Näytetään tekstit, joissa on tunniste romantiikka. Näytä kaikki tekstit

Hyvää romantiikkaa kirjoittamaan

Rakkaus saa sydämen sykähtämään, turha sitä on kiistää. Romanttinen kirjallisuus sisältää lukijalle lupauksen onnellisesta lopusta ja jättää mukavan jälkimaun sekä suuhun että sydämeen.

Romantiikka sisältää lukijalle lupauksen. Tarina täyttää tietyt oletukset ja jättää mukavan  jälkimaun, joskus suorastaan herkullisen. Romantiikassa loppu on pääsääntöisesti onnellinen, ja lukijat myös odottavat sitä.
 
Jos loppu ei ole onnellinen, on lukijalle silti saatava aikaan tunne, että parin rakkaus sai tarinan edetessä täyttymyksensä. Muuten kyseessä on jonkin toisen genren tarina, jota on höystetty romanttisilla elementeillä.
 
Edellisen perusteella on helppo sanoa, että romantiikka on kaavamaista ja ennalta-arvattavaa. Osittain tämä pitää paikkansa. Romanttisten tarinoiden kirjoittamiseen on olemassa kaava, jota monet niistä noudattavat. Genressä myös riittää kliseitä niin paljon, että osan niistä tunnistaa sellainenkin lukija, joka ei yleensä romantiikan parissa viihdy.

Onko tämä sitten huono asia?

Ei välttämättä. Ei sen tarvitse olla. Kun tunnet romantiikan kirjoituskaavan ja genren kliseet, voit rikkoa kaavaa ja taklata kliseitä kuin konkari ikään. Toisaalta voit myös hyödyntää molempia sopivasti ja rakentaa herkullisen kokonaisuuden, jossa lukija tietää saavansa juuri sitä, mitä tilasi. Sinä päätät, haluatko olla romantiikan kapinallinen vai rakenteita suojeleva ritari. Ehkäpä molempia sopivassa suhteessa?

Romantiikka ja muut genret

 
Ei ole mitenkään epätavallista, että romantiikka toimii muiden genrejen mausteena. Jokainen meistä lienee lukenut dekkarin, jossa päähahmolla on myös jokin parisuhdeviritys meneillään. 
 
Myös fantasiassa näkee paljon romanttisia sivujuonia. Esimerkiksi J.S. Meresmaan Mifonki-sarjassa on mukana myös romanttisia elementtejä, samoin Magdalena Hain Kolmas sisar -kirjassa.
 
Toisaalta välillä romantiikkaa  höystetään muille genreillä. Paranormaali romantiikka on jo melkein oma genrensä, johon kuuluu kirjoittaa romanssi ihmisen ja jonkin yliluonnollisen olennon välille. 
 
Buumi aiheutti aikoinaan Stephenie Meyer nuorille suunnatullaan Houkutus-sarjalla, jonka päähenkilö rakastuu vampyyriin. Suomalaista paranormaalia romantiikkaa löydät esimerkiksi Sini Helmisen ja Elina Rouhiaisen kirjoista.
 
Romantiikan kanssa käsi kädessä kulkee erotiikka. Romanttisen tarinan ei ole mikään pakko sisältää eroottisia rakkauskohtauksia, mutta yhtä hyvin niitä voi olla mukana. Sinä kirjoittajana päätät, mille kuumuusasteelle haluat tarinasi viedä. 

Kokonaisia ihmisiä myös romantiikassa

Vaikka romantiikka on luonteeltaan rakkausfantasiaa, kannattaa henkilöhahmoista kirjoittaa kokonaisia ihmisiä, joilla on elämässään myös muita tavoitteita kuin rakkauden saaminen.
 
Oikeastaan romantiikassa henkilöhahmot ovat suorastaan kriittisen tärkeitä. Lukijan on tarkoitus heittäytyä heidän rakkaustarinaansa, joten hänen täytyy välittää siitä, mitä hahmoille tapahtuu. 
 
