Olen puhunut muutamaankin otteeseen itäaasialaisesta kishoutenketsu-tarinarakenteesta. Ehkä jopa jonkun mielestä kyllästymiseen asti, sillä olen nostanut sitä myös toistuvasti esille omilla kursseillani. Pidinpä jopa kokonaisen kurssin aiheesta syksyllä 2025.
Mutta rakenne ei jätä minua rauhaan, joten jonkun täytyy siitä sitten melua pitää. Se joku olkoon tässä kohtaa minä, kunnes pöhinää alkaa kuulua myös muualta.
Kishoutenketsu on lähtöisin alun perin Kiinasta ja sieltä vaeltanut hiljalleen myös muihin Itä-Aasian maihin. Kiinaksi rakenteen nimi on qiyan juenju, mutta nykyisin japanilainen nimi vaikuttaa olevan aktiivisemmin käytössä. Rakennetta käytettiin alun alkujaan runoudessa ja siitä tuli suosittu, koska se on looginen syy-seuraus-suhteeltaan ja samalla myös kiehtova, koska käännettä täytyy odottaa runon kolmanteen osuuteen saakka.
Nykyisin rakenne on nähtävissä mm. kiinalaisessa, korealaisessa, japanilaisessa ja taiwanilaisessa kerronnassa myös runouden ulkopuolella, mm. kirjoissa, sarjakuvissa ja videopeleissä. Ei tietenkään kaikissa tarinoissa, mutta kenties kuitenkin vallitsevampana kuin länsimaalaiset esim. kolmen näytöksen malliin pohjautuvat rakenteet.
Esimerkiksi Studio Ghiblin elokuvista ainakin Henkien kätkemä ja Kikin lähettipalvelu pohjautuvat tähän rakenteeseen, samoin Makoto Shinkain elokuva Your Name. Kirjallisuuden puolelta esimerkkejä löytyisi varmasti lukuisia, mutta nostettakoon nyt esille Keiko Higashinon Uskollinen naapuri ja suomalaisen Sinikka Koyaman Joka kurjen laulua kuuntelee. Videopelien puolelta voisin mainita Super Mario -pelien kentät ja Ys VIII: Lacrimosa of Danan.
Rakenne koostuu neljästä osasta: johdanto/aloitus (ki), kehittely (shou), käänne (ten) ja lopetus (ketsu), joista myös lyhennesana kishoutenketsu muodostuu.
Tässä postauksessa pohdiskelen lyhyesti länsimaisen ja itäaasialaisen tarinankerronnan eroja hyödyntäen kishoutenketsua ja länsimaalaista kolmen näytöksen rakennetta. Mikään kaiken kattava esitys tämä ei ole, mutta ehkä antaa vähintään pintapuolisen käsityksen siitä, millaisia eroja tarinoissa voi olla.
Konfliktikeskeisyys vs. elämän ihmeellisyyden äärelle pysähtyminen
Olet ehkä kuullut sanottavan, että jokaisesta tarinasta pitää löytyä konflikti. Yleensä vähintään yksi suuri, joka kannattelee juonen pääasiallisia käänteitä. Konfliktin tarkoitus on mm. pakottaa hahmot toimimaan, viedä juonta eteenpäin ja pitää lukija kiinnostuneena tapahtumista. Länsimaalainen lukija saattaakin tiedostamattaan etsiä tekstistä sen sisältämiä konflikteja ja jopa pettyä, jos ne jäävät ns. liian laimeiksi eli eivät herätä tarpeeksi suurta jännitettä.
Sen sijaan itäaasialaisessa tarinankerronnassa konflikti ei ole yhtä merkittävässä roolissa. Tyypillisessä kishoutenketsu-tarinassa ei ole yhtä suurta ratkaistavaa konfliktia. Tämä ei tarkoita, etteikö tarinassa voisi olla ristiriitoja ja hankalia tilanteitakin, mutta ne eivät ole juonen kantava teema. Sen sijaan ne voivat esimerkiksi keskittyä yksittäisiin kohtauksiin, jäädä pieniksi tai ratketa nopeasti. Niiden merkitys voikin olla esimerkiksi alkuasetelman kehittely eteenpäin esimerkiksi tuomalla hahmoista esiin uusia puolia tai paljastaa tarinan maailmasta jotain uutta.
Siispä koko tarinan ei tarvitsekaan välttämättä kiertyä konfliktin ympärille. Keskiöön voi sen sijaan nousta elämän ihmeellisyys, hetkeen pysähtyminen ja vaivihkainen kasvu ja kehitys. Tilanteet, asiat ja hahmot muuttuvat, mutta eivät välttämättä suurien ristiriitojen kautta vaan koska elämä vääjäämättömästi virtaa eteenpäin maailmassa, jossa lopulta ainoa pysyvä asia on muutos.
