Carol Goodman - Blythewood
En ollutkaan vielä tämän vuoden puolella lukenut yhtään englanninkielistä kirjaa ja huomasin alkuun kielen vähän takkuavan. Muutamassa päivässä sain siitä kuitenkin kiinni, vaikka Goodman viljelee tekstissään myös jonkin verran minulle vierasta sanastoa. Joka tapauksessa kirjan loppupuoli tuli luettua jo varsin sujuvasti.
Blythewoodista tuli vahvasti mieleen Harry Potter, mutta tyttökouluversiona. Siinä oli vahvasti samoja elementtejä kuin ensimmäisesssä Potter-kirjassa, mikä myös teki siitä jokseenkin ennalta-arvattavan. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä kirja viihdytti ja piti otteessaan aivan viimeiselle sivulle asti. Ja Potterista poiketen mukana oli myös romanssielementtejä (joo, näitä on Pottereissakin, mutta tässä niiden rooli ja merkitys tuntui vahvemmalta).
Tykkäsin kirjasta todella paljon ja seuraava osa jo odottaakin omaa lukuvuoroaan. Verrattuna aiempaan Goodmanilta lukemaani teokseen (Incubus) tässä oli myös se positiivinen puoli, etten äitynyt vihaamaan ketään päähahmoa. Kaikki hahmot olivat vähintäänkin ok, vaikka osa olikin vähemmän pidettäviä. Hahmojen lisäksi kirja esitteli upean maagisen maailman, jonka kytkökset todelliseen maailmaan toimivat. Pidin myös siitä, miten erinäiset historialliset tapahtumat tapahtumavuodelta oli kytketty osaksi tarinaa.
Anu Holopainen - Ilmestyskirjan täti
Holopainen pääsee nyt jo toista kertaa tänä vuonna listalleni, koska satuin viime vuonna voittamaan kaksi hänen kirjaansa. Ilmestyskirjan täti oli erilainen verrattuna Holopaisen vanhempaan tuotantoon, mutta se ei tullut minulle yllätyksenä.
Kirja oli hyvä omassa genressään ja Holopaisen kielenkäyttö rikasta ja voimakasta, mukaansatempaavaa suorastaan. Minuun varsinainen tarina ei kuitenkaan iskenyt, mutta en syytä siitä kirjailijaa vaan omaa rajoittunutta makuani. Kirja ei ollut ehkä parasta lomaluettavaa, sillä toi vahvasti mieleen kaikki mahdolliset työelämän huolet, joita elämä voi ylipäätään eteen heittää... ja lomallahan niitä ei pitäisi ryhtyä murehtimaan. Siinä mielessä siis valitsin lukuajankohdankin huonosti. Lisäksi lukeminen on minulle usein todellisuuspakoa, mutta tämä teos tuntui enemmän hierovan todellisuutta naamaan.
Sanoisinkin, että Ilmestyskirjan täti on todella hyvä teos. Se ei vain tällä hetkellä ollut minulle sopivaa luettavaa. Jossain toisessa hetkessä olisin (ehkä) nauttinut sen lukemisesta enemmän.
Ei kommentteja