Anna Kaija

Heinäkuu oli lopulta lukemisen suhteen aika hiljainen kuukausi ja oma lukuintokin painottui nyt enemmän mangaan kuin romaaneihin. Toisaalta sarjakuvat ovat hyvää vaihtelua lukulistalle, joten eipä tämä nyt välttämättä huono asia ole.

Ostin kokoelman heräteostoksena tietämättä siitä oikeastaan muuta kuin, että se sisältää tarinoita tyttörakkaudesta.  Koska keräilen yurimangaa muutenkin, se oli ihan hyvä lisä kokoelmaan.

Valitettavasti lukuelämyksenä kokoelma ei oikein täyttänyt odotuksia. Siinä oli yksi tarina, johon oikeasti ihastuin ja loput olivat joko ihan kivoja tai melkeinpä kamalia. Vaikka yuri-tarinat usein elävät omassa kuplassaan, ärsytti silti ajatus siitä, että tyttöjen välinen rakkaus on puhtaampaa, kun pitää seksin erossa siitä, tai että tyttöjen rakkaudella on päättymispäivämäärä, jonka jälkeen on syytä siirtyä niihin oikeisiin suhteisiin (miesten kanssa). Tämä ei tosiaan ole mitenkään epätyypillistä yurissa, mutta jostain syystä nyt se tuntui erityisen korostetulta, mikä saattoi myös johtua tarinoiden lyhyydestä.

Joka tapauksessa ihan ok hankinta. Vaikka tarinallinen anti ei tällä kertaa suurimmalta osin natsannut, piirrosjälki oli kuitenkin miellyttävää katsella.

Citrus-mangasarja on kertomus räväkästä Yuzusta, joka äidin uuden avioliiton myötä päätyy muuttamaan pois kotipaikkakunnalta ja joutuu tiukkakuriseen tyttökouluun. Hän on välittömästi napit vastakkain oppilaskunnan puheenjohtajan ja koulun rehtorin lapsenlapsen Mein kanssa. Tyttöjen välillä säkenöi voimakkaasti, mutta suurin yllätys Yuzulle taitaa olla, että Mei on hänen äitinsä uuden  puolison tytär, mistä syystä tytöt päätyvät saman katon alle asumaan.

Seitsemännessä osassa alkuhämmennykset ovat jo kaukana takana päin ja tyttöjen suhde on vihdoin alkanut edetä. Toisaalta vanhat epäilykset siitä, tykkääkö toinen todella, tuntuvat jälleen kerran nostavan päätään eikä uudelta kilpakosijaltakaan vältytä. Tuntuukin, että Citrus kierrättää samoja esteitä tyttöjen välille yhä uudestaan. Vaikka toisaalta ärsyttää, jollain kierolla tavalla en voi olla nauttimatta sarjan lukemisesta.

Luin kirjasta noin ensimmäiset sata sivua pääsemättä tarinaan sisään ja jätin sen lopulta kesken. Vika saattoi olla minussakin, mutta tämä kirja tuntui todella vaikeasti lähestyttävältä kiinnostavasta takakannesta huolimatta.

Tarvitsin jotain tuttua ja turvallista hakattuani hetken päätä pöytään toisen kirjan kanssa, joten kaivoin hyllystä Michael Crichtonin Dinosauruspuiston. Ehkä hiljattain katsotulla Jurassic World 2:lla oli myös jotain tekemistä kirjavalinnan kanssa.

Alkuperäinen Jurassic Park -elokuva pohjautuu tähän kirjaan, mitä en tosin tiennyt 90-luvulla leffaa katsoessani vaan luin kirjan paljon myöhemmin ensimmäistä kertaa. Crichtonin kerrontatyyli pitää minut aina otteessaan ensimmäisestä sivusta viimeiseen, eikä Dinosauruspuisto ole poikkeus. Kirjassa on mukana paljon sellaista geeniteknologista asiaa, jonka virheettömyydestä minulla ei ole mitään hajua, mutta joka tapauksessa tiedeosuus on kirjoitettu minun silmiini uskottavasti ja tukee kirjan toiminnallisempia ja seikkailullisempia osuuksia. Koska pääpaino on tarinassa, hahmot eivät ehkä ole siitä syvällisemmästä päästä, mutten voi olla nauttimatta Ian Malcomnin osuuksista. Toisaalta myös elokuvien Malcomnilla voi olla osuutta asiaan.