Suuri kliimaksi vs. käänne
Tyypillinen länsimaalainen tarina rakentuu kohti lopun kliimaksi hetkeä, jossa juonen jännitteet ovat tiheimmillään ja tilanteeseen saadaan ratkaisu. Kysymyksiin voidaan vastata, vaikka jokin voi jäädä avoimeksikin. Joka tapauksessa tämä hetki on konfliktin tiivistymä ja purkautuminen.
Sen sijaan kishoutenketsu-rakenteessa pitkää kehittelyvaihetta seuraa käänne. Sen tavoitteena ei ole ratkaista ongelmia vaan näyttää tilanne uudessa valossa. Käänteen kautta lukija hahmottaa alun ja kehittelyvaiheen toisenlaisesta näkökulmasta tai alkaa vihdoin ymmärtää, mistä kaikessa olikaan kysymys. Vastauksia ei silti välttämättä tarjota suoraan vaan joskus lukijan täytyy osata itse yhdistellä tarinan aikana esitellyt langanpäät käänteen tarjoaman ohjenuoran avulla.
Joskus käänne saattaa muuttaa jopa tarinan genreä esimerkiksi spekulatiivisesti fiktiosta realismiin tai toisinpäin tai kenties spekulatiivisen fiktion alagenrestä toiseen, kun ymmärrys maailman todellisesta luonteesta viimein selviää.
Tarinan päätös
Molemmissa tarinatyypeissä kokonaisuus päättyy johonkin. Länsimaalaisessa kerronnassa yleensä jotain ratkaistaan ja näytetään vaikkapa selkeästi, miten hahmot ovat kehittyneet sitten tarinan alun. Toiset loput ovat hyvinkin suljettuja, toiset jättävät enemmän auki.
Itäaasialaisessa tarinankerronnassa loppu usein kiertyy kohti alkua käänteen vuoksi tai saattaa peilautua siihen. Tyypillistä on myös, ettei suoria vastauksia välttämättä anneta lainkaan. Loppu voi jäädä lyhyeksi ja jättää lukijan tulkittaviksi monet tarinan aikana heränneet kysymykset, joskus myös sen, miten hahmot jatkavat tästä eteenpäin.
Pohdintoja
Tarinankerronnan tyyleissä on havaittavissa selkeitä eroa. Erilaiset rakenteet voivat toimia erilaisten tarinoiden kirjoittamisessa, mutta kirjoittajan itsensä pohdittavaksi jää, mikä rakenne valinta milloinkin on se paras vai pitäisikö kenties käyttää jonkinlaista yhdistelmää.
Huomionarvoista lienee myös se, että kishoutenketsu-rakennetta ei välttämättä länsimaissa tunnista sen enempää lukijat kuin kustantajatkaan, jolloin sillä kirjoitettua tarinaa saatetaan lähestyä länsimaalaisilla silmälaseilla. Tällöin pitkän kehittelyvaiheen rauhallinen maailman ja hahmojen avartaminen ilman suurta keskikohdan käännettä saattaa tuntua ns. väärältä, vaikka oikeasti kyse on vain tavasta, jolla monet ovat tarinoita tottuneet lukemaan. Silti lukijan tai kustantajan kokemusta voi olla vaikea yrittää kääntää, ja vaikka ymmärrystä erilaiselle rakenteelle olisikin, voidaan sillä kirjoitettu tarina kokea vaikeasti markkinoitavana.
Jotkut tarinat voivat kuitenkin hyötyä siitä, että kurkottaa länsikeskisyyden ulkopuolelle ja kokeilee jotain erilaista. Itse voisin kuvitella, että esimerkiksi sellaiset genret kuin cozy fantasy ja cozy crime voisivat hyvinkin toimia kishoutenketsu-rakenteella ja oikeastaan yleisemmin tarinat, joissa keskiössä eivät ole konfliktit ja niiden aikaan saama muutos vaan elämän vääjäämätön virta sekä sen luoma hienovarainen kasvu ja kehitys.
Lue lisää:
Henry Lien - Spring, Summer, Asteroid, Bird
Kim Yoonmi - Worldwide Story Structures
Nils Ödlund - Kishōtenketsu for Beginners – An Introduction to Four Act Story Structure
The Art of Narrative: Kishōtenketsu: Exploring The Four Act Story Structure
Ei kommentteja