Tunnustetaanpa jotain. Meinasin jättää tänä vuonna Helsingin kirjamessut kokonaan välistä! Sitten kävi niin, että sainkin kutsun esiintymään ja peruin puheeni. Siispä lauantaina 24.10. suuntasin kohti messukeskusta jännittynein mielin. Messukokemus oli erilainen aiempiin vuosiin verrattuna, ylitin ehkä jossain määrin itseni, mutta messujen jälkipuinnit saivat myös pohdiskelemaan paljon.
Esiinnyin Books on Demandin messuosastolla yhdessä Lina Halisen kanssa ohjelmassa Let's talk about romantasy. Kuten nimi jo paljastaa puhuimme romantasian (ja fantasian) kirjoittamisesta, genrestä yleisemmin, sen tulevaisuudesta sekä tietysti myös omista teoksistamme.
Aiemmin olen ollut messuilla vain kävijänä ja parit kerrat myös vaikuttajapassin saaneena, mutta esiintymään en ole aiemmin päässyt. Kirjailijan roolissa en ole esiintynyt muutenkaan julkisesti, koska en koe esillä olemista mitenkään erityisen miellyttäväksi.
Nyt kuitenkin kävi niin, että vastasin sähköpostiini kilahtaneeseen pyyntöön myöntävästi, koska halusin lähteä vähän kokeilemaan omia rajoja. Ehkä minusta voisi sittenkin olla myös johonkin tällaiseen? Opekokemuksesta sain vähän tukea ja turvaa koettelemukseen, vaikkei se sama asia olekaan.
Taustalla esiintymiskammoa ja kiusaamiskokemuksia
Jo peruskoulusta asti olen kammonnut esille nousemista. Olin se tyyppi, joka änkytti kouluesitelmissä ja puhui liian nopeasti. Hyvä jos esitelmistäni jotain tolkkua sai. Ongelma jatkui läpi lukion ja korkeampienkin asteiden ja tuotti ajoittain haasteita myös työelämässä, jos satuin joutumaan rooliin, missä oli pakko esiintyä muiden edessä.
Esiintymiskammooni vaikuttanevat osittain koulukiusaamiskokemukset, mutta ehkä sen lisäksi minulla on taipumusta yliajatteluun ja itsekriittisyyteen. Nämä piirteet eivät ainakaan hyödyksi esiintyessä minun kokemukseni mukaan.
Ongelma on alkanut helpottaa vasta opetuskokemuksen myötä. Ensimmäiset kurssit olivat minulle todella vaikeita ja ahdistuin suunnattomasti, jos mokailin yhtään. Ongelmia PowerPointin kanssa? Sietämätön nolostus. Sanoin jotain hassusti? Uneton yö. Ja niin edelleen.
Onneksi en enää murehdi samalla tavalla. Isoimman kiitoksen haluan ojentaa ihanille opiskelijoilleni, joiden kannustava ja innokas asenne on saanut minut huomaamaan, etteivät mokat nyt niin vakavia ole ja voin olla ihan hyvä niistä huolimatta. Nykyisin osaan jo melkein nauraa omille sekoiluilleni.
Siispä kiitos opiskelijoiden, uskalsin viimein vastata esiintymiskutsuun myönteisesti. Kyllä se lavalle nouseminen silti hirvitti, mutta oli hienoa, että rohkenin mennä.
Tästä voinee todeta, että joskus tarvitaan aika paljon korjaavia kokemuksia, jotta jonkin asian kanssa pääsee eteenpäin. Olen niitä tässä ihanassa työssä runsaasti saanutkin. Se on onnekasta. Toivottavasti saan jatkaa tällä tiellä vielä pitkään.
Jännittävä esiintyminen, kivoja kohtaamisia ja paljon kiertelyä
 |
| Kuva saatu Lina Haliselta |
Niin, takaisin sinne messuille. Esiintyminen tosiaan jännitti etukäteen, ja olinkin harjoitellut kysymyksiin vastaamista muutamaan otteeseen. En silti tiedä, miten tämä realisoitui lopulta puheeksi, koska en omista höpinöistäni muista itse asiassa kauheasti. Sain kuitenkin kehuja muutamilta paikalla olleilta, joten ehkä se meni siedettävästi.
