Se on loma nyt

Viimeinen työviikko meni lopulta yllättävän nopeasti. Väsyttävää oli ihan loppuun asti, mutta niinhän se välillä tuppaa olemaan. Ei aina voi päästä helpolla x)

Tämä viikko on ollut aika tavanomainen. Ollaan käyty töissä, löhötty illat sohvalla pelaten ja minä kirjoittaen. Olen ihan oikeasti nyt työstänyt FFX- ja FFXIV-ficcejäni eteenpäin. Edellinen alkaa olla jo aika pitkälläkin. Tavoitteena oli saada ne tällä viikolla valmiiksi, mutta katsotaan. Haluaisin päästä niistä eroon, jotta voisin keskittyä originaalin editointiin. Tosin tuo FFXIV-ficci täytyy sekin editoida, kunhan se on kertaalleen kirjoitettu, mutta palautuspäivä on onneksi tammikuussa vasta... joten ehkä ehdin?

Toinen tilaamistani peruukeista tuli myös tällä viikolla. Sen piti kuvauksen (ja kuvan) mukaan olla sekoitus blondia ja tummanruskeaa, mutta en kyllä näe sitä blondia tuossa. Tosin ei se haittaa, tykkään tukasta joka tapauksessa.

Itse asiassa räväytin tänään ja laitoin kyseisen peruukin töihin päähän. Pari ihmistä kommentoikin, osa jätti suosiolla huomiotta. Joka tapauksessa ilmeitä oli ihan hauska seurailla. Tosin tavallaan tuntui hieman ylipukeutuneelta, koska en yleensä käytä peruukkeja muuten kuin coneissa.

Sain palautetta, että väri sopii minulle. Ehkä se sopiikin. En silti osaa kuvitella, että värjäisin omat hiukseni vaaleanruskeiksi. Kuinkakohan nopeasti kyllästyisin ja alkaisin tuntea itseni tylsäksi? Nimittäin tunnen itseni tosi tylsäksi näillä sinisillä hiuksillakin...

Noh, joka tapauksessa. Työt ovat tältä vuodelta ohitse ja loma edessä. Vuosi on ollut rankka, joten tämä loma on ehdottomasti ansaittu. Hauskaa on se, että kesälomani on oli kolme viikkoa, joululoma kaksi ja puoli eli melkein yhtä pitkä. En kyllä valita, tällaista luksusta on harvassa. Aion ottaa ajasta kaiken irti ja nauttia kunnolla siitä, että on aikaa tehdä kivoja juttuja.

Huomenna onkin edessä kauppareissu, kun käydään ostelemassa tarpeellisia juttuja ja kaapit täyteen ruokaa, jotta voidaan joulun jälkeen vain lölliä kotona ilman tarvetta lähteä mihinkään. Käydään myös hakemassa täytettä alkoholihyllyyn, koska viski on ollut loppu jo kauan ja rommi ja tequila vähissä. Tulee kallis reissu, mutta eipä noita nyt tarvitse onneksi kovin usein ostella.

Myöhemmin päivällä ajattelin pelailla ja kirjoittaa, illalla on vuorossa sauna ja yöllä paistetaan kinkkua. Sunnuntai varmaan ihan vain ollaan kotona ja pelaillaan (minä kirjoitan). Maanantaina juhlistetaan talvipäivänseisausta ja tiistai on taas tasailua. Sitten ollaankin jo joulussa. Loman alku on siis tehokkaasti suunniteltu. Olen todella innoissani kaikesta tästä ajasta, jonka saan käyttää kivoihin asioihin ilman, että tarvitsee miettiä mitään työjuttuja. Kieltäydyn pohtimasta niitä tänä vuonna. Jos meinaan, vaihtakaa puheenaihetta ;)

Yritän saada blogiinkin välillä jotain järkevää tekstiä. Olettaisin, että lomalla aivoni eivät ole koomassa vaan aikaa jää myös tekstin tuottamiselle tänne.

Tule jo talvi!

Olen viettänyt vähän hiljaiseloa tässä blogissa, koska... noh, ei ole ollut juurikaan mitään, mistä kirjoittaa, kun elämä on ollut töitä ja pelaamista. Toisekseen ei ole ollut sellaista kirjoitusfiilistäkään. Yritän kuitenkin nyt välillä saada tänne tekstintynkää.

Jotenkin aika on vain kulunut päivästä toiseen. Koko ajan olen toivonut, että tulisi jo kunnolla lunta ja viilenisi hieman. Tykkään vuodenajoista, mutta inhoan näitä välivuodenaikoja ja syystalvea ja talvikevättä. Jotenkin tuntuu, ettei mikään vaatekaan ole hyvä. Joko tulee kylmä tai kuuma, mutta sopiva ei ainakaan ole. Sitten kun työssä saa vielä ramppailla ulkona ja pitäisi samaan aikaan pystyä olemaan edustava, ovat vaate- ja hiuspulmat näillä keleillä ihan omaa luokkaansa. Tänäänkin sai tapaamisessa hävetä, kun oli sateessa ja kurassa joutunut tarpomaan ja seuraavaksi piti istua edustavana palaverissa. Noh, en ollut kovin edustava. Tarvitsen hovikuskin ja auton ;D

Iltaisin ollaan tosiaan pelailtu, mutta se ei ole tämän blogin aihe. Sen lisäksi olen M:lle lukenut työn alla olevaa tarinaani. Alamme olla sen kanssa loppupuolella, joten uskoisin, että lomalla pääsen taas kirjoituspuuhiin. Tosin sitä ennen pitäisi yksi kappale Final Fantasy X -ficcejä kursia kokoon. Olen ollut sen kanssa aika saamaton.

Saimme myös kirjoituskurssilta novellin työstämisen tehtäväksi. Meillä on nyt parin kuukauden tauko, joten siinä ehtiikin ihan hyvin (kun vain tekisi asialle jotain). Kirjoitin alkuperäisen tehtäväni Final Fantasy XIV: A Realm Rebornista, joten nyt sitten tulee siitäkin pelistä raapustettua ihan kunnon ficci, kun novellia alan työstää (ja ei, tuossa kohtaa en tiennyt, että kyseisen harjoituksen pohjalta tehdään kurssin isoin työ).

