Anna Kaija

Ohjaan ensimmäistä sanataidekurssiani, Sanadiscoa, tänä kesänä. Eilisellä kurssikerralla pohdimme inspiraation lähteitä ja apuja yhdessä kurssilaisten kanssa. Keskustelu oli niin loistavaa, että se jäi pyörimään mieleeni vielä yön pimeinä tunteinakin. Tänään siis puhetta kirjoittamisesta ja inspiraatiosta.

Monella kirjoittajalla on taipumusta jäädä odottelemaan inspiraation syntymistä ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan. Tunnistan tämän myös itsestäni, mutta viime vuosina olen aktiivisesti pyrkinyt eroon odottelusta.

Kirjoittaminen ilman inspiraatiota on mahdollista, ja monet ammatikseen kirjoittavat kohtaavat kausia, jolloin tekstin tuottaminen saattaa olla puurtamista ilman inspiraation häivääkään. 

Huvikseen kirjoittavat eivät ehkä tähän pulmaan välttämättä törmää niin usein, varsinkin jos tosiaan kirjoittaa vain silloin, kun inspiraatio itsestään pilkahtaa esille.

Inspiraatiota ei ole kuitenkaan pakko jäädä odottelemaan vaan sitä voi herätellä aktiivisesti. Onnistuuko tämä aina? Ei, mutta yrittämällä ei taatusti häviä mitään. Kun kokeilee erilaisia tapoja inspiraation herättelyyn, löytää lopulta ne, jotka itselle toimivat.

Eräs tuttavani lähtee aina kahvilaan kirjoittamaan, sillä ympärillä pyörivä häly saa hänet innostuneeseen tilaan, jossa teksti alkaa virrata. Toinen vaeltaa luontoon kynän ja vihon kanssa etsimään inspiraationsa lähteitä, kolmannella sanat kuohuvat esille, kun ensin on saatu hiki virtaamaan liikunnan kautta. Olemme jokainen erilaisia, joten myös tapamme inspiroitua eroavat toisistaan.

Tänä keväänä olen taas kerran kipuillut kiireisen arjen ja kirjoittamisen yhdistämisen kanssa. Väsymys painaa ja loman tarvetta olisi, mutta realiteetit tulevat vastaan. Aina ei saa sitä, mitä haluaa, eikä välttämättä edes sitä, mitä tarvitsee. 

Päätin haastaa itseni kiireestä huolimatta. Tämänhetkiseen tilanteeseeni ei sovi jääräpäinen "paukuta päivittäin 1000 sanaa uuteen käsikirjoitukseen" -tyylinen puurtaminen. Juuri nyt tarvitaan lempeyttä ja kuria muttei todellakaan ruoskaa.

Olen vuosien saatossa kerännyt itselleni Pinterestiin kuvia kansioon nimeltä "Sekalainen inspismatsku" ja ajoittain olen noita kuvia jopa hyödyntänyt. Nyt haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan tänä kesänä niin monesta kansion kuvasta kuin suinkin ehdin. Yhteen kuvaan käytän kuitenkin maksimissaan 10 minuuttia. Sen verran löytyy kyllä jokaisesta kiireisestä päivästäni.

Tarkoitus ei ole, että saisin aikaan eeppisen romaanin tai edes julkaisukelpoisen novellin. Tuotan pelkkää raakatekstiä, jota ei ole suunniteltu mitenkään. Ammennan mieleni syövereistä kuvista nousevia ajatuksia paperille ilman, että mietin lopputulosta. Syleilen vapautta kirjoittaa ihan mitä tahansa ilman julkaisupaineita.

Haasteen tarkoitus on antaa itselleni edes hieman aikaa kirjoittaa ja samalla päästää irti paineista, joita olen kerännyt viime vuosina. Haasteen ansiosta syntyy tekstiä, josta voin mahdollisesti myöhemmin löytää jotain hyödynnettävää. Yksittäisiä lauseita, kokonaisia ajatuksia, kenties ideoita uusiin maailmoihin.

Materiaalin tutkiskelun aika tulee kuitenkin myöhemmin myöhemmin. Ensin on vapaus, jota ei rajoita mikään. Syksymmällä tarkastelen, mitä on syntynyt, ja saatan jopa jatkaa haastetta, jos siltä tuntuu.

Jos tuntuu, että vain odotat inspiraation syntymistä, nyt on se hetki, kun voit lopettaa odottamisen. Sinulla on mahdollisuus herätellä itse omaa inspiraatiotasi. 

Joka päivä et ehkä onnistu, toisena päivänä taas teksti virtaa ulos kuin huomaamatta. Tärkeintä on, että yrität ja luot samalla rutiinia itsellesi.

Mikäli kirjoittaminen on sinulle rakas harrastus, haasteeseen kannattaa hypätä mukaan. Se maksaa vain pienen hetken aikaasi mutta voi antaa paljon iloa arkisen ahertamisen keskellä.

