Minulta pyydettiin jo viime vuonna postausta siitä, miten indiekirja oikein valmistuu. Nyt vihdoin ehdin käydä tämän aiheen kimppuun. Totesin kuitenkin sen melkoisen laajaksi käsitellä yhdessä postauksessa, joten aion kirjoittaa aiheesta useamman. Tässä ensimmäisessä paneudun indiekirjan kirjoitusprosessiin, jossa lienee reilusti yhtymäkohtia siihen kustannetun kirjankin kirjoittamisprosessiin.
Alkuun täytyy tietenkin todeta, että kirjoitusprosessi on aina kirjoittajan näköinen. Ei ole olemassa yhtä ainoaa, oikeaa tapaa kirjoittaa kirja vaan jokaisen on löydettävä ne itselleen toimivat ratkaisut. Senpä takia nämä pohdinnat ovat todella subjektiivisia.
Indiekirjan tarina kuitenkin alkaa tekstin luomisesta. Siispä siitä alkaa tämä postaussarjakin. Tässä ensimmäisessä postauksessa käyn vaihe vaiheelta läpi, miten omat käsikirjoitukseni ovat edenneet.
Ideointivaihe
Kirjoittaminen ilman ideaa on vaikeaa. Totta kai tajunnanvirtaa voi puskea ulos ilman, että sitä tarvitsee pohtia sen tarkemmin. Totuus kuitenkin on, että harvemmin siitä tajunnanvirrasta syntyy koherenttia tarinaa, saati kokonaista kirjaa. Tajunnanvirralla on kuitenkin aikansa ja paikkansa, eikä tarkoitukseni ole väheksyä sitä.
Tajunnanvirtaa voi käyttää ideointiapuna. Kun antaa vain kynän lentää paperilla (tai sormien näppäimistöllä), voi onnistua kampeamaan alitajunnasta jotain käyttökelpoista ja tarinaksi muokattavaa. Itse tosin harvemmin käytän tätä taktiikkaa.
Minun ideani syntyvät aika pitkälti muiden medioiden kautta. Pelaan japanilaisia roolipelejä, luen mangaa ja katson animea ja japanilaisia draamasarjoja. Käytännössä siis kulutan paljolti japanilaista viihdettä. Viihdyn myös länsiviihteen parissa ja luen monenmaalaisia kirjoja, mutta huomaan silti, että ideani ja inspiraationi kumpuavat jostain syystä idän suunnasta. Tässä kohtaa en lähde kuitenkaan syytä tähän analysoimaan tarkemmin.
Japanilaisen viihteen parissa huomaan usein miettiväni, kuinka samantapaisen jutun voisi toteuttaa kirjassa. Miten tämä mangakohtaus toimisi tekstiksi muutettuna? Miten tämän pelin tarinaa ja ominaisuuksia pitäisi muuttaa, jotta se toimisi kirjana? Miten kuvailisin sanallisesti tuon katseiden vaihdon tässä draamassa? Miten maalaisin sanoilla tämän animemaiseman? Ja niin edelleen. Luon päässäni uusiksi japanilaisessa viihteessä näkemiäni ajatuksia tekstin muotoon.
En kuitenkaan lähde suoraan kirjoittamaan näitä juttuja. En siis nappaa kivaa animea ja kopioi sitä tekstin muotoon. Sen sijaan saatan napata teeman jostain animesta, kivanoloisen hahmotyypin tai pari jostain pelistä ja yksittäisen juonielementin vaikkapa tv-draamasta. Sitten kaadan nämä ainekset tekstikulhooni ja alan sekoittaa. Ulos tulee jotain, mistä viitteet inspiraationi lähteisiin saattaa tunnistaa, mutta kyseessä on kuitenkin silti oma ideani, joka ei enää muodostu pelkistä alun aineksista vaan siitä on kasvanut jotain enemmän.
Yllä oleva esimerkistä mutkat on kuitenkin suoristettu. Harvoin nimittäin ryhdyn tällaiseen prosessiin tietoisesti. Lähempänä totuutta on, että pääni kerää aineksia pikku hiljaa samalla, kun puuhaan jotain ihan muuta kuin kirjoittamista, ja jossain vaiheessa idea sitten pulpahtaa esille. Pystyn itse erottelemaan siitä eri lähteistä irtautuneita elementtejä, mutta ne ovat silti muhitelleet aikansa alitajunnassani, ennen kuin varsinainen idea ponnahtaa tietoisuuteeni.
