Anna Kaija

Helsingin kirjamessut järjestetään 22.-25.10.2026 ja tällä kertaa minäkin olen siellä esiintymässä. Tervetuloa messuille! Toivottavasti tiemme kohtaavat.

Let's talk about romantasy -yhteishaastattelu kirjailija Lina Halisen kanssa

Tule kuuntelemaan Lina Halisen ja minun ajatuksiani romantasian ja fantasian kirjoittamisesta. Lina Halinen on kirjoittanut Haukka ja tuliruusu -trilogian aloittavan Soturiprinssin. Allekirjoittaneelta puolestaan löytyy mm. Maan mahti, joka aloittaa Kristallin lapset -sarjan.

Haastattelussa kerromme, miten olemme päätyneet kirjoittamaan juuri noita genrejä ja mikä niissä kiehtoo, mutta pohdiskelemme myös, millaiselta genrejen tulevaisuus näyttää.

Muuten liikun messuilla lauantaina ja minut saattaa bongata mm. pienkustantajien pöytien lähistöltä tai tutustumassa antikvaarien tarjontaan. Saa tulla moikkaamaan, jos satut näkemään.

Kun julkaisin Maan mahdin 10-vuotisjuhlaversion, tilasin siihen kannen GetCovers-yritykseltä, josta olin kuullut paljon hyvää kansainvälisissä indiekirjailijapiireissä. Päätin ottaa palvelun testiin ja pienten mutkien kautta olin lopulta varsin tyytyväinen lopputulokseen. Siispä myös Tulen tahdon uusi versio sai kantensa saman yrityksen käsissä.

Maan mahdin uuden version  kanssa vuonna 2025.

Jos haluat lukea ensikosketuksestani GetCoversin palveluun, kurkkaa ihmeessä edelliset kannentilauspohdintani. Vaikka tuolloin matkassa oli pieniä haasteita, perille päästiin lopulta ja olin iloinen siitä, miten upean kannen sain. 

Silti minua jännitti, miten seuraavan kannen kanssa käy. Muutamat indiekirjailijat olivat nimittäin harmitelleet, etteivät olleet saaneet sarjansa toiselle osalle kantta, joka on uskollinen ensimmäiselle. Koska oma ensikosketukseni palveluun paljasti, että viesti voi hukkua käännökseen, en tätä suoranaisesti ihmettele. Ymmärtääkseni englanti ei ole vastapuolen äidinkieli eikä se ole minunkaan, joten tulkinta- ja ajatusvirheitä voi tulla ihan molemmin puolin.

Pienten tykytysten kera lähdin siis tilaamaan seuraavaa kantta. Ala selviää, miten tässä kävi.  

Tarkka valmistautuminen

Omien ja muiden kokemusten perusteella päätin olla äärimmäisen tarkka sen suhteen, miten määrittelen oman tilaukseni, jotta tulkinnanvaraa ei jäisi liikaa vaan tulisin aidosti ymmärretyksi. Pyrin muotoilemaan tilaustekstiin selkeästi, mitä odotan kannelta ja pyysin yritystä esim. käyttämään samoja fontteja, joita edellisessä kannessa oli käytetty. Lisäksi laitoin oheen muistutukseksi edellisen kansitiedoston, vaikka se saattaa toki yrityksen omistakin arkistoista löytyä. Lopuksi kerroin, mikä uuden kirjan teemoissa on erilaista verrattuna edelliseen.

Kun tilausteksti oli valmis, luetutin sen henkilöllä, joka ei etukäteen tiennyt, millaista kantta olin tilaamassa. Kysyin häneltä, millaisen käsityksen hän sai englanninkielisestä viestistäni ja muokkasin tekstiä vielä saamani palautteen pohjalta. Olihan tästä toki ylimääräistä vaivaa, mutta usein toisen kommentit auttavat hahmottamaan asioita, joille itse on sokea. 

Koska itselläni oli erityisiä haasteita kannen mittojen suhteen edellistä tilausta tehdessä, päätin tällä kertaa myös panostaa tähän osuuteen erityisen huolellisesti. En jättänyt selvitystyötä GetCoversin hartioille (vaikka he sen sallivat) vaan selvitin kannen mitat ensin itse Books on Demandin kansilaskurilla.

Tämän jälkeen tein saamastani tiedosta kuvallisen version englanniksi Canvalla. Jotta sain sanaston kuvaan oikein englanniksi, käytin apuna Amazon KDP:n Cover Calculatoria. Sieltä ei tosin varsinaisia mittoja kannata katsoa, koska Amazon käyttää kirjoissa hieman erilaista mitoitusta kuin BoD, jonka kautta itse olen kirjan julkaisemassa. Toki jos olet julkaisemassa Amazonin formaatissa, voit ottaa mitat suoraan heidän laskuristaan, mikä saattaa jopa helpottaa GetCoversin kanssa asioimista.

Toimitin mittatiedoston myös tilauksen mukana heti kärkeen ja nimesin sen selkeästi, jotta mittojen suhteen ei tällä kertaa syntyisi epäselvyyksiä. Oma ajatukseni oli, että kun annan mahdollisimman paljon tietoa niin selkeästi kuin mahdollista, lopputuloksen pitäisi olla onnistunut.

Mitä sain?

Sain ensimmäisen version kannesta muutaman päivän kuluttua tilauksesta ja ihastuin välittömästi. Omasta mielestäni Tulen tahdon kansi istuu täysin yhteen Maan mahdin kanssa mutta edustaa kuitenkin sarjan kakkososaa kauniisti. Toiveeni siis todellakin kuultiin! Fontitkin täsmäsivät, joten mahtavaa.

Oikeastaan mitään erityistä vikaa on löytänyt vaan olin erityisen tyytyväinen. Mitatkin olivat tällä kertaa heti oikein, joten niiden säätämiseen ei tarvittu useaa turhauttavaa keskustelukierrosta. Selvästikin kuvallisen, englanninkielisen ohjeen toimittamisesta oli hyötyä, joten aion käyttää sitä myös jatkossa.

Yksi moka oli kuitenkin päässyt livahtamaan mukaan, ja se oli täysin omaa syytäni. Nimittäin takakansitekstiin oli livahtanut kirjoitusvirhe. Tämä siitä huolimatta, että olin tarkistanut tekstin useampaan kertaan ja luetuttanut sen vielä puolisollakin, joka on yleensä kovin tarkka näistä. Tästä opin, että on ehkä vielä syytä pyytää kolmas henkilö tarkistamaan takakansiteksti seuraavalla kerralla.

Eipä siinä auttanut sitten kuin nöyränä lähettää pyyntö, että josko voisivat minun möhläykseni vielä korjata. Onneksi vastapuoli suhtautui tilanteeseen oikein asiallisesti ja lupasi, että korjattu tiedosto saapuu minulle piakkoin. Näin myös kävi ja muutaman päivän jälkeen sähköpostini kilahti jälleen.

Tulen tahdon kansi saatiin siis kuntoon yhdellä korjauskierroksella, jota sitäkään ei olisi tarvittu, ellen olisi itse sählännyt tilausta tehdessä. Aika huikeaa! Ja todellakin olen itse tyytyväinen saamaani kansikuvaa, enkä malta odottaa, että pääsen hipelöimään sitä varsinaista kirjatiedostoa myöhemmin.

Kuva: GetCovers

Eli suosittelen GetCoversia, mikäli olet tiukan budjetin indiekirjailija ja haluat kuitenkin näyttävän kannen kirjallesi. Omat kokemukseni ovat olleet toistaiseksi erittäin positiivisia ja tarkoitus on tilata myös Veden vaiston ja Tuulen taiston kovakantisiin versioihin kannet samasta putiikista, kunhan pääsen niiden kanssa riittävän pitkälle. Ihan huikeaa, että tällainen palvelu on saatavilla!

Opiskelijan suosituksesta otin luettavaksi Lauri Nummenmaan Tunteiden psykologian, joka esittelee melko kattavasti, mitä tunteista tiedetään mm. neurologian näkökulmasta. Kesä vierähti enemmän muiden kirjojen parissa, mutta tuli tämäkin lopulta luettuna ja osoittautui kyllä erittäin hyväksi lukukokemukseksi,  jota olen tässä makustellut sitten hyvän tovin.

Lauri Nummenmaa - Tunteiden psykologia (2010)

Minun ei ole tarkoitus kirjoittaa Nummenmaan teoksesta kuitenkaan kirja-arvostelua. En edes lukenut teosta siitä näkökulmasta vaan enemmänkin lähdin pohdiskelemaan, onko siitä hyötyä kirjoittajalle ja toisaalta myös sanataideohjaajalle kirjoituskurssien sisällön kannalta. Niinpä tässä postauksessa teen enemmänkin nostoja kirjan tarjoamista tiedoista ja pohdin niitä suhteessa proosan kirjoittamiseen.

Suosittelen kyllä lämmöllä Tunteiden psykologian lukemista olit sitten kirjoittaja tai et. Se nimittäin tarjoaa yleisesti mielenkiintoista tietoa siitä, miten tunteet toimivat, miksi ne toimivat sillä tavoin ja mitä kehossa ja aivoissa tapahtuu niiden kokemisen aikana. Kirjan voi ottaa myös keinona parantaa omaa itsetuntemustaan ja ymmärrystään kanssaihmisistä.

