Tervetuloa kirjaostoksille Traconin indiepöytään!

Tracon järjestetään Tampere-talossa 7.-8.9.2019. Tänä vuonna minua ei löydä Sateenkaarifantasiaan pöydästä taidekujalta, mutta kirjani ovat tarjolla taidekujan indiepöydässä. Sinne siis!



Sekä Kristallin lapset että Missä sydän Traconin indiepöydästä


Löydät pöydästä kaikki Kristallin lapset -sarjan julkaistut osat eli Maan mahdin, Tulen tahdon ja Veden vaiston. Nyt on oivallinen tilaisuus hypätä seikkailuun mukaan, sillä työstän parhaillaan sarjan päätösosaa. Ehdit siis lukea sitä edeltävät osat, kun aloitat nyt.

Kristallin lapsien lisäksi tarjolla on Möllärimestarikilpailussa tänä vuonna menestynyt Missä sydän. Kirja on suunnattu paranormaalien romanssien ystäville.

Muut Sateenkaarifantasiaan teokset myös tarjolla


Koska Sateenkaarifantasiaalla ei tosiaan ole sitä omaa pöytää tänä vuonna, myös S. A. Keränen tuo indiepöytään Symbioosin ja Näkyviin piilotetun. Lisäksi Feny Kuunvalon Salainen liljatarha löytyy samasta paikasta. Jälkimmäisen osalta haluan muistuttaa sen olevan painettuna ainoastaan tapahtumamyynnissä. Novelleista viisi löytyvät e-versioina, mutta jos haluat koko teoksen, nappaa se Traconista mukaan.


Kirjailijakin tavattavissa


Olen myös itse conissa, joten jos haluat hankkimaasi kirjaan signeerauksen, suosittelen ottamaan yhteyttä Twitterin tai Instagramin kautta. Uskon, että saamme pikaisen tapaamisen järjestymään.

On myös täysin sallittua tulla koputtelemaan olkapäälle, jos satut minut bongaamaan. 

Nähdään Traconissa!


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Indiekirjojen pop up -kauppa Ars Auttoisessa Padasjoella 2.-4.8.2019

Elokuussa tapahtuu jänniä. Heti kuun ensimmäiseksi viikonlopuksi avautuu nimittäin Suomen ensimmäinen pop up -kirjakauppa, jossa myydään ainoastaan indiekirjoja eli tuttavallisemmin omakustanteita. Tuotteisiin on valittu laadukkaita teoksia, joista osa on myös napannut palkintoja.

Kirjakauppaa pitää Puustellin tarinat, joka on vuonna 2017 perustettu kirjallisuusseura. Seura toimii Auttoisilla, Padasjoella, mistä syystä Taidekeskus Ars Auttoinen on täydellinen valinta pop up -kaupalle.

Erinomaistahan tässä on se, että asiakkailla on kerrankin tilaisuus hypistellä ja selailla kirjoja ennen ostopäätöksen tekemistä. Tämä on indiekirjojen kohdalla mahdollista vain harvoin, sillä yleensä ne eivät pääse kirjakauppojen hyllyille.

Omat kirjani ovat olleet esillä Traconin, Finnconin ja Desucon Frostbiten taidekujilla, joten osa lukijoista on saanut tilaisuuden kurkistaa kansien väliin ennen ostamista.

Tiedän kuitenkin, että kirjojen selailu voi olla hitusen kuumottavaa, kun kirjailija itse istuu pöydän takana, joten kirjakaupassa teoksien tutkailu voi tuntua mukavammalta. Totuus myös on, etteivät conien taidekujat tavoita kaikkia potentiaalisia asiakkaita, joten kirjakauppa paikkaa aukkoa loistavasti.

Sitä paitsi asiakkaan kannalta on loistavaa, että tarjolla on kirjoja laidasta laitaan. Teoksia löytyy aikuiseen makuun mutta myös lapsille, genrekirjallisuutta unohtamatta. Vajaan parin viikon päästä kannattaa siis tehdä kesäinen viikonloppureissu Auttoisille.


Kirjakauppa on auki 2.-4.8.2019 klo 11-17.




Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Missä sydän sai Möllärimestarin romaanisarjassa toisen sijan!

Omakustannekirjoille tarkoitettu Möllärimestarikilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016 ja lähetin kilpailuun mukaan Missä sydän -romaanini. Yllätys oli suuri, kun sain kuulla kirjan sijoittuneen toiselle sijalle romaanisarjassa.

Kuulin kilpailusta sosiaalisen median kautta ja päätin lähteä mukaan hetken mielijohteesta. Eihän siinä häviäisi kuin kirjan hinnan, osallistumismaksun ja postikulut, ja vastineeksi saisi vähintään raadin mielipiteen kirjasta.

Teoksen valinta kilpailuun ei ollut vaikeaa. Vaikka olen sitä mieltä, että Veden vaisto on tähänastisen tuotantoni paras kirja, en halunnut lähettää sitä, koska on sarjan kolmas osa. Maan mahdissa taas näkyy kokemattomuuteni, ja vaikka Tulen tahdon kohdalla taidot ja osaaminen ovat kasvaneet, ei kakkososan lähettäminenkään tuntunut järkevältä.

Missä sydän puolestaan oli sopiva vaihtoehto. Mielestäni tavoitin sen aikana jo jotain samaa kuin Veden vaiston prosessissa. Työskentelin tehokkaasti ja ammattimaisesti ja sain aikaan omasta mielestäni hyvän kokonaisuuden, johon olen tyytyväinen. Lisäksi se on itsenäinen teos, jolla ei ole sidoksia muihin kirjoihini (ainakin toistaiseksi, samaan maailmaan sijoittuva toinen tarina kutkuttelee mieltä aina toisinaan).