Sinun tehtäväsi kirjoittajana on siis luoda persoonia, jotka koskettavat lukijaa ja saavat hänet elämään tarina yhdessä päähahmon kanssa. Jotta hahmot ja tarina pysyvät jännittävinä lukijalle, tuo hahmoihisi mukaan ripaus särmää, hyppysellinen piilotettuja pelkoja ja kupillinen kuohuntaa aiheuttavia käyttäytymismalleja. 
 
Älä kirjoita täydellistä unelmaa vaan unelma, joka voisi olla tai yhtä hyvin voisi pirskottua pisaroiksi lattialle, jos palaset eivät loksahdakaan kohdalleen.
 

Tule tutustumaan romantiikan rakenteisiin verkkokurssille


Haluaisitko tulla kanssani perehtymään romantiikan rakenteisiin? Ohjaan Wellamo-opistolla verkkokurssia aiheesta. Kurssilla tutustutaan romanttiseen kirjoittamiseen rakennekaavan ja henkilöhahmojen kautta sekä suunnitellaan oma romanttinen novelli/romaani. Jos sinulla on jo työn alla oleva romanttinen teksti, voit hyödyntää harjoitukset sen kehittämiseen. 
 
Jos innostuit, voit ilmoittautua mukaan Wellamo-opiston sivujen kautta 10.8.2021 alkaen. Muihin kursseihin taas pääset perehtymään Kurssit-sivullani.

Romantiikasta ja kirjoittamisesta

Romantiikka on eräs suosituimmista kirjallisuuden genreistä, vaikkei sitä aina puheiden ja yleisen arvostuksen perusteella uskoisi. Tiedä sitten, mistä negatiiviset näkemykset kumpuavat, mutta itse ainakin nautin rakkaustarinoiden lukemisesta ja kirjoittamisesta. Rakkaus saa sydämen sykähtämään, turha sitä on kiistää.

Romantiikka sisältää lukijalle lupauksen. Tarina täyttää tietyt oletukset ja jättää mukavan  jälkimaun, joskus suorastaan herkullisen. Romantiikassa loppu on pääsääntöisesti onnellinen, ja lukijat myös odottavat sitä.

Jos loppu ei ole onnellinen, on lukijalle silti saatava aikaan tunne, että parin rakkaus sai tarinan edetessä täyttymyksensä. Muuten kyseessä on jonkin toisen genren tarina, jollaisia on totta kai täysi vapaus kirjoittaa, mutta romantiikaksi en niitä silti välttämättä lukisi.

Oma matkani tämän genren pariin alkoi nuorten kirjoista sekä SinäMinä- ja Regina-lehtien novelleista, harlekiinikirjallisuus tuli myös testattua. Jossain vaiheessa kuvioon astui mukaan fanifiktio, koska rakastamieni tv-sarjojen, kirjojen ja pelien hahmot eivät mielestäni saaneet riittävästi romanttisia juonikuvioita osakseen. Onneksi faniyhteisö osasi jo tuolloin, ja osaa edelleen, korjata tämän puutteen, joten fanifiktion puolelta romantiikkaa löytyy aina ähkyyn asti. 

Nykyisin ahmin romanttisia tarinoita sarjakuvapuolelta, lähinnä mangana, ja luen Young Adult -kirjoja, joissa on myös romanttisia juonenkäänteitä. Lisäksi luen jonkin verran myös aikuisille suunnattuja romanttisia tarinoita, mutta viihdyn edelleen myös fanifiktiopiireissä. 

Erityisen innostunut olen kuitenkin paranormaalista romantiikasta, jossa siis suhteen toinen osapuoli on yleensä jokin yliluonnollinen olento. Esimerkiksi vampyyrit ja ihmissudet ovat hyvin edustettuina tässä genressä. Koska fantasiatarinat ovat viehättäneet minua lapsesta asti, paranormaali romantiikka tuntuu luonnolliselta lisältä.