Kirjoittaja ja tunteiden kielellistämisen vaikeus 

Tunteet ovat haasteellinen kirjoittamisen osa-alue. Näin olen itse todennut ja kuullut monelta opiskelijaltanikin. Tämä on itse asiassa melko järkeen käyvää, sillä Nummenmaan mukaan tunteiden käsittely kielellisesti on meille hankalaa. Ja mistäpä muustakaan on kyse silloin, kun yrität kirjoittaa henkilöhahmosi tunteet näkyviin ilman, että pelkästään nimeät ne. Nummenmaa selittääkin, että tunnekokemuset ovat alkukantaisia ja kehittyneet ihmislajille jo ennen kielen syntymistä. Tämän vuoksi tunteiden kokemiselle voi olla välillä vaikeaa löytää sanoja.

Tähän Nummenmaa kuitenkin jatkaa, että sanallistamisen oppiminen tapahtuu usein lapsuudessa. Kun lapsi seuraa, millaisia tunnereaktioita toiset tuottavat eri tilanteissa, hän oppii tunnistamaan niitä. Vanhempi voi lisäksi selittää auki lapsen omia tunnereaktioita, esimerkiksi "sinua harmittaa, koska..." tai "taidat olla iloinen, koska..." Tällä tavoin lapsi oppii, miltä tunnekokemukset tuntuvat, miten niihin reagoidaan ja millä nimellä tunnetta kutsutaan. Tämän voikin ottaa huomioon esimerkiksi, jos kirjoittaa pienille lapsille. Samalla kun tunteen näyttää tarinassa, voi olla hyvä ajatus nimetä se. Kuvakirja antaa lisäksi mahdollisuuden esittää sama tunnetila vielä kuvituksessa. 

Toki silti kehollisten kokemusten tuominen tekstiin voi olla hankalaa, vaikka tunteen itsessään osaisi omassa elämässä tunnistaa. Mahdotonta se ei ole, muttet taatusti ole yksin, jos kipuilet juuri tämän aiheen osalta tekstisi kanssa. Olenkin aiemmassa artikkelissa nostanut esille muutamia keinoja, joilla tunteita voi tekstissä näyttää.

Tunteiden luokittelua Nummenmaan kirjassa

Nummenmaa erittelee ihmiselle joukon perustunteita, jotka kehittyvät meille luonnostaan.

Perustunteisiin kuuluvat: 

• Mielihyvä: Ohjaa ihmistä kohti itselleen hyödyllistä toimintaa
• Pelko: Ohjaa ihmistä pois haitallisista tapahtumista
• Inho: Estää ihmistä syömästä tai juomasta jotain myrkyllistä tai pilaantunutta
• Suru: Vähentää ihmisen toimintavalmiutta ja saa muissa ihmisissä aikaan empatian kokemuksia, jotka mahdollistavat avun saamisen
• Viha: Nostaa toimintavalmiutta, suuntaa ihmisen huomion puolustautumiseen tai vastustajan kimppuun hyökkäämiseen. Ihmiset saattavat käyttää vihanilmauksia ennakoivina pelotuksina
• Hämmästys: Keskeyttää toiminnan ja valmistaa ihmisen muuttamaan sitä

Myöhemmin Nummenmaa vielä lisää, että inhoon liittyy lisäksi moraalinen inho, mutta se ei ole perustunne. Sen sijaan se syntyy, kun asiat tai tapahtumat ovat voimakkaasti ristiriidassa kyseisen ihmisen arvomaailman kanssa. Tämä on opittua ja kulttuurillista. 

Nämä ovat seikkoja, joita voit hyödyntää omassa kirjoittamisessasi. Tunteet voivat toimia esimerkiksi henkilöhahmon tekojen motiiveina. Mikäli jokin toiminta tuottaa hahmollesi mielihyvää, hän todennäköisesti pyrkii tekemään juuri tätä asiaa. Pelot puolestaan voivat saada hänet karttamaan tiettyjä tilanteita tai reagoimaan niihin voimakkaasti, mikäli hän kuitenkin joutuu tilanteen tai pelottavan asian kohtaamaan. 

Inho saattaa puolestaan vääristää hahmon kasvot, jos hän syö jotain pilaantunutta, mutta moraalinen inho voi olla kirjoittamisen kannalta vielä kiinnostavampaa. Voit nimittäin hyödyntää hahmojen erilaisia moraalisia kompasseja ja laittaa heidät inhoamaan eri asioita moraalisista syistä, jolloin saat heidän välilleen konflikteja. Tämä taas luo jännitettä hahmojen välille, mikä taas voi johtaa toimintaan. Luonnollisesti on syytä miettiä, mikä toimii kirjoittamasi tarinan kontekstissa ja vie juonta eteenpäin, mutta joka tapauksessa ottamalla tunteet mukaan saat fiktiivisen tilanteen tuntumaan elävämmältä.

Suru ja viha voivat myös selittää hahmon toimintaa erilaisissa tilanteissa. Normaalisti reipas hahmo voi surua kokiessaan muuttua lamaantuneeksi ja esimerkiksi kyvyttömäksi puolustamaan itseään. Toisaalta vihan valtaan joutunut hahmo voi olla suorastaan hyökkäävä ja toimia ajattelemattomastikin, vaikka olisi yleensä harkitsevainen. 

Nummenmaa jatkaa tunteiden luokittelua sosiaalisiin tunteisiin, jotka opitaan sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Lapsella ei näitä ole syntyessään vaan ne alkavat kehittyä vasta, kun hän on vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. 

Sosiaalisiin tunteisiin kuuluvat:

• Nolostuminen
• Häpeä
• Ujostuminen
• Ylpeys
• Kateus
• Halveksunta 

Näitä tunteita ei siis välttämättä vielä esiinny, mikäli kirjoitat aivan pienistä lapsista. Toisaalta taas hieman vanhemmista lapsista kirjoittaessa voit ottaa huomioon, että tunteet ovat kehittymässä ja lapsi opettelee niitä. Tämä voisi tekstissä näkyä siinä, ettei hän oikein itsekään ymmärrä, miksi poskia yhtäkkiä kuumottaa ja olo on niin epämukava, että tekisi mieli kiemurrella. Ehkä hän on ensimmäistä kertaa nolostunut tai häpeissään.

Automaattiset tunnereaktiot ja motivaatiotilat kirjoittajan apuna

Jo aiemmin mainitut perustunteet ovat Nummenmaan mukaan niin sisäänrakennettuja, että vauvakin kykenee niitä ilmaisemaan. Ja toisaalta ihminen, joka ei ole koskaan nähnyt elävää käärmettä, voi silti pelätä käärmeitä ja säikähtää vaikkapa polulla olevaa oksaa, kun näkee sen vain silmäkulmastaan. Tämä johtuu siitä, että käärmeiden, ja itse asiassa myös korkeiden paikkojen, pelko ovat aikoinaan olleet ihmisen selviytymisen kannalta kriittisiä. Ne on siis tavallaan koodattu meihin valmiiksi.

Tätä seikkaa pystyy hyödyntämään realistisessa kaunokirjoituksessa, jos sinulla on tavoitteena saada hahmosi säikähtämään turhaan, jotta jotain muuta voisi tapahtua. Toisaalta näen tässä myös maailmanrakennuksellisia mahdollisuuksia spekulatiivisen fiktion puolella. Millaiset asiat ja olosuhteet spefi-maailmassa olisivat voineet luoda tällaisia sisäänrakennettuja pelkoja maailman asukkaille? Mikä siinä maailmassa on tai on ollut selviytymisen kannalta äärimmäisen oleellinen pelko? Kun liikumme spekulatiivisen fiktion puolella, meillä on luova vapaus kuvitella myös tällaiset seikat erilaiseksi kuin oma todellisuutemme.

On hyvä myös huomata, kuten Nummenmaa sanoo, että tunnereaktiot tapahtuvat nopeasti ja ovat automaattisia. Tunteiden perimmäinen tarkoitus on suojella hyvinvointiamme ja siten pitää meidät elossa. Emme siis aina edes tietoisella tasolla näe pelkomme kohdetta, kun tunne on jo vallannut kehomme tai saatamme yhdistää positiivisia tunteita vaikkapa mainoksen tuotteeseen ihan vain siksi, että mainoksessa näkyvät myös hymyilevät kasvot. Meihin voidaan siis vaikuttaa tunnetasolla ilman, että heti tajuamme sitä. 

Kirjoittaessa kannattaakin antaa tunteiden syttyä hahmoissa nopeasti ja niiden avulla voit myös johtaa hahmojasi harhaan. Ehkä toisen hahmon hymy saa päähahmon luottamaan tähän herkemmin, koska hymyily herättää hänessä myönteisiä tuntemuksia. Toisaalta säikähdys saattaa pelastaa hänet täpärästä tilanteesta, kun hänen kehonsa reagoi ärsykkeeseen automaattisesti tai epämääräinen pelon tunne valtaa hänet jo ennen kuin mitään varsinaisesti tapahtuu. Vaarallinen tapahtuma voi seurata myöhemmin.

