Kauas illat karkaavat

Vapaa-aika. Mitä se on?

Ei vaan, kyllä minulla sitä on, vaikkei odotettu kesäloma ole vieläkään koittanut. Jotenkin vain tuntuu, että illat ja viikonloput hujahtavat niin nopeasti, ettei mitään oikein ehdi puuhata. Työpäivät sen sijaan etenevät ihan normaalia tahtia... joskin tällä hetkellä hommia riittää niin, ettei aina ehdi välissä pysähtyä ajattelemaan.


Iltaisin olen yrittänyt ehtiä puuhailla kaikenlaista. Käytännössä se on kuitenkin tarkoittanut ruoanlaittoa ja sohvalla / koneella lojumista. Sain katsottua hiljattain The Carrie Diariesin loppuun ja nyt pohdin, jaksanko katsoa Pretty Little Liarsin kolmoskauden ja Once Upon A Timen kakkoskauden vai droppaanko koko sarjat. Toisaalta ei ole oikein mitään katsottavaa tälle kesälle, jos True Bloodia ei lasketa ja sekin tuntuu menevän rankasti alamäkeen :(

Tässä ohessa olen askarrellut kutsukortteja ja pohdiskellut hääkakkua. Olen onneton leipuri eikä minulla ole kakun suhteen ideoita. Ehkä vaivaan pitopalvelun ammattilaisia ja pyydän kakusta ehdotuksia.

Viikolla olen myös pyrkinyt kirjoittamaan. Uusi ficci etenee kivasti, sitä on nyt 45 sivua, mutta vieläkään en ole julkaissut mitään. Arvon, uskaltaisinko julkaista vai en. Ehkä jossain vaiheessa rohkaistun. Pelkään murskakritiikkiä, koska olen ottanut tarkastelun alle sellaisen hahmon, josta en ole kovin paljon kirjoittanut.

Samalla olen editoinut toista tekstiä. Sitä oli alun perin 193 sivua, mutta nyt pituus on 199 sivua ja luultavasti nousee, kun saan asetuksia yms. rukattua. Paljon olen silti tehnyt myös poistelua ja pohdiskellut lauserakenteita uusiksi. Osan kohdista olen toistaiseksi tosin vain merkinnyt punaisella, jotta muistan seuraavalla kierroksella, että niille on tehtävä jotain.

Editointi on jokseenkin puuduttavaa puuhaa ja alkaa väsyttää minua aika pian. En siis jaksa tehdä sitä pitkiä aikoja kerrallaan, joten on ihan jees, että on toinenkin teksti työn alla. Uuden luominen on aina kivempaa, joten sitä voi sitten tehdä palkintona, kun on ensin editoinut luvullisen vanhaa tavaraa.

Olen pohdiskellut sitäkin, että ehkä tuo tekele pitäisi antaa jollekulle luettavaksi ennen kuin lähetän sen kilpailuun... mutta en oikein tiedä, ketä sillä viitsisin vaivata. Olen muutenkin vähän arka sen suhteen ja sitten, kun siellä on punakynää jo ihan omasta takaa :D Voi tosin olla, etten lopulta uskaltaudu kysymään ketään sitä lukemaan. En tykkää tyrkyttää omia tekstejäni toisille vaan haluan uskoa, että kiinnostuneet hakeutuvat itse niiden pariin. Tämä tarina tosin tekee poikkeuksen siinä mielessä, etten voi sitä nyt julkaista netissä.

Eniveis, viikot ovat tosiaan menneet koneen ääressä puuhatessa. Iltaan on vielä kuuluneet säännölliset lukusessiot. Luen edelleen M:lle Projekti S. R.:ää ja itsellä on työn alla Beautiful Creatures, vaikken ole täysin varma, onko se todella lukemisen arvoinen teos. Tähän asti se on kuitenkin ollut ihan viihdyttävä. Ehkä mulkaisen elokuvankin, jos kirja ei ole totaalinen pettymys.

Viikonloput ovat tältä kesältä menneet joko tapahtumissa tai mökillä (tai molemmissa). Sitten toukokuun ei ole tullut vietettyä yhtään kokonaista viikonloppua kotona. Nytkin ollaan perjantaina menossa viettämään peli- ja leffailtaa kaveriporukassa ja epäilen vahvasti, että ensi viikonlopullekin ilmestyy suunnitelmia. Joku varmasti juonii jotain pääni menoksi.