Sain tosi hyvää palautetta kurssilla kirjoittamisestani. Tosin verbien käytöstä tuli kritiikkiä. Olen kuulemma tekstini kanssa jo sillä tasolla, että minun pitäisi käyttää persoonallisempia verbi-ilmauksia. Katsellaan. Tiedostan, etten ole tässä asiassa vahvimmillani, mutta koetan tuossa novellissa/ficissä nyt sitten panostaa verbeihin oikein huolella.

Tietysti pitäisi saada aikaiseksi ylipäätään kirjoittaa. Blogeihin syntyy jostain syystä tekstiä helpommin kuin tuonne Wordin puolelle. Toivon, että loma tuo tähän helpotusta. Yleensä olen nimittäin loma-aikaan tekstiä tulvii helpommin, liekö silloin aivot rentoutuneemmassa tilassa. Onneksi loman alkuun on enää kaksi täyttä viikkoa.

Mitäs te muut meinaatte tehdä joululomallanne? Entä onko joulukuulle postaustoiveita? Nyt kun omassa elämässä ei juuri tapahdu, otan mieluusti ideoita vastaan.

Teetä ja tarinoita

Tämän on blogin 300. postaus. Mietin, pitäisikö sen kunniaksi postata jotain erikoista, mutta en minä tiedä, mikä on erikoista. Lopulta päätin, että turha postauksia on hillota vain sen takia, etten keksi mitään ihmeellisyyksiä, joten jatketaan vain tutulla höpinälinjalla.

Illat ovat menneet teetä hörppiessä. Kaikki uudet laadut on nyt testattu ja kelvoiksi todettu, mutta Greenfieldin vihreä jasmiinitee on edelleen sitä parasta. Harmillista, ettei sitä taida saada paikallisista kaupoista ollenkaan (jos joku tietää minun olevan väärässä, korjaa välittömästi!). Vadelma- ja viinirypäleteet maistuvat juuri siltä, miltä lupaavatkin, mutteivät oikealta teeltä. Tykkäilen silti.

Jasmiinitee on joka tapauksessa parasta kirjoitusjuomaa, varsinkin Gacktin musiikkiin yhdistettynä.

Kirjoittanut olen aika vähän. Maanantaina väänsin väkisin kasaan luovan kirjoittamisen tehtävistä toisen ja siitä tuli sanalla sanoen huono. Jo heti tiistaina tajusin, mitä siinä olisi ainakin pitänyt tehdä toisin, mutta deadline meni jo. Ei auta kuin elää asian kanssa. Keskiviikkona sitten väänsin peliarvostelua kasaan ja veikkaan, ettei siitäkään tullut parasta minua. En ole arvostelujen kirjoittaja, olen peleistä höpöttäjä... mutta tulipahan tehtyä. Ja ei, sitä ei julkaista toisessa blogissani tai ylipäätään missään, se meni muihin tarkoituksiin.

Olen kuitenkin edistynyt originaalin kanssa. Aloin hiljattain lukea sitä M:lle läpi. M kun ei itse ole lukemisesta innostunut, mutta kuuntelee tällaista eläväistä äänikirjaa mielellään. Samalla olen alleviivaillut tekstiä raivoisasti, sillä jo pelkästään typoja mahtuu yhdelle sivulle kiitettävä määrä. Muitakin mokia siellä on, toivottavasti muistan alleviivauksien syyt vielä editointivaiheessa.

Tekstin ääneen lukeminen on hyvä juttu. Se auttaa jäsentelemään sitä uudella tavalla ja omat mokansa huomaa paremmin, kun joku lause ei istukaan suuhun sitten millään. Silloin se on huonosti kirjoitettu. Se pitää korjata. Tosin kauhulla odotan sitä kunnon korjailuvaihetta, koska se tulee olemaan raakaa työtä eikä ole millään muotoa mielipuuhaani.

Hieman minua harmittaa se, että olen lukuisista esilukijoista huolimatta saanut olemattoman vähän palautetta. Tarkoitus ei ole syyllistää tällä ketään. Sanoin, ettei kommenttia ole pakko antaa ja pidän tästä edelleen kiinni. Kiva, että joku edes viitsii räpellyksiäni lukea. Silti ajoittain kaihertaa palautteen vähäisyys, koska itse en kuitenkaan näe tekstin kaikkia puutteita. Tämä on vähän yksinäistä puurtamista, mutta niin kai kuuluu ollakin.

Kaksi ihmistä sentään on kommentoinut. Toinen puhtaasti diggaili, toinen kaipasi karttaa ja maailman avaamista selkeämmin. Kummatkin huomiot olivat hyviä ja olen nyt tekstiä itse lukiessani huomannut, että myös tarpeellisia. En aio silti raapustaa mitään maailman luomiskertomusta, mutta jotenkin yritän ongelmakohdat ratkoa. Ehkä yritän kunnollisen kartankin piirtää. Olen piirtänyt jo yhden, mutten ole tyytyväinen siihen.

Noh, ehkä saan uuden version kasaan näinkin. Ajoittain meinaa uskoa loppua, enkä ole vielä edes avannut tiedostoa vaan ainoastaan alleviivaillut paperiversiota. Pakko on silti uskoa, että tästä vielä tulee hyvä.


//edit 21:47

Sainkin sähköpostitse kolmannen palautteen, jossa oli hyviä huomioita ja pohdintoja ^^

Tykytyshetkiä

Pari viimeistä päivää on ollut aika jänniä. Töissä on mennyt melko tavallisesti eikä mitään suuria ole tapahtunut, mutta sen sijaan vapaa-ajan puolella on ollut vähän eläväisempää.

Selfie, koska ei ole parempaakaan
kuvitusta tähän
Eilen sain tietää, että voitin Alaston kirjailija -blogin arvonnassa Anu Holopaisen Ilmestyskirjan täti ja Ilmeetön mies -kirjat. Voitto tosin napsahti jo 16. päivä, mutta olen sen verran koomaillut netin suhteen ja puuhannut muuta, että huomasin asian vasta perjantaina. Kumpaakaan kirjaa en ole vielä lukenut, joten pääsevät tuohon luettavien kirjojen pinoon odottamaan vuoroaan :) Yleisesti ottaenhan olen Anu Holopaisen tuotannosta paljolti tykännyt, joten jonkinasteiset odotukset on toki näidenkin kirjojen osalta olemassa.