Kiinnostavana seikkana Nummenmaa mainitsee myös motivaatiotilat, jotka ohjaavat ihmisen toimintaa. Tällainen voi olla esimerkiksi toive palkkiosta, nälkä, jano tai kivun kokeminen. Motivaatiotiloista voikin saada hahmoille lyhytaikaisia motivaatiota, jotka nousevat keskiöön vaikkapa yksittäisessä kohtauksessa. Hahmolla voi olla, ja on usein syytä ollakin, pitkäaikaisia tavoitteita ja niiden taustalta löytyvä motivaatio, mutta inhimillisillä olennoilla on usein myös omiin tarpeisiinsa liittyviä tavoitteita, jotka voivat vaikuttaa toimintaan lyhyemmällä aikavälillä. Tässäkin tosin on syytä ottaa huomioon esimerkiksi juonenkuljetus. Jokaista nälkää, janoa tai vessahätää ei ole syytä kuvata, mutta joskus tällaisesta inhimisillisestä tekijästä voi hyvinkin saada kohtaukseen lisää syvyyttä ja jopa juonen nytkähtämään eteenpäin, kun hahmo toimii tarpeensa ohjaamalla tavalla.

Toisaalta esimerkiksi juuri palkkion tavoittelu tai pelko sen menetyksestä voisi sopia hyvin hahmon pidempiaikaiseksi tavoitteeksi. Eikö juuri vaikkapa oman läheisen pelastaminen pulasta olekin palkkio itsessään? 

Tulkitsemisen mahdollisuudet tarinankerronnassa

Nummenmaa kertoo, että ihmiset tekevät tulkintoja toistensa tunneilmauksista. Esimerkiksi nauru ja itku ovat yleensä hyvin selkeitä merkkejä siitä, mitä tunnetta toinen juuri sillä hetkellä kokee. Jos tunnemme toisen henkilön hyvin, saatamme pystyä päättelemään hänen ajatuksiaan jo melko yksityiskohtaisestikin hänen tunneilmaustensa perusteella. Toisaalta tämän pohjalta voisin kuvitella, että tuntemattomien tunneilmausten tulkitseminen ei puolestaan ole aina yhtä helppoa kuin tuttujen.

Tästä Nummenmaa jatkaa, että tunteet usein välittyvät suoremmin kuin ajatukset. Niiden salaaminen on vaikeampaa ja nopeiden tunnereaktioiden piilottaminen ei välttämättä onnistu välittömästi. Tässäkin on jälleen seikka, jota voit hyödyntää kirjoittamisessa. Hahmo voi esimerkiksi valehdella mutta hänen kehonsa saattaa paljastaa totuuden. Kenties hän vakuuttaa pitävänsä jostakusta toisesta mutta kasvoilla käväisee pikaisesti inhosta viestivä ilme vihjeenä siitä, ettei hän olekaan täysin rehellinen.

Toisaalta Nummenmaa mainitsee myös, että omat tunnekokemuksemme vaikuttavat siihen, millaisia tulkintoja teemme erilaisista tilanteista. Jos joudumme vaikkapa työskentelemään meissä negatiivisia tunteita aiheuttavan henkilön työparina, saatamme tulkita koko tilanteen lähtökohtaisesti kielteisesti, vaikka toisessa seurassa näkisimme sen neutraalina tai jopa positiivisessa valossa.

Jälleen näen kirjoittajana mahdollisuuden tarttua tähän. Tulkintojen avulla voit luoda sopiviin tilanteisiin väärinkäsityksiä ja joskus jopa huijata lukijaa. Mikäli saat lukijan pitämään jotakuta hahmoa epäilyttävänä ja herätät myös lukijassa kielteisiä tunteita kyseistä hahmoa kohtaan, hän on taipuvaisempi ajattelemaan, että juuri kyseinen hahmo voi tehdä ikäviä asioita. Samoin hän alkaa tulkita tilanteita, joissa hahmo esiintyy, negatiivisessa sävyssä. Tämä voi toki tapahtua myös päähahmolle. Ehkä hän tekee vääriä tulkintoja inhoamansa ihmisen seurassa ollessaan tai valmiiksi kielteiseksi kokemassaan tilanteessa. Totuus voi sitten myöhemmin paljastua. 

Ja toisinpäin. Olet varmasti kuullut, kuinka ihastuneella ihmisellä on ns. vaaleanpunaiset lasit silmillä. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihastuneena saattaa tehdä liiankin positiivisia tulkintoja ihastuksensa kohteen tekemisistä ja toisaalta muustakin ympärillä tapahtuvasta. Tunteet voivat siis hämärtää hahmon tulkintoja tapahtumista suuntaan jos toiseenkin. Tällä tavalla saat rakennettua juonenkäänteitä ja väärinkäsityksiä, jotka vaikuttavat lukijastakin aidoilta.

Ajatuksia herättävä teos

Tunteiden psykologia oli erinomainen tietokirjaostos, jonka pariin palaan vielä epäilemättä uudemmankin kerran. Se herätti minussa niin paljon ajatuksia, etten koe niiden järkevästi edes istuvan vain yhteen postaukseen. Voi ollakin, että jatkan aiheen pureskelua taas myöhemmin, kun olen ensin saanut jäsenneltyä omia pohdintojani pidemmälle.

Oletko sinä lukenut Nummenmaan kirjan? Millaisia ajatuksia se sinussa herätti?

Ilmastonmuutos ottaa kierroksia, tekoäly jyrää kaikkialla ja syö luonnonvaroja. Maailma muuttuu silmiemme edessä eikä elämä todellakaan ole samanlaista kuin ennen. Ilmassa leijuu monenlaisia uhkakuvia, jotka voivat saada mielen suorastaan lamautuneeksi. Ekoscifi pureutuu mm. näihin aiheisiin ja nostaa puheeksi sen, miltä tulevaisuus voi näyttää.

Ekoscifi on kiinnostanut minua jo vuosia kirjallisuuden lajina mutta miksipä ei vaikka elokuvinakin. Kyseessä on spekulatiivisen fiktion alalaji, jossa ekologia ja science fiction eli tieteisfiktio yhdistyvät. Jos ekologia ei ole sinulle tuttu terminä, se on biologian monitieteinen haara, jossa tutkaillaan eliöiden ja eliölajien vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa.

Ekofiktiossa yleisesti ympäristöllä tai luonnolla on suuri merkitys. Tämä genre alkoi yleistyä 1960-luvulla. Tällöin pinnalle alkoi nousta kansanliikkeitä, jotka loivat pohjaa luontoon keskittyvälle kirjallisuudelle. Tieteisfiktio puolestaan käsittelee tyypillisesti tieteen ja tekniikan vaikutusta yhteiskuntaan tai ihmisiin yksilöinä. Sen perinteisissä aiheissa näkyvät avaruus, tulevaisuus, aikamatkustaminen sekä moninaiset keksinnöt. 

Kun puhumme ekoscifistä, yhdistämme ekofiktion ja tieteisfiktion toisiinsa. Näissä tarinoissa käsitellään siis luontoa ja ympäristöä tai erilaisia eliölajeja mutta mukana on perinteisen tieteisfiktion elementtejä. Monet tarinoista sijoittuvat tulevaisuuden maailmaan, jossa jokin ekokatastofi on muuttanut tällä hetkellä tuntemaamme todellisuutta. Ilmastonmuutos on tässä kohtaa suosittu "syyllinen", mutta monet muutkin ekologiset kriisit sopivat aiheeksi erinomaisesti.

Muutamia kiinnostavia ekoscifi-teoksia

Osa tarinoista keskittyy ilmastonmuutoksen ja ekokatastrofien seurauksiin. Ne näyttävät, millaiseksi maailma voisi muuttua, jos emme saa lämpenemistä pysäytettyä, teollisuutta ja teknologian käyttöä kuriin. Kaikki ei välttämättä ole tulevaisuudessakaan kurjaa, mutta asiat voivat olla hyvin eri tavalla. 

Emmi Itäranta – Teemestarin kirja

Vesi on loppumassa maailmasta ja sen käyttöä säännöstellään ankarasti. Monet alueet maapallolla ovat saastuneet eikä niillä voi tiettävästi enää asua ja elää. Teemestareilla on kuitenkin veteen liittyvä salaisuus, joka voi muuttaa paljon.

Anne Leinonen ja Eija Lappalainen – Routasisarukset-trilogia

2300-luvun Eurooppa näyttää hyvin erilaiselta kuin tänä päivänä eikä meidän ajoistamme ole jäljellä kuin kaikuja. Ihmiskunta on likipitäen tuhonnut itsensä ja maisema koostuu rauniokaupungeista ja saastuneista alueista. Utulla on kuitenkin merkillinen kyky ymmärtää muinaisia koneita.

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa – Sensored Reality -trilogia

2100-luvun Suomessa ilmastonmuutos näkyy vahvasti ja Helsinki on muodostunut venetsiankaltaiseksi kanavakaupungiksi. Samalla kaupunki kehittynyt peliteollisuuden pääkaupungiksi, jossa videopelaaminen on elämäntapa. Bugin äiti työskentelee suurelle pelialan yrityksellä eikä hänellä ole paljon aikaa lapselleen, mutta onneksi Bug viihtyy pelien parissa ja pääsee pelaamiseen keskittyvään kouluunkin. Mutta sitten pelaaminen nyrjähtää vaarallisuuden puolelle...