Ja sinä olet sen ilon arvoinen! Pienen ajan ottaminen itselle tärkeän asian parissa on merkityksellistä. Se kertoo siitä, että arvostat itseäsi, mikä taas kohottaa mielialaasi ja vaikuttaa yleisesti hyvinvointiisi. Joskus asioita kannattaa siis tehdä ihan vain omaksi hyödyksi.

Itse valitsin haasteeseeni kuvat, koska kuvien katselu saa usein mielikuvitukseni liikkeelle. Sinulle voi toimia jokin toinen lähdemateriaali, joten valitse omasi vapaasti. Halutessasi voit myös valita jokaiselle kerralle myös erilaisen teeman. Tänään musiikki, huomenna elokuva, ylihuomenna tuokio parvekkeella jne. 

Voit jättää alle kommentin ja kertoa samalla, millä tavoin aiot tätä haastetta soveltaa omassa elämässäsi. Kommentti kannattaa kirjoittaa, koska silloin teet osallistumisesi näkyväksi muille ja samalla annat itsellesi viestin, että olet tosissasi. Todennäköisesti teet silloin asioiden eteen  herkemmin jotain kuin jos vain pohtisit osallistumistasi omassa mielessäsi.

Tehdään yhdessä tästä kirjoittamisen kesä!

Löysin netin syövereistä Harry Potter -haastekysymyssetin ja tottahan siihen oli pakko tarttua. Siinä on luultavasti sellainen fandomi, josta en tule koskaan täysin päästämään irti enkä kyllä koe siihen tarvettakaan. Pottereista on aina kiva puhua.

Azkabanin vanki ja Puoliverinen prinssi. En osaa valita näiden kahden väliltä vaan kumpikin kiehtoo yhtä paljon.

Tämä on vaikeampi... ehkä kuitenkin joko kaksi ensimmäistä (Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio) tai Puoliverinen prinssi. Elokuvissa on hyviä puolia, mutta niissä on myös paljon asioita, jotka töksähtävät. On niitä silti mukava katsella, mutta suoraa suosikkia en oikein osaa nimetä.

Feeniksin killasta. Kun se aikoinaan ilmestyi, se tuntui parsivan tarinaa kokoon vähän sieltä ja tuolta, yhdistelevän langanpätkiä. Kokonaisuus jäi minulle sen takia sekavaksi, enkä lisäksi pitänyt ollenkaan kiukuttelevasta teini-Harrysta. Olihan hän uskottavasti kirjoitettu, mutta repi hermojani vähän liikaa.

Myöhemmin kun luin kirjan uudestaan, se tuntui paremmalta. Ensivaikutelmasta on silti hankala päästä eroon.

Azkabanin vangissa, mikä voi kuulostaa hassulta, kun se kuitenkin on toinen suosikkikirjoistani. Tosin väitän, että syy on juurikin siinä. Kahdelta ensimmäiseltä elokuvalta en odottanut läheskään niin paljon kuin kolmannelta. Halusin nähdä visuaalisessa muodossa sen, mitä olin lukiessa nähnyt pääni sisässä. Eihän se tietenkään toteutunut vaan leffa oli väärä värimaailmaa myöten, joten väistämätön pettymyshän siitä tuli.

Nykyisin suhtaudun elokuvaan neutraalimmin, mutta en silti pidä siitä erityisen paljon. Se näyttää edelleen jollain tapaa väärältä.

Monet kuolemat, mutta erityisesti Hedwig. Ja ehkä vähän Dobbykin, vaikken edes koskaan erityisemmin pitänyt kyseisestä tontusta.

Luna Lovekiva! Luna on ihanasti outo ja uskoisin viihtyväni hänen seurassaan erinomaisen hyvin. Sen lisäksi hän älyttömän suloinen ja söpö, sellainen halattava ja paijattava eli aivan ihana.

Kyllähän se varmaan edellä mainittu Luna on. Pidän kuitenkin myös Ginnystä ja Hermionesta hyvin paljon ja aikuisosastolla Minerva McGarmiwasta ja Sibylla Punurmiosta. Kaikki mainitut ovat omalla erilaisella tavallaan vahvoja naishahmoja.

Kun luin kirjoja ensimmäisiä kertoja, tykkäilin tosin aika paljon Dracosta ja Siriuksesta. He ovat edelleen ihan kivoja hahmoja, mutten ole heistä enää samalla tavalla innoissani (paha poika -syndrooma on päästänyt minusta ehkä irti... ehkä?).

Kotitontuista. En tiedä, mikä tontuissa tökkii, mutta en vain pidä heistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin tonttujen oikeuksien polkemista. Voisin henkilökohtaisista tuntemuksistani huolimatta osallistua Hermionen perustamaan S. Y. L. K. Y. -yhdistyksen toimintaan.

