Vuoropuheluiden kirjoittaminen osaksi proosatekstiä tuntuu jakavan kirjoittajia. Osa rakastaa pitkiä keskusteluja, osa välttelee viimeiseen asti laittamasta vuorosanoja hahmojen suuhun. Toiset kokevat dialogin lisäämisen luontevaksi, toiset taas hyvinkin vaikeaksi. Itse kuulun siihen ryhmään, joka tykkää keskusteluiden kirjoittamisesta ja on aina myös kokenut sen melko helpoksi.
Koska dialogi on tullut teksteihini ikään kuin itsestään, en pitkään toviin vaivautunut pohtimaan sitä sen suuremmin. Kuitenkin kirjoituskurssien vetämisen kautta aloin yhä useammin havahtua siihen, että kaikki eivät suinkaan koe vuoropuheluiden kirjoittamista samalla tavalla. Osa opiskelijoista myös kaipasi tukea erityisesti tähän puoleen teksteissään.
Epäilin vain, osaisinko todella opettaa kyseistä aihetta. Ja niinpä aloin tutkia, miten oikeastaan voisi kirjoittaa hyvää dialogia ja mitä kaikkea siihen liittyy. Mikä on dialogin tarkoitus? Mitä sillä voi ilmaista? Ja miten siitä saa toimivaa?
Samalla tuli tajuttua, miten paljon vielä voisin omaa tekstiäni kehittää myös dialogin osalta. Pysähdys aiheen äärelle siis hyödytti myös minua itseäni.
Dialogin tarkoitus
Keskusteluiden kautta voi periaatteessa ilmaista minkä tahansa asian tekstissä. Jos jotain voidaan kertoa tai kuvailla, se voidaan myös sanoa hahmon suulla. Tietenkään aina ei ole järkevää muuttaa kaikkea vuoropuheluksi, mutta mahdollisuus on hyvä pitää mielessä. Ehkä joskus onkin hyödyllisempää tuoda jokin seikka ilmi hahmojen välisen keskustelun kautta kuin pitkänä ja polveilevana kuvauksena.
Dialogin tarkoitus on esitellä (fiktiivisiä) faktoja niin tilanteesta, historiasta kuin hahmoistakin. Toisaalta sillä on mahdollista myös luonnehtia esimerkiksi henkilöhahmoja. Hahmojen sanavalinnat kertovat heistä persoonina tai ainakin siitä, millaisina henkilöinä he haluavat toisen heidät näkevän. Kenties dialogi siis paljastaa pintakerroksen, jonka hahmo itsestään muille esittelee, ja samalla peittelee todellista minää, joka piilottelee sanojen takana.
Totuus voi toki heijastua yksittäisiin sanavalintoihin, esim. miten väkivaltainen hahmo sanoittaisi väittelytilannetta jälkikäteen. Hän saattaisi kertoa tuhonneensa vastustajan, kun taas rauhallisempi henkilö toteaisi esittäneensä tehokkaita argumentteja loppuun saakka.
Mistä dialogi koostuu?
Ennen ajattelin, että vuoropuhelu kattaa pelkästään hahmojen välisen sananvaihdon, jota lainataan suoraan. Sittemmin olen ymmärtänyt, että tällainen käsitys dialogista on itse asiassa turhan suppea. Eihän oikeassa elämässäkään kaikki keskustelu tapahdu pelkästään suullisesti.
Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että dialogiin itse asiassa kuuluvat:
- Suorat lainaukset hahmojen puheista
- Johtolauseet (esim. hän sanoi)
- Ilmeet, eleet ja kehonkieli, jotka joko tukevat sanottuja sanoja tai ovat ristiriidassa niiden kanssa
- Ajatukset, jotka niin ikään joko myötäilevät puheita tai ovat ristiriidassa niiden kanssa
Kaikki vuorosanat eivät luonnollisestikaan tarvitse ympärilleen näitä kaikkia vaan kirjoittajan kannattaa pohtia, mikä missäkin tilanteessa on paras vaihtoehto kokonaisuuden kannalta. Joskus voi olla erinomainen idea tuoda näkyväksi hahmon ajatukset samalla, kun hän laukoo valheita. Toisinaan onkin hyödyllisempää vihjaista hahmon epärehellisyydestä tai ääneen lausuttujen sanojen vastaisesta tunnetilasta hienovaraisen kehollisen viestin kautta.
Myös johtolauseiden suhteen kannattaa olla tarkkana. Oma nyrkkisääntöni niiden suhteen on, että käytän niitä aina, kun ne selkeyttävät tilannetta mutta kuitenkin mahdollisimman harvoin. Pyrin korvaamaan niitä esimerkiksi toiminnalla, kuvauksella tai vaikkapa juuri kehollisilla eleillä, reaktioilla jne. Joskus myös ääneen sanotut sanat voivat jo paljastaa puhujan. Kun johtolauseita on tarpeen käyttää, pyrin miettimään, mikä verbi sopii tilanteeseen parhaiten. ”Sanoi” on erinomainen ja usein sopivan neutraali, jolloin painopiste on repliikillä ja kaikella muulla, mitä kohtauksessa tapahtuu. Joskus kuitenkin jokin värikkäämpi vaihtoehto saattaa kuvastaa tilannetta paremmin tai siirtää korostuksen esimerkiksi siihen, millä tavoin asia on sanottu.
Dialogin omaäänisyys
Monilla kursseilla on puheeksi noussut myös hahmojen persoonalliset äänet. Ei siis puheääni vaan enemmänkin heidän tapansa sanoittaa asioita. Tämän löytäminen voi olla joskus hankalaa, ja hahmot saattavatkin herkästi kuulostaa toistensa kopioilta. Jos olet kirjoittamassa tekstisi ensiversiota, en olisi asiasta lainkaan huolissani. Tuolloin oleellista on saada suuri tekstimassa kasaan, hienosäätö tehdään myöhemmin. Tähän kuuluu myös hahmojen omien äänten hiominen, joten voit suosiolla jättää sen editointikierrokselle.
Viimein on aika pohtia hahmojen puhetyylejä. Sen aloittaisin mietinnöt käymällä läpi, millainen kukakin heistä on persoonana. Mitkä piirteet korostuvat? Entä miten nämä piirteet vaikuttavat sanavalintoihin ja puhetapaan? Ujo puhuu eri tavalla kuin itsevarma, innostuja valitsee toiset sanat kuin pessimisti. Myös hahmojen koulutus tai ammatti voi vaikuttaa heidän tapaansa ilmaista itseään, samoin kotipaikkakunta tai jopa kasvatus. Ikäkin voi tuoda oman osansa ja joissain kulttuureissa sukupuolikin vaikuttaa.
Kun olet määritellyt hahmojesi persoonallisuuden piirteet ja taustat sekä pohtinut niiden vaikutusta puheeseen, sinulla onkin jo valmis toimintasuunnitelma, jonka perusteella voit lähteä muokkaamaan repliikkejä ja niiden ympärille tulevia kehonkielisiä viestejä tai toimintaa.
Joskus voi kuitenkin olla vaikea päästä yksin perille. Siispä kannattaa kurkistaa kurssitarjontaa, jonka avulla voit kehittää henkilöhahmojasi tai dialogin kirjoitustaitojasi. Esimerkiksi keväällä 2026 opetan Vantaan aikuisopistossa dialogin kirjoittamista proosatekstiin. Kurssi on verkkokurssi, joten osallistua voit mistä tahansa.