Toisaalta tarinat voivat sijoittua myös ekokatastrofin hetkeen, kun asiat alkavat ryminällä mennä pieleen ja ihmiset joutuvat selviytymään tilanteessa. Näissä kertomuksissa minua erityisesti hirvittää se, voiko niistä pian tulla aitoa todellisuuttamme. Niiden merkitys onkin ehkä ihmiskunnan herättelyssä.

Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa

Erinäiset henkilöt selvittelevät ympäristöön liittyviä mysteerejä eripuolilla maapalloa 2000-luvulla. Hiljalleen eri näkökulmat alkavat kietoutua yhteen ja paljastavat koko ihmiskuntaa uhkaavan vaaran, jota ei ehditä pysäyttää ajoissa. Kirjan loppu näyttää, millaiseksi maailma on muodostunut vuonna 2026. 

Vaikka tämä teos on sikäli "vanhentunut", etteivät sen kauhuskenaariot ole toteutuneet ja vuosi 2026 näyttäytyy meille onneksi erilaisena kuin kirjailijan visiossa, näen teoksen silti juuri nyt hyvin ajankohtaisena. Kenties kirjan esittelemä kohtalo voi olla osamme 2050-luvulla.

Vaihtoehtoisesti voidaan vierailla toisilla planeetoilla, joiden ekosysteemit eroavat elämästä maapallolla. Tällaiset tarinat antavat mahdollisuuden kuvitella ja ihmetellä, miten erilaiseksi maailma voisi ylipäätään muodostua, kun ekologiset lähtökohdat ja yhteiskuntien valinnat ovat toisenlaisia kuin omamme tai mihin oma ahneutemme voi meidät vielä johdattaa.

Ursula K. Le Guin – Maailma, vihreä metsä

Uusi Tahiti on suunnattoman kaukana Maasta. Pientä ja metsäistä planeettaa asuttaa vihreän karvan peittämä humanoidikansa athsheanit. Tämän kansan miehet uneksivat asioista mutta naiset päättävät, mitä tehdään. Naiset ovat yhteisön toimijoita ja toimeenpaneva voima. Tämä kansa ei ole koskaan tappanut toisiaan, mutta ihmisten saapuminen planeetalle muuttaa tasapainoa. Ihmiset tuhoavat metsät, orjuuttavat alkuasukkaat ja tartuttavat heihin tappamisen vietin.

Frank Herbert – Dyyni 

Arrakis-planeetalta saadaan arvokasta rohtoa, joka mahdollistaa mm. avaruusmatkailun nopeasti ja pitkien välimatkojen ylitse. Se myös pidentää käyttäjänsä elinikää, parantaa sairauksia ja laajentaa henkisiä kykyjä. Joka hallitsee Arrakista, hallitsee koko maailmankaikkeutta, joten eri tahot tekevät kaikkensa saadakseen aavikkoplaneetan ja siten kaiken muunkin omaan hallintaansa. 

Joskus taas elämä maapallolla voi ottaa evoluutiollisesti uuden suunnan joko luontaisesti tai ihmisen toimien seurauksena. Tästä on seurauksia myös ihmiselle.

Jeff Vandermeer – Hävitys

Maailmaan on ilmestynyt Alue X, jossa todellisuus ei ole samanlainen kuin muualla. Sinne lähetetään tutkimusryhmä toisensa jälkeen eikä näistä yhdellekään käy hyvin. Epäselvää kuitenkin on, mitä tutkijoille todella alueella tapahtuu. Tarina keskittyy 12. tutkimusryhmään ja päähahmona toimii Biologi, jonka silmien kautta lukija pääsee tarkastelemaan evoluutiollisia muutoksia Alue X:llä. Vastauksia ei juuri tarjota mutta kysymyksiä sitäkin enemmän.

Eteläraja-sarjassa on kaksi muutakin osaa, joita en ole itse vielä lukenut. Kenties pitäisi lähiaikoina niihin tarttua.

Johanna Sinisalo – Auringon ydin

Sinisalo tarkastelee dystooppista vaihtoehtonykyisyyttä kotoisessa Suomessamme. Erona omaan todellisuuteemme on vuosikymmenien ajan harjoitettu ihmisiin keskittyvä rodunjalostus. Naiset on niin sanotusti kesytetty käyttäytymään ja näyttämään miehiä miellyttäviltä. Aina toisinaan poikkeuksiakin ilmenee molemmissa sukupuolissa, joten kaikki naiset eivät ole riittävän naisellisia tai miehet miehisiä. 

Tässä vaihtoehtoisessa Suomessa chilistä on tullut huume, sillä kieltolait rajaavat muiden päihteiden käyttöä tiukasti. Uskonlahko kasvattaa chiliä ja uskoo sen käytöllä olevan henkisiä mahdollisuuksia ihmiskunnan kannalta.

Monenlaisia tarinoita, lukuisia mahdollisia tulevaisuuksia

Ekoscifi tarjoaa tilaisuuden tarkastella sekä nykyhetkeä että tulevaa uusista näkökulmista. Maailma voi olla ekologisesti muuttunut monilla hyvinkin mielikuvituksellisilla tavoilla. Nykytodellisuuden kauhuskenaariot voivat tarinoissa toteutua ja muuttua hahmojen arkiseksi elämäksi tai lukija voi päästä matkustamaan maailmankaikkeuden toiselle laidalle.

Näkisin, että ekologisten teemojen liskäsi monet ekoscifi-tarinat lopulta tutkailevat myös ihmisyyttä sekä niitä valintoja, joita teemme yhteiskuntana. Ekoscifin kirjoittajilla on mielenkiintoinen mahdollisuus näyttää tekojemme ja valintojemme mahdolliset seuraukset niin hyvässä kuin pahassa. Niinpä genre voikin maalata silmiemme eteen synkimmän mahdollisen dystopian tai parhaimman kuviteltavissa olevan utopian... tai kenties tulevaisuus onkin jotain näiden väliltä?

Haluaisitko kokeilla itse?

Jos ekoscifi jäi aiheena kutkuttelemaan, tämän syksyn Kurkista ekoscifiin -verkkokurssillani on yhä tilaa. Kurssin puitteissa tutustumme genreen teorian, harjoituksien ja keskustelujen kautta. Voit tulla aloittamaan oman ekoscifi-tarinan suunnittelun tai työstämään jo aloittamaasi tarinaa.

Kurkista ekoscifiin / Espoon työväenopisto

• Ti 3.11.-24.11., klo 17:00-19:30

Kirjoittajien osaamistasolle ei ole kurssilla vaatimuksia. Voit olla täysi aloittelija tai jo pidempään kirjoittanut. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Ilmoittauduthan pian, sillä paikkoja on rajoitetusti.

Julkaisin kuluneen kesän aikana Instagramin puolella muutaman videon indiekirjoihin eli omakustanteisiin liittyen. Kaikki eivät kuitenkaan somessa ole, mutta kenties aihe voisi silti kiinnostaa. Siispä ajattelin lisätä videot myös tänne kotisivujen puolelle.

Muutaman indiekirjan esittely

Videolla esittelen muutaman indiekirjan, joista osan olen lukenut, mutten vielä kaikkia. Osa on kesken ja osan suhteen olen utelias. Tämä video on kooste kahdesta Instagramissa julkaisemastani videosta.

Omien kirjojen pikaesittely

Minua pyydettiin myös puhumaan omista kirjoista, joten tällä videolla on sitten vuorostaan hyvin tiivis esittely niistä teoksista, jotka olen itse julkaissut. 

Teen videoita aina silloin tällöin, mutten mitenkään erityisen ahkerasti. Jos sellainenkin sisältö kuitenkin kiinnostaa, voit ilman muuta mainita siitä kommenteissa. Tiedänpähän sitten, että näitä kannattaa julkaista myös täällä kotisivujen puolella.

Minulta monesti kysytään kursseilla, miten eri henkilöhahmot saisi kuulostamaan erilaisilta, kun he avaavat suunsa. Tämä onkin asia, jonka kanssa varmasti moni kirjoittaja painiin ja jota myös itse joudun jatkuvasti työstämään. 

Kokosin tähän postaukseen muutamia ajatuksia, miten päästä eteenpäin eri hahmojen äänien luomisen kanssa. Yleisesti ottaen suosittelen antamaan asialle aikaa ja editointikierroksia. Kirjoittaminen on kaiken kaikkiaan prosessi, joka vaatii aikaa ja hyviä istumalihaksia mutta myös sitä, että välillä päästää tekstistä irti ja antaa sen hautua ihan rauhassa.

Tunne hahmosi

Omien henkilöhahmojen tuntemisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, sillä se vaikuttaa tarinankerronnassa todella moneen asiaan. Dialogi on näistä yksi. 

Kun tiedät, millaisesta taustasta hahmosi tulee, millainen persoonallisuus hänellä on ja mistä hän on kotoisin, pystyt jo hahmottelemaan hänen puhetapaansa. Esimerkiksi eri puolilla Suomea puhutaan erilaisia murteita tai slangeja, eri ammattikunnat ja harrastajat saattavat käyttää jotain omaa sanastoaan ja toisaalta persoonallisuuden piirteet voivat vaikuttaa siihen, millaisia sanavalintoja hahmot ylipäätään käyttävät. 