"Don't worry. You're as sane as I am."

Tähän en osaa vastata. Mitään erityistä inhokkilainausta ei ole jäänyt mieleen.

Pottermoren mukaan suojeliukseni on mäyrä. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mäyristä, joten en osaa sanoa, olisiko se minulle oikeasti sopiva suojelius. Jos valita saisin, voisin haluta suojeliukseksi pöllön tai sitten jonkin kissaeläimen.

Harmaan alienin, jolla on suuret mustat silmät. Eikä puhutakaan sitten tästä jutusta enempää.

Näkymättömyysviitta olisi päheä! Sen avulla voisi pysytellä pois näkyvistä, kun ei halua kohdata joitain ihmisiä ja pääsisi myös livahtamaan paikkoihin, jnne ei normaalisti voi mennä.

Korpinkynnessä ehdottomasti. Se tupa tuntuu hyvinkin vahvasti omalta nykyisin, vaikka aiemmin koin kuuluvani luihuiseen. En osaa tarkemmin selittää, mikä muutos itsessä on tapahtunut, mutta nyt vain kallistun sinne korpinkynnen puolelle.

Todennäköisimmin en kyllä pelaisi, koska en ole kaksinen jästiurheilussakaan. Jos minut kentälle kuitenkin työnnettäisiin, haluaisin ehkä pelata etsijänä.

Ääk... tämä on vaikea! Pimeydenvoimilta suojautuminen kiehtoo, mutta astrologia, ennustaminen, liemet, yrttitieto, taikaeläimet ja taikakausien historiakin (ei ehkä Binnsin opettamana) ovat kiinnostavan kuuloisia. Ehkäpä toivoisin Hermionen tapaan voivani opiskella kaikkea.

Hedwig. Monet kuolemat olivat traagisia, mutta Hedwig kolahti pahiten. Piti oikeasti jättää kirja hetkeksi kesken.

Olisin kirjailija varmasti sielläkin. En kuitenkaan ottaisi mallia Gilderoy Lockhartista... joten en varmaankaan pääsisi koskaan Me Noitien kanteen.

Ehkä Alan Rickmanin, mutta se nyt ei ainakaan ole mahdollista.

En silloin aikoinaan pitänyt 19 vuotta myöhemmin -osiosta, koska olisin halunnut avoimemman lopun. Mielestäni kirjan olisi voinut jättää sitä edeltävään lukuun.

Nykyisin tuo lopetus tuntuu minusta kuitenkin sopivalta. Se summaa kaiken yhteen ja todella lopettaa tarinan. (Vaikkei sitten lopulta lopetakaan, mikäli laskee Kirotun lapsen osaksi kaanonia.)

Vietin Pottereiden parissa ison osan nuoruudestani, käytännössä kasvoin yhdessä Harryn kanssa. Lisäksi kirjat pitivät ikävimpinä vuosina mielen pois kurjista asioista ja antoivat toivoa paremmista päivistä. Siinä mielessä voisin sanoa, että Harry Potter merkitsee minulle hyvinkin paljon.

Sain haasteen Päiväunien salainen elämä -blogin vaarnalta.

Säännöt:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.

2. Vastaa haasteen kysymyksiin.

3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.

4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.

Voi ei, nyt kyllä kerään vihat niskaani, mutta antaa mennä. Vastaus tuli heti selkeänä mieleen: Taru sormusten herrasta. Noin, nyt se on sanottu.

Arvostan kyllä Tolkienia fantasian isänä ja onhan hänen luomansa maailmakin kiehtova ja kiinnostava. Valitettavasti Taru sormusten herrasta -kirjojen tyyli häiritsee minusta tarinaa. Minä tuskastun Tolkienin kuvailuihin ja aivan erityisesti lukuisiin lauluihin lukiessani. Ne saavat minussa aikaan syviä huokauksia ja sorrun ainoastaan silmäilemään tekstiä eteenpäin. Ei uppoa, ei.

Olen kyllä kyseisen kirjasarjan kahlannut väkisin läpi, mutta toistamiseen en siihen ryhdy.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat. En ole vielä kuullut keneltäkään, että he pitäisivät siitä. Tutustuin tarinaan ensin elokuvan kautta ja etsin sitten suurella vaivalla kirjat käsiini. Rakastuin.

Kuningas Arthurin taru ei ole koskaan kiinnostanut minua kovin syvällisesti, mutta Avalonin usvat herätti sen minulle henkiin. Morgainen näkökulmasta kerrottuna tarina sai uudenlaisen valon ja imaisi minut sisäänsä. Kirjat olen lukenut kolmesti ja elokuvan katsonut niin monesti, että olen seonnut laskuissa. Pitäisi taas joskus palata molempien pariin.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.