Myönnän ajatelleeni, ettei fantasialla välttämättä silti kilpailussa pärjätä. Eikä varsinkaan fantasialla, jossa on mukana paranormaali romanssi, olkoonkin että sateenkaariteemat ovat varsin ajankohtaisia tällä hetkellä. Taisin tässä saada itseni kiinni ennakkoasenteista, koska raatia ei genrevalintani tuntunut haittaavan. Pahoitteluni siis ennakkoluuloistani.

Raadin arvio kirjasta oli seuraava:


Missä sydän on taidokkaasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu tarina nuoresta serafista Luvia Melekistä, joka tekee viimeisen harjoittelunsa ihmismaailmassa kirjailija Lis Bellon assistenttina ja hänen suojelijanaan. Kirja on sateenkaarifantasiaa, jossa sekoittuvat yliluonnolliset tai paranormaalit asiat ja hahmot sekä sydäntä läpättävä rakkaus.

 Lukijalle tulee etsimättä mieleen kirjoittajan kunnianhimoinentavoite suhteellistaa hyvä ja paha. Siinä kirjoittaja on onnistunut varsin hyvin, minkä fundamentalistinen uskonnollisuus ihan varmasti kiistää. Kirjailija on onnistunut luomaan romaaniinsa mielenkiintoisen fantasiamaailman. Hän on myös synnyttänyt hyvät henkilöhahmot ja kuvailee niiden olemusta taitavasti. Rakkauskohtaukset ovat taattua fantasiatavaraa ja niin kauniisti kerrottua, että niistä jää hyvä mieli. Kieli on sujuvaa, ammattimaista ja virheetöntä.


Eihän tässä kirjailija voi kuin hymyillä. Missä sydän on teoksena jäänyt Kristallin lapsien varjoon, mikä tietysti sinällään ymmärtää. On tosi mukavaa saada sille tunnustusta ja vähän lisää näkyvyyttä. Kiitän siis lämpimästi Möllärimestarikilpailua, sen järjestäjiä ja raatia.

Lisäksi haluan onnitella kanssakirjailijaa E. E. Leivoa, joka sai romaanisarjassa kunniamaininnan teoksillaan Soturiprinsessa ja Idän turkiskauppias. Lämmin onnittelu myös Inna Airolalle Kaaren kertomuksen saamasta mainiosta arvostelusta!

Missä sydämen prologin voit muuten lukea ihan ilmaiseksi ja jos oikein innostut, varsinaisen kirjan voit napata ostoskoriin joko painettuna tai e-kirjana.

Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Desuconissa tavataan!

On taas se aika vuodesta. Kesä on kukkeimmillaan ja Desucon lähestyy. Kyseinen tapahtuma on jo vuosia ollut alkukesäni kohokohta eikä tämä vuosi taida tehdä poikkeusta. Vaikka juuri nyt kärvistelen flunssan kourissa kotona, odotan coniin pääsyä jo kieli pitkällä.

Viime kesänä valmiina Desuconiin
Tämän vuoden Desucon Frostbitessa istuin sunnuntaina taidekujalla Sateenkaarifantasiaan pöydän takana yhdessä kirjailija S. A. Keräsen kanssa. Kokemus oli mahtava, ja moni conikävijä oli kirjoistamme kiinnostunut.

Tässä mielessä olin todella harmissani, kun emme päässeet kesän tapahtumaan taidekujailemaan. Ymmärrän kuitenkin, että hakijoita kujalle on paljon, eikä meillä ollut tarjota uusia kirjoja sitten Frostbiten tarjonnan. Nämä seikat varmasti painoivat vaakakupissa, kun päätöksiä tehtiin. Toiveeni siis on, että pääsemme taas kujailemaan, kun Kristallinen lapsien päätösosa on kansissa.

Pettymyksestä huolimatta lähden coniin iloisin mielin, sillä ohjelmatarjonta näyttää erinomaiselta. Perjantai ja lauantai ovat täynnä mielenkiintoisia anime- ja manga-aiheita, joten saleissa tulee taas kerran istuttua peppu puuduksissa.

Sunnuntain ohjelmat eivät tällä kertaa kuitenkaan iskeneet minun makuuni, joten olisin hyvin voinut sen ajan pönöttää myyntipöydän takana. Nyt minulla sen sijaan tulee olemaa hengailuaikaa, joten taidekujan ja myyntipöytäsalin tarjonta taitavat tulla tutuiksi. Samalla on tietysti mahdollisuus tavata ihmisiä.

Haluankin kehottaa juuri sinua tulemaan juttusille, erityisesti sunnuntaina. Olen tosi huono tunnistamaan somesta tuttuja tyyppejä, mutta jos satut bongaamaan minut, lupaan etten pure tai edes näykkäise. Olen oikeasti aika harmiton tapaus.

Nappaan myös mieluusti jokusen kirjan laukkuuni. Jos haluat jonkin kirjoistani, jätä minulle yhteystietosi (s-posti, sometunnari tms.) kommenttiboksiin, niin olen yhteyksissä. Minulla on hyllyssä myös muutama kappale Feny Kuunvalon novellikokoelmaa, joten sitäkin voit kysyä.

Toivottavasti tapaamme Desuconissa!

Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Kirjoittamisen perusopintojen jälkimainingeissa

En juuri puhunut Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopinnoista silloin, kun ne aloitin. Itse asiassa mainitsin asiasta vain lähimmille. Silloin ei tuntunut siltä, että olisin halunnut jakaa asiaa kovin laajalle piirille. Ehkä nyt aiheesta voi jo puhuakin.

Hain kirjoittamisen perusopintoihin kahdesti. Kuten arvata saattaa, ensimmäisellä kerralla en päässyt sisään. Silloin hioin hakemustani kuukauden verran illasta toiseen, mutta se ei silti ollut tarpeeksi hyvä. Jälkikäteen ajateltuna taisin yrittää hieman liikaa, ja se näkyi tekstissä.