Pidän mukavana, jos esimerkiksi fantasia- tai seikkailutarina sisältää romanttisen sivujuonen. Tiedän, ettei tällainen todellakaan ole kaikkien makuun, mutta minusta genrejen yhdistäminen tällä tavalla tuo vain mukavasti lisämaustetta kerrontaan.

Koska minusta on kiva lukea fantasiaa ja seikkailua höystettynä romantiikalla, kirjoitan samaa sekamelskaa itsekin. Kristallin lapsissa on romanttisia sivujuonia ja fanifiktion puolella olen raapustellut useamman romantiikalla kuorrutetun seikkailun. Romaanini Missä sydän sen sijaan painottuu enimmäkseen juuri romantiikkaan, vaikka myös siinä on omat jännittävät käänteensä.

 

Romantiikan rakenteista

Jos romantiikkaa lukee paljon tai katsoo vaikkapa genren elokuvia, on helppo havaita, että tarinankerronnan taustalla on kaava. Lukija ja katsoja myös osaavat sitä odottaa. Äkkiseltään kaavamaisuus voi tuntua ajatuksena tylsältä, mutta sillä on myös turvallinen puolensa. Silloin saa sitä, mitä tilasi.

Toisaalta kun kaavan tietää, voi sillä myös leikitellä ja yrittää hämätä lukijaa. Vaikka juoni kulkisi kaavan mukaan, voi tarinan esimerkiksi epäkronologisesti tai se voi vaikkapa seurata kahta erillistä aikalinjaa. Mahdollisuuksia on, kunhan ensin tiedät, millaisen tarinan haluat kertoa sen lisäksi, että se on romanttinen.


Henkilöhahmoilla eloa

Henkilöhahmot ovat tärkeä osa tarinankerrontaa, mutta romantiikassa heillä on erityinen merkitys. Jos päähenkilöt eivät puhuttele, on ainakin minun todella vaikea päästä tarinaan sisälle. 

Tämä on tietenkin hankalaa siinä mielessä, että erilaiset hahmot innostavat erilaisia lukijoita, eikä kaikkia ole mahdollista miellyttää yhtä aikaa. 

Itse asiassa kaikkien miellyttämiseen ei edes kannata pyrkiä, sillä lopputulos saattaa olla ikävän mauton ja hajuton. On siis parempi hyväksyä se, että kaikki eivät vain koskaan tule pitämään tarinasta ja sen hahmoista. Se ei tarkoita, etteikö olisi syytä tehdä parhaansa, jotta hahmot ja teksti olisivat timanttisia, mutta on hyvä ymmärtää, että aina on joku, joka tykkää, ja joku, joka ei voi sietää koko juttua.

Henkilöhahmoista kannattaa tehdä sellaisia, että ne sykähdyttävät vähintään sinua itseäsi. Ei täydellisiä yksilöitä vaan inhimillisiä olentoja, joilla on omat vahvat ja heikot puolensa. Tyyppejä, joilla on myös ärsyttäviä piirteitä, kunhan nämä ei silti korostu niin paljon, että vieraannuttavat lukijan tekstin parista.

 

Tule tutustumaan romantiikan rakenteisiin verkkokurssille


Haluaisitko tulla kanssani perehtymään romantiikan rakenteisiin? Ohjaan Wellamo-opistolla 8.2.-8.3.2021 verkkokurssia aiheesta. Kurssilla tutustutaan romanttiseen kirjoittamiseen rakennekaavan ja henkilöhahmojen kautta sekä suunnitellaan oma romanttinen novelli/romaani. Jos sinulla on jo työn alla oleva romanttinen teksti, voit hyödyntää harjoitukset sen kehittämiseen. 

Jos innostuit, voit ilmoittautua mukaan Wellamo-opiston sivujen kautta. Muihin kursseihin taas pääset perehtymään Kurssit-sivullani. Se kannattaa laittaa talteen, sillä päivitän sinne uusimmat tiedot sitä mukaa, kun saan sovittua kursseista opistojen kanssa.