Vuosi on taas vierähtänyt kuin huomaamatta. Nykyisin aika tuntuu kulkevan niin nopeasti, etten pysy mukana. Vasta oli tammikuu ja nyt joulukuu vetelee viimeisiään. Minä roikun takin liepeessä ja toivon, etten putoa matkalta.
Alkuvuosi meni jonkinlaisessa sumussa. Työstin Veden vaistoa, toivuin joulukuussa tulleista ikävistä uutisista, aloittelin uutta vaihetta elämässä ja pelasin. Olin uppoutuneena jonkinlaiseen omaan kuplaani.
Kun kevät lähestyi, aloin taas hiljalleen avautua maailmalle enemmän, mutta tekeminen ei loppunut kesken. Veden vaisto väritti koko vuoden ensimmäistä puoliskoa ja välillä tuntui, ettei urakka lopu koskaan. Tämä siitä huolimatta, että työstin sen lopulta valmiiksi paljon nopeammin kuin Maan mahdin tai Tulen tahdon.
Kesä oli kuuma ja toi mukanaan taas uuden elämänmuutoksen. Kokopäivätyöt imivät mehuja ja kirjoittaminen jäi vähemmälle. Tai niin kuvittelin, sillä oikeasti syksyn myötä kirjoitin taas todella paljon, vaikka aina eivät rahkeet meinanneet töiden ohella riittää.
Nyt loppuvuodesta olen huomannut, että on aika taas höllätä. Flunssakierre näyttää loputtomalta, väsymys painaa hartioilla. Työt on toki tehtävä, mutta muusta voi vähän tinkiä, vaikka toisaalta sormet pyrkivät näppäimistölle välillä silloinkin, kun silmät eivät jaksaisi pysyä auki.
Uusien alkujen vuosi
En ole blogissa tai paljon muuallakaan asiasta puhunut, mutta aloitin miltei vuosi sitten kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Kurssitehtävät ovat lohkaisseet osan kirjoitusajasta sekä keväällä että syksyllä, mutta jotenkin olen löytänyt aikaa myös omille projekteille.
On ollut mielenkiintoista keskustella kirjoittamisesta toisten kanssa ja arvokasta on luonnollisesti ollut myös palaute, jota olen saanut niin opettajilta kuin toisilta opiskelijoiltakin. Palautetta ei nimittäin ole koskaan liikaa, ja ihanaa on, kun kritiikinkin saa kannustavassa muodossa.
On ollut mielenkiintoista keskustella kirjoittamisesta toisten kanssa ja arvokasta on luonnollisesti ollut myös palaute, jota olen saanut niin opettajilta kuin toisilta opiskelijoiltakin. Palautetta ei nimittäin ole koskaan liikaa, ja ihanaa on, kun kritiikinkin saa kannustavassa muodossa.
Opintojen lisäksi aloitin tosiaan vuoden aikana myös uuden työn. Tosin työ on ollut erilaisissa pätkissä mutta silti varsin jatkuvaa. Väliin on jäänyt vain yksittäisiä viikkoja, jolloin töitä ei ole ollut tarjolla. Työ on luonteeltaan sellaista, etten aio sitä sen tarkemmin blogissa avata. Sanottakoon vain, että se imee introvertistä mehuja kiitettävästi, vaikka kyseisessä tehtävässä viihdynkin.
Töiden ja opiskelun yhdistäminen on tehnyt arjesta ajoittain hektistä, mutta hienoahan se on, että on uusia hommia. Kirjoittamisesta en taas haluaisi luopua vaan sille on löydettävä aina edes vähän tilaa. Toisinaan on silti vähän väsyttänyt kaiken keskellä.
Uusien projektien vuosi
Vaikka Veden vaiston työstäminen kahmaisi ison osan vuodesta, mahtui sekaan joukko muita pienempiä projekteja. Pääsin mukaan peräti kahteen fanzineen, joihin kumpaankin kirjoitin englanninkielistä fanifiktiota. Toiseen Tales of Zestiria -pelistä, toiseen Xenoblade Chronicles X -pelistä. Projektit olivat hauskoja mutta hieman stressaaviakin, koska ne piti ujuttaa kaiken muun tekemisen väliin.
Olen pitkään arastellut englanniksi kirjoittamista, joten olen iloinen, että uskalsin hakea zineihin mukaan. Kun omia tekstejä editoi useampaan kertaan ja sai betalukijoilta palautetta, aloin taas entistä paremmin tiedostaa, missä omat kehittämisen paikkani englannin osalta ovat. Erittäin iloinen olen kuitenkin siitä, etteivät betat antaneet palautetta ainoastaan kieliopista ja kirjoitusvirheistä vaan kommentoivat myös sisältöä.
Olen pitkään arastellut englanniksi kirjoittamista, joten olen iloinen, että uskalsin hakea zineihin mukaan. Kun omia tekstejä editoi useampaan kertaan ja sai betalukijoilta palautetta, aloin taas entistä paremmin tiedostaa, missä omat kehittämisen paikkani englannin osalta ovat. Erittäin iloinen olen kuitenkin siitä, etteivät betat antaneet palautetta ainoastaan kieliopista ja kirjoitusvirheistä vaan kommentoivat myös sisältöä.
