21. joulukuuta 2017

Lukupäiväkirja 33/2017: Langenneiden enkelten kaupunki




Cassandra Clare - Langenneiden enkelten kaupunki


Varjojen kaupungit -maratoonini jatkuu edelleen, kun siirryin sarjan neljänteen osaan. Valentinen kuoleman myötä tilanne näyttää vihdoin kääntyneen hyväksi, kunnes käykin ilmi, että Jace näkee outoja unia, joissa satuttaa Clarya. Kaiken takaa paljastuu yllättävä tekijä ja varjometsästäjät saavat uuden vihollisen voitettavakseen.

Tavallaan pidin kirjasta ja samaan aikaan en pitänyt siitä. Oli hienoa saada tarinalle jatkoa, mutta edellinen tuntui niin voimakkaasti päätösosalta, että oli riipivää, kun asiat eivät enää olleetkaan hyvin eikä Claryn ja Jacen elämä autuasta. Ei sillä, että muillakaan tärkeillä hahmoilla olisi kovin auvoa ollut.

Toimintaa ja tapahtumia kirjassa riitti ja juoni pitikin hyvin otteessaan loppuun saakka. Viimeisestä käänteestä en kauheasti innostunut, mutta ymmärrän, että sitä tarvittiin, jotta tarina voisi jatkua. Miksi tämä silti tuntuu liialliselta jatkamiselta? Ehkä pääsen taas viidennessä tai kuudennessa osassa paremmin kiinni ja innostun enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti