Anna Kaija

Eletään vuoden viimeistä päivää ja on aika katsoa taaksepäin. Mitä tuli tehtyä ja mitä ei? Jäikö vuodesta lopulta mitään käteen?

Vilkaisin huvikseni, mitä puhuin vuosista 2018 ja 2017 vastaavissa postauksissa. Molemmissa toistui sama teema: väsymys. Valitettavasti siitä en ole täysin päässyt eroon vieläkään. Olen kuitenkin taas oppinut jotain tahdin himmaamisesta ja kenties jonain vuonna vielä löydän itselleni sen sopivan vauhdin tehdä asioita uuvuttamatta itseäni.

Viime vuonna puhuin siitä, että vuoden 2019 alku tulee olemaan muutosta ja myllerrystä. Sitä se todellakin oli. Oli muutto Espooseen ja sen myötä tutun työpaikan jättäminen taakse. On ollut työttömyyttä ja uutta työtä ja sitten taas työttömyyttä. On ollut myös sairaalareissua ja siitä toipumista. Menoa vähän liikaa omaan makuun ihan kirjoittamisen ulkopuolella. Silti olen ehtinyt myös kirjoittaa, mihin olen tyytyväinen.

Vuodesta jäi tunne, ettei toista samanlaista, kiitos. En kaipaa tällaista kaaosta elämääni vaan tasaisuutta, sillä siitä jaksaminen kumpuaa. Kun arki rullaa, rullaa myös teksti ja olo pysyy hyvänä.

Aloitin kirjoittamisen perusopinnot tammikuussa 2018 ja sain ne päätökseen kesäkuussa 2019. Aina ei ollut ihan helppoa, ei varsinkaan silloin, kun oli töitä samaan aikaan. Silti nautin opiskelusta. Tuntui, että vihdoin opiskelin jotain sellaista, jota minun kuuluikin. Olin oikeassa paikassa. Tästä syystä oli surullista, että opinnot päättyivät.

Olisin toki voinut samantien jatkaa aineopintojen pariin, mutta sain keväällä tiedon, joka muutti sen suunnitelman. Siitä vähän myöhemmin.

Päättymisiin liittyy myös se, että kirjoitin miltei koko vuoden Kristallin lapsien päätösosaa. Loka-marraskuun vaihteessa se lähti vihdoin esilukijoille ja on nyt palautunut omalle työpöydälläni. Täysin valmista ei siis tämän vuoden puolella tullut, mutta loppumetreillä ollaan. Edessä on vielä editointirupeama ja sen jälkeen teksti suuntaa oikolukuun. Yksi matka päättyy sen myötä.

Näin päättymisien lisäksi vuoteen mahtui myös pari palkintoa. Osallistuin yhteensä neljään kirjoituskilpailuun: Novaan, Luovuudella lentoon ry:n novellikilpailuun, Möllärimestariin ja Portin novellikilpailuun. Kahdesta kisasta tärppäsi, joten voittoprosentti tälle vuodelle oli aika makoisa.

Novellini Neiti Sakura voitti Luovuudella lentoon ry:n kilpailun aikuisten sarjan, mistä toki lämmin kiitos tuomaristolle. Missä sydän -romaani taas pääsi 2. sijalle Möllärimestarikilpailun romaanisarjassa. Suuret kiitokset myös sinne!

Novasta ei sijoittumista tullut eikä Portistakaan, mutta jälkimmäisestä löysin oman nimimerkkini loppukilpailuun päässeiden joukosta. Se oli hymyilyttävä yllätys. Ehkä sinne lähetetyssä novellissa on potentiaalia, joten saatan jatkaa sen työstämistä jossain kohtaa.

Ensin meinasin sanoa, etten julkaissut tänä vuonna yhtään kirjaa, mutta itse asiassa se ei ole täysin totta. Pelikasvattajan käsikirja 2 tuli ulos alkuvuodesta, ja siinä on kaksi kirjoittamaani artikkelia mukana. Jostain syystä pääni ei suostu vieläkään tajuamaan, että olin tekemässä tätä projektia.

Muita virallisia julkaisuja vuodella 2019 ei kuitenkaan mahtunut. Epävirallisempaa sen sijaan puuhasin vähän varjoissa. 

Olen parina viime vuonna osallistunut fanzine-projekteihin ja tavallaan ihastunut niihin. Halusin sellaiseen myös tänä vuonna, mutta yksikään hakuni ei tärpännyt. 

Kun kukaan ei kelpuuttanut minua tekijäporukkaan, päätin sitten tehdä kaiken itse, koska miksipä ei. Kyllä neljä romaania julkaisseelta indiekirjailijalta nyt yhden fanzinen tekeminen sujuu, ei siihen muita tarvita. Ja sujuihan se. Tosin ei täysin yksin. Käytin esilukijaa ja sain myös kannelle tekijän. Lisäksi fanzinessa on ainoastaan fanifiktiota, koska en ole kuvataiteilija.

Projekti oli omanlaisensa puserrus, mutta sain Kaiken jälkeen, Final Fantasy VII -fanzineni joka tapauksessa kasaan. Tekeminen oli hauskaa, mutta sanottava on, että yhdessä muiden kanssa olisi luultavasti ollut hauskempaa. Ehkä taas jonain vuonna minut huolitaan porukkaan mukaan ja pääsen osallistumaan isompaan fanzineen.

Kuten sanoin: en kaipaa toista tällaista vuotta. Toivon siis, että vuosi 2020 on armollisempi ja rennompi. Pelkään, ettei näin käy.

Uusia alkuja vuosi 2020 joka tapauksessa tuo mukanaan. Työttömyyden ja pätkätöiden välissä kimpoilu loppuu kokonaiseksi vuodeksi, sillä sain jopa 12 kuukauden mittaisen määräaikaisen työsuhteen. Jatkosta ei toki tässä kohtaa ole tietoa, joten katsellaan. En aio murehtia sitä vielä. Tuntuu yhtä aikaa hurjalta ja jännittävältä olla koko tuleva vuosi kokoaikatöissä. 

Jos tammikuussa alkavat työt, helmikuussa starttaavat taas opinnot. Nimittäin sanataideohjaajan opinnot, joita odotan jo innolla. Niiden takia en vielä aloittanut kirjoittamisen aineopintoja, sillä haluan keskittyä nyt täysillä tähän.

Ensi vuoden aikana minusta tulee siis sanataideohjaaja, ja toivon sen avaavaan uusia ovia (työ)elämässä. Omaa kirjoittamistani en aio missään nimessä lopettaa, mutta koen myös sisäistä paloa auttaa muita. Varsinaisesti opettajana en osaa itseäni ajatella. Sen sijaan haluan kulkea rinnalla, ohjata, kannustaa ja etsiä yhdessä jokaisen kirjoittajan omaa polkua. Opinnot ovat ensimmäinen askel tähän suuntaan.

Koska Kristallin lapset -sarja päättyy vuonna 2020, on aika suunnata uusille teille myös kirjoittamisen suhteen. Minulla on yksi romaanikäsikirjoituksen raakile odottamassa työstämistä, pari novelli-ideaa varastossa ja syyhyävät sormet. Ajatus uudesta romaanista ja uusista maailmoista kutkuttaa mieltä jo nyt.

Tällä hetkellä siis näyttää, että astun kohti tuntematonta. Se on pelottavaa ja todennäköisesti myös jälleen kerran väsyttävää. Silti tiedän, että tämä matka on kuljettava, sillä en halua jämähtää paikoilleni.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja mahtavaa vuotta 2020! 
Törmäillään somessa ja tapahtumissa!

Seuraa myös somessa!