Oli aika sykähdyttävää bongata oma nimi tuolta blogista. Hetkeäkään en nimittäin uskonut, että arpaonni minua suosisi, mutta näköjään näin pääsi käymään. Kiitoksia vain, vaikken tiedä, mihin suuntaan tarkalleen tässä kohtaa nuo kiitokset pitäisi osoittaa :)

Oli myös jännä fiilis saada sähköpostia nuoruusvuosien ehdottomalta suosikkikirjailijalta. En osaa oikein kuvailla sitä. Jotain epärealistista siinä oli. Totta kai tiedän, että kirjailijat ovat samanlaisia kuolevaisia kuin me muutkin, mutta jotenkin heitä on tottunut ajattelemaan kaukaisina esikuvina. Tosin täytyy myöntää, että netti ja blogit ovat ehkä tuoneet kirjailijat vähän lähemmäs. Heidän blogejaan voi kommentoida ja sitä kautta päästä kommunikoimaan heidän kanssaan samalla tavalla kuin kenen tahansa blogistin.

Noh, joka tapauksessa... nyt sitten odotellaan kirjapakettia innokkaasti. Luettavia kirjoja on tosiaan vino pino, mutta tunnen aina lievää ahdistusta, kun pino uhkaa huveta, joten lisäopukset eivät missään nimessä ole haitaksi. Nehän vain huolehtivat mielenterveyteni säilymisestä ;)

Seuraava sydämentykytyksiä aiheuttanut juttu oli tänään alkanut luovan kirjoittamisen kurssi. Ihan rehellisesti olin aamulla paniikissa ja hyvin ahdistunut. Mietin, mihin oli taas tullut itsensä tungettua. Vieraita ihmisiä, joiden seurassa pitäisi osata avata sisintä itseään. Kuulostaa karsealta, kun sen noin ilmaisee.

Jännitin tosi paljon, kun astuin luokan ovesta sisään. Helpottavaa oli, että kukaan ei ollut ehtinyt viedä minun nurkkaani. Luokka on siis sama, jossa japanin tunnit pidetään ja valtasin oitis saman pulpetin, jossa niilläkin istun. Siitä tuli turvallinen olotila. Opettaja tuli kättelemään ja esittelemään itsensä, mikä oli ihan kiva.

Kurssilla oli monenlaista porukkaa. Nuorin ysiluokkalainen, vanhin eläkkeellä ja kaikki muut siitä väliltä. Itse kai osuin siihen nuorempaan jengiin kuitenkin, jos mitään pystyi ulkonäön perusteella arvioimaan. Fan fictionin kirjoittajia oli kaksi, minä mukaan luettuna, fantasiasta kiinnostuneita yhteensä kait kolme.

Jossain vaiheessa kurssin alkupuolella tajusin, ettei kukaan näistä tyypeistä tunne minua. Eli minun ei tarvitse olla se sosiaalisesti ahdistunut otus, joka yleensä uusissa tilanteissa olen. Okei, olin ehkä silti, mutta ehkä se kerrankin ei näkynyt niin suoraan kuin yleensä. Asiaa auttoi sekin, että olin ainoa, jolle luokkatila oli tuttu. Osasin siis sanoa, mistä mikäkin löytyy ja mitä ylipäätään on käytettävissä. Aktiivinen rooli oli siinä mielessä helppo ottaa.

En silti ollut suuna päänä enkä aio olla jatkossakaan. Keskityn mieluummin siihen tekstin luomiseen kuin puhumiseen. Aika moni tuntui olevan samoilla linjoilla, vaikka pari ekstrovertimpaakin henkilöä joukkoon mahtui. Kukaan ei onneksi ollut kovin pelottava.

Teimme päivän aikana useamman harjoituksen, joita en kaikkia kokenut mielekkääksi. Runot eivät vain ole minun juttuni, mutta ymmärrän, että harjoituksia pitää olla joka lähtöön. Onneksi pakollista runoa ei silti kolmen kotitehtävän joukkoon mahtunut. Saimme siis tehtäväksi kolme kirjoitelmaa, joista ensimmäisen aihe on "sanojen juuret", toinen kirjoitetaan erään tunneilla tehdyn harjoitteen pohjalta ja kolmas on vapaa kirjoitelma. Sen suhteen en oikein vielä tiedä, mitä raapustelen, mutta ehkä se tässä kuukauden aikana valkenee.

Joka tapauksessa ensimmäisestä kerrasta jäi ihan hyvä fiilis. Kurssilla ei ollut mitenkään ahdistavaa, vaikka jouduin lukemaan ääneen omia raapustuksia. Odotan ihan mielenkiinnolla, mitä seuraavalla kerralla on luvassa.

Toisessa turhassa kuvassa päivän kirjoittaja-look :P

Ihanat, rakkaat kirjahyllyt

Kirjahyllyt eivät kuulemma kuulu enää monenkaan sisustukseen. Törmäsin itse uutiseen aiemmin ja tänään bongasin J. S. Meresmaan blogissa postaukseen aiheesta. Kyseinen postaus inspiroi kummasti. Minullehan on siis aivan yhdentekevää, kuinka epätrendikkäitä kirjahyllyt ovat. Minä rakastan niitä. Tämä postaus on siis omistettu kirjahyllyille.


Kuva vuodelta 2004 ensimmäisestä omasta (vuokra)kämpästäni. Tuolloin minulla oli vain yksi kirjahylly ja sekin varsinainen sekasorron pesäke. Yhtä kaikki se oli sisältöineen hyvin rakas minulle.




Syksyllä 2005 muutin vähän käytännöllisempään kerrostaloasuntoon (aiempi oli siis omakotitalo, jossa ei ollut sisä-wc:tä ja suihkua, kuvitelkaapa sitä!). Sinne mahdutinkin sitten jo kolme kirjahyllyä. Edelleen hyllyt olivat täynnä kaikkea sekalaista, mutta oli niissä jonkin verran myös niitä kirjoja ;D



Seuraavaan asuntoon tuli muutettua 2007. Tilan määrä kasvoi ja samoin hyllyjen määrä. Olohuoneessa yksi hylly oli käytännössä omistettu leffoille, loput kaksi kirjoille. Makuuhuoneeseen päätyivät sitten ficcikansioni, pelini ja mangani.