Olin lukenut kirjan jo kahdesti aiemmin ja viihdyin tällä kolmannellakin kerralla. Luultavasti luen Dinosauruspuiston vielä muutamaan kertaan elämäni aikana.

Tsukasa Taira joutuu vampyyrin hyökkäyksen kohteeksi, mutta hänet pelastaa Anzai Yuuki, poliisin salaisessa yksikössä työskentelevä puolivampyyri. Anzai ryhtyy pitämään Tsukasaa silmällä ja pari tapaileee Tsukasan kotona satunnaisesti, kunnes Tsukasakin joutuu temmatuksi mukaan vampyyreihin liittyvään rikosvyyhtiin.

Katsoin kevätkaudella Devils' Line -animen ja tykästyin siihen, vaikka se kovin monen muun mukaan oli surkeasti toteutettu. Tästä syystä päätin ottaa mangan kokeiluun enkä ole toistaiseksi katunut muuta kuin sitä, että ostin vain ensimmäiset kaksi pokkaria. Täytyy siis laittaa seuraavat tilaukseen. 

Vaikka Tsukasa ja Anzai tuntuvat toisinaan kovin naiiveilta, en vain voi olla tykkäämättä heidän välisestään kemiasta. Samoin olen kovin tykästynyt sivuhahmona toimivaan Hans Lee -nimiseen puolivampyyriin, josta toivonkin mangan edetessä saavani vähän lisää tietoa.

Seuraa myös somessa!

Otin viime keväänä itselleni uskaliaan loikan ja hain mukaan tekemään fanzinea Tales of Zestiria -pelistä. En ollut uskoa tuuriani, kun minut vielä kelpuutettiin projektiin. Nyt yksi tie on kuljettu päätökseen ja zine on ennakkotilattavissa.

Fanzineilla on pitkä historia. Kyseessä on fanikunnan itse tuottama lehti / kirjanen yhteisestä innostuksen aiheesta. Se voi käsitellä esimerkiksi musiikkia tai vaikkapa kirjallisuutta. Tässä tapauksessa fanzine keskittyy yksittäiseen videopeliin.

Termi syntyi jo 40-luvulla scifi-piireissä. Fanzinet eivät tyypillisesti ole kovinkaan kalliita vaan hinta muodostuu valmistus-, paino- ja postituskuluista. Voittoa tekijöille sen sijaan ei yleensä kerätä. Kyseessä on faneilta faneille tehty tuotos, jonka on tarkoitus tuottaa iloa fandomille.

Fanzinet olivat aikoinaan keino levittää niin fanitaidetta, fanifiktiota kuin varmasti faniteorioitakin. Internetiä ei ollut, joten kaikki tieto ei ollut noin vain kaikkien saatavilla. Nyt internetin aikakaudella voisikin kyseenalaistaa fanzinien tarkoituksen; kaikenlaista fanien tuottamaa sisältöähän on verkon syövereissä älyttömät määrät tarjolla ja täysin ilmaiseksi.

Omasta mielestäni fanzine tuo kuitenkin lisäarvoa. Se tulee kauniissa kansissa ja työt ovat juuri kyseistä zineä varten tehtyjä eli ennen zinen virallista julkaisua ne eivät ole saatavilla mistään muualta. Monesti nykyisten fanzinejen mukana voi tulla myös erilaisia muita fanituotteita, kuten charmeja ja postikortteja, joita ei saa ilmaiseksi mistään.

Eternal Dream on reilun 50 tekijän yhteisprojekti, joka sisältää n. 140 sivua fanien tuottamaa kuvataidetta ja kirjallisuutta. Tekstit ovat englanniksi, mikä oli ehkä suurin kauhistuksen aiheeni. Olenhan kirjoittanut vain muutamia tarinoita englannin kielellä ja alkuun pääseminen oli tälläkin kertaa hankalaa.