Sookie Stackhouse -sarjassa ei voi varsinaisesti puhua kolmiodraamasta, koska Sookie pariutuu sarjan aikana lukuisten miesten kanssa. Minulle oli kuitenkin ensimmäisestä kirjasta asti selvää, kenen kanssa olisin hänet lopussa nähdä. Vampyyri Eric teki minuun vaikutuksen jo ensimmäisessä kirjassa heti, kun Sookie hänet ensimmäisen kerran Fangtasiassa tapasi. Sarjan edetessä alkoikin jo näyttää siltä, että tosirakkaustarina on syntynyt, kunnes yhtäkkiä tarina otti täysin uuden suunnan ja Eric vain käveli ulos Sookien elämästä vampyyriavioliitosta huolimatta.

Viimeisessä kirjassa Sookie sitten löysi tiensä uudestaan muodonmuuttaja Samin syliin. Saman miehen, jonka kanssa oli sutinaa joskus tarinan alkumetreillä. Miehen, josta en koskaan pitänyt. Miehen, joka vain ärsytti minua joka käänteessä suunnattomasti. Ei, en todellakaan tykännyt.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

Steampunk. Tykkään höyrypunkkivaatteista todella paljon ja ajatuksen tasolla genre kiinnostaa minua paljon. Kuitenkaan en saa luettua loppuun mitään steampunk-juttua, jonka aloitan. Kiinnostukseni katoaa jostain syystä todella nopeasti ja kirja jää lojumaan jonnekin.

En osaa sanoa, missä mättää. Ehkä en vain ole vielä törmännyt siihen oikeaan (tarinaan).

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

Tämä on oikeasti vaikea kysymys! Jouduin miettimään vastausta pitkään enkä oikein vieläkään ole varma siitä. Sellainen voisi olla Potter-sarjan Harry Potter, mutta en minä häntäkään varsinaisesti vihaa. Hän vain ajoittain ärsyttää minua suunnattomasti. Toisaalta voisin vastata tähän Twilightin Jacobin, mutten tosin pitänyt Bellasta ja Edwardistakaan (herää kysymys, miksi oikein luin kirjat).

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et.

Tolkien nousee ykkösenä mieleen. Ei minulla varsinaisesti mitään miestä itseään vastaan ole, mutta valitettavasti hänen tuotantonsa ei vain ole minun makuuni.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarja taitaa jäädä lopulta lukematta. Olen sitä kyllä aloitellut, mutta en ole päässyt alkua pidemmälle. Se on sinällään hassua, koska tv-sarjaa olen kyllä jaksanut tuijotella. Eivät ne kirjat varsinaisesti huonoja ole, mutta en saa niistä silti otetta.

Joku jossain taisi mainita Martinin tyylin olevan tolkienmainen. En ole itse tähän kiinnittänyt huomiota, mutta jos näin on, selitys kirjojen tökkimiseen on löydetty.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.

Tämä alkaa olla jo vähän toistoa, mutta Taru sormusten herrastahan se taitaa olla. Tykkään tarinasta tosi paljon ja leffoissa se on kerrottu kivan napakasti. Ne voisin joskus katsella uudestaankin.

Vaikkei tv-sarjoista kysytty, minun on tässä kohtaa pakko mainita The Vampire Diaries, johon ihastuin vuosia sitten (nyttemmin sarja on mennyt ei-toivottuun suuntaan). Sarjan innoittamana kaivoin käsiini L. J. Smithin kirjat, joihin tv-versio löyhästi pohjautuu. Jouduin valitettavasti pettymään. Neljä kirjaa rämmin väkisin läpi ja yritin tykätä tarinasta, hahmoista ja kerronnasta. Viidennen kohdalla kasetti napsahti enkä enää kyennyt jatkamaan lukemista. Ei, ei ollut minun juttuni.

Välitän haasteen edelleen Liliana Lenton, Sannan ja MaryJanen blogeille.

Lukuhoukan blogissa ilmestyi haaste, johon useampi on jo tarttunut. Itse olen ehkä hitusen myöhäisherännyt, mutta myöhäänkin on parempi kuin ei silloinkaan... vai miten se meni?

Ideana on siis tehdä omasta kässäristä neljän sanan mittainen versio. Haasteellista, ellei jopa suorastaan tuskallista. Tiivistäminen on muutenkin vaikeaa, saati sitten tässä mittakaavassa. En silti voi olla yrittämättä.

Koska työn alla on sarja, mukaan pääsi myös sen ensimmäinen, jo julkaistu osa.

Maan mahti 

Ei voi jäädä pysähdyksiin.

TT

Heidän matkansa on tarkoitus.

Pitkään sain sanoja pyöritellä, ennen kuin oikeat tulivat ulos. Nytkään ne eivät oikeastaan ole tiivistelmiä vaan ajatuksia, tunnelmia, teemoja. Mielenkiintoinen haaste joka tapauksessa.