Toiset kirjoittajat miettivät hahmonsa taustaa ja persoonaa syvällisesti ennen kirjoittamista, toiset löytävät hahmot kirjoittamisen kautta. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, joten en nykyisin edes yritä tehdä alkuun liian tarkkoja suunnitelmia vaan tutustun hahmoihin kirjoittamalla heistä. Jos suunnittelu on kuitenkin enemmän sinun juttusi, kerää tietosi talteen ja ryhdy niiden pohjalta pohtimaan myös hahmon puhetyyliä. 

Murteet ja slangit 

Murteen ja slangin käyttämisessä dialogissa kannattaa olla varovainen. Jos kirjoitat hahmon repliikit puhtaasti jollain tietyllä murteella, voi osan lukijoista olla vaikea päästä puheeseen sisään ja sanomisten merkitykset saattavat hämärtyä, ellei lukija sitten satu itse puhumaan samaa murretta. Lisäksi murteellisen tai pelkästä slangista koostuvan dialogin lukeminen saattaa tuntua lukijasta raskaalta.

Turvallisempi vaihtoehto saattaakin olla valita yksittäisiä murre- tai slangisanoja, joita juuri kyseinen henkilöhahmo käyttää, ja ripotella niitä hänen puheeseensa. Samoin voit vaikkapa päättää, mikä minä-sana hahmon puheessa kuuluu, koska sekin vaihtelee Suomessa alueittain. Esimerkiksi toisaalla sanotaan "mää", toisaalla "mie", joten tällaisella pienellä yksityiskohdalla voit personoida hahmosi puhetta ja samalla ehkä juurruttaa häntä tiettyyn osaan Suomea riippumatta siitä, missä hän nykyisin asuu. Toki jos kaikki hahmot asuvat/ovat kotoisin samasta paikasta, tämä seikka ei ehkä vielä riitä erottamaan heitä toisistaan vaan toimiikin silloin enemmän paikan tunnun lisäämisenä.

Jos et halua suoraan käyttää murteita tai slangia, voit laittaa osan hahmoista puhumaan puhekielisemmin ja osan yleiskielisemmin. Kun kaikkien repliikit eivät ole tarkan kirjakielisiä, voit personoida heidän puhettaan helpommin. Dialogi saattaa myös olla oiva paikka rikkoa kielioppia tietoisesti. Ehkä hahmosi esittää kysymyksen, vaikka kyseessä on väitelause? 

Hahmon taustatarina 

Ammatin tai harrastuneisuuden kautta voit myös saada lisää persoonaa hahmon puheeseen. Kenties vannoutunut bisnesnainen lipsahtaa arkipuheessaankin toisinaan bisnesjargonin puolelle tai IT-työntekijä selittää teknisiä asioita liian yksityiskohtaisesti, jolloin muut putoavat kärryiltä. Toisaalta hahmo voi myös vaihtaa puherekisteriä tilanteen mukaan. Ehkä hän työssä tai harrastuksessa puhuu enemmän tilanteen vaatimaa kieltä, kun taas arjessa antaakin vaikkapa oman kotipaikkakunnan murteen kuulua. Mitä tapahtuu hänen puheelleen, kun hän tapaa sattumalta työkaverin ollessaan ystävänsä kanssa viettämässä iltaa?

Toisaalta myös sosiaalinen asema ja ikä voi vaikuttaa puhetyyliin. Tämä voi näkyä nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa siten, että politiikko käyttää erilaista kieltä kuin puistossa istuva alkoholisti, keski-ikäinen toisenlaista puheenpartta kuin yläkoululainen. 

Lisäksi esim. historiallisessa fiktiossa tai vaikkapa fantasiassa yhteiskuntaluokat voivat näkyä paitsi maailmanrakennuksessa, myös henkilöhahmojen puheessa. Aatelisten kielenkäyttö voi olla hienostuneempaa kuin rahvaan. He saattavat valita sanansa huolella, käyttää sivistyssanoja herkemmin ja välttää esimerkiksi kiroilua. Rahvaan puheessa kenties sivistysanat eivät juuri näy ja muutenkin kielenkäyttö voi olla suorempaa, joskus jopa karkeampaa. 

Hahmon persoona 

Hahmojen luonne ja persoonallisuuden piirteet voivat myös antaa osviittaa, miten heidän puhettaan voisi kirjoittaa. Ujo saattaa puhua eri tavalla kuin innokas. Epävarman hahmon puheessa on paljon lievennyksiä (ehkä, melko, hieman jne.) ja verbejä, jotka kielivät epäröinnistä (luulla, olettaa, epäillä jne.). Pomottavaa tyyppiä oleva henkilö puolestaan saattaa esittää asiansa käskymuodossa silloinkin, kun muiden käskemiselle ei ole erityistä syytä tai tarvetta.

Tässä vielä pieni esimerkki: Kolme henkilöä ovat myöhässä tapaamisesta ja selittävät syytä jollekulle toiselle.

• Anteeksipyytelevä ja herkästi itseään syyttävä hahmo: "Anteeksi kamalasti, että olen myöhässä! Tämä on täysin minun vikani. En sitten yhtään tajunnut katsoa kelloa, olen ihan kamalan pahoillani! Voinko mitenkään hyvittää tämän?" 

• Jämäkkä ja itsevarma hahmo: "Olen pahoillani. Olin unohtanut vaihtaa patterit herätyskelloon ja nyt kävi näin. Toivottavasti et joutunut odottamaan kauhean pitkään. Mitäs jos minä tarjoan kahvit tällä kertaa?"

• Itsevarma ja muita helposti syyttävä hahmo: "Helvetti, että meni pieleen tämä. Puoliso ei ollut sitten laittanutkaan herätyskelloa soimaan ja lapsetkin jättäneet tavaransa ties minne niin, ettei päästy lähtemään päiväkotiin ajoissa, vaikka kaiken piti olla selvää. Sitten vielä ne muut vanhemmat olivat parkanneet miten sattuu ja se tarhantätikin roikkui hihassa, kun yritin päästä lähtemään. Yhtään ei ymmärretä toisten kiireitä! Mutta mennään nyt sitten, että saadaan tämä hoidettua."

Millaisia muita vaihtoehtoja keksisit? 

Kirosanat

Jotkut hahmot voivat olla herkempiä kiroilemaan kuin toiset samalla tavalla kuin oikeatkin ihmiset. Dialogin osalta kirosanojen kohdalla kehottaisin kuitenkin varovaisuuteen. Osa lukijoista saattaa vieraantua tekstistä, jos siinä esiintyy paljon kiroilua. Lisäksi kiroilu saattaa saada hahmon näyttämään vähän yksinkertaiselta kuin hän ei kykenisi ilmaisemaan itseään millään muulla tavoin. Tämä toki voi olla tarkoituksesikin, mutta kannattaa silti pohtia, millä muilla keinoin voit samaa tuoda ilmi.

Kirosanojen kohdalla voikin joskus olla hyvä asia hypätä näyttämisen puolelta kertomiseen ja yksinkertaisesti mainita, että joku kiroili värikkäin sanankääntein. Lisäksi voit hyödyntää omia kirosanoja, jotka eivät ole oikeassa elämässä käytössä. Erityisen hyvin tämä sopii fantasiaan, jossa valinta toimii myös maailmanrakennuksellisena keinona, mutta joskus se voi toimia realistisemmassakin tekstissä eli asiaa kannattaa vähintäänkin harkita. 

Oma kokemus Usvien kirjoittamisesta

Olen työstänyt fantasiakäsikirjoitustani Usvat (työnimi) jo useamman vuoden. Tarinan päähahmoina ovat prinsessa ja kaappari. Prinsessa lähipiiristä löytyy luonnollisesti muuta hoviväkeä, kaapparin puolestaan muita rikollisia sekä eräs erikoinen olento.

Vaikka minulle oli alusta asti selvää, etteivät näin erilaisista taustoista olevat hahmot voi mitenkään puhua samalla tavalla, tämän havainnon vieminen käytäntöön oli lopulta melko hidas prosessi (ja kenties työstettävää löytyy edelleen!). En kuitenkaan antanut tämän vaivata minua, kun kirjoitin ensimmäisiä versioita tarinasta vaan yksinkertaisesti kirjasin hahmojen repliikit sellaisina kuin ne siinä vaiheessa tulivat. Monet heistä kuulostivatkin alkuun toistensa kopioilta.

Ensimmäisenä ryhdyin sitten eriyttämään kaapparien puhetta ja ryhdyin tietoisesti muutamaan sitä puhekielisemmäksi. Seuraavaksi yritin pohtia hoviväkeä ja varmistaa, että he käyttäisivät erityisesti julkisissa ja puolijulkisissa tilanteissa mahdollisimman huoliteltua ja sivistynyttä kieltä. Sivistyssanoja en kuitenkaan halunnut liikoja viljellä. Prinsessan henkivartijan osalta päätin myös, että hän puhuttelee prinsessaa eri tavoin silloin, kun tilanteessa on muita paikalla ja toisin silloin, kun he ovat kahdestaan.