Oma fikkini kertoo pelin maskottihahmoista eli normineista, jotka ovat eräänlaisia yliluonnollisia olentoja. Ihmiset eivät näe normineita, vaikka elävät näiden kanssa rinnakkain. Tarinan  päähenkilönä toimii Atakk-niminen normin, joka asuu pienen kaupungin taidemuseossa. Fikki on tarina yhden illan mittaisesta kohtaamisesta, kun Atakk saa luokseen vierailulleen kaksi muuta matkalla olevaa norminia.

Fikin kirjoittaminen ei tosiaan käynyt ihan helposti vaan jouduin hakemaan aihetta ja tulokulmaa siihen hyvän tovin, vaikka jo hyvin varhaisessa vaiheessa tiesin kirjoittavani Atakkista. Listallani oli alkuun mahdollisina hahmoina myös esimerkiksi Dezel, Rose ja Edna, mutta kun zinen organisoijat kertoivat, ettei kukaan muu ole ilmoittanut olevansa kiinnostunut kirjoittamaan normineista, oli aihevalinta sitä myöten selvä.

Kevät oli paljon rankempi ja työläämpi monella saralla kuin osasin odottaa, joten fikin työstäminen oli ehkä vähän raskastakin. Zinen organisoijat, Crazay ja Looveel, olivat kuitenkin todella tehokkaita ja kannustavia. Emme varmasti olisi voineet parempia tyyppejä saadakaan homman pyörittämiseen. Kiitos ja kumarrus siis siihen suuntaan! Vaikka itse rämmin epäuskon suossa, järjestäjät antoivat ymmärtää uskovansa tekemiseeni. Se merkitsi paljon.

Tärkeitä olivat myös kaksi betalukijaa, jotka tonkivat tarinani läpi ja auttoivat työstämään siitä paremman. M hoiti urakkaa kaksi kierrosta ja pakotti minut puristamaan itsestäni vielä vähän enemmän. Zinen puolesta järjestetty Mari puolestaan auttoi hiomaan omasta "viimeisestä versiostani" sen oikean viimeisen version. Siispä haluan kiittää myös M:aa ja Maria, olette huippuja!

Olen toki aiemmin fanifiktiota kirjoittaessani tottunut saamaan betalukijoilta palautetta ja nyt indiekirjailijana esilukijat toimittavat samaa virkaa. Silti zineä tehdessä fiilis oli vielä erilainen. Tuli oikeasti hyvä mieli, kun järjestäjät kyselivät, tarvitsenko mahdollisesti apua jossain ja muistuttelivat asioista miellyttävällä, ei kyttäävällä tavalla.

Huippua on ollut myös se, että itse olen vastannut vain yhden pienen tarinan työstämisestä ja suurempi kokonaisuus on ollut toisissa käsissä. Indiekirjailijana olen tottunut vastaamaan viime kädessä jokaisesta yksityiskohdasta. Vaikka tilaisin jonkin osion toisen tekemänä, ohjausvastuu on minulla ja minun on huolehdittava siitä, että toinen tietää mitä tekee. Nyt joku piteli kädestä ja huolehti siitä, että minä pystyn toteuttamaan oman osuuteni parhaalla mahdollisella tavalla. Melkein itkettää, kun kokemusta ajattelee (keväällä kyllä itketti muista syistä, mutta ilman kannustusta olisi itkettänyt paljon enemmän).

Tähän päälle sain olla osa kansainvälistä fandom-porukkaa. En edes tiedä, mistä päin maailmaa kaikki zinen tekemiseen osallistuneet ihmiset ovat. Välillä epäilen, etteivät kaikki ole edes ihmisiä vaan mihin tahansa pystyviä serafeja. Tällaiselle oman tiensä kulkijalle on tehnyt hyvää välillä tehdä jotain juttua yhteisöllisesti. Kiitos siis myös kaikille muille zinen tekijöille!

Eternal Dream on tilattavissa Tictail-nettikaupasta. Tarjolla on neljä erilaista pakettia, joista kaikki sisältävät zinen pdf-version ja kolme fyysisen kopion. Isommissa paketeissa tulee myös muuta fanitavaraa, joten valinnan varaa on moneen makuun ja budjettiin.

