Teetä ja tarinoita

Tämän on blogin 300. postaus. Mietin, pitäisikö sen kunniaksi postata jotain erikoista, mutta en minä tiedä, mikä on erikoista. Lopulta päätin, että turha postauksia on hillota vain sen takia, etten keksi mitään ihmeellisyyksiä, joten jatketaan vain tutulla höpinälinjalla.

Illat ovat menneet teetä hörppiessä. Kaikki uudet laadut on nyt testattu ja kelvoiksi todettu, mutta Greenfieldin vihreä jasmiinitee on edelleen sitä parasta. Harmillista, ettei sitä taida saada paikallisista kaupoista ollenkaan (jos joku tietää minun olevan väärässä, korjaa välittömästi!). Vadelma- ja viinirypäleteet maistuvat juuri siltä, miltä lupaavatkin, mutteivät oikealta teeltä. Tykkäilen silti.

Jasmiinitee on joka tapauksessa parasta kirjoitusjuomaa, varsinkin Gacktin musiikkiin yhdistettynä.

Kirjoittanut olen aika vähän. Maanantaina väänsin väkisin kasaan luovan kirjoittamisen tehtävistä toisen ja siitä tuli sanalla sanoen huono. Jo heti tiistaina tajusin, mitä siinä olisi ainakin pitänyt tehdä toisin, mutta deadline meni jo. Ei auta kuin elää asian kanssa. Keskiviikkona sitten väänsin peliarvostelua kasaan ja veikkaan, ettei siitäkään tullut parasta minua. En ole arvostelujen kirjoittaja, olen peleistä höpöttäjä... mutta tulipahan tehtyä. Ja ei, sitä ei julkaista toisessa blogissani tai ylipäätään missään, se meni muihin tarkoituksiin.

Olen kuitenkin edistynyt originaalin kanssa. Aloin hiljattain lukea sitä M:lle läpi. M kun ei itse ole lukemisesta innostunut, mutta kuuntelee tällaista eläväistä äänikirjaa mielellään. Samalla olen alleviivaillut tekstiä raivoisasti, sillä jo pelkästään typoja mahtuu yhdelle sivulle kiitettävä määrä. Muitakin mokia siellä on, toivottavasti muistan alleviivauksien syyt vielä editointivaiheessa.

Tekstin ääneen lukeminen on hyvä juttu. Se auttaa jäsentelemään sitä uudella tavalla ja omat mokansa huomaa paremmin, kun joku lause ei istukaan suuhun sitten millään. Silloin se on huonosti kirjoitettu. Se pitää korjata. Tosin kauhulla odotan sitä kunnon korjailuvaihetta, koska se tulee olemaan raakaa työtä eikä ole millään muotoa mielipuuhaani.

Hieman minua harmittaa se, että olen lukuisista esilukijoista huolimatta saanut olemattoman vähän palautetta. Tarkoitus ei ole syyllistää tällä ketään. Sanoin, ettei kommenttia ole pakko antaa ja pidän tästä edelleen kiinni. Kiva, että joku edes viitsii räpellyksiäni lukea. Silti ajoittain kaihertaa palautteen vähäisyys, koska itse en kuitenkaan näe tekstin kaikkia puutteita. Tämä on vähän yksinäistä puurtamista, mutta niin kai kuuluu ollakin.

Kaksi ihmistä sentään on kommentoinut. Toinen puhtaasti diggaili, toinen kaipasi karttaa ja maailman avaamista selkeämmin. Kummatkin huomiot olivat hyviä ja olen nyt tekstiä itse lukiessani huomannut, että myös tarpeellisia. En aio silti raapustaa mitään maailman luomiskertomusta, mutta jotenkin yritän ongelmakohdat ratkoa. Ehkä yritän kunnollisen kartankin piirtää. Olen piirtänyt jo yhden, mutten ole tyytyväinen siihen.