Vasta myöhemmin pysähdyin kirosanojen äärelle. Aikaisemmin olin käyttänyt mieleeni juolahtaneita ja maailmaan mahdollisesti sopivia kirosanoja varsin vapautuneesti kenen tahansa suussa, jos ne tilanteeseen sattuivat sopimaan. Nyt kuitenkin tein jälleen erottelun hoviväen ja kaappareiden välille. Hoviväki ylipäätään ei juuri kiroile, mutta kevyitä manauksia hekin ajoittain käyttävät. Kaappareiden kiroilu on sitten hitusen värikkäämpää. Kummankin osalta halusin kuitenkin varmistaa, että mukaan ole lipsahtanut oikean maailman kirosanoja vaan ainoastaan sellaisia, jotka istuvat juuri tähän kyseiseen maailmaan. 

Viimeisimmän editointikierroksen aikana kävin myös mainitsemani erikoisen olennon repliikit läpi ja lähdin eriyttämään niiden tyyliä sekä kaappareista että hoviväestä. Tämä ehdotus tuli esilukijalta, mutta olin sitä jo vähän itsekin pohdiskellut. En vain ollut asialla tehnyt mitään, joten esilukijan huomautus olikin hyvä potku takamukselle ja uskon, että muutos kieltämättä palvelee kokonaisuutta hyvin.

Pienin askelin eteenpäin

Oleellista on huomata, ettei dialogia tarvitse saada täydellisen toimivaksi ensimmäisellä kirjoituskerralla. Jos yrität, saatat vain ajaa itseäsi ansaan ja huomata jumittuvasi tekstin äärellä joka kerta, kun hahmot ovat sanomassa jotain. 

Suosittelen siis, että raakaversiota kirjoittaessasi keskityt tuottamaan tekstimassaa ja annat hahmojen puheen vain tulla ilman, että mietit sen tyyliä syvemmin. Tällä tavoin et jää jumiin siihen, käyttäisikö tämä kyseinen hahmo juuri näitä sanoja tai pitäisikö tässä olla murretta vai ei. Toki jos esimerkiksi olet jo päättänyt, että tarinasi hahmot käyttävät "mie"-sanaa, ei mikään estä sitä jo lisäämässä ensimmäisellä kierroksella, mutta tarkemman hienosäädön jättäisin myöhemmäksi.

Tekstiä kannattaa lepuuttaa editointikierrosten välissä ja antaa myös omille ajatuksille aikaa jalostua. Tauon aikana voit kirjata pohdintasi ylös, mutta muutoksia ei välttämättä kannata ryhtyä tekemään saman tien. Kun teksti saa levätä, näet sen uusin silmin palatessasi sen pariin. Tämä helpottaa myös dialogin tarkastelua.

Tauon jälkeen voitkin lukea kokonaisuuden läpi ja kirjata itsellesi ylös, millaisia ajatuksia sinulle herää dialogista suhteessa hahmojen persoonaan ja taustatarinaan. Voit jäsennellä, millainen puhetyyli sopisi kellekin ja lähteä sitten tekemään muutoksia tekstiisi. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerrallaan vaan voit työskennellä esimerkiksi hahmo tai hahmoryhmä kerrallaan. 

Kirjoittaessa voit käyttää erilaisia kertojatyyppejä, joten sinun kannattaa perehtyä vaihtoehtoihisi. Kaikkitietävä kertoja lienee useimmille tuttu, mutta nykyisin kirjallisuudessa näkyy sen lisäksi paljon ns. näkökulmahahmon kirjoittamista. Mitä se käytännössä tarkoittaa ja milloin se voisi olla hyvä vaihtoehto?

Kaikkitietävä kertoja ei ole henkilö tarinassa vaan enemmänkin ulkopuolinen kertojan ääni. Sen sijaan näkökulmahahmo on joku tarinan henkilöhahmoista, usein päähahmo. Tarinassa voi olla myös useita näkökulmahahmoja. Kun kirjoitat tekstiisi näkökulmahahmon, ikään kuin suodat tarinan tapahtumat tietyn henkilöhahmon kautta. 

Miten näkökulmahahmoa kirjoitetaan? 

Voit kirjoittaa näkökulmahahmoa joko hänkertojalla tai minäkertojalla. Vaikka persoonamuoto näissä on eri, varsinaisen näkökulman kirjoittaminen tapahtuu hyvin samalla tavalla. Oleellista on ymmärtää, että valittu näkökulma rajaa, mitä voit tekstissä paljastaa ja siten pysyä valitussa näkökulmassa. 

Tämä kertoja tietää vain sen, minkä kyseinen henkilöhahmo voi luonnollisesti tietää. Hän siis tuntee oman menneisyytensä ja nykyhetkensä muttei välttämättä tiedä tulevasta - ellei kerro tarinaansa lukijalle jälkikäteen. Samoin hän ei voi tietää, mitä muut tuntevat ja ajattelevat, elleivät nämä kerro sitä hänelle kerro. Sen sijaan hän voi kyllä tulkita muita ja tehdä esimerkiksi olettamia toisista.

Kaikki aistihavainnot suodatetaan kyseisen hahmon kautta. Esimerkiksi jos hän on sokea, ei tekstiin tällöin voi tuoda tarkkoja näköhavaintoja ympäristöstä ja muista hahmoista vaan kerronnan täytyy nojata muihin aisteihin. Tai kenties hahmollasi onkin erityisen tarkka hajuaisti. Tässä tapauksessa voitkin painottaa ympäristön ja henkilöiden kuvauksessa ensimmäiseksi hajuja ja tuoksuja ja vasta sitten laventaa kuvailua muihin aistimuksiin. Kannattaa muistaa, että henkilöhahmosi voi aistia asioita eri tavoin kuin sinä itse.

Vaikka hahmojen taustatarinat ja persoonat ovat aina tärkeitä, ne nousevat erityiseen merkitykseen näkökulmahahmojen kohdalla. Esimerkiksi hahmon elämänkokemukset, onnistumisen hetket ja traumat voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin hän tulkitsee tilanteita ja toisia hahmoja. Koulutustausta, ammatti tai harrastuneisuus taas saattaa näkyä siinä, millaisia havaintoja hän ympäristöstään tekee ja mihin hänen huomionsa kiinnittyy ensimmäisenä. Esimerkiksi kuvataiteilija saattaa huomioida värit, puutarhuri on kenties erityisen kiinnostunut uuden ympäristön kasveista.

Vahva tunnekuvaus sopii myös hyvin näkökulmahahmoille. Tässä kannattaa hyödyntää erityisesti tunteiden kehollisuutta ja vaikkapa dialogia. Voit myös miettiä, miten hahmon tunteet vaikuttavat siihen, millä tavoin hän kuvaa ympäristöä ja toisia hahmoja. Olen kirjoittanut erillisen artikkelin tunteellisen proosan kirjoittamisesta, joten voit halutessasi kurkistaa myös sen.

Oleellista on myös ottaa huomioon, että näkökulmahahmo ei aina ole luotettava kertoja vaan hän saattaa tulkita tilanteita väärin ja sitten väittää todeksi jotain, mikä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Ihmiset ovat myös taitavia valehtelemaan itselleen, joten voit tarvittaessa laittaa hahmosikin tekemään näin. Millaisessa tilanteessa sinun henkilöhahmosi haluaisi selittää asiat itselleen toisin kuin ne aidosti ovat?

Milloin näkökulmahahmo on hyvä valinta?

Vaikka näkökulmahahmo on yleistynyt kirjallisuudessa, ei ole mikään pakko käyttää sitä jokaisessa tarinassa. Kaikkitietävällä kertojalla on ehdottomasti paikkansa. Joskus kuitenkin näkökulmahahmon käyttö voi sopia tarinaan erityisen hyvin. Näin on esimerkiksi silloin, kun haluat tuoda kertojan lähelle lukijaa, kirjoittaa syvää tunnekuvausta tai rajata asioita lukijan tietoisuuden ulkopuolelle.

Minäkertoja on erinomainen keino tuoda kertoja lähelle lukijaa, joskus jopa siinä määrin, että lukija saattaa todella samastua tarinan minän kokemuksiin. Tämä kertojatyyppi myös mahdollistaa syvän tunnekuvauksen ja hahmon ajatusten jakamisen siten, että se tuntuu luonnolliselta. Voit toki tehdä saman hänkertojalla, mutta silloin kokemus saattaa jäädä hitusen etäisemmäksi. Tätä voit kokeilla kirjoittamalla saman tekstinpätkän molemmilla kertojatyypeillä ja vertailemalla sen jälkeen syntyneitä tekstejä toisiinsa.

Syvä tunnekuvaus voi olla merkityksellistä esimerkiksi romantiikkaa kirjoittaessa. Monesti romantiikan lukijat myös haluavat sukeltaa hahmojen tunnekokemuksiin, joten näkökulmahahmon käyttäminen voi auttaa tässä. Samoin kauhussa se voi toimia, koska silloin hirvittävät kokemukset tulevat lähemmäs lukijaa. Eli sinun kannattaa pohtia, millaista tarinaa oletkaan kirjoittamassa. Haluatko ottaa tapahtumiin etäisyyttä vai tuoda ne lähelle? Miten syvälle haluat lukijan viedä?