2011 oli edessä jälleen muutto ja sen seurauksena osa kirjahyllyistä muutti kanssani eri osoitteeseen. Se oli aika kova pala, mutta muutin sen verran pienempää asuntoon, etten olisi mitenkään voinut edes ottaa kaikkia mukaan. Samalla myös puolittui elokuvien ja kirjojen määrä.





2012 tapahtui toistaiseksi viimeinen muutto ja toivon, ettei seuraavaa tule pitkään, pitkään aikaan. Tuon muuton yhteydessä luovuin lopulta kaikista kirjahyllyistäni. Se kirpaisi, olivathan ne seuranneet minua asunnosta toiseen ja olleet osa historiaani. Halusimme kuitenkin edes hieman yhtenäisen sisustuksen, joten päädyimme tähän ratkaisuun.

Olohuoneessa meillä on hyllykaupalla animea, mangaa ja elokuvia sekä yksi hylly omistettuna peleille ja pelikirjoille (sekä alkoholille :P). "Kirjastohuoneessa" ovat sitten kirjat ja jonkin verran sarjakuvaa. Osan kirjoista tosin jouduin viemään häkkivarastoon säilytykseen, sillä mokomat eivät mahtuneet hyllyyn. Lisäksi minulla on yöpöydän alahyllyllä lukemattomien kirjojen pino, joka tuntuu kasvavan nopeammin kuin pienevän (ostelen liikaa kirjoja?).

Näistä hyllyistä muuten näkee hyvin, että M vastaa olohuoneen puolesta. Siellä kaikki on siistissä, hyvässä ja insinöörimäisessä järjestyksessä. "Kirjastohuoneen" ratkaisut ovat ehkä hitusen luovempia ja minulle tyypillisempiä ;D Tosin aivan yhtä pahaa kaaosta ei näissä hyllyissä ole kuin aikoinaan.

Haastankin nyt saman tien lukijani kirjoittamaan postauksen (toki kuvien kera!) omista kirjahyllyistänne, jos teillä sellaisia kotona on. Linkit tämän postauksen kommentteihin, kiitos, että huomaan myös käydä kurkistelemassa :)

Originaalia kirjoittamassa

Aloitin viime keväänä pitkän originaalitarinan kirjoittamisen. Aiemmin olen kirjoittanut jonkin verran lyhyempiä tarinoita ja kasapäin fan fictionia. Olen myös alottanut useita pitkiksi ajateltua originaaleja, mutta aina ne ovat jääneet kesken erinäisistä syistä. Tärkeimpiä vaikuttavia tekijöitä lienee motivaation lässähtäminen ja perfektionismi. Olen potenut jonkinlaista rimakauhua ja pelännyt vastaanottoa, jos joku joskus tekstiä pääsisi lukemaan.

Toki fan fictioninkin julkaiseminen on pelottavaa. Aina on mahdollisuus  mennä metsään ja saada rankat kritiikit osakseen. Silti koen helpommaksi ajatukseksi julkaista fan fictionia, sillä pelissä olevassa tarinassa kaikki ei ole minun aikaansaannostani vaan taustalla on alkuperäisteos ja -hahmot. Kun kyseessä on originaali tuotos, kaikki siihen kohdistuva kritiikki kohdistuu siihen, mitä minä olen kehitellyt. En voi esim. vedota siihen, että joku  muu on tunkenut maailmaan kummallisia epäloogisuuksia, joiden kanssa yritän vain pärjätä. Jos epäloogisuuksia on, ne ovat minun mokani.

Olen siis pitkään pelännyt, etten kykene luomaan täydellistä tarinaa ja siksi minut lynkataan. Pelkään tätä edelleen, mutta silti nyt olen onnistunut kirjoittamaan kokonaisen pitkähkön originaalitarinan. Mitaltaan se on kevytromaanin luokkaa, ei siis lähellekään niin pitkä kuin pisimmät ficcini. Olen silti tyytyväinen, että sain sen kirjoitettua.

Onko se sitten täydellinen? No, ei todellakaan! Se on kaikkea muuta. Luultavasti sekaan on livahtanut joukko typoja sekä minulle tyypillisiä yhdyssanojen eriytymisiä ja erillisten sanojen yhdistymisiä (osaan yhdyssanasäännöt, ongelma on liian nopeassa naputustahdissani :D). On myös todennäköistä, että olen tunkenut mukaan epäloogisuuksia eivätkä hahmotkaan ole vielä tarinan alussa välttämättä sitä, mitä loppupuolella. Olenhan tällä kertaa opetellut itse tuntemaan heidät vasta näiden kuukausien aikana... ficcejä kirjoittaessa sen sijaan tunnen hahmot jo paremmin ennen kirjoitusprosessiin lähtemistä.

Nyt onkin tullut se vaihe, kun tarina vaatisi tarkastelua ja punakynää. Itse en tosin kykene sitä ainakaan vielä objektiivisesti tarkastelemaan, joten en aio koskea koko juttuun seuraavaan kuukauteen. Sen sijaan kaksi ihmistä on ilmoittautunut halukkaiksi sitä lukemaan, joten heille se pitäisi kokonaisuudessaan uskaltaa antaa. Lupasin jo, en voi perua!

Pelottaa, kauhistuttaa ja suoranaisesti hirvittää. Kumpikaan ei (tietääkseni) ole koskaan aiemmin lukenut juttujani, mikä tarkoittaa, ettei kirjoitustyylini ole heille tuttu. He siis katsovat tekstiäni aivan erilaisin silmin kuin vakituiset lukijani. Toinen ei käsittääkseni ole myöskään lukenut fantasiaa juuri yhtään, joten hänelle aluevaltaus on uusi (no, ehkä häneltä ei ole odotettavissa jupinaa fantasian kliseistä ;D).

Olen oikeasti vähän paniikissa siitä, millaista palautetta tulen saamaan vai saanko sitä ollenkaan. Voihan olla, etteivät lukijat lopulta osaa sanoa yhtään mitään.