Suunnitteluvaihe
Omassa prosessissani ideointia seuraa luonnollisesti suunnitteluvaihe. Tiedän, että on kirjoittajia, jotka skippaavat tämän kohdan ja lähtevät vain paukuttamaan näppäimistöä. Osa heistä saa jopa kokonaisia käsikirjoituksia aikaan tällaisella seikkailuotteella, mutta minä en kuulu siihen joukkoon. Tarvitsen rungon.
Koen olevani hahmokeskeinen kirjoittaja ja usein mietinkin ensimmäisenä, minkälaisia hahmoja haluan ideani toteuttamisessa käyttää. Luon päähahmot ja joitain sivuhahmoja, mutta jälkimmäisiä usein syntyy lisää varsinaisessa kirjoitusvaiheessa tarpeen mukaan.
Rakentelen suunnitteluvaiheessa myös tarinan miljöötä ja maailmaa. Jos tarina sijoittuu tuntemaamme todellisuuteen, saatan joutua ottamaan selvää erinäisistä realiteeteista. Taustatutkimus siis kuuluu oleellisena osana suunnitteluvaiheeseen. Jos sijoitan tarinan kokonaan toiseen maailmaan, suunnittelutyötä on tehtävä paljon. Tähän toki vaikuttaa se, miten paljon tästä toisesta maailmasta esitellään. On mahdollista sijoittaa tarina vaikkapa yhteen kaupunkiin tai sitten sen aikana voidaan koluta koko planeetta läpi tai mitä tahansa tältä väliltä. On siis tärkeää miettiä, miten suuren maantieteellisen alueen tarina kattaa ja miettiä maailmansa sen mukaan. Ja vaikka sijoittaisin tarinani vain yhteen kyläpahaseen, on minun ainakin jollain tasolla tiedettävä, mitä kylän ympärillä on. Uhraan siis maailman miettimiseen melkoisesti aikaa, mutta tiedostan myös, ettei tässä kohtaa voi täysin valmiiksi tulla. Maailman syövereihin voi unohtua pysyvästi, jos ei osaa jossain vaiheessa päästää irti ja vain ryhtyä kirjoittamaan.
Suunnitteluvaiheessa luon myös ideaan pohjautuvan juonen ja tarinan rakenteen. Minulla on yleensä tiedossa alku, keskivaihe ja loppu sekä joitain välietappeja. Juonen luojana olen kuitenkin summittainen ja kirjaan ylös vain pääasiat. Minulla voi olla mielessäni myös yksityiskohtia, mutta usein juoni elää, kun pääsen kirjoitusprosessiin kiinni, ja annan sen tapahtua. Joskus asiat eivät vain toimi sellaisina kuin ne alun perin suunnittelin ja muutoksia tarvitaan.
Kirjoittamisvaihe
Suunnittelua seuraa vihdoin kirjoittaminen. Yleensä olen tässä melko kronologinen ja haluan kirjoittaa asiat siinä järjestyksessä kuin ne tapahtuvat. Tämä johtuu siitä, että ensimmäisellä kerralla kerron tarinaa itselleni ja minun on hahmotettava se ajallisesti. Mitä tapahtuu ja missä järjestyksessä?
Veden vaiston kohdalla huomasin kuitenkin, että minun oli helpompaa kirjoittaa kokonaisuus hahmoarkeittain. Aloitin kirjoittamisen kronologisesti, mutta puolivälin paikkeilla homma ei enää pysynyt sillä tavoin kasassa. Tästä syystä päädyin kirjoittamaan Sonjan juoniarkin loput osuudet yhteen putkeen, vaikka minulta jäi kronologisesti paljon tapahtumia välistä. Seuraavaksi kirjoitin Sennan ja Momin juoniarkin ja viimeiseksi vielä Astaran.
Tällainen hajanainen kirjoitustyyli oli minulle täysin uutta ja ihmeellistä. Koin sen kuitenkin toimivaksi, kun pystyin keskittymään niin sanotusti yhteen asiaan kerrallaan eikä minun tarvinnut hypähdellä hahmojen välillä ennen kuin yksi osuus oli saatu päätökseen. Pidin näissä siirtymissä myös pienen tauon, mikä helpotti ajatusten kääntämistä uuteen vaiheeseen.
En vielä tiedä, millä tavalla seuraavan käsikirjoituksen raakaversion kirjoitan. Luultavasti aloitan taas kronologisesti, mutta jos virta lopulta vetää toiseen suuntaan, saatan heittäytyä sen vietäväksi. Kuten alussa sanoi, ei ole oikeita tai vääriä tapoja kirjoittaa kirja.