Toisella kerralla havahduin hakuun pari tuntia ennen sen päättymistä. Ajattelin vain, että ei siinä mitään häviä, jos rääpii jotain kasaan. Kirjoitin hakemuksen nopeasti ja lykkäsin menemään. Sitten päätin vain unohtaa koko jutun. Tiesinhän jo, ettei minua oikeasti kyseiseen koulutukseen kelpuutettaisi.

Yllätys oli suuri, kun pari viikkoa myöhemmin sähköpostiini kolahti ilmoitus, että olin kuin olinkin päässyt sisään. Olen vähän häkeltynyt tästä käänteestä edelleen. Iloinen toki olin silloin ja olen edelleen.

Aloitin opinnot tammikuussa 2018 ja saan ne tänä vuonna päätökseen. Palautin hiljattain viimeiset tehtävät ja jään odottamaan arvosanaa niistä. Sitten tämä rupeama on virallisesti ohi ja yksi aikakausi taas takana. Puolitoista vuotta on mennyt tosi nopeasti.

Opintojen koostumus ja omat fiilikset


Kirjoittamisen perusopinnot koostuvat kuudesta opintojaksosta, joista kolme on kaikille yhteisiä (kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat, kirjoittaja lukijana -tentti sekä faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa) ja loput kolme valitaan muutamasta vaihtoehdosta. Itse suoritin tietokirjoittamisen ja proosan lajivaihtoehtoina sekä viimeisenä vielä perusopintojen tekstikokoelman. Arvoin sen ja kirjoittaminen luovana prosessina -opintojakson välillä melko pitkään.

Suosikkikurssejani olivat ehdottomasti faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa ja proosa. Kirjoittaja lukijana -tentistä sen sijaan stressasin kauheasti, koska se oli elämäni ensimmäinen yliopistotasoinen tentti ja kuvittelin sen olevan siksi jäätävän vaikea. Ei se lopulta ollut vaan sain kirjoitettua esseevastaukset jopa melko sujuvasti. Arvosanakin oli sellainen, että olen siihen tyytyväinen.

Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat -opintojakso tuntui aika perusasioiden läpikäymiseltä, mutta sille on toki paikkansa. Opiskelijat tuntuivat tulevan hyvin erilaisista lähtökohdista, joten on syytäkin aloittaa... no, sieltä alusta. Koin kurssin aika kevyeksi, mikä oli tosi hyvä juttu, koska tosiaan samaan aikaan stressasin tenttiä.

Tietokirjoittaminen ja perusopintojen tekstikokoelma olivat itselleni hankalimmat opintojaksot. Suoritin molemmat itsenäisinä oppimistehtävinä, mikä aiheutti haasteita aikataulutuksen kanssa ja toisaalta myös melkoista yksinäisyyden tunnetta. Olisin kaivannut toisia opiskelijoita, joiden kanssa jakaa tuskan. Ehkä myös annettujen lukumateriaalien lisäksi olisin kaivannut läsnäolevaa opettajaa. Tietysti opettajille olisi varmaan voinut laittaa sähköpostia, mutta minulla on korkea kynnys moiseen lähestymiseen, ellei sitten ole jotain oikeasti kriittistä kysyttävää.

Verkkokursseina suoritetut opintojaksot tuntuivat kevyemmiltä. Opiskelijayhteisö ympärillä antoi voimaa ja myös vertailupohjaa. En tarkoita tällä sitä, että olisin verrannut suoranaisesti omia tekstejäni toisten tuotoksiin vaan pikemminkin ajatusten vaihtoa. Lisäksi annettu aikataulu loi rytmiä opiskeluun, jolloin pysyin paremmin kurissa ja sain tekstiä helpommin aikaan. Toisaalta ryhmätöiden toteutuksissa oli omat hankaluutensa, koska kaikki eivät sitoutuneet tehtäviin samalla tavalla.

Kiireistä arkea


Kun aloitin opinnot, minulla oli niille paremmin aikaa kuin hakiessa edes osasin odottaa. En ole tästäkään huudellut, mutta sain työpaikasta monon kuvan takamukseen juuri ennen kuin opinnot starttasivat. Vaikka fiilis oli ankea tapahtuneen johdosta, opiskelu piristi ja toi sopivaa rytmiä elämään.

Matkan varrella elämäntilanne muuttui. Ehdin kevään aikana hankkia useamman kirjoitusprojektin, joista osa oli harrastusluonteisia, osa vähän ammatillisempia. Sitten kun olin täyttänyt opiskelun lisäksi kalenterini näillä, onnistuin nappaamaan myös uuden työpaikan, jossa viikkotyötunteja oli reilusti edellistä duunia enemmän.

Tuon paketin kanssa painoinkin sitten käytännössä vuodenvaihteen ylitse, vaikka välillä vain itkin väsymystä. Olin kasannut lautaselleni vähän liikaa kaikkea, mutta annoksen kanssa oli tovi vain pärjättävä. Onneksi projektit valmistuivat pikku hiljaa, joten siinä mielessä elämä myös keveni, mutta väsymys ei silti meinannut hellittää. Tämä söi vähän opiskeluintoakin, mutta jotenkin onnistuin painamaan eteenpäin ja sain kaiken suoritettua.

Kevättalven muutto oli sekin oma puserruksensa. Toisaalta se toi myös hetkellisen kevennyksen, koska työt jäivät entiselle kotipaikkakunnalle ja jouduin hetken etsimään uutta hommaa uudella paikkakunnalla. Siinä välissä ehdin sitten taas paremmin panostamaan opiskeluun, mutta myös vetämään vähän henkeä. Rehellisesti sanottuna se tuli tarpeeseen.

Koska töitä kuitenkin löytyi aika nopeasti, viimeiset opinnot menivät samalla, kun opettelin taas uuden paikan sääntöjä ja uudessa työyhteisössä pärjäämistä. Koko kevään väsymys on ollut melko kovaa, mutta jotenkin olen selvinnyt ja saanut myös suoritettua taas kaiken.

