Näytetään tekstit, joissa on tunniste dialogi. Näytä kaikki tekstit

Hahmojen erilaiset äänet dialogissa

Minulta monesti kysytään kursseilla, miten eri henkilöhahmot saisi kuulostamaan erilaisilta, kun he avaavat suunsa. Tämä onkin asia, jonka kanssa varmasti moni kirjoittaja painiin ja jota myös itse joudun jatkuvasti työstämään. 

 


 

Kokosin tähän postaukseen muutamia ajatuksia, miten päästä eteenpäin eri hahmojen äänien luomisen kanssa. Yleisesti ottaen suosittelen antamaan asialle aikaa ja editointikierroksia. Kirjoittaminen on kaiken kaikkiaan prosessi, joka vaatii aikaa ja hyviä istumalihaksia mutta myös sitä, että välillä päästää tekstistä irti ja antaa sen hautua ihan rauhassa.

 

Tunne hahmosi

Omien henkilöhahmojen tuntemisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, sillä se vaikuttaa tarinankerronnassa todella moneen asiaan. Dialogi on näistä yksi. 

Kun tiedät, millaisesta taustasta hahmosi tulee, millainen persoonallisuus hänellä on ja mistä hän on kotoisin, pystyt jo hahmottelemaan hänen puhetapaansa. Esimerkiksi eri puolilla Suomea puhutaan erilaisia murteita tai slangeja, eri ammattikunnat ja harrastajat saattavat käyttää jotain omaa sanastoaan ja toisaalta persoonallisuuden piirteet voivat vaikuttaa siihen, millaisia sanavalintoja hahmot ylipäätään käyttävät. 

Toiset kirjoittajat miettivät hahmonsa taustaa ja persoonaa syvällisesti ennen kirjoittamista, toiset löytävät hahmot kirjoittamisen kautta. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, joten en nykyisin edes yritä tehdä alkuun liian tarkkoja suunnitelmia vaan tutustun hahmoihin kirjoittamalla heistä. Jos suunnittelu on kuitenkin enemmän sinun juttusi, kerää tietosi talteen ja ryhdy niiden pohjalta pohtimaan myös hahmon puhetyyliä. 

 

Murteet ja slangit 

Murteen ja slangin käyttämisessä dialogissa kannattaa olla varovainen. Jos kirjoitat hahmon repliikit puhtaasti jollain tietyllä murteella, voi osan lukijoista olla vaikea päästä puheeseen sisään ja sanomisten merkitykset saattavat hämärtyä, ellei lukija sitten satu itse puhumaan samaa murretta. Lisäksi murteellisen tai pelkästä slangista koostuvan dialogin lukeminen saattaa tuntua lukijasta raskaalta.

Turvallisempi vaihtoehto saattaakin olla valita yksittäisiä murre- tai slangisanoja, joita juuri kyseinen henkilöhahmo käyttää, ja ripotella niitä hänen puheeseensa. Samoin voit vaikkapa päättää, mikä minä-sana hahmon puheessa kuuluu, koska sekin vaihtelee Suomessa alueittain. Esimerkiksi toisaalla sanotaan "mää", toisaalla "mie", joten tällaisella pienellä yksityiskohdalla voit personoida hahmosi puhetta ja samalla ehkä juurruttaa häntä tiettyyn osaan Suomea riippumatta siitä, missä hän nykyisin asuu. Toki jos kaikki hahmot asuvat/ovat kotoisin samasta paikasta, tämä seikka ei ehkä vielä riitä erottamaan heitä toisistaan vaan toimiikin silloin enemmän paikan tunnun lisäämisenä.

Jos et halua suoraan käyttää murteita tai slangia, voit laittaa osan hahmoista puhumaan puhekielisemmin ja osan yleiskielisemmin. Kun kaikkien repliikit eivät ole tarkan kirjakielisiä, voit personoida heidän puhettaan helpommin. Dialogi saattaa myös olla oiva paikka rikkoa kielioppia tietoisesti. Ehkä hahmosi esittää kysymyksen, vaikka kyseessä on väitelause? 