Omaan kirjoittamisvaiheeseeni kuuluu myös oleellisesti halu luovuttaa. On päiviä, jolloin teksti on takkuista tai huonoa eikä mikään tunnu onnistuvan. Sitten on niitä päiviä, jolloin ei vain huvita. Pidän vaiheen aikana lyhyitä taukoja, joita tulee pakostakin jo arjen velvotteiden myötä, mutta toisinaan veden henkeä muuten vain. Pyrin kuitenkin aina siihen, etteivät tauot veny liian pitkiksi, koska silloin tekstin pariin on vaikea palata.
Minulle tärkeä huomio on ollut myös se, että aina ei pidetä taukoa, vaikka kirjoittaminen ei tuntuisi sujuvan tai ei huvittaisi. En saisi mitään valmiiksi, jos antaisin itselleni luvan lepsuilla jokaisen mielenailahduksen vuoksi. En siis jää odottamaan inspiraatiota. Se tulee, jos tulee, mutta sen kaverin varaan en voi laskea. Otan sen kuitenkin ilolla vastaan silloin, kun se haluaa vieraisille tulla.
Kirjoitan siis paljon ilman inspiraatiota enkä koe tekstin siitä kärsivän. Kirjoittaminen voi myös olla hauskaa, vaikkei varsinaista inspiraatiota olisikaan. Aloittaminen on minulle usein vaikeaa, mutta kun pääsen vauhtiin tekstiä kyllä tulee.
Tuulettumisvaihe
Minulla on tapana pitää kuukauden tai parin tauko raakaversion kirjoittamisen jälkeen. Tässä kohtaa saatan työstää jotain toista tarinaa, kirjoitella fanifiktiota tai ihan vain keskittyä muihin harrastuksiin. Kuulostelen, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä, enkä halua pakottaa itseäni mihinkään, koska kirjoitusvaiheessa on yleensä tullut iskettyä ruoskaa omaan selkään ihan tarpeeksi.
Editointivaihe
Indiekirja ei suinkaan ole valmis, kun ensimmäinen versio on puserrettu
ulos (juonipaljastus: ei ole kustantajan kautta ilmestyvä kirjakaan!).
Epäilemättä jostain löytyy se ihmelapsi, joka on kirjoittanut
ensimmäisestä versiosta niin timanttisen, että se kelpaa heti kansien
väliin ja myyntiin, mutta me muut hiomme tekstiämme paljon pidempään.
Kun olen taukoni pitänyt, tartun tekstiin jälleen. Käyn läpi sen rakenteen ja siirtelen lukuja paikasta toiseen. Toisinaan tässä kohtaa hylkään kronologisen rakenteen, toisinaan se saa jäädä. Joka kerta täytyy miettiä, mikä tarinaa palvelee parhaiten.
Ensimmäisellä editointikierroksella luen koko tarinan läpi luku luvulta. Teen pieniä korjauksia lauserakenteisiin, kappalejakoihin ja hahmojen puheeseen. Puran maneereja, joita on tekstin sekaan päässyt livahtamaan. Toisinaan syntyy myös isompia muutoksia ja saatan kirjoittaa kokonaisia lukuja uudestaan. Luonnollisesti editoidessa korjailen kirjoitusvirheitä ja muita silmään osuvia kökköyksiä, mutta pääpaino on silti suuremmassa kokonaisuudessa.
Myös editointivaiheeseen kuuluu oleellisena osana tunne siitä, ettei mikään toimi ja kaikki on sitä itseään. Toisaalta sen kanssa vuorottelee löytämisen riemu, kun huomaa, miten upeasti onkaan jonkin kohdan osannut toteuttaa. Tämä tunteiden vuoristorata voi joskus olla aika kuluttava.
Ensimmäinen esilukuvaihe
Kun olen mielestäni editoinut tekstiä tarpeeksi enkä enää pääse sen kanssa eteenpäin, on aina antaa se jollekulle toiselle luettavaksi. Minulla on esilukijoita, jotka ovat lukeneet käsikirjoituksen kokonaan, mutta olen myös surutta hyödyntänyt esilukuun kirjoituskursseja.
Luonnollisestikaan harrastajakurssille en voi tyrkätä kokonaista romaanimittaista käsikirjoitusta toisten riesaksi, mutta jos kurssin harjoitustehtävä sopii johonkin kohtaan tarinassa, olen uuden tekstin kirjoittamisen sijaan hyödyntänyt työn alla olevaa. Sekä Tulen tahto että Missä sydän ovat käyneet tällaisessa kirjoituskurssisyynissä (ja itse asiassa myös alkuvaiheessa oleva I & P myös). Kurssilaiset ovat siis päässeet lukemaan ja kommentoimaan yksittäisiä kohtauksia.