Vaikkei opiskelutaival ole ollut kovin helppo sovittaa jatkuvassa muutoksessa pyörineeseen arkeen, olen iloinen, että hain kirjoittamisen perusopintoihin. Ne nimittäin antoivat minulle paljon siitä huolimatta, että väsymys verotti voimia.

Jäljelle jäi into ja halu oppia lisää


Vaikka edellinen saattoi kuulostaa siltä, että elämä on ollut tuskaisen vaikeaa opiskelun aikana, se ei ole koko totuus. En kiistä, etteikö välillä ole ottanut päähän, mutta enimmäkseen olen ollut valinnastani iloinen.

Opinnot sisälsivät paljon sellaista, mikä oli minulle jo ennestään tuttua, vaikken kaikkea osannut sanoittaa aikaisemmin. Sain myös vertaispalautteista paljon irti, ja opettajat olivat todella kannustavia.

Rakentavaa palautetta tuli ja se oli suorasukaista, muttei koskaan sellaista, että olisin kokenut sen satuttavan. Tiedän, miltä tuntuu, kun lytätään ja lannistetaan palautteella, mutta näiden opintojen kohdalla sellaista ei tapahtunut kertaakaan.

Luulen myös löytäneeni uusia puolia omasta kirjoittamisestani. Toisaalta eivät ne oikeastaan ole uusia. Ne ovat olleet olemassa jo pidempään, mutteivät vain ole päässeet esille. Aion tutkailla niitä tarkemmin, kun Kristallin lapset on saatu päätökseen (seikka, johon aion nyt panostaa oikein kunnolla, kun opinnot on tältä erää hoidettu).

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kuten aiemmin kerroin, pääsen ensi vuonna aloittamaan sanataideohjaajan opinnot. Odotan niitä jo innolla ja uskon saavani niiden kautta taas jotain lisää omaa kirjoittamiseen, mutta myös lisää taitoja toisten ohjaamiseen.

Voi olla, ettei opiskelutaipaleeni pääty sanataideohjaajan opintojen jälkeen. En tässä vaiheessa halua lyödä lisäsuunnitelmia lukkoon. Aika näyttää, mihin tämä polku minut vie. Toivottavasti jonnekin uuteen ja ihmeelliseen, sillä en halua pysähtyä paikoilleni.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Sini Helminen - Maan povessa (Väkiveriset #4)

Luin viime toukokuussa Sini Helmisen Väkiveriset-sarjasta kolme ensimmäistä osaa varsin tiiviissä tahdissa. Sarjan päättävä osa, Maan povessa, kolahti postiluukusta sisään nyt huhtikuussa, ja pitihän se toki heti kahlata läpi.

Sini Helmisen Maan povessa kokoaa aiempien osien päähahmot yhteen yhteisen tehtävän äärelle ja solmii erilliset tarinat yhdeksi kokonaisuudeksi. Aiemmat osat voi mielestäni lukea myös itsenäisinä teoksina, mutta tämä viimeinen voi olla vaikeammin lähestyttävä yksinään. En sano, etteikö sitä voisi lukea sellaisenaan, mutta enemmän siitä saa ehdottomasti irti, jos lukee ensin kolme ensimmäistä.

Kirjassa esitellään aiemmista osista tuttujen Tuulian, Pihlan, Pekon ja Marin lisäksi uusi tärkeä hahmo, Otra. Koin kuitenkin vanhat, tutut hahmot kiinnostavampina ja kosketuspintani Otraan jäi ehkä hitusen pinnalliseksi. Lukukokemusta se ei silti varsinaisesti häirinnyt, sillä Otran motiivit avautuivat joka tapauksessa tarinan edetessä. Silti itselleni oli tärkeämpää päästä lukemaan, mitä jo ennestään tutuille hahmoille kuului. Päähahmoista läheisimmäksi tunnen Marin, mutta Pihlan tarinasta pidin eniten, joten erityisesti heidän elämistään oli mukava lukea lisää.

Tuttu miljöö teki lukukokemuksesta erikoisen


Pääsin heti alkumetreillä sukeltamaan syvälle tarinaan, koska se alkoi edellisen osan tapaan itselleni tutusta kouluympäristöstä ja entisestä kotikaupungistani. Kärsin tällä hetkellä melkoisesta koti-ikävästä, jota kirja oli omiaan vahvistamaan.

Ehkä juuri koti-ikävän ja tutun miljöön takia kiinnitin erityistä huomiota kaupunkikuvaukseen ja jäin pohtimaan sen yksityiskohtia, kuten sitä, missä kaikkialla hahmot liikkuivat tai sitä, missähän Mari tarkalleen ottaen mahtaa asua.

Miljöön miettiminen teki lukukokemuksesta paikoin hitaan, sillä lukeminen todellakin pysähtyi, kun jäin pohdiskelemaan pikku-Veskun ympäristö tai Hennalan vanhaa kasarmia. En kuitenkaan usko, että kaikilla on tätä ongelmaa kirjan parissa. Halusin oikeastaan nostaa tämän seikan esille vain siksi, että se väritti omaa lukemistani niin vahvasti. Pahuksen koti-ikävä.

Toimiva kokonaisuus ja sopiva päätösosa sarjalle


Maan povessa oli kepeää ja viihdyttävää luettavaa, mutta samalla tarinassa käsiteltiin vakaviakin aiheita. Osaa sivuttiin, osaan paneuduttiin enemmän. Tärkeinä teemoina kirjan pohjalta näkisin luonnonsuojelun mutta myös ihmisen kasvun ja kehityksen. Hahmot painivat omien parisuhdeongelmiensa kanssa ja vanhemmaksi kasvun parissa samalla, kun heidän on yhdistettävä voimansa yhteisen ystävänsä puolesta.