 

Hahmon taustatarina 

Ammatin tai harrastuneisuuden kautta voit myös saada lisää persoonaa hahmon puheeseen. Kenties vannoutunut bisnesnainen lipsahtaa arkipuheessaankin toisinaan bisnesjargonin puolelle tai IT-työntekijä selittää teknisiä asioita liian yksityiskohtaisesti, jolloin muut putoavat kärryiltä. Toisaalta hahmo voi myös vaihtaa puherekisteriä tilanteen mukaan. Ehkä hän työssä tai harrastuksessa puhuu enemmän tilanteen vaatimaa kieltä, kun taas arjessa antaakin vaikkapa oman kotipaikkakunnan murteen kuulua. Mitä tapahtuu hänen puheelleen, kun hän tapaa sattumalta työkaverin ollessaan ystävänsä kanssa viettämässä iltaa?

Toisaalta myös sosiaalinen asema ja ikä voi vaikuttaa puhetyyliin. Tämä voi näkyä nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa siten, että politiikko käyttää erilaista kieltä kuin puistossa istuva alkoholisti, keski-ikäinen toisenlaista puheenpartta kuin yläkoululainen. 

Lisäksi esim. historiallisessa fiktiossa tai vaikkapa fantasiassa yhteiskuntaluokat voivat näkyä paitsi maailmanrakennuksessa, myös henkilöhahmojen puheessa. Aatelisten kielenkäyttö voi olla hienostuneempaa kuin rahvaan. He saattavat valita sanansa huolella, käyttää sivistyssanoja herkemmin ja välttää esimerkiksi kiroilua. Rahvaan puheessa kenties sivistysanat eivät juuri näy ja muutenkin kielenkäyttö voi olla suorempaa, joskus jopa karkeampaa. 

 

Hahmon persoona 

Hahmojen luonne ja persoonallisuuden piirteet voivat myös antaa osviittaa, miten heidän puhettaan voisi kirjoittaa. Ujo saattaa puhua eri tavalla kuin innokas. Epävarman hahmon puheessa on paljon lievennyksiä (ehkä, melko, hieman jne.) ja verbejä, jotka kielivät epäröinnistä (luulla, olettaa, epäillä jne.). Pomottavaa tyyppiä oleva henkilö puolestaan saattaa esittää asiansa käskymuodossa silloinkin, kun muiden käskemiselle ei ole erityistä syytä tai tarvetta.

Tässä vielä pieni esimerkki: Kolme henkilöä ovat myöhässä tapaamisesta ja selittävät syytä jollekulle toiselle.

 

  • Anteeksipyytelevä ja herkästi itseään syyttävä hahmo: "Anteeksi kamalasti, että olen myöhässä! Tämä on täysin minun vikani. En sitten yhtään tajunnut katsoa kelloa, olen ihan kamalan pahoillani! Voinko mitenkään hyvittää tämän?" 
  • Jämäkkä ja itsevarma hahmo: "Olen pahoillani. Olin unohtanut vaihtaa patterit herätyskelloon ja nyt kävi näin. Toivottavasti et joutunut odottamaan kauhean pitkään. Mitäs jos minä tarjoan kahvit tällä kertaa?"
  • Itsevarma ja muita helposti syyttävä hahmo: "Helvetti, että meni pieleen tämä. Puoliso ei ollut sitten laittanutkaan herätyskelloa soimaan ja lapsetkin jättäneet tavaransa ties minne niin, ettei päästy lähtemään päiväkotiin ajoissa, vaikka kaiken piti olla selvää. Sitten vielä ne muut vanhemmat olivat parkanneet miten sattuu ja se tarhantätikin roikkui hihassa, kun yritin päästä lähtemään. Yhtään ei ymmärretä toisten kiireitä! Mutta mennään nyt sitten, että saadaan tämä hoidettua."

 

Millaisia muita vaihtoehtoja keksisit? 

 

Kirosanat

Jotkut hahmot voivat olla herkempiä kiroilemaan kuin toiset samalla tavalla kuin oikeatkin ihmiset. Dialogin osalta kirosanojen kohdalla kehottaisin kuitenkin varovaisuuteen. Osa lukijoista saattaa vieraantua tekstistä, jos siinä esiintyy paljon kiroilua. Lisäksi kiroilu saattaa saada hahmon näyttämään vähän yksinkertaiselta kuin hän ei kykenisi ilmaisemaan itseään millään muulla tavoin. Tämä toki voi olla tarkoituksesikin, mutta kannattaa silti pohtia, millä muilla keinoin voit samaa tuoda ilmi.

