Kirjoittamisen perusopintojen jälkimainingeissa

En juuri puhunut Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopinnoista silloin, kun ne aloitin. Itse asiassa mainitsin asiasta vain lähimmille. Silloin ei tuntunut siltä, että olisin halunnut jakaa asiaa kovin laajalle piirille. Ehkä nyt aiheesta voi jo puhuakin.

Hain kirjoittamisen perusopintoihin kahdesti. Kuten arvata saattaa, ensimmäisellä kerralla en päässyt sisään. Silloin hioin hakemustani kuukauden verran illasta toiseen, mutta se ei silti ollut tarpeeksi hyvä. Jälkikäteen ajateltuna taisin yrittää hieman liikaa, ja se näkyi tekstissä.

Toisella kerralla havahduin hakuun pari tuntia ennen sen päättymistä. Ajattelin vain, että ei siinä mitään häviä, jos rääpii jotain kasaan. Kirjoitin hakemuksen nopeasti ja lykkäsin menemään. Sitten päätin vain unohtaa koko jutun. Tiesinhän jo, ettei minua oikeasti kyseiseen koulutukseen kelpuutettaisi.

Yllätys oli suuri, kun pari viikkoa myöhemmin sähköpostiini kolahti ilmoitus, että olin kuin olinkin päässyt sisään. Olen vähän häkeltynyt tästä käänteestä edelleen. Iloinen toki olin silloin ja olen edelleen.

Aloitin opinnot tammikuussa 2018 ja saan ne tänä vuonna päätökseen. Palautin hiljattain viimeiset tehtävät ja jään odottamaan arvosanaa niistä. Sitten tämä rupeama on virallisesti ohi ja yksi aikakausi taas takana. Puolitoista vuotta on mennyt tosi nopeasti.

Opintojen koostumus ja omat fiilikset


Kirjoittamisen perusopinnot koostuvat kuudesta opintojaksosta, joista kolme on kaikille yhteisiä (kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat, kirjoittaja lukijana -tentti sekä faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa) ja loput kolme valitaan muutamasta vaihtoehdosta. Itse suoritin tietokirjoittamisen ja proosan lajivaihtoehtoina sekä viimeisenä vielä perusopintojen tekstikokoelman. Arvoin sen ja kirjoittaminen luovana prosessina -opintojakson välillä melko pitkään.

Suosikkikurssejani olivat ehdottomasti faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa ja proosa. Kirjoittaja lukijana -tentistä sen sijaan stressasin kauheasti, koska se oli elämäni ensimmäinen yliopistotasoinen tentti ja kuvittelin sen olevan siksi jäätävän vaikea. Ei se lopulta ollut vaan sain kirjoitettua esseevastaukset jopa melko sujuvasti. Arvosanakin oli sellainen, että olen siihen tyytyväinen.

Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat -opintojakso tuntui aika perusasioiden läpikäymiseltä, mutta sille on toki paikkansa. Opiskelijat tuntuivat tulevan hyvin erilaisista lähtökohdista, joten on syytäkin aloittaa... no, sieltä alusta. Koin kurssin aika kevyeksi, mikä oli tosi hyvä juttu, koska tosiaan samaan aikaan stressasin tenttiä.

Tietokirjoittaminen ja perusopintojen tekstikokoelma olivat itselleni hankalimmat opintojaksot. Suoritin molemmat itsenäisinä oppimistehtävinä, mikä aiheutti haasteita aikataulutuksen kanssa ja toisaalta myös melkoista yksinäisyyden tunnetta. Olisin kaivannut toisia opiskelijoita, joiden kanssa jakaa tuskan. Ehkä myös annettujen lukumateriaalien lisäksi olisin kaivannut läsnäolevaa opettajaa. Tietysti opettajille olisi varmaan voinut laittaa sähköpostia, mutta minulla on korkea kynnys moiseen lähestymiseen, ellei sitten ole jotain oikeasti kriittistä kysyttävää.

Verkkokursseina suoritetut opintojaksot tuntuivat kevyemmiltä. Opiskelijayhteisö ympärillä antoi voimaa ja myös vertailupohjaa. En tarkoita tällä sitä, että olisin verrannut suoranaisesti omia tekstejäni toisten tuotoksiin vaan pikemminkin ajatusten vaihtoa. Lisäksi annettu aikataulu loi rytmiä opiskeluun, jolloin pysyin paremmin kurissa ja sain tekstiä helpommin aikaan. Toisaalta ryhmätöiden toteutuksissa oli omat hankaluutensa, koska kaikki eivät sitoutuneet tehtäviin samalla tavalla.

Kiireistä arkea


Kun aloitin opinnot, minulla oli niille paremmin aikaa kuin hakiessa edes osasin odottaa. En ole tästäkään huudellut, mutta sain työpaikasta monon kuvan takamukseen juuri ennen kuin opinnot starttasivat. Vaikka fiilis oli ankea tapahtuneen johdosta, opiskelu piristi ja toi sopivaa rytmiä elämään.