Kukaan päähahmoista ei ole suoranainen sankari vaan oman elämänsä tavis, jolla on arkipäiväiset ongelmansa. Heillä on kuitenkin väkiverisyyden puolelta tulevia ominaisuuksia, voimia ja haasteita, jotka värittävät sekä arkea että pelastusretkeä, jonka ympärille kaikki kulminoituu. Kirja päättää sarjan sujuvasti. Se vie hahmojen tarinat päätökseen mutta jättää silti oven auki tulevaisuuteen. Jokaisella hahmolla on varmasti vielä paljon käänteitä edessään, vaikka niistä ei ole välttämättä tarpeen kertoa lukijalle. Jokainen voi mielessään rakentaa yksittäisten hahmojen tarinoita vielä eteenpäin.

Viihdyin Väkiveristen parissa erinomaisesti alusta loppuun saakka. Maan povessa tarjoaa hyvän pohjan monenlaiselle pohdinnalle ja (koko sarja) sopii erinomaisesti niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin lukijoille.




Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Sanataideohjaajaksi? Sanataideohjaajaksi!

Kun vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa sanan "sanataideohjaaja", se herätti välittömästi mielenkiintoni. Löysin koulutuksenkin ja innostuin lisää. Valitettavasti kyseinen koulutus oli liian kaukana, jotta siihen osallistuminen olisi silloisessa elämäntilanteessani ollut mahdollista. Ajatus jäi kuitenkin kytemään.

Jo muutaman vuoden ajan olen tutkinut koulutustarjontaa ja odotellut, että opinnot alkaisivat sopivan lähellä ja mieluiten sopivaan  hintaan. Jotenkin olen silti onnistunut missaamaan haut, mutta haluan uskoa, että sillä on ollut tarkoitus. Tänä vuonna nimittäin tajusin, että sanataideohjaajan opintoihin vaaditaan pohjalle kirjoittamisen perusopinnot tai vastaavat tiedot. Voihan tämä kuulostaa pikkuisen hassulta, mutta ehkä minun ei ollut tarkoituskaan hakea aikaisemmin. Saan nimittäin vasta tänä vuonna kirjoittamisen perusopinnot päätökseen.

Bongasin sopivan koulutuksen, joka alkaa Hämeenlinnassa helmikuussa 2020. Se ei tietysti ole ihan naapurissa, mutta matkaa ei silti kerry niin paljon, että kulkeminen kävisi mahdottomaksi. Lähiopetusta on nimittäin vain kerran kuussa viikonloppuisin, joten homman pitäisi onnistua.

Laitoin hakemuksen ja sain jo vahvistuksen, että minulle on koulutuksessa paikka. Edessä on vielä kirjoittamisen perusopintojen tekeminen loppuun ja sen jälkeen pieni odottelu, että uudet opinnot alkavat. Siinä välissä voikin sitten keskittyä täysillä omiin projekteihin ja ehkä pitää vähän vapaatakin.

Hämeenlinnan opinnoista


Sanataideohjaaja voi opettaa kirjoittamista tai käyttää muuten sanataiteen keinoja omassa työssään. Opinnot painottuvat siihen, mitä on opettaa kirjoittamista aikuisille. Aiempi koulutukseni ja työkokemukseni painottuvat vahvasti (aikuisten) ihmisten ohjaamiseen ja valmentamiseen, vaikka tällä hetkellä työskentelen nuoremman kohderyhmän parissa.

Uskon, että tästä koulutus- ja työkokemuspohjasta on hyötyä sanataideohjaajaksi opiskellessa, mutta varmasti oma kirjoitustausta on myös erittäin tärkeä. Vaikka osaan ohjata ja valmentaa erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, minulla ei toistaiseksi ole kokemusta juuri kirjoittamisen ohjaamisesta (jos esilukijana toimimista ei lasketa, ja onhan se nyt kuitenkin vähän eri juttu). Koulutus siis varmasti myös antaa uutta.

Unelma uudesta työstä


Viihdyn nykyisissä tehtävissäni ihan kohtalaisesti, mutta minulla on koko ajan tunne, etten pääse tekemään asioita, joita oikeasti haluaisin tehdä. Työ ottaa enemmän kuin se antaa, ja huomaan usein, että minulla on nääntynyt olo. Joudun venyttämään omia rajoja tavalla, josta en erityisemmin pidä, mutta totta kai teen tehtäväni niin hyvin kuin vain ikinä pystyn. Olen myös ihan hyvä tehtävissäni ja saan usein kiitosta. Sisäinen palo vain vetää toiseen suuntaan.

Tämän asian kanssa olen kipuillut melkeinpä jo siitä asti, kun aloitin aiemmat opintoni. Päädyin hakemaan niihin, koska minulle sanottiin, että se on viisasta ja töitä riittää. Oma sydän veti jo silloin toiseen suuntaan, mutta keskityin kuuntelemaan järjen ääntä. Ehkäpä se olisi järkevää nytkin, mutta olen huomannut, että kaikkia valintoja ei voi tehdä pelkästään järjellä. Ja lopulta... onko järkevää tehdä valintoja, jotka saavat olon tuntumaan pidemmän päälle väsyneeltä ja nahistuneelta?

Jos voisin valita vapaasti, olisin vapaa kirjailija. Sellainen valinta ei kuitenkaan ole taloudellisesti realistinen, joten jotain muuta on myös tehtävä. Ei sanataideohjaajienkaan työtilanne varmasti päätä huimaa mutta todennäköisesti siinä hommassa tienaa edes vähän paremmin kuin kirjailijan työssä. Siispä tämä kivi on käännettävä ja katsottava, mitä alta oikeasti löytyy.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Kevään kaipausta ja kirjoitushommia

Ollaan maaliskuun puolivälissä ja lunta riittää edelleen, mikä on tietysti näin Suomen oloissa ihan luonnollista. Pitkästä aikaa minulla on kuitenkin sellainen olo, että talvi saisi jo loppua. Kaipaan kevättä, vaikka monena vuonna olen iloinnut talvikeleistä.