Itse aion tarttua tekstiin uudestaan myöhemmin syksyllä. Korjaan luonnollisesti kaikki huomaamani kirjoitus- ja kielioppivirheet, mutta teksti vaatii varmasti myös uudelleenjäsentelyä ja hahmot syventämistä varsinkin tarinan alkupuolella, jolloin heidän oma äänensä ei ehkä kuulunut vielä niin selvästi.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki ilmoittaa, jos haluat tarjota minulle lisää kauhuelämyksiä ;) Eli jos tarinan lukeminen kiinnostaa, ilmoitahan itsestäsi. Laitan sen sähköpostitse tulemaan. Toivoisin toki myös jonkinlaista kommenttia, kun luku-urakan loppuun olet päässyt. Sinun ei tarvitse ole kielioppinero (vaikkei siitä haittakaan tietysti ole), en siis odotakaan jonkun käyvän tekstiä tarkalla kielioppikammalla läpi, mutta selkeästi huomaamistasi virheistä ilmoittaminen on enemmän kuin suotavaa :) Minulle kuitenkin riittää ihan sekin, että joku sanoo rehellisen mielipiteensä tästä raakileesta, jota pitäisi työstää eteenpäin.

Kirjoittajayhdistys

Luin kesäloman alussa spekulatiivisen fiktion kirjoitusoppaan, jonka viimeisillä sivuilla huomasin kustantajan eli Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n mainoksen.  Surffasin kyseisen yhdistyksen nettisivuille tutkimaan asiaa tarkemmin.

Yhdistyksellä on tosiaan sivut, keskustelufoorumi ja Facebook-ryhmä. Näiden lisäksi yhdistys järjestää toisinaan kirjoittamiseen liittyviä kursseja, julkaisee kirjoitusoppaita yms. ja Kosmoskynä-lehteä. Tuo lehti oli ensisijainen syy mielenkiintooni, mutta myös jäsenille ilmainen arviointipalvelu kiinnosti lievästi.

Epäröin liittymistä kuitenkin hieman. Enhän ole mikään virallinen kirjailija. Olen kirjoittanut paljon fan fictionia, josta osa ihan romaanimittaisia teoksia, mutta originaalituotokseni ovat huomattavasti vähäisempiä. Yhdistyksen jäsenissä taas käsittääkseni on ihan julkaisseita kirjailijoita. Koin siis olevani liian nyyppä tuohon joukkoon ja ajatus liittymisestä hirvitti. Mitäs jos minulle sanotaan, etten kelpaa? Tähän elämään on mahtunut ihan riittävästi ulkopuolisuuden kokemuksia, ei niitä tarvitse ehdoin tahdoin lisää haalia.

Yhdistyksen säännöissä kuitenkin luki, että liittymiseen riittää kiinnostus aihepiiriä (tieteis- ja fantasiakirjoittamista) kohtaan. Päätin, ettei mitään saa, jos ei mitään uskalla ja maksoin jäsenmaksun, minkä jälkeen laitoin hakupaperit vetämään. Jo samana päivänä sain vastauksen, että asia on hoidossa ja haluanko jo jäsenlehteni, joita oli tänä vuonna ehtinyt ilmestyä kaksi. Vastauksen sävy oli lämmin ja ystävällinen.

Sain lehteni ja seuraavalla viikolla tuli jäsensihteeriltäkin ilmoitus, että minut on nyt liitetty yhdistyksen jäseneksi. Kukaan ei kysellyt julkaistujen tuotosten perään tai muunkaan näytön. Sen sijaan kaikki sähköpostiviestittely oli kohteliasta ja mukavaa. Sain myös linkit edellä mainituille sivuille. Kaikin puolin positiivinen kokemus siis.

Keskustelufoorumi ja Facebook-ryhmä vaikuttavat hieman hiljaisilta, mutta kyllä niissä jonkin verran viestittelyä esiintyy. En ole vielä uskaltautunut osallistumaan keskusteluun... edelleen kärsin pienestä alemmuudentunteesta. Kenties suotta. Mikäs tarve kenelläkään olisi minua tuomita ja kai tuomitseminen kertoisi enemmän tuomitsijasta kuin minusta? Silti olen varuillani, mutta tiedostan toki, että ongelma on nimen omaan minun pääni sisällä. Ehkä tämä tästä vielä.

Kosmoskynä on osoittautunut kivaksi lehdeksi, se tuntuu juurikin minulle suunnatulta. Seuraavaksi ajattelin tilata yhden novellikokoelman ja Kummallisen kirjoittajat -kirjoitusoppaan, kunhan rahatilanne moiset ostokset sallii.

Matkapäiväkirjat harrastuksena

Aloitin vuonna 2012 matkapäiväkirjojen pitämisen. Ihan jokaisella pikkureissulla (esim. coneissa käydessä) ei päiväkirja ole mukana, mutta pidemmillä matkoilla kylläkin.



Matkapäiväkirjani koostuvat matkan etusivusta, päiväkohtaisista kirjoituksista ja erilaisesta pikkusälästä, joka vihkoon on niitattu. Mukana päiväkirjan kanssa kulkee siis aina mustekynä ja minikokoinen nitoja. Jälkimmäisiä minulla on kaksi, koska edellisellä Japanin reissulla loppuivat nitojasta niitit eikä sieltä saanut eurooppalaiseen nitojaan sopivan kokoisia. Siispä mukaan lähti 100 jenin kaupasta kokonaan uusi nitoja ja iso paketillinen niittejä siihen (pitää varmaan ostaa seuraavalla visiitillä täydennystä, koska näitähän ei tietenkään saa Suomesta :D).

Pyrin kirjoittamaan jokaisen päivän merkinnät joko heti tapahtumien / kokemusten jälkeen tai viimeistään illalla mukavasti hotellin sängyssä loikoillen. Kuitenkin niin, että kaikki olisi vielä mahdollisimman tuoreena mielessä. Pelkkää tapahtumakuvausta päiväkirja ei ole, vaan mukana on paljon omia ajatuksia, tunnelmia ja hämmästelyjä. Tosin huomaan, että näitä on aina vähemmän, mitä pidempään itse tapahtumasta on. Siksi olisi kiva, jos ehtisi kaiken kirjata välittömästi... mutta koko matkaa ei voi istua kynä kädessä.

Tekstiä täydennän yleensä pääsylipuilla ja muulla tilpehöörillä, jota matkan aikana lompakkoon kertyy. Joskus olen myös ostanut kohteista postikortin ja niitannut sen vihkoon. Myös karttoja, rannekkeita, tarroja yms. on sivuille päätynyt. Ja itse asiassa minulla on myös Japanin julkisen liikenteen matkakorttikin päiväkirjan välissä. Sitä en tosin niitannut, koska sen voi ottaa taas seuraavalla reissulla käyttöön. Siihen saattoi muutama jenikin jopa jäädä.