Kirosanojen kohdalla voikin joskus olla hyvä asia hypätä näyttämisen puolelta kertomiseen ja yksinkertaisesti mainita, että joku kiroili värikkäin sanankääntein. Lisäksi voit hyödyntää omia kirosanoja, jotka eivät ole oikeassa elämässä käytössä. Erityisen hyvin tämä sopii fantasiaan, jossa valinta toimii myös maailmanrakennuksellisena keinona, mutta joskus se voi toimia realistisemmassakin tekstissä eli asiaa kannattaa vähintäänkin harkita. 

 

Oma kokemus Usvien kirjoittamisesta

Olen työstänyt fantasiakäsikirjoitustani Usvat (työnimi) jo useamman vuoden. Tarinan päähahmoina ovat prinsessa ja kaappari. Prinsessa lähipiiristä löytyy luonnollisesti muuta hoviväkeä, kaapparin puolestaan muita rikollisia sekä eräs erikoinen olento.

Vaikka minulle oli alusta asti selvää, etteivät näin erilaisista taustoista olevat hahmot voi mitenkään puhua samalla tavalla, tämän havainnon vieminen käytäntöön oli lopulta melko hidas prosessi (ja kenties työstettävää löytyy edelleen!). En kuitenkaan antanut tämän vaivata minua, kun kirjoitin ensimmäisiä versioita tarinasta vaan yksinkertaisesti kirjasin hahmojen repliikit sellaisina kuin ne siinä vaiheessa tulivat. Monet heistä kuulostivatkin alkuun toistensa kopioilta.

Ensimmäisenä ryhdyin sitten eriyttämään kaapparien puhetta ja ryhdyin tietoisesti muutamaan sitä puhekielisemmäksi. Seuraavaksi yritin pohtia hoviväkeä ja varmistaa, että he käyttäisivät erityisesti julkisissa ja puolijulkisissa tilanteissa mahdollisimman huoliteltua ja sivistynyttä kieltä. Sivistyssanoja en kuitenkaan halunnut liikoja viljellä. Prinsessan henkivartijan osalta päätin myös, että hän puhuttelee prinsessaa eri tavoin silloin, kun tilanteessa on muita paikalla ja toisin silloin, kun he ovat kahdestaan.

Vasta myöhemmin pysähdyin kirosanojen äärelle. Aikaisemmin olin käyttänyt mieleeni juolahtaneita ja maailmaan mahdollisesti sopivia kirosanoja varsin vapautuneesti kenen tahansa suussa, jos ne tilanteeseen sattuivat sopimaan. Nyt kuitenkin tein jälleen erottelun hoviväen ja kaappareiden välille. Hoviväki ylipäätään ei juuri kiroile, mutta kevyitä manauksia hekin ajoittain käyttävät. Kaappareiden kiroilu on sitten hitusen värikkäämpää. Kummankin osalta halusin kuitenkin varmistaa, että mukaan ole lipsahtanut oikean maailman kirosanoja vaan ainoastaan sellaisia, jotka istuvat juuri tähän kyseiseen maailmaan. 

Viimeisimmän editointikierroksen aikana kävin myös mainitsemani erikoisen olennon repliikit läpi ja lähdin eriyttämään niiden tyyliä sekä kaappareista että hoviväestä. Tämä ehdotus tuli esilukijalta, mutta olin sitä jo vähän itsekin pohdiskellut. En vain ollut asialla tehnyt mitään, joten esilukijan huomautus olikin hyvä potku takamukselle ja uskon, että muutos kieltämättä palvelee kokonaisuutta hyvin.

 

Pienin askelin eteenpäin

Oleellista on huomata, ettei dialogia tarvitse saada täydellisen toimivaksi ensimmäisellä kirjoituskerralla. Jos yrität, saatat vain ajaa itseäsi ansaan ja huomata jumittuvasi tekstin äärellä joka kerta, kun hahmot ovat sanomassa jotain. 