Kivahan se on, että puuhaa riittää, mutta kyllä sitä voisi välillä kotonakin köllötellä. Lauantain ja sunnuntain ajattelin viettää tiiviisti neljän seinän sisällä ja nauttia siitä, ettei ole pakkoja. Pieni nollaus on ehdottomasti paikallaan. Saatan aloittaa tuolloin uuden neuleen, sillä löysin tänään kaupasta aivan ihanaa lankaa ja netistä bongasin kivan ohjeenkin. Vähän syyhyttäisi heilua puikkojen kanssa, vaikka olenkin huono saattamaan neuleprojekteja loppuun asti :D

Jeps, tämä oli tällainen sekalainen päivitys, koska olin luvannut tänään jotain blogiin raapustella. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään varsinaista aihetta mielessä, joten päätin kirjoitella ihan vain kuulumisia. Eiköhän noita teemallisiakin postauksia taas tule... jahka keksin jonkin hyvän teeman ;)

2 kommenttia

  1. Kamalaa kun teit uteliaaksi noitten tekstiesi suhteen ;3 en ole viimeaikoina saanut oikein luetuksi mitään vaikka tarkoitus on ollut lukea yhtä sun toista, sekä kansien välistä että Kristallimaailmasta ficcejä. Työt väsyttävät täälläkin, vaikka päivät ovatkin vain sen kuusi tuntia pitkiä ja meininki on suht rentoa. Olen jokaisena viikonpäivänä ollut töitten jälkeen ihan kuitti. Tsemppiä sinne ennen loman alkua, kaiken raatamisen jälkeen kunnon lepo tuntuu varmasti hyvältä (:

    Itsekin tykkään kovin puuhailla kaikkea, käydä ostoksilla sun muuta, mutta välillä on tosiaan kiva vaan rötköttää kotisohvalla, ehkä tehdä jotain hyvää ruokaa ja katsoa joku elokuva samalla. Eivät ne menevimmätkään ihmiset aina jaksa olla menossa.

    Minulle muuten tuli hassu tunne että tämä ficcisi hahmo voisi olla Genesis. En tiedä mistä puun takaa repäisin tämän ajatuksen, mutta jotenkin se vain pelmahti mieleeni :'D toivottavasti saat rohkeutta julkaista ficin jossain vaiheessa, saat täältä ainakin lupauksen rakentavasta palautteesta (:

    Niin ja kun tuosta teemasta mainitsit, voisitko ehkä kirjoittaa jonkinlaisen postauksen rakkaudesta? Siis ihan omia ajatuksiasi siitä mitä rakkaus on ja miten se on ollut osa omaa elämääsi jne. Ei siis ole pakko jos et saa aiheesta kiinni, mutta tällainen tuli mieleen ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsymys on oiva keino vähentää lukemista. Se on tullut itsekin huomattua... tai jos se ei vähennä, niin ainakin hidastaa.

      Lomaa kyllä tosiaan odottelen. Jos nyt tämän kaksi viikkoa jaksaisi, niin sitten voisi vähän hengähtää ennen syksyn koitoksia. Ja aina voi haaveilla ensi vuodesta, kun on ne täydet lomat vihdoin kertyneet.

      Genesis on kyllä yhtenä hahmona mainitussa ficissä, mutta joukko muitakin on livahtanut joukkoon. Kyseessä on ficcini Projekti S. R. jatko-osa, joten Genesis ei ole aivan samanlainen kuin Crisis Coressa (tai siis ole yrittänyt kehittää hahmoa eteenpäin tai jotain :P), mikä sitten tuottaakin kiitettävästi päänvaivaa. Vaikken kirjoita hänen näkökulmastaan, on haasteellista saada ote kyseisestä miehestä. Toisaalta ehkä siksi onkin parempi, että Genesistä tarkkaillaan enemmän toisen hahmon vinkkelistä.

      Olen kyllä pohdiskellut, josko ficin prologin uskaltautuisi julkaisemaan, vaikkei sitä betattu olekaan. Olisi toisaalta ihan kiva saada siitä jo pätkä ilmoille, koska se aina jollain tapaa kuitenkin tukee kirjoittamistakin.

      Voisihan tuosta rakkaudesta jotain koettaa raapustella. Aiheena se on varsin laaja, mutta ehkä siitä saa jostain kulmasta kuitenkin kiinni.

      Poista