Koska pidän kirjoittamisesta, matkapäiväkirjan pito on ollut minulle varsin miellyttävä ja luonteva harrastus. Muuten en enää nykyisin päiväkirjaa kirjoita, mutta reissu on kiva taltioida muutenkin kuin muistoihin ja kuviin. Jälkikäteen on sitten mukava lueskella, mitä milloinkin on miettinyt... vaikka välillä joukkoon toki mahtuu ankeitakin fiiliksiä ja harmin aiheita, mutta sekin on realistista. Matkustaminen on toki mukavaa, mutta aina ei mene putkeen.

Matkakumppaneita tämä harrastus on ehkä joskus hämmentänyt ja mahdollisesti myös tylsistyttänyt. Tämä siis siitä syystä, että kirjoittaessani olen luonnollisesti aika huonoa juttuseuraa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ketään loukata, vaikkakin myönnän, että toisinaan kirjoittaminen on myös keino ottaa sosiaalista etäisyyttä toisiin ja vajota omaan maailmaansa hetkeksi. Sitten jaksan taas paremmin olla aktiivinen.

Onko muilla samanlaista harrastusta? Millaisia matkapäiväkirjanne ovat? Vai tuntuuko tällainen täysin vieraalta puuhalta?

Fantasiatarina esittelyssä

Ajattelin vihdoin laatia tuota originaaliani varten jonkinlaisen esittelytekstin. Aiemminhan olen siitä vain lyhyesti maininnut. Nyt tarinaa on kuitenkin tullut jo kirjoitettua sen verran, että esittelykin on hieman helpompaa.



Tausta-asetelma


Kartasta puuttuvat vielä paikan nimet, mutta voitte arvailla, missä mikäkin paikka sijaitsee ;D (Ja joo, en osaa piirtää.)

Nemuria jakautuu useampaan kuningaskuntaan, joista neljässä on kristallitemppeli. Jokaisella temppelillä on omat tapansa ja perinteensä, mutta yhtälailla kaikissa kunnioitetaan kristallia. Sanotaan, että jokaisen nemurialaisen tulee kantaa kortensa kekoon kristalleista huolehtimiseksi, sillä myös kristallit huolehtivat nemurialaisten tarpeista.

Minola on ollut jo vuosisatoja ylpeä Maakristallin temppelistään, jonka papittaret väsymättä työskentelevät sekä kristallin että valtakunnan yhteisen hyvän vuoksi. Papitaret kouluttavat temppelineitoja, jotka ovat haluttua vaimomateriaalia, mutta myös voivat nousta papitarkokeluuden myötä itsekin papittariksi. Temppelistä tulee parantajia ja lapsenpäästäjiä, jotka tarvittaessa lähtevät apuun ympäri valtakuntaa. Temppelille on palkattu joukko vartijoita huolehtimaan asukkaiden turvallisuudesta.

Minola on kuitenkin kuningaskunta, mutta kuningas on hyvin temppelimyönteinen ja on huolehtinut siitä, että temppelille on taattu jatkuva rahoitus ja tarvittava ylläpito verojen muodossa. Myös ruokatarvikkeita virtaa temppeliin säännöllisesti.

Kaikkien mieleen tämä ei kuitenkaan ole. Osa kansasta on alkanut kyseenalaistaa temppeliveron ja ruokalähetykset eikä koe saavansa rahoilleen vastinetta. Mielialaa syövät myös temppelin hakumatkat, joilla 15-kesäisiä nuoria tyttöjä noudetaan jopa vanhempien vastustuksesta huolimatta temppelineidoiksi. Sanotaan, että kristalli vie röyhkeästi lapsia vanhemmiltaan eikä tyydy vain heidän rahoihinsa. Välttämättä perhe ei edes näe tyttöä tämän jälkeen enää koskaan.

"Tarvitsemmeko todella kristallia?" kysyvät monet. "Emmekö pärjäisi ilmankin? Voisiko temppelin sulkea?" Kuningas ei näitä kysymyksiä halua kuulla vaan pitää kiinni vanhoista sopimuksista, kuten temppelikin omista oikeuksistaan. Mikä on totuus? Entä oikeus ja kohtuus?


Hahmoesittelyjä


Maakristallin temppelin väkeä

Neito Momi

Momi saapui Maakristallin temppeliin 15-kesäisenä ja on nyt vihdoin saavuttanut aseman papitarkokelaana. Samaan aikaan hänen isänsä kuitenkin haluaisi hänet takaisin kotiin, sillä on aika solmia tuottoisat naimakaupat. Momi ei ole samaa mieltä vaan haluaa jatkaa opintojaan eikä suostu palaamaan.

Vaikka Momi on innokas opiskelija, hän myös kyseenalaistaa sääntöjä eikä pelkää rikkoa niitä, jos se on hänen etujensa mukaista. Hän seisoo myös ystäviensä tukena ja on valmis tekemään paljon tärkeiden asioiden puolesta.

Neito Senna

Senna saapui temppeliin vuoden Momin jälkeen, mutta ystävystyi lämpimästi hänen kanssaan. Hän on edelleen temppelineito, mutta odottaa ylenemistä papitarkokelaaksi. Hänelle temppeliin pääsy oli niin ikään pelastus ei-toivotusta avioliitosta oman kylän päämiehen pojan kanssa. Hänen isänsä ei ollut tyytyväinen temppelin ratkaisuun vaan kokee, että tytär on epäoikeudenmukaisesti häneltä riistetty.

Senna on toisinaan arka sanomaan mielipiteensä ja miettii omaa olemistaan suhteessa muihin. Hän on miellyttämishaluinen ja tunnollinen viaksi asti. Viime aikoina hän on alkanut tehdä enemmän asioita, jotka jopa hirvittävät häntä. Hän onkin nyt etsimässä omaa ääntään ja itseään.

Vartija Blade

Blade on saapunut hiljattain Maakristallin temppeliin eteläisestä Namurin valtakunnasta. Hän on siellä työskennellyt Tulikristallin temppelin vartijana, mutta halusi siirtyä toisen temppelin tehtäviin nähdäkseen maailmaa. Blade on rodultaan draconia, joiden huhutaan periytyvän lohikäärmeistä. Tarinoiden mukaan draconiat pystyvät ottamaan lohikäärmeen muodon, mutta tästä ei ole nähty todisteita.