Kuten useimmat fanzinet, myös Eternal Dream on voittoa tavoittelematon. Mahdolliset tuotot menevät ranskalaiselle Aide et Action -hyväntekeväisyysjärjestölle, jonka tavoitteena on taata koulutus kaikille. Tilaamalla zinen teet siis myös hyvää ja vastineeksi saat itsellesi paketin taidetta ja kirjallisuutta. Ei huono diili.

Ennakkotilausaika on 22.7.-19.8.2018. Tilaukset lähtevät painoon vasta, kun ennakkotilausaika on ohitse, koska tarkoitus ei ole jättää ylimääräisiä zinejä kenenkään varastoon. Näin ollen zinet postitetaan tilaajille syys-lokakuun aikana.

Ennen tilaamista voit käydä tutustumassa kuva- ja tekstinäytteisiin Eternal Dreamsin sometileillä.

Twitter-ennakot

Tumblr-ennakot

Ja sitten vain tutustumaan vaihtoehtoihin ja tilaamaan. Minä kiitän ja kuittaan.

Seuraa myös somessa!

Postauksessa on käytetty kuvituksena zinen myyntikuvia, jotka löytyvät myös fanzinen Twitter- ja Tumblr-tileiltä.

Otin tälle vuodelle tavoitteeksi lukea enemmän indiekirjoja ja samalla esitellä niitä myös blogissa, koska indiekirjat saavat varsin vähän näkyvyyttä missään mediassa. Tällä kertaa vuorossa on Paula Koukin ja Marjut Häkkisen Wezierin kirjat I: Kätketyt kirjat.

Nuori parantaja Cael joutuu yllättävään tilanteeseen, kun hän päätyy retkikuntaan, jonka täytyy etsiä kadonneet Wezierin kirjat. Matka sisältää sekä vaaroja että odottamattomia apureita, mutta sen aikana joutuvat koetukselle sekä ystävyys että luottamus.

Kirjan takakansi lupaa matkafantasiaseikkailua ja mielenkiintoisia hahmoja. Ulkoisesti kirja näyttää myös hyvin toteutetulta. Kovin montaa kovakantista indiekirjaa ei ole käsiini vielä sattunut, mikä voi toki johtua omista valinnoista mutta myös siitä, että pehmeäkantisen saa toteutettua lukijaystävällisempään myyntihintaan. Kätkettyjen kirjojen kohdalla pidän myös paljon kansikuvasta, jossa on kiehtova tunnelma.

Sisällön puolelta silmiini iski ensimmäisenä taiton vaihtelevuus erityisesti repliikkien osalta. Jotkin repliikit on tekstissä sisennetty mutta suurin osa ei, mikä tekee lukukokemuksesta hitusen tukkoisen. Tämä ei kuitenkaan ole anteeksiantamatonta eikä sinällään estä kirjan lukemista. Huomaan vain nykyisin kiinnittävän tällaisiin asioihin huomiota ehkä vähän liikaakin, koska taiton tarkastelu voi haitata omaa lukukokemusta. (Aiemmin en kiinnittänyt kirjojen taittoon mitään huomiota, joten kaikille tämä ei varmastikaan ole ongelma.)

Mitä tulee itse tarinaan, en oikein päässyt siihen sisään. Luin kirjasta reilut sata sivua, kunnes päätin luovuttaa. Kirja on ihan hyvin kirjoitettu, mutta varsinkin alkupuolella kuvailua tuntui olevan runsaasti. Ajatukseni lähti tämän tästä harhailemaan ja huomasin lukeneeni pitkät pätkät tekstiä todella lukematta sitä. Minulle ei yleensä käy näin, mutta jokin tässä kirjassa sai minut toistuvasti harhautumaan oman pääni sisään. Seurauksena olin jatkuvasti pihalla tapahtumista ja jouduin palailemaan takaisin päin vain harhautuakseni uudestaan.

Käytännössä reilun sadan sivun jälkeen en kyennyt sanottamaan edes itselleni hahmojen persoonaa tai viimeisintä juonenkäännettä, joten annoin olla. Viimeisellä lukurupeamalla kiinnitin huomiota kuvailun sijaan siihen, että teksti näytti sisältävän paljon lauseenvastikkeita, jotka raskauttivat sitä. Mietinkin tuossa vaiheessa enemmän kielenhuoltoa kuin tarinan tapahtumia ja olin jälleen ajatusten harharetkellä hyvin nopeasti.