Joka tapauksessa haastattelija oli mukava ja rento, samoin Lina oli aivan huikea. Hänellä on selkeästi esiintymisen taito hallussa ja rohkeutta puhumiseen. Hänestä syntyi minulle myös innokas ja innostava vaikutelma, joten voin kyllä nähdä hänet vastakin nousemassa lavoille.
Ehkä myös itseni. Katsellaan, mitä jatkossa tapahtuu.
Yhteishaastattelun jälkeen oli vielä aikaa jutella. Kiitos Linalle siis hyvästä keskustelusta sekä kirjahankinnasta. Nämä lämmittävät sydäntä aina.
Samassa yhteydessä jutustelin sitten muidenkin tuttujen kanssa, ja kyllähän nämä toisten kirjailijoiden kohtaamiset aina tuntuvat hyviltä. Vähän liian harvoin tulee kurssien ulkopuolella juteltua kunnolla kirjoittamisesta, kirjoista ja kaikesta niiden ympärillä tapahtuvasta. Valitettavasti messuillakin kohtaamiset jäivät melko lyhyiksi, koska kaikilla oli luonnollisesti omia kiireitä.
Jutustelua enemmän ehdinkin sitten kierrellä ja tehdä vähän omia ostoksia. Kotiin lähti kolme kirjaa, kirjanmerkki sekä DVD-boksi, joten eiköhän niiden parissa viihdy ihan hetken verran.
Kirjasome - ketkä ovat keskiössä, ketkä jäävät ulkopuolelle
Messujen jälkeen some täyttyi lukuisista postauksista. Ostospinojen ja ohjelmahehkutusten lisäksi esillä tuntui olevan paljon myös kirjasome ja siitä erityisesti booktok ja kirjagram. Kirjamastodonin en ole ainakaan huomannut puheissa esiintyvän, joten ehkä se on vähän enemmän piilossa oleva somenurkkaus.
Kirjasomeen liittyy paljon yhteisöllisyyttä, moninaisia postauksia kirjoista sekä niiden oheistuotteista sekä somen vaikutus ihan kustannuskenttään ja siihen, kuka ylipäätään pääsee esille. Osalle on syntynyt somen kautta ystävyyssuhteita, toiset taas kokevat jääneensä syrjään. Väliin mahtunee joukko muunlaisiakin kokemuksia.
Tämä kaikki on varmasti omiaan nostamaan tunteita pintaan, mikä mielestäni on näkynyt myös käydyssä keskustelussa. Monet jakavat someystävien kanssa yhteiskuvia ja näyttävät siten muillekin, miten hauskaa onkaan ollut, kun on tapahtumassa kasvotusten nähty. Lisäksi osan postaukset ovat some-algoritmien suosiossa ja nousevat vahvasti näkyviin myös tapahtumien ulkopuolella.
Reunoille jää sitten paljon. Osa ehkä osallistuu somepostailuun muttei saa algoritmilta näkyvyyttä. Keskusteluihin voi olla vaikea osallistua, jos tuntee olonsa jo valmiiksi näkymättömäksi tai syrjäänjääneeksi. Osa jää ehkä sivummalle vapaaehtoisestikin, mutta osalle tämä voi olla kipeä paikka. Kynnys tuoda itseään ja omia juttujaan vahvemmin esille voi olla korkea. Voi myös olla vaikea vain mennä juttelemaan ihmisille, vaikka heitä tapahtumissa tunnistaisikin. Siispä kaikki eivät välttämättä yhteisistä tapahtumista ja sosiaalisesta mediasta huolimatta saa sosiaalisen osallisuuden kokemusta, ja silloin toisten postaukset voivat kirpaista.
Tarkoittaako tämä sitten, että muiden pitäisi omaa postailuaan rajoittaa? Ei suinkaan.
Entä saako omasta syrjään jäämisestään puhua? Minusta kyllä.