Bladessa sanotaan olevan hieman naistennaurattajan vikaa ja monet temppelin nuoremmat naiset ovatkin jo luoneet häneen pitkiä silmäyksiä. Blade ei näe ongelmaa tilaisuuksien käyttämisessä, mutta suhtautuu silti tehtäväänsä vakavasti.

Vartija Nera

Nera on saapunut temppeliin vartijaksi Avalonin valtakunnasta ja on rodultaan usvahaltia. Hänen äitinsä ja siskonsa ovat Vesikristallin papittaria ja isänsä kyseisen temppelin vartija. Nera ei ole koskaan saanut tunnustusta omana itsenään vaan hänet on aina nähty vanhempiensa lapsena, joten hän päätti jättää kotinsa ja lähteä vartijaksi toiseen temppeliin.

Nera on omapäinen ja itsenäinen nuori nainen, joka ei ole aivan varma, mihin uskoo. Hän ei allekirjoita kristallioppeja täydellisesti, mutta pitää tehtäväänsä suojella temppelin väkeä äärimmäisen tärkeänä.

Lady Luna

Maakristallin papitar, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia temppelineidoista. Hän myös vastaa kristallin vaatimista valintamatkoista, kun temppeliin tarvitaan uusia tyttöjä.

Lady Camila

Maakristallin papitar, joka vastaa kaupankäynnistä lähinnä Terakonin kauppiaiden kanssa. Lady Camila on Neito Momin lähin opettaja, sillä Momi on osoittanut kiinnostusta kaupankäyntiä kohtaan.

Neito Sonja

Momia hieman vanhempi papitarkokelas, joka on iskenyt silmänsä vartija Bladeen. Sonja on valmis venyttämään sääntöjä omaksi edukseen niin paljon kuin suinkin, mutta toisinaan käytös iskee häntä näpeille.


Terakonin väkeä

Take Heralinpoika

Take on Nahahan kylän päämiehen kolmas poika ja viimeinen perimysjärjestyksessä. Hänelle oli luvattu puolisoksi Senna Tarragonintytär, mutta Senna valittiin temppelineidoksi ja vietiin pois kylästä lupia kyselemättä neljä vuotta sitten. Morsiamen lähtö ei ainakaan parantanut Taken asemaa perheessä ja lopulta hän päätti lähteä setänsä luokse Minolan pääkaupunkiin, Terakoniin.

Terakonissa Take on kasvattanut setänsä suosiollisella avustuksella asemaansa ja johtaa nyt yhtä yksikköä temppelin vastaisissa joukoissa. Työ on vienyt hänet mennessään, mutta samalla hän yhä toivoo saavansa morsiamensa takaisin.

Thyme Levedueir

Thyme on kotoisin kaukaisesta Kapokasta. Valtaosa asukkaista on félinejä. Hän on kasvanut hyvässä perheessä ja hänen isänsä on valtakunnan pääkaupungin Saparanen johtaja ilmalaivainsinööri. Thyme ei ole erityisen kiinnostunut kristalleihin liittyvistä asioista, mutta omasta ilmalaivasta hän sen sijaan haaveilee. Hänen isällään oli kuitenkin hänen varalleen suunnitelmia, jotka eivät häntä innostaneet, mikä johti lopulta siihen, että hän jätti rikkaan elämän taakseen, meni naimisiin vähäosaisen nuoren naisen kanssa ja lähti kiertelemään maailmaa.

Thyme on luonteeltaan avoin ja tulee erittäin hyvin kaikkien kanssa toimeen. Hän on sosiaalinen, nauravainen ja toimelias. Silti häntä ei häiritse elää lain harmaalla vyöhykkeellä, vaikkei hän aktiivisesti pyrikään ketään toimillaan satuttamaan.

Astara Levedueir

Astara saapui Saparaneen etsimään onneaan. Hän on kotoisin vähäosaisesta perheestä ja tuli Saparaneen tehdastyöläiseksi. Palkka ei kuitenkaan päätä huimannut, joten pian Astara keksi tuottaisempia, mutta ei-niin-laillisia tapoja elättää itsensä. Kadut kasvattivat kovaksi, mutta eräänä yönä hän tutustui hurvittelemassa olevaan rikkaan perheen poikaan, joka etsi omaa polkuaan ja kapinoi isäänsä vastaan. Astara ja Thyme etsivät ensin yhteistä onnea Saparanessa, mutta vaikeuksia takia päätyivät kiertelemään maailmaa.

Astara ei ole erityisen sosiaalinen vaan jopa juro vieraassa seurassa. Hän ei koe vilkasta keskustelua omaksi jutukseen vaan pysyttelee mieluummin syrjässä. Kunhan mielipiteensä ilmaisee, se kuitenkin tulee suoraan tai jopa jyrkästi. Thymen seurassa hän uskaltautuu olemaan vilkkaampi ja avoimempi, mutta muilta pitää nämä puolet itsestään usein salassa.

Kamir

Taken joukoissa toimiva vanhempi mies, jonka lapset ovat jo maailmalla. Huono taloustilanne on ajanut Kamirin sekatyöläiseksi, joka ottaa vastaan työkeikkoja milloin mistäkin. Taken joukkoihinkin hän on hakeutunut ensisijaisesti rahan perässä.



Lopuksi



Olisi myös ollut kiva esitellä hahmot ihan kuvilla, mutta valitettavasti minulle ei ole riittävän hyviä piirtäjän lahjoja suotu. Omaan käyttöön olen netistä etsinyt kuvia osviitaksi, mutta tähän postaukseen ne eivät päässeet. Toisaalta jääpähän lukijoiden mielikuvitukselle enemmän tilaa.

Sekin pitänee vielä mainita, että tarina on saanut vaikutteita mm. pelaamistani peleistä ja ficcejäni lukeneet saattavat tunnistaa yllä olevasta listasta jokusen nimen. Tykkään siis jonkin verran kierrätellä nimiä.