Huomaan, että into kirjoittamisen suhteen vaihtelee tällä hetkellä ulkona vallitsevan säätilan mukaan. Harmaina lumisadepäivinä ajatus ei kulje vaan mielikin on vähän harmaa. Sitten kun aurinko kurkistelee ikkunasta, koko olemus piristyy ja näppäimistöä on helpompi takoa.

En tosin tarkoita tällä, ettenkö kirjoittaisi harmaina päivinä. Itse asiassa olen viime aikoina ahkeroinut sen verran paljon, että oikeasti pitäisi kai rajoittaa. Oikea käteni on ruvennut kipuilemaan nimettömän ja pikkusormen kohdalta. Vaiva tuntuu pahenevan aina pitkien kirjoitussessioiden aikana, joten epäilen todellakin kirjoittaneeni viime aikoina liikaa. 

En vain nyt haluaisi pitää taukoa, koska en tiedä yhtään, milloin uusi työ löytyy. Kun se tapahtuu, energia menee taas uusien juttujen opetteluun ja ihmisiin tutustumiseen. Olen todennäköisesti hetken aikaa illat ja viikonloput sen verran kuormittunut, ettei luovalle työskentelemiselle jää tilaa. Siispä nyt olen ahkeroinut myös niinä harmaina päivinä, vaikkei ajatus kulje täysillä.

Olen kirjoittanut Level up!:n postausten raakaversioita varastoon, työstänyt Kristallin lapsien päätösosaa ja kirjoituskurssin novellia. Kaikki nämä ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä, mutta ainakin jokainen projekti on edennyt. Blogi on tietysti päättymätön matka, joten sen parissa riittää tekemistä niin kauan kuin itse haluan. Siksi ehkä tuntuu helpottavalta, että kahdella muulla projektilla on selkeä päätös.

Novellilla on jopa deadline, johon mennessä kelvollinen versio on oltava valmis. Sanon kelvollinen, koska se ei välttämättä ole lopullinen. Saatan palata vielä työstämään sitä kurssin jälkeen, jos siltä tuntuu. Toki pyrin saamaan kurssille mahdollisimman valmiin tuotoksen, mutta uskon opettajan löytävän siitä vielä hiottavaa palautuksen jälkeen.

Tällä hetkellä on silti kevyintä kirjoittaa Kristallin lapsien päätösosaa. Sillä on selkeä suunnitelma ja runko, jonka mukaan edetä. Tosin ajoittain havahdun siihen, että hahmot tekevät omiaan ja ajattelevat eri tavalla kuin olin suunnitellut. Annan sen tapahtua. He todennäköisesti tietävät paremmin kuin minä, ja aina voin editoidessa siistiä heidän puuhiaan, jos jokin töksähtää jälkikäteen.

Moni sarjaa kirjoittanut on puhunut luopumisen tuskasta. Itse vielä odotan tuota vaihetta. Juuri nyt olen vain innoissani, että olen päässyt viimeiseen osaan ja se etenee. Haluan saada sen valmiiksi, pois käsistä ja maailmalle. Tällä hetkellä minulla on tunne, että haluan vain päästää irti ja antaa lapsukaisten itsenäistyä. Voi olla, että tuska iskee myöhemmin ja takerrun käsikirjoitukseen, kun se pitäisi julkaista kirjana. Itse asiassa uskon, että kipuilun aika iskee varmasti. On kuitenkin hyvä, ettei se ole vielä tullut. 

Joka tapauksessa pitkästä aikaa en koe olevani väsynyt. Olen vain hautautunut omaan pesääni samalla tavalla kuin maisema on piiloutunut lumen alle. Kaipaan kevättä, heräävää luontoa ja vihreyttä. Kaipaan sitä vireyttä, jonka muuttuva ilma tuo omaan oloon.

Nyt ehkä pitäisi kuitenkin antaa käden levätä hetki... tai voisiko sitä vain opetella kirjoittamaan pelkästään vasemmalla kädellä?

Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Fiiliksiä Desucon Frostbiten jälkimainingeissa

Olen käynyt Desuconeissa ensimmäisestä tapahtumasta asti. Risteilyt ja Talksit ovat jääneet välistä, mutta kaikki päätapahtumat ja Frostbitet on tullut pyörittyä Sibeliustalolla. Desucon on tietynlainen koti, johon haluan palata yhä uudestaan.

Valmiina lähtöön! (Tai ainakin melkein.)
Tavallaan on hassua, että viihdyn erityisen hyvin juuri Desuconissa. Nimittäin vaikka katson animea, olen aika kasuaaliharrastaja, en erityisen intohimoinen. Paljon enemmän intoilen japanilaisista roolipeleistä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat aika pitkälti animea pelimuodossa ja se muoto vain sattuu uppoamaan minulle.

Peliharrastajien seurassa oloni on välillä kovin vieras ja yksinäinen. Tämä johtuu osittain siitä, että osa porukasta karsastaa genremakuani. Animeharrastajien seura tuntuu siis kotoisammalta. Desuconeihin tulee siis lähdettyä hyvillä mielin. Niin tälläkin kertaa, vaikka luvassa oli vähän erilainen kokemus kuin ennen.

Perjantai


Rehellisesti sanottuna minua harmitti aivan turkasen paljon, että perjantai-illan ohjelma jäi välistä. Sille ei kuitenkaan voinut mitään, sillä emme yksinkertaisesti olisi voineet lähteä ajelemaan Lahteen yhtään aikaisemmin. Toivon kuitenkin, että jatkossa mahdollisuuksia on enemmän, ja perjantaina pystyisi saapumaan Sibeliustalolle hyvissä ajoin. Sekin on sanottava, että outoa oli pakkaaminen ja suunnitteleminen. Aina ennen on voinut lähteä suoraan kotoa, joten esimerkiksi pukeutumisessa on voinut huomioida säätilan yms. paremmin. Nyt piti ennakoida. Pikkujuttuja, mutta osaavat väsymyksen keskellä stressata yllättävän paljon.

