Anna Kaija

Otin tämän vuoden tavoitteeksi lukea vähintään 24 kirjaa eli kaksi kirjaa per kuukausi. Kesäkuu on nyt käsitelty ja edelleen tavoitteessa pysytään. Tällä hetkellä kasassa on 18 kirjaa, joten periaatteessa loppuvuoden voisi löysäillä, mutta oikeasti taidan yrittää pitää vähintäänkin tästä minimitahdista kiinni. Se tosin tarkoittaa, etten taida vielä uskaltaa käydä käsiksi esim. Genjin tarinaan, joka on sellainen jötkäle, että tusnaan sen kimpussa luultavasti useamman kuukauden. Ehkä siitä tulee ensi vuoden tavoite?



Carol Goodman - Ravencliffe

Tämä piti säästää myöhemmälle, mutta niin se vain tuli tartuttua Goodmanin Blythewood-sarjan kakkosaan. Pitäisikin tarkistaa, joko kolmas on julkaistu vai vieläkö odotellaan.

Kirja jatkoi nuoren Avan tarinaa Blythewoodin tyttökoulussa, joka on kuin... no, tyttökouluversio Tylypahkasta. Ei aivan suoraan, mutta aika läheltä liippaa. Tarinakin on Harry Potter -vaikutteita syönyt, mutta puettu kuitenkin sen verran uusiin vaatteisiin, ettei kyllästymisilmiötä pääse tapahtumaan.

En oikein tiedä, mitä kirjasta voisi sanoa spoilaamatta juonta. Tykkäsin siitä tosi paljon ja viimeiset luvut tuli ahmittua vauhdilla. Kaikissa lukemissani Goodmanin kirjoissa tuntuu olevan hitusen tahmea alku (siitä huolimatta, että tapahtumia ja toimintaa riittää), mutta loppupuoli taas on niin liukasta menoa, etteivät sivut meinaa pysyä sormissa, kun niitä jo on kääntämässä. Myös Ravencliffestä tuli sama fiilis.

Odottelen siis sarjan viimeistä osaa ja pohdiskelen, tarttuisinko vielä johonkin toiseen Goodmanin kirjaan. Ehdotuksia saa heittää alle, mutta Inkubus-sarja ei minuun iskenyt.


Eija Lappalainen & Anne Leinonen - Hiekkasotilaat

Heh, piti tämäkin kirja itse asiassa säästää syksymmälle, mutta kesäkuu paljastui lankeamuksen kuukaudeksi ja ahmaisin Hiekkasotilaat heti Ravencliffen perään. Hiekkasotilaat on myös trilogian kakkososa eikä kyllä yhtään hävinnyt ensimmäiselle (Routasisarukset). Erityisesti pidin maailman kuvauksesta, se kun teki suorastaan kateelliseksi.

Myös hahmot olivat taas mielenkiintoisia ja vaihtelevat näkökulmat toimivat. Tosin joissain kohdissa ne olivat rasitekin, kun samat tapahtumat kerrottiin useampaan otteeseen, mutta eri hahmojen näkökulmasta. Ymmärrän, että näin saatiin kaikki näkemykset keskenään tasa-arvoisiksi ja lukijalle avattua tarinaa syvemmin, mutta silti pieni puutumus meinasi pariin otteeseen iskeä. Ei kuitenkaan niin pahasti, että olisin kirjan hylännyt, sillä tarina itsessään on hyvin mielenkiintoinen ja haluan nähdä, mihin se päättyy.

Routasisaruksissa Utu oli ehdottomasti suosikkihahmoni ja pidin hänestä nytkin aika paljon. Kirjan loppupuolella hän alkoi kuitenkin kasvaa sellaiseen suuntaan, että koin ärtyväni. Hyvä merkki, toimiva hahmo siis. Tässä kirjassa suosiooni luikertelivatkin sitten enemmän Huria ja Samir, mutta haluan kyllä tietää kaikkien kohtalot.

Säästän kuitenkin Konejumalat syksymmäksi. Täytyy tässä välissä nyt lueskella vähän muutakin, vaikka sormet hieman syyhyäisivät kyseisen kirjan suuntaan.