Jos jokin asia jäi ihmetyttämään, kysymyksiäkin saa toki esittää. Saatan niihin vastata, jos eivät liikaa spoilaa tarinaa ;D

Uusia tuulia

Kevät tulee kohisten ja sitä myöten taas inspiraatio tehdä asioita kasvaa. Talven kooma alkaa olla takanapäin ja olo on energisempi. Toki työpäivien jälkeen väsyttää, mutta ei samalla tavalla kuin pimeään aikaan. Kunpa vain illat olisivat pidempiä. Ne tuntuvat hujahtavan käsistä, ennen kuin ehtii edes kunnolla tajuta ja tehdä mitään.

Jotain pientä olen silti saanut tehtyä. Joku epäilemättä laskee puuhani koneella koomaamiseen, mutta itse olen jopa varovaisen ylpeä touhuistani.

Aloitin jo jokin aika sitten kirjoittamaan originaalitarinaa. Olen toki kirjoittanut niitä aiemminkin, mutta yleensä en ole saanut vietyä niitä loppuun asti (no, ei tämäkään valmis ole). Olen myös ollut erittäin arka niiden suhteen ja pitänyt ne lähes täysin omana huvinani joitain satunnaisia novelleja lukuun ottamatta. Niitä olen jopa rohkaistunut julkaisemaan.

En kuitenkaan koe olevani kovin vahvoilla novellien kirjoittamisessa, joten siinä mielessä tämä on jopa ristiriitaista. En saa lyhyeen tekstiin tungettua kaikkea sitä, mitä haluaisin, sillä mieleni rakentelee juonikuvioita paljon pidemmälle, ja lyhyttä, toimivaa kokonaisuutta on vaikea kasata. Siksi novelleissani saattaa olla (on!) kesken jäämisen tuntu. Tarinasta näytetään väläys, yksittäinen hetki, mutta silti tulee vaikutelma, että sitä olisi paljon enemmänkin. Minun pitäisi varmaan kirjoittaa seuraava novelli oppikirja kädessä ja katsoa, tulisiko siitä sitten kunnollinen.

Mutta niin... nyt en sitten edes lähtenyt yrittämään novellia, vaikka se ensin kävi mielessäni. On vähän mahtipontista lähteä liikkeelle romaanimittaisella tekstillä (vai onko?). Tein niin joka tapauksessa. Tosin en ole tehnyt mitään tarkkaa suunnitelmaa, pääpiirteet minulla on hallussa, ei juuri sen enempää. Hahmoihin olen kuitenkin panostanut ja heistä kirjannut tietoa itselleni ylös. Nyt en nimittäin voi mennä lunttaamaan Final Fantasy Wikistä vaan kaikki on oman pään varassa. Parempi siis kirjoittaa muistiinpanoja tarinan rinnalla.

Ylitin myös itseni ja päätin julkaista tarinan alun. Se löytyy toisesta blogistani (kannattaa huomioida, että blogissa uusimmat tekstit ovat ylhäällä eli tarinan alku löytyy alimmaisesta postauksesta). Kovin paljon tekstiä ei ole vielä julkaisuun päätynyt, mutta vähän kuitenkin. Tämä voi kuulostaa pikkujutulta, mutta itselleni se on aika iso asia, koska olen tosiaan arka originaalieni suhteen. Totta kai myös ficcien julkaiseminen jännittää, mutta se on silti erilaista. Esimerkiksi, jos kukaan ei lue sitä, voin huijata itseäni ajatuksella, että fandom ei nyt vain kiinnosta ketään. Samaa ei voi sanoa originaalin kohdalla.

Täysin puhtaalta pöydältä en kenties lähtenyt silti tarinani kanssa liikkeelle. Rehellisesti voin myöntää, että olen vaikutteiden imijä (kukapa ei?) ja tällä kertaa vaikutteet ovat tulleet vahvasti pelaamistani peleistä. Kenties joku ne tunnistaa, kenties ei, riippuu lukijan taustasta. En silti ole kirjoittamassa mitään kopiota jonkun toisen tarinasta.

Tämän lisäksi otin käyttöön "jo kerran käytettyjä" hahmoja. Eli nappasin eräästä ficistäni liudan hahmoja, loin heidät osittain uudestaan ja kierrätin tähän tarinaan. Kyseessä olevat hahmot ovat kuitenkin omiani, loin heidät alun perin tukemaan kyseisen ficin maailmaa ja varsinaisia päähahmoja. Nyt he saavat oman tarinansa. Joukossa on tosin myös pari uutta. Jälleen kerran joku voi nämä huomata, joku toinen ei tajua mitään. Tarinan ymmärtämisen kannalta tällä ei ole merkitystä.

Mistä tarinassa sitten on kyse?

Kyseessä on fantasiatarina, jota kerrotaan useamman hahmon näkökulmasta. Tarina sijoittuu Nemuriaan, jota  hallitsevat neljä eri valtiota. Kussakin valtiossa on oma kristallitemppeli. Temppelien asema vaihtelee valtioittain, mutta jokaisessa kristallilla on kuitenkin merkitystä.

Tarina alkaa Miholasta, läntisessä Nemuriassa sijaitsevasta valtiosta. Miholan pääkaupunki Terakon on vilkas satamakaupunki ja kaupankäynnin keskus. Sen lähellä olevalla kukkulalla sijaitsee Maakristallin temppeli, jota hallinnoivat papittaret. Valtion päämies on kuitenkin kuningas ja hän vastaa maallisista asioista, hengelliset on jätetty temppelin huoleksi.

Aivan tarinan alussa tutustutaan kahteen tyttöön, jotka ovat päätyneet Maankristallin temppeliin temppelineidoiksi, ja kahteen itäisestä saarivaltiosta saapuvaan kiertolaiseen, jotka etsivät itselleen työtä ja toimeentuloa Terakonista. Tämän enempää en oikeastaan halua juonesta tässä kohtaa paljastaa, vaikka tiedän, ettei tämä ole edes paljon. Sen verran voin luvata, ettei koko tarina ole pelkästään temppelin arjen tai kiertolaiselämän kuvausta vaan siihen liittyy muutakin... eikä varmaan kaikkia fantasiakliseitä onnistuta välttämään.

Ensimmäistä kertaa minulla on itselläni originaalitarinasta samanlainen hyvä kutina kuin joistain pitkistä ficeistäni. Fiilis on vähän samanlainen kuin Rakasta minua nyt, kun kaikki muut ovat menneet... -ficciä kirjoittaessa tai Dum spiro, speroa. Toivotaan vain, että oma fiilis välittyy myös tekstiin.