Tästä syystä en oikein tiedä, mitä kirjasta sanoisin. Takakannen perusteella varmaan valitsisin sen uudelleenkin luettavaksi, mutta koska en päässyt tarinaan sisälle, se saa nyt jäädä toistaiseksi pölyttämään hyllyä. Ehkä yritän joskus uudestaan. Voihan olla, että minulla oli nyt vain omituisia kesäisiä keskittymisvaikeuksia, mutta sanottava tosiaan on, ettei tällainen ole minulle tyypillistä.

Seuraa myös somessa!

Viime lauantai tuli vietettyä Turussa Finnconissa. Tarkempi sijaintini suurimman osan päivää oli Naturan 2. kerros ja taidekuja, missä vaikutin Sateenkaarifantasiaan pöydän takana yhdessä kirjoittaja S. A. Keräsen kanssa.

Päivä alkoi ihanalla 5:30 herätyksellä ja pitkähköllä ajomatkalla Turkuun, jonne saavuimme hieman yhdeksän jälkeen. Pöytämme on onneksi varsin helppo kasata, joten ehdimme saada kaiken valmiiksi reilusti ennen kymmentä, kun taidekuja avautui.

Loppupäivä meni itseltä tosiaan hyvin pitkälti pöydän takana. Poistuin ainoastaan vessareissuille ja kipaisin pikaisen kierroksen muissa taidekujapöydissä sekä alakerran kirjamyyntipöydissä. Mukaan tarttui kolme kirjaa, joista yksi ei tosin ollut suunniteltu vaan tuli toisen kirjan kylkiäisinä. Päivän päätteeksi olo oli jokseenkin hikinen ja nälkäinen, vaikka henkilökohtainen ruokahuolto olikin minulle päivän aikana evästä toimittanut.

Pöydän äärestä ei itse tullut juurikaan jalkauduttua ihmisten pariin, mutta ilokseni muutama henkilö käväisi sitten oma-aloitteisesti tapaamassa meitä. Useimmat näistä olivat toisia kirjailijoita, jotka kyllä tiedän mutten voi oikeasti sanoa tuntevani.

Oli huippua tavata ihmisiä, joiden kirjoja on itse lukenut ja joiden kanssa on netissä muutaman sanan vaihtanut. Osan blogiakin seuraan enemmän ja vähemmän aktiivisesti ja kommentointia on tullut harrastettua puolin jos toisinkin. Silti ihmiset muuttuvat ikään kuin todellisemmiksi, kun heidät oikeasti tapaa. Olen siis iloinen jokaisesta, joka tuli moikkaamaan.

Sanoisinkin, että verkostoitumismielessä Finncon toimi erinomaisesti, vaikken ole mikään sosiaalinen sukkuloija. Ehkä tässä mielessä taidekujapöytäkin oli siis hyvä asia. Meidät oli helppo löytää ja ihmiset tulivat tosiaan puhumaan ilman, että tällä kertaa itse olisi pitänyt käytäviltä porukkaa bongata. Minulla on myös aina jonkinlainen kynnys mennä coneissa käytävillä kulkevia puolituttuja (saati tuntemattomia, jotka vain tiedän jostain yhteydestä) häiritsemään. Koskaan kun ei voi tietää, miten kiire toisella on. Nyt tällaista ongelmaa ei tosiaan ollut, mikä oli tietysti mukava juttu.

Päivä oli siitä hassu, että tapahtuma tuntui loppuvan kauhean aikaisin mutta silti aika kului välillä todella hitaasti. Syy edelliseen lienee vain oma tausta aktiivisena Desuconin ja Traconin kävijänä, jälkimmäiseen taas hiljainen meno.

