Anna Kaija

Järjestin syksyllä arvonnan, jossa lupasin kirjoittaa viidelle voittajalle heidän toiveiden mukaisensa raapaleet. Nyt joulukuussa julkaisen nuo tarinat myös täällä blogin puolella ja lisäksi ne ovat lähteneet sekä sähköpostilla että etanapostilla voittajille itselleen.

Kuten tavallista, minulla ei pysynyt homma ihan näpissä. Raapaleita piti tulla, tuli muuta lyhytproosaa. Ihan novelleiksi en näitä luokittelisi. Ehkä voittajia ei kuitenkaan haittaa, että he saivat nyt hieman pidemmät tarinat luettavakseen. Kävi myös niin, että jokaiseen kertomukseen päätyi jonkin verran jouluista romantiikkaa. Se ei ollut mitenkään suunnitelmallista, mutta ilmeisesti alitajuntani nyt halusi suoltaa ilmoille sellaista.

Kolmantena on vuorossa Namille kirjoitettu Final Fantasy VII -fanifiktiotarina. Tämä oli arvonnassa tulleista fandomeista ainoa, jonka osalta tunnen olevani vähän vahvemmilla. Aihepiiri muodostui kuitenkin sellaiseksi, etten ehkä ollut aivan omimmalla maaperällä. Nami toivoi tarinan olevan kauhua tai komediaa, joita en kumpaakaan koe omiksi lajeikseni. Ehkä tämä kuitenkin on lähempänä jälkimmäistä.

Valitsin tarinan päähenkilöksi Renon, koska tiedän Namin pitävän hänestä. Tarinassa esiintyy myös pari muuta hahmoa, joista ainakin toinen lukeutuu hänen suosikeihinsa.

Katto oli vieras. Avasin juuri raottamani silmäni ammolleen, mutta katto ei muuttunut yhtään tutummaksi. Vihaiset mooglet moukaroivat ohimoitani ja chocobo oli todennäköisesti kussut suuhuni. Käännyin hitaasti kyljelleni ja yökkäsin, mutta suuhuni nousi vain pistelevää sappea, mikä saattoi olla hyvä asia, sillä lattia oli peitetty pinkillä karvalankamatolla. Kuka piru käyttää pinkkejä karvalankamattoja?

Vatsani pohjassa myllersi. Olin toki ollut näissä tilanteissa ennenkin, mutta jokin tajuntani liepeillä sanoi, että tällä kertaa oli tosi kyseessä. Nielaisin karvaan sapen takaisin kurkkuuni ja kierrätin katsettani huoneessa. Yöpöydällä lojui hempeä rakkausromaani, joilla tietynlaiset naiset tapasivat itseään viihdyttää, varmaan samat, jotka ostivat niitä helkkarin pölyä imeviä pinkkejä ällötyksiä.

En muistanut ketään sellaista edellisillalta. Elena oli ollut seurueemme ainoa nainen, enkä vain voinut kuvitella häntä tähän huoneeseen. Vaikka kuinka kaivelin mieleni syövereitä, näin vain Ruden kaatamassa minulle lisää juomaa 7th Heavenin nurkkapöydässä, johon olimme kai tilanneet useamman kokonaisen pullon. Mitä sen jälkeen oli tapahtunut?

Oli vain yksi tapa saada selville. Aistin toisen ihmisen lämmön vasten selkääni, kuulin rahisevan hengityksen ja pystyin haistamaan vanhan viinan, joka ei löyhähtänyt ainoastaan minusta. Nopea käännös olisi kivuttomin. Sitten tietäisin.

Juuri sillä hetkellä narahdus kantautui korviini ja näin huoneen oven työntyvän auki. Rekisteröin ensimmäisenä pitkäkyntiset sormet, jotka hapuilivat valokatkaisinta. Seuraavaksi katseeni liimautui antavaan mustaan mekkoon, joka tarjoili hekumallisen vaon. Sellaisen, johon moni mies olisi mieluusti upottanut kasvonsa pysyvästi.

Pakottauduin nostamaan katseeni ylemmäs. Huulet muodostivat hämmentyneen o-kirjaimen, ruskeat silmät porautuivat omiini, kunnes siirtyivät jonnekin taakseni. Sänky keinahti, lakanat kahisivat. Ei helvetti. Ei helvetin helvetin helvetti.

”Cloud?” Tifan sanat tunkeutuivat tikareina korviini. ”Reno?”

”Huomenta?”

 

Yritys oli epätoivoinen. En ehtinyt edes liikahtaa, kun selkäni takaa kuului epämääräinen karjahdus ja voimakas käsi iski minut alas sängystä. Koulutuksen karaisemat refleksini olivat unohtuneet kohmelon tahmeisiin kouriin, kun syljeskelin pinkkejä karvoja suustani.

Tifa katosi huoneen ovelta. Askeleet paukuttivat portaita alas ja niitä seurasi pamahdus. Keräsin itseni pystyyn vain kohdatakseni sinisten silmien vauhkon katseen. Cloud oli kääräissyt peiton vyötärölleen, eikä minulla ollut ylläni sitäkään vähää.

”Ulos.”

Se oli ainoa sana, jonka blondi soi minulle. Hitto. Oli ollut virhe tulla 7th Heaveniin viettämään pikkujouluja ja ennen kaikkea oli ollut virhe humaltua niin pahasti, että arvostelukykyni oli pettänyt. Mutta kuinka humalassa Cloud oli ollut? Hän ei ollut kertaakaan tuttavuutemme aikana päästänyt minua lähelleen vaan mulkoillut kiukkuisesti ja epäluuloisesti kauempaa sen kaapinkokoisen korston seurassa. Helvetti, hän ei ollut valmis tähän. Se oli kirjoitettu hänen kasvoilleen.

”Ulos!”

Karjaisu sai minuun vipinää. Sieppasin kalsarini ja muut vaatteeni lattialta, ennen kuin kiirehdin Tifan jalanjäljissä alakertaan.

Seuraa myös somessa!