Suosittelen siis, että raakaversiota kirjoittaessasi keskityt tuottamaan tekstimassaa ja annat hahmojen puheen vain tulla ilman, että mietit sen tyyliä syvemmin. Tällä tavoin et jää jumiin siihen, käyttäisikö tämä kyseinen hahmo juuri näitä sanoja tai pitäisikö tässä olla murretta vai ei. Toki jos esimerkiksi olet jo päättänyt, että tarinasi hahmot käyttävät "mie"-sanaa, ei mikään estä sitä jo lisäämässä ensimmäisellä kierroksella, mutta tarkemman hienosäädön jättäisin myöhemmäksi.

Tekstiä kannattaa lepuuttaa editointikierrosten välissä ja antaa myös omille ajatuksille aikaa jalostua. Tauon aikana voit kirjata pohdintasi ylös, mutta muutoksia ei välttämättä kannata ryhtyä tekemään saman tien. Kun teksti saa levätä, näet sen uusin silmin palatessasi sen pariin. Tämä helpottaa myös dialogin tarkastelua.

Tauon jälkeen voitkin lukea kokonaisuuden läpi ja kirjata itsellesi ylös, millaisia ajatuksia sinulle herää dialogista suhteessa hahmojen persoonaan ja taustatarinaan. Voit jäsennellä, millainen puhetyyli sopisi kellekin ja lähteä sitten tekemään muutoksia tekstiisi. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerrallaan vaan voit työskennellä esimerkiksi hahmo tai hahmoryhmä kerrallaan. 

 


 

Proosateksti ja dialogi

Vuoropuheluiden kirjoittaminen osaksi proosatekstiä tuntuu jakavan kirjoittajia. Osa rakastaa pitkiä keskusteluja, osa välttelee viimeiseen asti laittamasta vuorosanoja hahmojen suuhun. Toiset kokevat dialogin lisäämisen luontevaksi, toiset taas hyvinkin vaikeaksi. Itse kuulun siihen ryhmään, joka tykkää keskusteluiden kirjoittamisesta ja on aina myös kokenut sen melko helpoksi. 

Koska dialogi on tullut teksteihini ikään kuin itsestään, en pitkään toviin vaivautunut pohtimaan sitä sen suuremmin. Kuitenkin kirjoituskurssien vetämisen kautta aloin yhä useammin havahtua siihen, että kaikki eivät suinkaan koe vuoropuheluiden kirjoittamista samalla tavalla. Osa opiskelijoista myös kaipasi tukea erityisesti tähän puoleen teksteissään.

Epäilin vain, osaisinko todella opettaa kyseistä aihetta. Ja niinpä aloin tutkia, miten oikeastaan voisi kirjoittaa hyvää dialogia ja mitä kaikkea siihen liittyy. Mikä on dialogin tarkoitus? Mitä sillä voi ilmaista? Ja miten siitä saa toimivaa?

Samalla tuli tajuttua, miten paljon vielä voisin omaa tekstiäni kehittää myös dialogin osalta. Pysähdys aiheen äärelle siis hyödytti myös minua itseäni.


 

Dialogin tarkoitus

Keskusteluiden kautta voi periaatteessa ilmaista minkä tahansa asian tekstissä. Jos jotain voidaan kertoa tai kuvailla, se voidaan myös sanoa hahmon suulla. Tietenkään aina ei ole järkevää muuttaa kaikkea vuoropuheluksi, mutta mahdollisuus on hyvä pitää mielessä. Ehkä joskus onkin hyödyllisempää tuoda jokin seikka ilmi hahmojen välisen keskustelun kautta kuin pitkänä ja polveilevana kuvauksena.

Dialogin tarkoitus on esitellä (fiktiivisiä) faktoja niin tilanteesta, historiasta kuin hahmoistakin. Toisaalta sillä on mahdollista myös luonnehtia esimerkiksi henkilöhahmoja. Hahmojen sanavalinnat kertovat heistä persoonina tai ainakin siitä, millaisina henkilöinä he haluavat toisen  heidät näkevän. Kenties dialogi siis paljastaa pintakerroksen, jonka hahmo itsestään muille esittelee, ja samalla peittelee todellista minää, joka piilottelee sanojen takana.

Totuus voi toki heijastua yksittäisiin sanavalintoihin, esim. miten väkivaltainen hahmo sanoittaisi väittelytilannetta jälkikäteen. Hän saattaisi kertoa tuhonneensa vastustajan, kun taas rauhallisempi henkilö toteaisi esittäneensä tehokkaita argumentteja loppuun saakka. 


