Anna Kaija

Sain tosiaan KupoCon-kisaficin ensimmäisen version valmiiksi ja sen jälkeen heti raportoinkin asiasta myös blogin puolella. Nyt tuo teksti on saanut levätä rauhassa enkä ole siihen koskenut ollenkaan. Sen sijaan muu elämä on pitänyt kiireisenä.

Töissä on puskettu taas tekstiä ulos. Parin viime viikon aikana on valmistunut ennästysvauhdissa kaksi juttua, joista toinen on jo julkaistu, toinen julkaistaan myöhemmin syksyn aikana. 

Kiersin vähän siellä ja täällä haastattelemassa ihmisiä juttuja varten ja ihan kaikkialle ei julkinen liikennekään kulkenut. Täytyi siis turvautua omiin jalkoihin, koska autoakaan minulla ei ole käytössä. Reilu kolme kilometriä ei sinänsä ole lenkki eikä mikään, mutta työromppeiden ja kameran kanssa kulkeminen ei aina ole niin hohdokasta. Maisemat olivat kuitenkin ihan kivoja ja sain taas jututtaa ihan mahtavia tyyppejä.

Toisaalta jouduin pusertamaan itseni aika äärirajoille. Samaan aikaan, kun tiukka deadline kolkutteli niskaan, tapahtui kaikkea muutakin, joka vaati huomiota ja työtunteja. Illat sitten vähän venähtivät, kun raavin tarinoita kasaan muut asiat hoidettuani. Tällaista sattuu joskus, mutta jostain syystä yleensä lähinnä silloin, kun on valmiiksi kiirettä. Onneksi kaikki Tracon-valmistelut olin ehtinyt hoitaa pois alta, muuten ne olisivat kyllä jääneet, koska omille jutuille ei vain siinä hötäkässä enää riittänyt aikaa ja jaksamista.

Sain kuitenkin hyvät jutut kirjoitettua... ainakin sen palautteen perusteella, mitä niistä tuli. Minulla on taas editointia edeltävä epäuskon kausi meneillään, joten hämmästelen tuota saamaani palautetta enkä pysty käsittämään, miksi porukka tykkää niistä niin paljon. Itse en sitä näe. Panen kuitenkin suurimman itsetuntokriisini Tulen tahdon piikkiin. Saan aina ahdistuksen ja itseni haukkumiskauden, kun editointiurakka on alkamassa. Epäterve tapa, josta pitäisi päästä eroon.

Noh, joka tapauksessa... toinen tarinoista on tosiaan jo luettavissa. Yrittäjyydestä oma polku oli erilainen kuin aiemmin kirjoittamani Matkalla duuniin! -tarinat, joten sitä oli hyvin mielenkiintoista tehdä. Myöhemmin julkaistavassa toisessa jutussa on myös uusia vivahteita eli tylsyys ei päässyt senkään kohdalla iskemään.

Ison puserruksen jälkeen olikin kiva suunnata Tampereelle viettämään viikonloppua Traconissa. Olin tuosta reissusta haaveillut oikeastaan kesäloman loppumisesta asti. Conikuplassa on pääsääntöisesti mahtavaa ja kun siihen päälle lyö vielä hotelliyön ja -aamiaisen, taataan arjesta irtautuminen ja rentoutuminen.

Lauantai menikin mukavasti. Meillä oli niin paljon ohjelmaa, että ehdimme pikaisesti pyrähtää syömään ja pyörähtää myyntipöytäsalissa sekä taidekujalla. Muuten istuttiin oikeastaan koko ajan jossain Tampere-talon saleista joko kuuntelemassa musiikkia tai hyvää puheohjelmaa. Oltiin myös conissa ennätyksellisen myöhään eli hotellille suunnattiin vasta iltayhdentoista pintaan.

Ainoa varjopuoli oikeastaan oli, että suosikki-Twitter-sovellukseni hajosi päivityksen myötä. Jouduin siis käyttämään Twitterin omaa, joka on ainakin Windows Phonella aivan sieltä jostakin. Hirveä viritys, joka koettelee hermoja. Tämän lisäksi Soneran yhteydet eivät Tampere-talon sisällä pelittäneet juuri lainkaan, joten suurin osa viikonlopun twiiteistä jäikin sitten näistä kahdesta syystä lukematta. Se on harmi, koska itselläni muiden ajatusten seuraaminen Twitterin välityksellä on osa conikokemusta.