Nämä molemmat kokemukset ovat totta yhtä aikaa, eikä meillä taida olla helppoja vastauksia siihen, miten kaikki halukkaat voisivat kokea osallisuutta juuri tässä yhteisössä. Tietenkin tähän suuntaan kannattaa pyrkiä ja uskonkin, että moni kyllä ottaa mielellään niin uusia kuin vanhempiakin tekijöitä mukaan. Joskin yksi iso ongelma on varmastikin jo se, miten tulla näkyväksi, jos algoritmi ei vain suosi postauksiasi riittävästi, jotta muut voisivat huomata sinun sanoneen jotain. Ehkä jokainen voi pyrkiä tässä kantamaan oman kortensa kekoon ja nostaa esille myös vähemmän reaktioita saaneita kirjapostauksia, jos sellaisia sattuu huomaamaan.
Omat pohdintani kirjasomeen osallistumisesta
 |
Yksin kuvassa, koska enhän minä |
Ennen kuin aloitan, haluan korostaa, että nämä pohdinnat koskevat juuri minun osallistumistani. Niitä ei kannata yleistää muihin.
Itsekin ehkä koen olevani jossain määrin kirjasomen reunamilla, en täysin siellä ytimessä. En ole TikTokissa enkä erinäisistä syistä aio sinne liittyä. Siispä osallistun somekuvioihin lähinnä Instagramin puolella. Mastodon-tilikin minulla on, mutta olen ollut laiska sen käytössä, joten kovin paljon yhteyksiä ei minulle ole sitä kautta syntynyt.
Koen, että Instagram suosii toisia sisältöjä (esim. keloja) ja ei juurikaan anna näkyvyyttä toisille (esim. kirjakuville). Joihinkin postauksiin saan paljonkin reaktioita, jotkut painuvat someunholaan varsin nopeasti. Kyllähän se joskus harmittaa, jos huolella valmisteltu postaus ei näy juuri kenellekään, ja saattaa tulla olo, ettei ketään kiinnosta, vaikka oikeasti kyse on vain siitä, ettei Instagram halunnut antaa sille näkyvyyttä.
Mitä taas tulee tapahtumiin, katselen monesti jälkikäteen, kuinka kivoja yhteiskuvia muut postaavat. En muista, milloin viimeksi joku olisi halunnut ottaa kanssani sellaisen.
Paitsi nyt esiintymisestä otettiin ja se oli ihan huippujuttu!
Toisaalta en ole maailman kuvauksellisin tyyppikään, joten eipä tarvitse stressata, miltä näyttää kuvissa, kun sellaisia ei juuri ole. Silti kyllä se joskus harmittaa, ettei voi jakaa kasapäin yhteiskuvia ihanien tyyppien kanssa. Uskon nimittäin, että kirjasomessa on paljon aidon mukavia ihmisiä, vaikken kovin monen kanssa olekaan päässyt juttelemaan kasvotusten.
Kun sanon olevani reunamilla, on otettava huomioon, etten juuri itse mene tapahtumissa puhumaan ihmisille. Koen, että saatan olla häiriöksi ellei minulla ole selkeää asiaa. Tai että voisi olla kiusallista, että "se verkko-ope" tulee yhtäkkiä jotain höpisemään. Olen ehkä tapahtumissa aina jossain eri roolien välimaastossa, joten en edes tiedä, pitäisikö ihmiset kohdata ope-Annana, kirjailija-Annana vai ihan vain Annana. Ole siinä sitten! Tämä on taas ihan niitä omia päänsisäisiä mörköjäni, jotka minun olisi vain jotenkin voitettava. Sitten ehkä uskaltaisin vaikka joskus itse pyytää toista yhteiskuvaan.
Eli en syytä muita siitä, että jään vaille tiettyjä tapahtuma- ja somekokemuksia. Voisin olla niiden suhteen aktiivisempi, mutta toistaiseksi kynnys on tuntunut liian korkealta ylittää. Tätä minun onkin itsessäni työstettävä ja ehkä myös tarkennettava, millaisessa roolissa haluan yhteisöön milloinkin osallistua. Eli ehkä tilanne aikanaan helpottaa.
Voisi siis sanoa, että kirjamessut olivat mielenkiintoinen kokemuksena ja herättivät paljon ajatuksia myös näin jälkikäteen. Olen kuitenkin iloinen, että uskalsin lähteä esiintymään. Seuraavat henkilökohtaiset esteet voi sitten ylittää toisella kertaa.