Samoin jos tavoitteenasi on rajata tietoa lukijalta, kunnes on aika paljastaa jotain, näkökulmahahmo toimii tässä luontevasti. Hänhän ei tiedä sitä, mitä hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella tapahtuu. Voit kuitenkin vihjailla lukijalle asioiden oikeasta laidasta esimerkiksi uutisten, huhupuheiden tai tapahtumien kautta, mutta laittaa näkökulmahahmosi tulkitsemaan niitä väärään suuntaan omien kokemustensa pohjalta.

Yksi vai useampi näkökulma?

Saatat pohtia, kannattaisiko tarinassa olla useampi näkökulmahahmo vai onko viisaampaa pitäytyä yhdessä. Tämäkin riippuu siitä, mitä olet lopulta tekemässä. Hyötyykö kokonaisuus siitä, että sitä valotetaan useammasta suunnasta? Vai olisiko kenties parempi, että lukija saa vain yhden hahmon tulkinnan tapahtumista ja pääsee päättelemään kaiken muun? 

Esimerkiksi romanssia lukiessa voi olla kiehtovaa kuulla sen kaikkien osapuolten ajatukset ja päästä eläytymään heidän tunteisiinsa. Mysteeritarinassa puolestaan voikin olla kiinnostavampaa, jos näkökulma rajaa sen, mitä lukijalle suoraan paljastetaan. Mysteeri saattaa myös hyötyä epäluotettavasta kertojasta, jolloin yksi näkökulma voi myös olla parempi valinta. 

Jos päätät hyödyntää useampaa näkökulmahahmoa, kannattaa huolehtia siitä, että he kuulostavat keskenään erilaisilta. Tämä on ainakin minulle haasteellista, mutta olen silti monesti päätynyt hyödyntämään useampaa hahmoa. On hyvä varautua hiomaan hahmojen ääniä useampaan kertaan, jotta ne saa kohdalleen. Ainakin itse olen joutunut useammalla editointikierroksella pohtimaan, miltä kukakin lopulta kuulostaa ja millaisia sanavalintoja he käyttävät.

Joskus voi olla hyödyllistä kirjoittaa yksi näkökulma ensin ja toinen vasta sitten. Tällöin saatat saada helpommin pidettyä kiinni eri hahmojen äänistä. Itse tein näin Kristallin lapsien toisessa osassa Tulen tahdossa. Ensimmäisellä editointikierroksella sitten jaottelin tarinan rakenteen siten, että eri näkökulmat vuorottelevat sopivasti. Toki tämä vaatii sen, että tarinan käänteet ovat itsellesi riittävän selvillä, jotta pystyt kuljettamaan sitä eteenpäin näkökulma kerrallaan eli jos vasta etsit juonenkäänteitä, tämä ei välttämättä ole toimivin tapa kirjoittaa.

Pikkuhiljaa perille

Näkökulmahahmojen kirjoittamisen oppiminen vie aikaa ja taidot hioutuvat tekemällä. Lähde siis rohkeasti kokeilemaan, millaista on tarkastella maailmaa yksittäisen henkilöhahmon silmin. Älä välitä, jos tekstistä ei heti tule täydellistä. 

Kirjoittamisen ihana puoli on, että ensimmäisiä versioita voi aina lähteä hiomaan ja kehittämään eteenpäin. Uusilla editointikierroksilla timantti kaivertuu hiljalleen esille. 

Päivitetty 25.8.2026 

Kevätlukukausi on juuri jäämässä taakse, mutta nyt on jo syksy 2026 mielessä. Kursseille ilmoittautuminen alkaa pian ja tästä löydät listana, mitä ensi syksylle onkaan luvassa.

Opetan syksyllä Espoon työväenopistossa, Vantaan aikuisopistossa, Wellamo-opistossa ja Vapaa akatemiassa. 

Muilla opistoilla ilmoittautuminen/haku on käynnissä, mutta Wellamo-opiston ilmoittautuminen alkaa 10.8. 

Kurssien lisätiedot löydät linkkien takaa. 

Maanantaikurssit verkossa

7.9.-6.10.

• Fiktiota nykyajasta, klo 17:00-18:30 / Espoon työväenopisto 
• Dialogi proosatekstissä, klo 18:45-20:15 / Vantaan aikuisopisto

19.10.-30.11.

• Kirjoittamisen tehotuokio, klo 17:00-18:30 / Espoon työväenopisto
• Tunnekuvaus proosatekstissä, klo 18:45-20:15 / Vantaan aikuisopisto 

Tiistaikurssit verkossa

8.9.-27.10. 

• Henkilöhahmojen kirjoittaminen, 1,5 op, klo 17:00-19:30 / Espoon työväenopisto

3.11.-24.11.

• Kurkista ekoscifiin, klo 17:00-19:30 / Espoon työväenopisto

1.12.-15.12.

• Kirjoita jouluinen tarina, klo 17:00-20:15 / Espoon työväenopisto 

Keskiviikkona vuorotellen verkossa

2.9.-18.11.

• Kirjoita pitkää spefiä, klo 17:00-19:30   / Espoon työväenopisto
• Huom! Jatkokurssi 13.1.-14.4.2027

9.9.-25.11.

• Editoi tarinaa, klo 17:00-19:30  / Espoon työväenopisto
• Huom! Vaihtuu kurssiin Romaanikäsikirjoitus aluille 20.1.-8.4.2027 

Torstaikurssit verkossa

3.9.-17.9.

• Kuvat kirjoittajan apuna, klo 17:00-19:30 / Espoon työväenopisto

24.9.-8.10.

• Apua ympäristön kuvailuun, klo 17:00-19:30 / Espoon työväenopisto

29.10.-26.11.

• Kurkista cozy fantasyyn, klo 17:00-19:30 / Espoon työväenopisto 

Perjantaisin kerran noin kerran kuussa verkossa

25.9.-4.12.

•  Kirjoita pitkää spefiä, perjantai  / Espoon työväenopisto
• HUOM! Kurssilla on sama sisältö kuin keskiviikon Kirjoita pitkää spefiä -kurssilla 

Viikonloppukurssit lähiopetuksena

Puolipiste-koulutus / Vapaa akatemia 

• Huom! Tässä kokonaisuudessa on myös muiden opettajien osuuksia
• Perjantaisin 16:00-19:00
• Lauantaisin 10:00-16:00

18.9.-3.10.2026

Tarinakerronnan keinot haltuun / Wellamo-opisto

• Kaksi pe+la-viikonloppua
• Perjantaisin 17:00-19:30
• Lauantaisin 10:00-14:15 

Tiedätkö sen tuskallisen hetken, kun pitäisi saada tekstiin oikein tunnepitoinen kohtaus mutta saatkin ehkä päkistettyä sinne vain ”häntä jännitti todella paljon”. Tulit siis kertoneeksi tunteen, et näyttäneeksi sitä. Tuttu juttu minullekin.

Olet varmasti kuullut ohjeen, kuinka ei pitäisi kertoa vaan näyttää. Sitä viljellään ahkerasti oltiinpa kirjoittamassa mitä tahansa. Se on kuitenkin melkoinen yksinkertaistus. Joskus kertomiselle on ihan paikkansa, sillä jokaista yksityiskohtaa ei ole tarpeen näyttää lukijalle perusteellisesti. Toisinaan toimii näiden molempien yhdistelmä, ja joskus parhaaseen lopputulokseen pääset, kun todellakin viet lukijan kokemaan tilanteen. Tätä samaa voit joutua pohtimaan myös tunteiden osalta.

Milloin kertoa ja milloin näyttää?

Mieti, mikä kohtauksen painopiste on. Jos tärkeimpänä seikkana ovat ulkoiset tapahtumat ja juonenkuljetus eteenpäin, tunteet saattavat jäädä toissijaisiksi. Ehkä oleellisempaa onkin juuri nyt näyttää, mitä konkreettisesti tapahtuu ja hahmojen sisäisen maailman kuvaaminen laajasti hidastaisi tekstin rytmitystä liiallisesti. Tällöin voit mainita ohimennen esimerkiksi ”tilanne sai hänet tuntemaan suurta iloa”. Sen sijaan, jos kohtauksen painotus on hahmon kokemuksessa ja tunnemylläkässä, voikin olla hyödyllisempää lähteä avaamaan, millaisen olon tunteet hahmolle tuovat ja jättää toiminta ja konkreettiset tapahtumat toiselle sijalle.

Myös valitsemasi genre saattaa vaikuttaa siihen, onko tunteita kuvattu vai kerrotaanko ne lukijalle. Esimerkiksi dekkareissa voi olla keskeisempää ratkaista rikos ja koska toisinaan kuvataan myös varsin väkivaltaisia tilanteita tai väkivallan seurauksia, ei lukija välttämättä haluakaan sukeltaa näihin kovin syvällisesti tunnetasolla. Tarina on helpompi ottaa vastaan, kun se ei mene liiaksi ihon alle. Sen sijaan, jos olet kirjoittamassa romantiikkaa tai vaikkapa kauhua, haluatkin ehkä saada myös lukijasi tuntemaan samoja tunteita kuin henkilöhahmosi. Kukapa ei nauttisi ihastuksen kihelmöinnistä hohkaavaa romanssia lukiessaan tai haluaisi hieman värähtää pelosta, kun uppoutuu kauhuromaniin? Näissä genreissä tarina saattaa jäädä kokemuksena liian laimeaksi, jos tunteita ei näytä.

Toisaalta joskus voi olla hyödyllistä näyttää tunne kokemuksena ja samalla sanottaa, mikä tunne on kyseessä. Tällainen tilanne voi tulla esille vaikkapa lastenkirjoissa, koska lapset vielä opettelevat tunnekokemuksia ja niiden käsittelyä. Lyhyt kuvaus tunteen aiheuttamasta reaktiosta ja tunteen nimen kertominen voivat siis lasten kohdalla olla oivallinen tilaisuus opettaa tunteista. Mahdollisesti sama voisi toimia selkokirjoissakin, mutta minun on myönnettävä, etten ole ainakaan toistaiseksi niiden kirjoittamiseen kovin laajasti perehtynyt. Sen sijaan nuorille ja aikuisille suunnatuissa teksteissä voi jo luottaa enemmän lukijan omaan tulkintakykyyn ja antaa hänen tehdä omat päätelmänsä siitä, mikä tunnetila hahmolla on meneillään kuvauksen perusteella. Toki tunteen voi nimetä, jos haluaa, mutta liiallista alleviivaavista kannattaa välttää.

Mutta miten?

Isoin haaste lienee se, miten tunteet sitten oikein näytetään tekstissä. Tähän on itse asiassa useita eri tapoja, ja voitkin miettiä, mitkä niistä sopivat omaan kirjoitustyyliisi tai juuri nyt työstettävissä olevaan käsikirjoitukseesi. Nostan tässä nyt esille muutamia vaihtoehtoja.

Kehollisuus

Vaikka tunteita herkästi ajatellaan mielentilana, ne ovat itse asiassa hyvin kehollinen kokemus. Usein reaktio tapahtuu kehossa jo ennen kuin osaamme edes nostaa esille tunteeseen liittyvän sanan. Tuomalla nämä keholliset reaktiot osaksi tekstiäsi, voit viestiä henkilöhahmojesi tunnetiloista ilman, että sinun tarvitsee välttämättä nimetä valittuja tunteita lainkaan. Lukija tunnistaa tunteen oman kehollisen kokemuksensa kautta ja tulkitsee tekstiä siitä käsin. Toki tunteiden kokemisessa voi olla yksilöllisiä eroja, joten joskus lukijan tulkinta voi olla erilainen kuin tekstin kirjoittajan, mutta sama tapahtuu monen muukin seikan kohdalla. Lukija siis tulkitsee aina tekstiä omista lähtökohdistaan käsin ja siksi sama teksti on eri lukijoille erilainen kokemus.

Omien tunnekokemusten tunteminen on avuksi tunteiden näyttämisessä tekstissä. Voit esimerkiksi käydä mielessäsi läpi erilaisia tunnetiloja, joita olet kokenut, ja kirjata ylös, missä kohtaa kehoa ne tuntuivat ja millä tavoin. Oliko tunne esimerkiksi kihelmöivä, värisevä, lämmittävä? Tuntuiko se puristuksena tai kiristyksenä jossain kohtaa kehoa? Liittyikö siihen sydämen sykkeen muutosta, käsien hikoamista tai vaikkapa kehon lämpötilan muutos? Kirjoita tunnehavaintoja itsellesi ylös, jolloin saat kerättyä itsellesi tunteiden kuvauspankin. Voit myös haastatella muita ihmisiä heidän tunnekokemuksistaan (Huom! Kerro, mihin tarkoitukseen olet tietoa käyttämässä) tai etsiä lisätietoa niin netistä kuin kirjoistakin. 

Alla pari artikkelia, jotka käsittelevät tunteiden tuntumista kehossa:

• Aalto-yliopiston tutkijat paljastavat tunteiden kartat kehossa | Aalto-yliopisto
• Tunteet: ilman niitä elämä ei tunnu miltään - vihakin on tarpeellista | Tiede | Yle

Dialogi

Hahmojen puhe tarjoaa tilaisuuden viestiä tunteista suoraan. Mieti kuitenkin, millä sanoin juuri sinun hahmosi puhuisivat esimerkiksi rakkaudesta, ilosta, vihasta, pelosta tai surusta. Minkä tunteiden suhteen he ovat avoimia? Entä, mitkä pitävät mieluummin omana tietonaan? Tähän voi vaikuttaa myös seura, jossa hahmo kyseisellä hetkellä on. Samoin hänen saamallaan kasvatuksella ja muulla taustalla voi olla vaikutusta siihen, kuinka hyvin ja rohkeasti hän tunteitaan sanoittaa. Esimerkiksi jos hahmon lapsuuden perheessä ei ole ollut sallittua ilmaista negatiivisia tunteita, voi olla, että hän välttelee samaa aikuisenakin.

Tunteet näkyvät hahmojen puheissa paitsi tunnesanoina, myös muunlaisina sanavalintoina ja puhetyylinä. Vihaisena tyyli voi muuttua käskyttäväksi ja muutenkin lyhyemmäksi. Toisaalta joku saattaa purskauttaa kerralla kaiken kiukkunsa ulos, jolloin tuloksena onkin varsin runsas puhetulva. Hermostunut tai pelokas puhuja taas saattaa esimerkiksi pehmentää sanomisiaan lieventävillä ilmaisuilla, kuten ”ehkä”, ”mahdollisesti” ja niin edelleen. Nämä sopivat myös epävarman suuhun. Innostuneen tyyli voi olla reipas ja kupliva sekä hyviä puolia korosta, esimerkiksi ”se oli ihan älyttömän siistiä”. 

Dialogin ja kehollisuuden voi myös kytkeä yhteen. Tämä toimii erityisen hyvin silloin, kun hahmo haluaa salata tunteitaan ja suullisesti joko kiistää niiden olemassaolon tai selittää niitä jollain muulla samalla, kun hänen eleensä, ilmeensä tai keholliset reaktionsa kielivät kuitenkin tunteen läsnäolosta. Esimerkiksi hahmo voi pimeällä kujalla kulkiessaan hokea itselleen, ettei häntä pelota lainkaan, mutta samaan aikaan vilkuilla ympärilleen, säpsähdellä ja kietoa vaikkapa takkia tiukemmin kehonsa ympärille.

Tapahtumapaikan tai henkilön kuvailu

Lisäksi hahmon tunnetilasta voi myös paljastaa jotain se, miten hän mielessään kuvaa joko tapahtumapaikkaa tai tilanteessa läsnä olevia henkilöitä. Millaisin sanankääntein syvästi ihastunut hahmo kuvaili rakkaansa sotkuista asuntoa? Entä miten sitä kuvaisi töistä väsynyt pitkäaikainen puoliso? Se, miten hahmo näkee tapahtumapaikan värittyy hänen senhetkisen mielentilansa kautta, jolloin kuvaus ei näyttäydy neutraaleina havaintoina paikasta vaan esimerkiksi positiivisina tai negatiivisina huomioina.

Sama pätee toisten hahmojen kuvaamiseen. Hahmolla päällä oleva tunnetila voi vaikuttaa siihen, miten hän näkee muut hahmot ja värittää hänen sanavalintojaan. Toisaalta myös se, mitä hahmo tuntee toista hahmoa kohtaan vaikuttaa asiaan. Miten sama henkilö kuvaisi ärsyttävää ja meluavaa naapuria tai parasta ystäväänsä? Tuskin ainakaan täysin samoin sanoin.

Tällainen kuvailutyyli toimii usein parhaiten silloin, kun tarinassa on selkeä näkökulmahahmo, jonka kautta kaikki tilanteet suodatetaan. Sen sijaan jos käytät kaikkitietävää kertojaa, tällaiset kuvaukset eivät välttämättä istu tekstiin yhtä luontevasti tai ainakin niiden kohdalla on syytä tehdä lukijalle selväksi, kenen silmin kertoja maisemaa tai muita hahmoja siinä hetkessä tarkastelee.

Kokemus opettaa ja editointikierrokset kehittävät

Kuten kirjoittamisessa muutenkin, ei tunnekuvauksiakaan tarvitse saada kerralla valmiiksi. Kun vielä kirjoitat raakatekstiä, voi olla helpompaa yksinkertaisesti kertoa, mikä tunne hahmolla on eri tilanteissa. Myöhemmin voit käydä tekstiä läpi ja miettiä, missä kohtaa tunteet kannattaakin avata laajemmin ja kokeilla eri keinoja. Kaikkia ei välttämättä kannata käyttää samassa kohdassa, sillä mikä tahansa tehokeino voi alkaa tuntua liialta, jos sitä käyttää todella runsaasti.

Kirjoittamiskokemus tuo sinulle lisää varmuutta ja löydät myös oman tapasi tunteiden kuvaamiseen. Sinun tunnekuvauksiesi ei tarvitse kuulostaa samalta kuin minun. On rikkautta löytää oma tapansa ilmaista asioita. 

Anna tekstille aikaa ja editoi sitä rauhassa. Kysy esilukijoiden näkemyksiä ja mieti niiden pohjalta, miten haluat tekstiäsi kehittää. Kirjoittaminen on prosessi myös tunnekuvauksen osalta. Kiire ei ole.