Noh, lauantaina mentiin myöhään nukkumaan ja sunnuntaikin valkeni sitten itselle hieman tavallista myöhemmin ja valitettavasti myös toi mukanaan kurkkukaktuksen. Sen seuraksi liittyi vielä ihana päänjomotus. Yritin olla urhea ja sinnitellä, mutta M sai lopulta puhuttua minulle tolkkua. Päädyimme kompromissiin: kävisimme vain aamiaisella ja kiertämässä myyntipöydät, kirpparin ja taidekujan, sitten suuntana olisi koti.

Coniruton kaveriksi tuppaantuikin aika pian conikrapula, vaikka normaalisti se iskee vasta maanantaina. Lauantai oli ehkä tavallista pidempi päivä, mutta silti tuntui, että Tracon jäi todella tyngäksi. Eniten harmittaa, että missasin akateemisen puhallinorkesterin. Se nimittäin soitti musiikkia mm. Final Fantasy XII:sta. Ensimmäinen mahdollisuuteni kuulla live-musiikkia kyseisestä pelistä ja sitten käy näin. Niin väärin!

Mutta ei auttanut. Sunnuntain makasin sohvalla ja tuijotin kaksi ensimmäistä Harry Potter -elokuvaa. Muuhun minusta ei oikein ollut. Twitter-sovellus sentään päivittyi ja kotona yhteydetkin pelittivät, joten pystyin seuraamaan muiden coni-iloa etänä. Tosin se ei kamalasti oloa parantanut.

Pakko myöntää, että harmittamaanhan tuo pisti. Ei kai pitäisi odottaa mitään, ettei tulisi tällaisia pettymyksiä.

Maanantaina lähdin urheasti töihin kurkkukaktuksesta ja kurjasta olosta huolimatta. Oli vielä aika paljon kaikkea, mitä piti saada tehtyä heti alkuviikosta. Päivä venähti pitkäksi ja käytännössä hoipuin ovesta sisään, kun vihdoin pääsin kotiin. Ilta vierähtikin sohvalla Azkabanin vangin parissa, en tosin jaksanut katsoa elokuvaa loppuun, kun väsymys vei voiton.

Tiistaina sama show jatkui, mutta pääsin sentään ajoissa kotiin. Taas sohvakoomasin Potter-leffojen parissa. Muuhun minusta ei ollut. M alkoi huomautella sairausloman tarpeesta.

Keskiviikkona sitten suostuin varaamaan työterveydestä ajan. Päivä menikin sitten siinä, että odottelin sinne pääsyä, keskustelin esimiehen kanssa ja jonottelin kaupunginsairaalassa omaa vuoroani. Kun vihdoin selvisin kotiin, palasin uuden lempiharrastukseni pariin: lisää Harry Potter -elokuvia! Nyt niitä onkin jo katsottuna seitsemän, viimeisen laitan kohta pyörimään. Toivottavasti sen lopputekstit vievät coniruton mukanaan. Alan olla korviani myöten täynnä tätä kurkkukipua ja köhimistä.

Tämä yllättävä sairastuminen pisti myös editointiaikataulut uusiksi. Maanantaina oli tarkoitus tarttua Tulen tahdon kimppuun, mutta rehellisesti sanottuna olen vilkaissut läpi vasta prologin. Jaksan istua koneen ääressä vain lyhyitä aikoja kerrallaan, sitten on pakko palata vaakatasoon. Ylipäätään keskittyminen on vähän huonoa nyt. Ehkä kuitenkin ehdin ensimmäisen luvun tällä viikolla käydä läpi. Se olisi hienoa. Sen sijaan siitä en enää uneksi, että viikon lopussa olisi viisi lukua editoitu.

Vähän on ankea olo nyt, mutta ehkä se tästä vielä. Eihän sille mitään voi, että flunssa puskee päälle. Silti on vähän sellainen fiilis, että olisin voinut tehdä enemmän ja paremmin, olisi pitänyt jaksaa edes editoida pikkuisen enemmän. Toisaaalta, eipä tuo teksti mihinkään karkaa eikä minulla ole kustantajaakaan huohottamassa niskaan. Aikaa on ja valmista tulee, kun tulee.

Lauantaista muuten alkaa tässä blogissa lukupäiväkirjaviikko. En ehdi ensi viikolla bloggata ollenkaan, joten ajattelin julkaista joka toinen päivä lukupäiväkirjan. Niitä on luonnoksissa rästissä sellainen kasa, että on hyvä saada ne puskettua ulos.