Taidekujalla kävi huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin muissa tapahtumissa, joissa olen ollut joko kävijänä tai myyjänä. Potenttiaaliset asiakkaat eivät tuntuneet löytävän paikalle, mikäli heitä tapahtumassa oli... ja voisi kuvitella, että spefi-kirjallisuuteen painottuvassa tapahtumassa olisi! Kuulinkin toiselta indiekirjailijalta Janne Kellarilta, että alakerran kirjapöydissä kävi ihan toisenlainen kuhina. Ja kieltämättä siellä tunnelma oli hyvin toisenlainen, kun itsekin kävin ostoksilla piipahtamassa.

Omat myynnit jäivät niin heikoiksi, ettei tällä hetkellä tunnu järkevältä lähteä kujailemaan Finnconiin enää toista kertaa. Ihmisiä voi nimittäin tavata ilman sitä pöytääkin ja koska viihdyn myös ohjelmissa, ilman pöytää on mahdollista osallistua niihinkin paremmin.

En kadu, että lähdin Finnconiin. Tapahtuma on edelleen käymisen arvoinen ja tarjosi tälläkin kertaa todella kivoja kohtaamisia. Taidekujailu oli sekin omanlaisen kokemus ja antoi osviittaa tulevaa varten. Voisin silti sanoa, että olo on hitusen ristiriitainen. Viihdyin mutta petyin vähän silti. En kuitenkaan syytä tästä Finnconia tai muita ihmisiä vaan korkeintaan omia odotuksiani.

Sanottava myös on, että tästä taidekujakokemuksesta huolimatta odotan yhä innolla syksyn Traconia ja siellä taidekujailua. Saavumme kujalle tällä kertaa sunnuntaiksi S. A. Keräsen kanssa ja luonnollisesti meidät tunnistaa Sateenkaarifantasiaan rouheasta yksisarvisesta. Viime vuonna pöydässämme oli ajoittain melkoinen ruuhka, mitä tietysti toivon myös tältä vuodelta.

Tervetuloa siis pöytäämme jälleen Traconissa. Voit tulla ostoksille tai sitten vain moikkaamaan. Signeeraamme mieluusti myös aiemmin hankittuja kirjoja.

Mikäli toivot Traconiin myyntiin meiltä jotain tiettyä kirjaa, jätä kommenttia tai heitä vaikka Twitterissä viestiä asiasta. Osaamme sitten paremmin varautua conia varten.

Seuraa myös somessa!

Science fiction- ja fantasiatapahtuma Finncon järjestetään Turun yliopiston tiloissa reilun viikon päästä eli 14.-15.7.2018. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, joten sinne kannattaa todellakin suunnata, mikäli spefi-kirjallisuus kiinnostaa. Olen menossa sinne itsekin lauantaiksi ja minut tavoittaa Sateenkaarifantasiaan pöydän takaa yhdessä kirjailija S. A. Keräsen kanssa.

Finncon on Sateenkaarifantasiaalle toinen tapahtuma, josta olemme saaneet taidekujapöydän. Edellisen kerran taidekujailimme viime vuoden Traconissa, mistä kerroin kokemuksia erillisessä blogipostauksessa. Vaikka kujailussa oli omat väsyttävät piirteensä, Traconista jäi hyvä maku suuhun. Niinpä emme epäröineet lähteä Finnconiin myös. Tosin tällä kertaa vain yhdeksi päiväksi, koska erinäisten henkilökohtaisten syiden takia emme pysty koko viikonloppua tällä kertaa kujailulle omistamaan.

Finnconissa on paljon ohjelmaa, joka varmasti kiinnostaa spefin ystävää. Kannattaakin vilkaista tapahtuman ohjelmatarjonta jo ennakkoon. Ohjelmien välissä kannattaa sitten kierrellä ostoksilla ja meidän pöytämme löydät Natura-rakennuksen 2. kerroksesta.

Varaathan ostoksille mukaan käteistä. Julkaisemme hinnaston vielä ennen tapahtumaa, joten sopivan summan mukaan nappaaminen on entistä helpompaa.

Pöydässämme ei luonnollisesti ole ostopakkoa, joten olet tervetullut myös moikkaamaan. Mikäli olet ostanut jonkin kirjoistamme aikaisemmin, voit ottaa sen mukaan signeerausta varten. Luonnollisesti omistuskirjoitus on mahdollista saada paikan päältä ostettuihin kirjoihinkin.

Nähdään Finnconissa!

Seuraa myös somessa!