on vielä höyrähtänyt suomalaiseen kansanperinteeseen. Koulussakaan kaikki ei mene niin kuin voisi toivoa vaan Mari on entisen ystävänsä ja muiden luokkakaverien pilkankohde. Yhtäkkiä Marin elämään ilmestyy erikoinen naapurintyttö Tuulia, joka tuntuu tietävän erikoisia asioita. Vatsanväänteitä aiheuttavat myös kummalliset suomut, joita Marin jalkoihin alkaa ilmestyä aina, kun hän joutuu tekemisiin veden kanssa.
En ole pitkään aikaan kokenut kirjan alussa yhtä vahvaa samastumisen tunnetta kuin tämän kohdalla. Heti alkumetreillä kuvataan Marin koulupäivää kipeän uskottavasti. Kun tähän lisättiin minulle henkilökohtaisesti tuttu kouluympäristö, jossa olen kokenut samantapaisia asioita, oli jo hetkeksi pysähdyttävä vetämään henkeä. Osa Marin ajatuksista olisi voinut olla omia sanojani teinivuosilta.
Mitä itse tarinaan tulee, se sisältää paljon kiinnostavia käänteitä ja porskuttaa eteenpäin juuri sopivassa rytmissä, joka pitää mielenkiinnon koko ajan yllä muttei hengästytä lukijaa. Vaikka kirjassa käsitellään vakavia aiheita, sävy on usein kepeä ja humoristinen, mikä tekee tekstistä helppoa luettavaa. Jotenkin erityisesti kesäaikaan kaipaan juuri tällaisia kirjoja, joten luin tämän siinä mielessä juuri oikeaan aikaan.
Jälleen kerran ihastuin myös siihen, että Pinja ja Virve vierailivat tarinan lopussa. Osasin tätä käännettä jo ennakoida muiden tapahtumien perusteella, mutta silti innostuin siitä, kun se todella tapahtui. Pinjan ja Virven tarina on toistaiseksi suosikkini tästä sarjasta, mutta Marin elämään taisin silti sukeltaa kaikista syvimmin.
Seuraa myös somessa!
Ei kommentteja