Yksittäisten kohtausten näyttäminen kurssilla sisältää riskinsä. Kurssilaisilla ei ole käsitystä kokonaiskuvasta, joten joskus palaute ei ole hyödynnettävissä. Aina matkaan on kuitenkin tarttunut myös hyödyllisiä kehitysehdotuksia.
Tekstin kokonaan lukevilta esilukijoilta saa usein hyvää palautetta kokonaisuudesta ja rakenteesta, mutta osa tykkää tarttua myös yksityiskohtiin. Toisinaan minut myös saadaan kiinni ajatus- ja asiavirheistä. Monella esilukijalla tuntuukin olevan varsin tarkat silmät.
Vaikka minulla on taustalla jo liuta esilukijoita, otan joukkoon uusia oikein mielelläni. Esiluen myös mieluusti toisten tekstejä, joten tekstien vaihtaminen päikseen sopii minulle hyvin.
Mitä sitten itse teen, kun teksti on esiluettavana? Toistan samoja juttua kuin tuulettumisvaiheessa.
Toinen editointivaihe
Kun teksti tai sen osat ovat palautuneet esilukijoilta, käyn palautteet läpi. En ryhdy heti toimiin tekstin kanssa vaan minun on mietittävä, mikä palautteissa on oleellista ja mikä ei. En siis aina lähde tekemään esilukijoiden ehdottamia muutoksia, mutta otan kaikki palautteet huomioon. Luonnollisesti jos useampi henkilö on huomauttanut samasta asiasta, on kyseistä asiaa pohdittava vakavasti. Toisaalta myös yksittäiset huomiot voivat osoittautua hyvin tärkeiksi.
Makustelun jälkeen on aika käydä toimeen. Valitsen korjattavat tai muokattavat asiat ja lähden työstämään tekstiä niiden osalta. Luen myös tekstin jälleen kokonaisuutena tekemieni muutosten jälkeen. Yksittäinen muutos voi toisinaan aiheuttaa varsinaisen muutoksien lumivyöryn, joten tässäkin vaiheessa saatan kirjoittaa kokonaisia lukuja uudelleen.
Editointi- ja esilukuvaiheet vuorottelevatkin tästä eteenpäin niin monta kertaa kuin koen tarpeelliseksi. En ole asettanut itselleni mitään määrää, kuinka monta kertaa tekstiä on editoitava tai esiluettava vaan kuulostelen omaa tunnettani. Editointivaiheessa on samaa vikaa kuin suunnitteluvaiheessa. Siihen voi jäädä jumiin. Jossain kohtaa on kuitenkin osattava päästää irti ja siirryttävä eteenpäin.
Kustannustoimitusvaihe
Jos kirja julkaistaan kustantajan kautta, esilukua ja editointia seuraa jossain kohtaa kustannustoimitus, joka on sekin oikeasti osa editointiprosessia. Indiekirjailijalla ei ole kustantajaa eikä näin ollen kustannustoimittajaa, jos ei sellaisen palveluita osta. Osa ostaa ja osa ei. Jokaisen on tehtävä itse ratkaisunsa oman halunsa ja budjettinsa rajoissa.
Kustannustoimittamisesta hyötyy aina varmasti. Itse en ole sitä kuitenkaan käyttänyt, mutta kyse ei ole siitä, että väheksyisin kustannustoimittamisen arvoa. Tämä on puhtaasti budjettikysymys ja toivonkin, että jonain päivänä budjetti antaa enemmän periksi.
Kustannustoimittamisen sijaan olen hyödyntänyt ilmaisia mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi erään kustannustoimittajan tarjoamaa ilmaista sparrausta (tämä oli yksittäistapaus eikä siis jatkuvasti tarjolla oleva palvelu). Näiden suhteen yritän pitää tuntosarvet koko ajan pystyssä ja etsiä mahdollisuuksia. Saa myös vinkata!
Minulla on myös esilukijoideni joukossa niin sanottuja luottohenkilöitä, joiden tiedän sanovan asioista suoraan. Nimittäin esilukijoissa voi joskus olla se pulma, ettei palautetta uskalleta antaa suoraan vaan asioita kaunistellaan tai ongelmakohtia vähätellään, koska ei haluta pahoittaa kirjoittajan mieltä. Nämä luottotyypit kuitenkin näkevät ne ongelmat ja myös sanovat niistä suoraan. Enkä tarkoita tällä suoraan sanomisessa, että kirjoittajalle pitäisi ilkeillä päin naamaa. Rehellinen voi olla asiallisestikin. (Tämä nyt vain huomiona sen takia, että välillä tulee vastaan ihmisiä, joille suoraan puhuminen tarkoittaa ilkeilyä.)