Noh, ehkä saan uuden version kasaan näinkin. Ajoittain meinaa uskoa loppua, enkä ole vielä edes avannut tiedostoa vaan ainoastaan alleviivaillut paperiversiota. Pakko on silti uskoa, että tästä vielä tulee hyvä.


//edit 21:47

Sainkin sähköpostitse kolmannen palautteen, jossa oli hyviä huomioita ja pohdintoja ^^

4 kommenttia

  1. Koelukujuttuihin kannattaa ehkä hakea toista kirjoittajaa tai tehdä ihan kässärivaihtarit (esim. Nanowrimon foorumeilla on säädetty näitä). Kirjoittajat ovat tyypillisesti parempia analysoimaan tekstin hyviä ja huonoja puolia, kun taas tavislukijat sanovat enemmän "ihan kiva" tyyppisiä.

    Tai sitten voit hyödyntää Anne Leinosen kynäilemiä kysymyksiä kässärin tavislukijalle, jotka antavat näkökulmia tekstin arviointiin.

    Mutta joo, tuo palautteen vähäisyys on asia, johon törmää varmasti. Itse olen havainnut, että vastapalvelussysteemi toimii niissä parhaiten. Ja onhan tietenkin aina olemassa arvostelupalvelut. Esim. Suomen tieteis-ja fantasiakirjoittajat ry tarjoaa jäsenilleen ilmaisen arvostelupalvelun.

    Kartta ei ole pakollinen fantasiakirjassa ja maailmanluontiprologeja välttäisin itsekin. Riippuu tietenkin onko mallina anglosaksinen fantasiaperinne vai suomalainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista :)

      Osa näistä esilukijoista on toki ihmisiä, jotka kirjoittavat itsekin ja joille olen toiminut koelukijana / oikolukijana heidän teksteihinsä eli en ole ihan vain randomeille taviksille tekstiäni tyrkyttänyt. Osa sitten on sellaisia, jotka eivät itse kirjoita, mutta ovat halunneet lukea kuitenkin.

      Palautteen vähäisyys on sinällään tuttu juttu fan fictioninkin puolelta. Alan uskoa siihen, että kirjoitan niin marginaalikamaa (tai sitten se on vain oikeasti aika huonoa :D), ettei siitä kovin moni kiinnostu niin paljon, että jaksaisi lukea tai ainakaan kommentoida. Ehkä olen kiinnostunut ns. vääristä aiheista. Mutta ei se mitään, en silti ala vaihtaa suuntaa, koska täytyyhän ihmisen kirjoittaa siitä, mikä itse kiinnostaa. Muuten hommalta putoaa pohja.

      Silti aina ajoittain iskee tämä "miksen saa palautetta!?!?!?" -angsti, mutta onneksi se on ohimenevää laatua. Toistaiseksi siitä on hengissä selvinnyt.

      Tuota Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n arvostelupalvelua olen harkinnutkin. Täytyy pohtia uudemman kerran, jahka saan tekstin editoitua. Nyt kun olen alkanut käydä sitä läpi ei oikeastaan tunnu edes mielekkäältä lähettää sitä minnekään. Haluan työstää sitä nyt tässä kohtaa.

      Kartta ei tosiaan ole pakollinen, mutta ainakin itselle se auttaa maailman hahmottamisessa. Piirrän sen siis vähintäänkin itseni takia uudestaan. Sitä en osaa sanoa, kehitänkö siitä huolimatta jonkin toisen tavan tuoda sijainnit yms. ilmi itse tarinassa.

      Kyseinen tarina on ottanut paljolti vaikutteita pelaamistani peleistä eli jrpg:n puolelta, mikä tavallaan sekin tukisi maailmankartan käyttöä. Sen sijaan maailmaluontiprologia en tosiaan itsekään kaipaa vaan jotenkin muuten aion taustat nostaa selkeämmin esille.

      Poista
  2. - Onnea, luvusta 300 :D.

    VastaaPoista