Kesällä listalle putkahti vielä kaksi puserrusta lisää. Pääsin mukaan projektiin, joka osoittautui varsin vaativaksi. Jälkikäteen ajateltuna en ehkä ollut täysin valmis siihen eivätkä tilannetta helpottaneet uusi työ, opinnot ja omat harrastukset. Sain kesän ja syksyn aikana tehtyä oman osuuteni projektista, mutta mieleen jäi kummittelemaan epäonnistunut fiilis. Ainoa positiivinen palaute, jonka tuona aikana sain, oli että juttuni halutaan ehdottomasti mukaan. Kaikki muu oli kritiikkiä, mikä on tietenkin ymmärrettävää, koska lopputuloksesta haluttiin mahdollisimman hyvä. Itselleni jäi kuitenkin olo, etten onnistunut missään kohtaa, en edes lopullisen version kanssa. Syksyllä paininkin tämän tuntemuksen kanssa ja se vaikutti kirjoittamiseeni paljon enemmän kuin olisin halunnut. Yhtäkkiä aloin kyseenalaistaa, onko minusta todella kirjoittamaan. Onneksi pahin kipuilu on nyt jo jäänyt taakse.
Jos palataan kesään, pöydälleni lennähti kuitenkin myös toinen projekti eli Feny Kuunvalon Salainen liljatarha, jonka työstämisessä olin erittäin aktiivisesti mukana. Oli hauskaa sukeltaa eroottisten novellien pariin, mutta tältäkin osalta voi jälkikäteen todeta, että ajoituksen olisi voinut valita myös paremmin. Aina nämä jutut eivät kuitenkaan katso sitä, onko kalenterissa hyvä hetki vai ei.
Minua pyydettiin mukaan myös muihin juttuihin, mutta siinä kohtaa järki (ja puoliso) sanoi jo ei. Hieman harmitti, etten päässyt kokeilemaan siipiäni vielä parissa erilaisessa projektissa, mutta oikeasti ihan hyvä niin. Jo nykyisellään jaksaminen oli koetuksella, joten lisähommat tuskin olisivat tilannetta parantaneet. Muutamat ihmiset ovat minulle sanoneetkin, että järkevämpää olisi luopua kaiken maailman kirjoitusjutuista ja keskittyä oikeisiin töihin ja oikeaan vapaa-aikaan. En vain osaa. Ei, en pysty. En ole minä, jos en saa kirjoittaa.
Aika hiljentää vauhtia?
Olen monena vuonna tähän aikaan kirjoittanut, että jaksamisen kanssa on ollut haasteita ja että olen haalinut itselleni liikaa tekemistä. Kamppailen edelleen tämän asian kanssa. Jostain pitäisi karsia mutta mistään ei haluaisi luopua. Ehkä tasapaino kuitenkin vielä löytyy?
Yritän kuitenkin ensi vuonna olla armollisempi itselleni. Työt pitää tehdä ajallaan ja opiskelun aikarajoista on pidettävä kiinni, mutta minun ei ole omille projekteilleni mikään pakko laittaa tiukkoja deadlineja. Kristallin lapsien päätösosa on jäänyt nyt syksyllä muun elämän jalkoihin, mutta sekin valmistuu aikanaan. Ei minun tarvitse rykäistä kirjaa ulos vuodessa eikä varsinkaan puolessa vuodessa. On lupa myös pysähtyä hengittämään.
Tiedän jo nyt, että ensi vuosi on muutoksien vuosi, vaikken itse mitään sellaista suunnitellut. Elämässä menee moni asia kokonaan ympäri ja on opeteltava paljon uutta. On etsittävä oma paikkansa uudelleen. Pelkästään muutos on väsyttävää, joten sen rinnalla ei pidä vaatia itseltään liikoja.
Edellinen voi kuulostaa kovin salaperäiseltä, mutta kerron asioista kyllä tarkemmin, kun ne ovat ajankohtaisia. Ihan vielä en niitä voi blogin puolella enempää avata. Sen verran voin sanoa, että olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani enkä osaa sanoa, tuleeko vuodesta 2019 todella hieno vai todella vaikea. Aika näyttää.
Joka tapauksessa uusi vuosi tulee vääjäämättä ja voin vain ottaa sen vastaan. Ensi vuonna haluan tulevan muutoksen ohella keskittyä viemään kirjoittamisen perusopinnot päätökseen ja kirjoittamaan Kristallin lapsien päätösosaa. Lisäksi haluan hurvitella pelien parissa ja toki kirjoittaa vähän niistäkin. Tuossa kaikessa on kuitenkin jo tavoitteita tarpeeksi enkä aio kasata näistäkään itselleni liian suuria paineita (toivottavasti).
Seuraa myös somessa!
Uusi työ + opinnot + kirjoittaminen ja projektit. Ei ihme jos sinulle oli aika kortilla ja stressiä pukkasi.
VastaaPoistaToivottavast ensi vuosi on vähän armollisempi.
Kiitos kommentistasi. Toivon itsekin, että ensi vuodesta tulee vähän armollisempi, mutta voi olla, että toisin käy. Ehkä loppuvuodesta ehtii ottaa sitten vähän rennommin.
PoistaJoka tapauksessa ihanaa uutta vuotta sinulle! :)
Niin tuttuja tuntemuksia - me kirjoittajat taidamme olla aika vaativia itseämme kohtaan. Lepoa ja armollisuutta opetteken itsekin.
VastaaPoistaParempaa ensi vuotta!
Kiitos kommentistasi, Katri. Vaativuus itseä kohtaan ja kirjoittaminen tuntuvat tosiaan kulkevan käsi kädessä. Välillä tuntuu, että ajankääntäjä olisi kätevä, mutta oikeasti sitä varmaan vaan polttaisi itsensä loppuun, jos saisi lisää tunteja käyttöön. Pitäisi vain yrittää muistaa se, että lepokin on tärkeää.
PoistaUpeaa uutta vuotta myös sinulle!