Lauantai


Vihdoin Sibbellä!
Lauantaina päästiin vihdoin sinne Sibeliustalolle. Kyseessä oli hyvin tavallinen Desucon-päivä, johon sisältyi paljon ohjelmissa istumista sekä vähän syömistä ja shoppailua. Näin pikaisesti vain pari tuttua, joten kovin sosiaalinen päivä ei ollut.

Silti koko ajan oli olo, että olin henkisessä kodissa. Ympärillä pyöri tuntemattomia tuttuja. Siis kasvoja, jotka olen nähnyt lukuisia kertoja. Osa cossaa jopa vuodesta toiseen samoja hahmoja. En tiedä, keitä he ovat, mutta he ovat merkittävä osa kokemustani. Heidän kuuluu olla paikalla, kuten minunkin. Onko tämä ihan pöhkö ajatus?

Olen nyt elänyt melkoisen muutoksen keskellä ja liikkuvia osia on elämässä yhä ehkä hitusen liikaa. Desucon Frostbitessa mielen kuitenkin valtasi seesteinen tunne. Löysin rauhan kaiken ihmisvilinän ja metelin keskeltä. Kummallinen kokemus kerta kaikkiaan. Ehkä vain tarvitsin tähän väliin jotain tuttua ja turvallista, ja Desucon sitten sattui tarjoamaan juuri sitä?

Lauantai hujahti käsistä, vaikka olimme paikalla n. 12 tuntia, joista suurimman osan istuimme luentosaleissa kuuntelemassa erinomaista ohjelmaa. Ostoksia en tällä kertaa tehnyt paljon, sillä mukaan tarttuivat vain Tales of Vesperia ja Tales of the Abyss -pelit sekä hieman korealaisia meikkejä ja kosmetiikkaa Bearelin tarjonnasta. Olen siirtynyt aika pitkälti niiden käyttöön, joten pyrin keskittämään ostokset coneihin (säästyy postikuluissa).

Sunnuntai


Sateenkaarifantasiaa!
Toisin kuin lauantai, sunnuntai oli hyvin erilainen Desucon-päivä. Sateenkaarifantasiaa pääsi ensimmäistä kertaa ikinä Desuconin taidekujalle, mikä ilahdutti minua erityisen paljon. Oli tietysti harmi, etten voinut sunnuntaina osallistua ohjelmiin, mutta samalla olen sitä mieltä, että kyseisessä tapahtumassa on omaa kohdeyleisöäni, joten pöydän takana pönöttäminen kannattaa.

Taidekujalla oli ahdasta muttei onneksi tukalan kuumaa, mitä olin pelännyt. Olin tosi fiksusti laittanut lolitahameen ja sen kanssa pöyheän alushameen (onneksi en valinnut vielä pöyheämpää, kuten ensin meinasin... mutta se ei mahtunut laukkuun). Minulla oli vaikeuksia päästä hameeni kanssa pöydän taakse ja pois sieltä ilman, että pudottelin meidän ja naapurin tuotteita lattialle. Pahoitteluni kanssa kujailijoille! Yritän seuraavalla kerralla olla oikeasti fiksumpi pukeutumisen suhteen.

Pöydässämme kävi mukavasti porukkaa. Kaikki eivät ostoksia tehneet, mutta nautin siitä, että tapasin ihmisiä ja pääsin kertomaan, mitä me Sateenkaarifantasiaan tyypit oikein tehdään. Vastaanotto oli lämpimän kiinnostunut ja osa tuli jo ihan tietoisesti pöytäämme. Ette usko, miten ilahduin, kun yksi asiakas kertoi oikein etsimällä etsineensä pöytämme saadakseen ostaa Tulen tahdon! Joku myös haki pari kirjaa ilmeisesti conin väliin jättäneen kaverin pyynnöstä, joten someamme on seurattu.

Kristallin lapsia tulivat kyselemään selkeästi vanhat lukijat, sillä Maan mahtia napattiin matkaan vain yksi kappale. Tulen tahtoa ja Veden vaistoa ostivat henkilöt, jotka tiesivät jo, mitä tulivat hakemaan. Täytyy toivoa, että muut kirjoja tutkailleet innostuvat myöhemmin nappaamaan ne kirjakaupasta tai kirjastosta matkaansa.

Desucon-kävijöiden valinnat: Missä sydän ja Salainen liljatarha
Traconissa Kristallin lapset ovat myyneet paremmin kuin Desuconissa, mikä ei sinällään kyllä yllättänyt. Desucon Frostbitessa sen sijaan kävijöitä kiinnostivat erityisesti Missä sydän ja Feny Kuunvalon Salainen liljatarha. Itse asiassa Liljatarha oli pöytämme parhaiten myyvä tuote Frostissa, kun taas kiinnostus syksyn Traconissa oli olematon.

Minulla oli aavistus, että yuria eli naisten välistä rakkautta sisältävät teokset saattaisivat myydä Desussa paremmin kuin Traconissa (Finnconista nyt puhumattakaan). Oli kiva huomata, että aavistukseni osui oikeaan. En kuitenkaan olisi osannut ennustaa Liljatarhan nousevan kärkeen. Olen käänteestä vilpittömän iloinen! Mahtava juttu!

Pöydän takana istuessa mietin kohderyhmäajattelua. Ensinnäkin vanhoja lukijoita varten pitää ehdottomasti nyt panostaa Kristallin lapsien päätösosan valmistumiseen. Sitä kyseltiin ja jouduin myymään eioota, koska kirja on vielä täysin vaiheessa. Toinen mietteeni koski tapahtumakohtaista tuotevalikoimaa. Toki kaikkea kannattaa mahdollisuuksien mukaan pitää tarjolla, mutta Traconissa Kristallin lapsille tuntuu olevan suurempi kysyntä kuin romansseille. Siispä siellä kannattaa panostaa fantasiapuoleen. Sen sijaan Desussa sateenkaariromanssit tuntuivat olevan enemmän "se juttu". Siispä romanttiikkaa sinne, jos toistekin päästään.

