Asetin itselleni tavoitteeksi lukea useamman indiekirjan tänä vuonna. Nyt esittelyssä on vuoden toinen indiepuolelta valittu kirja, Tuomo Laineen Tremennen naiset.
Tuomo Laine - Tremennen naiset
Tremennen naiset on Tuomo Laineen vuonna 2014 julkaisema fantasiatarina Pipistä, nuoresta naisesta, joka on päätynyt lapsena linnamaisen jyhkeään lastenkotiin asumaan ja joutunut aikuistuttuaan jäämään sinne myös työskentelemään. Lastenkodissa pidetään myös mielenterveyspotilaita, joiden oksennuksia Pipi työkseen siivoaa. Ulkopuolisesta maailmasta hän ei tiedä juuri mitään, mutta tuntee jumalattaren kutsuvan häntä sinne. Lastenkodissa kuria pidetään tiukasti ja jumalaveljeksien patsaat valvovat kaikkia tiloja. Asukkaatkin ovat harmaan ankeita ja vain Pipi ei tunnu istuvan joukkoon, saati sopeutuvan sääntöihin.
Kirjan lähtöasetelma on mielenkiintoinen ja tarina voisi olla sen perusteella myös melko perinteistä fantasiaa, mutta Laine ravistelee perinteet sivuun ja kuljettaa tarinaa hyvin omanlaisellaan tyylillä. Kirjan takakannessa lukee käsikirjoituksen joskus hylänneen kustantajan kommentti siitä: "Emme pystyneet keksimään kohderyhmää, joka tällaista haluaisi lukea". Kirjan luettuani ymmärrän tuon kommentin erittäin hyvin.
Laineen käyttämä kieli on omaperäistä ja varsinkin kirjan alkupuolella myös tarkoitushakuisen räväyttävää. Kirjan ensimmäinen osa herkuttelee groteskisuudellaan ja luo kuvan inhorealistisesta, epämiellyttävästä maailmasta, johon ei suoranaisesti halua sukeltaa. Seuraava osa palauttaa synkkään maailmaan värit ja elämän. Samalla tarina myös muuttuu erilaiseksi ja saa romanttisia piirteitä. Kolmatta osiota sävyttää seikkailullinen henki.
Aloitin kirjan lukemisen tammikuussa. Alun sävy ei iskenyt minuun henkilökohtaisesti, vaikkakin oli erittäin taidokkaasti kirjoitettu. Tällaiselle groteskille sisällölle on varmasti kuitenkin omat lukijansa. Kirjan loppupuolisko vetosikin minuun lukijana ehkä hieman enemmän, muttei sopinut tyylillisesti yhteen alun kanssa. Tremennen naisista tulikin tunne, että se yrittää tyylillisesti tempoilla liian moneen suuntaan ja juuri siksi sille on niin vaikea nimetä kohdeyleisöä. Kirja ei ole huono, se on hiomaton kokonaisuus, joka ehkä vielä kaipaisi kampaamista ja kokonaisuudeksi letittämistä.
Joudun siis toteamaan saman kuin käsikirjoituksen hylännyt kustantaja. En tiedä, kenelle tätä kirjaa voisi suositella. Se voi silti olla mielenkiintoista luettavaa.
Seuraa myös somessa!
Ei kommentteja