Tammikuun kirjat

Ajattelin aloittaa uuden postaussarjan. Vuoden vaihteessa törmäsin jossain (en enää muista missä) lukemishaasteeseen, jossa luetaan 50 kirjaa vuoden aikana. Nykyisillä aikatauluilla sellainen tavoite on minulle mahdoton, joten päätin jättää sen omaan arvoonsa. Päätin kuitenkin, että pyrin lukemaan vähintään kaksi kirjaa kuukaudessa. Viime vuonna tämäkään ei onnistunut, mutta katsotaan, miten naisen käy tällä kertaa.



Anu Holopainen - Ilmeetön mies

Tämän oli itse asiassat tarkoitus olla vuoden 2014 viimeinen kirja, mutta en ihan ehtinyt ajoissa saada sitä loppuun, joten siitä tulikin vuoden 2015 ensimmäinen. Ei siinä mitään.

Ilmeetön mies oli teoksena varsin erilainen kuin aiemmat Holopaiselta lukemani. Toki tämän tiesin jo ennakkoon enkä siis odottanutkaan sen olevan täysveristä fantasiaa. Kirjoitustyyliltään tuttuus kuitenkin tuli vastaan, mikä oli kannaltani hyvä asia, koska kirjan teemat ja yleinen tunnelma eivät olleet ihan makuuni. En sano, että teos olisi ollut huono, se ei vain ollut sellainen, jonka normaalisti valitsisin luettavakseni. Kaipaan ehkä juuri sitä vähän fantskumpaa materiaalia arkipäiviäni piristämään.

Joka tapauksessa Ilmeetön mies oli vaikuttava ja piti otteessaan. Loppuun päästyäni minun oli myös pakko palata taaksepäin ja tarkistaa tapahtumien yksityiskohtia. Pohdittavaakin teos antoi kiitettävästi, joten ei sen lukeminen missään nimessä hukkaan mennyt. Toista kertaa en ehkä silti lukisi.


Arturo Pérez-Reverte - Yhdeksäs portti

Appivanhempien kanssa tuli uudenvuodenaattona katseltua pitkästä aikaa Yhdeksäs portti -elokuva. Se sattui löytymään tallenteena heidän digiboksiltaan ja anopille se oli helppo markkinoida, koska pääosaa näyttelee Johnny Depp. Itse olin katsonut elokuvan viimeksi 2000-luvun alkupuolella ja tykännyt kovasti.

Nytkin elokuva oli hyvä ja katsellessa muistin ostaneeni alkuperäisteoksen joskus vuosia sitten kirjamessuilta tai jostain vastaavasta tapahtumasta. Totesin, että on aika noloa, kun kirja on vuosia lojunut hyllyssä enkä ole sitä edes avannut, joten otinkin sen sitten heti Ilmeettömän miehen jälkeen luku-urakaksi.

Kirja paljastui hyvin erilaiseksi kuin elokuva, mutta ymmärrän oikein hyvin, miksi elokuvassa on laitettu mutkia suoriksi. Jos kirjan sisältöä ei elokuvaan olisi karsittu, olisi tulos saattanut olla aika kaoottinen katsojan näkökulmasta. Kirja ei silti sitä ole ja tarinassa pysyi oikein hyvin mukana. Vilisevät kirjallisuusviitteet synnyttivät halun lukea Kolme muskettisoturia uudemman kerran, mutta voi olla, etten kuitenkaan ihan heti kaiva teoksia hyllystä, koska lukemattomiakin kirjoja on niin paljon.

Tarinan loppu vähän lässähti ja jäi ikään kuin roikkumaan. En oikein tiedä, minkälaista loppua olisin kaivannut, mutta hieman selkeämpi se olisi saanut olla. Sama fiilis jäi myös leffan jälkeen.


J. S. Meresmaa - Mifongin mahti

Sain tämän kirjan syntymäpäivälahjaksi ja olisin ottanut sen heti lukuun, ellei Yhdeksän porttia olisi vielä ollut kesken. Ehdin kuitenkin tähänkin kirjaan vielä tammikuun aikana tarttua. Koska viime vuonna ehdin lukea keskimäärin yhden kirjan kuussa (paitsi lomilla enemmän), olin vähän epävarma, saisinko tämän kokonaan ahmittua tammikuun aikana.

Mutta sainhan minä. Osittain siitä on kiittäminen flunssaa, kun ei ole jaksanut juuri muuta tehdä kuin maata kirja kädessä. Normaalistihan luen sellaista yhden luvun vauhtia per ilta (ja sillä tavoin Mifongin lukemiseen menee ikuisuus).

Mifongin mahti oli minusta vielä parempi kuin kaksi aiempaa osaa. Tykkäsin hahmoista, tykkäsin tarinasta ja tykkäsin jopa kirjan rakenteesta aiempia enemmän. Kirjassa oli juttuja, jotka jäivät harmittamaan, mutta ei siksi, että ne olisivat kirjoitettu huonosti. Ne vain olivat ikäviä, surullisia ja harmillisia.

Samaan aikaan painin kuitenkin oman luomisen tuskan kanssa ja Mifonki oli omiaan pahentamaan sitä. Jostain syystä aloin verrata omaa tekstiä Meresmaahan ja se vasta kivulias prosessi olikin. Meresmaan Mifonki-sarjalla ja minun originaalillani ei ole juuri muuta yhteistä kuin että ne molemmat sijoittuvat kirjoittajan itse luomaan fantasiamaailmaan., joten minun ei pitäisi liikoja ahdistua. Mutta yritän nyt ottaa tästä opiksi ja nauttia kirjoista tuskailemisen sijaan.


Lukemattomien kirjojen pino on vielä valtaisa. En tiedä, mihin tartun seuraavaksi, mutta varmaa on se, etten enää ehdi tammikuun aikana kokonaista kirjaa kahlata läpi. Kuuta on kuitenkin jäljellä vain se pari päivää ja mikään kirjoista ei ole erityisen ohut. Palaan siis kirja-asioihin taas ensi kuussa. Katsotaan, monta ehdin helmikuussa lueskella.

Ei kommentteja