Mietteliäs kirjailija
Haluaisin kyllä itsekin panostaa lisää tuon romantiikkapuolen kirjoittamiseen. Työpöydälle ei kuitenkaan kerralla mahdu kuin yksi isompi projekti (jonka kyljessä voi tosin edistää jotain pienempää ja vähemmän työlästä). Tällä hetkellä se iso projekti on luonnollisesti Kristallin lapset. Vaikka kyseisessä sarjassakin on romansseja mukana, myös paranormaalit romassit huutelevat taas korvaani. Saisinpa jostain lisää aikaa kaiken kirjoittamiseen!

Pöydän takana ehti jutella myös kaikenlaista niin asiakkaiden kuin kanssamyyjän, S. A. Keräsenkin, kanssa. Pohdiskelimme muun muassa yhteisprojektia, mutten nyt lupaa vielä sellaisen suhteen mitään. Ajatus on hauska ja siinä mielessä toteuttamisen arvoinen, mutta aikataulut ja ehtiminen ovat tietysti aina kysymysmerkki. Olemme kirjoittajina hyvin erilaisia ja erityisesti meillä on todella erilaiset intressit, mutta nyt tavoittelimme jonkinlaista yhteistä maaperää. Testattavaksi jää, onko se tukeva.

Lopuksi


Kaiken kaikkiaan Desucon Frostbitesta jäi hyvä fiilis ja paljon ajatuksia. Viikonloppu oli väsyttävä, koska ihmiset, melu ja häly nyt vain ovat uuvuttavia. Silti minusta tuntuu, että kaiken keskellä tarvitsin juuri jotain tällaista.

Odotan jo innolla kesän Desuconia. En tiedä, onko Sateenkaarifantasiaa silloin taidekujalla, mutta siihen haluan uskoa, että itse olen joka tapauksessa paikalla. Sitä ennen houkuttaisivat hitusen Yukicon ja Popcult, jotka ovat nyt helpommin saavutettavissa kuin ennen. Kannattaisiko sitä jalkautua jompaankumpaan ihan kävijänä? Mitä mieltä olet?


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

Sateenkaarifantasiaa Desucon Frostbitessa!

Sateenkaarifantasiaan porukoilta on useampi kysellyt, olemmeko tulossa Desuconiin tai Desucon Frostbiteen taidekujalle kirjojemme kanssa. Joka kerta olemme joutuneet vastaamaan, että valitettavasti emme tulleet sinne valituiksi. Tällä kertaa voimme iloiten todeta, että Desucon Frostbiten taidekuja päätti ottaa meidät vastaan!

Kuva: https://www.happen.fi/

Sateenkaarifantasiaa löytyy Desucon Frostbiten taidekujalta su 17.2., klo 10-16


Olet luonnollisesti enemmän kuin tervetullut pöytäämme tutustumaan meihin ja kirjoihimme. Tarjolla on koko tuotantomme niin kauan kuin tavaraa riittää. Muutamissa muissa coneissa osa kirjoista on myynyt loppuun, joten suosittelemme olemaan paikalla mieluummin ajoissa kuin myöhään.

Ohessa hinnastomme, josta huomaat, etteivät kirjamme ole hinnoilla pilattu.

Toivomme, että varaat taidekujalle mukaasi käteistä, mutta tarvittaessa voit maksaa myös MobilePay-sovelluksella. Tasaraha käteisen kohdalla on aina kiva. Meillä on kuitenkin matkassa myös pieni vaihtokassa, mutta isot setelit voivat tehdä tiukkaa. Olemme kiitollisia, jos voit ottaa nämä seikat huomioon.

Pöytäämme saa tulla myös piipahtamaan ilman ostoaikeita, jos haluat moikata. Kovin pitkäksi aikaa ei kuitenkaan kannata jäädä. Me toki juttelisimme kanssasi mielellämme tovin jos toisenkin, mutta taidekuja tapaa olla ruuhkainen, joten pitkät pysähdykset häiritsevät muita kävijöitä.

Mikäli matkassasi on aiemmin hankittuja kirjojamme, laitamme niihin mielellämme signeerauksen.

Pöydästämme löytyvät tosiaan allekirjoittaneen Kristallin lapset -sarja ja Missä sydän -lyhytromaani. Kristallin lapset on eeppistä matkafantasiaa, jossa perinteiset elementit yhdistyvät romansseihin ja japanilaisista roolipeleistä saatuun inspiraatioon. Erityisiä inspiraation lähteitä ovat olleet mm. Final Fantasy X, Tales of Symphonia ja Bravely Default -pelit.

Missä sydän on puolestaan paranormaali naisten välinen romanssi. Sen alkuinspiraatio on lähtöisin japanilaisesta Ghostwriter-draamasarjasta ja Gabriel Dropout -animesta.

S. A. Keräsen tuotannosta myynnissä on sekä hänen esikoisteoksensa Symbioosi että viime vuoden uutukainen Näkyviin piilotettu. Molemmat kirjat ovat kuumia ja rohkeita paranormaaleja romansseja sateenkaariteemoja unohtamatta.

Lisäksi meillä on matkassa Feny Kuunvalon Salainen liljatarha -novellikokoelma, joka sisältää kuusi eroottista tarinaa. Osa tarinoista on fantasiaa, osa realismia, mutta niitä yhdistävät toisiaan rakastavat naiset ja kukkivat liljat. Tätä kirjaa saat vain tapahtumamyynnistä, joten se kannattaa ehdottomasti napata matkaan pöydästämme.

Olet lämpimästi tervetullut pöytäämme! Toivottavasti siis tapaamme juuri sinut sunnuntaina!


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84