Oikolukuvaihe
Kuten yltä käy ilmi, korjailen kirjoitusvirheitä yms. jo pitkin matkaa. Silti niitä ei kaikkia voi mitenkään huomata editoidessa. Oikolukuvaiheessa siirrän tekstin Scrivenerista Wordiin ja käytän sen tarjoamaan oikolukua. Sen kohdalla on kuitenkin hyvä muistaa, että se on erinomainen renki mutta umpisurkea isäntä.
Jokainen Wordin oikoluvun alleviivaus on syytä tutkia tarkkaan ajatuksen kanssa eikä kaikkia ehdotuksia tule toteuttaa. Se myös päästää läpi virheitä, jotka ovat näennäisesti oikein, mutteivät kuitenkaan ole. Esim. lause "laukka oli jo täynnä kaikenlaisia tavaroita" voi mennä Wordin oikoluvusta läpi, vaikka oikeasti siinä pitäisi lukea "laukku oli jo täynnä kaikenlaisia tavaroita".
Wordin tarjoaman teknisen avun jälkeen onkin siirryttävä niin sanotusti manuaalivaiheeseen ja hyödynnettävä ihmissilmiä. Luen tässä kohtaa itse tekstin taas kerran läpi ja etsin virheitä. Totuus kuitenkin on, että omalle tekstille sokeutuu ja siksi ei riitä, että oikolukee kaiken itse.
Myös oikolukua on mahdollista ostaa ja jos oma budjetti sen sallii, kannattaa palvelun hankkimista harkita. Voi myös kokeilla taitavan kaverin lahjomista joko ilmaisella kirjalla tai muulla hyödykkeellä tai jos oma osaaminen riittää, tarjota vaihtokauppaa. Kaverin kanssa voi vaihtaa tekstit päikseen ja oikolukea itse toisen tekstin samalla, kun toinen oikolukee sinun tekstisi. Tämä tietenkin vaatii sen, että kummallakin on silmää tekstin oikeellisuuden tarkistamiseen.
Kannattaakin huomata, ettei kaikilla esilukijoilla ole osaamista oikolukuun eikä sitä siksi kannata olettaa välttämättä saavansa esilukijoilta. Plussaa toki on, jos esilukija osaa kielioppi- ja kirjoitusvirheistä huomauttaa, mutta esilukijoiden ensisijainen arvo on kuitenkin muualla. Sen takia kannattaa harkita oikolukijan hankkimista erikseen.
Lopuksi
Oikoluvun myötä indiekirja on tekstinä valmis. Kirjana se ei toki vielä sitä ole, mutta se onkin sitten jatkopostauksen aihe.
Tällä tavoin avattuna kirjoitusprosessi kuulostaa pitkältä ja usein se sitä onkin. En ole pitänyt tarkkaa kirjaa, miten kauan minkäkin tarinan työstämisen parissa on mennyt, mutta oman arvioni mukaan Maan mahtia pyörittelin 2-3 vuotta, Tulen tahdossa meni n. 2 vuotta. Tuo aika on kuitenkin sisältänyt myös muuta kuin tämän kirjoitusprosessin, koska indiekirjailijan työhän ei pääty siihen, että teksti on saatu kasaan.
Joskus tuntuukin, että se osuus, jonka lukija ehkä mieltää varsinaiseksi kirjoittamiseksi eli raakaversion kasaaminen, on vain rippunen meressä kaiken muun rinnalla. Ensimmäisen version saatan kirjoittaa 1-4 kuukaudessa, mutta muut vaiheet vievätkin sitten paljon enemmän aikaa.
Onneksi kirjoittaminen on kuitenkin kiva ja nautinnollinen harrastus. Se on joskus raskastakin mutta aina pusertamisen arvoista. Pitäisi vain itsekin oppia muistamaan tämä silloin, kun epätoivo iskee.
Haluan myös vielä tähän loppuun toistaa, että esiluen mielelläni toisten tarinoita ja oikoluvussakin olen ihan näppärä. Teen siis mielelläni tekstivaihtoja näiden kahden homman osalta.
Lue myös
Uusia projekteja eli ihana pihalla olemisen tunne
Kahvilassa kirjoittamassa
Kuvat
Pixabaysta.
Seuraa myös somessa!