Anna Kaija

Taas kerran päädyin nappaamaan edullisen e-kirjan, kun sellainen sattui kohdalle. En tuossa vaiheessa tiennyt, että kyseessä oli sarjan neljäsosa, koska se ei käynyt kuvauksesta millään tavalla ilmi. Kirja tuntui kuitenkin itsenäiseltä kokonaisuudelta, joten seikka ei varsinaisesti haitannut. Joskin myönnettävä on, että minua häiritsee ajatus, etten ole lukenut kirjoja järjestyksessä.

En vain nyt jälkikäteen ole aivan varma, haluanko etsiä käsiini kolme aiempaa osaa. Kirjassa päähenkilö Diane on romanssikirjailija, jolla ei itsellään ole seurustelusta kokemusta. Hän saa salaperäisen kirjan työpaikkansa asiakkaalta ja se johdattaa hänet aikakoneen luokse. Seurauksena on tuo menneisyydestä henkilön, joka uhkaa pistää historiankirjat uusiksi. Lisäksi hänen elämäänsä varjostaa stalkkeri, joka paljastuukin joksikin aivan muuksi.

Kirjan tarkoitus oli selvästi olla seikkailulla höystettyä romantiikkaa, joka sinällään puree minuun genrenä yleensä hyvin. Tällä kertaa koin kuitenkin pääparin rakkaustarinan lähinnä ärsyttävänä. Toisaalta se eteni, toisaalta velloi paikallaan, eivätkä aikuiset ihmiset osanneet puhua keskenään yhtään mistään. Rasittavaa. Juuri tämän aspektin takia en ole ollenkaan varma, haluanko todella lukea lisää samanlaista settiä. Luultavasti en.

Sumika ja Ushio ovat parhaita ystäviä, jotka ovat salaa ihastuneita toisiinsa. Atleettinen Sumika ei uskalla tunnustaa tunteitaan, koska tietää Ushion pitävän tyttömäisistä tytöistä. Myöskään Ushio ei saa sanaa suustaan, sillä eihän Sumika voi olla hänestä kiinnostunut sillä tavoin.

Sarjan toinen osaa avaa enemmän päähahmotyttöjen taustatarinaa ja vasta loppupuolella jatketaan siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Alkuun minusta tuntui, että olin täysin pihalla kaikesta, mikä tosin saattoi johtua osittain siitä, että edellisen osan lukemisesta on jo aikaa. Kuitenkin kun pääsin tarinaan takaisin sisään, nautin tästä menneisyyteen sukelluksesta huomattavan paljon.

Whispered Words on parhaimmillaan silloin, kun siinä oikeasti tapahtuu ja asiat etenevät, mutta siinä on myös paljon hetkiä, jolloin kaikki tuntuu vain junnaavan paikoillaan. Toisaalta juuri siitähän tarina tavallaan kertookin, joten ehkä tähän seikkaan pitäisi suhtautua enemmän ominaisuutena kuin vikana. Aion lukea kolmannenkin osan, mutta ehkä tarvitsen ennen sitä pienen hengähdystauon sarjan parista.

Palatsista vallankumousta karannut prinsessa Yona etsii avukseen neljää lohikäärmettä. Hänen rinnallaan kulkee uskollinen soturi Hak. Kahdeksannessa osassa Yona on jo löytänyt neljästä lohikäärmeestä kolme rinnalleen ja joukko jatkaa matkaansa tavoitteenaan löytää viimeinen, keltainen lohikäärme. Samaan aikaan Yonan isän tilalle hallitsijaksi noussut Su-won pyrkii vakauttamaan valta-asemaansa.

Yleensä viihdyn Yonan parissa erinomaisesti, mutta tästä kyseisestä osasta tuli ajoittain mieleen enemmän pojille suunnattu taistelusarjakuva kuin romantiikalla höystetty seikkailu. Osa kohtauksista tulikin siis lähinnä silmäiltyä läpi sen suuremmin innostumatta. Lopussa tylsistymistä kuitenkin paikattiin hienosti vähän romanttisemmalla kohtauksella.

Taide Yonassa on kaunista ja sitä on nautittavaa katsella. Ehdottomasti jatkan sarjan parissa edelleen.

Sapphiren isä katoaa salaperäisesti merelle ja hänen uskotaan kuolleen. Sapphire ja hänen veljensä, Conor, eivät kuitenkaan suostu uskomaan väitteisiin. He ovat varmoja, että isä on yhä elossa. Meri vetää sisaruksia puoleensa ja erityisesti Sapphirella tuntuu olevaan siihen vahva yhteys. Niin vahva, että eräänä päivänä hän tapaa pojan, Faron, jolla on hylkeen pyrstö. Sapphire antaa Faron johdattaa hänet Ingoon, vedenalaiseen maailmaan.

Ingo on niitä trilogioita, joita katselin nuorempana monta kertaa kirjakaupassa, mutta piheilin enkä tullut hankkineeksi. Jostain syystä kirjat jäivät lainaamatta myös kirjastosta... mutta toisaalta enpä muista niitä lähikirjaston hyllyissä nähneenikään. Nyt sain suomennetun trilogian käsiini ja päätin ottaa vahingon takaisin. Tosin Goodreadsin mukaan kirjoja olisikin kolmen sijasta viisi, joten ehkä joudun vielä tekemään metsästysretken loppujen osalta...

Ingon idea on kiinnostava ja vedenalainen maailma tuntui kiehtovalta. Valitettavasti sen rooli ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa jäi pienemmäksi kuin olisin toivonut. Ingo myös vaikutti vihamieliseltä ja hieman epämiellyttävältä paikalta kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta eikä vähiten Faron takia. Farosta tulikin ehkä vahvin inhokkihahmoni tässä tarinassa, vaikka hän kävi tiukan kamppailun Sapphiren kanssa kyseisestä tittelistä. 

Nuorempana kirja olisi luultavasti jäänyt minulta kesken, koska Faron saarnaava asenne sai niskavillani pystyyn näin kolmekymppisenäkin. Toisaalta Sapphiren teinikäytös onnistui ärsyttämään myös enkä olisi luultavasti häntäkään nuorempana jaksanut. Kun tarinan tärkeimmät hahmot ovat pääasiassa epämiellyttäviä, lukemiskynnys nousee. Tässä kohtaa aihepiirin kiinnostavuus sai minut kuitenkin jatkamaan eteenpäin.

Aion siis antaa myös sarjan toiselle osalle mahdollisuuden ja ehkä kolmannellekin, kun ne olen nyt jo joka tapauksessa kirjakokoelmaani ostanut.

Seuraa myös somessa!