Matkan varrella elämäntilanne muuttui. Ehdin kevään aikana hankkia useamman kirjoitusprojektin, joista osa oli harrastusluonteisia, osa vähän ammatillisempia. Sitten kun olin täyttänyt opiskelun lisäksi kalenterini näillä, onnistuin nappaamaan myös uuden työpaikan, jossa viikkotyötunteja oli reilusti edellistä duunia enemmän.

Tuon paketin kanssa painoinkin sitten käytännössä vuodenvaihteen ylitse, vaikka välillä vain itkin väsymystä. Olin kasannut lautaselleni vähän liikaa kaikkea, mutta annoksen kanssa oli tovi vain pärjättävä. Onneksi projektit valmistuivat pikku hiljaa, joten siinä mielessä elämä myös keveni, mutta väsymys ei silti meinannut hellittää. Tämä söi vähän opiskeluintoakin, mutta jotenkin onnistuin painamaan eteenpäin ja sain kaiken suoritettua.

Kevättalven muutto oli sekin oma puserruksensa. Toisaalta se toi myös hetkellisen kevennyksen, koska työt jäivät entiselle kotipaikkakunnalle ja jouduin hetken etsimään uutta hommaa uudella paikkakunnalla. Siinä välissä ehdin sitten taas paremmin panostamaan opiskeluun, mutta myös vetämään vähän henkeä. Rehellisesti sanottuna se tuli tarpeeseen.

Koska töitä kuitenkin löytyi aika nopeasti, viimeiset opinnot menivät samalla, kun opettelin taas uuden paikan sääntöjä ja uudessa työyhteisössä pärjäämistä. Koko kevään väsymys on ollut melko kovaa, mutta jotenkin olen selvinnyt ja saanut myös suoritettua taas kaiken.

Vaikkei opiskelutaival ole ollut kovin helppo sovittaa jatkuvassa muutoksessa pyörineeseen arkeen, olen iloinen, että hain kirjoittamisen perusopintoihin. Ne nimittäin antoivat minulle paljon siitä huolimatta, että väsymys verotti voimia.

Jäljelle jäi into ja halu oppia lisää


Vaikka edellinen saattoi kuulostaa siltä, että elämä on ollut tuskaisen vaikeaa opiskelun aikana, se ei ole koko totuus. En kiistä, etteikö välillä ole ottanut päähän, mutta enimmäkseen olen ollut valinnastani iloinen.

Opinnot sisälsivät paljon sellaista, mikä oli minulle jo ennestään tuttua, vaikken kaikkea osannut sanoittaa aikaisemmin. Sain myös vertaispalautteista paljon irti, ja opettajat olivat todella kannustavia.

Rakentavaa palautetta tuli ja se oli suorasukaista, muttei koskaan sellaista, että olisin kokenut sen satuttavan. Tiedän, miltä tuntuu, kun lytätään ja lannistetaan palautteella, mutta näiden opintojen kohdalla sellaista ei tapahtunut kertaakaan.

Luulen myös löytäneeni uusia puolia omasta kirjoittamisestani. Toisaalta eivät ne oikeastaan ole uusia. Ne ovat olleet olemassa jo pidempään, mutteivät vain ole päässeet esille. Aion tutkailla niitä tarkemmin, kun Kristallin lapset on saatu päätökseen (seikka, johon aion nyt panostaa oikein kunnolla, kun opinnot on tältä erää hoidettu).

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kuten aiemmin kerroin, pääsen ensi vuonna aloittamaan sanataideohjaajan opinnot. Odotan niitä jo innolla ja uskon saavani niiden kautta taas jotain lisää omaa kirjoittamiseen, mutta myös lisää taitoja toisten ohjaamiseen.

Voi olla, ettei opiskelutaipaleeni pääty sanataideohjaajan opintojen jälkeen. En tässä vaiheessa halua lyödä lisäsuunnitelmia lukkoon. Aika näyttää, mihin tämä polku minut vie. Toivottavasti jonnekin uuteen ja ihmeelliseen, sillä en halua pysähtyä paikoilleni.


Seuraa myös somessa!

https://www.facebook.com/annakkaija/ https://www.instagram.com/afeni84/ https://twitter.com/Afeni84

2 kommenttia

  1. Onnea valmistuneesta kokonaisuudesta! Ei varmasti ollut helppo matka, mutta uskon, että se kannatti. Omalla kohdallani opintojen aikana kylvetyt siemenet ovat kasvaneet hiljalleen ja vaikka on tietysti vaikea sanoa, mistä kehitys johtuu, tuntuu siltä, että opintojen jälkeen olen kehittynyt kirjoittajana ihan eri tahtia kuin ennen opintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Matka oli kieltämättä omanlaisensa kokemus. Tuo on varmasti totta, että siemenet kasvavat hiljalleen eikä aina voi sanoa, mistä kehitys lopulta kumpuaa (varsinkin kun indiekirjailijuus itsessään on melkoinen matka sekin).

      Poista