Mistä dialogi koostuu?

Ennen ajattelin, että vuoropuhelu kattaa pelkästään hahmojen välisen sananvaihdon, jota lainataan suoraan. Sittemmin olen ymmärtänyt, että tällainen käsitys dialogista on itse asiassa turhan suppea. Eihän oikeassa elämässäkään kaikki keskustelu tapahdu pelkästään suullisesti.

Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että dialogiin itse asiassa kuuluvat:

  • Suorat lainaukset hahmojen puheista
  • Johtolauseet (esim. hän sanoi)
  • Ilmeet, eleet ja kehonkieli, jotka joko tukevat sanottuja sanoja tai ovat ristiriidassa niiden kanssa
  • Ajatukset, jotka niin ikään joko myötäilevät puheita tai ovat ristiriidassa niiden kanssa


Kaikki vuorosanat eivät luonnollisestikaan tarvitse ympärilleen näitä kaikkia vaan kirjoittajan kannattaa pohtia, mikä missäkin tilanteessa on paras vaihtoehto kokonaisuuden kannalta. Joskus voi olla erinomainen idea tuoda näkyväksi hahmon ajatukset samalla, kun hän laukoo valheita. Toisinaan onkin hyödyllisempää vihjaista hahmon epärehellisyydestä tai ääneen lausuttujen sanojen vastaisesta tunnetilasta hienovaraisen kehollisen viestin kautta.

Myös johtolauseiden suhteen kannattaa olla tarkkana. Oma nyrkkisääntöni niiden suhteen on, että käytän niitä aina, kun ne selkeyttävät tilannetta mutta kuitenkin mahdollisimman harvoin. Pyrin korvaamaan niitä esimerkiksi toiminnalla, kuvauksella tai vaikkapa juuri kehollisilla eleillä, reaktioilla jne. Joskus myös ääneen sanotut sanat voivat jo paljastaa puhujan. Kun johtolauseita on tarpeen käyttää, pyrin miettimään, mikä verbi sopii tilanteeseen parhaiten. ”Sanoi” on erinomainen ja usein sopivan neutraali, jolloin painopiste on repliikillä ja kaikella muulla, mitä kohtauksessa tapahtuu. Joskus kuitenkin jokin värikkäämpi vaihtoehto saattaa kuvastaa tilannetta paremmin tai siirtää korostuksen esimerkiksi siihen, millä tavoin asia on sanottu.


Dialogin omaäänisyys

Monilla kursseilla on puheeksi noussut myös hahmojen persoonalliset äänet. Ei siis puheääni vaan enemmänkin heidän tapansa sanoittaa asioita. Tämän löytäminen voi olla joskus hankalaa, ja hahmot saattavatkin herkästi kuulostaa toistensa kopioilta. Jos olet kirjoittamassa tekstisi ensiversiota, en olisi asiasta lainkaan huolissani. Tuolloin oleellista on saada suuri tekstimassa kasaan, hienosäätö tehdään myöhemmin. Tähän kuuluu myös hahmojen omien äänten hiominen, joten voit suosiolla jättää sen editointikierrokselle.

Viimein on aika pohtia hahmojen puhetyylejä. Sen aloittaisin mietinnöt käymällä läpi, millainen kukakin heistä on persoonana. Mitkä piirteet korostuvat? Entä miten nämä piirteet vaikuttavat sanavalintoihin ja puhetapaan? Ujo puhuu eri tavalla kuin itsevarma, innostuja valitsee toiset sanat kuin pessimisti. Myös hahmojen koulutus tai ammatti voi vaikuttaa heidän tapaansa ilmaista itseään, samoin kotipaikkakunta tai jopa kasvatus. Ikäkin voi tuoda oman osansa ja joissain kulttuureissa sukupuolikin vaikuttaa.

Kun olet määritellyt hahmojesi persoonallisuuden piirteet ja taustat sekä pohtinut niiden vaikutusta puheeseen, sinulla onkin jo valmis toimintasuunnitelma, jonka perusteella voit lähteä muokkaamaan repliikkejä ja niiden ympärille tulevia kehonkielisiä viestejä tai toimintaa.